Minulla oli viime perjantaina 1.12. ilokseni hieman aikaa iltapäivällä Slushissa kiertelyyn. Mutta Slushiin eli Messukeskukseen pääseminen ei ollut helppoa. Odotin taksia Pikkuparlamentin edessä 40 minuuttia, kylmässä ja räntäsateessa. Slush on joukkotapahtuma, joka tuo Helsinkiin miltei 20 000 vierailijaa, ja taksitarjonta on lujilla. Lisäksi perjantai-iltapäivä ja räntäsade nostavat muutenkin taksikysynnän huippuunsa.

Odottelua ryyditti kaiuttiumista rätisevällä äänellä ryskyvä äärioikeistolainen ja uusnatsistinen propaganda. Muuan tällainen ryhmittymä on viime viikkoina nimenomaan perjantai-iltapäivisin pitänyt huolen siitä, että kansanedustajien pursuillessa ulos Pikkuparlamentista heitä odottaa käheä-ääninen äärinationalistinen ja suorastaan kansallissosialistinen kiihotus. Kaiuttimet ja puhujat ovat sijoittuneet joko Pikkuparlamentin puistoon tai Paasikiven aukiolle. Juutalaisten salaliitto mainitaan, mutta myös islamin uhka, joka on 2000-luvun muukalaisvihassa tullut vanhan antisemitismin tilalle ja rinnalle. Vääränlaisista ihmisistä ”puhdistettu” kansakunta väikkyy päämääränä, vihollisena juutalaisten ja Suomen eduskunnan ajama globalismi.

Lopulta sain taksin, kun Pikkuparlamentin pysäkille saapui taksi täynnä entisiä naisministereitä, jotka olivat juhlineet Smolnassa.

Ja sitten Slush. Valtava tila täynnä nuoria yrittäjiä ja maailmanparantajia. Kaikkialta maapallolta, täynnä keksimisen ja yrittämisen iloa. Kuulin kolmen kilpailufinalistin ”pitchaukset” omista yhtiöistään. Voittajaksi selvisi ilmeisesti suomalainen yritys, jonka teknologialla teollisuuden putkirakenteita kyetään puhdistamaan keinoälyohjatun ultraäänen avulla, ilman että prosesseja tarvitsee pysäyttää tai vahvoja kemikaaleja käyttää. Ja mitä kaikkea muuta! Syöpärokotteita, parempia kuukautissuojia Afrikan kylien naisille, veren glukoosin monitorointia ihoa rikkomatta, keinoälyn luomia mainosvideoita … . Fantastinen Peter Vesterbacka miettimässä sitä, miten Suomeen tuodaan tuhansia korkeakouluopiskelijoita.

Näin siis kaksi ihmisten todellisuutta 3 kilometrin päässä toisistaan viime perjantaina. Toinen, uusnatsien todellisuus, huutaa pelkoa, vihaa ja kansallismielisyyttä, kuin (toivottavasti) viimeisiä kaikuja 1900-luvun hirvittävistä kollektivistisista harhakuvista (vaikka nämäkin natsipuhujat kyllä puhuivat valitettavan toiveikkaasti Puolan ja Unkarin kehityksestä). Pelkoa ja vihaa jokaista kohtaan, joka ei kuulu ”omaan” kansakuntaan tai uskontoon, kuviteltuun etnisesti puhtaaseen rotuun.

Ja toinen, Slush, tuhansia nuoria kaikista maista, ja jokaisen ainoa luonteva lähtökohta on katsella koko yhteistä globaalia maailmaa omana toimintakenttänään. Lahjakkuuden ja hyvän tahdon kisailua, sopivasti ja tervetulleella tavalla vaurastumisen ja toimeentulon luomisen motiivein ryyditettynä. Tälle porukalle koko maailma on samaa luovuuden ja lahjakkuuden ja asiakkuuden kansakuntaa, ei ole vääriä ihonvärejä tai kansallisuuksia tai vääriä uskontoja. Luovuutta ja idealismia, mutta samalla realistista ymmärrystä markkinatalouden toiminnasta. Vaikea kuvitella hienompaa kansanliikettä.

Kaksi erilaista todellisuutta vuonna 2017.

Ja en lopuksi voinut olla miettimättä, että jouduin kuuntelemaan uusnatsien todellisuutta heidän ämyreistään niinkin kauan vain siksi, etten saanut taksia – eli siksi, että Suomikin siirtyy digitaalisen verkosto- ja alustatalouden todellisuuteen niin hitaasti: uusi liikennekaari, joka lisää taksien tarjontaa ja mahdollistaa uudet kuljetusratkaisut, tulee voimaan vasta ensi kesänä. Ja näin minun ”siirtymiseni” hitaus näiden todellisuuksien välillä Arkadianmäeltä Pasilaan oli heijastuma Suomen ”siirtymisen” hitaudesta kohti globaalia digitaalista vapaamman yritteliäisyyden maailmaa.