Tulin juuri Tukholmasta, jossa olin 8.10.2018 mukana julkistamassa Teollisuusosapuolien Talousneuvoston (Industrins Ekonomiska Råd) uusinta raporttia. Ruotsin teollisuuden osapuolet, kaikki teollisuusammattiliitot ja kaikki työnantajaliitot, ylläpitävät teollisuusneuvostoa (Industrirådet), joka on puolestaan nimittänyt teollisuusosapuolten yhteisen asiantuntijaneuvoston, Industrin Ekonomiska Råd:in. Siinä on 4 yleisesti arvostettua ekonomistijäsentä, ja minulla on kunnia olla yksi heistä. Julkaisemme vuosittain raportin, jonka teollisuusneuvosto meiltä tilaa ja jonka kulloisestakin teemasisällöstä se esittää toiveita. Jos edessä on neuvottelukierros kirjoitamme yleensä kokonaistaloudellisesta tilanteesta ja työmarkkinoista, neuvottelujen tietopohjaa tukevalla tavalla. Jos neuvotteluja ei ole avautumassa, kirjoitamme muista ja pidemmälle tulevaisuuteen kurkottavista teemoista, kuten tällä kertaa.

Julkaisuseminaariin oli ilmoittautunut pitkälti toistasataa aktiivia, teollisuuden menestyksestä kiinnostuneita työnantajien ja työntekijöiden edustajia sekä alan tutkijoita ja virkamiehiä. Keskustelussa pohdittiin monipuolisesti Ruotsin teollisuuden menestymisen edellytyksiä.

Ajattelin puheenvuoroja kuunnellessani ja pitäessäni että kontrasti Suomeen ei voisi olla suurempi. Ruotsin teollisuusosapuolet miettivät yhteisessä seminaarissa, yhdessä tilatun puolueettoman asiantuntijaraportin pohjalta Ruotsin teollisuuden toimintaedellytyksiä.

Suomessa haastetaan valtiovallan oikeutta säätää lakeja.

Tässä touhussa ei ole mitään järkeä ja kuulkaas ay-liike, te tiedätte sen itsekin. Sen huomaa jo järkevien ay- ja demaritoimijoiden pälyilevästä katseestakin.

Te olette kollektiviivisesti kiinni viime vuosisadassa ja kylmässä sodassa, oudossa ja surrealistisessa henkisessä maailmassa jossa joku on koko ajan orjuuttamassa ja riistämässä työntekijää. Te olette kahliutuneet kylmän sodan asetelmaan, jossa Neuvostoliiton uhka toi teille mahdollisuuden olla suomalaisen valtiovallan ytimessä. Te kutsutte, uskomatonta kylläkin, lainsäädäntöä “saneluksi”. Silloin ei sanelu ikinä lopu, koska lainsäädäntö on aina sanelua, normeja joita kaikkien on noudatettava. Niihin oikeusvaltio perustuu.

Mutta oikeasti te ette voi olla valtio valtiossa, ettekä edes halua olla. Te olette osa Suomea, suomalaisia, joilla on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa valtiosäännön puitteissa. Ja olla ylläpitämässä suomalaista sosiaaliturvaa, joka jo sellaisenaan suojaa työntekijää niin ettei tarvitse ottaa vastaan työtä sikamaisin ehdoin.

Kukaan ei halua teille tai suomalaiselle työläiselle pahaa. Mutta tällaiset älyttömät taistelut te tulette häviämään ja teidän on pakko ne hävitä. Kai teillä jokin logiikka on, ja Lasse Laatusen kaltaisiin kylmän sodan tupo-kasvatteihin se menee täydestä: kun uhmaatte lakoilla jokaista työmarkkinoiden uudistusta, te ajattelette ettei kukaan järkevästi laskeva niitä halua tehdä. Pieniä ei kannata tehdä koska lakkomenetykset ovat suurempia kuin uudistuksen hyödyt. Ja suuria uudistuksia ei uskalleta tehdä. Ja teidän hyvin kouluttamanne Etelärannan toimiston kumppaninnekin tottelee hyvin tätä logiikkaa ja tukee yleensä teitä, peitellysti tai avoimesti.

Eli koskaan ei tehdä mitään uudistuksia, joita ette “hyväksy”. Laatusen logiikalla se todella menee niin.

Lasse Laatunen on kuitenkin perin juurin väärässä. Laatusen logiikka johtaa siihen, ettei työmarkkinoita ikinä uudisteta ja Suomi jatkaa hidasta ja vakaata kulkuaan Euroopan korkeimman työttömyyden maaksi. Se on surkean huono kauppa Suomelle vaikka Lasse Laatusen logiikalla se kai koostuu monista pienistä järkevistä “kaupoista”.  Vielä on sentään 5 maata, kaikki Välimeren maita, joissa on Suomea korkeampi työttömyys, nousukauden huipulla.

Eikä Lasse Laatusen ja Lauri Ihalaisen maailmassa edes ole olemassa pieniä ja järjestäytymättömiä yrityksiä. Kun niistä puhutaan, he katsovat kaukaisuuteen. Heille on olemassa vain kylmän sodan järjestäytyneiden osapuolten työmarkkina. Vaikka suurin osa uusista työpaikoista syntyy ihan muualle.

Siksipä nyt ei enää olekaan kysymys vain tästä uudistuksesta. Sitä on sanottu “arvovaltakiistaksi”, mutta ei valtiovalta edes voi olla mukana arvovaltakiistassa. Valtiovallan arvovalta on kirjoitettu perustuslakiin eikä siitä tarvitse kiistellä. “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”.

Uudistus sinänsä on pikemminkin pieni kuin suuri, mutta se on hyvin perusteltu. Se ei ole kenenkään “lobbaama” eikä uudistaminen ole nollasummapeliä. Se kannattaisi tehdä vaikka Suomen Yrittäjät sitä vastustaisivatkin.

Tästä uudistuksesta taitaa nyt tulla uusi sisällissota. Ei tietenkään väkivaltainen. Ei kutsuta sitä  vapaussodaksi. Mutta henkinen vapautuminen kylmän sodan maailmasta. Tuodaan glasnost tännekin.

Kutsutaan sitä vaikkapa vapautumisen sodaksi. Henkisen vapautumisen sodaksi. Henkinen vapautuminen pitkästä viime vuosisadasta, jolloin ensin väkivaltaiset kollektivistiset liikkeet, ensin maailmansodassa ja sitten kylmässä sodassa, uhkasivat liberaalia demokratiaa.

Ja kun heräätte pienyritysten irtisanomislain säätämisen jälkeiseen maailmaan, huomaatte, että elämme ihan hyvässä maassa, teidänkin kannaltanne. Maassa, jossa te ette enää epätoivoisesti yritä olla valtio valtiossa, vaan voitte muiden Pohjolan ammattiyhdistysliikkeiden tapaan hyväksyä edustuksellisen demokratian. Ja kukoistaa kuten ay-liike kukoistaa arvostettuna Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, huolehtien jäsenten asioista sen sijaan että yritetään olla ulkoparlamentaarinen kabinettien ylähuone. Suomessa, jossa teillä on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa demokratian keinoin. Suomessa, jossa ei ole “tabuja” ja kaikki voivat olla mukana politiikassa. Suomessa, jonka työpaikoilla voidaan uudistetun työlainsäädännön turvin itse sopia asioista.

Ja maailmassa, jossa totta vie on suurempia ongelmia protestoitavana  kuin pieni työsopimuslain muutos. Euroopassa, jossa äärioikeisto haastaa oikeusvaltiota. Ja maailmassa, jonka ilmasto lämpenee katastrofia kohti.

Innostakaa jäsenenne uurnille, niin kuin SAK:n hengennostatustilaisuudessa ilahduttavasti lopussa tapahtuikin. Ties vaikka lempipuolueenne pääsisivät hallitukseenkin. Mutta ihan samat ikääntymisestä johtuvat budjettirajoitukset koskevat kaikkia hallituksia. Työllisyysastetta on pakko nostaa. Kun viimeksi SDP oli hallituksessa 2011-2015, ajattelitte, että ei tehdä mitään mistä ay-liike ei pidä. Eikä tehtykään. 4 menetettyä vuotta, surkea lopputulos taloudelle ja työllisyydelle. Häpeäksi vanhoille valtionkantajapuolueille SDP:lle ja Kokoomukselle. Ei sorruta enää sellaiseen, millään hallituskokoonpanolla.

Vapautumissodassa on pelkkiä voittajia.

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Edellinen kirjoitusSeuraava kirjoitus

Kirjoitukseen on jätetty 73 kommenttia

73
  1. Koko muun artikkelin voisin allekirjoittaa, mutta en sitä että “äärikoikeisto haastaa oikeusvaltiota”. En ole varma mitä tarkoitat äärioikeistolla enkä myöskään sitä, miten “haastaa oikeusvaltiota”. Kyllä kai erilaisia mielipiteitä pitää saada esittää ja kansa sitten vaaleissa äänestää, minkä mielipiteiden esittäjiä se esim eduskuntaan haluaa. On nimenomaan oikeusvaltion vastaista julistaa jotkut mielipiteet vääriksi ja tuomittaviksi ja yrittää estää niiden esittäminen. Ja tuolla en todellakaan tarkoita esim rasistisia ilmaisuja ja mielipiteitä, joista en pidä lainkaan.

    1. Ilman muuta Unkarissa ja Puolassa nationalistinen oikeisto haastaa oikeusvaltiota. Ihan kirjaimellisesti, tuomareita erottamalla..

  2. Ay-liikkeen valta perustuu sille suurelle harhalle, että sillä on paljon jäseniä. Suomen noin 2.1 miljoonasta työntekijästä vain noin 35% kuuluu johonkin ay- liittoon. Jos vielä poistetaan julkisen alan työntekijät, ei paljoa jää jäljelle perinteisiin liittoihin. Tästähän tässä jutussa on kyse: jäsenkampanjasta.. Ay liikkeen jäsenistä on osa myös muista puolueista kuin demareista ja vasemmistosta. Kuinka heidän ääntään ei haluta edes kuulla. Mitä sellainen demokratia on jossa pieni vähemmistö sanelee ohjeet kuinka toimia. Pienyrittäjänä sanon, että tämä laki pitää saada maaliin nyt eikä sen täytäntöönpanoa saa lykätä.

    1. Jukka mihinköhän tilastoon perustat väitteen 35% järjestäytymisasteesta? Suomessa on kolme keskusjärjestöä, joissa kokonaisjäsenmäärä on 2,037 miljoonaa. Maksavia jäseniä eli työelämässä olevia on 1,382 miljoonaa. Lisäksi opiskelijajäsenistä (noin 210 000) osa on työelämässä opintojen ohella. Jos tämä suhteutetaan mainitsemaasi 2,1 miljoonaan työntekijään, niin prosenttiluvut on vähän korkeammat kuin 35%.

      1. Vuonna 2015 SAK tilitti EAY:lle maksut 705470 jäsenestä ja nyt enää 627322 jäsenestä. Nämä ovat siis niitä aidosti liittoihin jäsenmaksunsa maksavat palkansaajajäsenet. SAK:sta lähtee vuosittain 10000-15000 jäsentä.

    2. Oletko tullut ajatelleeksi, että mainitsemastasi jäsenmäärästä varmastikin yli puolet ei ole vihervasemmistolaisia. Suomessa on yleinen äänioikeus, jossa saa äänestää omien arvojen mukaan. Poliittisten lakkojen manipuloijat pakottavat heidät nyt äänestämään toisten arvojen mukaan.

    3. Tuolta voi jokainen käydä tavaamassa oikeat luvut. Tilasto on muuten päivitetty 5.10.2018.

      https://findikaattori.fi/fi/36

      “Ay-liike” tarkoittaa yli 70 % suomalaisista palkansaajista. “Ay-liike” toimii myös jäsendemokratian pohjalta, joten jäsenet pääsevät vaikuttamaan siihen minkälaista linjaa vedetään.

      Kuinka suurta osaa suomalaisista EK edustaa? Kuinka demokraattinen on se kabaali. jolta Vartiainen ilmeisesti nykyään ohjeensa noutaa?

      1. Minusta EK on nykyään lähinnä SAK:n apujärjestö, joka varoittelee uudistuksista, joita ay-liike vastustaa. Minusta EK:n olisi syytä Ruotsin sisarjärjestön tapaan muuttua markkinataloutta puolustavaksi ajatuspajaksi.

          1. Ehkäpä SAK:lla ja EK:lla on yhteiset korporatiiviset edut ja siksi yhteinen ajattelu. Yhteisesti nämä korporaatioiden edustajat jakavat eläkelaitosten hallituspaikat ja yhteisesti nostetaan hallituksen jäsenten palkkioita.
            Määräysvallassa on 200 miljardin eläkevarat.
            Näitä korporatiivisia yhteyksiä eivät tutkijat tai media tutki. Miksi?

      2. eikö kysymyksen pitäisi kuulua, kuinka suurta osaa Suomen yrityskannasta EK edustaa? MIten se nyt oikein liittyy siihen, miten suurta osaa AY -liike edustaa?

