Juhana Vartiainen

Mustamaalaaminen ei vie maailmaa eteenpäin

Politiikan maailma on hämmästyttävä. Pahansuopuus ja ystävällisyys elävät rinnakkain. Julkisuus täyttyy kummallisen kielteisellä retoriikalla ja vastustajan mustamaalaamisella. Eduskunnan täysistunnoista politiikasta välittyy kansalaisille kuva melodramaattisena teatterina. Kun tv-lähetys loppuu, toisen edustajan vaikuttimet ja hyvän tahdon täydellisesti kyseenalaistanut kansanedustaja saattaakin istua tämän kanssa kaverillisesti kahvilassa.

Kuten Raamatun sananlasku rikasta ja malkasta kertoo, olemme kaikki puolueellisia ja havaitsemme herkimmin itseemme kohdistuneet vääristelyt. Siitä huolimatta uskallan väittää, että sekä vasemmisto-oppositio että sen kylkeen liimautuneet vihreät ovat erityisen alttiita mustamaalaamaan liberaalin oikeiston ja keskustan vaikuttimet. Vasemmiston ja vihreiden mukaan me hallituksessa ”haluamme” kyykyttää köyhiä tai auttaa veroparatiisiyhtiöitä lapioimaan rahaa ulkomaille. Viime viikkoina on ihmetelty, miten me hallituksessa ”haluamme” ideologisista syistä ”yhtiöittää ja yksityistää” julkispalvelut, tuhota neuvolat ja ties mitä vielä.

Raju pelotteluretoriikka kertoo poliittisesta heikkoudesta. Tiedän, mistä puhun, koska olen kokenut saman aiemminkin. Liityin nuorena miehenä SDP:hen, jonka johdolla luotiin silloin hyvinvointivaltion peruskiviä – peruskoulua, tasa-arvolakia ja terveyskeskuksia. Silloin konservatiivioikeisto vastusti raivokkaasti erityisesti peruskoulua, kummallisia uhkakuvia maalaten.

Koulun yhteiskuntaopin kirjasta jäi silloin mieleeni kuvaus kokoomuspuolueesta: jarruttajan roolissa Kokoomuksen on vaikea saavuttaa politiikassa hallitsevaa asemaa.

Nyt, runsaat neljäkymmentä vuotta myöhemmin, osat ovat vaihtuneet. Hyvinvointivaltio on luotu ja sen perusajatus hyväksytty, mutta sen ylläpitäminen ikääntymisen ja globaalin markkinatalouden aikana vaatii uudistuksia , jotka ovat vasemmistolle ja ammattiyhdistysliikkeelle vaikeita: työn tarjonnan lisäämistä, kilpailuttamista ja ulkoistusta sekä työmarkkinoiden joustavuutta. Hyvinvointivaltio on modernisoitava ja sen on kyettävä muuttumaan maailman muuttuessa.

Kokoomus on liberaalin optimisminsa ansiosta tässä uudistustyössä vahva tekijä. Saska Saarikosken sanoin: Kokoomus yrittää tarjota ratkaisuja nykypäivän ongelmiin. Meitä pidetään Suomen uudistusmielisimpänä puolueena, eikä syyttä. Kokoomuspoliitikkojen nykyinen sukupolvi ei kyseenalaista julkispalveluja tai yhteiskunnallista tasa-arvoa, mutta se näkee uudistusten tarpeen ja ymmärtää markkinatalouden tosiasiat.

Vasemmisto vastustaa ankarasti lähes kaikkia muutoksia, mutta se ei ole tarjonnut vaihtoehtoja hyvinvointivaltion rahoittamiseksi tai työllisyysasteen nostamiseksi. Järkidemarit kyllä tunnistavat ongelmat, mutta kun tarvittavia markkinaehtoisia reformeja ei hyväksytä, täyttyvät Demokraatti-lehden pikku artikkelit päivittelystä, kauhistelusta ja paheksunnasta – ilman analyysiä tai omia ratkaisuja.

Samasta syystä vasemmisto ei houkuttele nuoria. Nuoret haluavat katsoa tulevaisuutta avoimesti, uusia ratkaisuja hakien. Liikennekaaren ja uusien liikennetekniikoiden miettiminen on innostavampaa kuin täsmälleen nykyisen kaltaisen taksilupajärjestelmän jääräpäinen puolustaminen.

