Yhteiskuntafilosofit ovat kauan spekuloineet sillä mahdollisuudella, että yhteiskunnassa voidaan käydä tasa-arvoiselta pohjalta dialogia. Facebook ja Twitter ovat periaatteessa hämmästyttävän lähellä tällaisia ideaaleja. Ne mahdollistavat kaikkien kommunikoinnin kaikkien kanssa, ainakin periaatteessa. Hyvä keskustelija voi olla kuka vain, ja yhteiskunnan mahtihenkilönkin on vaikea taata itselleen sosiaalisen median arvostettua valta-asemaa, vaikka siihen resursseja olisikin laittaa.

Sosiaalisen median poliittisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa näkee myös ilkeilyä. Osa siitä on ihan suorasanaista, mutta myös näennäinen hyvätapaisuus sisältää toistuvasti epäreiluja retorisia keinoja. Samanmieliset tukevat toisiaan somekeskusteluissa tavalla, joka kärjistää yhteiskunnan vastakkainasetteluja.

Olen tehnyt itselleni hyvän keskustelijan huoneentaulua. Rohkenen sen nyt jakaa, koska hieno Kaikkien Some -kampanja minua siihen rohkaisi. Tämä kirjoitus on julkaistu lähes samansisältöisenä kampanjan Facebook -sivulla.

Tästä blogista sen voivat lukea nekin, jotka eivät käytä Facebookia.

Juhanan huoneentaulu“:

Kun keskustelen mediassa ja sosiaalisessa mediassa:

  • Kun vastaan toisen väitteeseen, teen sen perustellen ja tietoa jakaen. En luonnehdi enkä nimittele keskustelukumppaneitani.
  • En väheksy toisten näkemyksiä luonnehtimalla niitä haikailuksi tai huuteluksi. Monet arvokkaat instituutiomme kuten uskonnonvapaus tai naisten äänioikeus ovat alkaneet yksinäisten uudistajien rohkeilla aloitteilla, joita on aluksi kilvan väheksytty.
  • En tunteellista toisten sanomisia väittämällä, että keskustelukumppani on suuttunut tai pahoittanut mielensä. Mistä minä voin hänen tunteistaan tietää? En yritä nostaa itseäni rauhalliseksi tolkun ihmiseksi. Samanlaisia tunteen ja älyn otuksia olemme kaikki.
  • En väitä mitään toisten todellisista motiiveista. Niistä voi ehkä kysyä, mutta antaa toisten kertoa niistä itse.
  • Jos rikon näitä sääntöjä, pyydän anteeksi. Hyvä anteeksipyyntö ei ole muotoa ”pyydän anteeksi jos tämä nyt jotakuta loukkasi”. Oikea tapa on ”pyydän anteeksi”.
  • Yritän noudattaa näitä sääntöjä, vaikka muut eivät niitä noudattaisikaan. Yritän olla provosoitumatta.

Uskon, että tällaisia sääntöjä seuraamalla keskustelu olisi kaikille miellyttävämpää. Taitaa olla myös niin, että näin sanomakin menee parhaiten perille.

Näitä sääntöjä koetan täydentää kahdella ohjeella itselleni:

Ohje 1;

Ennen kuin kommentoit — mieti, onko sanomasi omiaan nujertamaan toisen vai saamaan hänet puolellesi. Puolelle voittaminen on yleensä vaikeampaa mutta sanomasi kannalta verrattomasti tehokkaampaa!

Ohje 2:

Ennen kuin julkaiset jotain, kuvittele mielessäsi, että viestisi lukee kohta joku, jotka arvostat rauhallisena ja arvostelukykyisenä ihmisenä. Oma muistisääntöni on: “Muista että Reijo Karhinen lukee kohta tämän!”