Nobel-palkinnon saanut taloustieteilijä Bengt Holmström piti Eduskunnan täysistunnolle 29.3.2017 esitelmän. Koska Yleisradio oli pyytänyt minua jälkikäteen kommentoimaan esitelmää, tein siitä sen kuluessa kohtuullisen tarkat muistiinpanot. Koska esitelmää on siteerattu sinne tänne, julkaisen muistiinpanoni tässä puhtaaksi kirjoitettuina. Mahdolliset väärinkäsitykset ovat tietysti omalla vastuullani. Bengtin esitelmä on myös videona katsottavissa Eduskunnan sivuilta, niin että jokainen voi halutessaan sieltä tarkistaa puheen tarkan sisällön.

Bengt Holmström (Juhana Vartiaisen muistiinpanot):

Otsikkoni voisi olla “Julkisen ja yksityisen sektorin työnjako”. Paineet kaikkialla kohdistuvat julkiseen sektoriin, sen mitoitukseen ja uudistamiseen. Julkinen sektori on joutunut uudistusvaatimusten eteen. Teknologia etenee ja maailmantalous muuttuu, ja nyt kysytään mitä julkinen sektori tekee. Haluan osoittaa teille, miten organisaatio-sopimus-taloustiede katselee näitä kysymyksiä. Ja miksi teidän tehtävänne edustajina ovat vaikeita ja kritiikki teitä kohtaan on usein kohtuutonta.

Yksi virhe joka näkyy täällä ja USA:ssa ja kaikkialla, on, että lähdetään aggressiivisesti väittämään, että julkinen sektori on “tehoton” – ja koetetaan tuoda yksityisen sektorin “tehokkuutta” mukaan julkisen vallan toimintatapoihin. Tehokkuuden hakeminen voi olla fiksua mutta lähtökohtana tämä on väärä. Byrokratia on ratkaisu, ratkaisu joihinkin vaikeisiin ongelmiin, ja julkisen sektorin tehtävät ovat vaikeita ja juuri sellaisia joihin yksityinen sektori ei löydä ratkaisua. Organisaatioteoria sanoo että ihmiset organisoituvat järkevällä tavalla erityisesti kilpailluilla markkinoilla. Jos näin ei ole, tämä johtuu usein siitä että ympäristö muuttuu. Syyllisten etsiminen on tyhmää ja hölmöä, pikemminkin kannattaa miettiä miksi organisaatio ensin pärjää ja sitten ei. Esimerkkinä USA:n pankkisektori joka oli kauan toiminut hyvin. Olivatko kaikki muka yhtäkkiä muuttuneet tyhmiksi?

Sitä miten yksityisen sektori toimii, ei voi suoraan kopioida julkiselle puolelle.

Kannustinten puute tekee toki julkisen sektorin kalliiksi pyörittää, se on hankala ja kallis ja vaikea. Se ei siis ole “tehoton” mutta kallis se on. Siksi julkisen sektorin ei pidäkään laajentua sellaisiin tehtäviin jotka yksityinen hoitaisi paremmin.

Olennaista on kysyä: mihin tarvitaan julkista sektoria?

Tässä kaksi esimerkkiä: ensinnäkin, miten paljon yliopiston pitää olla julkisen vallan varassa ja sen ohjauksessa, ja toiseksi terveydenhuolto.

Aluksi pari sanaa markkinataloudesta. Markkinatalous on hyvä lähtökohta koska se on kilpailtu. Kilpailu ei kuitenkaan ole perustava käsite, vaan kilpailu on seuraus siitä että annetaan ihmisille vaihtoehtoja – eli valinnanvapaudesta. Esimerkki: ihmisten ei tarvitse tulla minun yliopistooni. He voivat mennä Harvardiin tai Yaleen joiden kanssa kilpailemme. Se, että on vaihtoehtoja, pitää meidät yliopisto-opettajat kurissa — se vaikuttaa meidän palvelujemme hintoihin, laatuun ja sisältöön. Pelkkä vaihtoehtojen olemassaolo panee meidät miettimään, miten me organisoidumme. Me kilpailemme organisaatiomuodolla, organisaatio on kilpailutekijä.

Miksi yksityinen sektori organisoituu niin kuin se organisoituu? Ajatellaan tehokkaita sopimuksia ja niiden valtavaa kirjoa. Esimerkiksi innovaatiot rahoitetaan eri tavalla kuin talon rakennus.

Taustalla ovat yleensä informaatio-ongelmat. Informaation käsittely määrää siis usein tehokkuuden.

Mietitään osakeyhtiötä: miksi sen omistavat osakkeenomistajat? Miksi on luotu järjestelmä, jossa investoijat eli yhtiön omistajat saavat määrätä osakeyhtiössä? Eikö kauan yhtiössä toiminut työntekijä olisi parempi omistaja tai päättäjä kuin sijoittaja, joka ehkä omistaa yhtiötä vain muutaman päivän ajan? Miksi työntekijä ei omista? Vastaus kuuluu: osakkeenomistajan on voitava käyttää valtaa, koska osakkeenomistajalla ei ole suojaa, koska hän ei voi poistua yhtiöstä. Kaikilla muilla on suojaa siitä, että he voivat mennä muualle, ja työntekijä voi yleensä vaihtaa työpaikkaa. Tämä vaihtoehto, poistumisen vaihtoehto, on paras oikeus minkä ihmiselle voi antaa. Eli työntekijälle ei tarvitse antaa oikeuksia koska hänellä on vaihtoehtoja, mutta osakkeenomistaja ei pääse pois. Hänelle täytyy antaa valtaa.

