Juhana Vartiainen

Yleissitovuus on vahingollisempi kuin arvataankaan

Suomessa on voimassa lainsäädäntö, joka nostaa riittävän kattavan työehtosopimuksen sitovaksi myös muiden kuin sen solmijaosapuolten suhteen. Jos työnantajaliiton ja työntekijäliiton allekirjoittama työehtosopimus edustaa noin puolta koko toimialan yrityksistä ja sen työntekijöistä, sitä sanotaan yleissitovaksi ja se sitoo myös toimialan järjestäytymättömiä yrityksiä ja niiden henkilökuntaa. Tämä on kuuluisa yleissitovuus.

Yleissitovuus säädettiin vuonna 1970 paljon sitovammaksi kuin mikä hallituksen alkuperäinen esitys oli tarkoittanutkaan. Tuona aikana työehtosopimukset sisälsivät lähinnä palkkataulukkoja ja vähimmäisvaatimuksia. Tarkoitus oli yleissitovuudella luoda Suomeen jonkinlainen minimipalkka. Työnantaja- ja työntekijäjärjestöt vastustivat koko ajatusta. Eduskunnan sosiaalivaliokunta sai suuren roolin uudistuksen muotoilussa, ja vasemmistoenemmistöinen eduskunta hyväksyi kuin hyväksyikin lain, joka teki työehtosopimuksista kokonaisuudessaan yleissitovia.

Hiipivä ylisäätely

Koska työehtosopimukset ovat vuosi vuodelta muuttuneet yksityiskohtaisemmiksi ja pikkutarkemmiksi, olemme vuoden 1970 vasemmistoenemmistöisen eduskunnan päätöksen nojalla saaneet paljon pikkutarkemman työelämän säätelyn kuin mitä kukaan olisi 48 vuotta sitten osannut kuvitellakaan tai mitä kukaan olisi halunnut.

Vuosi vuodelta säätely on muuttunut yhä pikkutarkemmaksi, ilman että eduskunnalta on kysytty mitään. Nykyinen laki ei millään enää voisi mennä läpi jos sellaista nyt yritettäisiin esittää. Se loukkaa niin räikeästi sopimusvapautta, vaikka useimmat suomalaiset varmaan hyväksyvätkin ajatuksen jonkinlaisesta vähimmäispalkasta.

Pidänkin todennäköisenä, että yleissitovuus on rohkaissut työehtosopimusten paisumiseen. Neuvottelijoilla ei ole paljonkaan pidäkkeitä olla lisäämättä uusia määräyksiä, koska ne tietävät, että kukaan ei pääse niitä pakoon. Ero Ruotsiin on suuri. Koska siellä ei ole yleissitovuutta, työehtosopimuksia ei voi kasvattaa mielin määrin vaan niiden on oltava yritysten ja niiden henkilöstön kannalta mielekkäitä ja työpaikan kannalta hyödyllisiä ja elämää helpottavia. Siksi ainakin pinnallisen tarkastelun perusteella tyypillinen ruotsalainen työehtosopimus on yksinkertaisesti ohuempi ja väljempi kuin suomalainen.

Selatkaapa kaupan alan 185 sivun  työehtosopimus ja muistakaa että se koskee pientä puotiakin.

Monissa maissa on yleissitovuuden kaltaisia järjestelyjä, joihin yleissitovuuden puolustajat mielellään vetoavat. Niihin voi tutustua esimerkiksi tässä katsauksessa.  Suomen järjestelmä on kuitenkin minun tietääkseni täysin poikkeuksellinen juuri siksi, että koko työehtosopimus kaikkine määräyksineen on yleissitova. Yleinen ajattelutapa muualla Euroopassa on se, että työehtosopimukset luovat jonkinlaisen vähimmäispalkan kullekin sopimusalalle. Ruotsissa ja Tanskassa yleissitovuutta ei ole lainkaan, ja Norjassakin se on vain dispositiivinen poikkeusjärjestely, joka voidaan ottaa käyttöön jos jollain alalla havaitaan räikeän heikkoja työehtoja.

