Juhana Vartiainen

Perjantaibloggaus: paranevat suhdanteet, työllisyys ja julkistalous

Maailmantalous on kasvu-uralla, ja viimeiset talousennusteet ovat päivittäneet myös Suomen kasvuennustetta selvästi ylöspäin kuluvalle vuodelle ja ensi vuodelle. Maailmantalouden kasvuennusteet ovat ennustajasta riippuen noin 3,5 prosentin vuosikasvun tasolla. Kotitalouksien ja yritysten luottamusindikaattorit ovat historiallisten keskiarvojensa yläpuolella ja ennakoivat rikkaiden maiden (OECD-alueen) talouskasvun pysyvän runsaan2 prosentin tasolla. Kehittyvien talouksien kasvu on nopeampaa, vaikka Kiinan kasvu tasaantunee jonnekin 6 prosentin tienoille.

Suomen talouskasvu normalisoituu

Sama hyvä vire näkyy Suomen kasvuennusteissa. Vuosien 2017-2019 talouskasvu tulee uusimpien ennusteiden mukaan olemaan keskimäärin puolentoista prosentin tienoilla. Tämä vastaa suunnilleen pitkän ajan ennustettua trendikasvua. Kasvun normalisoituminen on ilahduttavaa, mutta samalla käsityksiä ryhdistävää. Tällaiselta tämä talouden normaaliaika todennäköisesti näyttää. Ellei tuottavuuskasvu rajusti yllätä, trendikasvumme on puoltatoista prosenttia, ja se tulee olemaan ennen kaikkea tuottavuuden kasvua.

Julkistalous ei tasapainotu tuottavuuskasvun avulla

Hyviin uutisiin sisältyy siis huono uutinen: eivät ne hyvät uutiset tämän parempia ole. Ennen kaikkea on syytä ymmärtää, että normalisoituvat kasvunäkymät eivät likimainkaan vielä riitä julkistalouden ongelmien korjaantumiseen. Itse asiassa reippaastikaan parempi tuottavuuskasvuun perustuva talouskasvu ei riittäisi. Tuottavuuskasvu nostaa elintasoa, mutta sen vaikutus kestävyysvajeeseen on rajallinen, koska tuottavuuskasvu näkyy reaalipalkkojen kasvuna (niin kuin markkinataloudessa pitääkin). Kun yksityisen liiketoiminnan reaalipalkat nousevat, sama nousu näkyy lähes saman tien myös julkisen alan eli valtion ja kuntien palkoissa. Tämän takaa jo tulopoliittinen mekanismimme, mutta näin kävisi ilman tulopolitiikkaakin. Työmarkkinoilla ei  voi käydä niin, että teollisuustyöläisen palkka jatkuvasti kasvaisi nopeammin kuin sairaanhoitajan tai opettajan palkka. Siksi kaikki palkat kasvavat ajan mittaan jokseenkin samaa trendivauhtia.

Niinpä tuottavuuskasvu nostaa myös kuntien ja valtion työvoimakustannuksia. Työvoimakustannusten osuus julkisista menoista on noin 2/3. Mutta loputkin julkiset menot nousevat todennäköisesti tuottavuuskasvun myötä, koska loput 1/3 ovat pääosin tulonsiirtoja. Ne kasvavat puolestaan pohjoismaisessa demokratiassa niinikään pitkällä aikavälillä jokseenkin samaa vauhtia kuin palkat. Muutenhan kansaneläkeläinen jatkuvasti kurjistuisi suhteessa palkansaajaan, ja sellaista ei minkään Pohjoismaan kansanedustuslaitos hyväksy.

Vain työllisyyskasvu pelastaa julkistalouden

Työllisyyden kasvu avittaa julkistaloutta sitävastoin erittäin tehokkaasti, koska ihmisen siirtyminen tulonsiirroilta tuottavaan työhön on kunnille ja valtiolle todella hieno juttu. Hyvinvointimenomme eivät ole kestävästi rahoitettavissa ellemme nosta työllisyysastettamme (15-64-vuotiaiden ryhmässä) jonnekin 75% tienoille (nykyinen aste on 68,9%).

