Juhana Vartiainen

Helsingissä on rakennettava vähintään 10 000 asuntoa vuodessa

Helsingin kasvu on parasta mitä Suomelle voi tapahtua. Suomi on muita Pohjoismaita jäljessä kaupungistumisessa, joka on olennainen osa työllisyysasteen nousua. Helsingin pasteeraaja voi lähes aina nähdä nostokurjen, ja hyvä niin.

Perusresepti Helsingin asunto-ongelmiin on kaavoittaminen ja rakentaminen. Rakentamisen tahti on noussut, mutta sitä voidaan edelleen nostaa. Vuonna 2016 Helsinkiin valmistui noin neljä ja puoli tuhatta asuntoa. Helsingissä pitää kuitenkin seuraavien vuosien aikana rakentaa vähintään 10 000 asuntoa vuodessa. Korkeammalle, tiheämmin, tiiviimmin ja enemmän – hyvinvoinnin ja työllisyyden edellytyksiä luoden. Ja mitä enemmän rakennetaan, sitä enemmän hillitään hintojen nousua. On keskusteltu siitä, kannattaako Helsingissä rakentaa laajemmalle alueelle, tiheämmin vai korkeammalle. Minun mielestäni tulisi tehdä näitä kaikkia.

[perfectpullquote align=”left” cite=”” link=”” color=”#000000″ class=”pullquote” size=””]Kohtuuhintaisuus ei ole sellainen ominaisuus, joka voidaan rakennettaessa valita ja luoda asunnon pysyväksi ominaisuudeksi.[/perfectpullquote]

Asuntopolitiikalta odotetaan paljon – ja yleensä enemmän, kuin mitä on mahdollista saavuttaa. Onnistuneinkin kaupunki- ja asuntopolitiikka synnyttää pulaa ja kilpailua asunnoista sekä nostaa neliöhintoja ja vuokria. Kun politiikka onnistuu, kaupunki on houkutteleva paikka ja sinne halutaan muuttaa. Silloin vuokrat ja neliöhinnat pyrkivät nousemaan. Ongelmat ovat siis menestyksen merkki aivan samoin kuin vetovoimaisen ravintolan jonot.

Nousua voidaan lievittää rakentamalla paljon asuntoja ja tukemalla taitavasti joidenkin ryhmien asumista. Yhdenkään poliitikon ei kuitenkaan pidä luvata, että kaikille halukkaille on tarjolla edullisia tai “kohtuuhintaisia” asuntoja. Kohtuuhintaisuus ei ole sellainen ominaisuus, joka voidaan rakennettaessa valita ja luoda asunnon pysyväksi ominaisuudeksi. Paitsi rakentamalla ikkunattomia koppeja, joissa kukaan ei oikeasti halua asua, kuten irvileukaiset tutkijat ovat huomauttaneet.

Ainoa hintojen nousua ikävämpi vaihtoehto olisi se, että ne laskisivat.

[perfectpullquote align=”right” cite=”” link=”” color=”#000000″ class=”pullquote” size=””]Ainoa hintojen nousua ikävämpi vaihtoehto olisi se, että ne laskisivat.[/perfectpullquote]

Hyvä asuntopolitiikka on siis sitä, että tänne rakennetaan paljon. Asumistukea tarvitaan sellaisia kotitalouksia varten, joille on täällä hyviä työtilaisuuksia, mutta joiden on vaikea suoriutua asumismenoistaan. Siksi asumistukea on muodossa tai toisessa maksettava. Julkiset asumistukimenot ovat kuitenkin viime vuosina kasvaneet järkyttävän nopeasti, jopa yli kymmenen prosenttia vuodessa. Tuen ja vuokrien nousu ovat ilmeisesti kulkeneet käsi kädessä. Siksi asumistukeen tarvitaan uudistuksia, jotka hillitsevät julkisia menoja kasvattavaa “automaattia”, varsinkin kun asumistuki on samalla keskeinen työnteon kannustinloukku.

