V.

Virkamiehet eivät ole lobbareita

Eduskunnan vierailijalistojen julkistamisen yhteydessä on puhuttu yleisesti kansanedustajiin kohdistuvasta lobbauksesta. Termi on lainattu anglosaksisesta keskustelusta. Sana lobby on alun perin tarkoittanut rakennuksen aulaa, ja tässä tapauksessa sillä tarkoitetaan päättäjiin kohdistuvaa suostuttelua. Korvaani särähti, kun sanaa lobbaaminen käytettiin muitta mutkitta myös virkamiehistä,…

Lue artikkeli

K.

Kaksi vuotta politiikassa!

Olen nyt toiminut “poliitikkona” eli kansanedustajana runsaan kahden vuoden ajan eli eduskuntavaaleista 2015 alkaen. Elämänmuutos oli suuri, koska olin koko aiemman urani, 32 työvuoden ajan, toiminut taloustieteellisissä asiantuntija- ja virkatehtävissä Suomessa ja Ruotsissa, sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Tehtävä, josta…

Lue artikkeli

A.

Arvoja

Perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen on keskusteltu siitä, mitä ovat Kokoomuksen ja Keskustan arvot. Jotkut sosiaalisen median kommentoijat ovat vihjanneet, että näille kahdelle puolueelle olisi ensisijaista saada läpi vireillä olevia uudistuksia ja että arvot olisivat toissijaista sanahelinää, josta ei oikeasti välitetä. Tämä…

Lue artikkeli

M.

Macronin reipas työmarkkinauudistus

Euroopan ja euroyhteistyön kohtalonkysymyksiin kuuluu se, saako vastavalittu presidentti Emmanuel Macron Ranskan talouden jaloilleen ja työllisyyden kasvuun. Jos Ranskasta tulee Saksan kaltainen puhtitalous, koko euroalueen näkymät ovat ratkaisevasti nykyistä valoisammat. Monet Ranskan ongelmista liittyvät lähiöiden katastrofaaliseen pitkäaikaistyöttömyyteen. Työttömyyttä ylläpitävät monien…

Lue artikkeli

K.

Kahdenlaista talouskasvua

Suomen suhdannetilanne on vihdoin normalisoitumassa ja olemme irtaantuneet nollakasvusta. Viimeiset kasvuluvut ovat olleet todella rohkaisevia. Tammi-maaliskuun eli vuoden 2017 ensimmäisen vuosineljänneksen bruttokansantuote oli 1,2 % korkeampi kuin viime vuoden viimeisen neljänneksen, ja kasvukaula viime vuoden vastaavaan vuosineljännekseen oli 2,7 %….

Lue artikkeli

R.

Ruotsi ja hallintarekisteri

Laki arvopaperikeskuksista ja ns. “hallintarekisteristä” on ollut politiikan käyttövoimaa viimeisen vuoden aikana. Se on ollut yksi oppositiopolitiikan pääteemoista. Oppositio ja jotkut journalistit ovat vihjanneet, että hallitus haluaa suosia veronkiertäjiä ja omistusten salailua. Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen on pitkittänyt asian käsittelyä…

Lue artikkeli

V.

Valtiovalta voi edistää tasa-arvoa

Hallitus kertoi tiistaina puoliväliriihen linjauksista jäljellä olevalle hallituskaudelle. Hallitukseen kohdistuivat syystä odotukset isoista työllisyyttä edistävistä reformeista. Päätös aloittaa sosiaaliturvan kokonaisuudistus olikin sekä toivottu että tarpeellinen ja varhaiskasvatusmaksujen aleneminen lievittää edes hieman kannustinloukkuongelmaamme. Keskeinen työllisyys- ja tasa-arvoteko jäi kuitenkin tältäkin hallitukselta…

Lue artikkeli

P.

Perjantaibloggaus: paranevat suhdanteet, työllisyys ja julkistalous

Maailmantalous on kasvu-uralla, ja viimeiset talousennusteet ovat päivittäneet myös Suomen kasvuennustetta selvästi ylöspäin kuluvalle vuodelle ja ensi vuodelle. Maailmantalouden kasvuennusteet ovat ennustajasta riippuen noin 3,5 prosentin vuosikasvun tasolla. Kotitalouksien ja yritysten luottamusindikaattorit ovat historiallisten keskiarvojensa yläpuolella ja ennakoivat rikkaiden maiden…

Lue artikkeli

M.

Millä keinoilla Helsinki kasvuun?

Helsingin kasvu kantaa koko maan kasvua. Eilinen (7.4.2017) Hesari raportoi  huolestuttavasti siitä, miten Helsingin työllisyys ei ole pysynyt Tukholman, Oslon ja Kööpenhaminan kehityksen vauhdissa. Helsinki ei ole yritysten investoinneille yhtä houkutteleva paikka kuin naapuripääkaupungit. Tämä ei ole leikin asia. Suomi ei halua…

Lue artikkeli

M.

Mustamaalaaminen ei vie maailmaa eteenpäin

Politiikan maailma on hämmästyttävä. Pahansuopuus ja ystävällisyys elävät rinnakkain. Julkisuus täyttyy kummallisen kielteisellä retoriikalla ja vastustajan mustamaalaamisella. Eduskunnan täysistunnoista politiikasta välittyy kansalaisille kuva melodramaattisena teatterina. Kun tv-lähetys loppuu, toisen edustajan vaikuttimet ja hyvän tahdon täydellisesti kyseenalaistanut kansanedustaja saattaakin istua tämän…

Lue artikkeli

K.

Kaupungistumisen riemut ja häpeät

Suomelle valittiin muutama kuukausi sitten kansallisruoka. Lopullisen valinnan teki asiantuntijaraati, mutta ehdokkaita saivat ehdottaa kansalaiset. Ehdotukset olivat perinnehengessä Karjalan paistia ja hernekeittoa ja sen tapaisia. Ruisleipä voitti. Hupaisa kontrasti oli samoihin aikoihin julkistettu ruokapalvelu Foodoran suosituimpien annosten lista. Kärjessä komeili…

Lue artikkeli

M.

Mitä Bengt Holmström sanoi eduskunnassa 29.3.2017 ?

Nobel-palkinnon saanut taloustieteilijä Bengt Holmström piti Eduskunnan täysistunnolle 29.3.2017 esitelmän. Koska Yleisradio oli pyytänyt minua jälkikäteen kommentoimaan esitelmää, tein siitä sen kuluessa kohtuullisen tarkat muistiinpanot. Koska esitelmää on siteerattu sinne tänne, julkaisen muistiinpanoni tässä puhtaaksi kirjoitettuina. Mahdolliset väärinkäsitykset ovat tietysti…

Lue artikkeli

V.

Väyläyhtiön hyödyt ja sudenkuopat

Liikenneministeri Anne Berner on ehtinyt antaa kovan näytön osaamisestaan Liikennekaariesityksessä, ja sama ennakkoluuloton uudistusmielisyys jatkuu liikenneverkkoyhtiö- eli Live-suunnitelmassa. Suunnitelman perusajatus on luoda valtion yhtiö, joka kerää teiden ja muiden väylien käytöstä maksuja ja ylläpitää niiden turvin itsenäisesti Suomen väylästöä, alkuvaiheessa…

Lue artikkeli