Tuhoisa yleissitova yleiskorotus

Yleissitovuuden puolustajien yleinen perustelu kannalleen on, että työehtosopimukset rajaavat ”vain työehtojen vähimmäistasoa” ja että työnantaja voi aina ”maksaa enemmän”. Käsittääkseni he esittävät tämän argumentin yleensä aivan vilpittömin mielin.

Perustelu kuulostaa järkevältä, mutta se ei pidä paikkaansa. Työehtosopimusten yleissitovuuden on nimittäin Suomessa katsottu koskevan myös palkankorotuksia eikä vain palkkatasoja.

Rautalangasta väännettynä tämä tarkoittaa seuraavaa. Oletetaan, että tietylle työntekijälle on työehtosopimuksessa määritelty hänen ominaisuuksiensa nojalla vähimmäispalkka, esimerkiksi 2000 euroa kuussa tai vastaava tuntipalkka. Oletetaan nyt, että työnantaja on alun perin pitänyt työntekijää hyvänä ja sopinut hänen kanssaan 2300 euron kuukausipalkasta. Jos työehtosopimuksessa tai sen allekirjoituspöytäkirjassa on sovittu esimerkiksi 2,5 prosentin yleiskorotuksesta, työnantajan on pakko korottaa palkkaa tällä prosenttiosuudella, siitäkin huolimatta, että alkupalkka (2300) on ylittänyt vähimmäistason ja ylittäisi sen edelleen, vaikka tätä vähimmäis(taulukko-)palkkaakin korotettaisiin yleiskorotusprosentilla.

Niinpä yleissitova yleiskorotus tekeekin yleiskorotetusta palkasta (tässä tapauksessa 2300 x 1,025 = 2358 euroa) uuden, työnantajaa sitovan vähimmäistason. Jotta tämä ei jäisi vain minun analyysini varaan, todettakoon, että työoikeuden asiantuntijajuristit Niklas Bruun ja Anders von Koskull nimenomaan vahvistavat tämän tulkinnan Työoikeuden perusteet -oppikirjassaan (Työoikeuden perusteet, Talentum, Helsinki 2012, s. 149).

Yleissitovuus siis kiristää palkkoja ylöspäin, lähtötasosta riippumatta. Tämä voi kuulostaa naiivisti ajatellen hienolta, mutta se on todennäköisesti yksi merkittävä syy sille, että työttömyytemme juuttuu korkealle. Markkinataloudessa rakenteellinen työttömyys määräytyy sen nojalla, miten alas työttömyys voi laskea ilman, että palkannousupaine salpaa työnantajien halut lisärekrytointeihin. Yleissitova yleiskorotus nostaa paineen korkeaksi vaikka työttömyys olisi korkeallakin.

Siksi en usko että ikinä pääsemme pysyvästi alle 7 % työttömyyden ellei yleissitovuutta poisteta tai rajata. Yleissitovuus ja varsinkaan yleissitova yleiskorotus eivät ole sopusoinnussa matalan inflaation ja eurojäsenyyden kanssa.

Ei ole sattumaa, että eurojäsenyyden ”porstuan” valinnut Tanska — joka siis pyrkii valuuttansa arvolla peesaamaan Saksaa — on siirtynyt lähes kokonaan sellaisiin työehtosopimuksiin, jotka sisältävät vain vähimmäispalkan tason mutta ei pakollisia korotuksia. Samanlainen toimintatapa on yleinen Norjassa. Näissä maissa työehtosopimusneuvottelut koskevat yleensä vähimmäispalkkoja (taulukkopalkkoja). Normaaleina hyvinä aikoina monia toteutuneita palkkoja korotetaan jokseenkin saman verran kuin vähimmäispalkkoja, mutta työpaikoille jää neuvotteluvaraa. Huonoina aikoina ei ole pakko korottaa palkkoja jos ne ylittävät valmiiksi vähimmäistason. Ja työnantaja voi palkita työntekijöitä eri tavoin, siitä riippuen, miten yksilöllinen suoritus muuttuu.