Lisäksi kiinnostus rahaan tekee osakkeenomistajista homogeenisen ryhmän, jonka intressit ovat samankaltaiset. Tämä tekee osakeyhtiöstä niin valtavan menestyksekkään yritysmuodon.

On muitakin muotoja, esim. osuuskunta — tilanne,  jossa asiakas jää riippuvaiseksi yrityksestä tavalla, joka edellyttää suojaa. Alun perin osakeyhtiöt eivät esimerkiksi kyenneet tarjoamaan henkivakuutuksia, koska niihin ei luotettu. Ei luotettu siihen, että yhtiö maksaa jotakin kymmenien vuosien kuluttua. Osuuskunta, “mutual”, syntyi siis suojaamaan vakuutuksenottajia. Ja esimerkiksi maatalousosuuskunnilla on hyvin homogeeninen intressi: maito-osuuskunta, munaosuuskunta — jotta ei syntyisi keskinäisiä ristiriitoja.

Ostoskeskukset ovat toinen hyvä esimerkki. Ne ovat erikoisella tavalla organisoituja, niiden  sisällä on yrityksiä, jotka pyrkivät saamaan mahdollisimman hyviä asiakkaita. Kauppiaalle, esim Apple Storelle, maksetaan siitä, että se tulee ostoskeskukseen. Ostoskeskus on esimerkki siitä, että yhteistoiminnalla on paljon positiivisia ulkoisvaikutuksia, ja siksi kauppiaat ja asiakkaat tulevat ostoskeskuksiin. Jos kauppiaat olisivat itsenäisinä liikkeinä vaikka samallakin kadulla, näitä ulkoisvaikutuksia ei sisäistettäisi. Nyt kauppiaat ja ostoskeskus voivat luoda kaikkia hyödyttävät pelisäännöt, esimerkiksi niin, että kauppojen on oltava auki suuri osa päivästä eikä kukaan voi olla kauan lomalla koska kaikki kauppiaat hyötyvät muistakin keskuksen kaupoista, jotka houkuttelevat asiakkaita.

Entä julkinen julkinen sektori? Tässä on olennainen kysymys: missä tehtävissä se on markkinoita tehokkaampi? Mikä on sen suhteellinen vahvuus ja voima? Jos markkinoilla tavoite on markkina-arvon maksimointi tai voiton maksimointi mitä julkinen sektori sitävastoin tekee?

Julkisen sektorin etu on siinä, ettei sen tarvitse maksimoida voittoa. Tämä on sen tärkein piirre.  Se voi ottaa huomioon kaikenlaisia näkökohtia joita markkinatalous ei voi sisäistää. Esimerkkinä: miten kaavoitetaan Helsinki? Tätä kysymystä ei voi ulkoistaa yhdelle yhtiölle tai yhtiöille, ja meillä on yhteisiä niihin kohdistuvia intressejä. Niihin liittyy paljon vaikeasti mitattavia asioita – kuten kysymys: onko kaupunki kaunis?

Intensiivinen kustannushakuisuus sopii siis huonosti julkiseen toimintaan. Jos ymmärrätte tämän, ymmärrätte, miten hakoteillä ollaan jos pidetään byrokratiaa “tehottomana”. Byrokratia on juuri se tarkoituksenmukaisin tapa ohjata valtion toimintaa. Ei sen pidäkään omaksua yksityisen sektorin ajattelua.

Ratkaisu ei siis ole julkisen sektorin muuttaminen “tehokkaaksi” liike-elämän kopioksi. Ratkaisu on julkisen sektorin supistaminen, koska se on kallis, ei sen tehostaminen liike-elämän hengessä. Julkinen sektori on kallis koska sillä ei ole profit-mittareita (voittomittareita), ja siihen kohdistuva palaute on epämääräistä, usein negatiivista.

Julkinen sektori ei kilpaile joten sillä pitääkin byrokraattiset säännöt. Yritys voi sitävastoin olla totaalisen epädemokraattinen.

On toki mahdollista parantaa julkista sektoria siten että hyödynnetään rajatusti yritysmäistä tehokkuuspuolta. Tätä on alettu käyttää ja kokeilla aika laajasti — esim. vankilat ovat usein yksityisiä. USA on kuitenkin vetämässä tämän kokeilun pois. Kokeilu törmäsi laatuongelmiin, ja kokonaisuus ei ole tehokas, vankeja käsitellään huonosti ja vankila ei toimi hyvin. Tässä on vaikeasti mitattava laatu ja helposti mitattava rahakustannus vankilan ylläpidosta. Ratkaisu ei ole siinä että koetetaan mitata tarkemmin vaikeasti mitattavaa asiaa eikä myöskään siinä että koetetaan käyttää yksipuolisesti hyväksi helposti mitattavaa asiaa eli kustannuksia.

Siksi julkinen sektori on parempi vankilan omistaja. Sama pätee usein yritysten sisällä. Jos osa toiminnoista on vaikeasti mitattavia, ei pidä painottaa toiminnan ohjauksessa niitä asioita jotka sattuvat olemaan helposti mitattavia.

Vielä muutama sana korkeakouluista. Tulevaisuutemme on kovasti kiinni korkeakouluista, ja Suomen  tilanne ei ole hyvä. Liian vähän ihmisiä menee meillä 3. asteen koulutukseen, ja olemme pulassa, koska juuri tähän koulutusryhmään syntyy uusia työpaikkoja.

Korkeakoulumenot eivät ole liikkuneet mihinkään viimeisen 10 vuoden aikana, mutta silti niistä leikattiin. Kasvu on tapahtunut sosiaalimenoissa. Minun on vaikea ymmärtää näitä säästöjä.

