Olen nyt toiminut ”poliitikkona” eli kansanedustajana runsaan kahden vuoden ajan eli eduskuntavaaleista 2015 alkaen. Elämänmuutos oli suuri, koska olin koko aiemman urani, 32 työvuoden ajan, toiminut taloustieteellisissä asiantuntija- ja virkatehtävissä Suomessa ja Ruotsissa, sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Tehtävä, josta lähdin politiikkaan, oli Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (joka on siis sekä valtion virasto että taloustieteellinen tutkimuslaitos) johtaminen.

Tässä muutamia huomioita poliitikkona olemisesta. Tämän blogin seuraajat tietävät varmaan, mitä ajattelen politiikan sisällöistä. Siksi keskityn tässä enemmän eduskunnan ja politiikan muotoihin ja käytäntöihin.

Sattuu ja tapahtuu

Minulta kysytään usein, miten viihdyn edustajana ja kaduttaako uranvaihdos. Viihdyn kohtuullisen hyvin ja yleensä ei kaduta. Kansanedustajana on vauhdikkaampaa ja jännittävämpää kuin viraston johtajana. Tässä ammatissa sattuu ja tapahtuu, voitot ja tappiot seuraavat toisiaan. Siinä mielessä tunnen nuortuneeni, kuin olisin päätynyt takaisin niihin aikoihin jolloin nuorena miehenä oli kaikenlaisessa yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana. Eikä motivaatio-ongelmia ole, koska Suomella on edelleen valtavia ongelmia eikä julkistalouden ja työllisyyden pulmia ole ratkaistu. Uudistusten vastarinta on kovaa ja Suomi uudistuu tuskallisen hitaasti.

Taloustieteellisestä taustasta ja osaamisesta on tietysti valtavasti hyötyä ja iloa politiikassa. Mutta se ei riitä pitkälle. Jos haluaa vaikuttaa, pitää olla uutteran valmis perehtymään kaikenlaisiin yksityiskohtiin, niin lainsäädännössä kuin budjetissa. Taloustieteilijät voivat väitellä elvytyksestä tai säästöistä, mutta kaikki se pitää pukea käytännön esityksiksi, säännöiksi ja numeroiksi. Kaipaan joskus Economicumin (taloustieteen laitosten yhteinen tila Arkadiankadulla) tutkimusseminaareihin, mutta niissä voi Eduskunnastakin käsin piipahtaa jos kalenteriin sopii.

Kollegiaalisuus

Myönteisiin yllätyksiin kuuluu se, että kansanedustajat ovat median parrasvalojen ulkopuolella toisilleen hyvin ystävällisiä ja kollegiaalisia.  Vaikka arvot ja taustat ja pyrkimykset ovat hyvinkin erilaisia, eduskunnassa vallitsee jonkinlainen sanaton sopimus ihmisten kesken: ”olemme kaikki välistä aika lujilla, media kyttää meitä ja kuka vaan voi menettää paikkansa – olkaamme siis toisillemme reiluja ja ystävällisiä”. Eduskunta on ystävällinen ja kollegiaalinen työpaikka eikä tätä ehkä muuten kestäisikään.

Eduskunta on täynnä vahvoja, lahjakkaita ja intensiivisiä persoonia, koska henkilövaalimme ei kovin matalan profiilin hissukoita suosi.

Vaikka olen  vanhastaan listavaalin kannattaja, olen Suomen eduskunnan reipasta ja riemukasta diversiteettiä katsellessani alkanut myös tuntea tietynlaista kunnioitusta henkilövaalitapaamme kohtaan. Eduskunta on kuva Suomen kansasta kaikessa kauneudessaan ja rujoudessaan, ja tämän porukan kanssa on yhteinen näkemys valiokunnissa taottava.