      3. Faktantarkistaja:

        Nuo faktat on varmasti totta, mutta onko AY-liikkeet todella käyttäneet jäsenäänestystä näiden mielenilmausten järjestämisestä? Käsitykseni mukaan liittojen päätökset tehdään pääasiallisesti pääluottamusmiesten välillä. Näitä henkilöitä ei kuitenkaan työelämässä valita mielipitedensä pohjalta, vaan sen mukaan kuka äänekkäimmin vastustaa työnantajaa. Kokemukseni mukaan liiton harmaat rivit eivät ole ollenkaan yhtä innostuneita näistä mielenilmauksista. AY-liikkeen valta on harvojen käsissä ja heillä on keinot kiristää jäsenet toimiin, joita eivät oikeasti kannata.

  3. Blogisti on väärässä: Tässä ei kyseenalaisteta valtiovallan oikeutta säätää lakeja. Tässä kyseenalaistetaan hallituksen oikeus yksipuolisesti irrottautua tekemistään sopimuksista.

    Kehut Ruotsin mallia. Kuitenkin suoralta kädeltä tyrmäsit Kaikkosen ehdotuksen, joka olisi ollut askel sinne päin.

    Siinä olet oikeassa, että Ruotsista olisi paljon kopioitavaa. Voisimme ottaa sieltä mallia henkilöstöedustuksesta yritysten hallinnossa ja myötämääräämislaista. Työnantajien järjestäytymisaste olisi sekin syytä saattaa Ruotsin tasolle eikä etutulkintaoikeuden siirtokaan työnantajilta ammattiliitoille olisi sekään pahitteeksi.

    1. Jore, ei löydy sopimusta, jossa valtiovalta sitoutuisi olemaan tekemättä sellaisia uudistuksia kuin mistä nyt puhutaan. Eikä sellaista voisi ollakaan, ei valtiovalta voi sitoutua pois vastuistaan. Kaikkosen ehdotus on täysin epäruotsalainen, ei siellä tällaisia kansallisia konsensuskokouksia järjestetä .Siellä valtiovalta hoitaa lainsäädännön ja järjestöt oman tonttinsa.

      Henkilöedustuksessa ja tulkintaoikeudessa olisimme oikein mielellämme edenneet hallitusohjelman mukaisesti (paikallinen sopiminen + henkilöstön aseman parantaminen), mutta valitettavasti SAK ja EK estivät sen kikyssä.

      1. Mitä ilmeisimmin tässä on taustalla myös epäselvyys ja tulkintaerimielisyys siitä, mitä sopimuksen kohta 8.2 tarkoittaa.

        Se on aivan normaalia työmarkkinoilla, että sopimusten kirjauksista ja tulkinnoista nousee eri näkemyksiä. Tällaisia tapauksia varten on olemassa valmis ratkaisumekanismi: Tuomioistuin ratkaisee oikeantulkinnan. Työehtoihin liittyviä sopimuksia käsitellään eri tuomioistuimissa satoja kertoja vuodessa.

        Esitänkin nyt, että tämä kiky-sopimuksen tulkinnasta syntynyt kiista saatetaan työtuomioistuimen käsittelyyn ja lakihankkeessa edetään sen jälkeen kun sieltä on saatu ratkaisu oikeasta menettelystä. Näinhän demokratioissa on tapana toimia silloin kun muuten ei synny yksimielisyyttä.

  4. Hyvä kirjoitus. Hienoa että järkevästi ja kriittisesti ajattelevia poliitikkoja on olemassa!

  5. Asiaa, hallituksella ei tunnu olevan mitään valtaa, vallankaappausko tapahtunut!

  6. Loistava kirjoitus, on ollut ohjelmistoalan pienyrittäjänä (5 tt) järkyttävää/oksettavaa katsottavaa koko AY liikkeen show taas. Vastakkainasettelu kuin Venäjän propagandassa, voihan tietysti johtua että opitkin ovat samasta lähteestä. Yrityksessämme ei ole tunnettu “minimipalkkoja, pekkasia, vuosikorotuksia, sairaspäivärahoja” yms. mistä ay liike höyryää. Työstä on maksettava palkka jolla saadaan houkuteltua työntekijöitä töihin ja pysymään meillä. Uusien rekrytointi on kallista ja aikaa vievää ja erittäin risikipitoista. Kun on kipeenä jäädään kotiin tai tehdään töitä sen verran kuin jaksaa. Jos haluaa lähteä pidennetylle vloppumatkalle niin lähtee, tekee tunnit sisään joskus tai on tekemättä. Bonuksia maksetaan kun on vuosi jolloin voidaan, silloin kun on tiukkaa niin omistajat tekevät ilman kk-palkkaa, tt:t ei.
    Jokainen työntekijä haluaa että firmalla menee mahd.hyvin, koska se on ainut vaihtoehto jotta jatkossa olisi yrityksessämme, eikä tarvitsisi mennä suuriin konserneihin enää kellokortin kanssa katsomaan kahvitaukoja ja odottamaan 2% vuosikorotuksia palkkaan.

    Omistajat haluaa että yrityksessä viihdytään, muuten ei tule osaavia henkilöitä töihin jatkossa ja työnlaatu kärsii välittömästi. Siihen ei Ay liikettä tarvita vaan markkinataloutta ja toimivia työmarkkinoita.

    Koko Ay liike, veronkiertomalleineen jos Suomesta lakkaisi nykymuodossa, olisin varma että työllisyys ja työhyvinvointi pomppaisi seuraavan 5 vuotena aivan eritasolle. Ei nykyinen muuttuneet työt mitään liittoa taustalle tarvitse “kiristämään” työnantajaa ja vielä hallitusta. Reliikin ajatus

    1. Pitää pistää vastapainoksi Juusolle kokemuksia erilaisesta pienfirmasta… Olen tässä parisenkymmentä vuotta ollut töissä yhdessä ja samassa firmassa, kokoluokka vaihtelevasti 2-5 hlö. Jossain IT-alan reunamilla toimitaan.

      Eipä täälläkään ole tunnettu “minimipalkkoja, pekkasia, vuosikorotuksia, sairaspäivärahoja” eikä varsinkaan lomarahoja, ylityökorvauksia tai hälytysrahaa. Eli jos asiakas soittaa vapaapäivänä tai keskellä yötä niin pitää säätää (riippumatta siitä onko oikeasti kiireellistä), ja se menee samaan kk-palkkaan kuin normityötkin. Palkka on ollut vuodesta 2011 muuttumaton, nyt vuodenvaihteessa TES minimi ajaa ohi. Firma takoo kuitenkin koko ajan kivasti voittoa. Hurraa, paikallinen “sopiminen”.

      Silloin kun on “tiukkaa” omistaja-TJ:n palkkapussi on muuttumaton tai jopa kasvaa, rekrytoidaan vaan joku tarpeeksi epätoivoinen tekemään kevytyrittäjänä 15 €/h laskutuksella (= 10 €/h nollasopimus ilman lomapalkkaa) ja lomautetaan talon väkeä. Viimeisin kevytyrittäjäkin lähti kun “kollegaksi” ilmestyi palkkatuella hankittu työtön, firmalle ilmainen. Sen kanssa kun oli vaikea kilpailla tuntihinnalla… Kaupunki ja valtio maksoivat, yrittäjä kääri voitot.

      Kaikki tuo melko lailla laillista jo nykyjärjestelmässä. Pitäisikö tästä vielä huonontaa?

      1. Mikä pitää sinut tässä firmassa töissä? Eikö töitä ole tällä hetkellä hyvin tarjolla muullakin?

      2. Nähdäkseni tuo on laitonta. Ja ilmeisesti meidän korporatiivinen järjestelmämme mainiosti sallii tuollaisenkin. Minusta olisi parempi, että säätely ja tessit olisivat väljempiä mutta valvomta parempaa.

        1. Hyvä alku paremmalle valvonnalle olisi kanneoikeuden antaminen ammattiliitoille monien muiden maiden tapaan….

      3. Herää kysymys mikä pitää sinut edelleen uskollisesti töissä tuossa samassa firmassa? Jos koet että vaihdannan välineet eivät ole balanssissa, niin vaihda firmaa. Sinulla on työntekijänä täysi vapaus valita mille työnantajalle omat kykysi myyt, ja mihin hintaan. Jos nykyinen ei miellytä tai koet antavasi enemmän kuin saat, niin myy osaamisesi jollekin toiselle. Markkinatalous pitää huolen mätien omenien maatumisesta, mutta se edellyttää myös sitä että työntekijät kantavat oman vastuunsa ja äänestävät jaloillaan.

      4. Toimintahan on selkeästi laitonta, ei kai siitä kahta sanaa. Mielenkiintoisempi kysymys on, miksi ihmeessä olet siellä duunissa. Mene parempaan duuniin, kyllä sitä tekijöille tarjolla on.

        Musta on jotenkin kummallinen ajatus tämä, että tämä lakimuutosehdotus rinnastetaan johonkin työnantajien hirmuvaltaan. Kyllä hyvä työnantaja pitää omistaan huolen. Huono ei pidä, oli laki mikä tahansa.

      5. Ehkä teidän tyyöpaikan asenne on syy siihen että firma ei kasva. Suosittelisin vaihtamaan firmaa – osaajalla on aina kysyntää.

      6. Et ilmeisesti kuulu Ammattiliittoon? jos kuuluisit, liiton palkkatuomarit ottaisivat yhteyttä työnantajaasi ja tarvittaessa istuisivat käräjillä sinun puolestasi. Saisit takautuvasti kaikki ne palkanlisät, jotka sinulle olisi kuulunut 5 vuoden ajalta.
        Jos työnantaja antaisi potkut, koska liityit liittoon, tulisi laittomasta irtisanomisesta kohtuulliset korvaukset.

      7. Miks te sitten olette tuollaisessa paikassa duunissa? Ilmeisesti siinä on jotain muita sellaisia hyviä puolia, että kannattaa vuosia tehdä duunia tuollaisellekin firmalle.

    2. Jos kaikki yritykset olisivat Juuso ohjelmistoyrittäjän kaltaisia, koko ay-liike olisi jo kauan sitten kuopattu tarpeettomana. Näin ei todellisuudessa ole. Nykyään työntekijöiden oikeuksien polkeminen on marginaalista, mutta sitä tapahtuu edelleen. Kun on huonot ajat (ts. työmarkkinoilla työnantajan markkinat), työehtojen polkemista tapahtuu enemmän. Työpaikkojen määrän lisääntyessä, mätämunayritykset jäävät nuolemaan näppejän yrittäessään pitää tai rekrytoida parhaat työntekijät. Sinänsä surkuhupaisaa, että ajat ovat vähentäneet työntekijöiden tarvetta järjestäytyä. Ay-liike olisi ollut jo pahoissa vaikeuksissa kuihtua tarpeettomana, mutta nämä Sipilät, Lindströmmit ja juhanavartiaiset ovat omilla toimillaan nostaneet ay-liikeen taas arvoonsa. Kiky, aktiivimalli, irtisanomislaki… voi hyvänen aika. Tuo teidän toimintanne olisi kuin teillä olisi ollut käsissänne parhaat aseet, joilla jatkuvasti ammutte omaan polveen. Juhana Vartiaisen katkera blogi osoittaa, että nyt olette ihan itse menneet metsään pahemman kerran ja sieltä on hankala tulla pois kenenkään huomaamatta.

  7. Täyttä asiaa. Olen ihmetellyt miten poliitikot eivät puhu tästä ongelmasta ihan suurena rintamana. Ei eduskuntaa voi kiristää. Samaan aikaan syytetään lobbaamisesta muita ja itse kiristetään demokraattisesti valittua edustusta ihan julkisesti. Ihan käsittämätön tilanne. Eihän tuohon kiristykseen voi mitenkään lähteä mukaan tai se ei lopu koskaan vaan tulee ihan normaaliksi työvälineeksi. Vaalit on paikka vaikuttaa lainsäädäntöön.

  8. Hyvä kirjoitus. Nyt kun Eduskuntavaalit lähestyvät, niin kaikkien puolueiden tulisi tehdä selvät tavoitteet kuinka työmarkkinoita uudistetaan.

    Hallitus teki siinä virheen, että aikoo tuoda vain tuon irtisanomislain uudistamisen Euskuntaan. Mielestäni kerta rysäys olisi parempi kuin jatkuva kitinä, eli olisi kerralla uudistettu työmarkkinoita enemmän.

    – Kaikilla työpaikoilla täytyisi olla täysi oikeus sopia paikallisesti, jos sopimukseen ei päästä, niin TES olisi perälautana.
    – Työttömyyskassojen osuutta ansiosidonnaisesta päivärahasta nostetaan 5,5% => 10%
    – Sairauspäiviin ensimmäinen päivä palkaton, lopuista 80% palkasta
    – Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus laskisi aina 65pv jälkeen, 3 – 5%
    – Ansiosidonnaista päivärahaa alkaisi saamaan jo 65 työllisyyspäivän jälkeen esim. 20%, eli ei tarvittaisi 10kk työssäolo ehtoa, siis jos olisit 80pv töissä ja joutuisit työttömäksi niin saisit 15 pv 30% ansiosidonnaisesta ja loput 65pv 20% ansiosidonnaisesta ja sitten putoaisit peruspäivärahalle.

