Juhana Vartiainen

Maatalouspolitiikka tarvitsee aimo ravistelun

Suomi on taloudellisesti pulmallisessa tilanteessa, vaikka nyt pieni suhdannehyppy onneksi onkin meneillään. Julkistaloutemme on rakenteellisesti syvästi alijäämäinen, ja varsinainen väestön ikääntyminen on vasta edessä. Ulkomailta omaa maata katselleen silmissä Suomi on ollut monella tapaa jälkijunassa ja on sitä edelleen. Meillä ei ole uudistettu työmarkkinoita muiden pohjoismaiden tahtiin ja myös monet tuottavuutta lisäävät markkinaehtoiset reformit ovat vasta lähtemässä liikkeelle. Kaikkea tätä ”tehokkuutta” kaivataan kipeästi etenkin ensi vuosikymmenellä jolloin suuret ikäluokat (syntyneet 1947-52) ovat kalliin hoidon ja hoivan tarpeessa.

Maatalous Ruususen unessa

Siksi koko julkistaloutemme on käytävä armottoman kriittisesti läpi ja karsittava epätarkoituksenmukaisia menoja. Tämä koskee myös ja ehkä aivan erityisesti maatalouspolitiikkaa, jossa kunnostaudumme tällä hetkellä Euroopan avokätisimpänä tukien maksajana. Maatalouspolitiikkamme on selvästikin nukkunut samanlaista Ruususen unta kuin työmarkkinamme. Heikot hallituksemme eivät ole uskaltaneet toteuttaa sellaisia reformeja, joilla saamme itsellemme kestävän ja kannattavan maatalouden.

Kun Maaseutumedia ystävällisesti pyysi minulta kriittisen kolumnin, tein työtä käskettyä. Totesin kolumnissani maataloustuotantomme kerrassaan surkean kannattavuden ja tukiriippuvuuden. Maatalouden n. 7 miljardin euron tuotantokustannuksista voidaan kattaa tuotannon arvolla vain n. 4 miljardia euroa. Kotimaisia tukia maksetaan noin miljardi euroa, EU-tukia 2,1-2,6 miljardia euroa laskutavasta riippuen. Tuki tilaa kohden on siis keskimäärin uskomattomat 40-50 tuhatta euroa jokaisena vuonna. Maatalouden omat tulot eivät siis likimainkaan kata tuotantokustannuksia, ja maataloustuottajat ovat oikeastaan virkamiehiä – veronmaksajien rahallinen tuki yhtä maatalouden työllistä kohden on uskomattomat 30-40 tuhatta euroa per vuosi. Kävin kolumnissani läpi myös niitä kummallisia perusteluja, joilla tätä tilannetta puolustellaan. Erityisesti ekonomistina olen pannut merkille, miten paljon kerrotaan maataloustuottajien kertakaikkisesta ahdingosta, vaikka tukisummat ovat näin valtavia. Poltamme siis todella hyvinvointia taivaan tuuliin.

Kommenteista kiitos

Olen saanut paljon kommentteja, sekä kielteisiä että myönteisiä. Monet ovat olleet hyvin informatiivisia ja kiitos niistä, erityisesti Mikko Välttilälle. Monissa on korostettu sitä, miten maatalouden alkutuotanto kannattelee koko maaseudun infrastruktuuriamme. Se on hyvä perustelu vähittäisille reformeille äkkijyrkkien sijasta. Totta kai ihmisille pitää antaa aikaa sopeutua. Hieman tuttuun tapaan on korostettu huoltovarmuutta, mutta en ole edelleenkään nähnyt ainuttakaan pätevää perustelua sille, että kriisiajan huoltovarmuus edellyttää nykyistä lähes 100 prosentin omavaraisuutta. Ottaisin paljon nykytilaa mieluummin vahvemman julkistalouden, alhaisemman omavaraisuuden, pienemmät tuet sekä pätevän kriisiajan tuotannon kasvattamisen suunnitelman.

Kiitos myös Esko Rissaselle rakentavasta kommentista. Siinä Esko toi esille Suomen globaalin maatalousjärjestelmän osana. Jos ruoan tuotanto muuten on ekologisesti arveluttavalla pohjalla, voi hänen mielestään olla hyvä, että Suomi tekee osansa kestävämmällä tavalla, vaikkei kannattavuutta olisikaan. Samassa hengessä on perusteltu maataloustukiamme myös sillä, että tulevaisuudessa kenties ruokatuotannon luonnonolot muuttuvat globaalisti epäedullisemmiksi. Siksi oman tuotantomme voisi nähdä jonkinlaisena vakuutuksena vastaisen varalle. Minun on vaikea arvioida näitä tulevaisuuden skenaarioita ja globaalin tuotannon tilaa. En silti hyväksy ajatusta, että meillä olisi varaa laiminlyödä omat ponnistelut paremman kannattavuden aikaansaamiseksi.

Olen saanut myös muutamia tukiviestejä ja puheluja suurten tilojen omistajilta, suurtuottajilta, jotka ovat suorastaan kehuneet artikkeliani. Tukijärjestelmässämme on mitä ilmeisimmin ominaisuuksia, jotka estävät tilojen ja sitä kautta tuottavuuden kasvua. Ilmeisesti ainakin luonnonhaittakorvaus toimii juuri näin, koska se laskee portaittain tilakoon kasvaessa. Tämä on tietysti aivan epätarkoituksenmukaista.