Toimin Ruotsissa virkamiehenä 7 vuotta 2005-2012, ja kävin jonkin verran myös Riksdagin valiokunnissa. Listavaali-Ruotsissa edustajat ovat mielestäni keskimäärin virkamiesmäisempiä, usein kovan luokan asialleen omistautuneita asiantuntijoita, mutta Suomen voimakasluonteisiin edustajiin verrattuina he vaikuttavat keskimäärin harmaammilta ja paremmin käyttäytyviltä hissukoilta (miltä koko Ruotsin kansa toisaalta vaikuttaa joskus Suomeen verrattuna). Listavaali saattaa valikoida erilaisia persoonia. Tiedoksi kaikille listavaalin paheksujille kuitenkin se, että Ruotsin puoluelistat valitaan mitä demokraattisimmissa jäsenäänestyksissä. Suomessahan vallitsee sitkeä ja älytön harhaluulo, jonka mukaan ”puoluetoimistot” valikoivat listavaalimaissa (kaikki muut pohjoismaat) valtiollisten vaalien ehdokkaat

Täysistunto on teatteria

Ikään kuin vastapainona tälle ystävällisyydelle ovat täysistuntosalin keskustelut olleet suuri  pettymys. Ne ovat pääosin kummallista teatteria, jossa kansanedustajat eivät puhu toisilleen vaan kuvittelemilleen mediayleisöille. Varsinkin kyselytunti on paikoin aivotonta hölynpölyä, teatraalista tekokauhistelua. Kontrasti ystävällisen privaatin kanssakäymisen kanssa on samalla tavalla kammottava kuin olisi lapsen vanhanaikainen kasvatus, jossa lyönnit ja halaukset vuorottelevat.

Tästä syystä en käytä kovin paljon puheenvuoroja täysistunnossa. Täysistuntokeskustelut ovat kahdenlaisia. On etukäteen pyydettyjä puheenvuoroja, ja niissä voi olla järkevää sisältöäkin, mutta ne pidetään  yleensä lähes tyhjälle salille ja usein myöhään yöllä tai illalla. Sitten on ns. debatteja, yleensä teatraalisia näytöksiä, joihin puhemies myöntää puheenvuoroja spontaanisti. Jonkinlainen sääntö näyttää olevan, ettei takarivien uusille kansanedustajille myönnetä debattipuheenvuoroja kuin äärimmäisen harvoin.

Siksi en kovin paljon täysistuntosalissa puhu. Joko joutuisin odottelemaan tuskastuneena tuntitolkulla että oman pyydetyn puheenvuoron aika tulee esimerkiksi kello 21, tai sitten joutuisin kuuntelemaan teatraalisia debattipuheenvuoroja ilman mahdollisuutta sanoa itse mitään. Siksi käytän aikana Suomen kannalta paremmin olemalla huoneessani ja perehtymällä ajankohtaisiin uudistushankkeisiin ja talouspolitiikan tilanteeseen. Tyhjiä salejakin paheksutaan, mutta jos kaikkien olisi pakko olla koko ajan läsnä, eduskunnan työ hirttäisi täysin kiinni. Kukaan ei ehtisi tehdä mitään.

Eduskuntatyö on valiokuntatyötä

Varsinainen eduskuntatyö onkin valiokuntatyötä. Valiokunnat kokoontuvat pääsääntöisesti joka päivä maanantaita lukuunottamatta ja niihin tulee jatkuvasti valtavasti materiaalia, hallituksen esityksiä ja asiantuntijalausuntoja. Valiokunnissa käydään kärsivällisesti läpi lakiesitysten perusteluja ja kuullaan asiantuntijoita.

Valiokuntatyökin on hyvin määrämuotoista, siinä on joko asiantuntijakuulemista kysymyksineen tai valiokunnan mietintöjen tekstin parantelua kiivaassa keskustelussa. Kuulemisen jälkeinen lähetekeskustelu opastuksena valiokuntaneuvoksen kirjoitustyölle on paras tilaisuus järkevään poliittiseen keskusteluun, mutta sille jäävä aika on sekin usein liian lyhyt.