    1. Työssäoloehto on nykyisin 6kk. Lisäksi jos asut vuokralla niin pienellä ansiosidonnaisella ja asumistuella jäät yhä toimeentulotuen alle ja sitäkin voit hakea jos olet oikeutettu. Kolmelta luukulta pitää hakea tuet jotta käteen jää se 491e/kk. Että se niistä suurista ansiosidonnaisista. Parempi vaihtoehto olisi katto ansiosidonnaisiin ja tukien verotuksen alentaminen/poistaminen.

      Lisäksi sairauspäiväraha (ja äitiyspäiväraha yms.) voitaisiin kerätä työnantajilta niin että työntekijän sairastuttua kela tms maksaisi palkan ja se olisi siis kerätty työnantajilta jo. Tällä vaikutettaisiin siihen että pienyrittäjille ei tulisi suuria yllätyksiä yhden tai useamman työntekijän sairastuttua samanaikaisesti. Tämähän se on ollut valituksen aihe että ei osata varautua sairastumisiin. No tällä menetelmällä tiedettäisiin jo etukäteen että x euroa (palkasta riipuen) pitää maksaa joka kuukausi per työntekijä olivatpa he töissä tai sairaana.

    2. Näinhän se menee jo nykyään. TES on minimi ja parempia työehtoja saa käyttää.

      1. Aika monessa TES:ssä on sääntö, ettei paikallisesti voi sopia asioista jos työpaikalle ei ole valittu luottamusmiestä. Jos työpaikalla kukaan ei kuulu mihinkään ay-järjestöön, niin sillon ei voi valita luottamusmiestä ja paikallinen sopiminen on estetty.
        Edellisessä työpaikassa oli se ongelma, että osa kuului ay-järjestöön ja osa ei. Firmassa alkoi yt-neuvottelut ja luottamusmies edusti kaikkia työntekijöitä vaikka osa ei saanut edes äänestää ko. henkilöstä. Toisekseen luottamusmies tiedotti yt-nauvotteluiden etenemisestä vai järjestöön kuuluville, muut olivat yrityksen tiedottamisen varassa (toki työkaverit kertoivat tietoja).

  9. Vartiainen kehuu Ruotsin mallia, jossa teollisuusosapuolet miettivät yhteisessä seminaarissa, yhdessä tilatun puolueettoman asiantuntijaraportin pohjalta Ruotsin teollisuuden toimintaedellytyksiä. Eikö tätä samaa ole toivottu myös Suomessa – olipa sitten kysymys sotesta tai irtisanomislaista. Sen sijaan Suomessa hallitus, jolla on siihen tietysti kaikki oikeus ja valta, haluaa yksin päättää asioista. Jos hallitus edes hankkisi puolueettomia asiantuntijaraportteja ennen kuin antaa hallituksen esityksiä.

    1. Yhteistoiminta parttien kesken on hienoa ja tervetullutta. Mutta kyllä, hallitus ja eduskunta päättävät yksin lainsäädännöstä, kaikkia osapuolia kuultuaan, Ruotsissa ja muissa normaaleissa demokratioissa. Se on niiden velvollisuus, ja se on demokratian toimintatapa. Lait eivät ole neuvottelukysymys.

      1. Yhtä vähän lainsäätäjän tulee puuttua niihin asioihin, jotka ovat neuvottelukysymyksiä ja kuuluvat vapaan sopimusoikeuden piirin. Tämä hallitus lähti ensi töikseen uhkaamaan pakkolaeilla, jotka olisivat kaatuneet perustuslakivaliokunnassa tai viimeistään EU:n tuomioistuimissa. Myös hallitus voisi pysyä tontillaan.

        Lait voivat olla myös neuvottelukysymyksiä. Esimerkiksi tässä tapauksessa osana Kiky-sopimusta hallitus sitoutui olemaan tuomatta tämän laatuisia lakiesityksiä. Tuo lupaus on oleellinen osa neuvoteltua sopimusta ja nyt on kyse siitä, tuleeko myös hallituksen noudattaa tekemäänsä sopimusta -kaikki muuthan sitä ovat säntillisesti noudattaneet.

        Jos hallitus katsoo voivansa yksipuolisesti irtautua Kiky-sopimuksen sitoumuksista niin voivatko muutkin sopijaosapuolet tehdä samoin?

        1. Pakkolait olivatkin surkea harhaisku, toivottavasti ei koskaan enää sellaisia.

          Sinun voi olla vaikeaa löytää kiky-sopimuksen tekstistä kohtaa, jossa luvataan olla tuomatta irtisanomisen helpottamisen kaltaisia lakiesityksiä!

          1. Hallitus hyväksyi osaltaan sopimuksen. Sen kohta 8.2
            “…hallitus valmistelee työlainsäädäntöön ja ansiosidonnaiseen sosiaaliturvaan tehtävät muutokset yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa. ”

            Yhdessä valmistelu ei tarkoita sitä, että hallitus ilmoittaa etukäteen kelvollisen tuloksen. Tätä(kään) asiaa ei ole valmisteltu yhdessä sopimuksen mukaisesti. Se on yksiselitteisesti kilpailukykysopimuksen vastainen.

            Pitääkö muiden osapuolten edelleen noudattaa kiky-sopimusta jos yksi osapuoli on täysin piittaamaton siitä?

  10. Näitä kirjoituksia kun lukee ei voi kuin ihmetellä tällä hallituksellako on koko valta ja tietämys työmarkkinoista. Henkilöt jotka on nostettu pystymetsästä. Työmarkkinat ja sopimukset ovat työnantajien /työntekijöiden osaamisaluetta josta märkäkorva hallituksen pitäisi pysyä erossa!!!

  11. Kiitos hyvin perustellusta kirjoituksesta. Olen kanssasi samaa mieltä tämän hetkisestä tilanteesta työmarkkinoilla. Ei voida kiistää ay-liikkeen historiallisia saavutuksia ja hyödyllisyyttä, mutta yhteiskunta on muuttunut ja muutoksen pitäisi näkyä myös heidän toiminnassaan.

    Valitettavasti ay-liike ja myös vanhakantaisesti ja ajattelevat työnantajajärjestöt ovat aiheuttamassa maallemme vahinkoa nykyisellä toiminnallaan. Lainsäädäntövalta on valtiolla ja parlamentarismi on se tapa, jolla asiat hoidetaan.

    Tuo kuvaamasi malli läntisestä naapuristamme olisi pohdinnan arvoinen asia myös tänne meille. Eri osapuolten näkemykset saataisiin yhteen vastaavassa teollisuusneuvostossa, tai mikä järjestelyn nimi täällä sitten olisikaan. Sitä kuitenkin mietin, että onko seminaarin loppulausuma naapurissamme kompromissiin tulos joka saattaisi tarkoittaa vesitettyä ehdotusta? Eivät kai sielläkään osapuolet ole asioista aina liikuttavan yksimielisiä?

    Nimimerkki ” Juuso” kiteytti mielestäni hyvin tämän hetkisen tilanteen työmarkkinoilla, varsinkin pienissä yrityksissä. Hänen kertomallaan tavalla toimitaan sangen yleisesti, oli yrityksen toimiala mikä hyvänsä. Ja tämän sanon pitkällä kokemuksella yrittäjänä toimittuani.

    Luulen, että nuorempi sukupolvi oivaltaa paremmin työelämän nykytilanteen ja on halukkaampi sitä muuttamaan. Kunhan saataisiin nämä mennen maailman järjestöjyrät pois jarrumiesten paikoilta. No aika hoitaa senkin asian.

    Nämä poliittiset lakot, joilla tätä hallituksen esitystä pienten yritysten henkilöstön irtisanomissuojasta vastustetaan ovat täysin kohtuuttomia. Annetaan lainsäätäjänä tehdä sitä työtä, joka heille kuuluu. Tosin en itsekään kannata hallituksen esitystä, sillä nykyinen uuden työntekijän koeaika on mielestäni riittävä.

    Mutta kuten sanottua, ay-liike ampuu nyt tykistöllä hyttystäkin pienempää asiaa. Tunnistan tässä lakkoilmiössä tällä kertaa sanan kosto. Ay-liike haluaa kostaa kaiken heidän mielestään hallituksen aiheuttaman vääryyden. Vaikka olisivat itse olleet mukana aiempia järjestelyjä (kiky)tehtäessä.

    Jatka vain tällä linjallasi pitämällä esillä kaikkien vähitellen tajuamia tosiasioita yhteiskunnan ja talouden ilmiöistä.

  12. Kylmän Sodan aikana kun Neuvostoliiton voima ja vaikutusvalta Suomeen oli suurimmillaan niin Juhana itse valitsi vasemmistolaisen puolueen SDP:n! Siis puolueen joka ajoi Suomeen sosialismia!
    Ja Ruotsissa tapahtuvaa työnantajapuolen ja työntekijäpuolen, siis ay-liikkeen, yhteistyötä hän kehuu! Mutta samanaikaisesti haukkuu vastaavan järjestelyn Suomessa maan rakoon ja rinnastaa sen jopa maanpetokseen!

  13. Vai sisällissotaa se on kun kansa osoittaa mieltään epäreiluksi kokemaansa laki ehdotusta vastaan. Tiesitkö Juhana, ettei mielenosoitus vaikuta millään tavalla eduskunnan oikeuteen säätää lakeja, senkun säätää minkä p*se kestää!

    Miksi haluaisit rajoittaa ihmisoikeuksia? Miksi kaipaat aikaa jolloin orjuus oli ok? Vaalit ovat Juhana ovella, sinä varmasti säilytät paikkasi Arkadian mäellä ja saat sen jokapäiväisen leipäsi, eiköhän vaan jätetä sitten muillekin ne oikeudet joita heillä kansalaisina on.

    Vai miten on Juhana, tulisiko äänioikeutta rajoittaa? Jos siis joku tumpelo menee äänestämään vaikka väärin? Demareita ja vasureita äänestäviltähän voisi sen äänioikeuden ottaa pois, näin työmarkkinoiden uudistaminen olisi kertakaikkiaan helpompaa!

  14. Mukava lukea rohkea kommentti jossa AY-liikkeen toiminta laitetaan oikeisiin raameihin. Toivon hallitukselle voimia jatkaa lainsäädäntötyötä normaalissa demokraattisessa järjestyksessä. Minusta on seuraavan hallituksen ja eduskunnan aika ottaa kantaa poliittisiin lakkoihin, “yleishyödyllisten”, oikeasti poliittisten toimijoiden verovapauteen sekä työnantajan velvollisuuteen kerätä jäsenmaksuja lakkojkassoihin ja näiden maksujen verovähennys oikeuteen. Samalla toteutuu myös se että näidenkin toimijoiden taloustiedot tulevat julkisiksi. Niiden salaaminen on aivan käsittämätöntä nyky-yhteiskunnassa.

  15. Juhana Vartiaisen blogi osuu maaliin! Ay-liike hakee tietysti lisää jäseniä ja vaikutusvaltaa, mutta vanhakantaisessa henkisessä ympäristössä. Ajatus sitä, että kaikki työntekijät ja toisaalta kaikki työantajat eivät olisi järjestäytyneitä, on sille näköjään kauhistus. Järjestäytyminen ei sinänsä olisi este järkevälle käytökselle.
    Luin jostakin kuvauksen Saksan tilanteesta; yrityksissä voidaan toimia yhteisen sopimuksen mukaan niin, että huonoina aikoina se näkyy palkoissa ja tilanteen taas parannuttua työntekijöille maksetaan vastaava hyvitys, niin tietysti välillisesti yrityksellekin. Tämä kaikki usean vuoden pituisena aikana ja niin, että työntekijät ovat mukana päätöksien teossa. Sellainen edellyttää molemminpuoleista luottamusta ja yhteistyökykyä. Nyt blogin huomio on tosi, on luotu ajatusmalli työnantajan ja työntekijän sävyltään kielteisestä suhteesta. Onko kyse siitä erään edesmenneen teoreetikon keksimästä sovittamattomasta ristiriidasta, vaiko mistä?
    Kolmikantatoimilla on aiemmin, jopa lakolla uhaten, kiristetty sopimuksia, joissa etukäteen ulosmitataan odotettavissa olevaa hyvää. Mutta vuosittaisten sovittujen korotusten ja etuisuuksien toteutuessa taloudellinen tilanne voikin yllättäen heikentyä. Tällöin tulisi menetellä niin, että aivan vastaavin perusteluin lasketaankin palkkoja ja muita etuisuuksia. Ay-liike ei arvatenkaan myöskään osallistu kurinpidollisessa mielessä työntekijän rikkeiden oikaisemiseen tai syteemin vedättämisen ehkäisyyn.