Sama analyysi tulee mainiosti esiin Etlan ja Luonnonvarakeskuksen tuoreessa elintarvikeketjun kilpailukykyä koskevassa raportissa. Siitä käy ilmi, miten olemme auttamatta jäljessä muita pohjoismaita tilakoon kasvattamisessa ja että tukipolitiikkamme on tähän syypää. Tässä yhteydessä tulee siellä täällä esiin myös Pohjois-Suomen ja Etelä-Suomen ero, vaikka siitä ei ensi näkemältä ole saatavilla kovin systemaattista analyysiä. Itselleni herää vahva epäilys, että aluepoliittisista syistä on haluttu tuottavuudenkin kustannuksella ylläpitää suurta määrää pieniä ja elinkelvottomia tiloja Pohjois-Suomessa. Tämän ovat vahvistaneet monet minuun yhteyttä ottaneet tuottajatkin. Missään tapauksessa tämä ei ole vastuullista politiikkaa – edes tuottajille. Mitä sanoo Suomen Keskusta, onko tämä ollut pyrkimyksenne?

Uusi suunta on välttämätön

Joka tapauksessa maatalouspolitiikkamme pitäisi ajatella reippaasti uudelleen, niin että tilakoot ja tuottavuus kasvaisivat, tuotantosuunnat valittaisiin kannattavuuden mukaan ja tilojen tuotantosuunnat monipuolistuisivat. Näin ei oltaisi yhtä riippuvaisia yhden tuotteen hintaheilahteluista. Kannattamatonta tuotantoa pitää uskaltaa ajaa alas, ilmeisesti erityisesti Pohjois-Suomesta.

Perustelujen hölynpöly

Lopuksi pientä sapenpurkua maatalouskeskustelusta. En usko, että hyvän maatalouspolitiikan päämääristä on lopultakaan kovin suurta erimielisyyttä. Toivonhan minäkin, että meillä olisi vastedes elinvoimainen maatalous, kunhan tukitasoja voidaan alentaa.

Mutta maatalouskeskustelussa näyttävät tukien puolustajille ja jopa viranomaisille kelpaavan ihan mitkä vaan perustelut, tyhmyydestä viis. Tämä tekee keskustelusta ärsyttävää ja agressiivista (mihin saatan itsekin valitettavasti joskus sortua kun tuskastun). Vakavissa asioissa ei pitäisi kohdella muita keskustelijoita hölmöinä. Ja kun yhden hömppäargumentin kumoaa, tulee tilalle taas ihan mitä vaan.

Niinpä kuulee vedottavan elintarvikeiden ”kauppataseeseen”, joka kuulemma ”valitettavasti” on alijäämäinen. Tässä ei ole mitään järkeä. Kauppatase ei ole ylipäänsä kovin olennainen talouspolitiikan rajoite, mutta kannattamaton alkutuotanto ei varmasti vahvista ulkoista tasapainoamme (jokainen maatalouden työtunti keskimäärin alentaa kansantuloamme 2 eurolla). Ja jos kyseinen perustelu olisi pätevä, olisi tietysti viisainta kokonaan sulkea rajat. Silloin oltaisiin omavaraisia, joskin todennäköisesti nin köyhiä että nähtäisiin nälkää. Koska Suomi tunnetusti on epäedullisten maatalousolosuhteiden maa, meidän ei ole oman hyvinvointimme kannalta järkevää, tietenkään, pyrkiäkään mihinkään ruokatuotannon ylijäämään tai tasapainoon. Merkantilismi on onneksi muuten meillä aika heikoilla, mutta näyttää maatalouskeskustelussa elävän yhtä vahvasti kuin Donald Trumpin korvien välissä.

Seuraava hömppäperustelu on usein se, että maatalous ”työllistää”. Sehän siinä onkin vikana. Se työllistää aivan liikaa työkykyisiä ihmisiä kannattamattomaan tuotantoon, joka vaatii veronmaksajain tukea. Meillä on ylipäänsä aivan liian vähän aktiivisiä työikäisiä työllisiä, jotta julkistaloutemme voitaisiin rahoittaa. Siksi ei auta yhtään, että osa näistä arvokkaista työllisistä on tehtävissä, jotka edellyttävät enemmän verotukea kuin jo pelkkä työttömänä oleminen. Samaa sukua on kysymys ”haluaako Vartiainen maataloustuottajat työttömyyskortistoon?” No ei halua. Koko hallituspolitiikkahan tähtää siihen, että saadaan lisää ihmisiä työmarkkinoille. Emme me eläkeikääkään nosta siksi, että saisimme lisää työttömiä. Ja totta kai ne, jotka muuten olisivat kannattamattomassa alkutuotannossa, voivat työllistyä muualla.

Sitten kuulemma on myös niin, että tuki oikeastaan on ”tukea kuluttajalle”. En usko, että tämän väitteen esittäjät oikein itsekään uskovat siihen. Jos näin olisi, tuet voisi poistaa ja antaa kaikille ihmisille vastaavan veronalennuksen. Miten olisi? Ihmiset kuulemma ”haluavat syödä” suomalaisia puhtaita elintarvikkeita. Jos näin olisi, tukia ei tarvittaisi. Tukia maksetaan nimenomaan siksi, että ihmiset eivät halua syödä pelkästään suomalaisia elintarvikkeita. Ja miksi pitäisi haluta?

Tähän rituaaliin kuuluvat myös puheet ”puhtaudesta”, tms. Euroopan ruokaturvallisuusviraston raportin mukaan Suomi kuuluu toki ruoan jäämien suhteen Euroopan valioryhmään, mutta on siellä monia muitakin, mm. Ruotsi ja Norja. Ja sama raportti kyllä kertoo myös, että kaikkien Euroopan maiden ruokaa voi syödä huoleti. Valvonta toimii. Ja siksi on mielestäni vastenmielistä, että jatkuvasti vihjaillaan EU-yhteisömme muiden maiden ruoan olevan jotenkin vaarallista.