Sosiaalinen asuntotuotanto, eli julkisella tuella subventoitujen vuokra-asuntojen jakaminen sitä erityisesti tarvitseville vähätuloisille lapsiperheille ja vaikkapa ylivelkaantuneille, on myös perusteltua. Mutta siinäkään ei ole järkeä, että kaupungin tuetuissa vuokra-asunnoissa voi niihin kertaalleen päästyään asua vaikka koko ikänsä, tulotasosta riippumatta. Hyvä asuntopolitiikka on siksi kylmäpäistä: on pidettävä huolta siitä, että sosiaalinen vuokra-asuminen on olemassa sitä tarvitseville, mutta sen ei pääsääntöisesti tule muodostaa ikuisia nautintaoikeuksia.

Myös säätelyä voidaan keventää ja kaavoitusta nopeuttaa. Uunituore Kilpailu- ja kuluttajaviraston raportti luettelee useita keinoja, joilla asumisen pullonkauloja voidaan avata. Niihin kuuluvat asemakaavamenettelyn ja kaavoituksen nopeuttaminen sekä markkinaehtoisten keinojen käyttäminen niin, että asunnot vastaavat ostajien ja vuokralaisten toiveita. Jäykästä parkkipaikkanormista (“pysäköintipaikka per asunto”) on onneksi jo tingitty ja siitä pitää tinkiä edelleen. Entisiä toimisto- ja tuotantotiloja voitaisiin muuntaa yhä enemmän asunnoiksi, ja tälle on myös markkinoilla kysyntää. Tarpeeseen on kyettävä reagoimaan – kohtuudessa kuitenkin pysyen.

Tilaa Juhanan uutiskirje

Liity Juhanan sähköpostilistalle! Saat ilmoituksen uusista kirjoituksista suoraan sähköpostiisi.

Mitä mieltä sinä olet?

11 kommenttia artikkeliin Helsingissä on rakennettava vähintään 10 000 asuntoa vuodessa

  1. Nina K sanoo:

    Hesarin tämänpäiväiseen juttuun viitaten, pitäisikö Helsingissä luopua vaatimuksesta rakentaa tietty määrä suurempia asuntoja uusiin taloihin? Miksei anneta markkinoiden päättää mitä rakennetaan? Tällä hetkellä yksiöiden hintoja suhteessa kolmioihin vääristää liian pieni tarjonta.

  2. j-lu sanoo:

    Jaa, miksei vain luovuta parkkinormista (tai keskikokosäädöksistä, tms normeista)? Kummallista, että liberaaleillakin poliitikoilla syntyy jossain vaiheessa aseman saannin jälkeen tämä epäluottamus markkinoiden kykyyn tuottaa ihmisille sitä mitä he tarvitsevat, kykyyn reagoida tarpeeksi ripeästi kysynnän muutoksiin jne.

    Ovatko ne virkamiehet niin hyviä puhumaan, ja jos ovat, niin kerrotko nyt sitten vielä äänestäjille, että millä perusteilla virkamiehet tietävät paremmin kuin markkinat?

    Olen aika kauan seurannut kaupunkisuunnittelua ja osin sisäpiiristäkin, mutta tämä asia ei ole minulle koskaan selvinnyt.

    1. Juhana Vartiainen sanoo:

      Täysin samaa mieltä. Käsittääkseni parkkinormista on ainakin tingitty tähän mennessä, mutta Kokoomuksessa on selvästi vahvistumassa ”norminpurkukanta” tässäkin asiassa. Minä ainakin aion tehdä parhaani tuollaista normia vastaan ja markkinaehtoisten ratkaisujen puolesta. Lisäksi tutkijat näyttävät ajattelevan, että tulevaisuuden jakamis-alusta-robotti-kulkuneuvotalous tulee pärjäämään verrattomasti pienemmällä autokannalla kuin nykyinen.

  3. Joonas sanoo:

    Hatun noston paikka. Miksi tämä kaupungin asuntontoedun saaneista puhuminen on niin vaikeaa poliitikoille? Vaikea löytää sellaista jota edes viitsisi äänestää, kun ainoastaan persujen ehdokas puhui aiheesta järkeviä sanoja kohtuuhintaista asumista käsittelevässä paneelissa.

