Kreikan rajatilanne puhuttaa poliitikkoja, kun alati arvaamaton Turkin presidentti Erdogan on päättänyt käyttää turvapaikanhakijoita Euroopan unionin painostamiseen. Tähän asti voimassa olleen kyynisen ja hauraan välipuheen nojalla Turkki on estänyt maassa olevaa laajaa pakolaisten joukkoa hakeutumasta Kreikan kautta Euroopan unioniin. Hän on nyt muuttanut politiikkaansa ja ohjannut suuren joukon turvapaikanhakijoita — jotka ovat alun perin ilmeisesti tulleet Afrikasta, Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta — pyrkimään Kreikkaan. Tämä on eräänlaista ”hybridisodankäyntiä” ja voimapolitiikkaa Euroopan unionin (sinänsä häpeällistä) heikkoutta hyväksikäyttäen. Unionimme ei ole kyennyt  muotoilemaan yhteistä, tehokasta, mielekästä ja humaania pakolaispolitiikkaa.

Ei yllätä, että Kreikka on tässä tilanteessa koettanut sulkea rajansa ja ilmoittanut, että se keskeyttää turvapaikkahakemusten käsittelyn. Ilmeisesti tällä on myös Suomen hallituksen jonkinlainen tuki, vaikka asiaa koskevat lausunnot eivät ole olleet aivan yhdensuuntaisia.

Kysymys onkin hankala ja periaatteellinen. Turvapaikan hakeminen on  ihmisoikeus, josta on sovittu kansainvälisessä pakolaissopimuksessa. Toisaalta jokaisen valtion ja tässä tapauksessa Euroopan unionin keskeinen oikeus ja suvereniteetin ja ylipäänsä kansallisen toimintakyvyn ylläpitämisen osa on oman rajan valvonta ja oikeus päättää siitä, ketkä maassa oleskelevat. Tässä tapauksessa unionin rajaa koettelee Turkin voimapolitiikka, eikä pakolaissopimusta voi tässä soveltaa mekaanisesti ja absoluuttisesti. Tämän on myös ministeri Ohisalo todennut sosiaalisessa mediassa.

Venäjän presidentti Putin toimi vuonna 2015 tunnetusti Suomea kohtaan hieman samalla tavalla kuin Turkki nyt eli ohjasi suuren joukon turvapaikan hakijoita Suomen itärajan ylityspaikkoihin. Ainakin  nykyinen ulkoministeri Pekka Haavisto oli kevään 2019 vaaliväittelyssä sitä mieltä, että rajan pikainen ”sulkeminen” eli sama kuin minkä Kreikka nyt tekee olisi tuolloin ollut Suomelta oikea tapa reagoida. Kirjoitan sulkemisen lainausmerkkeihin, koska Suomi ei käytännössä taida kyetä ”sulkemaan” itärajaansa muuten kuin aivan sotilaallisin keinoin, jos Putin haluaisi todella pirullisesti käyttää ihmisjoukkoja ulkopolitiikkansa välineenä Suomea vastaan, samoin kuin Erdogan nyt tekee.

Vasemmistoliitto on korostanut, että turvapaikan hakeminen on ihmisoikeus, joka on voimassa aina. Opetusministeri Li Andersson on syyttänyt Kokoomusta, joka on koettanut tivata vastausta siihen, tukeeko hallitus ja sen sisäministeri Maria Ohisalo Kreikan toimintatapaa. Arvostan opetusministeri Li Anderssonin periaatteellisuutta ihmisoikeusasioissa, mutta Vasemmistoliiton periaatteellisuus on surkean epäjohdonmukaista sen suhteen, mitä avoimempi ja vastaanottavampi pakolaispolitiikka meiltä ja Euroopan unionilta oikeasti edellyttäisi. Karu totuus on, että Euroopan unioni on tällä hetkellä poliittisesti kyvytön ottamaan vastaan suuria määriä turvapaikanhakijoita, eikä Suomi tässä suhteessa poikkea edukseen.

