Juttelin hiljattain itäsuomalaisen yrittäjän kanssa. Hän halusi laajentaa toimintaansa ja rekrytoida lisää työntekijöitä, joilla olisi juuri hänelle sopivaa osaamista. Koska saman alan yritys oli hiljattain lopettanut toimintansa kohtuullisen etäisyyden päässä, hän koetti houkutella alan osaajia lopettaneen yrityksen henkilökunnasta töihin. Ei onnistunut — ainakaan heti, koska työpaikkansa menettäneet halusivat ensin hieman ”huilata” ansiosidonnaisella.

Toinen tarina tulee pohjanmaalaiselta ravintolayrittäjältä. Hän on hiljattain tehnyt päätöksen sunnuntain aukiolon lopettamisesta. Se oli ollut tappiollista jo jonkun aikaa eikä sitä ikuisesti kannata tappiolla pyörittää. Vaikka asiakkaita olisi, pakollinen kaksinkertainen palkka on liian suuri kustannus. Henkilöstölle tämä on menetys, koska sunnuntaitunnit ovat olleet suosittuja. Moni olisi valmis tulemaan töihin pienemmälläkin lisäkorvauksella, mutta tällaista riskiä ei ravintolayrittäjä voi ottaa. Pienissä yrityksissä toimitaan pakostakin joskus lain rajamailla, mutta se ei tietenkään ole kenellekään mieluista. Niinpä on pidettävä ravintola sunnuntaina kiinni, mikä on menetys sekä henkilöstölle, asiakkaille että yrittäjälle.

Kolmas tarina kertoo pohjoissuomalaisesta rakennusalan yrityksestä, joka oli vajaa vuosi aiemmin joutunut tilausten puutteessa irtisanomaan työntekijöitään. Irtisanottujen joukossa oli myös alisuorittaja, joka ei oikein soveltunut tehtäväänsä eikä sitä oppinut. Kun kysyntätilanne parani, rekrytoitiin taas lisää työvoimaa. Mutta koska aiemmasta irtisanomisesta oli kulunut alle 9 kuukautta, mainittu alisuorittaja vaati takaisinottovelvoitteen nojalla työsuhteen palauttamista. Tämän tuloksena firmassa on nyt ylimääräinen työvoimakustannus tälle henkilölle annetuista hommista, koska toisen työntekijän pitää ne joka tapauksessa tehdä uudestaan.

Kaikki nämä tarinat ovat tietysti vain yrittäjien kertomia, ja varmaan niissä on monenlaista vastakkaistakin näkökulmaa. Ne kertovat kuitenkin tylyllä tavalla siitä, miksi Suomessa monien mielestä on ”pula työpaikoista”, vasemmistolle mieluista ilmausta käyttääkseni.

Ne kaikki toimivat myös perusteluna sille, mitä hallitus ja Kokoomus ajavat.  Ansiosidonnaisen työttömyysturvan kestoa lyhennetään. Parempi olisi tietysti miettiä koko työttömyysturva uudelleen niin että se todella olisi järkevä vakuutus työttömyyden kannalta mutta pitäisi työnteon kannustimet terävinä.

Takaisinottovelvollisuuden aikarajaa lyhennetään myös. Se on järkevää, koska tuotannollisin syin tapahtuvissa irtisanomisissakin usein on mukana myös liikkeenjohdollista harkintaa. Jos ahkera ja osaava ammatti-ihminen irtisanotaan tilausten puutteessa, hän pääsee kyllä takaisin kun tilanne paranee. Kaikki eivät ansaitsekaan päästä. Useimmissa organisatioissa ja yrityksissä on ihmisiä, jotka eivät niihin kuuluisi ja joiden sekä itsensä että työnantajan kannalta olisi parempi olla muissa töissä. Mitä helpompi on päästä eroon tehtäväänsä huonosti sopivasta työntekijästä, sitä halukkaampia yritykset ovat rekrytoimaan.

Ja kunhan sunnuntaityön pakollista tuplapalkkaakin aikamme kakistelemme, eiköhän siinäkin jossain vaiheessa järjen ääni voita. Sairaanhoitajat ja poliisit ansaitkoot sunnuntaikorvauksensa, mutta miksi estää muiden hyödyllistä työntekoa?