Raha ei ratkaise. USA pyörii hyvin yksityisillä yliopistoilla, mutta siellä on myös maailmanluokan julkisia yliopistoja, esimerkkeinä Berkeley ja Michigan. On siis mahdollista että myös julkinen sektori pärjää hyvin jos kannustimet ovat kohdallaan.

Silti monia asioita kannattaa yksityistää. Jätehuolto on tästä esimerkki. Kun se annetaan yksityisille, laatu nousee ja kustannukset alenevat. Näin lienee Suomessa tehtykin.

Ongelmana Euroopassa on se, että yliopistot eivät kilpaile riittävästi ja valtio on liikaa mukana ja  ihmiset eivät liiku riittävästi. Olisi yksityistettävä eli päästettävä vapaaksi yliopistoja, enemmän kuin mitä on tapahtunut.

Ennen kaikkea opiskelijoille pitää tarjota vaihtoehtoja. Yliopistomaailmassa ei liikuta tarpeeksi eteenpäin, ja opetus on meillä heikkoa monilla aloilla.

Kaksi ehdotusta. Ensinnäkin, Bolognan sopimus: mennään kandiasteelle ja haetaan sitten maisteriasteelle. Erotetaan nämä järkevällä tavalla toisistaan.

Myös se, että täällä ollaan työssä ja opiskellaan samalla, on iso ongelma. USA:ssa opiskellaan täysipäiväisesti. Ja jos pannaan selvä ero selvä ero kandi- ja maisteriohjelmien väliin, niin kaikki paranee. Miettikää selvä ero näiden tasojen välille.

Toinen tärkeä muutos voisi olla: tullaan harvasta ovesta sisään. Palaan USA:n esimerkkiin. USA:n malli on kilpailussa syntynyt, ja siitä tiedämme että se on fiksu.

Siksi pitäisi tulla yhdestä ovesta ja antaa sitten opiskelijan löytää linjansa. Eli kun tulet Helsingin Yliopistoon, voisit aluksi tehdä mitä vaan. Jokainen joutuu ottamaan buffetpöydästä jotakin, on osattava jotain kaikesta. Taidettakin pitää olla jossain muodossa. Haluamme että opitaan laajasti.

Opiskelijat eivät vielä tiedä mikä on heidän intohimonsa, mutta he voivat löytää sen yliopistossa. Me autamme heitä löytämään, ei toteuttamaan unelmaansa.

Tätä tarkoitusta palvelee yhden oven järjestelmä.

Sote on hankala asia, kaikkein vaikein, eikä USA:kaan saa tässä kaikkea oikein. Trump on oikeassa, Obamacare ei ole toimiva järjestelmä, se pitää korjata.

Soten pitää mennä eteenpäin, mutta se voi tulla kalliiksi. Olisin itse edennyt vähittäin ja kokeillut erilaisia malleja eri maakunnissa.

Perusongelma: poolien pitää olla suuria. Obamacaren ongelma on: kaikki eivät ole mukana.

Kaikki kannustinjärjestelmät ovat pienistä yksityiskohdista kiinni. Tanskan flexicurityn (työmarkkinoiden aktivointimallin – JV) kehittäminen kesti sekin hyvin kauan, ennen kuin kaikki palaset loksahtivat paikalleen. Kysymys on siis systeemistä. Tanska onnistui vasta kun löydettiin puuttuvat palaset.

Niin on sotessakin: pitäkää avoin mieli ja antakaa eri maakuntien kokeilla. Mutta onnittelen silti hallitusta siitä että uudistusta viedään eteenpäin.

 

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Edellinen kirjoitusSeuraava kirjoitus

Kirjoitukseen on jätetty 11 kommenttia

11
  1. Korkeakoulujen ongelmana ei ole valtion mukanaolo, mistä aina sanotaan – se on vain yksi näkökulma ja poliittinen sekin – vaan korkeakoulujen laatuun liittyvä ongelma liittyy työn ajankäyttöön ja sekavaan introvertti-ekstrovertti -rooli, missä introvertti on luonnostaan kuuntelija, pohtija, hidas, sisäänpäinkääntyvä ja ekstrovertti ideoiden keksijä, uusien ideoiden keksijä, ulospäinsuuntautunut ja edustuksesta innostunut.

    Haastattelin omassa opinnäytteessä koiranohjaajia (aikuskasvatus PeM 2007) ja nämä pitivät itseään sekä intro- että ekstrovertteinä eli tilannesidotusti sitä ja tätä. Joskus olivat ulospäinsuuntautuneita, joskus sisäänpäin mutta korrelointi musiikin harrastukseen oli sillä tavalla oudosti yhtenevä, että suurin osa eivät olleet musiikin osalta omasta mielestä lahjakkaita ja silti olivat poliisityön osalta parhaimpia parhaimmista, kilpailun kautta saaneet suositun koiranohjauspaikan.

    Tämä kertonee vain, että työ, joka johdetaan n.s. takaa (lääninhallitus kertoo miten organisaatio toimii) eikä edestä (” tulkaa perässä pojat”) toimii erilaisten ongelmien kanssa ja edestäpäin johdettuja tilanteita ei voida tarjota, koska elämä/toiminta/rikollisuus tässä tapauksessa on liian monimuotoinen, sisällytetty tavalliseen struktuuriin tai funktioihin koska historia on sen siihen kiepauttanut. Oppiminen käy hermeneuttista ympyrää ja tänään se ympyrä on spiraalin mallinen, ulkoota sisälle ja sisältä ulos, niin paikallisesti kun ylikansallisesti. Ei siis voi havaita jälkeenpäin sitä, mikä ei kulje kausaalisesti vaan paradoksaalisesti Dionysos ja Apollon vastakkain. Ristikohta saa arvon aikaan, josta on tullut poliittinen kompetenssi.