Naapurimaa Ruotsissa ei ole yleissitovuutta, eivätkä Ruotsin alimmat palkat ole meitä alempana. Työttömyys sitävastoin on, siitäkin huolimatta, että Ruotsin työmarkkinoilla on meitä verrattomasti enemmän vaikeasti työllistyviä pakolaisia.

Yksinkertainen reformi!

Yksinkertainen ja järkevä reformi olisi se, että rajattaisiin yleissitovuus tehtäväkohtaisiin palkkoihin ilman henkilökohtaisia lisiä. Tämä onnistuisi yksinkertaisella lakimuutoksella.

Näin työehtosopimus muuttuisi muiden kuin sopijaosapuolten osalta yleissitovaksi vähimmäispalkaksi. Muuten voitaisiin luottaa työpaikkojen omaan sopimiskykyyn, joka kyselyiden perusteella onkin pienissä vapaissa yrityksissä erityisen hyvä.

Keskimääräiseen palkkatasoon uudistus ei vaikuttaisi juuri mitään, koska palkat kuitenkin määräytyvät tuottavuuskasvun perusteella. Olen jokseenkin varma, että työttömyys kuitenkin alenisi.

Toinen tapa olisi poistaa yleissitovuus kokonaan. Niinkin voidaan elää, koska sosiaaliturva käytännössä rajaa sitä, millä ehdoin työtä suostutaan tekemään. Tilanne on tyystin toinen kuin vuonna 1970, jolloin sosiaaliturva oli nykytilanteeseen nähden surkea.

Monet ovat huolissaan työpaikkojen neuvotteluasetelmasta ja työnantajan ”sanelusta”. Nämä pelot ovat ylimitoitettuja, mutta niitäkin voi lievittää jos samassa yhteydessä luodaan lainsäädännöllä työpaikkojen henkilöstölle vahvempi asema. Se voidaan tehdä vahvistamalla luottamusmiehen tai luottamusvaltuutetun oikeuksia työehtosopimuksen tulkintaan sekä parantamalla henkilöstön edustus- ja tiedonsaantimahdollisuuksia yrityksen päätöksenteossa. Näistä lisää tulevissa bloggauksissa.

Tällaiset reformit ovat välttämättömiä, jos emme ikuisesti halua olla Pohjoisen Euroopan häpeäpilkku työttömyyden hoidossa.

 

 

 

Tilaa Juhanan uutiskirje

Liity Juhanan sähköpostilistalle! Saat ilmoituksen uusista kirjoituksista suoraan sähköpostiisi.

Mitä mieltä sinä olet?

23 kommenttia artikkeliin Yleissitovuus on vahingollisempi kuin arvataankaan

  1. JJ sanoo:

    Kiitos valaisevasta esimerkistä. Väännän vielä vähän enemmän rautalankaa, eli tällainen esimerkki:

    Työnantaja A: Maksaa työehtosopimuksen mukaista minimipalkkaa, 2000 e/kk. Yleiskorotuksen 2,5% jälkeen minimipalkka on 2050 e/kk.

    Työnantaja B: Maksaa kovempaa palkkaa kuin minimipalkka, vaikkapa 2200 e/kk. Ja palkankorotus riippuu siitä miten hyvin liiketoiminta kehittyy, sanotaan vaikka 0,5%-3,5%. Tällöin korotuksen jälkeen palkka olisi haarukassa 2211-2277 e/kk.

    Näistä esimerkkityönantajista olisin mielummin B:llä töissä, koska kk-palkkani olisi korkeampi sekä ennen korotusta (200 e/kk) että sen jälkeen (161 e/kk tai enemmän). Todennäköisesti moni valitsisi samoin kuin minä, koska palkansaajan oma talous tarvitsee euroja eikä prosentteja.

    Haluaisin tietää mitä tapahtuu, jos työnantaja yrittää toimia esimerkkityönantaja B:n tavoin? Joutuuko työnantaja ongelmiin, vai onko se ainoastaan teoreettinen tilanne niin kauan kuin TES:n minimipalkka ylittyy? Onko tämänkaltaisista ongelmista paljonkin näyttöjä?