Vasemmiston toivoton ristiriita

Kirjoitan tämän poliitikkona, jolle sinänsä sopisi huomattavasti nykyistä suurempi pakolaiskiintiö ja sallivampi turvapaikkapolitiikka — jos, ja tämä on iso jos, jos unioni ja Suomi samalla ymmärtäisivät, mitä se edellyttää myös sisäisesti. Suomi on superjäykkine työmarkkinoineen ja nykyisen sosiaaliturvansa kanssa täysin kyvytön tarjoamaan laajalle joukolle tulokkaita sellaiset mahdollisuudet oman toimeentulon hankkimiseen, joka pitäisi laajan turvapaikkaperustaisen maahanmuuton sosiaalisesti ja taloudellisesti mahdollisena ja poliittisesti hyväksyttävänä.

Olemme jo vertailumaita Tanskaa, Ruotsia ja Norjaakin heikompia työllistämään ja integroimaan Lähi-idästä tulleita pakolaisia, ja niidenkään suoriutumista ei voi pitää kovin hyvänä. Pakolaistaustaisten työllisyysastetta pidetään Ruotsissa surkean heikkona, mutta meillä se on naapurimaatakin huonompi (näin on vanhastaan ollut, en ole tarkistanut aivan viimeisiä lukuja). Tanskassa on huomattavasti vapaampi työmarkkina ja velvoittavampi sosiaaliturva, mutta Tanskassakin ulkomaalaiskysymys on jatkuvasti kitkerä ja myrkyllinen.

Tunnustan auliisti, että omiin tulevaisuuden utopioihini kuuluu maailma, jossa kaikki maapallon ihmiset voisivat liikkua vapaasti ja valita asuinpaikkansa mistä haluavat. John Lennonin ”Imaginen” hengessä. Tällainen maailma ei itse asiassa ole niin kummallinen ja mahdoton kuin mitä useimmat ajattelevat. Lukekaapa yhdysvaltalaisen libertaariekonomistin Bryan Caplanin ja piirtäjä Zach Weinersmithin älykäs ja riemukas, sarjakuvakirjan muotoon puettu vapaan kansainvälisen liikkuvuuden puolustus. Mutta nykyiset julkiset hyvinvointijärjestelmämme sekä tiukka työvoimasäätelymme eivät ole selvästi laajemman kansainvälisen liikkuvuuden kanssa likimainkaan sopusoinnussa. Euroopan unionissa ei löydy myöskään tällä hetkellä poliittista tukea avoimemmalle pakolaispolitiikalle.

Sosiaaliturvamme oikeuksia ja velvollisuuksia on todennäköisesti joka tapauksessa muutettava sellaiseen suuntaan, että suurempi kansainvälinen liikkuvuus on mahdollista ja pelkkä asuminen ei takaa  kaikkia sosiaaliturvan oikeuksia asumispäivästä numero yksi. Mutta Kokoomusta syyttävän Li Anderssonin kannattaisi miettiä, mitä laajan pakolaisjoukon integroiminen Suomeen oikeasti edellyttää. Ainakin sellaisia asioita kuin työehtosopimusten yleissitovuuden purkaminen, sosiaaliturvan perinpohjainen uudistaminen nykyistä velvoittavammaksi ja vapaasti sovittava oppisopimusajan palkka — näin alkajaisiksi joitakin reformisuuntia mainitakseni.

Saksassa monet heikosti koulutetut maahantulijat pääsevät muuten eteenpäin juuri oppisopimuksen ansiosta. Meillä oppisopimuksen käyttö tällaisena väylänä on käytännössä estetty ja vasemmisto ei ole hiukkaakaan halukas helpottamaan sen ehtoja.

Tällaisia asioita vasemmiston kannattaisi miettiä. Vasemmiston ihmisoikeusajattelu näyttää yltävän lähinnä siihen, että myös toimeentuloa sosiaaliturvan varassa pidetään ihmisoikeutena eikä ketään tarvitse velvoittaa huolehtimaan toimeentulostaan. Tällaista ”ajattelua” ei julkistaloutemme kestä edes siinä tapauksessa, että turvapaikanhakijoita ei olisi tulossa maahan. Mutta minun onkin vaikea ymmärtää miten vasemmiston ajatus tässä juoksee. Ranskalle tyypilliset siirtolaislähiöt, joissa puolet nuorista on työttömiä, eivät ole hyvä tulevaisuudenkuva kenellekään.

P.S. Kafkamaisen murheellisiin uutisiin kuuluu se, miten ilmastoambitioillaan kukkoilevan Suomen viranomaiset eli Arpajaishallinto koettaa estää Antero Vartian ilmastokompensointisäätiön toiminnan. Tähän joudutaan varmaan palaamaan monta kertaa.