    Tätä ei kapitalismin nimikkeen alla avata, koska kapitalismi pidetään Marxin mukaisena teoreettisena, ei praktisena tapahtumana. Journalismin ”kaivaminen” löytää aina yhden spiraalin sisällä kulkevat tapahtumat (ikäänkuin yhden ja saman sosiaalidemokraattisen piirin sisällä, vrt Koiviston ja Halosen ns sos.dem. erilaisuudet) ja siksi se ei näe sitä vastaikkauuden arvoketjua mikä tapahtuu eri spiraalien välillä, missä oikea arvon (joku voittaa, joku häviää) tapahtumaketju tai kausaalisuus tapahtuu. Tutkijat elävät yksinkertaisessa todellisuudessa koska minglaamalla ja edustamalla totuus ei näyttäydy roolien takia ja uskottavuuspaineen takia. Ajankäyttö ja kalvinistinen ajattelu jää pois (puhdas, syvä, piirtämätön, koruista vapaa)!

    Toistan; järkiperäinen (sanasta järjestää, järjestys) löytyy saman tason kausaalisuudet, mutta realismi (ei synonyymi järkiperäiselle koska realismi sisältää ulostulon, seuraukset) antaa laajemman kuvan mikäli tietää mistä on kyse.

  2. Tärkein ero privapuolella ja julkisella liittyy rooleihin ja vastuisiin. Organisaation johtamisjärjestelmä on yhtä hyvä kuin sen johtamisjärjestelmässä on onnistuttu määrittämään vastuut. Esimerkiksi armeija on johtamisjärjestelmässä ylivoimainen, koska roolit ja vastuu toteutetaan prikulleen.

    Privapuolella vastaava johtamisjärjestelmä kuin mikä armeijalla on, ei toimi koska firmojen tehtävä ei ole sotia, koska sodassa ei ole markkinamekanismia eli tasapainohintaa, jolla osapuolet päättäisivät lopettaa sotimisen.

    Julkisen puolen heikkous on äänestäminen. Siinä missä yrityksessä omistaja nimeää hallituksen käyttämään operatiivista valtaa, kunnanvaltuustossa tai eduskunnassa äänestyksen hävinnyt osapuoli palaa seuraavana päivänä takaisin hommiin ehkä hiukan katkerana ja organisaation toimintaa mahdollisesti sabotoiden. Yrityksen päätöksiä ei yleensä tehdä äänestämällä ja jos tehdään, hallituksessa häviölle jääneet eroavat hallituksesta.

    Mitä Holmström siis tarkoitti oman ymmärrykseni mukaan on se, että julkinen puoli tarvitaan hoitamaan niitä tehtäviä, joissa joudutaan toistuvasti tekemään päätöksiä äänestämällä. Tällaiset päätökset liittyvät verotukseen. Mitä korkeampi verotus, sen enemmän julkinen sektori saa valtaa ja tunkeutuu sellaisille alueille, joissa äänestämisestä ei ole hyötyä, ehkä jopa haittaa.

    Jos julkinen sektori vastaa terveydenhuollosta, on hyvä kysyä mistä asioista terveyskeskuksessa pitäisi äänestää? Rahoituksesta on jo päätetty – ja varmasti äänestetty – valtuustossa ja hyvä niin. Mutta mistä itse siellä lääkärien vastaanottotiloissa on enää tarvetta päättää äänestämällä?

    Jos äänestäminen terveyskeskuksen aulassa ei paranna keskuksen tuloksia ja toimintaa, palvelun tuottaa varmasti paremmin yksityinen yritys, joka määrittelee roolit ja vastuut tavalla, joka vastaa markkinoiden tarpeita.

  3. Joskus arvostin holmströmiä, mutta kun hän puhui korkeakoulutuksesta ja kehui ammattikorkeakouluja havaitsin kuinka irti todellisuudesta ihminen voi olla. Kukaan täysissä sielun ja ruumiin voimissa oleva ei voi pitää jenkkien korkeakoulujärjestelmää tai Suomen duaalimallin amk-puolta toimivana

  4. Otetaanko hallituspuolueissa huomioon sote-päätöksenteossa arvovaltaisten asiantuntijoiden kannanotot varsinkin kun pääministeri Sipilä on ilmoittanut, että viikossa pitää tulla valmista?
    Jos tämän vuosituhannen tähän asti suurimmasta ja tärkeimmästä yhteiskunnallisesta uudistuksesta tulee kelvoton, niin voi vain kuvitella mitä
    vaikutuksia sillä on kansanterveydelle muiden kielteisten vaikutusten lisäksi.

  5. Mauri Hyhkölle: Totta kai otetaan huomioon, ja tehdään tässä vaiheessa niin hyvä kuin osataan. Sitä vartenhan tässä on haettu laajasti kommentteja. Mutta ihan kuten Bengt sanoi, tätä uudistusta joudutaan vielä todennäköisesti täsmentämään. Mutta lykkääminenkään ei kyllä ole järkevää – siksikään, että demarit ovat luvanneet peruuttaa koko uudistuksen jos pääsevät valtaan (mitä en pidä todennäköisenä mutta ei sitä pois voi sulkea). Sitten oltaisiin taas lähtöruudussa. Minun kokemukseni on, että SDP:tä kiinnostaa ensisijaisesti palvelujen tuottajien, ei kansalaisten asema, ja että he siksi yrittävät periaatteessa hidastaa kaikkea yksityistä palvelutuotantoa. Minusta pitää luoda järjestelmä, joka antaa todella mahdollisuuden nähdä, mistä julkinen suoriutuu parhaiten ja mistä yksityisen suoriutuu parhaiten.