Silkka hölynpöly tuli taas myös vastaan, kun hiljan keskusteltiin maataloustuottajien lomituskorvauksista. Maataloustuottajathan ovat ainoa elinkeinonharjoittajien ryhmä, joille veronmaksajat kustantavat sijaiset lomien ajaksi (n. 200 miljoonan menoerä). Vihreiden kansanedustaja Antero Vartia otti tämän esille hiljattain mahdollisena säästökohteena. Ja taas saatiin kuulla, miten tuottajillakin pitää olla oikeus lomaan, kun kerran palkansaajillakin on. Minusta ainakaan viranomaisten ei pitäisi tällä tavalla hämätä kansalaisia. Palkansaajat ja kaikki muutkin yrittäjät kustantavat itse lomansa. R-kioskin pitäjäkin haluaa joskus olla vapaalla, mutta ei saa sitä varten valtion tukea. Jos maataloustuottajat on haluttu asettaa kaikkia muita parempaan asemaan, voisiko sen edes myöntää?

Kaikki julkiset menot on vertailtava keskenään

Maataloustukikeskustelussa näyttää monille olevan myös aivan uutta sellainen ajatus, että maataloustuki on jostain muualta pois. Meillä on huutava pula julkisista resursseista ja se tulee pahenemaan edelleen. Suomessa on kuitenkin tapana hokea lähes aivottomasti, ettei saa ”asettaa vastakkain” esimerkiksi maataloustukea ja sosiaaliturvaa. Päinvastoin, ne nimenomaan pitää asettaa vastakkain. Jos Eduskunnan budjettipäätökset ovat järkeviä, jokaisen menokohteen viimeisen euron pitäisi tuottaa sama rajahyöty Suomen kansalle.

Ja siksi juuri tällaisia julkistalousvertailuja pitää tehdä. Onko todella niin, että sokerijuurikkaan kuljetustuki ja maatalouden lomitustuki ovat tärkeämpiä kuin Helsingin Yliopiston resurssit? Kuin lastensuojelu? Kuin takuueläkeläisen elintaso? Kuin poliisin resurssit? Kuin päihdeäitien hoito? Kuin ammattikoulujen opettajien määrä? Kuin puolustusvoimien hankinnat? Kuin työnvälityksen resurssit? Kuin päiväkotien opettajien määrä? Kuin vanhainkotien hoitajien määrä? Kuin työnteon kannustimet?

Maatalouden runsaskätisellä tuella on siis hintansa. Ehkä juuri sen edellyttämän hieman korkeamman verotuksen vuoksi jonkun ei kannata tehdä työtä ja hän syrjäytyy . Ehkä juuri sen vuoksi lastensuojelulta jää jokin traaginen tapaus resurssipulan vuoksi huomaamatta. Ehkä juuri sen vuoksi maahanmuuttajanuori ei mene päiväkotiin ja hänen äitinsä töihin. Ehkä juuri sen vuoksi huippututkija muuttaa pysyvästi pois Suomesta. Ja niin edelleen.

Professori Bengt Holmström sanoi yliopistoleikkauksien olleen älyllinen loukkaus tutkijayhteisöä kohtaan. Voisiko kelpo hallituksemme miettiä tätä – oliko viisasta leikata näin paljon yliopistoilta, jotta maataloustukea voitiin kasvattaa?

Samaan yhteyteen sopisi kommentoida hallituksen Ruokastrategiaa, mutta jääköön se seuraavaann postaukseen.

 

 

 

Tilaa Juhanan uutiskirje

Liity Juhanan sähköpostilistalle! Saat ilmoituksen uusista kirjoituksista suoraan sähköpostiisi.

Mitä mieltä sinä olet?

23 kommenttia artikkeliin Maatalouspolitiikka tarvitsee aimo ravistelun

  1. Keinotuki sanoo:

    Juuri näin, Vartiainen hiffaa ja uskaltaa sanoa asiat !
    Leppävirralla on amerikkalainen karjankasvattaja, naureskelee kun veronmaksajat antavat yli 100 tonnia joka vuosi jenkkiläiselle ammattilaiselle !
    Pohjois-savossa on kolmen mökin vuokraaja , joka on saanut kahtena vuotena peräkkäin 150 tonnia / vuosi mökeillensä mavi tukea !!
    On paljon maajusseja, jotka eivät tee pelloilensa mitään, mutta jos on 100 ha rahaa tulee reilu 20 tonnia joka vuosi ! Vertaa työmarkkinatuki 8 tonnia !!

    1. Harhaluulot sanoo:

      Jos pelloillensa ei tee mitään, leikkautuvat tuet voimakkaasti. Kesannoilla tuki on merkittävästi alempi, Luonnonhaittakorvaus leikkautuu . Varsinkaan 100 ha alalla on vaikea piilottaa ”pyrkimystä markikinakelpoiseen satoon” . Ns. sanktioita on myös tuomittu laiminlyödyistä pelloista.

      Paljon maataloudessa on kummallista, mutta harhaluuloihin ei pidä antautua.

    2. Markku Rautanen sanoo:

      Nyt taidat puhua eri asiasta.
      Puhtaat maataloustuet on eri asia kuin maaseututuki tai maisemanhoitotuki jne.

  2. Suvi Rajala sanoo:

    Tuet voisi olla hyvä poistaa ja tukea muulla tavalla köyhimpien mahdollisuutta ostaa ravintoa. Nythän valtaosa tuesta ei kohdennu viljelyyn vaan tuotantopanoksia tuottaville yrityksille ja toisaalta vaikkapa S-marketille jonka kate paranee tuotteen hinnan noustessa.

