Helsinki on hyvinvoiva ja vahva kaupunki. Nyt vahvuuksia tarvitaankin, sillä koronaepidemia on runnellut Helsinkiä ja helsinkiläisiä erityisen pahasti. Tiesitkö, että Helsingissä on ollut lähes 40% koko maan koronatartunnoista ja yli puolet koronakuolemista? Se ei yllätä, sillä kaupungin elämä perustuu läheiseen kanssakäymiseen ja palveluihin.

Koronakriisi on vaikuttanut laajasti helsinkiläisten hyvinvointiin. Työttömyys on lisääntynyt, erityisesti nuorten, vieraskielisten ja pienipalkkaisten parissa. Helsingille tärkeät elinkeinot kuten matkailu, ravintolat ja kulttuuri ovat lamaantuneet. Moni yrittäjä ja työntekijä kantaa huolta huomisesta, ja on ollut sydäntäsärkevää lukea nuorten vaikeuksissa olevien yrittäjien viestejä. Hoivakotien vanhat ihmiset ovat olleet eristyksissä, ja he ovat nähneet ympärillään kuolemia.

Emme vielä varmaan edes näe kaikkia vaikutuksia, mutta pelkään pahoin, että moni helsinkiläinen voi huonommin kuin aiemmin. Siitä kertovat kyselytkin. Koululaisista aiempaa useammat tuntevat itsensä yksinäisiksi ja masentuneiksi, eikä ihme. Epidemia on eristänyt ihmisiä koteihinsa ja estänyt yhdessäoloa. Koronan aikana opiskelemaan tulleet ovat jääneet yksin.

Emme nuukaile toipumisessa

Tarvitsemme pontevan toipumisohjelman, jolla näitä hyvinvoinnin velkoja lyhennetään. Tukiopetusta, lasten ja nuorten mielenterveyspalveluja, työllisyyden hoitoa, rasittuneen henkilöstön palautumista ja hoivaa.

Juuri näitä tilanteita varten olemme rakentaneet Helsingin vahvaa taloutta. Viisas kaupunki varautuu kriiseihin, ja varoja löytyy kun taloutta on pidetty vahvana. Poikkeuksellisia menoja voidaan perustella poikkeustilanteella.

Yhtä selvää on, että tilapäiset menotarpeet eivät saa heiluttaa Helsingin pitkän aikavälin taloutta.

Pandemiasta toipuminen onkin keskeinen osa pormestariohjelmaani. Toivon, että voimme johdollani luoda seuraavalle valtuustokaudelle uskottavan menokehyksen. Kunhan muistamme varmasti sitoutua vastedeskin tarkkaan taloudenpitoon, voimme myös tilapäisesti lisätä menoja pandemiasta palautuaksemme. Tilapäisistä menoista on palattava normaaliin menokehykseen, kun olemme toipuneet.

Tilapäiset menot ja pysyvät menot

Toipumisohjelma on otettava osaksi uuden, 13.6 valittavan valtuuston päättämää kaupunkistrategiaa. Viime päivinä on käyty keskustelua siitä, voiko Helsingin kaupunki ylittää budjettinsa jo nyt, ennen vaaleja tehtävillä päätöksillä. Esimerkiksi kasvatuksen ja koulutuksen toimialan virkamiehet ovat arvioineet koronaan kytkeytyviksi lisätarpeiksi noin 9 miljoonaa euroa.

Vaalien lähestyessä on kuitenkin lähdetty ajamaan tätä suurempia menolisäyksiä. Tämä olisi uutta.  Helsingissä ei ole yleensä koskaan tehty kesken vuoden päätöksiä, joilla ylitetään syksyllä hyväksytty budjetti. Budjetti on puolestaan perustunut yhteisesti hyväksyttyyn menosääntöön.

Puolueiden kesken on vallinnut yhteisymmärrys siitä, että koronaepidemian nojalla perustellut menolisäykset hyväksytään. Niinpä virkamiehet ovat esittäneet n. 9 miljoonan lisämenoja.  Mutta vaalien lähestyessä on lähdetty ajamaan virkamiesesitystä suurempiakin menolisäyksiä.

Helsingin kaupunki ei yleensä ole koskaan ylittänyt budjettiaan, joka perustuu puolestaan valtuustossa yhteisesti hyväksyttyyn menosääntöön. Siksi ymmärrän pormestari Vapaavuorta, joka kantaa huolta Helsingin budjetoinnin periaatteista. Jos emme kunnioita menokehystä, meillä ei muutamien vuosien jälkeen enää ole vahvaa taloutta.

Mutta ymmärrän myös koulujen rehtoreita ja vanhempia, jotka nyt näkevät perusteltua tarvetta menolisäyksille.  Nyt on nopeasti löydettävä hyvä ja vastuullinen ratkaisu. Meidän on tehtävä perustellut ja vastuulliset pandemian jälkihoitoa vaativat menolisäykset erityisesti kouluille, joista kantautuu vahvoja viestejä ongelmista. Lähtökohtana ratkaisulle on oltava virkamiesten tekemä arvio.

Oma talouspolitiikan arviointineuvosto Helsingille!

Ajankohtainen näkemysero paljastaa, että ulkopuolisen ja äänestäjän on puolestaan vaikea erottaa, mitkä lisämenotarpeet voidaan perustella pandemialla, mitkä taas ovat vaaleihin kuuluvaa politikointia.

Haluaisinkin avartaa helsinkiläisten ja kaupunkimme päättäjien mahdollisuuksia arvioida menokehyksen sitovuutta. Ottakaamme oppia siitä, miten kansallista finanssipolitiikkaa on viime vuosikymmeninä yhä useammassa maassa hoidettu. Lähes kaikissa asioitaan hyvin hoitaneissa maissa ja EU:n jäsenmaissa on nykyään tiukan finanssipolitiikan sääntöjä. Mutta niistäkin voidaan poiketa, kun poikkeustilanne sitä vaatii.

Juuri tällaisia tilanteita varten on perustettu talouspolitiikan riippumattomia arviointineuvostoja, joiden jäsenet ovat riippumattomia yliopistoekonomisteja. Arviointineuvostot voivat uskottavasti valaista sitä, milloin säännöistä poikkeaminen on perusteltua.

Entä jos perustaisimme Helsingillekin oman talouspolitiikan arviointineuvoston — Helsingin ja pääkaupunkiseudun yliopistojen osaajista? Neuvosto voisi auttaa hyvän uuden menokehyksen määrittelyssä. Se voisi antaa kriisitilanteissa valtuustolle ja äänestäjille riippumattoman tutkija-arvion siitä, milloin menokehyksestä on perusteltua poiketa ja miksi.

Näin voimme säilyttää Helsingin napakan taloudenpidon periaatteet, mutta myös olla joustavia kun tarve sitä vaatii. Miksi emme soveltaisi hyvän talouspolitiikan valtakunnallisia periaatteita myös Helsinkiin, jonka talous on suurempi kuin EU:n pienimpien jäsenmaiden?