Valtiovarainministeriön tuore katsaus Suomen kansantalouden tilaan valaisee talouspolitiikan asetelmia seuraavalle hallituskaudelle siirryttäessä. Talouskasvu, työllisyyskasvu ja hallituksen säästötoimet ovat parantaneet julkistalouden tilannetta. Koko julkistalouden rahoitusalijäämän ennustetaan kuluvana vuonna 2019 olevan enää -0,4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Valtiontalouden alijäämä on -0,7 %/bkt, mutta sosiaaliturvarahastot (käytännössä siis eläkelaitoksemme) ovat ylijäämäisiä (+0,8%/bkt) ja paikallishallinto eli kunnat lievästi alijäämäisiä eli -05,%/bkt.

Voidaan siis sanoa, että julkistaloutemme on osapuilleen tasapainossa. Julkistalouden rakenteellinen alijäämä arvioidaan hienoisesti toteutuvaa alijäämää suuremmaksi, koska olemme valtiovarainministeriön mukaan jo hienoisesti potentiaalisen tuotantomme yläpuolella. Rakenteellinen alijäämä ei merkittävästi muutu lähivuosina.

Tämä kuulostaa hyvältä ja on olennaisesti parempi lähtökohta kuin missä olimme vajaat 4 vuotta sitten tämän hallituksen aloittaessa.

Julkistalouden tilanne heikkenee ensi vuosikymmenellä kuitenkin todennäköisesti merkittävästi, väestön ikääntymisen vuoksi. Aktiivisessa työiässä olevien määrä ei kasva, ja suuret ikäluokat tulevat paljon hoiva- ja terveydenhoitomenoja edellyttävään ikään. Julkistalouden pitkän aikavälin näkymä valottuu taloudellisen katsauksen seuraavassa kuviossa:

Kuviosta käy ilmi, että julkistalous alkaa ensi vuosikymmenen lopulla kiihtyvästi velkaantua, jos korjausliikkeitä ei tehdä. Kolmanneksi viimeinen rivi osoittaa julkisyhteisöjen velan (suhteessa bruttokansantuotteeseen) kasvavan kiihtyvästi nykyisin tulo- ja menoperustein. Taustalla on eritoten terveydenhoito- ja pitkäaikaishoitomenojen kasvu (n. 4,5% /bkt 2017-2070) ja sitten myös korkomenojen kasvu, jos korjausliikkeitä ei tehdä. Tulevaisuudessa uhkaavan kiihtyvän velkaantumisen toinen ilmiasu on kestävyysvaje, jonka valtiovarainministeriö arvioi vajaaksi 4 prosentiksi bruttokansantuotteesta eli noin 8-9 miljardiksi. Sen verran nykyistä vahvempi pitäisi siis julkistaloutemme olla nyt, jotta olisimme jo etukäteen varautuneet ikääntymisestä aiheutuvaan julkistalouden heikkenemiseen. Meidän ei tarvitsekaan varautua etukäteen heti, mutta vastuullinen talouspolitiikka on nyt sellaista, että joka vuosi koetetaan hieman parantaa julkistalouden rakenteellista tilaa.

Ylläolevan taulukon laskelma ulottuu vuoteen 2070, joka tuntuu kaukaiselta. Sitä se onkin, mutta kuten seuraavasta katsauksen kuviosta ilmenee, ikäsidonnaiset menot kasvavat jo 2-3 prosenttiyksikköä vuoteen 2035 mennessä

Ennen vuotta 2023 ikäsidonnainen julkistaloutta heikentävä muutos on kuitenkin vähäinen ja sitä se vuositasolla on koko ajan. Olen huolissani siitä, että politiikassa ei ensi vaalikaudella tiedosteta pitkäaikaista julkistalouden vahvistamisen tarvetta. Jos vuosina 2019-23 ei tehdä mitään julkistaloutta vahvistavia päätöksiä, niitä joudutaan tekemään pakon edessä ja tukalammin ehdoin 2020-luvun loppupuolelta alkaen. Kun pakon edessä säästetään, saavutettua etua kumartava poliittinen järjestelmämme ei ole kovin hyvä priorisoimaan vaan säästetään sellaisestakin, mikä olisi tarpeellista tulevaisuuden hyvinvoinnin kannalta.

Niinpä seuraava hallituskausi on poliittisesti haastava. Eduskunnassa ja politiikassa on laajasti sellaista tunnetta, että on aika vihdoin taas päästä politiikan ”normaalitilaan” uusia etuuksia jakamaan, kun talouden tila on normalisoitunut. Uusi normaali tarkoittaa kuitenkin ikääntyvässä kansantaloudessa jatkuvaa pientä kiristämisen tarvetta. Pelkään, että kaikki poliittiset puolueet eivät oikein tiedosta tätä. Puolueiden puheissa vilisee jo valtavia uusia menosatsauksia, ja jonkinlaista yksimielisyyttä vallitsee kalliista hävittäjähankinnoista. Sitäpaitsi ylläoleva laskelma lähtee kokonaan siitä, että talous pysyttelee suhdannetasapainossa eli trendikasvullaan. Suhdannevaihtelut ovat kuitenkin yleensä epäsymmetrisiä ja taantumat runtelevat enemmän kuin mitä nousukaudet kompensoivat.

Seuraavissa hallitusneuvotteluissa tulee siksi mielestäni asettaa tavoitteeksi, että julkistaloutta vahvistetaan rakenteellisesti hallituskauden 2019-23 aikana esimerkiksi 2 prosentilla bkt:sta eli noin 4,5 miljardilla eurolla. Siksi kaikkien kannattaa miettiä jo nyt ”säästölistoja”, vaikka kuinka eläisimme korkeasuhdannetta.

Ja juuri siksi työllisyysasteen nostaminen on edelleen asetettava talouspolitiikan päätavoitteeksi. Mitä enemmän onnistumme nostamaan työllisyysastetta työmarkkinoita ja sosiaaliturvaa uudistamalla, sitä pienemmin menoleikkauksin pärjäämme. Jos onnistumme lisäämään työllisyyttä (työtunteja) 2 prosentilla, se kuittaisi jo liki puolet yllä luonnehditusta 2 bkt-prosentin julkistaloudellisesta urakasta. Siksi työmarkkinauudistusten ja työllisyyttä nostavien sosiaaliturvauudistusten on oltava seuraavankin hallituksen silmäterä.