    Mutta tukien asteittainenkin poistaminen ei onnistu Suomessa vaan vaatii eu-tason yksimielisyyttä, ja jotta eu voi poistaa tuet, täytynee sama tehdä myös USAssa. Jos Suomi tekee oman linjansa, meiltä jää tuo pari miljardia eusta saamatta, maksu ei muutu. Lisäksi Saksa dumppaa tänne muutaman vuoden kotieläintuotteiden halpaeriä, jolloin omavaraisuus on mennyttä kun tuottajia ei ole jäljellä. Naudan saaminen tuottavaksi vaatii kaksi vuotta, ja jos niiden määrää vähennetään, meillä ei varmaan ole paria vuotta aikaa odotella ruokaa kriisin iskiessä. Tuotannon ylösajo vie 1-2 vuotta tuotannon luonteen vuoksi. Ja minä mielelläni syön useammin kuin vuoden välein.

    Periaate on siis varsin kannatettava, mutta todellisia keinoja onkin vähemmän kuin yhtäkkiä luulisi.

    1. Pekka Huttunen sanoo:

      Perustelet tukia seikoilla, joita Vartiainen piti hölmöinä.

  3. Sampo Järnefelt sanoo:

    Tärkeää on, että asiasta keskustellaan. Kiitos siitä.bOn kuitenkin tuotava esille näkökulma, että esimerkiksi maatalousneuvontajärjestön johtavat talousasiantuntijat ovat huomanneet, ettei maataloudessa Suomessa näyttäisi pätevän suuruuden ekonomia. Syinä on mm. tilakoon kasvun myötä seuraavat henkilöstökulut, kasvaneet etäisyydet sekä nouseva peltohehtaarin hinta. Eli mitä enemmän hehtaareja, sen vähemmän tuloa per hehtaari. Tämä siis yleisenä havaintona.

    Tulevaisuudessa on entistä tärkeämpää huomioida, kuinka peltoja viljellään. Samalla, kun hyvät satotasot ovat merkittävä tavoite, tuottavat tulevaisuudessa viljelijät myös muita palveluja yhteiskunnalle. Tällä hetkellä maatalous on merkittävä hiilidioksidin lähde, ja siten myös ilmaston lämpenemisen selittävä tekijä. Uusia viljelytekniikoita ja kiertotalouden keinoin pelloista on tehtävissä tilanteen muuttavia hiilinieluja. Samalla pelloista olisi tehtävissä ravinnehuuhtoumien lähteen sijasta muualta yhteiskunnasta vapautuvia ravinteita tehokkaasti hyödyntäviä tekijöitä osana isompaa kierrätyksen kokonaisuutta. Paitsi ruoantuotantoa, myös näitä palveluja voimme viljelijöiltä tulevaisuudessa odottaa. Niistä pitää kuitenkin myös maksaa käypää korvausta.

    Mukavaa kesänodotusta toukotöiden keskeltä!

  4. Arto Määttä sanoo:

    Olen pitkälti samaa mieltä. Tukijärjestelmä on kokonaisuudessaan outo, ainakin sen perusteella, mitä olen sivusta seurannut. Esimerkiksi se, että tuet on sidottu tiettyyn peltoon eikä eikä sille henkilölle tai yritykselle, joka tuottaa, on minusta outoa. Mutta asiaan… Muuten olen siis samaa mieltä kirjoituksesi kanssa, mutta lomittajaan tartun kiinni. Eläinten hoito ei voi verrata muihin yrityksen muotoihin. Kioskin pitäjä tai sahan omistaja voi jättää yrityksensä muutamaksi päiväksi omiin oloihinsa, mutta eläimiä ei voi jättää ilman hoitoa. Eläimiä ei voi jättää edes viikonlopuksi ilman hoitoa, joten maatalousyrittäjä on huonommassa asiassa kuin muut yrittäjät. Tuon asian voi hoitaa muutenkin kuin verovaroin maksetulla lomittajalla, mutta jotenkin tuo minusta pitää hoitaa.

  5. VeroilleVastetta sanoo:

    Aivan totta. Maataloustukijärjestelmä on tosiasiassa verovaroista kustannettu maksuautomaatti, jolla taataan keskustapuolueen peruskannattajakunnalle kohtuullinen elintaso. ”Virallisia” tarkoituksia, kuten kohtuullisesta ruokaomavaraisuudesta huolehtimista, maaseudulla asumisen tukemista yms voitaisiin tehdä huomattavasti järkevämmin ja edullisemmin muun tavoin, mutta tällöin poliittinen hyöty ei olisi yhtä suora.

    Suomalaisessa maataloudessa on monta käsittämättömyyttä, kuten se että virallisten tilastojen mukaan maataloudesta saatava tuntipalkka on suunnilleen 0 euroa, mutta viljelijäperheet kuuluvat parhaiten ansaitsevien ryhmien joukkoon, ja viljelijäperheiden tulot ovat nousseet muistaakseni kaikista ryhmistä voimakkaammin viime vuosina. Tai se, että kannattavuus on surkea ja laskee vuosi vuodelta, mutta maan hinta on mystisesti nousussa ja maatilojen kauppa on edelleen hyvin vähäistä. Joku ei siis täsmää lähellekään.

    1. Seppo M sanoo:

      Findikaattorin tilastosta saa vähän toisenlaisen käsityksen maatalousyrittäjien tuloista.
      ”Työssä käyvistä ryhmistä pienituloisuutta kokevat erityisesti maatalousyrittäjät, kun palkansaajilla ja erityisesti ylemmillä toimihenkilöillä pienituloisuus on harvinaista.”