  16. Niin, sen lauluja laulat kenen joukoissa seisot. Onhan se surullista, että Juhana itse entinen demari ja nykyinen kokoomuksen äänitorvi lausuu asioita ikään kuin totuutena, vaikka propagandaa bloginsa onkin. Samantyyppistä mantraa on lausunut itse Börre Wallstroos (Entinen taistolainen). Yhteistä herroille on Ruotsin ihannointi, mutta kun hei eivät huomaa, että Ruotsissa työntekijöillä on edustus yritysten hallinoissa, Suomessa kun sitä ehdottaa, on se punainen vaate oikeistolle ja yritysten johdolle! No mitä tulee Ay-liikkeeseen, on se tarpeellinen, muutenhan kaikki ei niin vastuulliset oikeistolaiset laatisivat ihan omia lakeja, laskisivat palkkoja, etc, Eli palattaisiin aikaan jolloin aikaan jolloin työpäivät olivat 12 tuntisia ja viikot 7 päiväisiä. Tämän hetkinen tilannehan on se, että sotien jälkeen rakennettu suhteellisen velaton Suomi 80-luvulle asti, ollaan saatettu velkaiseen tilaan osittain poliitikkojen ansiosta, eräs vanha mies sanoi, että “Suomi alkoi velkaantumaan silloin kun Holkeri pääsi hallitukseen” on tietysti hiukan karrikoitu lause, mutta ei niin kaukana totuudesta. Oikeistolaiset voimat myivät valtion omaisuutta pilkka hintaan, eli siirsivät omaisuutta vaivihkaa yksityisille ja surullisinta tässä on se, että kansanedustuslaitos mahdollisti Suomen omaisuuden myynnin!!! (Niinistökin sanoi, että “kerran myyty on aina myyty”). Siis Suomi on verrattavissa Banaanitasavaltaan, jossa valtaa pitää monesti jokin iso valtio (sosialistinen, kapitalistinen tai molemmat(Raha)). Se miksi Juhanna ja muut kokoomuslaiset haluavat näillä mielipiteillään Ay-liikettä murentaa ei ole mitenkään epäselvää, siis nykyinen yritysten omistajuus vaatii lisää ja lisää tulosta/voittoja, tällöin murentamalla Ay-liike ajatusta, saadaan palkkatasoa alemmaksi ja voittoa lisää. Yhteiskunnalle ja pitkällä tähtäimellä yrityksillekään tästä ei ole mitään hyötyä, vähemmän palkkaa=vähemmän ostovoimaa! Oikea kapitaalisuus olisi voimaa, nykyinen kapitaalisuus= voitot yksityistetään ja velat sosialisoidaan.

  17. Jännästi vertailusta muihin maihin on jäänyt puuttumaan huomio siitä, kuinka työnantajapuoli näissä maissa on antanut tilaa yhteistoiminnalle ja mm. henkilöstöedustukselle yritysten hallituksissa. Suomessahan tämä ei patavanhoilliselle työnantajapuolelle missään tapauksessa käy. Lähentelee fake newsiä tällainen teksti, jossa aivan olennainen osa analyysistä – työnantajapuolen rooli – puuttuu ihan kokonaan.

    1. Jaska, tuo henkilöstöedustus ja työntekijöiden aseman parantaminen oli keskeinen osa hallitusohjelmaa! Valitettavasti SAK ja EK osana kiky-sopimusta kielsivät kaikenlaisen etenemisen tähän suuntaan. En tiedä, onko työnantajapuoli patavanhoillinen, mutta he(kään) eivät saa työelämän uudistuksia sanella.

      Ilman muuta on niin, että kun työehtosopimusten yleissitovuutta tulevaisuudessa heikennetään tai se poistetaan, pitää samalla luoda henkilöstöedustus ja tasapainoisempi tulkintaoikeus.

      1. Hallitus voisi toteuttaa ihan itse omaa ohjelmaansa päättämällä henkilöedustuksesta Valtion virastoissa.

        Jostain syystä vain ei tahdo edetä edes niissä paikoissa, joissa asia olisi täysin hallituksen omassa vallassa…

      2. Oletko todella sitä mieltä että työelämästä (kenties kaikesta muustakin) pitää päättää työelämän ulkopuolella edes kuulematta niitä, joita asia koskee?

        Kaikista työelämäpuheistasi päätellen olen tullut tuohon johtopäätökseen.

        Jalat nyt maahan tai sitten jonnekin ihan muualle kuin päättämään ihmisten todellisesta elämästä.

  18. Tuota tuota.

    Olen viiskymppinen ja ihmettelen sitä että aina parjaat Ay liikettä. Itse sanoisin että työkalut on annettu mutta osaako työnatajapuoli niitä käytää, no ei. Viikossa on 7 päivää ja työssäni ollaan jokaisena päivänä töissä lukuunottamatta jouluaattoa. Yritys jossa työskentelen ei ole mikään nurkkapuoti vaan henkilöstöä on tuhansia Suomessa.

    Jos en väärin muista niin viimeisen 25 vuoden aikana olemme olleet lakossa 3 kertaa ja max 5. Näissä tapauksissa olemme yhden kerran itse ollet asialla.

    Työntekijät ovat voimavara jota tulisi vaalia eikä sättiä. Hyvässä hengessä pääsee aina pidemmälle ja nykyinen hallitus menee kyllä historian eikä välttämättä positiivisessa mielessä.

    Meidän yrityksessä keskustellaan asiat auki ja me olemme siitä kiitollisia että niin työnantaja kun liitot myöntävät vahvuutemme.

    Lopettakaa se ainainen kitinä ja valitus, tehkää TÖITÄ niin aika menee rattoisammin.

  19. Kunpa saisimmekin edes jotkut ay/ta-pomot ajatuksiasi pohtimaan. Olen helpottunut kun jaksat taistella kylmää sotaa vastaan jatkuvasti. Sivistynein argumentein. Jatka! Menestystä.

  20. Juhana, eikö sinun pitäisi osoittaa sanasi hallitukselle, jos kerran kannatat ruotsalaista keskustelukulttuuria ja tutkimukseen perustuvaa päätöksentekoa?

    1. Anni, niinhän minä tavallani myös osoitan .Viesti hallitukselle on: kannetaan vastuumme päättäjinä, ei vapista ulkoparlamentaarisen painostuksen edessä.

      1. Juhana, eli Suomessa vastuunkanto tarkoittaa sanelupolitiikkaa ja Ruotsissa taas yhteistyötä? Juhana, kumpaa kulttuuria haluat Suomessa edistää?

        1. Ruotsissa ei tehdä kolmikantayhteistyötä kuin mitä ay-liike nyt tarkoittaa. Siellä valtiovalta ”sanelee” eli säätää lakeja, toki partteja kuultuaan. Ja monia asioita edistetään yhteistyössä, esimerkiksi nyt maahanmuuttajien alempia alkupalkkoja. Mutta Ruotsissa hallitus ja eduskunta eivät kaihda valmistelemasta ja äänestämästä läpi uudistuksia, joita jokin työmarkkinaosapuoli vastustaa.

          1. Kyllä Suomessakin hallitus ja eduskunta voi tehdä päätöksiä, joita työmarkkinaosapuolet vastustavat. Näin on myös toimittu.

            Mikset kannusta hallitusta tekemään yhteistyötä ja perustelemaan paremmin päätöksiään?

  21. Talous kasvaa ja työttömyys vähenee, jos hallitukseen on uskomista. eikä yhtään uudistusta ole tehty. Mites tämä selittyy? Hallitus väittää, että tämä on heidän ansiotaan. Jos kyse on suhdanteista, niin tuskinpa se tilauskirja täyttyy kysynnän puutteessa, vaikka meillä tehtäisiin orjilla työt.
    Ruotsin mallista on sinänsä turha puhua, koska yrittäjät eivät sellaista tänne halua, ja tästäkin syytetään ammattiliittoja. Ruotsissa käsittääkseni valtio ei juuri sekaannu työehtosopimuksiin, joten senkin mallin voisi ottaa tänne ja antaa liittojen sopia keskenään. Ensin pitäisi kuitenkin oppia ruotsalainen keskustelukulttuuri tämän partisaanihenkisen julistuskulttuurin sijaan.

  22. Kaikkia relevantteja näkökulmia ei ole vielä otettu kunnolla esille tässä “irtisanomislakia”, paikallista sopimista ja ay-liikkeen liiallista tai liian vähäistä valtaa vuoroin sivuavassa korporativismikeskustelussa. Kylmän sodan brezhneviläinen pysähtyneisyys ei oikeastikaan ole työelämässä vielä yksiselitteisesti ohi. Vastajulkistettu ilmastoraportti on sekin vetänyt naamat vakaviksi m.meikäläisten lisäksi niin työnantajaleirissä kuin hallituksessa ja ay-liikkeessäkin – toivon mukaan niin myös konkreettisesti itsekriittisessä mielessä muutenkin kuin vain teollisuuspäästöjen ym. ‘muiden aiheuttamien syiden’ suhteen.

    Korporativismi on ollut Suomessa elävää elämää pitkään, myös joskus jopa mussolinilaisuuteen vivahtavana sakilaiskulttuurina, jossa ay-vallan väärinkäyttöäkään ei ole paikoin hillinnyt mikään. Kunta- ja valtiosektoreillahan on harjoitettu jo pitkään paikallista sopimista jyrkkienkin liittojen ja näiden osin aikoinaan asemiinsa nostamien johtoryhmäläisten kesken. Tämä on joskus saanut jopa sellaisia vinoumamuotoja, joita on kuvattu karrikoiden ‘palkalliseksi sotimiseksi sopupelifilunkeineen veronmaksajan pussista tyyliin sulle-mulle-ei-tolle’.

    Ay-liitoilla on paikallista sopimista soveltavan suuren työyhteisön kulttuurissa erilaisten henkilöstönsisäisten verkostojen ja epävirallistenkin liittoutumien kautta paljon vakiintunutta käytännön valtaa myös laitosten ja virastojen johdossa. Luottamussuhteen säilyttämiseksi ja paikallisen sopimisen syntymiseksi kun on joskus ilmeisesti uhrattu joitain pienempiä intressejä, kuten jopa laillisuusnäkökohtien kattava valvonta. Yksittäisen työntekijän oikeusturva riippuu joskus käytännössä täysin henkilösuhteiden ja aatteellisen liittolaisuuden laadusta ay-väen suuntaan. Entä onko ‘valtiovalta’ neuvotteluosapuoli, jos paikallisessa sopimisessa sopimuksen solmivat paikalliset henkilöstöärjestöt ja niiden piiristä paljolti asemiinsa nousseet johtoryhmäläiset, ja kaikkien yhteinen intressi on lypsää yhteiseltä ‘vastapuolelta’ eli ministeriöltä eli veronmaksajalta mahdollisimman suuri budjetti kellokasväen yhteisesti sopimiin kohteisiin, joita ei mielellään haluta kertoa talon ulkopuolelle?

    Monen johtohenkilön asema perustuu juurikin ay-väeltä tulleeseen nosteeseen ja jatkohyväksyntään. On myös muka ‘aina heikomman puolella olevia’ pääluottamusmiehiä, jotka eivät tule irtisanotuiksi enempää päihdeongelmiensa kuin epäasiallisen syrjintäkäytöksensäkään vuoksi. – Yksi tosielämän esimerkki löytyy hiljattain julkaistusta raportista, jonka esittelemässä tapauksessa viraston uusi pääjohtaja aloitti kautensa joitain vuosia sitten terhakkaasti yrittämällä tuulettaa tunkkaista ay-kuppikuntaisuutta, mutta joutui lopulta luovuttamaan ja kuoppaamaan ‘kulttuurinmuutos’-projektinsa tultuaan ylivoimaisen muutosvastarinnan alla ruotuun pannuksi – ks. Kuulkaas, Juhana Vartiaisen, ilmastonmuutoksen ja korporativismin epäilijät!
    http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262291-kuulkaas-juhana-vartiaisen-ilmastonmuutoksen-ja-korporativismin-epailijat

  23. Kuules nyt Juhana ja miksei muutkin palstan kommentoijat, jotka samaa mieltä asiasta on.

    Politiikassa ja yhteiskunnan päättävissä elimissä istuvien tehtävänä on (tai ainakin pitäisi olla) yhteiskunnan jäsenten elinolojen parantaminen. Kysynkin siis, miten kyseisen laki ja muutkin tän hallituskauden toimet parantavat yhteiskunnan jäsenten elämää? Listalta löytyy mm. Lääkkeiden omavastuun nostaminen, työttömien karenssiautomaatit, työajan lisäykset ilman palkkaa kikyssä, lomarahojen alentaminen jne. jne.

    Miten nämä toimet parantavat yhteiskuntaa? Jos vastaus on, että markkinat toimivat paremmin, niin siinähän se syy tulikin. Me voidaan oikeistosta vasemmistoon syytellä milloin mitäkin syntipukkia Ay-liikkeestä ahneisiin kapitalisteihin, mutta jos markkinat vaatii ihmisten elinolojen heikennystä, niin vika on markkinoissa eli vallitsevassa järjestelnässä. Ei Ay-liikkeessä, EK:ssa, työttömissä tai missään muuallakaan.