Niinpä edustajat eivät käy keskenään kovin paljon poliittista keskustelua ja sellaista keskustelua, jossa toisen ajatus- ja arvomaailma tulisi ymmärrettävämmäksi. Siksi myös  valiokuntamatkojen yksi merkittävä hyöty onkin siinä, että voidaan puhua vapaammin myös omien valiokuntakolleegoiden kanssa ja tutustua heihin.

Eduskunnan työtavat ovat siis aika vanhanaikaisia ja tehottomia ja ne ovat omiaan kärjistämään näkemyseroja ainakin täysistunnoissa. Koska vain täysistunnot ovat julkisia, Suomen kansa saa eduskunnan työstä ja samalla demokratiasta jokseenkin omituisen kuvan. Olemme koettaneet neljän kokoomuslaisen kansanedustajan yhteisessä pamfletissa ehdottaa eduskunnan työtapoihin parannuksia.

Omat toimet

Itselläni on tätä nykyä neljä valiokuntaa. Olen täysjäsen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa ja EU-asioista vastaavassa suuressa valiokunnassa, ja edellisessä olen sekä Kokoomuksen vastuuhenkilö että hallitusrintaman koordinoija jonka vastuulla on neuvotella hallituksen yhteiset kannat ja muotoilut kolmen hallituspuolueen kesken. Työelämävaliokunnassa minun on siis oltava jokseenkin aina. Siellä olen siis tehnyt pääosan päivätyöstäni, ja luotsannut lausuntoja niistä työelämäreformeista, joita hallitus on esittänyt.

Olen myös varajäsen talousvaliokunnassa ja valtiovarainvaliokunnassa. Ne kokoontuvat lähes poikkeuksetta samaan aikaan kuin työelämävaliokunta, joten minulle kertyy niistä paljon poissaolomerkintöjä. On silti hyödyllistä olla varajäsen, koska saan näiden valiokuntien aineistot ja voin tarvittaessa vaikuttaa Kokoomuksen kannanmuodostukseen niiden asioissa.  Tämä siis selityksenä poissaolojen suureen määrään, jota media toisinaan myös paheksuu.

Asiantuntijoita asianosaisten tilalle

Aika merkittävä vaikuttamisen muoto on valiokuntien asiantuntijoiden ehdottaminen. Hyvin perustellut ehdotukset menevät läpi, joten edustaja voi tätä kautta vaikuttaa asioiden käsittelyyn paljonkin. Suomen korporatismi näkyy siinä, että valiokuntaneuvoston ”round up the usual suspects” -asiantuntijalista on yleensä lähinnä asianosaisten lista.  Suomessahan on vanhastaan kysytty siltä, joka jotain julkista tukea tai etua saa, onko tämä tuki tai etu ”tarpeen”. Olenkin koettanut tehdä isänmaalle hyötyä lanseeraamalla mukaan parhaita akateemisia asiantuntijoita.

Tässä siis vaikutelmia kahdelta ensimmäiseltä vuodelta. Seuraavat täysistunnot ja valiokuntakokoukset pidetään ilmeisesti vanhassa eduskuntatalossa. Konkarien mukaan se on ylivertainen ympäristö, joka jo pelkällä arvokkuudellaan nostaa keskustelun tasoa. Toivotaan niin.

Aion edelleen tehdä parhaani, jotta Suomen hyvinvointivaltion rahoitus saadaan kuntoon työllisyysastetta nostamalla. Toivotaan, etten joudu tämän tavoitteen saavuttamiseksi olemaan politiikassa 100-vuotiaaksi vaikka välillä siltä hieman tuntuu.

Koetan heinäkuussa levätä ja pitää matalampaa profiilia politiikassa ja sosiaalisessa mediassa.

Niinpä toivotan nyt kaikille rakkaille ja kriittisille lukijoilleni hyvää kesää.