      Tämä näkyy maatilojen määrän nopeana vähenemisenä.

      http://findikaattori.fi/fi/60

  6. Olen vuosikausia käsitellyt kirjoituksessa esiin tulleita näkökohtia ja vertaillut Ruotsin maataloustukea, joka on noin 100 miljoonaa euroa vuodessa ja Tanskan noin 300 miljoonaa ja Suomen noin 2.2 miljardia eikä mukana ole edes myel-eläkkeiden tuki. Veronmaksajat maksavat puolet maataloustuottajien eläkemaksuista. Maatalouslomittajien vuosikustannus o noin 100 miljoonaa, Kirjoituksessa mainittu 200 miljoonaa ja koko poliisihallinto noin 700 miljoonaa. Kirjoituksessa jää käsittelemättä yksi maataloustukien puolesta käytetty perustelu, nimittäin aluepolitiikka. Sitä pohtiessani, paitsi, että pidän sen hintaa aivan tolkuttomana, olen päätynyt esittämään, että käytetään yhden vuoden maataloustuet ja ostetaan Suomen valtion omistukseen peltoa Valko-Venäjältä ja Ukrainasta. Sitten lähetämme työttömyyskorvauksen saajat sinne tuottavaan työhön toteuttamaan peltojen viljely. Koska en ole alan ammattilainen niin joku muu saa laskea, mikä on investoinnin panos-tuotos-suhde. Kirjoituksen teema ei saa jäädä kirjoituksen asteelle. Olen käytettävissä.

  7. Juha Junnila sanoo:

    Vartiaisesta kirjoituksessa tulee esiin Suomalasen maatalouspolitiikan pitkän historian ongelma, joka siis jatkuu osin edelleen. Jos kuitenkin katsotaan tulevaisuuteen ratkaisuhaluisesti, niin kilpailutilanne koko EU:n alueella pitäisi olla sama. Sama tukitaso tuotannolle ja julkisen vallan säätelyn kustannusvaikutus. Esimerkiksi kotieläintuotannossa on paljon määräyksiä, jotka nostavat kustannuksia. Esimerkiksi salmonellan ehkäisy tai sikojen kasvattaminen hännän kanssa nostavat kustannuksia, joita kauppa tai kuluttaja ei halua maksaa. Eli säännöt pitää olla samat koko EU:ssa, sitten voidaan katsoa onko kotimaisella maataloustuotannolla kilpailukykyä.

  8. Heikki sanoo:

    Kiitoksia Juhana varsin hyvästä kirjoituksesta. Olen ns. alan miehiä, koulutukseltani MMM ja perillä maataloustukijärjestelmästä melko hyvin. Tukea tosiaan menee monin paikoin ihan muuhun kuin varsinaisen tuotannon tukemiseen. Maataloustuella tehdään todella paljon aluepolitiikkaa, mikä pitää lopettaa. Tai vähintäänkin tämä tuki pitää nimetä aluepolitiikaksi.

    Kysymys 1 Juhanalle: Jos eletään markkinataloudessa ja tuotannon tulisi olla markkinaehtoista, eikö säännöt/lainsäädännön tulisi olla kaikille samat? Tällä hetkellä poliitikot päättävät, että suomessa ruoka on tuotettava tuotantotavalla, mikä on kalliimpaa kuin esim. Saksassa. Tämä tekee suomalaisesta ruuasta kalliimpaa ja kun kuluttaja ei ole tätä lisähintaa valmis maksamaan, ei maatalous voi olla kannattavaa. Minun mielestä lainsäädännön, sen tulkinnan ja valvonnan pitäisi olla korkeintaan Euroopan yhteisen lainsäädännön tasolla. Kun tämä tehdään, voidaan tukitasoa leikata rajusti ja antaa markkinoiden toimia.

    Kysymys 2 Juhanalle: Jos maataloustuki sellaisenaan lopetetaan ja omavaraisuus putoaa noin 70% tasolle, (mikä on monin maataloustuotteiden osalta tapahtunut Ruotsissa), mitä tapahtuu elintarviketeollisuuden työpaikoille? Luultavasti sieltä katoaa työpaikkoja aika rajusti. Jos se on kansantalouden kannalta järkevää, niin ok.

  9. Kirsti Anttila sanoo:

    Maatalous(politiikka) ei ole ollenkaan ”nukkuvaa”, kuten Vartiainen väittää, vaan tuotannon pitkäjännitteisyyden huomioon ottaaen jatkuvassa murroksessa. Viimeisin ravistus, joka kohdistui EU-maista kipeimmin suomalaiseen maito-ja meijerituotantoon, olivat Venäjän kaupan vastapakotteet. Suurin piirtein yhdessä yössä oltiin tilanteessa, jossa naarurimme miljoonakaupungin markkinat sulkeutuivat. Kotimaiset ja EU-maataloustuet ovat hyvin suurelta osalta investointitukia, jolloin nuoret viljelijät ovat investoineet yhä suurempiin yksiköihin, ja nyt kun ollaan taas yliuotantotilanteessa, hinnat ovat pudonneet kannattavuuden alle. Isku osuu kovimmin juuri Vartiaisen kuvailemiin tehokkaisiin tuotantoyksiköihin, joiden on kohtuutonta vaatia yksin maksavan EU:n vastapakotteista.

  10. BullshitWalks sanoo:

    EU:n maatalouspolitiikkaa ei Suomessa päätetä vaan Brysselissä.

    Vihtiläisen Niko Ahlqvist on Suomen suurin viljanviljelijä lähes 1400 hehtaarin tilallaan. Vuodelta 2016 hän teki 150.000 euroa tappiota viljanviljelyllä.

    Nyt Niko Ahlqvist on päättänyt siirtyä luomuun tukipolitiikan takia ja toinen syy on luomuviljan tonnihinta.

    http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/on-tyhm%C3%A4%C3%A4-tuottaa-sellaista-mit%C3%A4-joutuu-v%C3%A4kisin-myym%C3%A4%C3%A4n-1.187051

    Jos kaikki siirtyisivät luomuun, niin Suomi ei tulisi ruokittua sillä pelillä.

  11. Ahti Nuottimäki sanoo:

    Järkyttävää on myös se, että maataloustuotantomme on niin ylijäämäistä, että osa tuotannosta pitää myydä ulkomaille. Ja eiköhän tämän viennin edistämiseksikin taida olla valtion tukiaisia?

