Politiikan maailma on hämmästyttävä. Pahansuopuus ja ystävällisyys elävät rinnakkain. Julkisuus täyttyy kummallisen kielteisellä retoriikalla ja vastustajan mustamaalaamisella. Eduskunnan täysistunnoista politiikasta välittyy kansalaisille kuva melodramaattisena teatterina. Kun tv-lähetys loppuu, toisen edustajan vaikuttimet ja hyvän tahdon täydellisesti kyseenalaistanut kansanedustaja saattaakin istua tämän kanssa kaverillisesti kahvilassa.

Kuten Raamatun sananlasku rikasta ja malkasta kertoo, olemme kaikki puolueellisia ja havaitsemme herkimmin itseemme kohdistuneet vääristelyt. Siitä huolimatta uskallan väittää, että sekä vasemmisto-oppositio että sen kylkeen liimautuneet vihreät ovat erityisen alttiita mustamaalaamaan liberaalin oikeiston ja keskustan vaikuttimet. Vasemmiston ja vihreiden mukaan me hallituksessa ”haluamme” kyykyttää köyhiä tai auttaa veroparatiisiyhtiöitä lapioimaan rahaa ulkomaille. Viime viikkoina on ihmetelty, miten me hallituksessa ”haluamme” ideologisista syistä ”yhtiöittää ja yksityistää” julkispalvelut, tuhota neuvolat ja ties mitä vielä.

Raju pelotteluretoriikka kertoo poliittisesta heikkoudesta. Tiedän, mistä puhun, koska olen kokenut saman aiemminkin. Liityin nuorena miehenä SDP:hen, jonka johdolla luotiin silloin hyvinvointivaltion peruskiviä – peruskoulua, tasa-arvolakia ja terveyskeskuksia. Silloin konservatiivioikeisto vastusti raivokkaasti erityisesti peruskoulua, kummallisia uhkakuvia maalaten.

Koulun yhteiskuntaopin kirjasta jäi silloin mieleeni kuvaus kokoomuspuolueesta: jarruttajan roolissa Kokoomuksen on vaikea saavuttaa politiikassa hallitsevaa asemaa.

Nyt, runsaat neljäkymmentä vuotta myöhemmin, osat ovat vaihtuneet. Hyvinvointivaltio on luotu ja sen perusajatus hyväksytty, mutta sen ylläpitäminen ikääntymisen ja globaalin markkinatalouden aikana vaatii uudistuksia , jotka ovat vasemmistolle ja ammattiyhdistysliikkeelle vaikeita: työn tarjonnan lisäämistä, kilpailuttamista ja ulkoistusta sekä työmarkkinoiden joustavuutta. Hyvinvointivaltio on modernisoitava ja sen on kyettävä muuttumaan maailman muuttuessa.

Kokoomus on liberaalin optimisminsa ansiosta tässä uudistustyössä vahva tekijä. Saska Saarikosken sanoin: Kokoomus yrittää tarjota ratkaisuja nykypäivän ongelmiin. Meitä pidetään Suomen uudistusmielisimpänä puolueena, eikä syyttä. Kokoomuspoliitikkojen nykyinen sukupolvi ei kyseenalaista julkispalveluja tai yhteiskunnallista tasa-arvoa, mutta se näkee uudistusten tarpeen ja ymmärtää markkinatalouden tosiasiat.

Vasemmisto vastustaa ankarasti lähes kaikkia muutoksia, mutta se ei ole tarjonnut vaihtoehtoja hyvinvointivaltion rahoittamiseksi tai työllisyysasteen nostamiseksi. Järkidemarit kyllä tunnistavat ongelmat, mutta kun tarvittavia markkinaehtoisia reformeja ei hyväksytä, täyttyvät Demokraatti-lehden pikku artikkelit päivittelystä, kauhistelusta ja paheksunnasta – ilman analyysiä tai omia ratkaisuja.

Samasta syystä vasemmisto ei houkuttele nuoria. Nuoret haluavat katsoa tulevaisuutta avoimesti, uusia ratkaisuja hakien. Liikennekaaren ja uusien liikennetekniikoiden miettiminen on innostavampaa kuin täsmälleen nykyisen kaltaisen taksilupajärjestelmän jääräpäinen puolustaminen.

Kun pystyy perustelemaan mielipiteensä, ei tarvitse loukata poliittista vastustajaa tai kyseenalaistaa tämän motiiveja. Keskustelu vie eteenpäin. Ihmisen vaikuttimien syyttäminen on epäkohteliasta, mutta ennen kaikkea se on epäuskottavaa. Minäkin voin ”ymmärtää” ja itselleni selittää vasemmistopuolueiden toiminnan, ilman outojen viholliskuvien luomista. Uskon, että vasemmistokin haluaa hyvää, enkä ryhdy väittämään, että se oikeasti ”haluaa” köyhdyttää Suomen Venezuelan tapaisella suunnitelmataloudella. Voin silti uskottavasti ajatella, että vasemmistolla on repussaan ideologinen painolasti, joka johtaa kyvyttömyyteen hyväksyä Suomen kipeästi kaipaamia markkinaehtoisia uudistuksia.

Olkoon tämä johdantona terveisilleni kaikille kokoomuksen ehdokaskavereille:

Pidetään tässäkin tiimellyksessä asialinja eikä sorruta vastustajan mustamaalaamiseen. Kuntavaalien jälkeen rakennetaan parempaa maailmaa yhteistyöllä. Eivät poliittiset vastustajatkaan pidä meitä oikeasti niin pahoina kuin välillä saattaisi luulla.