    1. Hyvä Juhana. Kyllä nimenomaan hallitusta kiinnostaa ensisijaisesti enemmän palvelujen tuottajat kuin kansalaisten asema. Kyllähän sen tajuaa tyhmempikin tämän käydyn keskustelun ja kiireen sekä saadun palautteen perusteella. Kannattaa pysyä tosiasioissa jos meinaa jatkossa Suomessa menestyä.

      1. Martti Korpiranta, olet ilmeisestikin sitä mieltä, että hallituksen jäsenet ja kaikki muutkin, jotka sanovat sote-uudistuksen tähtäävän nimenomaan kansalaisten palvelun parantamiseen, valehtelevat? Minä en pidä sitä todennäköisenä ja uskon sitäpaitsi vahvasti käyvän niin, että kansalaiset tulevat saamaan parempaa palvelua.
        Mitä tulee kiireeseen, siitäkin voi olla eri mieltä. Jos isoja asioita suunnitellaan loputtomasti tavoitteena täydellisyys, niistä ei tule ikinä valmista, kuten soten aiempi historia konkreettisesti todistaa. Vuosia on kulunut, mutta valmista ei ole tullut. Ideologiset syyt ovat myös huono peruste vaatia lisää keskustelua ja ajankäyttöä asiaan, joka ei juuri noista ideologisista syistä johtuen muutu vaatimuksen esittäjiä tyydyttäväksi, vaikka aikaa käytettäisiin loputtomasti. Ulospäin se näyttääkin lähinnä asioiden vastuuttomalta viivyttämiseltä palveluiden tarvitsijoiden kustannuksella.
        Nykyaikaiset, menestyvät start-upit ovat hyvä esimerkki siitä, että asioita voidaan viedä eteenpäin iteroimalla ja saada aikaan menestystuotteita tai palveluita ilman loputonta suunnittelua ja viilaamista, jonka jälkeen saatettaisiin joutua toteamaan, että rahaa paloi tuhottomasti, mutta syntynyt tuote tai palvelu oli sutta ja sekundaa eikä kelpaa kenellekään. Loputtoman suunnittelun asemesta edetään asteittain olettamia käytännössä testaten ja päädytään lopulta toimivaan tuotteeseen tai palveluun. Näin säästyy lopulta sekä aikaa, että rahaa. Sote-uudistuksessakin on aloitettava jostakin, mutta oltava valmis korjaamaan systeemiä jatkuvasti, kunnes se toimii hyvin. Hyvällä johtamisella ja jättämällä politikointi vähemmälle, päästään varmasti lopulta hyvään lopputulokseen, jos niin halutaan, vaikka SDP kaikesta päätellen tulee ideologisista syitä tekemään kaikkensa, jotta näin ei pääsisi käymään.

        1. Jokainen tulee uskollaan autuaaksi. ”Lycka till” sanoisi ruotsalainen! Näitä puhalluksia on Suomessa nähty jo ihan tarpeeksi (vrt. Talvivaara). Jätetään tämä puhallus nyt tekemättä.

  6. Julkisuuteen päässeen ns. asiantuntijakritiikin ongelma on se, että se kritiikki on suurelta osin ollut kovin yksipuolista, pinnallista ja asenteellista. Julkisuuteen valikoidut kriitikot ovat myös usein oman vanhan maailmansa tai valtansa puolustajia, mitä he eivät reilusti kerro. Vastakkaiset saman tason asiantuntijanäkemykset eivät ole saaneet yhtä suurta julkisuutta. Hyvää tässä tilanteessa on se, että uudistuksen valmistelijat ja myös hallitus on huomioinut myös uudistusta puoltavat asiantuntijanäkemykset ja siksi uskaltaa tehdä uudistuksen. Nostan hattua heille.

    Sote-uudistus vaatisi korkeatasoista ja monipuolista yhteiskunnallista julkista keskustelua myös siksi, että väestön luottamuksen ylläpitäminen terveydenhuoltoon on keskeistä. Kriittiinen tarkastelu on aina tarpeen. Pinnallinen, harhaanjohtava ja itsekäs kritiikki on vähentänyt väestön luottamusta ja sen palauttaminen on iso työ, oli tuleva sote sitten millainen tahansa.

  7. Bengt Holmströmin sanavalinnat jätehuollosta lienevät virheellisiä käännöksiä englannista suomeen. Hänhän etsi puheessaan ensiksi käännöstä sanoille ”carbage collection”, joka on suomennettuna jätteiden keräys (+ kuljetus). Jätehuolto, jota hän käytti, on paljon enemmän kuin jätteiden keräystä. Jätehuolto on englanniksi ”waste management” ja pitää sisällään jätteiden koko arvoketjun hallinnan.

    Jätehuoltoa tuntemattomalla menee termit helposti sekaisin.

    Tosin, jos hän olisi käyttänyt oikeaa termiä, voisi hänen sanomaansa yhtyäkin. Suomessa yhdyskuntajätteiden osalta keräys ja kuljetus tapahtuu yksityisten jätteenkuljetusyrityksien toteuttamana, tosin kuntien jätelaitosten kilpailuttamana! Tämä kuntien vastuulla oleva kilpailutusjärjestelmä on syy tehokkaaseen ”carbage collectioniin”. Jätehuollossa löytyy muitakin erinomaisia esimerkkejä public-private partnershipeistä, jotka hyödyntävät koko yhteiskuntaa ja edistävät kiertotaloutta.
    Annan mielelläni aiheesta lisätietoa.

