Poliitikkona huomaa pian, että joutuu koko ajan käsittelemään tuhansia asioita, isoja ja pieniä. Siksi on tärkeä pitää aina mielessä olennainen: mitä Kokoomus ajaa – ja itseni kannalta samalla se, miksi lähdin politiikkaan

Meidän tehtävämme on Suomen hyvinvointivaltion rahoituksen pelastaminen, ensisijaisesti työllisyyttä lisäämällä. Suomi on viivytellyt ikääntymisongelmansa kanssa ja lykännyt työntarjontatoimia ja työmarkkinareformeja joilla osallistumisastetta nostetaan ja työttömyysastetta lasketaan. Olemme säilyttäneet museoon kuuluvan tulopolitiikkamallimme ja pahentaneet tilannetta tekemällä Suomesta euroalueen sisällä liian kalliin maan. Taloudessamme on monenlaista tehottomuutta ja kilpailun puutetta. Finanssikriisiin tulimme ilman riittäviä julkistalouden turvamarginaaleja. Julkistaloudessamme on rakenteellinen alijäämä ja merkittävä kestävyysvaje.

Hallitusneuvotteluissa nähtiin taudinkuva jokseenkin oikein. Mikään hallitusohjelma ei ole täydellinen mutta Smolnassa luotiin kelpo lähtökohdat korjausliikkeelle.

110 000 hengen työllisyyskasvun tavoite ei ollut tuulesta temmattu vaan sen taustalla oli realistinen ja kunnianhimoinen analyysi. Vajaa puolet kasvusta oli määrä saada suhdanneautomatiikalla ja loput rakenteellisten uudistusten avulla: eläkeuudistus, työpaikkasopiminen, vapaammat aukioloajat, ansioturvan lyhentäminen ja muut työmarkkinauudistukset. Uusi vientivetoinen palkkamalli oli tilauksessa. Kustannustason korjausliikkeeseen suunniteltiin yhteiskuntasopimus. Sote-uudistuksella tavoitellaan 3 miljardin pysyvää säästöä julkistalouteen ja muuten sovittiin 4 miljardin menosäästöistä.

Kun nyt hallituksen puolivälitarkastelu häämöttää tulevana keväänä, kolmen hallituspuolueemme on pakko arvioida uudestaan strategiansa toteutumista. Valitettavasti Smolnassa ennakoitu kehitys ei taida olla toteutumassa. Osin ulkoisista syistä – suhdannekehitys ei ole vastannut odotuksia. Mutta myös hallituksen toimet ovat osittain vesittyneet. Työmarkkinauudistukset viivästyivät sopimusneuvottelujen luoman pelkotilan vuoksi, ja työpaikkasopimisen uudistus vesittyi kokonaan. Vientivetoinen palkkamalli on levällään. Osa säästöistä on sulanut. Tulosopimukseksi typistynyt yhteiskuntasopimus jäi alkuperäisestä tavoitteestaan eikä ilmeisesti vahvista julkistaloutta. Tänä syksynä toteutetaan työelämän uudistuksia, joilla mahdollistetaan esimerkiksi pidempi koeaika ja pitkäaikaistyöttömän palkkaaminen vuoden ajaksi määräaikaisella sopimuksella. Tällaiset uudistukset toki lisäävät työllisyyskasvua hieman, mutta nekin olisi kannattanut toteuttaa heti alkusyksystä 2015 eikä jättää odottamaan kilpailukykysopimuksen tuskaisen takkuista ja tympeää taivalta.

Valtiovarainministeriön talousennuste ei siksi ole sopusoinnussa hallitusohjelman kanssa. Sen sisältämä työllisyysennuste merkitsee toteutuessaan sitä, että työllisyyden kasvutavoitteesta toteutuu noin puolet eli runsaat 50 000 henkeä. 15-64-vuotiaiden työllisyysaste ei nouse 4 prosenttiyksiköllä 68 prosentista 72 prosenttiin, vaan jää ilmeisesti vuonna 2019 hieman alle 70 prosentin. On syytä muistaa, että 72 prosenttiakaan ei ole ajan mittaan riittävä taso, vaan on päästävä muiden pohjoismaiden tapaan 75 prosentin tasolle ja ylikin.

Sama koskee julkistaloutta. Talouspolitiikan arviointineuvoston tuore lausunto arvostelee hallitusta tylysti säästötavoitteesta jäämisestä. Valtiontalouden alijäämä uhkaa jäädä 5 miljardin tasolle. Suomen julkinen velka on edelleen räjähtävällä uralla.

Mitä tämä merkitsee? Sitä, ettei hallitus voi kuvitella, että vaikeat päätökset on tehty. Sitä, että meidän on yhdessä hallituskumppaniemme kanssa tarkistettava hallitusohjelma, viimeistään tulevana keväänä. On luotava uusi rakenneuudistusten ohjelma ja julkistalouden suunnitelma, jolla alkuperäiset tavoitteet saavutetaan, uskottavassa aikataulussa. Se edellyttää monia rakenteellisia uudistuksia, joilla haastetaan sekä poliittista järjestelmää että etujärjestöjä.

Pehmeä puhe työelämän kehittämisestä ja biotaloudesta ei riitä. Ja jos tulopolitiikan toimintamallimme ei todella uudistu, voi valitettavasti käydä niin, että jo seuraavalla neuvottelukierroksella taas ”pakotetaan” työmarkkinat toteuttamaan kaikille pakolliset yleiskorotukset jotka yhdessä markkinaehtoisen palkkojen nousun kanssa tyrehdyttävät orastavan työllisyyskasvun.  Avoimien työpaikkojen määrän kasvu samalla kun työttömyys on edelleen korkealla on pahaenteinen merkki työmarkkinoiden ongelmista. Se tukee OECD:n käsitystä, jonka mukaan rakenteellinen työttömyysasteemme on niinkin korkea kuin 7,4%.

Rakenneuudistuksia on siis jatkettava. Tämän olemme velkaa äänestäjillemme ja Suomen kansalle, sivuillemme vilkuilematta ja katseen juuttumatta gallupeihin. Ken on asuntoyhtiön hallituksessa ja kuulee, että kellarissa on vesivahinko ja perustukset horjuvat, tietää että velvollisuus on tarttua toimeen ja kertoa osakkaille tosiasiat. Kun uusi rahoitussuunnitelma on tehty ja rakennekorjauksista sovittu, kaikilla on parempi olo — vaikka osakkaat yhtiökokouksessa aluksi tyrmistyisivätkin.

Samalla tavalla meidänkin on kerrottava kansalaisille tosiasiat ja luotava uusi ohjelma, jolla tavoitteet saavutetaan. En tiedä muuta toimintatapaa. Ja jokainen, joka kokee tämän ”poliittisesti” liian vaikeaksi, voi miettiä, onko samoihin asioihin yhtään sen mukavampaa palata vasta juuri vuoden 2019 vaalien alla.

(Hieman lyhyempi versio samasta artikkelista ilmestyi Nykypäivässä 28.10.2016)