    Kyllä Maalaisliitto/Keskustapuolue on koko olemassaoloaikansa yrittänyt jarruttaa tilakoon kasvattamista kaikin käytettävissään ollein keinoin.

    1. BullshitWalks sanoo:

      Täyttä puppua kirjoittaa Ahti Nuottimäki. Kun Suomen EU taival alkoi, niin Suomessa oli yli 100.000 maatilaa. Nyt on jäljellä alle 50.000.

      Se on harhaluulo, että suuri tilakoko olisi kannattavan tuotannon edellytys.

  12. Seppo Rasi sanoo:

    Väite tukien laskusta tilakoon kasvaessa ja siitä kasvun esteenä on humpuukia.Totta,että muutaman %:n leikkaus ylimenevään osaan on ihan suurimmassa tilkoossa,muttei merkittävä.CAP yleensäkin lähtee siitä,ettei tukisysteemi estä tilakoon kasvua.Käytännössä muuttuvat kustannukset ovat suurella ja pienellä tilalla aika samalla tasolla.Tilakoon kasvu tuo kustannussäästöjä yleensä n. 300 ha kokoluokkaan asti.Eli siihen,mitä yrittäjä/puoliso/lapset pystyy työtä tekemään.Palkkakulut on sen verran kovat sivukuluineen,että tämä on este kasvulle.Suomen suurin tila Vihdissä 1400 ha kertoo tehneensä (ymmärsin että tuet mukaanluettuna)150000€ tappion viime vuonna.Lähes 1000 ha hollolalaistila meni talvella velkasaneeraukseen.Usein näihin syynä on peltoon pääomittunut tuki,joka näkyy ylisuurina vuokra-ja ostohintoina peltomaassa tuottoarvoon verrattuna.
    Yhteistyöllä alle 100 ha:n tilojen kesken päästään suurtuotannon etuihin.Työvoima yrittäjäpohjalla osakkailta.Esimerkkejä voin antaa jos tarvetta

  13. Ässä sanoo:

    Lomitus on vain karjatilallisille, ei kaikille maataloustuottajille. Eläimille kun ei voi sanoa, että me mennään nyt lomalle, nähdään kahden viikon päästä. Lomitusta kustannetaan verorahoista. Myös karjatilalliset ovat veronmaksajia ja verorahoista maksetaan paljon sellaistakin, mistä karjatilalliset eivät hyödy. Ja Vartiainen unohtaa ilmeisesti tahallaan, että maatalous työllistää myös välillisesti. Ja kolmanneksi. Myös muualla maailmassa maksetaan maataloustukia. Miksi Suomen pitäisi asettaa tuottajat muita maita heikompaan asemaan?

  14. Sami Oinas sanoo:

    Tuo sama tukihässäkkä jatkuu kaikessa yrittämisessä, mutta pahiten maaseudun yrityksissä. Jos joku perustaa leipomon, teurastamon, metallipajan tai ihan mitä vaan, niin aina saa jotain tukea kymmeniä prosentteja. Naureskelen aina kotikylällä käydessäni kun ihmiset tituleeraavat itsensä yrittäjiksi. Tukityöllistettyjä he ovat. Suurin osa tuista ja valtion paperinpyörittäjistä pois, niin talousongelmat häviäisivät. Vartiainenkin puhuu aina ettei rahat riitä; kulut kuriin.

  15. Simo Heininen sanoo:

    Hyvää iltaa Juhana Vartiainen,

    Sain juuri kakkosammatissa ohran kylvöjä suoritettua ja totesin mielenkiintoisen bloginne FB:n kautta. Kannan aktiivisena maaseudun kansallisena vaikuttajana korteni kekoon.

    Seuraavassa muutama oma ajatukseni:

    Elintarviketuotanto on glopaalisesti eräs kriittinen tuotantoketjun osa. Kautta aikain on talonpoikia kontrolloitu, milloin tsaarin, milloin aateliston toimesta. Jo sana talonpoika viittaa siihen, että toimija ei ole itsellinen vaan hän on vain ”poika”.

    Maataloustuet on syntyneet eri maissa poliittisten päättäjien toimesta, vähintäin vahingossa, jotta alkutuotantoketju saadaan luotua riippuvuus tietyistä maatalouteen keskittyneitten yritysten tuotteista ja palveluista. Annetaan siis sen verran tukia, että talonpoika voi tehdä velkaa ja ostaa puimurin tai traktorin. Kuitenkin tuloja pitää rajoittaa, ettei talonpoika pääse riippumattomaksi ja velattomaksi.

    Maatalouden käyttöhyödykkeiden hankintakanavissa ei toimi minkäänlainen kilpailu. Jos kilpailua olisi, ei valtaa pitävä eliitti pystyisi pitämään haluamallaan tavalla kontrollissa niitä suuria rahavirtoja, joita kuitenkin jokaisen maatilan kautta kulkee. Vuosittaisesta liikevaihdosta menee välttämättömiin käyttöhyödykkeisiin n. 45%. Siis mikä onkaan helpompaa bisnestä kun tulot on ennustettavissa ?
    Jokainen maajussi ostaa vuosittain polttoainetta, siementä, apulantaa, jne.

    Alkutuontannon tukitoiminnoista vapauttaminen ei enää auta, koska maatalouden tukitoiminnoista elantonsa saavien ihmisten määrä lienee kansainvälisesti tarkasteltuna n. 500.000 – 1 000 000. No laitetaan pihalle vaan…

    Entäpä jos….