Kun pystyy perustelemaan mielipiteensä, ei tarvitse loukata poliittista vastustajaa tai kyseenalaistaa tämän motiiveja. Keskustelu vie eteenpäin. Ihmisen vaikuttimien syyttäminen on epäkohteliasta, mutta ennen kaikkea se on epäuskottavaa. Minäkin voin ”ymmärtää” ja itselleni selittää vasemmistopuolueiden toiminnan, ilman outojen viholliskuvien luomista. Uskon, että vasemmistokin haluaa hyvää, enkä ryhdy väittämään, että se oikeasti ”haluaa” köyhdyttää Suomen Venezuelan tapaisella suunnitelmataloudella. Voin silti uskottavasti ajatella, että vasemmistolla on repussaan ideologinen painolasti, joka johtaa kyvyttömyyteen hyväksyä Suomen kipeästi kaipaamia markkinaehtoisia uudistuksia.

Olkoon tämä johdantona terveisilleni kaikille kokoomuksen ehdokaskavereille:

Pidetään tässäkin tiimellyksessä asialinja eikä sorruta vastustajan mustamaalaamiseen. Kuntavaalien jälkeen rakennetaan parempaa maailmaa yhteistyöllä. Eivät poliittiset vastustajatkaan pidä meitä oikeasti niin pahoina kuin välillä saattaisi luulla.

 

Mitä mieltä sinä olet?

6 kommenttia artikkeliin Mustamaalaaminen ei vie maailmaa eteenpäin

  1. Tämä on hyvä ohjenuora. Ongelmista pitää pystyä puhumaan avoimesti, mutta useimmiten ne parhaiten ratkaistaan yhteistyöllä.

  2. Jussi Koskinen sanoo:

    Peruskoulusta:

    Oppikoulu yhdistettynä matalampaan luokalle jättämisen kynnykseen muodosti aikoinaan tasoryhmän.

    Muodossa tai toisessa tasoryhmiä olisi arvioitava uudelleen. Oppilaiden oppimiskyvyssä ja -motivaatiossa on eroja.

  3. Venla "RGB" Punavihersininen sanoo:

    Vasemmisto-keskusta-oikeisto -akseli on menettänyt merkityksen, tai ainakin suuren osan siitä. Konservatiivi-liberaali -akseli on vielä voimissaan, mutta jo hiipumassa, kun konservatiivisuus leimattiin ja kiellettiin. Liberaalisuus on vapaan markkinatalouden kiimaisen unelma, joskin asiaa markkinoidaan kaikin keinoin. Erot kärjistyvät mm. kaupunki-maaseutu -akselilta. Tuntuu että eräät tahot haluavat tuhota pienempien kaupunkien ja siellä elävien elinmahdollisuudet. Pois pakotetut ovat halpatyövoimaa ja vuokrariistettävää. AI niin, tämä oli sitä mustamaalaamista, joten olenkin hiljaa kun kotikaupunki uhrataan poliittisen pelin alttarilla. Nyt pitää olla hiljaa ja purkupolkua rakentava!

  4. Helmi sanoo:

    Toivoisin asialinjan ulottamista kanssapoliitikoista myös tavan kansalaisiin, sillä kovin rakentavaa ei ole mustamaalata myöskään esim. perheiden valintoja. Mieleeni on tukevasti jäänyt lasten kotona kasvattamisen leimaaminen ”ihanaksi lorvailuksi”. Silloisena neljän alle kouluikäisen kotiäitinä, eipä ehtinyt torkkupeiton alle lorvailemaan, oli jokseenkin kädet täynnä ihan oikeita ja tärkeitä lastenhoitotöitä (vrt. perhepäivähoitajan tekemänä sama työ). Työelämässä taas olevana, mutta kotiäitiydenkin kokeneena, toivoisin mieluummin konkreettisia toimenpiteitä perhe- ja työelämän yhdistämisen helpottamiseen, esim. osa-aikatyön tukemisena ja joustavien hoitovaihtoehtojen tarjoamisena alle kouluikäisten perheissä. Mustamaalaaminen ei vie maailmaa eteenpäin.

  5. Markku sanoo:

    Kolme pointtia:

    Ensinnäkin, toivot järkevää ja toisia syyttelemätöntä keskustelua, mutta samalla hyökkäät vastapuolesta tekemääsi heikompaa karikatyyria vastaan. Esität toisinajattelijoiden ajatukset niin kärjistetyssä muodossa, että voit mitätöidä ne. Tapa tunnetaan olkinukeksi kutsuttuna argumentointivirheenä.

    Tällaisten virheiden vuoksi monien ihmisten on kovin vaikea äänestää ketään poliitikkoa, koska samaan syyllistyvät myös vasemman laidan kansankynttilät. OLisi suotavaa, että itsekriittisyyttä löytyisi eritoten poliitikoilta, joilla on valta ja voima kävellä muiden tahdon yli.