  4. Hilkka Huotari sanoo:

    Olen pitkään miettinyt, että olisiko rakennusnormeissa mahdollista antaa oikeus rakentaa pienempiä asuntoja, jos ne alunperinkin rakennetaan niin, että ne olisivat rakennusvaiheessa tai myöhemmin helposti yhdistettävissä isommiksi asunnoiksi. Tällöin annettaisiin markkinan aidommin päättää asuntojen koko. Perheen koon tai varallisuuden kasvaessa saattaisi olla esim. mahdollisuus ostaa naapuriasunto ja yhdistää se omaan asuntoon, jos naapuri on muuttamassa pois. Samaan tapaan voisi rakennusvaiheessa isompiin asuntoihin jättää aina mahdollisuuden pilkkoa ne jo rakennusvaiheessa tai myöhemmin pienemmiksi asunnoiksi.

  5. Pekka Laurikainen sanoo:

    Onko asuntopolitiikassa unohdettu rahoitusinstrumentit? Moni pienituloinen ostaisi mielellään oman kämpän, jos siihen saisi valtion takauksen ja pitkän laina-ajan ja mahdollisesti alkuvaiheessa asumistukea. Tällä saralla voisi kehittää vielä paljon

  6. Jaakko sanoo:

    Kommenteissa on kysytty miksi ei annettaisi markkinoiden päättää millaisia asuntoja ihmiset haluavat, miksi pitää määritellä minkä kokoisia asuntojen tulee olla. Siksi että Suomessa eivät markkinat ole toimivia asuntorakentamisessa.

    Ihmiset haluaisivat omakotitaloja Helsingin keskustasta tai sen läheltä. Eivät pieniä yksiöitä tai kaksioita. Tiedetään että se on mahdoton haave mutta kaavoituksella on tehokkaasti rajattu Uudenmaan alueen koko asuntokanta vain ja ainoastaan kerrostaloasunnoiksi, joissain harvoissa paikoissa on repsahdettu ja sallittu kaavoituksella peräti rivitalot jossa ”varakas” keskiluokka kiittää hyvästä onnestaa että sai kalliilla ostettua edes hieman tilaa itselleen.

    Jos kaavoitus ei olisi kaavoihinsa kangistunutta ja läpeensä korruptoitunutta / idealisoitunutta voisi asuntokanta ja asuntotuotanto olla huomattavasti monipuolisempaa. Voisi olla omakotitaloja, rivitaloja, kerrostaloja, luhtitaloja jne joista voisi sitten elämäntilanteen mukaan sitten valita. Luonnollisesti tämä tarkoittaisi sitä että asutettu alue laajenisi – ja sehän on viheriöstölle kauhistus.

    Malmin kentän rakentaminen lienee kuvaavin esimerkki suomalaisten itse itselleen tekemästä ongelmasta joka perustuu idealismiin tai idiotismiin. Tilaa on joka suuntaan mutta pitää purkaa lentokenttä jotta päästään rakentamaan tolkuttoman kalliisti suoperäiselle maaperälle.

    Lyhyt pyörähdys lentokoneella tai edes piipahdus Stadionin tornissa kertoo että Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla ei ole tonttipulaa. Täällä on vain kyvyttömät poliitikot ja saamattomat virkamiehet jotka omista lähtökohdistaan tai idealismistaan johtuen eivät voi tarjoa muille kuin parille rakennusyhtiölle tontteja.

    Miksi sitten ihmiset haluavat yksiöitä? Siksi että ei ole isompaan varaa. Jokainen järkevä ihminen ostaisi vähintään kaksion jos se olisi järkevän hintainen. Perheellinen haluaisi luonnollisesti jokaiselle perheenjäsenelle oman huoneen eli kolme makuuhuonetta olisi perheelliselle minimivaatimus. Käytännössä joudutaan luonnollisesti menemään tulojen ja varallisuuden mukaan.

    Täytyy myöntää että suomalaiset rakennusliikkeet osaavat lobbauksen. Euroopan harvimmin asutussa maassa on tonttipula, hinnat ovat pilvissä kun pitää ihan parkkipaikka rakentaa ja itketään sitten korkeiden kustannusten perään kun pitää pari ylimääräistä venttiiliä asentaa. Ja jälki on niin surkeaa että mieluummin kertoisin lapsille toimivani miesstripparina kuin laatupäällikkönä rakennusliikkeessä – esimerkkinä laatutasosta vuoden betonitalo joka ei pidä edes sadevettä.