    Jos B:n tavoin toimiva työnantaja joutuu tosielämässä ongelmiin, ymmärrän yleissitovuuden rajoittamisen tarpeen. Jos tilanne on teoreettinen eikä niin oikeasti tapahdu (kuten heitellyt heppoisat esimerkit siitä, ettei jossain voitaisi muka sopia eri mittaisesta lounastauosta), en näe yleissitovuutta peikkona.

    1. Jore sanoo:

      Blogisti antaa harhaanjohtavasti ymmärtää, että TES:iä korkeampaa palkkaa maksavan tulisi automaattisesti maksaa korotukset.

      Pitääkö vai eikö riippuu täysin siitä, mitä sopimuksessa on korotuksista sovittu. Jos siinä on sovittu yleiskorotuksesta niin silloin myös TES:siä korkeampiin palkkoihin tulee tuo korotus.

      Mitä blogisti jättää kertomatta on se, että useimmiten sopimuksissa on sovittu korotusprosentista taulukkopalkkoihin. Tällöin korotus koskee vain niitä, jotka saavat taulukon mukaista minimipalkkaa.

      1. Juhana Vartiainen sanoo:

        Yleensä TES sisältää sekä yleiskorotuksen että korotuksia taulukkopalkkoihin.

        1. Jore sanoo:

          Monissa sopimuksissa on myös sovittu, että tietynsuuruisen erän jakamisesta sovitaan paikallisesti ja yleiskorotus toimii vain perälautana siltä varalta, ettei sopimukseen paikallisesti päästä.

          1. Juhana Vartiainen sanoo:

            Se onkin hyvä sopimustyyppi, Ruotsissa yleisempi kuin meillä.

        2. Marko sanoo:

          Nykyisillä prosenttikorotuksilla ei vaan pysy millään hintojen nousun tahdissa. Luuletko juhana tosissasi että Suomessa rikastuu duunaritöillä

  2. Roope sanoo:

    Yleissitovuuden poisto voi teoriassa toimia vain jos työttömyyttä ei ole. Kun työpaikkoja on enemmän kuin työntekijöitä, niin silloin palkkataso aidosti kelluu markkinatalouden mukaisesti. Jos työntekijät joutuvat kilpailemaan palkallaan työpaikasta, niin silloin palkka ei muodostu sen mukaan kuinka paljon siitä työstä voidaan maksaa. Tästä syystä yhdessä yleisestä palkkatasosta sopiminen on paras keino saada palkat lähelle sitä tasoa mitä milläkin alalla voidaan maksaa.

    1. Juhana Vartiainen sanoo:

      Kuvasi työmarkkinoista ei vastaa todellisuutta. Vaikka työtilaisuuksia olisi vähemmän kuin työttömiä työnhakijoita, palkoilla ei ole taipumus laskea. Rekrytointi on yritykselle investointipäätös, eikä yritys jatkuvasti kilpailuta työntekijöitä. Pitkällä aikavälillä palkat seuraavat tuottavuutta oli ammattiliittoja tai ei.

      1. Jari sanoo:

        Viittaamalla 70 lukuun, tiedät varmasti, että yleissitovuuden ja kolmikannan toi suomeen UKK työmarkkinoiden vakauttamiseksi ja inflaation hillitsemiseksi. On aika vahva olettama, että yleiskorotukset, jotka tyypillisesti pyrkii heikossa taloustilanteessa olemaan lähinnä inflaatiokorotuksia vaarantaisi suomen talouden ja työllistymisen. Korotukset takaa työntekijälle lähinnä sen ostovoimatason, joka työsopimuksen allekirjoitushetkellä on sovittu. Yleissitovuuden poisto loisi epävakautta työmarkkinoille. Työttömyyden alentamiseksi pienten yritysten toimintaedellytyksiä tulisi parantaa. Pienyrityksillä on liian suuret riskit henkilöiden palkkaamiseksi ja myöskin tuottavuusnäkökulmasta on liian paljon työnantajavelvoitteita liitoista riippumattomana. Työehtosopimus antaa jo nyt mahdollisuuden sopia monista asioista paikallisesti. Mikä on se asia, josta ei voisi sopia tuon mainitsemansi palkankorotusasian lisäksi ? En kyllä mitenkään koe, että yleissitovuuden poisto mainitsemillasi arkumenteilla olisi oikea keino työpaikkojen luomiseksi. Ajatteletko kenties muita liittojen neuvottelemia asioita kuten esim. sairasajan palkaa ja sen poistoa ? Palkankorotukset, jos niistä ei haluta neuvotella voitaisiin sitoa myös inflaatioindexiin, sillä on huomattava, että kotimaisen kysynnän ostovoima on tähän sidottu ja jos ostovoima heikkenee, niin myös työpaikat vähenee.