    Toiseksi, se että vasemmisto (ja myös merkittävä osa keskustaoikeistosta) ei kannata vaikkapa hallituksen sote-reformia, ei ole ainoastaan typerä ja muutosvastarintainen ideologinen kannanotto, vaan myös erittäin monien asiantuntijoiden perusteltu näkemys. Miksi siis keskittyä vasemmiston ”ideologiseen painolastiin”, kun pöytä on jo katettu asiallisella keskustelulla, johon hallitukselta toivotaan selkeä vastaus?

    Kolmanneksi, hyvinvointivaltio tarkoittaa suunnilleen samaa kuin jakovaltio (tulonsiirrot) + palveluvaltio (sos. ym. hyvinvointipalvelut) . Hallituksen toteuttama hyvinvointivaltion modernisointi (= sote-uudistus) merkitsee palveluvaltion yhtiöittämistä (pois lukien (toistaiseksi) kasvatus-/koululaitos).

    Yhtiöitetty palveluvaltio toimii eri pelisäännöillä kuin hyvinvointivaltio, myös niissä yhtiöissä, jotka jäävät kuntien ja kuntayhtymien haltuun. Uudistus toteutetaan lisäksi siten, että julkisilla yhtiöillä on huomattava riski ajautua ennen pitkää konkurssiin.

    Käsittääkseni kannatat tähän tilanteeseen johtavaa reformia. Toisaalta olet useassa yhteydessä todennut olevasi hyvinvointivaltion vankka puolustaja. Haluat ts. modernisoida hyvinvointivaltiota markkinoistamalla sen perustoiminnot. Laajasta, koko kansakuntaa yhdistäneestä palveluvaltioinstituutiosta jää jäljelle vain kourallinen ”palvelun tilaajia”. Olisi hienoa, jos voisit joskus avata hieman enemmän tätä ulkopuolisen silmin hämmentävältä – ja hieman Pyrrhoksen sodankäynniltä – vaikuttavaa päättelyketjuasi.

    Pyrrhoksen kerrotaan todenneen: “Vielä yksi tällainen voitto, niin olen hukassa”. Pelkään, että tällä menolla niin käy myös hyvinvointivaltiolle.

  6. Mikko sanoo:

    ”Kun pystyy perustelemaan mielipiteensä, ei tarvitse loukata poliittista vastustajaa tai kyseenalaistaa tämän motiiveja. Keskustelu vie eteenpäin.”

    Pragmaatisena olet edustamassa et vain puoluetta, vaan kokonaista ajattelusuuntaa jolle ei ole x ja y akselimaista aatekarttaa.

    Tiedän että Vihreät olisivat mielellään halunneet sinut. Luulen että demarit olisivat mielummin pitäneet sinut. Tämä siksi koska edustamasi linja ei tunne väriä. Ja kuten Holmströmin tapauksessa, kaikki voivat poimia sieltä rusinoita pullasta ajattelemati kokonaisuutta. Olen ymmärtänyt että juuri tämä kokonaisuus sai vaakakuppisi kääntymään Kokoomuksen puoleen. Näinhän asian ilmaisitkin.

    Haluan vahvistaa että muistat edustavasi ihmisiä yli puoluerajojen ja pitkäjänteisyyttä tämän kanssa tarvitaan.

    Olet tutkinut paljon toimivia työmarkkinoita ja loukkuja joita nyt yrität saada purettua tietoon vetoamalla. Nämä torkkupeitto tölväisyt menevät suoraan ö-mappiin naisten työmarkkinatasa-arvoa edistäessä. Moni kotiäiti ei usko miten pitkäaikaista vahinkoa liian pitkät kotihoitojaksot heille itselleen tekevät. Meillä on kuitenkin vahva varhaiskasvatus johon kannattaakin panostaa yli julkis- vs yksityisrahoitusten ennakkoluulojen. Lapset eivät tässä kärsi. Minulla on 3 lasta ja olen käyttänyt sekä julkista, että yksityistä päiväkotia. Molemmat toimivat ihan hyvin. Olen ollut myös pidemmän jakson hoitovapaalla lasten ollessa pieniä.

    Rahoitus ja talous yleensä eivät ole minulle vierasta ja nämä yhtiöittämispelot lähinnä kertovat tietämättömyydestä. Populistiset heitot vain toimivat tiedon puuttuessa. Koen että ihmisiä hyväksikäytetään tahallisella halvalla yksinkertaistamisella. Toivon että jatkat pitkää työtä juuri tätä vastaan. Se ei tule valmiiksi sinun aikana, mutta toivottavasti rohkaisee muita osallistumaan ja saisi myös toimittajat ajattelemaan syvemmin omia kirjoituksiaan.

    Hyviä keskusteluja sinua kiinnostavista aiheista löytyy pilvin pimein. Toivoisin että joku toimittaja löytäisi joskus helppolukuisiin esimerkkeihin esim. Kansantalouden aikakausikirjoihin tai vaikka Akateemisen talousblogin julkaisuihin.