  8. Miksi SOTE:ssa pitää olla mukana tämä SO(sosiaali)-puoli vaikka sitä koskevat asiat pitää kuitenkin hoitaa kunnissa jatkossakin. Sosiaalipuolen asioita ei hoideta mistään satojen kilometrien päässä olevissa himmeleissä. Pelkkä TE(terveys)-uudistus olisi oikeampi tavoite näille uudistuksille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ole kaupunkinationalisti, anteeksipyytelemättä!

Tulevaisuus on kaupunkinationalismissa.

Vuoden 2015 hallitusneuvotteluissa huomasin, miten koko muu Suomi vertaa itseään pääkaupunkiin ja muut yliopistot vertaavat itseään Helsingin yliopistoon. Tältä pohjalta voidaan tehdä pikkusieluista aluepolitiikkaa. Suomessa on nationalismia. Suomessa on myös paikallishenkeä – mutta muualla kuin Helsingissä.

Tämä asenne ei riitä Helsingille. Globaali talouskasvu luo kasvavien metropolien verkoston, ja Helsingin vertaisryhmää ovat Tukholma, Kööpenhamina, Oslo, Pietari ja Berliini. Helsingin on oltava vetovoimaisen Pohjolan hubi, jonka yliopistoihin ja korkeakouluihin nuoret kaikkialta maailmasta haluavat tulla. Keskus, jonne tullaan töihin, opiskelemaan, turisteina, taiteilijoina.

Internet on luonut digimaailman, jossa ollaan yht’aikaa globaaleja ja lokaaleja. Uusien yritysten markkinapaikka on koko maailma, samalla kun huomataan — niin yrityksissä kuin tutkijoiden analyyseissä — että tuottavuus ja luovuus kasvavat parhaiten kun ollaan ihan nokakkain.

Eli ollaan lähekkäin ja samalla kaikkialla maapallolla.

Eli ollaan kaupungissa.

Tämä maailma vyöryy päälle, optimistisena ja innostavana. Kun vierailin alkuviikosta Tukholmassa Pohjoismaiden neuvostossa, sain hyperloopin kehittäjäyhtiöltä Tukholma-Helsinki-lipun, jolla matka taittuu puolessa tunnissa. Reittiaikataulua ei vielä ole, mutta 2020-luvulla on määrä matkaa tehdä. Rahoittajia ilmoittautuu paraikaa mukaan.

Maailmanpolitiikan kipuilut juontuvat globalisaation ja kansakuntien ristiriidasta, sanotaan. Jos globalisaatio ei hyödytä kaikkia samalla tavalla, jotkut kääntyvät kohti kansallismielisyyttä. Kuvitellen että kansakunta menestyisi paremmin, jos ihmisten, ideoiden, tavaroiden, palvelusten, investointien ja rahan liikkeitä kahlitaan. Tämä on umpikuja, jonne Trumpin ja Le Penin kannattajia johdetaan.

Mutta on myös positiivista “nationalismia”, joka on paikallista mutta avaa silmänsä maailmalle. Nimittäin kaupunkinationalismia.

Se on kaupunkihenkeä, meille Helsinki-henkeä, stadilaisuutta.. Kaupunkinationalismi ei ole koskaan ahdasta, rasistista, ihmisten alkuperän nojalla rajoittavaa. Vain avoimet kaupungit kukoistavat.

Britannia äänesti itsensä ulos EU:sta, mutta Britannian ja Euroopan merkittävin kaupunki Lontoo oli ylivoimaisella enemmistöllä toista mieltä. Viime vuosisadan alun korkein hengenelämä kehkeytyi täysin kosmopoliittisessa Wienissä.

Kaupungit ovat sopusoinnussa globalisaation kanssa, ne hyödyttävät sitä ja hyötyvät siitä. Kaupunkinationalisti voi olla nationalisti ja internationalisti yhtä aikaa!

Nostetaan Helsinki kukoistukseen. Tehkäämme tänne tuleminen mahdollisimman helpoksi yrittäjille ja osaajille. Investoidaan väyliin rohkeasti. Mutta pidetään samalla kaupungin talouden tasapainosta tiukasti huolta, kuten mielelläni kaikessa julkistalouden päätöksenteossa korostan.

Puolustetaan Helsingin kasvua valtakunnan päättäjille, tarvittaessa vaikka kovinkin nyrkein. Raivataan ne kasvun esteet, jotka löytyvät omista valtuustoista. Riidellään vähemmän siitä, mihin nimenomaiseen paikkaan rakennetaan. Rakennetaan enemmän, tiheämmin ja korkeammalle.

Me helsinkiläiset. Olkaamme siis Helsinki-nationalisteja. Anteeksipyytelemättä. Jos joku valittaa, että muualla maassa ei ole yhtä hyvä olla kuin täällä, sanokaamme 1960-luvun poliitikkojen tapaan: muuta tänne. Täällä on työtä, opiskelua ja tulevaisuutta. Helsingin tehtävä on olla parempi kuin muu Suomi eikä sitä tehdä häveliäästi.

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Helsingissä on rakennettava vähintään 10 000 asuntoa vuodessa

Helsingin kasvu on parasta mitä Suomelle voi tapahtua. Suomi on muita Pohjoismaita jäljessä kaupungistumisessa, joka on olennainen osa työllisyysasteen nousua. Helsingin pasteeraaja voi lähes aina nähdä nostokurjen, ja hyvä niin.

Perusresepti Helsingin asunto-ongelmiin on kaavoittaminen ja rakentaminen. Rakentamisen tahti on noussut, mutta sitä voidaan edelleen nostaa. Vuonna 2016 Helsinkiin valmistui noin neljä ja puoli tuhatta asuntoa. Helsingissä pitää kuitenkin seuraavien vuosien aikana rakentaa vähintään 10 000 asuntoa vuodessa. Korkeammalle, tiheämmin, tiiviimmin ja enemmän – hyvinvoinnin ja työllisyyden edellytyksiä luoden. Ja mitä enemmän rakennetaan, sitä enemmän hillitään hintojen nousua. On keskusteltu siitä, kannattaako Helsingissä rakentaa laajemmalle alueelle, tiheämmin vai korkeammalle. Minun mielestäni tulisi tehdä näitä kaikkia.