    On pelkkää luovuttamista antautua opressiivisen järjestelmän vietäväksi. Muista maista löytyy iso liuta varoittavia esimerkkejä markkinoita palvovan politiikan vaaroista, joten miksi me toistetaan samat virheet? Esimerkkeinä mainittakoon vaikka brittien juomaveden yksityistäminen tai vaikka jenkkien yksityiset ambulanssit, joissa 5km kyyti maksaa 1500$.

    Irtisanomisen helpottaminen alle 10 hengen yrityksissä kuuluu tähän samaan kastiin, eikä se paranna kenenkään asemaa. Lisäksi, että se on perustuslain yhdenvertaisuuden vastainen, niin mitään hyvää siitä ei kellekkään seuraa, paitsi ehkä työnantajalle, joka pääsee entistä parempaan neuvotteluasemaan. Työntekijä on nöyrä ja alistettu, kun tietää, että kortistossa on iso liuta muita tulijoita.

    1. “Politiikassa ja yhteiskunnan päättävissä elimissä istuvien tehtävänä on (tai ainakin pitäisi olla) yhteiskunnan jäsenten elinolojen parantaminen”.
      Politiikkaa tarvitaan, koska joskus toisen elinolojen parantamien voi huonontaa toisen elinoloja. Politiikka ei myöskään tarkoita sitä, että enemmistö on oikeassa vaan sitä, että vähemmistö tyytyy enemmistön päätöksiin.

      “Irtisanomisen helpottaminen alle 10 hengen yrityksissä kuuluu tähän samaan kastiin, eikä se paranna kenenkään asemaa”. Jos irtisanominen olisi helppoa, niin tuskin yrittäjät käyttäisivät 0-sopimuksia tai vuokrafirmoja.
      Rekrytointi on iso ja kallis prosessi, jota ei yksikään yritys halua tehdä turhaan. Yrittäjät puhuvat 10 000 – 20 000 uudesta työpaikasta, jos irtisanominen olisi helpompaa. Jos vaikka vain tuo 10 000 uutta työpaikkaa tulisi, niin se loisi varmaan sivuvaikutuksena muitakin työpaikkoja. Jos yrittäjille tulisi positiivinen kuva rekrytoinnista, niin toisen työntekijän palkkaamisen kynnys laskisi edelleen, alkaisi positiivinen kierre.

      Perustuslakiin on turha vedota, koska jo nyt on paljon eroja yhdenvertaisuudessa. Ansiosidonnainen työttömyysturva on vain kassojen jäsenillä, vaikka muut ansiosidonnaiset sosiaalietuudet eivät kassan jäsenyyttä vaadi. Paikallinen sopiminen on mahdollista vain jos työpaikalla on ay-järjestön luottamusmies. TES koskee kaikkia, myös työnantajaliittoon kuulumattomia yrityksiä ja liittoihin kuulumattomia työntekijöitä, eli meiltä on viety kokonaan sopimusoikeus.

      1. Tuskin siinä taas kauan menee, kun EK käskee kokoomuksen vetää lakiesityksen pois.

  24. Hyvä Juhana Vartiainen, koen että olet osin teoriassa oikessa, ehkä, mutta käytännössä ja yhtään laajemmassa kuvassa vastaavasti et ole ole oikeassa. Et “meidän” näkökulmastamme ainakaan. Olet siis ehkä oikealla, vaan et oikeassa. Yritän omasta näkökulmastani kirjoittaa (mielestäni) yhtä yksisilmäisen vastineen.

    Osaatko kuvitella tilannetta, jossa et esimerkiksi itse äänestäisi (sitä eduskuntaa, joka siis kansaa edustaa, ja jossa jokainen saa siis vaikuttaa)? Minä osaan, useitakin, ja ne syyt ovat enimmäkseen taloudellisia. Tai ainakin taloudellisesta tilanteesta johtuvia.

    Teidän oma puolueenne Kokoomus toki nauttii tilanteesta, koska teidän äänestäjäpohjastanne suurin osa tosiaan käy(nee) aina äänestämässä ja luultavasti heistäkään suuri osa ei meitä nykyköyhäilistöä osaa ymmärtää – sillä mitäs järkeä sitä nyt olisi olla vaikuttamatta siihen omaan edustamiseensa? Ja eikö olekin erinomaisen röyhkeää, jos tälläiset vaikutusvaltansa käyttämättä jättäneet ihmiset kehtaavat sitten ikään kuin jälkikäteen oloistansa valittaa – uurnilla käymisen ansiosta tuokin tilanne kun olisi voinut olla toisin?

    Valitettavasti vain meille on syntynyt tilanne, jossa isolle osalle äänestäjäkuntaa todellisempi vaihtoehto on KELAn maksama tuhkauurna, kuin se äänestämiseen käytetty vaaliuurna – ja “kokemusasiantuntijuuteni” kertoo minulle, että nimenomaan tähän ilmiöön perustuu se populistioikeiston/alt-rightin nousu, niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa ja (läntisessä) maailmassa, josta esität olevasi kovasti huolissasi.

    Kuinka suuri valta sillä puoleella olisikaan – ajamistaan asioista riippumatta – joka saisi kaikki (tai edes suurimman osan) niistä “nukkuvien puolueen” äänistä?

    Oletan rohkeasti, että tiedät kyllä ay-liikkeen historialliset saavutukset ja ansiot sen pohjoismaisen hyvinvointivaltion nousuun, jota nyt myös esität (?) puolustavasi ja jonka eduista ” me kaikki” nauttimme. Tästä ay-liikkeen historiasta huolimatta tahdot rinnastaa ay-liikkeen nykyisyyden Neuvostoliiton synkkään menneisyyteen. Kyllä, noillla asioilla on toki yhteneväisyytensä, mutta niin on vissisti myös eronsakin. Eikä näitä oikeuksia työntekijöille ole suinkaan aikanaan taistelutta annettu ja jokunen lakkokin siinä on pitänyt tiettävästi aikanaan järjestää. Vastustajansa näillä lienee silloinkin olleet.

    Ansiokkaasta historiastaan huolimatta se nykyinen ay-liike ei todellakaan edusta meitä köyhyysrajan alapuolella eläviä ihmisiä. Se edustaa niitä jo (suhteellisen) hyvinvoivia ihmisiä, joilla on mahdollisuus, kyky ja tätä myönten myös “halu” tehdä töitä. Se (heidän omien jäsentensä etusijalle laittaminen) heille sallittakoon, jäseniensä etuja kun ajavat, kuten monet muutkin vastaavat järjestöt. Sliti näen ay-liikkeen Etelärantaa parempana vaihtoehtona, jopa meille nolla-kansalaisillekin.

    En näe, että ay-liike tahtoisi valtioksi valtion paikalle. Näen sen sijaan, että he yrittävät pitää jäsenistönsä tyytyväisenä , mikä tapahtuu ajamalla heidän etujaan. Ehkä ylintä johtotasoa mukaan laskemtta, joka varmasti politisoikin “ulkoparlamentarisesti” jotain muutakin kuin jäsentensä välittömiä etuja. Etuja, jotka ehkä väistämättäkin ovat joskus vastakkaisia niin työnantajapuolen kuin ehkä pahimmillaan “meidän kaikkienkin” etujen kanssa. Pata kattilaa soimaa, musta kylkensä kummallakin, kai?

    Irtisanomissuojaa on osattu luultavasti käyttää väärin ihan yhtä kauan, kun sellainen on ollut olemassa. Itsellänikin on yksi muisto tästä omakohtaisesti, sekä useampia vierestä seurattuja sen lisäksi. On firmoja, jotka käyttävät toistuvasti väärin mm. koeajan aikaisia irtisanomisia, mutta silti Suomessa tahdotaan joiltain tahoilta nähdä, että mahdolliset työntekijäin vastaavat väärinkäytökset olisivat edellistä suurempi ongelma. Tai siltä se kuullostaa – aiheutettu vahinko ei ainakaan euromääräisesti voi olla noin. Pienyrityksillä on jo nyt pienempi riski (siis käytännössä) jäädä tälläisestä kiinni, joten miksi siis kohdentaa toimet juuri sinne?

    Te olette kuitenkin profiloituneet julkisuudessa ns. kovan linjan kannatajaksi ja vaikka tarkoitusperänne saattavat viattomia/hyvää tarkoittavia ollakin, niin me pois silmistänne elävät, joskus ihmisroskaksikin kutsutut ihmiset emme aina jaksa nähdä asiaa niin. Me olemme väsyneitä, meidän huono-osaisuutemme tuntuu pelottovalla tahdilla kehittyvän siihen suuntaan, jossa meillä ei ole ääniemme lisäksi pian enää ruokaakaan, vaikka ostamme jo nyt -30% tarjousjauhelihaa Lidlistä. Iso osa meistä syö satakertaisesti useammin Veikko Hurstilla kuin ravintolassa. Lapsemme eivät ole ehkä koskaan ravintolaa nähneetkään.

    Ravintolalla tarkoitan siis jotain muutakin kuin pitseriaa tai mäkdonaldsia.

    En puhu me-muodossa siksi, koska olisin megalomaanikko, joka oikeasti voisi sanoa edustavansa kaikkia työttömiä, asunnottomia ja muita. Kirjoitin tämän siksi, että minulta tätä erikseen pyydettiin. Pyytäjät eivät itse kykene enää edes tämän vertaa tekemään, jos on heihin uskominen.

    Yhteistä “meille” lienee kuitenkin se, että harvoilla on varaa edes siihen ylimääräiseen kolmeen euroon, jonka bussi lähimmälle äänestyspaikalle maksaa. Kun toivo on mennyttä, niin kaikki on mennyttä, sitä kuulemma sanotaan? Pätkätyöläisen tai työttömän, jota KELA ja Te-keskus kiusaavat yhtäältä työhön (lue: linnunpöntön rakentamiskursseille) menemisellä, sekä siitä työstä (linnunpöntön-kursille) menemättömyyydestä, tämä ay-liikkeen demonisointi Neuvostoliittoon vertaamalla lähinnä huvittaa.

    Työllisyysaste näyttäytyy meille absurdina poliittisena työkalulla, jolla te ja parjaamasi ay-liike heittelette toisianne. “Meitä” se ei juuri kosketa. Jokainen työpaikka on riski, etenkin, jos sieltä voi saada taas entistä helpommin kenkää, jonkun toisen “koeaikalaisen” tilalta. Viimeksi meni reilu puolisen vuotta saada työttömyyskorvaukset KELAsta – nykyään menisi luultavasti pidempään, kun (f)aktiivimallit ovat päällä.

    Ai niin, vielä siitä alt-rightista, Unkarista ja Puolasta – useimmiten ne, jotka kiukkupäissään jaksavat äänestyspaikoille vääntäytyä, äänestävät juuri sitten ay-puolueen sijasta jotain äärioikeistoloista populistiliikettä. Lienee näkökulma-asia, että missä syy siihen on? Omani esitin tossa sekavassa rantissani jo jokunen kappale sitten.

    Parhain terveisin: Lisäkseni useampikin pohjalla elävä ihmisroska, jonka usko kapitalismin kaiken parantavasta vaikutuksesta on jokseenkin kuollutta. Samoin kuin usko edustukseen perustuvasta demokratiasta. Juu, pidän tätä fiilistäni itsekin huolestuttavana – sen verran kai vielä jaksan välittää yhtään mitään yhtään mistään.

    -Jori

    1. “Ansiokkaasta historiastaan huolimatta se nykyinen ay-liike ei todellakaan edusta meitä köyhyysrajan alapuolella eläviä ihmisiä. Se edustaa niitä jo (suhteellisen) hyvinvoivia ihmisiä, joilla on mahdollisuus, kyky ja tätä myönten myös “halu” tehdä töitä.”
      Miten irtisanomisen helpottaminen tai vaikeuttaminen vaikuttaa ihmiseen jolta puuttuu “halu tehdä töitä”?
      Minä uskon, että kapitalismissa on ihmisellä itsellään suurin mahdollisuus parantaa tilannettaan. Kapitalismissa tosin ihmiseltä vaaditaan joko halu tehdä töitä tai halu alkaa yrittäjäksi. Jos tuo halukkuus puuttuu, niin kapitalismi ei ymmärrä tuollaisia ihmisiä.

      1. Irtisanomisuudistus parantaa sellaisen ihmisen työnsaantimahdollisuuksia, jolla on halu tehdä työtä.

        1. Pelkkä halu tehdä töitä ei auta – pitää olla myös kykyä siihen. Ei pitäisi olla kenellekään epäselvää, että kaikita halukkailta ei sitä vaan kykyä löydy. Syitä tälle varmaan yhtä monia kuin tapauksiakin, mutta irtisanomissuojan heikentäminen voi myös heikentää sitä halua. Pelko kuukausien paperihelvetistä KELAn kanssa kannustaa lähinnä tekemään pimeää duunia.

          On jotenkin pöyristyttävää, että jotkut ihan oikeasti ajattelevat, että kukaan EI tahtoisi tehdä jotain. Ehkä syvimmissä masennuiskierteissä olevilla ihmisillä voi jossain määrin tuollainen fiilis ollakin, mutta siinäkin on vähän vaikea sanoa, että oliko muna ennen kanaa vai toisinpäin.

