Julkistimme viime viikolla Porissa Kokoomuksen eduskuntaryhmän työllisyyden ja yrittäjyyden kohentamiseen tähtäävän kirjasemme ”Työ- ja Yrittäjyyspaketti 2.0”, joka sisältää 25 ehdotusta työllisyyden lisäämiseksi. Suosittelen tutustumaan! Työllisyys on edelleen alemmalla tasolla kuin hallituksen aloittaessa. Siksi kaikki ehdotukset, jotka pysyvästi lisäävät työllisyyttä ovat tervetulleita. Hallitus tekee virheen, jos se uskottelee itselleen että työllisyys lisääntyy riittävästi vain elinkeinopolitiikan ja oletetun (kivuliaan) talouskasvun myötä. Pysyvä lisäys työllisyysasteeseen edellyttää nimenomaan uudistuksia työmarkkinoilla.

Valmisteluputkessa ovat hallitusohjelman mukaiset muutokset koeaikaan, määräaikaisten rekrytointien helpottaminen sekä takaisinottovelvollisuuden lieventäminen. Niistä keskustellaan varmasti lisää syksyn aikana ja alamme käsitellä niitä eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnassa heti syyskuussa. Työttömyyttä tulee ilman muuta alentamaan myös ansiosidonnaisen työttömyysturvan keston lyhentäminen 100 päivällä.

Työllisyystavoite on karkaamassa

Nämä uudistukset tuskin kuitenkaan riittävät hallituksen tavoitteiden saavuttamiseen. Hallitus on sitoutunut 110 000 hengen työllisyyskasvuun vaalikauden aikana. Tavoite on äärimmäisen vaativa ja jokaista tavoitteen saavuttamista edesauttavaa ehdotusta pitää arvioida ennakkoluulottomasti. Jos työllisyysaste ei nouse riittävästi, hyvinvointimenojen rahoitusta ei saada vakautetuksi ja ja edessä on taas uusia lisäleikkauksia julkisiin menoihin.

Sunnuntaityö – lisätkäämme sopimusvapautta!

Tässä muutama kommentti yhdestä ehdotuksestamme, sunnuntaityön pakollisen kaksinkertaisen palkan muuttamisesta sopimusperäiseksi. Ehdotamme siis, että sunnuntaityöstä kaksinkertaisen palkan määräävä työaikalain kohta kumottaisiin, niin että sunnuntaikorvauksista voitaisiin täysin vapaasti sopia työehtosopimukssa ja niiden sallimissa puitteissa työsopimuksissa. Ehdotus mahdollistaisi sen, että eri sopimusaloilla voitaisiin nykyistä helpommin sopia alalle sopivasta pyhätyön lisäkorvauksen tasosta, ja myös yrityksissä hakea kaikille osapuolille sopivia ratkaisuja. Aiemmin on Osmo Soininvaara tehnyt samantapaisen ehdotuksen ja Vihreiden kansanedustaja Antero Vartia on ravintola-alan asiantuntemustaan hyödyntäen nojalla juuri julkaissut asiasta erinomaisen blogikirjoituksen.

Ehdotus täydentäisi toteutuessaan tietysti erinomaisesti kauppojen aukioloaikojen vapauttamista, joka on jo toimeenpantu. Mutta se voisi laajemminkin lisätä työntekoa, joka nyt on varmaan monella alalla pakollisen tuplapalkan vuoksi sunnuntaisin vähäistä tai tyystin mahdotonta. Ravintola- ja kahvilapalvelut ovat ilmeinen esimerkki, jota ei tulisi väheksyä. Todella monet ravintolat ja kahvilat ovat sunnuntaisin kiinni, ja yrittäjät kertovat aivan suoraan, että tilanne muuttuisi jos ei vaadittaisi kaksinkertaista työkorvausta.

Miten kaikki voivat voittaa

Havainnollinen esimerkki vapaamman sunnuntaikorvauksen vaikutuksista voisi olla seuraava. Helsingin kaduilla näkee sunnuntaisin harhailevan turisteja ruokapaikkaa etsimässä, samalla kun valtaosa ravintoloista on kiinni koska aukipitäminen olisi tappiollista. Oletetaan, että jos sunnuntain lisäpalkka olisikin 50% sadan prosentin sijaan, niin ravintolan aukipitäminen olisi ravintoloitsijalle kannattavaa ja kokille ja tarjoilijallekin houkuttelevampaa kuin kotona oleminen. Silloin syntyisi transaktio, jossa sekä ravintolan omistaja, nälkäinen matkailija että ravintolan henkilöstö voittaisivat nykytilaan verrattuna. Tämä olisi sitä kuuluisaa talouden tehostumista ja kasvua. Taloustieteilijän termein ilmaistuna se olisi ”Pareto-parannus”.