[perfectpullquote align=”left” cite=”” link=”” color=”#000000″ class=”pullquote” size=””]Kohtuuhintaisuus ei ole sellainen ominaisuus, joka voidaan rakennettaessa valita ja luoda asunnon pysyväksi ominaisuudeksi.[/perfectpullquote]

Asuntopolitiikalta odotetaan paljon – ja yleensä enemmän, kuin mitä on mahdollista saavuttaa. Onnistuneinkin kaupunki- ja asuntopolitiikka synnyttää pulaa ja kilpailua asunnoista sekä nostaa neliöhintoja ja vuokria. Kun politiikka onnistuu, kaupunki on houkutteleva paikka ja sinne halutaan muuttaa. Silloin vuokrat ja neliöhinnat pyrkivät nousemaan. Ongelmat ovat siis menestyksen merkki aivan samoin kuin vetovoimaisen ravintolan jonot.

Nousua voidaan lievittää rakentamalla paljon asuntoja ja tukemalla taitavasti joidenkin ryhmien asumista. Yhdenkään poliitikon ei kuitenkaan pidä luvata, että kaikille halukkaille on tarjolla edullisia tai “kohtuuhintaisia” asuntoja. Kohtuuhintaisuus ei ole sellainen ominaisuus, joka voidaan rakennettaessa valita ja luoda asunnon pysyväksi ominaisuudeksi. Paitsi rakentamalla ikkunattomia koppeja, joissa kukaan ei oikeasti halua asua, kuten irvileukaiset tutkijat ovat huomauttaneet.

Ainoa hintojen nousua ikävämpi vaihtoehto olisi se, että ne laskisivat.

[perfectpullquote align=”right” cite=”” link=”” color=”#000000″ class=”pullquote” size=””]Ainoa hintojen nousua ikävämpi vaihtoehto olisi se, että ne laskisivat.[/perfectpullquote]

Hyvä asuntopolitiikka on siis sitä, että tänne rakennetaan paljon. Asumistukea tarvitaan sellaisia kotitalouksia varten, joille on täällä hyviä työtilaisuuksia, mutta joiden on vaikea suoriutua asumismenoistaan. Siksi asumistukea on muodossa tai toisessa maksettava. Julkiset asumistukimenot ovat kuitenkin viime vuosina kasvaneet järkyttävän nopeasti, jopa yli kymmenen prosenttia vuodessa. Tuen ja vuokrien nousu ovat ilmeisesti kulkeneet käsi kädessä. Siksi asumistukeen tarvitaan uudistuksia, jotka hillitsevät julkisia menoja kasvattavaa “automaattia”, varsinkin kun asumistuki on samalla keskeinen työnteon kannustinloukku.

Sosiaalinen asuntotuotanto, eli julkisella tuella subventoitujen vuokra-asuntojen jakaminen sitä erityisesti tarvitseville vähätuloisille lapsiperheille ja vaikkapa ylivelkaantuneille, on myös perusteltua. Mutta siinäkään ei ole järkeä, että kaupungin tuetuissa vuokra-asunnoissa voi niihin kertaalleen päästyään asua vaikka koko ikänsä, tulotasosta riippumatta. Hyvä asuntopolitiikka on siksi kylmäpäistä: on pidettävä huolta siitä, että sosiaalinen vuokra-asuminen on olemassa sitä tarvitseville, mutta sen ei pääsääntöisesti tule muodostaa ikuisia nautintaoikeuksia.

Myös säätelyä voidaan keventää ja kaavoitusta nopeuttaa. Uunituore Kilpailu- ja kuluttajaviraston raportti luettelee useita keinoja, joilla asumisen pullonkauloja voidaan avata. Niihin kuuluvat asemakaavamenettelyn ja kaavoituksen nopeuttaminen sekä markkinaehtoisten keinojen käyttäminen niin, että asunnot vastaavat ostajien ja vuokralaisten toiveita. Jäykästä parkkipaikkanormista (“pysäköintipaikka per asunto”) on onneksi jo tingitty ja siitä pitää tinkiä edelleen. Entisiä toimisto- ja tuotantotiloja voitaisiin muuntaa yhä enemmän asunnoiksi, ja tälle on myös markkinoilla kysyntää. Tarpeeseen on kyettävä reagoimaan – kohtuudessa kuitenkin pysyen.

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Millä keinoilla Helsinki kasvuun?

Helsingin kasvu kantaa koko maan kasvua. Eilinen (7.4.2017) Hesari raportoi  huolestuttavasti siitä, miten Helsingin työllisyys ei ole pysynyt Tukholman, Oslon ja Kööpenhaminan kehityksen vauhdissa. Helsinki ei ole yritysten investoinneille yhtä houkutteleva paikka kuin naapuripääkaupungit.

Tämä ei ole leikin asia. Suomi ei halua jäädä EU:n reunamaaksi, ja sekä Helsingin että kansakunnan etu on, että Helsingin kasvu käännetään aivan uudelle vaihteelle.

