VARTIAINEN

Olen helsinkiläinen kansanedustaja,  
valtiotieteiden tohtori, taloustieteilijä ja kirjailija.

Tervetuloa sivuilleni ja mukaan vaalikampanjaani. Löydät täältä
vaalijulistukseni 2019, blogini ja tietoa toiminnastani.

Olen iloinen, jos haluat osallistua tai tukea kampanjaani.


VARTIAINEN

Suomen menestystarina on rakennettava uudelleen.

Mitä vahvempi markkinatalous meillä on, sitä vahvempi hyvinvointivaltio.

Mitä vahvempi hyvinvointivaltio, sitä vahvempi markkinatalous.

Poliittinen päättäjä

Olen kansanedustajaehdokkaana huhtikuun 2019 vaaleissa. Olen luvannut äänestäjilleni olla mukana politiikassa kunnes julkistaloutemme on vakaalla pohjalla. Lupaus edellyttää Suomen talouden perinpohjaista uudistamista. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on minulle tärkeä ja sen ylläpitämiseen tarvitsemme vahvaa markkinataloutta sekä korkeaa työllisyysastetta.

Kolme arvoani

Oikeudentunto. En voi sivuuttaa sitä, mitä pidän vääränä. Minusta ei tule minkään näyttämön kyynistä sivustakatsojaa.

Velvollisuudentunto. Edellytän paljon itseltäni ja sen vuoksi myös muilta.

Rehellisyys. On kerrottava itselle ja muille se, mitä ajattelee.

Työlinjalla

Johdin vuoden 2015 hallitusneuvotteluissa työllisyys- ja kilpailukykytyöryhmää ja ajoin läpi kunnianhimoisen työllisyystavoitteen. Sen olemme toteuttaneet.

Työ jatkuu.

Taloustieteilijä

Edistän tieteen ja tutkimuksen käyttöä päätöksenteossa.  

Poliitikkojen tulisi ymmärtää, etteivät valtiot enää pysty ohjaamaan maailman talouksia.

Asiantuntijoiden verkostoituminen ja yhteistyö poliitikkojen kanssa tuottaa hyviä ideoita ja pärjäämisen malleja.  

Ajatteluni verkosto

Seuraan taloustieteen kehitystä ja etsin ratkaisuja talousongelmiin, kestävyysvajeeseen ja ilmastonmuutokseen.

Uudistajia ja ajattelijoita on paljon. Siksi vuorovaikutus Suomessa ja ulkomailla on tärkeää.

Kirjailija


Kirjoitin teokseni Suomalaisen talousajattelun kritiikki, koska tiedän, että voimme hoitaa talouttamme paremmin.

Uudistamalla talouttamme voimme kohdata globalisaation, populismin ja ilmastonmuutoksen.

Puhuja ja keskustelija

Olen puhunut ympäri Suomea ja oppinut suomalaisten huolista, mutta myös ideoista ja optimismista. Saan paljon palautetta ja valtaosin myönteistä - niin kaduilla, esitelmätilaisuuksissa kuin sosiaalisessa mediassa.

Keskustelen paljon ihmisten kanssa. Monet suomalaiset ymmärtävät, miten kapea polku meillä on kuljettavana, jos haluamme viedä  hyvinvointivaltiomme seuraavalle tasolle.