Hallitus kertoi tiistaina puoliväliriihen linjauksista jäljellä olevalle hallituskaudelle. Hallitukseen kohdistuivat syystä odotukset isoista työllisyyttä edistävistä reformeista. Päätös aloittaa sosiaaliturvan kokonaisuudistus olikin sekä toivottu että tarpeellinen ja varhaiskasvatusmaksujen aleneminen lievittää edes hieman kannustinloukkuongelmaamme.

Keskeinen työllisyys- ja tasa-arvoteko jäi kuitenkin tältäkin hallitukselta tekemättä, nimittäin perhevapaiden uudistus.

Ministeri Soini rehvasteli tiedotustilaisuudessa naureskellen, että hallitus ei tule puuttumaan perheiden asioihin, koska hallituksella ei ole oikeutta päättää niistä. Tässä asiassa Soini on väärässä. Yhteiskunnalla ja sitä kautta poliitikoilla on oikeus tai pikemminkin velvollisuus puuttua etuuksien jakotapaan sekä niiden ohjausmekanismeihin. Yhteiskunnan tehtävä nimenomaan on huolehtia oikeanlaisista kannusteista. Tässä tapauksessa puhutaan siitä, kuinka pitkän jakson yhteiskunta maksaa siitä, että ihminen on pois työmarkkinoilta.

Valinnan- ja yksilönvapaus on Kokoomukselle jakamaton arvo ja vapaassa yhteiskunnassa on aina mahdollista hoitaa lasta juuri vanhempien tai vanhemman haluamalla tavalla, ennen oppivelvollisuutta.

Täyttä yksilönvapautta ei kuitenkaan voi mielin määrin harjoittaa toisten varoilla! Omilla ansioillaan kuka vain on aina vapaa tekemään perheen hoidossa omat ratkaisunsa. Valtiovallalla on kuitenkin sekä oikeus että velvollisuus suunnata niukat yhteiset varaamme eettisesti oikein. Ennen kaikkea yhteiskunnan tehtävä on toteuttaa tasa-arvoa, jota vastaan Soini ja Perussuomalaiset taistelevat ei siksi, että he puolustaisivat äitejä, vaan siksi etteivät he näe mitään ongelmaa naisten ja miesten epätasa-arvoisessa tilanteessa tai hoitovastuun jäämisessa käytännössä vain äidille.

Soini sivuuttaa sen tosiasian, että naisten ja miesten työmarkkina-asemat ovat edelleen keskimäärin erilaiset. Myös Pohjoismaissa sukupuolten keskimääräinen palkkaero on 15-20 prosenttia. Tutkimukset osoittavat, että suoran palkkasyrjinnän merkitys on rajallinen. Pääosa sukupuolten palkkaerosta syntyy naisten ja miesten erilaisesta urakehityksestä ja ohjautumisesta erilaisiin tehtäviin ja eri toimialoille. Jos verrataan saman ikäisiä naisia ja miehiä samoissa tehtävissä ja samoilla aloilla, palkkaero on selvästi pienempi. Palkka riippuu urakehityksestä, ja työurat ovatkin avain naisten ja miesten eriytyneisiin työmarkkinarooleihin. Monet nuoret naiset ja miehet aloittavat uransa samalla tavalla, mutta eroa alkaa syntyä siinä vaiheessa, kun lapsia tulee. Silloin aletaan erikoistua, naiset perhevastuisiin ja miehet työuraan.

Avain työelämän tasa-arvoon löytyykin perhevastuiden tasa-arvosta. Perhevapaiden joustavammat käyttömahdollisuudet puolestaan auttaisivat sekä isiä että äitejä yhdistämään työn ja perheen arjen nykyistä paremmin. Uudistus olisi tuonut perheille jopa lisää vapautta päättää vapaiden käytöstä. Erikoisena pidän sitä, että isän osallistumista lapsen hoitoon pidetään pakottamisena, mutta äidille se on velvollisuus. Kukaan ei pöyristele urasuuntautunutta isää. Äideillä tulisi olla tismalleen samat oikeudet.

Soinin puhe ”kotiäitivihasta” on aivan absurdia. Miksi kukaan vihaisi kotiäitejä? Sen sijaan meidän on pyrittävä kohti Suomea, jossa hoivavastuut ja työmarkkinoille syntyvät ansiot jakautuvat tasaisemmin. Kotihoidon tuki on naisansa, jonka voi joko purkaa tai olla purkamatta. Purkamatta jättäminen on sekin aina päätös. Sama koskee kaikkeen epäoikeudenmukaisuuteen ja epätasa-arvoon puuttumista. Näin ollen hallitus, Soini mukaan lukien, on tehnyt päätöksen epätasa-arvoisen rakenteen säilyttämisestä.

Tasa-arvon tavoittelemisen tai ainakin sen lisäämisen pitäisi olla lähtökohta valtion tukipolitiikassa – asia josta ei tarvitsisi edes keskustella. Silloin kun uudistuksella on tutkitusti vielä merkittäviä työllisyyttä ja sitä kautta talouskasvua vauhdittavia vaikutuksia, tulisi hallituksen päättäväisyys toteutukseen olla hyvinkin korkealla. Ekonomistien suosituksista huolimatta konservatiivisten voimien uraäitiviha vaikuttaa saaneen voiton työllisyyden ja tasa-arvon edistämisestä.

Naisten menestymisen ja perheen perustaminen asettaminen vastakkain on vaarallista niin syntyvyydelle kuin työllisyydelle. Hyvinvointiyhteiskunnan edellytys on korkea työllisyysaste, joka on huomattavasti paremmin ymmärretty naapurissamme Ruotsissa. Kysehän loppupeleissä ei ole siitä, että Kokoomus, työmarkkinajärjestöt ja muut tahot haluavat edistää naisten tasa-arvoisempia työuria ja hoivavastuun tasaisempaa jakamista, vaan siitä että Perussuomalaiset turvautuvat edelleen perinteisiin sukupuolirooleihin, jossa naisen ”työ” on perheestä huolehtiminen.