  3. Matti sanoo:

    Haluat eroon yleissitovuudesta, mutta ainoa argumenttisi on pakollinen prosenttikorotus. Eikö olisi sen sijaan parempi hankkiutua eroon pakollisista prosenttikorotuksista? Nekin ovat oikeasti lumetta, sillä ei yhdessäkään Tessissä ole prosenttikorotuksia joka vuodelle. Jos työnantaja ei niitä halua, sen kuin neuvottelee ilman niitä.
    Mikä on oikea motivaatiosi yleissitovuuden poiston taustalla?

    1. Juhana Vartiainen sanoo:

      Motivaationi on työttömyyden alentaminen. Siirtyminen kohti taulukkopalkoista neuvottelemista olisi hyvä kehityssuunta, mutta en usko sen toteutuvan nykyisen yleissitovuuden aikana.

  4. Antti Wiio sanoo:

    On selvää, että työmarkkinat eivät ole markkinat. Yleissitovuutta paljon isompi ongelma on siinä, että valtio maksaa suurimman osan työttömyyskorvauksista. Tästä puuttuu takaisinkytkentä työn hinnoittelusta hinnoittelijan kukkaroon. Jos työttömyyskorvauksiin tarvittavat rahat kerättäisiin kokonaan palkansaajilta työttömyysturvamaksuina, tämä rajoittaisi yllykkeitä työn ylihinnoitteluun. Ehkä sitten voitaisiin todella puhua työMARKKINOISTA.

    1. Vesa Partanen sanoo:

      Eikös Antti hyödykemarkkinoiden tulisi hinnoitella työmarkkinoiden hinta? En voi ymmärtää, kuinka kukaan muu kuin asiakkaat )B2B / B2C) voisivat olla työn hinnoitteluperuste? Koettu arvo, oli se konkreettista tai mielikuvaa muodostaa arvon, josta asiakas maksaa kilpailluilla (myös vähintään epätäydellisessä kilpailussa) markkinoilla. Voi olla, että tuotannollista työtä ei kannata Suomessa jollain toimialalla tehdä mutta silloin tulee valita eri toimialat.

      1. Juhana Vartiainen sanoo:

        Näinhän se on. Palkat määräytyvät tuotannon arvon ja tuottavuuden mukaan. Ammattiliitot eivät markkinataloudessa vaikuta palkkoihin, vaikka yleensä ovat siitä pontevasti toista mieltä.

  5. Jore sanoo:

    Ruotsissa työntekijöistä n 90 % on alansa työehtosopimuksen piirissä. Se on enemmän kuin Suomessa, vaikka meillä on yleisitovuus ja Ruotsissa ei. Tämä johtuu ennen kaikkea ruotsalaisten työnantajien korkeasta järjestäytymisasteesta.

    Toinen merkittävä ero on se, että Ruotsissa työehtosopimuksien etutulkintaoikeus on ammattiliitoilla kun se Suomessa on työnantajilla.

    Palataan yleissitovuuden poistoon kun meilläkin työnantajien järjestäytymisaste on Ruotsin tasolla ja etutulkintaoikeus on siirretty työnantajilta ammattiliitoille. Vai onko blogistin tarkoitus taas noukkia rusinat pullasta?