Hallituksen työllisyystavoite oli 110 000 hengen työllisyyden kasvu vaalikauden aikana (usein sanotaan ”110 000 uutta työpaikkaa”, mutta se on harhaanjohtavaa, koska uusia työsuhteita syntyy joka vuosi satojatuhansia samalla kun vanhoja kuolee). Kun hallitus nyt on istunut vajaat kaksi vuotta, työllisten määrän kasvu on ollut 20 000 henkeä – jos lasketaan kasvu kesäkuusta 2015 helmikuuhun 2017 ja käytetään Tilastokeskuksen kausi- ja satunnaisvaihteluista puhdistettua lukua. Jäljellä siis vaivaiset 90 000.  Mikä pahinta, työllisten määrä ei ole kasvanut sitten kesän 2016. Ensi viikolla julkistettavat uudet Tilastokeskuksen luvut voivat muuttaa kuvaa myönteiseen suuntaan, mutta olemme silti aivan toivottoman kaukana hallitusneuvotteluissa asetetuista tavoitteista.

Reformeja tarvitaan!

Näistä syistä on lähetettävä puoliväliriiheen tulisia terveisiä: työllisyyttä lisääviä rakenneuudistuksia tarvitaan.

Tepsivät uudistukset ovat aina vaikeita. Uudistus, jota kukaan ei vastusta, on yleensä näennäistoimi.  Mutta jokainen hallituspuolue voi miettiä sitäkin, miten mukavaa on käydä vaalikampanjaa keväällä 2019 jos työllisten määrässä ei näy tukevaa kasvua. Ja sellaista ei vielä tähänastisilla reformeilla ole luvassa.

 

 

Mitä mieltä sinä olet?

4 kommenttia artikkeliin Perjantaibloggaus: paranevat suhdanteet, työllisyys ja julkistalous

  1. Jaappa sanoo:

    Vartiaisen taktiikkahan on se, että hän yrittää pakottaa ihmiset töihin ja verottaa näitä korkealla veroprosentilla tuloista ja kiinteistöveroin ja “uudelleenjakaa” varallisuuden. Tuo taktiikka ei vain poista sitä samaa ongelmaa, mikä sosialismissa on. Ne, ketkä tekevät aikaa vievää uraa, maksavat ison vaihtoehtokustannuksen töissä ollessaan ja muiden pitäessä hauskaa.Tässä mallissa ei kannata olla urauhjusten joukossa, vaan antaa muiden valita tiet, joissa on korkeat vaihtoehtokustannukset ja uudelleenjakaa rahat itselleen ja muille. Malli kaatuu siihen, mihin sosialismikin. Uudelleenjakajilla on hauskaa ja aikaavievillä aloilla olevilla on tylsää. Toimii hetken, kunnes ihmsiet osaavat optimoida valintansa.

    Korkean vaihtoehtokustannuksen töitä(ita-ala,insinöörit,tiede), joissa joutuu jatkuvasti pelkäämään yt-neuvotteluja, automaatiota ja opettelemaan uusia taitoja vanhojen vanhentuessa ei Suomessa kannata edes opiskella. Paljon parempi on opiskella matalan vaihtoehtokustannuksen töitä yliopistossa tai amiksen puolella ja antaa muiden tehdä korkean vaihtoehtokustannuksen työt ja uudeleenjakaa nämä rahat. Mutta kuka menisi korkean vaihtoehtokustannuksen töihin?

    Suomen nuoriso on maalaisjärjeltään hyvätasoista, sen osoittaa PISA-tulokset. He osaavat päätellä, että rehkiminen ei kannata korkean vaihtoehtokustannuksen töissä. Meidän kannattaisikin lähteä rohkeasti rakentamaan Suomea niin, että tuottava toiminta vähenee. Mutta mitä sitten? Talouden tehostuessa vähemmällä työnteolla saadaan riittävä elintaso. Otetaan vain iisisti täällä.

  2. Nick Nolan sanoo:

    >Vain työllisyyskasvu pelastaa julkistalouden

    Aika vahvasti sanottu.

    Eikö myös eläkkeiden jäädyttäminen – takuueläkettä lukuunottamatta – tasapainottaisi julkisen talouden?