    Jos sattuisi todellisia katovuosia 2-3 peräkkäin . Jos alkutuotannon parissa työskentelevät kerralla päättäisivät, että pitäkää tunkkinne ja lopettaisivat tuotannon kokonaan. Jos siirryttäisin pelaamaan shakkia ja mattia siitä, että kenen kantti kestää. Kaikki talonpojat eivät ole varautuneet, mutta osa on varautunut erittäinkin hyvin. Maatalouden sivuelinkeinoilla tai jopa täysin eri elinkeinoilla pidetään osa maatiloista tai niiden omaisuusmassoista vastaavia iskuvalmiina. Eli sitten kun tiloja alkaa kaatua viereltä, niin maan hinta romahtaa ja silloin hyenat iskevät. Maan valmistus kun on lopetettu, niin siksi maata kannattaa kuitenkin ostaa, viljeli sillä tai ei.

    Maataloudesta olisi toisaalta saattanut kehittyä , ilman eliitin kohtuutonta kontrollointia luonnollista monopolia harjoittava, täysin itsenäinen bisneksen lajinsa. Vastaava harjoitetaan mm vesihuollossa. Suomessa vesibisnes ei ole vielä muuttunut ihan niin räikeäksi, kun kokemukseni kansainvälisestä vesibisneksestä kertoo. Oireet Suomessakin ovat joissain kunnissa ja kaupungeissa jo huolestuttavasti olemassa.

    Suomen maataloustuet ja niiden kanssa kansallinen piipertäminen osoittaa sitä, ettei elintarviketuotannon koko kaaosmaista ja keinotekoista tuentaa (=lue hallinta/valvontamekanismia) ymmärretä. Suomen maataloustuet ovat totta kai Suomen budjetissa merkittävä osa, mutta kansainvälisesti olemme kuitenkin perämetsän piipertäjiä myös maataloustukien suhteen.

    Mikä siis neuvoksi ? Ei oikein mikään. Kansainvälinen tilanne on niin kaaosmainen, ettei siellä maataloustukien pohdinta ole ihan listan alkupäässä. Muutosta tarvitaan ja se varmasti tulee.
    Siihen asti ei meidän talonpoikien kannata kuin tehdä huomattavasti enemmän töitä myös työruuhkakausien ulkopuolella. Talonpoika on ahkera ja tyytyväinen 2,8 EUR:n tuntipalkkaan. Siinä jää moni teollisuustyöntekijä rannalle ruikuttamaan, kun luokkahitsari maajussi ottaakin työn duunarin nenän edestä. En provosoi, vaan kirjoitan tätä huumori silmäkulmassa.

    Monet meistä talonpojista ovat valmistautuneet tulevaan ehkä hallitsemattomaan kriisitilanteeseen hankkimalla toisen bisneksen tai ammatin, jolla turvataan tulevan siirtymäajan taloudelliset hankaluudet, sitten kun ne vääjäämättä joskus ovat edessä.

    Niin olen tehnyt itsekin. Maatalous on meillä taloudellisesti täysin kannattamatonta, mutta huolehdimme isiemme ja äitiemme perinnöstä. Toinen ammattini on vesi. Elintarviketuotantoa ja vettä yhdistää se hieno tekijä, että niitä ilman ei yksikään ihminen, ei edes Juhana Vartiainen selviäisi montaa päivää.

    Hyvää kevättä kaikille !

    Syödään ja juodaan huomennakin.

    Simo Heininen
    Suomen Puhdasvesi Yhtiöiden toimitusjohtaja
    http://www.puhdasvesi.fi
    Suomen Vesiosuuskuntien Liiton sihteeri
    http://www.vesiosuuskunnat.fi

  16. Timo Tenhunen sanoo:

    Vartiaisen mukaan harjoitetun maatalouspolitiikan perustelut ovat ”hölynpölyä”. Se saattaakin tuntua taloustieteilijältä hölynpölyltä, kun se ilmaistaan kansankielellä. Maatalouspolitiikka on kuitenkin aivan yhtä eksaktia tiedettä kuin Vartiaisen kansantaloustiede. Sen perusteet ovat yhtä syvällä kansantaloustieteessä kuin vaikkapa valtion finanssipolitiikalllakin.
    Otan yhden esimerkin:
    ”Sitten kuulemma on myös niin, että tuki oikeastaan on ”tukea kuluttajalle”.” Ainakin minun aikaan kansantaloustieteen peruskurssien vakikamaa oli cobweb-ilmiö. Suomeksi lukinseitti tai sikasykli. Se siis on maataloustuotteille tyypillinen ilmiö, joka johtaa elintarvikkeiden hintojen hyvin suureen vaihteluun. Syyn taustalla ovat kulutuksen ja tarjonnan jäykkyys ja hallitsemattomat luonnonilmiöt. Hyvinä satovuosina hinnat laskevat tuottajalle tappiotasolle ja kuluttajan eduksi. Seurauksena tuottajat tietysti vähentävät tuotantoaan. Kun tämä yhdistyy huonoon satovuoteen, syntyy tarjonnasta niukkuutta. Nyt sitten hinta näille välttämättömyyshyödykkeille pompsahtaa niin korkealle, että vähävaraisimmilla kuluttajilla ei ole enää varaa ostaa ruokaa. Maatalouspolitiikka kehitettiin tämän kuluttajille haitallisen ilmiön eliminoimiseksi. Ja siinä on onnistuttu: elintarvikkeiden hinnat ovat hyvin vakaat ja tarjontaa on enemmän kuin tarpeeksi. Tuottajille tämä on ollut haitaksi ja niinpä maataloustukia vastustavat nimenomaan tuottajatahot.
    Elintarvikeiden tasaiset hinnat ovat myös poliittisen vakauden takaajia. Niiden pienikin hallitsematon nousu on kaatanut hallituksia aivan viime vuosinakin. Ns. arabikevätkin sai alkunsa juuri näistä. Etelä-Amerikan tuottajavaltiot joutuivat asettamaan muutamia vuosia sitten vientiveron, jotta kotimaan hinnat eivät nousisi ja kansa pysyisi tyytyväisenä. Ja eikös se muinaisen Roomankin tunnuslause ollut: ”Leipää ja sirkushuveja”.
    Maatalouspolitiikan, kuten muunkin talouspolitiikan pitäisi perustua tutkittuun tietoon. Sen hyödyntämisessä on ehkä ollut toivomisen varaa viime aikoina kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Lisämausteensa maatalouspolitiikkaan tuo vielä se, että siitä ei päätetä Suomen kammareissa. Näin tännekin voi tulla päätöksiä, jotka ehkä ovat sopivia Keski-Euroopalle, mutta soveltuvat ehkä huonommin tänne.
    Maatalouspolitiikassa on varmasti myös tehostamisen varaa sen tavoiteet säilyttäen. Maataloutta itseään on kyllä tehostettu viime vuosina liikaakin. Viljelijät tekevät todella pitkiä päiviä vuorotta. Vähemmänkin pitäisi riittää, silloin voisi jopa syntyä niitä Vartiaisen kaipaamia innovaatioitakin.

