Juhana Vartiainen

Feminismi ja valtiovarainministeriö

Enemmän kuin ymmärretäänkään, valtiovarainministeriö on feminismin asialla ja feminismi valtiovarainministeriön asialla. Avainsana on naisten työllisyys.

Naisten ja miesten työmarkkina-asemat ovat edelleen keskimäärin erilaiset. Myös pohjoismaissa sukupuolten keskimääräinen palkkaero on 15-20 prosenttia. Tutkimukset osoittavat, että suoran palkkasyrjinnän merkitys on rajallinen. Pääosa sukupuolten palkkaerosta syntyy naisten ja miesten erilaisesta urakehityksestä ja ohjautumisesta erilaisiin tehtäviin ja eri toimialoille. Jos verrataan samanikäisiä naisia ja miehiä samoissa tehtävissä ja samoilla aloilla, palkkaero on selvästi pienempi. Se on kuitenkin edelleen varsin laaja monissa koulutusta vaativissa naisten ja miesten toimihenkilöammateissa, mutta usein nollan luokkaa matalapalkkaisissa työläisammateissa.

Palkka riippuu urakehityksestä, ja työurat ovatkin avain naisten ja miesten eriytyneisiin työmarkkinarooleihin. Monet nuoret naiset ja miehet aloittavat uransa samalla tavalla, mutta eroa alkaa syntyä siinä vaiheessa kun lapsia tulee. Silloin aletaan erikoistua, naiset perhevastuisiin ja miehet työuraan. Sukupuolten osaaminen ja mieltymykset eivät välttämättä alun perin eroa keskimäärin kovin paljon, mutta työmarkkinoiden toiminta kasaa erot lopulta isoiksi. Naiset ovat enemmän poissa työelämästä juuri siinä ikävaiheessa (30-40), jolloin miehet tekevät urasiirtoja ja hankkivat  osaamista ja kokemusta. Naiset hoitavat sairasta lasta, tietävät hoitajien puhelinnumerot sekä ihovoiteiden piilopaikat piironginlaatikoissa.

Työnantajat tietävät tämän eivätkä siksi kohtele naisia keskimäärin yhtä urasuuntautuneina kuin miehiä. Perheenkin näkökulmasta tällainen erikoistuminen voi olla ahtaan taloudellisesti rationaalista, koska miehellä on usein korkeampi palkka. Kuten ruotsalainen valtiotieteilijä Bo Rothtstein on todennut, tällaiseen käyttäytymiseen ajaa sekin, että tyypillisessä perheessa mies on naista vanhempi ja saavuttaa siksi työkokemuksensa nojalla korkeamman ansiotason. Naisten kannalta katkeraa on, että urasuuntautunutkin nainen saa helposti keskimääräisen ”perhevastuunaisen” kohtelun eli uramahdollisuudet jäävät miehiä heikommaksi.

Avain työelämän tasa-arvoon on siksi perhevastuiden tasa-arvossa. Sen näki jo Simone de Beauvoir, joka Toinen sukupuoli -klassikkoteoksessaan päätteli, että vasta synnyttämisestä luopuminen vapauttaisi naiset. Synnyttäminen ei lopu, mutta valtiovalta voi omilla toimillaan pienentää tai suurentaa perhevastuiden epäsymmetriaa.

Suomessa kehitys kohti tasa-arvoa on valitettavasti lähes pysähtynyt, ja suurin syy tähän on laajasti käytetty kotihoidon tuki kuntalisineen. Sen käyttäjistä 97 % on naisia, ja on turha haaveillakaan työmarkkinoiden tasa-arvosta ellei tämä asia muutu. Kotihoidon tukea perustellaan lapsen edulla, mutta kotihoidon tuki on myös muodostunut nuorten naisten  kansalaispalkaksi. ”Suomessakin eniten kotihoidon tukea käyttävät vähän koulutetut työläisammatissa olevat naiset, jotka eivät aiokaan palata töihin” (Riitta Jallinoja, HS 24.3.2013); ja ”Etuuden nimi on lasten kotihoidon tuki, mutta oikeastaan se on äitien kotona olemisen tuki, tai päivähoidon käyttämättä jättämisen tuki.” (Jorma Sipilä, HS 24.3.2013). Kuten Jorma Sipilä kirjoittaa, kotihoidon tukea tulisi uudistaa, ja suurin hyöty varhaiskasvatuksesta kodin ulkopuolella tulee niille lapsille, joiden vanhempien sosiaalinen asema on heikko.

Tasa-arvoa edistetään siksi parhaiten lyhentämällä kotihoidon tukea sekä pidentämällä vanheimpainlomia ja jakamalla ne symmetrisemmin, esimerkiksi 6+6+6 -mallin hengessä. Tämä on tepsivä keino kohti tasa-arvoa, ei pinnallinen ja jankutus siitä ”kuinka monta senttiä naisen euro on”. Tällaiseen politiikkaan kuuluu myös raskauden kustannusten tasaisempi jakaminen työnantajien kesken.

Ja tässä lyövät valtiovarainministeriö ja feminismi kättä. Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli ei pysy pystyssä ilman korkeaa työllisyysastetta. Vertailevien tilastojen valossa Suomen kotiäideissä on ilman muuta käyttämätön reservi, kuten allaoleva –Borg-Vartiainen-raportista lainattu — kuvio osoittaa.Kuvio esittää naisten työllisyysasteen ikäryhmittäin Suomessa (sininen katkoviiva) ja Ruotsissa (ruskea viiva). Jos naisten työurat paranevat ja naisten työnteko lisääntyy, julkinen talous ja feminismi kuuluvat molemmat voittajiin.

screenshot

Lisäksi tulee ottaa huomioon maahanmuuttajaperheiden asema. Päiväkodit tukevat maahanmuuttajalasten kotoutumista ja todennäköisesti myös heidän vanhempiensa mahdollisuuksia tutustua kantaväestöön.

Kotihoidon tuen rajaaminen lisääkin ajan mittaan varmasti naisten työssäkäyntiä.  Työnantajat ottaisivat naiset vakavammin. Erityisen myönteistä olisi, jos lyhyemmät kotihoitojaksot loisivat Suomessakin painetta osapäivätyön mahdollisuuksien lisäämiseen – sekä naisille että miehille.

Keskustellessani hiljattain vihreän ehdokkaan Maria Ohisalon kanssa feminismistä vihreiden nuorten järjestämässä tilaisuudessa, meillä nousi esille myös pieni konkreettinen ehdotus. Miksi ei Suomessakin laadittaisi vuotuisen valtion tulo- ja menoarvion yhteyteen liitettä, joka käy läpi tasa-arvotilanteen ja arvioi budjetin toimet nimenomaan tasa-arvon näkökulmasta? Ruotsissahan tällainen liite kuuluu jokaiseen tulo- ja menoarvioesitykseen. Jos voimme Marian kanssa tällaisen tavoitteen puolesta tulevassa Eduskunnassa toimia, lupaamme sen tehdä. Feminismi osaksi talouspolitiikan valtavirtaa!

Tilaa Juhanan uutiskirje

Liity Juhanan sähköpostilistalle! Saat ilmoituksen uusista kirjoituksista suoraan sähköpostiisi.