          Ainakin pk-seudulla on nykyisin (tai ollut jo vuosia) ihan täysin mahdotonta asua ja elää niillä työttömyyskorvauksilla. Sossun ja nykyisin siis KELAn omat laskelmatkin todistaa tuon.

          Ainoat ihmiset, joiden tiedän joskus “ottaneen lungisti hetken” ja olleen tarkoituksella työelämän ulkopuolella ovat niitä, jotka ovat nauttineet hyväpalkkaisten duuniensa ANSIOSIDONNAISISTA liksoista – yksikään peruspäivärahaa saava ei moista tee. Edellinen ryhmä lienee jälkimmäistä huomattavasti marginaalisempi.

          Ei – en silti kannata ansioisidonnaisten etuuksienkaan karsimista. Lähinnä siksi, koska se niitä “väärinkäyttävä” porukka tosiaan on luokkaa mitätön.

        2. Keksin hetken mietittyäni myös pari muuta ryhmää – nämä myös aika marginaalisia isossa kuvassa – joilta ehkä puuttuu “halu tehdä töitä”.

          Ihmiset, jotka perivät niin mittavan omaisuuden, että työnteosta tulee lähinnä harrastus ja tapa tappaa aikaa.

          Ja toisaalta velkavankeudessa elävät ihmiset, kuten yhdenkin “isomman” tai törkeämmän rikoksen tehneet ihmiset, jotka eivät (esim. “rikoksen luoteen vuoksi”) koskaan kykene selvittämään edes korkojaan, alkuperäisestä velasta puhumattakaan. 10-20 vuotta sitten maalilla sotkettu juna saattaa riittää siihen, että ihminen putoaa tähän ryhmään.

          Miksi velkomista saa jatkaan hautaan saakka – eikös se heikennä niitä työllisyysmahdollisuuksia?

          P.S. Ennen kuin vastaa edes mielessään tähän, niin kannattaa kokeilla todellisuuteen tutustumista. Monesta pikavippi-velallisesta tullaan nykysäännöillä liittymään myös tähän ryhmään. Syyt velkoihin eivät ole niin oleellisia, ratkaisut näihin ongelmiin sen sijaan olisivat.

  25. Jos puhuu muunneltua totuutta ennen vaaleja, ja kun sinisten kannatusta ei ole edes mitattu vaaleissa, niin on hyvä että on olemassa tämmöinen ulkoparlamentaarinen voima, joka ottaa moraalista vastuuta, sillon kun hallitus ei sitä enää ota.
    Voisi jättää nämä päätökset seuraavalle hallitukselle, niin kansa tietäisi edes kerran, mistä äänestetään. Näin siis, jos kansan mielipiteellä on mitään väliä. Ainakaan eutanasiasta keskustellessa kansan enemmistön mielipiteellä ei ollut mitään väliä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Aktiivimallin politiikasta ja ihmiskuvasta

Vuoden 2018 alusta tuli voimaan työttömyysturvan aktiiviporrastus, joka edellyttää täyden työttömyyspäivärahan edellytyksenä pientä työ- tai yrittäjäpanosta tai osallistumista työvoimahallinnon aktivointitoimiin 3 kuukauden tarkastelujakson aikana. Muussa tapauksessa työttömyysturva alenee 4,65 prosentilla eli ikään kuin yksi työttömyyspäivä muuttuisi omavastuupäiväksi. Sen voi taas palauttaa perustasolleen täyttämällä ehdot seuraavan 3 kuukauden aikana. Tämän vastapainoksi työttömyyden alussa olevien omavastuupäivien määrää vähennettiin 7:stä viiteen. Enemmistö työttömistä hyötyy uudistuksesta, jos hyötyä mitataan käteen tulevalla työttömyysturva-tulovirralla. Reformin suunnitellutta kolmikantatyöryhmää johtanut Martti Hetemäki on tuoreessa blogikirjoituksessaan ansiokkaasti käynyt läpi uudistuksen perusteluja. Helsingin Sanomien Paavo Teittinen on myös huolellisesti laaditussa artikkelissaan  erinomaisesti valottanut uudistusta ja vertaillut sitä kansainvälisiin esikuviin. Pohjosimaisessa vertailussa uusi suomalainen aktivointimalli on lempeäkätinen.

Aktiivimalli on pieni uudistus, joka kuitenkin suurella todennäköisyydellä hieman alentaa työttömyysastetta pysyvällä tavalla. Vaihtoehtona olisi ollut työttömyysturvan porrastus ajassa ilman ehtoja. Kolmikantakeskusteluissa päädyttiin kuitenkin nyt toteutettuun malliin, jossa siis alenemisen voi välttää osoittamalla aktiivisuutta työnteon tai yrittämisen piirissä.

Ajassa laskeva työttömyysturva – esimerkiksi puolen vuoden tai 12 kuukauden jälkeen alennettu korvaus — on monien taloustieteilijöiden suosittelema vaihtoehto, koska sen ajatellaan voimistavan työttömien työnhakuponnisteluja. Tällaisia tuloksia on johdettu talousteorian malleista ja ne ovat myös saaneet empiiristä vahvistusta. On aika vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että työttömyysturvan tason ja keston alentaminen lyhentää työttömyysjaksojen pituutta ja näin myös keskimääräistä työttömyysastetta. Kun työttömyysturvaa heikennetään ja lyhennetään, työttömät etsivät intensiivisemmin uutta työpaikkaa ja ottavat vastaan myös sellaisia töitä, joille olisi paremman ja pitkäkestoisemman turvan tapauksessa sanottu ei.

Kysymys työttömyysturvan soveliaasta aikaprofiilista on kuitenkin monimutkainen. Jotkin talousteorian tarkastelut puoltavat tosin myös toisenlaista lähestymistapaa. Jos pitkäaikaistyöttömät ovat täysin luopuneet työnhausta ja heidän työllistymistodennäköisyytensä on lähellä nollaa, voitaisiin hyvinvoinnin näkökulmasta perustella myös ajassa nousevaa tukitasoa. Tällöinhän ei työnteon kannustin enää toimi eikä päättäjällä ole syytä “kurnuttaa” pitkäaikaistyötöntä heikolla elintasolla. Tietääkseni kuitenkin kaikkialla on päädytty jollain tavalla alenevaan työttömyysturvaan.

Vakuutus ja moral hazard

Työttömyysturvan suunnittelussa onkin aina kysymys tarpeellisen vakuutuksen ja moral hazardin tasapainotuksesta järkevällä tavalla. Työttömyysturva on tarpeellinen vakuutus, koska jokainen kohtaa markkinataloudessa tuloepävarmuutta työttömyyden muodossa. Mutta työttömyysturva ja sosiaaliturva vääristävät myös valintaa työn ja vapaa-ajan välillä ja työn etsinnän ja vapaa-ajan välillä. Sosiaaliturva  matalapalkkatyöstä saatavien ansiotulojen sijasta voi johtaa siihen, että työttömyysjaksot pitkittyvät tai jopa siihen, että työttömyystuesta ja toimeentulotuesta tulee pitkäaikainen tai pysyvä elämäntapa. Näistä syistä työttömyysturvalle asetetaan ehtoja ja määräaikoja. Työttömyysturvan taso ja korvausaste voivat olla sitä parempia, mitä nopeammin työtön saadaan takaisin töihin. Tähän perustuu nyt Suomessakin usein kehuttu “tanskalainen” ajattelutapa. Työttömyysturvan taso on Tanskassa hyvä, mutta työtöntä tuetaan ja työnnetäänkin harjoittelu- ja työpaikkoihin.

Martti Hetemäen kirjoituksessa on käyty läpi uudistuksen yksityiskohtia. Koetan tässä blogauksessani käsitellä uudistuksen poliittista puolta ja siitä syntynyttä kansalaiskeskustelua. Voin samalla koettaa reagoida siihen monipuoliseen palautteeseen, jota olen päättäjänä saanut.

Aktiivimallin ihmiskuva – hallitus ei syytä tai syyllistä

Aktiivimallin kriitikot väittävät, että hallitus ”syyllistää” työttömiä ja pitää heitä ”laiskoina”. Näitä väitteitä ei yleensä dokumentoida, ja vaikeaa se olisikin. Eihän tietenkään kukaan päättäjä koskaan oikeasti ole syyttänyt ketään tai luonnehtinut ketään laiskaksi. Samansukuinen yleinen vastaväite aktiivimallille on että vain pieni osa, muutama prosentti työvoimasta on “työn vieroksujia” ja muita on ihan turha kannustaa, koska ovat ahkeria muutenkin. Tämän kriitiikin on esittänyt Helsingin Sanomien kolumnisti Yrjö Rautio ja moni muukin, ja sen mukaan hallitus pitäisi työttömiä “laiskoina” ja erilaisina kuin muita ihmisiä.

Työntarjonta- ja aktivointipolitiikka ei lainkaan perustu sellaiselle ajattelulle, että olisi jokin erityinen “työn vieroksujien” ryhmä tai että työttömät olisivat jotenkin erityisen laiska ihmisryhmä. Työttömien joukon vaihtuvuus on suurta, ja suuri osa väestöstä käy läpi työttömyysjakson.

Aktivointipolitiikka perustuu siihen, että lähes kaikkien ihmisten taloudelliset valinnat riippuvat taloudellisista kannustimista. Ihminen on älykäs ja mukavuudenhaluinen olento, ja kaikki arvostavat omaa vapaa-aikaa. Työttömät ovat “laiskoja” ihan samassa mielessä kuin me kaikki olemme “laiskoja”: meillä on oma elämä, arvostamme vapauttamme, olemme järkeviä ihmisiä.

Jokainen voi tehdä itselleen ”laiskuustestin” joka testaa oman vapaa-ajan arvoa. Testikysymys menee näin:

Tulisitko Vartiaisen kotiin kerran viikossa vuoden ajan siivoamaan ja viemään roskat, ilman palkkaa?

Tietenkään et tule, koska aika on arvokkaampaa omassa vapaassa hallinnassa kuin Vartiaiselle annetussa työnjohtovallassa. Olet siis “laiska”. Mutta, jos jatkokysymys olisi:

Tulisitko Vartiaisen kotiin kerran viikossa vuoden ajan siivoamaan ja viemään roskat, jos saat siitä vuoden lopussa 10 miljoonaa euroa?,

saisin oletettavasti enemmän tarjokkaita, totta kai, ja jopa kolumnisti Yrjö Rautio saattaisi tarttua tilaisuuteen. Ja jossain 10 miljoonan euron palkan ja nollapalkan välillä on sellainen palkkataso, että sinäkin joka tätä luet, saattaisit tarttua tilaisuuteen.

Aktiivimallin avulla yritetään nyt pikkuisen vaikuttaa tähän kynnyspalkkaan, siihen, millaisia työtarjouksia otetaan vastaan, millaisin ehdoin ja millaisen välimatkan päästä – ilman että ketään haukutaan laiskaksi. Lisäksi keikkatyöalustat kehittyvät koko ajan, ja keikkatyökin voi olla tie pysyvämpään työllisyyteen.

Suomalaisten omakuvan kulttuurinen murros?

Aktiivimallin kiivas vastustus kertoo kuitenkin pikku hiljaa tapahtuvasta kulttuurisesta murroksesta. Olemme eläneet jonkinlaisessa yhtenäisessä talkoohenkikulttuurissa, jossa poliittisen keskustelun yhteiseen itsepetokseen on kuulunut ajatus siitä, että me suomalaiset olemme jotenkin erityisen “kovia tekemään työtä” ja taloudellinen kannustekeskustelu ei koske meitä ollenkaan. Nyt kun työvoimapolitiikkaa aletaan enemmän perustaa taloustieteelliseen ihmiskuvaan, se koetaan uudeksi ja loukkaavaksi. Erityisesti vasemmiston parissa elää jonkinlainen myyttinen käsitys “jalosta köyhästä”, työttömästä uhrina, joka ei voi lainkaan vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Toisin kuin jopa vasemmistolaiset tutkijat kuvittelevat, kukaan täysjärkinen ei tietenkään väitä, että työttömyys tai työllisyys riippuisi vain yksilön omista valinnoista. Totta kai se riippuu myös sekä markkinatilanteesta että onnesta. Mutta totta kai se riippuu myös yksilön omista valinnoista – siitä, miten aktiivisesti hakee työtä ja mitä on valmis ottamaan vastaan. Eikö tämän pitäisi olla itsestään selvää?

Vasemmiston ristiriitainen suhtautuminen taloudellisiin kannustimiin

Toisaalta lähes jokainen suomalainen, vasemmistopoliitikkoja myöten, osaa kahden kesken kertoa lähipiiristään tapauksia, joissa työtilaisuuksista on kieltäydytty. Samaan aikaan silmiemme edessä näemme, miten maahanmuuttajat valtaavat matalapalkka-alojen tehtäviä niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Tämä ei johdu siitä, tietenkään, että työnantajat syrjisivät kantasuomalaisia, vaan siitä, että suomalaisia on enää vaikeaa saada joihinkin matalapalkkatöihin.