    1. Foliohattu sanoo:

      Tämähän se tuntuu menevän monelta ohi. Maatalous eli huoltovarmuus on yksi toimivan yhteiskunnan peruspilareista. Se, että kaikilla on varaa ruokaan luo turvallisuutta ja vakautta. Toki nykyisillä globaaleilla markkinoilla ruokaa pystytään ostamaan ulkoa halvemmalla kuin tuottamaan itse, ainakin tällä hetkellä, mutta jokaisen kannattaisi miettiä, onko tästä perusturvallisuutta ja vakautta luovasta mekanismista luopuminen niiden parin miljardin arvoista. Nyky-yhteiskunnassa ollaan jotenkin tuudittauduttu väärään turvallisuuden tunteeseen, suljettu silmät vaaroilta.

      ”Eihän mitään pahoja luonnonkatastrofeja tapahdu kuin elokuvissa. Eihän nykyaikana voi enää syttyä suursotaa. Ihan hyvin voidaan luopua tästä vuosisatoja ylläpidetystä yhteiskunnan peruspilarista Suomessa. Kyllä me muualta aina saadaan ruokaa ja oikeastaan vielä parempaa. Ajetaan alas koko maatalous, ei sillä tee mitään nykyaikana. Jos ei kannata niin mitäs sitä tukemaan, kun ei muitakaan aloja tueta. Sitäpaitsi minä en itse kaupunkilaisena hyödy mitään maataloustuista, jyväjemmareilta talot pois ja kaupungin vuokra-asuntoihin asumaan. Tai vaikka kadulle, ei ne mitään ole ansainneet, perineet kaiken. Pelkkää hölynpölyä kaikki.”

      Edellinen esimerkki maatalouden ylläpidon vastustajien ajatusmaailmasta on tietysti melko kärjistetty, mutta siinä on totuuden siemen. Ja mitä tulee tilakokojen kasvattamiseen, eivät nämä suuretkaan tilat ilman tukia tule Suomessa koskaan menestymään. Kilpaileminen maailmanmarkkinoiden kanssa on täältä käsin melko mahdotonta. Valtion on aina jollain tapaa tuettava maataloutta. Sen alasajo olisi hirvittävä virhe.

      Ja tilakokojen kasvattamisessa on vielä sekin ongelma, että jossain vaiheessa ne todennäköisesti muuttuisivat suuryrityksiksi. Ja tiedetysti mitä suurempi yritys, sitä vähemmän sitä kiinnostaa eettiset asiat kuten esimerkiksi ympäristö ja eläinten hyvinvointi. Ainoaksi merkitseväksi asiaksi nousisi raha.

      Artikkelissa myös pistää silmään se, että ei mietitä juuri ollenkaan sitä, mitä näille tilansa menettäville ihmisille sitten tapahtuu. Kannetaan huolta syrjäytyvästä työttömästä, jostain epämääräisestä ongelmalapsesta, maahanmuuttajasta ja huippututkijasta, mutta ilmeisesti nämä tilansa menettäneet viljelijät saavat ryömiä johonkin kiven alle. Syrjäytyviä työttömiä lisäämälläkö heille jää enemmän rahaa?

  17. Eero Tuominen sanoo:

    Laajaa keskustelua mahdoton seurata. Palaan JV:n alkuperäisiin teeseihin. Kysymykseen, miksi 100% omavaraisuus on tärkeä huoltovarmuudelle. Kuten monta kertaa ennenkin maailmanaika on erittäin epävarma, jos ei tänään, niin ehkä huomenna. Ilmaston muutos, kansainvaellukset, Itämeren tilanne. JV kysyy mitä 100% omavaraisuus merkitsee tässä, kun se on kuitenkin riippuvainen tuontipanoksista. Se merkitsee, että on olemassa alan toimijoita, joilla on valmius reagoida muuttuneeseen tilanteeseen. Eivät siihen pysty kirjoituspöytäfilosofit taloustieteen opeillaan. Edelleen konekantaa, rakennuksia yms. ympäri maata tehtävän tekemiseen. En ymmärrä miten joku varasuunnitelma voisi korvata olevia rakenteita. Tuontipanosten puute tietenkin aiheuttaisi, että joutuisimme ehkä syömään rehuviljaa itse, eikä eläinten kautta. No entä sitten? Sadot pienenisivät, koska lannoitteiden saatavuus heikkenisi. Ei tähän voi todellakaan rakentaa toimivaa varasuunnitelmaa, kuin alalla kokeneiden toimijain varaan.
    Toimialan sisäistä säätöä voidaan tästä riippumatta tarvita.