Näiden toimialojen kasvupotentiaalia ei pitäisi väheksyä. Matkailu on vuorenvarmasti kasvuala, ja Suomen kaupunkien palvelutarjonta matkailijoille on sunnuntaisin edelleen kehnoa. Mutta on helppo kuvitella, että vapaampi sopiminen helpottaisi myös pienten paikkakuntien palveluyritysten asemaa – vaikkapa kyläkauppojen ja kahviloiden. Emme tietenkään voi etukäteen tietää, millainen vaikutus tällaisella uudistuksella olisi. Mutta on hyvin vaikea nähdä, etteikö se lisäisi mahdollisuuksia työntekoon myös sunnuntaisin — ja sitä kautta yhteenlaskettua työllisyyttä. Työttömyys laskisi rakenteellisesti, tuskin kovin merkittävästi mutta kuitenkin.

Ehdotusta on viime päivinä vastustettu ankarasti. Osa keskustelijoista on suoraviivaisesti tulkinnut — ehkä tahallisestikin — ehdotuksemme sunnuntaikorvauksen poistamiseksi. Siitä ei tietenkään ole kysymys ja ehkä nämä ”keskustelijat” sen itsekin tietävät. Huolta on esitetty myös suurten julkisten alojen sunnuntaikorvauksista — esimerkiksi poliisien ja sairaanhoitajien. Nämäkin huolet vaikuttavat yliampuvilta. Suomessa on maailman vahvin amattiyhdistysliike, eikä ammattiliittojen tietenkään tarvitsisi suostua mihinkään sellaisiin sunnuntaikorvausten pienenemiseen jota jäsenet eivät halua. Siksi minun on vaikeaa ymmärtää kauhistelun ankaruutta. Periaatteessa kaikki  tai lähes kaikki nyt sunnuntaityötä tekevät voivat säilyttää työ- ja virkaehtosopimuksissa nykyisen korvaustasonsa, jos ammattiliitot niin päättävät.

Keskustelun kipukohdat

Sunnuntaikorvauksen pakollisuudesta käyty keskustelu nostaa hieman masentavallakin tavalla esille suomalaisten taloudellisia asenteita. Ensinnäkin, Suomessa on tapana suhtautua palkkoihin ja työehtoihin totaalisen poliittisesti, tiedostamatta sitä, että kyllä työmarkkinoilla osataan työtä hinnoitella vaikka säätely olisi vähäisempää. Vaikka pyhätyötä ei millään lailla rajoitettaisi tai säädeltäisi, sunnuntaityö hinnoiteltaisiin korkeammalle kuin arkityö, koska ihmiset haluavat viettää pyhäpäivää.

On absurdi ajatus, että juuri yhden suhde kahteen on se absoluuttinen oikea taso joka kaikilla toimialoilla tuottaa suomalaisille parhaan mahdollisen hyvinvoinnin. Joillakin työpaikoilla kuulemma sunnuntaivuoroista kilpaillaan ja vanhemmat työntekijät nauttivat niistä saavutettuna etuna. Joillakin työpaikoilla taas sunnuntaivuoroihin määrätään. Kumpikin tilanne on osoitus siitä, että laajempi sopimusvapaus loisi paremman lopputuloksen.

Työelämän normeja koskeviin ehdotuksiin suhtaudutaan Suomessa herkästi yksinomaan nollasummapelinä. Niin tässäkin asiassa, ja monet ovat muitta mutkitta tulkinneet että Kokoomus muka ajaisi ”heikennyksiä”. Mutta nykyinen pakollinen 100% sunnuntaikorvaus tuskin kuitenkaan nostaa kokonaisansioita ja aikamoisella varmuudella voi väittää että se joka tapauksessa pienentää yhteenlaskettua palkkasummaa. Nykyinen lakihan ei nosta palkkatasoa yleisesti, vaan kiinnittää vain sunnuntaityön ja arkityön palkasuhteen tasolle 2:1. Periaatteessa nykylaki voitaisiin kaiketi korvata lailla joka määräisi, että

”arkipäivinä saa työntekijälle maksaa palkkaa korkeintaan 50% sunnuntaipalkasta”.