Asenteidemme kaksinaamaisuus tulee esille myös siinä, että epäilemme maahanmuuttajia paljon herkemmin työn ja vapaa-ajan suhdetta sosiaaliturvan avulla optimoiviksi systeemin hyväksikäyttäjäksi. Monet vasemmistopoliitikotkin ovat ainakin kahden kesken valmiita sanomaan, ettei pidä olla maahanmuuton suhteen niin naiivi, että päästää Suomeen maahanmuuttajia käyttämään hyväkseen sosiaaliturvaa. Mutta jos sellainen hyväksikäyttö on mahdollista, voisi ehkä olettaa että joku kantasuomalainenkin sellaiseen turvautuu – eivät kai suomalaiset mitään ahkeruuden herrakansaa ole.

Poliittisella vasemmistolla on kertakaikkisen ristiriitainen suhtautuminen taloudellisiin kannustimiin. Aktiivimallin tapauksessa vasemmisto ajattelee, että on jotenkin eettisesti väärin perustaa politiikkaa työnteon taloudellisiin kannustimiin – että on jotenkin työttömien “syyllistämistä” sanoa, että kannustimia tarvitaan, kun kerran työttömät jo nyt hakevat henki kurkussa työtä. Toisaalta jokainen vasemmistopoliitikko jonka kanssa olen asiasta jutellut, on kannattanut työttömyysturvan 300 euron suojaosaa, joka säädettiin vuonna 2015. Se siis mahdollistaa 300 euron ansaitsemisen kuukauden aikana ilman että työttömyysetuus pienenee. Järjestelyyn on vasemmiston piirissä oltu laajasti tyytyväisiä, sen uskotaan lisäävän työllisyyttä ja monet vasemmiston kansanedustajat ovat sitä mieltä, että suojaosuutta pitää kasvattaa. Mutta suojaosuus perustuu täsmälleen samaan ajattelutapaan kuin aktiivimalli – siihen, että taloudellinen kannustin auttaa työllistymään. Jos aktiivimalli “syyllistää” kuten vasemmisto ajattelee, suojaosa “syyllistää” täsmälleen samalla tavalla: työllisyyden uskotaan lisääntyvän kun se tulee taloudellisesti kannattavammaksi.

Kannustinongelma ei poistu keskuudestamme niin kauan kuin sosiaaliturvaa on olemassa

Kannustinajattelu törmää siis suomalaiseen talkooromantiikkaan. Tällaisten romanttis-nationalististen asenteiden vuoksi hallituksenkin on selvästi ollut vaikeaa puolustaa aktiivimallia. Sitä täytyy kuitenkin uskaltaa puolustaa, koska kysymys työn kannustimista ja hyvinvointivaltion rahoituksesta ei ole millään muotoa häviämässä poliittiselta agendaltamme. Päin vastoin, ikääntyvässä Suomessa se tulee olemaan vuosi vuodelta entistäkin ajankohtaisempi. Eikä pidä yhtään hävetä sellaista viestiä, että koetamme vaikuttaa kaikkien käyttäytymiseen, työllisyyttä ja ahkerointia lisäävästi. Juha Sipilän hallituksen ohjelma alkaa upealla lauseella, joka luonnehtii sitä, minne haluamme olla matkalla:

Suomessa on eettisesti kestävä tasapaino yksilön velvoitteiden ja yhteiskunnan vastuiden välillä

Hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää sitä, että yksilön ja julkistalouden velvoitteet ovat tasapainossa. Työnteko ei silloin voi olla vapaaehtoista eikä työttömyys voi tarkoittaa oikeutta elää ikuisesti tulonsiirroilla. Työtä on haettava ja tehtävä, vaikka se epämukavaa olisikin. Aktiivimallipolitiikan viesti työttömälle ei ole “sinä olet laiska”. Aktiivimallipolitiikan viesti työttömälle on:

Sinä olet tärkeä ja sinunkin panostasi tarvitaan“.

Laadukkaampaan työvoimapolitiikkaan

Toinen ja perustellumpi kritiikin kohde on siinä, että työvoimahallinnon voimavarat ovat riittämättömiä huolehtimaan työtilaisuuksien tarjonnasta ja tukialeneman peruuttavista aktivointitoimista. Tähän työvoimapolitiikan resurssipuutteeseen näyttää nyt koko kansakunta liikuttavan yksimielisesti yhtäkkiä havahtuneen, ja hyvä niin. Työvoimapolitiikan voimavarat ovatkin muihin Pohjoismaihin verrattuna niukat. Työvoimahallinnon on vaikea suoriutua tehtävistään ja siihen kohdistuu ylimitoitettuja odotuksia. Valiokuntakäsittelyissä olen oppinut, että monet työvoimahallinnon virkamiehet ovat niukkojen resurssien ahdongossa väsyneitä ja turhautuneita. Työvoimahallinnon toimiin ollaan sen “asiakkaiden” eli työttömien parissa laajalti tyytymättömiä, ja niistä on tehty valituksia.

Työttömien määräaikaishaastattelut ovat kuitenkin ajantasaistaneet työttömien rekisteriä, josta on poistunut sinne oikeasti kuulumattomia ihmisiä – työllisiä, ulkomailla asuvia, ilmeisesti jopa kuolleita. Lisäksi kansalaispalautteesta ja valiokuntakuulemisesta voi päätellä, että työttömyysturvan varassa elää joukko ihmisiä, joiden työkyky on kehno ja jotka kuuluisivat kuntouttavaan toimintaan. On kerrassaan hyödyllistä, jos aktiivimalli vielä kirittää työvoimahallinnon järkeistämään toimintojaan ja saattamaan kuntoutuksen piiriin tai välityömarkkinoille sellaiset työttömät, joiden työllistymistodennäköisyys on lähellä nollaa.

Työvoimahallinnon kehittäminen on pitkäaikainen ponnistus, ja se voi vaatia lisää budjettivoimavaroja. Harva voimavarojen lisäämisestä innostunut poliitikko on kuitenkaan viitsinyt kertoa mistä julkisista menoista hän olisi valmis tinkimään (minä osaisin kyllä kertoa!). Eikä kenenkään pidä kuvitella, että virkailijoiden lisääminen on automaattisesti toimiva työllisyyttä lisäävä lääke. Työvoimapolitiikka on siirtymässä maakuntien vastuulle, eikä kukaan oikein tässä vaiheessa tiedä, miten hyvin se tulee toimimaan. Maakunnilla ei valitettavasti ilmeisesti ole kunnon kannusteita työttömyyden alentamiseen, koska ne saavat valtiovallalta sitä enemmän varoja, mitä korkeampi maakunnan työttömyys on.

Kansalaispalautteesta

Aktiivimalli on poikinut meille kansanedustajille suuren määrän kansalaispalautetta. Itselleni on tullut sekä kehuja että haukkuja. Osa kielteisestä palautteesta on koordinoitua ja kampanjanomaista ja luonteeltaan sellaista, ettei lainkaan ihmetytä, ettei sen lähettäjä ole onnistunut työllistymään. Mutta murheellista on lukea sellaisten ihmisten kirjeitä, joilla on monenlaisia työntekoa vaikeuttavia terveysongelmia ja joiden voi olla vaikeaa löytää edes keikkatyötä.

Toinen murheellinen piirre on siinä, miten moni syrjäseutujen työtön kertoo että voisi jopa muuttaa kasvukeskukseen töihin, mutta oman omakotitalon arvo on laskenut niin alas, ettei ole varaa vaihtaa asuntoa. Kasvukeskuksissa on kallista asua, ja syrjäseudun arvottomaksi muuttuva omakotitalo tarjoaa sentään asunnon käyttöarvon vaikkei vaihtoarvoa juuri ole. Tällaisia murheellisia kohtaloita on selvästikin paljon ja olen niitä apein mielin lukenut. Tällaiset kotitaloudet maksavat hintaa menneistä politiikkavirheistä — siitä, että on haluttu kynsin hampain pitää “koko maa asuttuna” ja että verolait ovat kannustaneet sijoittamaan koko elinkaaren varallisuus nimenomaan omaan taloon tai asuntoon.

Työttömyysturvan lisäpäivät eli “työttömyyseläkeputki” 

Oma tyytymätön ryhmänsä ovat ns. “työttömyyseläkeputkessa” eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivillä olevat. Heitä on Kelan tilastojen mukaan noin 13 000. Järjestely tarkoittaa sitä, että 59-61 vuotta täyttänyt työtön, jolla on jo takanaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan 500 päivää, saa ansiosidonnaiselle turvalleen jatkoa aina vanhuuseläkkeen alkamiseen asti. Se on käytännössä merkinnyt 57-60 vuoden eläkeikää. Työttömyyseläkeputki on ollut suomalaisen työvoimapolitiikan epäonnistuneimpia ja surkeimpia järjestelyjä. Se on luonut käytännössä varhaisen eläköitymisen kanavan, jota on hiljaisessa yhteisymmärryksessä käytetty työpaikoilla. Se on ollut työnantajalle kätevä veruke ikääntyneen työntekijään irtisanomiseen, jota irtisanomisen kohteella ei välttämättä ole edes ollut syytä vastustaa. Työttömyyseläkeputkessa olevat ovat periaatteessa hekin olleet samalla tavalla velvoitettuja ottamaan uutta työtä vastaan kuin kaikki muutkin työttömät, mutta käytännössä heitä on ilmeisesti pidetty varhaiseläkeläisinä, joiden on etupäässä annettu olla rauhassa. Ainakin tähän viittaavat keskusteluni työvoimahallinnon kanssa sekä niiden tutkijoiden kanssa, jotka ovat asiaan jossain määrin perehtyneet. Aktiivimalli koskee myös tällaisia seniorityöttömiä, joista monet kokevat nyt itsensä petetyiksi. On tuiki tarpeellista, että “putken” houkuttelevuutta vähennetään, mutta nyt putkessa olevat ovat kiistämättä väliinputoajia.

Kansanedustajien sopeutumiseläke ja sopeutumisraha

Kansalaispalautteessa ilmenee myös katkeruutta kansanedustajien eläke-etuja, sopeutumiseläkettä ja sen vuonna 2011 korvannutta selvästi niukempaa sopeutumisrahaa kohtaan. Tässä olen samaa mieltä monien kansalaisten kanssa: jos päättäjinä olemme sitä mieltä, että kansalaisten on aktiivisesti oltava työmarkkinoiden käytettävissä kun työ menee alta, ei kansanedustajan työ voi olla poikkeus. Minusta sopeutumisrahat pitäisi poistaa. Katkeruutta näyttää kohdistuvan myös aiemman lainsäädännön aikana myönnettyihin, edullisempiin sopeutumiseläkkeisiin. Kerran jo myönettyjen etuuksien poistamisella on Suomessa vanhastaan ollut korkeampi kynnys.

Kausityöläiset

Oma työttömien kategoria, joka antaa kuulua itsestään, ovat kausityöntekijät ja epäsäännöllisesti työtä tekevät – esimerkiksi teatteritaiteilijat tai urheiluvalmentajat -, jotka ovat “tottuneet” paikkaamaan tulokuoppiaan työttömyysturvalla ja suunnittelevat yhdessä työnantajan kanssa elämäänsä sen varaan. Tiukkaan ottaen tällainen työttömyysturvan suunnitelmallinen käyttö on väärinkäyttöä. Työttömyysturvan tarkoitus ei ole toimia pysyvänä ja toistuvana tulojen lähteenä. Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen pitäisi miettiä uudelta pohjalta tällaistenkin elinkeinojen asemaa.

Miten tästä eteenpäin?

Moni työtön selvästikin kokee, että on vaikeaa saada työtä tai edes keikkatyötä. Siksi lähivuosien uudistustyössä tulee edelleen pyrkiä yritysten työllistämiskynnyksen alentamiseen. Työehtosopimusten tiukasta yleissitovuudesta on syytä luopua, ja huolehtia palkansaajien vähimmäiseduista muilla tavoin. Lisäksi yksilöperusteista irtisanomiskynnystä voisi olla viisasta alentaa ja täydentää heikentynyttä irtisanomissuojaa jonkinlaisella irtisanomissakolla, kuten Nobel-palkittu ekonomisti Jean Tirole tuoreessa kirjassaan esittää. Työvoimapalvelujen resursseja on lisättävä, ja olisi sallittava harjoittelu- ja oppisopimuspaikkoja nykyistä joustavammin työehdoin. Kaikki tällaiset reformit helpottaisivat työttömien mahdollisuutta työllistyä pysyvästi tai keikkatyöhön. Lisäksi vireillä oleva tulorekisteri toivottavasti helpottaa tiedon saamista siitä, miten työkeikan vastaanottaminen vaikuttaa omaan tulotasoon. Kaiken tämän on oltava hallituksen ja seuraavien hallitusten reformiagendalla.

 

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Yhteisblogi Asmo Maanselän kanssa: Työnteko kannattaa Suomessa poikkeuksellisen heikosti.

Suomessa on hyvä sosiaaliturva. Työssäkäyvien ja työttömien köyhyysaste on EU-maiden matalin (Eurostat 2016). Tästä huolimatta vuonna 2015 Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea moitti Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistasoa riittämättömäksi. Moitteisiin on laajasti vedottu poliittisessa keskustelussa, kun on haluttu vastustaa sosiaaliturvan uudistuksia ja työnteon kannustimien parantamista.