  3. Eemil sanoo:

    Huomio; kommentoin tähän keskusteluun maatalouden tukiasiaa, vaikka se käydään ilm. twitterissä (en ole siellä)

    Keskustelette maataloustukireformista, mikä on täysin turha aihe. Ennen mitään reformeja teidän tulee ratkaista Fixit EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta. Suomella ei ole varsinaista maatalouden tukijärjestelmää ,pl. pieni kansallinen tukiosuus. Olemme EU:n yhteisen maatalouspolitiikan sisällä, ja toteutamme siihen kuuluvia määräyksiä.

    Mikäli lopetamme tuet Suomesta, samat jäsenmaksut EU:lle menevät edelleen. Erona on vain se, että emme saa mitään maksamistamme jäsenmaksuista omaan maatalouteemme. Maksamamme rahat menevät muiden EU-valtioiden maatalouden tukemiseen. Sitten ostamme elintarvikkeemme näiltä tukemiltamme mailta täydellä hinnalla, ilman mitään halpuutuksia.

  4. Eemil sanoo:

    Maaseutumedian kolumnissa J.V. kirjoittaa mm. seuraavaa:”Maataloussektorin kannattavuus on niinikään karua luettavaa. Maatalouden tuotot yltävät noin 4 miljardiin, ja se ei aivan riitä kattamaan edes niitä kuluja, jotka koituvat tuotantotarvikkeista, energiasta, koneista ja vuokrista ja vakuutuksista. Kokonaiskustannukset ovat 7 miljardin luokkaa.”

    Tässä on Vartiaisella ajatusharha. Hän luulee, että maatalous olisi kannattamatonta tehottoman viljelyn takia. Se on kannattamatonta siksi, että EU-tukijärjestelmä mahdollista suomalaiselle kaupalle ryöstöhinnoittelun. Koska viljelijät kituuttavat tukien varassa, niin kauppa voi ulosmitata kaiken nettotuoton itselleen. Tämä on Suomessa mahdollista kaupan kilpailun puuttumisen vuoksi. Jos tuottajalle maksettaisiin asiallinen korvaus tuotteistaan, niin maatalouden kannattavuus asettuisi oikealle tasolle. Mekanismi on sama kuin opiskelijoiden vuokratuessa. Tuen noustessa vuokranantaja nostaa vuokraa juuri tuon nousun verran. Muitakin korjaavia toimia tarvitaan.

    J.V. esittää tilojen kasvattamista ratkaisuksi, joka on kopioitu Ruotsista. Suomen historiaan perustuvat maanomistusolot poikkeavat ruotsalaisesta aatelis/kuninkaallisesta omistusjärjestelmästä. Meillä omistaminen pohjautuu perheviljelymalliin. Kun EU-tukijärjestelmässä maan hinta on kapitalisoitunut järjettömän korkeaksi , niin maan ostaminen tuo isonnettavalle tilalle hallitsemattoman investointikuorman. Tähän liittyy vielä suuremman maatilainfran kustannusrasitus.

    Mittakaavaltaan luokkaa isommat tilat tarvitsevat lyhyinä sesonkiaikoina palkattua työvoimaa. Työvoiman palkkaukseen on saatava palkan sivukuluineen kaksinkertainen rahamäärä pelkkään palkkaan verrattuna.Tuotto olisi saatava volyymien lisäyksestä, mutta nykyisillä kaupan maksamilla hinnoilla se ei tule onnistumaan. Harvempien tilojen määrä ei aiheuta sellaista kilpailua, mikä nostaisi hintoja, koska tuotantomäärät eivät vähene.

    Ulkomailla työvoimana käytetään siirtotyöläisiä, joilla ei ole työlupaa eikä SAK:n ammattiliittorasitetta (työnantajan näkökulmasta). Tämä on mm. yksi keino, jolla ulkomainen elintarvike on halpaa.

    Biologinen näkökulma ei puolla maan tuoton lisäämistä. Maaperä ei kestä suurempia tonnistoja, lannoitus ja kasvinsuojelumääriä. Sadot ovat alkaneet jo osin laskea tehoviljelyn seurauksena. Tähän tarvitaan korjaavia toimia mm. kasvinvuorottelun , kesannointien ja maan tiivistymisen korjauksen avulla. Kasvien ja eliöstön monimuotoisuus kärsii tehoviljelyssä jne…

    Maataloutta ei voi arvioida Vartiaisen tavoin pelkällä eurolaskurilla.