    Vanha hokema siitä että ”isossa asunnossa on niin kauheasti siivottavaa” on toinen hokema joka on hyvin saatu lobbattua. Jokainen joka on asunut sekä isossa että pienessä asunnossa tietää että iso asunto on helpompi siivota ja ennenkaikkea helpompi pitää järjestyksessä.

  7. Ville Kaituri sanoo:

    Pienien asuntojen rakentamisen mahdollistaminen on yksi todella tärkeä asumisen teema Helsingissä.

    Pikkutarkat kaavat Helsingissä (ja muualla) määräävät asuntojen määrän tontilla, joten yleensä on mahdollista rakentaa vain 90-150 m2 asuntoja.

    Joskus kaava ei erikseen kiellä pienten asuntojen rakentamista. Tällöinkin on hyvin todennäköistä, että rakennusvalvoja ei salli yksiöiden rakentamista, koska ”sellaista ei alueelle toivota.”

  8. Juha sanoo:

    Joskus muinoin yritysten kannatti rakentaa työntekijöilleen asuntoja ja tarjota niitä houkuttimena työntekijöilleen (esim ent Elannon kerrostalot Helsingin Kalliossa). Yhtenä ongelmana saattaa olla työpaikkaa vaihtavien hidas poismuutto (oiskohan nykyään vuokralaisella oikeus asua 6 kk irtisanomisesta?) sekä sidotun pääoman suuruus ja mahdollisesti moni muukin seikka on kampittanut yritysten rahoittamien työsuhdeasuntorakentamisen.

    Onko näille esteille jotain tehtävissä? Valtio takaa yrityksille lainoja asuntorakentamiseen ja näihin asuntoihin vuokrasääntely (estetään asukkaiden/työntekijöiden rahastus vrt VVO) ja jos talo myydään, mahd voitosta osa tuloutetaan valtiolle (rajoittaja/takaaja saa osan mahd arvonnoususta). Samalla asunnon luovuttaminen sidottaisiin lähemmäs irtisanomisaikaa (lakimuutos tarvittanee). Jos työnantajat lähtevät mukaan asuntorakentamiseen, tulee varmasti asuntotuotantoo lisää kapasiteettia. Samalla liikkuminen työn perässä helpottuu ainakin pykälän verran, kun asunto järjestyy läheltä työpaikkaa.

  9. Antti Halkka sanoo:

    Ei ole tuollaisessa tavoitteessa järkeä jos eivät ole miniyksiöitä. Helsingissä ei ole edes suuren väestönkasvun vuosina yli 50 vuotta sitten rakennettu noin paljon. Nyt väestönkasvu on alle 7000, joten nykymäärä on lähellä oikeaa. Vuodesta 2011 on rakennettu todella paljon, eikä ole perustetta kasvattaa määrää. Kysyntä hiipuu markkinoiden kyllästyessä.

  10. Marja sanoo:

    Helsingissä ei olisi asuntopulaa mikäli tulottomat maahanmuuttajat eivät täyttäisi sekä kaupungin omistamia Heka vuokrataloja ja myös heille vuokrattuja yksityisen rahan asuntoja.
    Asuminen Helsingissä on kallista…tulottomien maahanmuuttajien asuttaminen kaupunkiin on typerintä politiikkaa. Maahanmuuttajille on, perustuslain vastaisesti, rakennettu ohituskaista asuntojonossa, joka tarkoittaa sitä ettei matalapalkka aloille saada riittävästi työhaluisia nuoria suomalaisia työntekijöitä. Maahanmuuttajien työllisyysaste on heikko kun maassa jo 10-20 vuotta olleetkaan eivät ole työllistyneet. Maahanmuuttajien sijoittamista Helsinkiin ei voida perustella ainakaan työpaikoilla.
    Opiskelijat kärsivät myös asuntopulasta Helsingissä.