Helsingin kasvun kaasupoljinta pitää painaa sekä valtiovallan että Helsingin päättäjien toimesta. Valtiovalta voi tehdä ainakin kolme asiaa:

  • Muutetaan aluepolitiikan tavoitteita. Suomessa on tähän mennessä jarrutettu kaupungistumista. Tämä on näkynyt niin kuntien valtionosuusjärjestelmässä kuin infrastruktuuri-investoinneissa. Helsingin kehitys edellyttää tuntuvia liikenneinvestointeja kuten nopeampaa Turku-Helsinki-yhteyttä. Tunneli Tallinnaan ja hyperloop-yhteydet Tukholmaan ovat kiinnostavaa tulevaisuutta. Tässä on ajateltavaa meille pääkaupunkiseudun kansanedustajille. Monimutkaisten arvoketjujen maailmantaloudessa ei ole mielekästä koettaa tukea yksittäisiä toimialoja. Sen sijaan on luotava elinvoimaisia, korkeakoulujen kannattelemia kaupunkikeskuksia. Maa, jonka politiikkaa tehdään vain syrjäseutujen ehdoilla, jää syrjäseuduksi.
  • Vapautetaan työmarkkinoita. Sekä teknologiayritykset että palvelut kuten matkailu- ja ravintola-ala hyötyisivät vapaammasta työpaikkasopimisesta. High-tec-startupeille on elintärkeää voida yrityksen alkuvaiheessa sekä rekrytoida että irtisanoa joustavasti. Absurdi pakkolaki estää tällä hetkellä kannattavan sunnuntaityöskentelyn, mikä puolestaan jarruttaa matkailu- ja ravintolaelinkeinojen kehittymistä. Kauppaliikkeet eivät käytännössä voi luoda harjoittelupaikkoja maahanmuuttajille, koska jokaista uutta työtuntia on ensin tarjottava entisille ja osapäiväisille. Emme pärjää verkkokaupassa. Oppisopimuksen vaatimukset työnantajille ovat monen yrityksen kannalta aivan liian kovia.
  • Helpotetaan työperäistä maahanmuuttoa. Pääkaupunkiseudun yritykset niin korkean osaamisen aloilla kuin matalapalkkaisilla palvelualoilla kärsivät työperäisen maahanmuuton rajoituksista. Teknologisesti innovatiivinen yritys ei voi jäädä odottelemaan aasialaisen avainhenkilön työlupaa puoleksi vuodeksi. Pääkaupungin kiinteistö-, ja ravintola-alat kärsivät jatkuvasta työvoimapulasta. Otetaan oppia Ruotsista, jossa työperäinen maahanmuutto on vapaata ja yritykset löytävät jo vastaanottokeskusten jonoista halukasta ja osaavaa työvoimaa. Vapaa maahanmuutto on luonut Tukholmaan uskomattoman kasvuimun. Tehdään sama meilläkin.

Nämä muutokset edellyttävät ajattelun muutoksia. Meidän pääkaupunkiseudun kansanedustajien ja maan hallituksen on kerta kaikkiaan ajateltava enemmän pääkaupunkiseutua, ja kaikkien poliitikkojen on ajateltava enemmän kasvavia kaupunkeja.

Kaikesta ei kuitenkaan voi syyttää valtiota. Helsinki ja pääkaupunkiseudun kunnat ovat myös itse vastuussa:

  • Kiihdytetään asuntorakentamista ja kaksinkertaistetaan Helsingin asuntorakentaminen 10 000 asuntoon vuodessa. Tämä edellyttää kaavoituksen nopeuttamista, kuten uunituore Kilpailuviraston raportti suosittelee. Rakennetaan tiiviimmin ja korkeammin, ja Helsingin uusi yleiskaava on tässä askel oikeaan suuntaan.
  • Kulttuurin merkitystä on aliarvioitu. Valtiontalouden tarkastusvirastokin (!) totetaa juuri tulleessa raportissaan, että Suomen kaupungit tarvitsevat enemmän kansainvälistä vetovoimaa, sykettä ja kokoa ollakseen houkuttelevia investointikohteita. Paljon kulttuuritarjontaa ja vapaa-ajan toimintaa tarjoavat kaupungit houkuttelevat nuoria osaajia kaikkialta.
  • Tehdään Helsingistä ja sen  keskustasta houkuttelevampi sekä kävelijöille, että pyöräilijöille, että autoilijoille. Rakennetaan itä-länsi-liikennettä helpottava tunneli, joka puolestaan luo tilaa kävelyreiteille ja kevyelle liikenteelle. Hyvin suunniteltuna se ei vaadi kohtuuttomasti julkista rahaa. Rakennetaan pyörätunneli Rautatieaseman alta, linkaten näin lännen ja idän pyöräilyväylät.
  • Ei suljeta mitään liikennemuotoa pois vaan koetetaan helpottaa kaikkia. Tulevaisuuden automatiikkaan perustuva liikenne tarvitsee sekin väylänsä, mutta tulevaisuuden optimistinen kuva on, että jakamistalous mahdollistaa paremman liikkumisen pienemmällä autokannalla.

Kaiken tämän hyvän edellytys on, että Helsingin kaupungin taloutta hoidetaan edelleen mallikkaasti ja vastuullisesti. Nuukuus ja rohkeus eivät valtion tai suuren kaupungin taloudenpidossa ole vastakohtia vaan tukevat toisiaan. Vain veronmaksajan euroa kunnioittava, säästäväinen päättäjä kykenee myös rahoittamaan rohkeat suunnitelmansa.

Tätä kirjoittaessa on ajatus rakkaassa Tukholmassa jossa tehtiin eilen terroriteko. Terrori iskee aina kaupunkeja, niiden vapautta ja edistyksellisyyttä vastaan. Näimme miten kaupunki toimii: tukholmalaiset avasivat kotejaan kun liikenne oli jumissa. Metropoleja ja lämpöisiä kyliä yhtä aikaa.

 

 

 

 

 

 

 

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!