Tällaista lakia pidettäisiin tietysti täysin absurdina, mutta sen sisältö olisi sama kuin nykyisen lain. Eikä ehdotukseme tietenkään tähtää työvoimakustannusten yleiseen alentamiseen vaan kummallisen lakisääteisen palkkajäykkyyden poistamiseen.

Joka tapauksessa nykyinen laki leikkaa pois sellaista hyödyllistä sunnuntaityötä, jota muuten tehtäisiin. Mutta se todennäköisesti laskee myös arkipäivien peruspalkkaa, ainakin niillä aloilla, joilla sunnuntaityötä ylipäänsä on kannattavaa teettää. Jos sunnuntaikorvauksista voitaisiin sopia vapaammin, on mielestäni lähes varmaa, että monen asema työmarkkinoilla paranisi. Ja kuten sanottu, vahvat ammattiliittome kyllä pitävät huolen siitä että korvaus säilyy nykyisellä tasolla niillä sopimusaloilla joiden jäsenet sitä haluavat. Miten yhteenlaskettua palkkasummaa nostava ehdotus voisi olla ”heikennys”?

Lisäksi keskustelussa tulee esille valtava epäluulo ja sen penääminen, miten monta työpaikkaa uudistus synnyttäisi ja mille aloille. Eihän sellaista tietenkään voi etukäteen tarkkaan tietää, eikä hypoteettisesta tulevaisuuden maailmasta ole saatavilla Talouselämän päätoimittajan Reijo Ruokasen toivomaa ”dataa”. Kun työmarkkinoiden ja talouden tasapaino muuttuu, kaikki muuttuu ennakoimattomalla tavalla. Mutta uudistuksen työllisyysvaikutusten etumerkistä tuskin on epäselvyyttä. Jos 1800-luvulla olisi oltu yhtä epäluuloisia, tokkopa edes elinkeinovapauslakia olisi säädetty.

Kolmas masentava seikka on se, että työttömien työnsaantimahdollisuuksille annetaan keskustelussa lopultakin äärimmäisen vähän painoarvoa. Ehdotustamme kiivaasti vastustavat keskustelijat eivät edes viitsi mainita sitä, että yhdessä vaakakupissa ovat koko ajan työttömien työmahdollisuudet. Poliittinen vasemmisto puhuu mielellään tasa-arvosta ja heikompien suojelusta, mutta työtilaisuuksien jakamisessa sillä on tyly linja: työllisiä suojellaan työttömiltä.

Sopimusvapauden lisääminen ei ole väärin

On myös väitetty, että ehdotuksen ajankohta olisi jotenkin väärä kun kilpailukykysopimus on juuri solmittu. Tätäkin vastaväitettä on vaikea ymmärtää.  Kilpailukykysopimus on solmittu, mutta työllisyystavoite on kaukana. Lisäksi ehdotukseme nimenomaan lisäisi työmarkkinaosapuolten sopimusvapautta, niin kollektiivisesti kuin yrityskohtaisesti. Koko menneen talven kuulimme ammattiliittojen äänekästä arvostelua siitä, että hallitus oli puuttumassa työmarkkinaosapuolten sopimusvapauteen ns. ”pakkolaeilla”. Myös opposition edustajat olivat täysistunnossa suorastaan loukkaantuneita sopimusvapauteen kajoamisesta.

Eikä tällaista ehdotusta tietenkään pidä toteuttaa järjestöjen tahtoa vastaan. Viisainta olisikin antaa kysymys sellaisen työryhmän mietittäväksi, jossa on sekä työntekijöiden että työnantajien ja yrittäjien edustajia. Siksi lopetankin tämän kirjoituksen konkreettiseen ehdotukseen työministeri Jari Lindströmille. Miksei työministeriö asettaisi kolmikantaista työryhmää miettimään seuraavaa kysymystä:

”Millaista käyttämätöntä potentiaalia olisi sunnuntaityön lisäämisessä ja miten sitä voitaisiin lisätä ilman että sunnuntaityötä nyt tekevät kärsisivät.”

Tällainen työryhmä voisi samalla koota monen toivomaa tietoa ja arvioita siitä, millaista lisätyöllisyyden potentiaalia sunnuntaityön lisääminen tarjoaisi.  Jos siinä olisi riittävästi edustajia sekä työnantajien että työntekijöiden järjestöistä, siinä voitaisiin niinikään arvioida, onko peloilla joidenkin alojen sunnuntaikorvausten kohtuuttomalla heikkenemisellä katetta. Ja jos työryhmä päätyisi siihen, että sunnuntaityön lisääminen ei ole vaivan väärtti, tyytyisin tietysti siihenkin. Yrittänyttä ei laiteta.