    1. Juhana Vartiainen sanoo:

      Luitko artikkelini viimeiset kappaleet? Minulla ei ole mitään kenenkään järjestäytymistä vastaan, kunhan se perustuu vapaaehtoisuuteen eikä pakkoon.

      1. Jore sanoo:

        Olen iloinen mikäli tarkoitit luottamusmiehen työehtosopimusten tulkintaan liittyvien oikeuksien lisäämisellä etutulkintaoikeuden siirtoa työnantajilta ammattiliiton edustajalle. Se on ehdottomasti oikean suuntainen askel.

        Järjestäytymisen vapaaehtoisuudestakin olen samaa mieltä. Kuitenkin jos verrataan Ruotsiin tulee ottaa huomioon maan työnantajien korkea järjestäytymisaste. Se tuo meikäläistä yleissitovuutta suuremman joukon työntekijöistä TES:sien piiriin sitä kautta, että työnantajat järjestäytyessään sitoutuvat noudattamaan oman järjestönsä neuvottelemia sopimuksia.

        Suomessa pienet yritykset kuuluvat oikeiden työnantajajärjestöjen sijasta kaikenlaisiin suomen yrittäjiin. Yleissitovuuden poistoa Ruotsin malliin voisi harkita jos työnantajat olisivat järjestäytyneet samalla tavalla. Ruotsia ei kannata ottaa esimerkiksi niin kauan kuin tämä lähtökohta poikkeaa näin radikaalisti.

        1. Juhana Vartiainen sanoo:

          Ruotsin järjestäytymisaste on todennäköisesti korkeampi siksi, että siellä ei ole yleissitovuutta.

  6. Lars Nyberg sanoo:

    Jore puhuu asiaa. Ruotsia käytetään usein vertailukohteena. Direktio-oikeus työpaikoilla on siellä pitkälti käänteinen meihin verrattuna, ja lisäksi työntekijöillä on hallituksissa edustuksensa. Jos nämä seikat saadaan samalle mallille kuin naapurissa, on tilanne eri. Silloin voidaan paremmalla mielellä keskustella paikallisesta sopimisesta ja muista työnantajien toiveista. Tästä kuitenkin harvoin meillä puhutaan, joten rusinat pullasta -toiveet näyttävät tosiaankin olevan päällimmäisinä

    1. Juhana Vartiainen sanoo:

      Juuri tuotahan minä blogissani hahmottelen lopussa.

  7. Teppo sanoo:

    En selaa kaupan alan työehtosopimusta, koska en (onneksi) pääse sitä lukemaan, sen ollessa kirjoittajan omalla koneella Internetin sijaan:

    file:///C:/Users/juhana.vartiainen/Downloads/2017_Kaupan_tes.pdf

    1. Juhana Vartiainen sanoo:

      Kiitos. Korjattu.

  8. Tommi sanoo:

    Tähän hyvään kirjoitukseen kriittinen huomautus.

    Esitit seuraavaa: ”Toinen tapa olisi poistaa yleissitovuus kokonaan. Niinkin voidaan elää, koska sosiaaliturva käytännössä rajaa sitä, millä ehdoin työtä suostutaan tekemään.”

    Ottamatta kantaa sinällään yleissitovuuden poistoon, niin tuo edellinen ei käytännön tasolla pidä paikkansa. TE-toimistossa työskentelevänä voin sanoa ettei tämä pidä ainakaan nykyisen lainsäädännön osalta paikkansa. Tai ellei nyt lähetä siitä, että työttömyysturvaoikeuden menettäneellä on ehtojen täyttyessä oikeus vielä toimeentulotukeen. Pieni palkka ei nimittäin ole pätevä syy kieltäytyä työstä, jos työstä maksettava palkka on työehtosopimuksen mukainen. Työttömällä ei ole vielä nykyisellään aitoa neuvottelumahdollisuutta siitä, millä hinnalla hän suostuisi työllistymään. Työttömyysturvalaki vaatisi täysremontin, jos haluttaisiin päästä edellä mainittuun tilanteeseen. Muuten tuo edellä mainittu markkinaehtoinen logiikka varmasti toimisi.