Jos huomautetaan maata, jossa on EU:n pienin köyhyysaste, herää kysymys, mihin huomautus perustuu. EU:n sosiaalinen peruskirja edellyttää, että sosiaaliturvaetuisuuksien vähimmäistason on oltava vähintään 50 % kansalaisten mediaanitulosta, eli huomautusvuonna 2013 niiden olisi pitänyt olla 970 €/kk. Komitea tarkasteli ratkaisussaan toimeentulon määrää ainoastaan työmarkkinatuen perusosan ja asumistuen laskennallisen keskiarvon perusteella. Se ei ottanut laskelmissaan huomioon toimeentulotukea ja sen muita osia. Sosiaalisten oikeuksien komitean arvio antaa tilanteestamme väärän kuvan.

Suomen järjestelmä antaa yksinasuvalle helsinkiläiselle toimeentulotukea jopa 1 188 €/kk. Toimeentulotuki on erittäin ongelmallinen tukimuoto. Vähimmäisturvan riittävyyttä arvioitaessa tulisi huomioida Suomen sosiaaliturvajärjestelmän kokonaisuus, joka muodostuu rahana maksettavien sosiaalietuuksien lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista ja erilaisista sosiaali- ja terveydenhuollon maksukatoista ja –helpotuksista. Suomessa pienituloiselle tarjottavat palvelut ovat lähes poikkeuksetta ilmaisia.

Vähimmäisetuuksia kannattaa vertailla maiden välillä. Toimeentulotuki on Suomessa erittäin käytetty tukimuoto verrattuna Ruotsiin. Molemmissa maissa tukea käyttää 400 000 henkilöä, vaikka Ruotsissa on kaksi kertaa enemmän asukkaita. Sekä asumistukien että toimeentulotuen taso on Suomessa Ruotsia korkeampi. Ruotsin yli vuoden työttömänä olleista vain vajaa 20 % sai enää työttömyysetuutta. Pitkäaikaistyöttömien työttömyysturvan kattavuus oli Suomessa EU:n parhain. Yli 90 % yli vuoden työttömänä olleista sai työttömyysetuutta Suomessa. Ruotsin tilanne johtuu siitä, että ansiosidonnaiselta pudonneet pitkäaikaistyöttömät saavat Aktivitedstöd ja utvecklingsersättning –tukia aktiivisuutta vastaan. Niitä ei pidetä varsinaisena työttömyysetuna EU:n tilastoissa vaan palkkana aktiivisuudesta tiukempien osallistumisehtojen vuoksi. Ruotsin edustama pohjoismainen malli on minimietuuksien osalta Suomea tiukempi ehdoiltaan ja pienempi tukitasoiltaan.

Vähimmäistyöttömyysetuuksien tason pitäminen korkealla on perusteltua köyhyyden vähentämisen näkökulmasta. Mutta se aiheuttaa pohjoismaisessa vertailussa heikot työnteon kannustimet erityisesti matalapalkkaiselle työlle. Tämä on yksi syy työvoimapulalle, kun matalapalkkaista työtä ei kannata ottaa vastaan. Työn rajaveroaste onkin Suomessa matalimmilla tulotasoilla selvästi muita pohjoismaita korkeampi. Työn rajaveroaste oli 67 % mediaanipalkasta ansaitsevalla vuonna 2014 Suomessa 54,3 %, Ruotsissa 45,5 % ja Tanskassa vain 39,5 %. Suomen muita Pohjoismaita korkeammat rajaveroasteet matalilla tulotasoilla johtuvat ennen muuta työtulovähennyksistä, jotka poistuvat nopeammin tulojen kasvaessa. Työnteon kannustimet ovat siis heikot.

Pitkällinen elämäinen pelkästään tuen varassa jättää saajansa väistämättä köyhyyteen jopa Suomessa. Siksi tukijärjestelmän tulisi olla työntekoon kannustava. Katseet tulisikin siirtää matalapalkkaisen työn kannustavuuden parantamiseen, työtulovähennyksiä kasvattamalla. Muuten työlle ei löydy tekijöitä, talouskasvumme hidastuu jo piankin työvoimapulan vuoksi ja julkistaloutemme ongelmat eivät ratkea.

Juhana Vartiainen, Kansanedustaja Kokoomus
Asmo Maanselkä, Puoluesihteeri Kristillisdemokraatit

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Karl Marx, Suomi, sisällissota ja epäluottamus

Hallitus suunnittelee työsopimuslain muutosta, joka hieman muuttaa henkilöperusteisen irtisanomisen edellytyksiä alle 10 hengen yrityksissä. Virherekrytointi tai muuttuneen tilanteen vuoksi toimimattomaksi ajautunut työsuhde on pienyrityksissä suurempi riski ja vaiva kuin suurissa. Siksi tällainen uudistus on perusteltu. Kansainvälisessä vertailussa uudistus on pieni. Saksassa ei alle 10 hengen yrityksissä ole irtisanomissuojaa lainkaan. Toisin sanoen, työnantaja voi lopettaa työsuhteen yksipuolisella tahdonilmauksella, kunhan se ei ole syrjivä. Tanskan henkilöperusteisen irtisanomisen oikeuskäytäntö on meitä sallivampi.

Irtisanomissuojan tason vaikutuksia työmarkkinoiden toimintaan on tutkittu laajasti. Heikompi irtisanomissuoja lisää sekä työsuhteiden päättymistä että alkamista eikä tutkimus yleensä ole löytänyt yhteyttä irtisanomissuojan tason ja kokonaistyöllisyyden välillä. Sen sijaan sillä voi olla myönteinen vaikutus heikon työmarkkina-aseman ihmisten työllisyyteen, koska he pääsevät suuremmalla todennäköisyydellä jossain vaiheessa näyttämään taitojaan. On myös uskottavaa näyttöä siitä, että irtisanomissuojan heikennys lisää tuottavuutta, ja tätä ilmiötä ymmärretään teoreettisesti kohtuullisen hyvin. Tuottavuus kohenee kun liikkuvuus voimistuu ja ihmiset hakeutuvat itselleen paremmin sopiviin tehtäviin. Heikompi irtisanomissuoja voi myös lisätä työntekijän ponnistelua. Näistä löytyy tutkimusta esimerkiksi täältä ja täältä.

Ammattiliittojen kova vastustus hallituksen esitystä kohtaan on nostanut pintaan ällistyttävän keskustelun hallituksen ja työmarkkinaosapuolten suhteesta. On sinänsä hämmästyttävää, että näin pienen lakimuutoksen takia ylipäänsä aletaan puuhata laajoja työtaisteluita. Niissä kunnostautuvat erityisesti ammattiliitot, joiden jäseniä uudistus ei koske lainkaan tai koskee vain minimaalisen vähän. Siksi tässä on selvästi kysymys jostain muusta:  hegemoniataistelusta, eli siitä, “saako” Suomessa enemmistöhallitus ylipäänsä viedä läpi työmarkkinauudistuksia, joita perinteiset keskusjärjestöosapuolet eivät ole siunanneet.

Vielä edellisen hallituksen työministeri Lauri Ihalainen lähti siitä, ettei tehdä mitään työmarkkinauudistuksia, joita työmarkkinoiden keskusjärjestöt eivät ole hyväksyneet. Tulos oli, ettei vuosien 2011-2015 aikana tehty oikeastaan mitään tepsiviä työmarkkinauudistuksia — vaikka työttömyys oli ennätyskorkealla ja työllisyys polki paikallaan.

Minusta hallituksen ja eduskunnan on korkea aika ottaa perustuslain ja parlamentarismin mukaisesti vastuu koko taloudesta ja myös työmarkkinoista. Etujärjestöt eivät “omista” työmarkkinoita ja varsinkaan ne eivät edusta muita kuin työllisiä eli “sisäpiiriläisiä” jäseniään. Rakenteellisen työttömyyden ongelmat eivät näytä niitä kiinnostavan.

Hallitus ja eduskunta ovat sitävastoin vastuussa koko kansantaloudesta, kaikkien työllisyydestä ja julkisen talouden rahoituksesta.

Pidän etujärjestöille annettua käsittämättömän suurta valtaa yhtenä korkean työttömyytemme ja alhaisen työllisysasteemme syynä. Kuten Osmo Soininvaara on kirjassaan Satakomitea kuvannut, etujärjestöt sabotoivat 10 vuotta sitten sosiaaliturvan uudistuksen. Sitten ne osana vuoden 2016 kilpailukykysopimusta estivät Suomen sopimusjärjestelmän kehittämisen. Meillä on olennaisilta osiltaan sama palkkasopimusjärjestelmä kuin viimeisten vajaan 50 vuoden aikana. Kuvaan täällä sen poikkeuksellista luonnetta ja esitän että siirtyisimme joustavampaan, Norjan malliseen yleissitovuuteen.

Minusta on ällistyttävää, miten laajasti Suomessa kyseenalaistetaan hallituksen ja valtiovallan oikeus toimia työmarkkinoiden lainsäätäjänä. Lainsäätövalta on ilmaistu suoraan perustuslaissa, jonka toisen pykälän 1. virke kuuluu: “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”.

Monilla suomalaisilla näyttää kuitenkin olevan se käsitys, että valtiosääntö ei koske työmarkkinoita. Sen sijaan näyttävät monet ajattelevan, että työmarkkinoiden normit ovat jonkinlainen neuvottelukysymys valtiovallan ja järjestöjen välillä. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne jopa kutsuu valtion lainsäädäntötyötä “saneluksi”.

Ruotsissa työtä tehneen virkamiehen ja demokratian kannattajan näkökulmasta tämä on ällistyttävä ja käsittämätön ajattelutapa. Ei valtiovalta ole eikä sen tule olla lainsäädännössä “neuvotteluosapuoli”, ei työmarkkinoilla eikä pääsääntöisesti missään muuallakaan. Valtion tulee olla ylin vallankäyttäjä, joka säätää viisaat lait, jotka edistävät yleistä etua. Sitä varten pitää tietenkin kuulla kaikkia osapuolia, mutta hyvä lainsäädäntö on kuulemista ja optimointia — eikä neuvottelua. Emme esimerkiksi tietenkään “neuvottele” yritysverotusta yritysten kanssa vaan säädämme sen. Emmekä varsinkaan “neuvottele” rikoslakia rikollisten kanssa. Lainsäädäntö on aina “sanelua” siinä mielessä, että Eduskunnan säätämiä lakeja on kaikkien noudatettava. Eivät lait ole neuvottelukysymys eivätkä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen erilaiset kannat ole “riita”. Ei valtiovallan tule riidellä vaan säätää lakeja, eikä valtiovallan tule antautua ulkoparlamentaarisen painostuksen edessä.

Minulle on ollut veret seisauttavaa havaita, että todella monet suomalaiset ajattelevat toisin.

Jos työlainsäädäntöä ei uudisteta tukemaan korkeampaa työllisyyttä, meillä ei ole mitään mahdollisuuksia rahoittaa hyvinvointilupauksiamme. Siksi hallituksen on otettava vastuu ja muistutettava kohteliaasti järjestöjä siitä, kenelle valta ja vastuu valtiosäännön mukaan myös työmarkkina-asioissa kuuluvat.

Laaja lakkoliike mitättömän pienestä uudistuksesta vuonna 2018 tuo mieleen 100 vuoden historiallisen kaaren ja Karl Marxin profeetallisen lauseen: “Historia toistaa itseään — ensin tragediana ja sitten farssina”. Tämä taitaa kuvata Suomen satavuotista historiaa sattuvasti. Sata vuotta sitten itsenäisyytemme alkoi sisällissodalla. Työväenliike nousi kiihotettuna laillista hallitusvaltaa vastaan, osin ehkä syystäkin tai ainakin senaikuisessa historiassa ymmärrettävin motiivein. Tuloksena oli hirvittävä tragedia. Ensin verinen sota, ja sitten voittajien terrori hävinneitä kohtaan — terrori, josta ketään ei myöhemmin syytetty.

Suomen sisällissota oli tavattoman raaka, eikä sitä mielestäni ole käsitelty riittävästi. Ja ei ehkä ole aivan kaukaa haettu ajatus, että se valtiovallan riittämätön legitiimisyys ammattiliittojen silmissä josta tässä kirjoitan, itse asiassa jossain määrin juontaa juurensa 100 vuoden takaisista käsittelemättömistä traumoista. Minä pidän tätä uskottavana selityksenä suomalaisten oudolle pelolle käsitellä yhteiskunnallisia “tabuja” kuten työehtosopimusten yleissitovuutta. Sisällissodan kokenut kansakunta ei uskalla päästää valloilleen erimielisyyden demoneja.

Ja siksi, historian kierolla tavalla, pikkureformin vuoksi absurdin uhmakkaana nouseva lakkoliike sopii aika hyvin Marxin virkkeeseen. Nytkään osa työväenliikkeestä ei hyväksy laillisen hallituksen valtaa ja nousee sitä vastaan — vaikka itse asia on liikuttavan pieni. Silloin tragedia, nyt farssi.

 

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!