Juhana Vartiainen

Seuraava hallituskausi ja pettävä julkistalous

Valtiovarainministeriön tuore katsaus Suomen kansantalouden tilaan valaisee talouspolitiikan asetelmia seuraavalle hallituskaudelle siirryttäessä. Talouskasvu, työllisyyskasvu ja hallituksen säästötoimet ovat parantaneet julkistalouden tilannetta. Koko julkistalouden rahoitusalijäämän ennustetaan kuluvana vuonna 2019 olevan enää -0,4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Valtiontalouden alijäämä on -0,7 %/bkt, mutta sosiaaliturvarahastot (käytännössä siis eläkelaitoksemme) ovat ylijäämäisiä (+0,8%/bkt) ja paikallishallinto eli kunnat lievästi alijäämäisiä eli -05,%/bkt.

Voidaan siis sanoa, että julkistaloutemme on osapuilleen tasapainossa. Julkistalouden rakenteellinen alijäämä arvioidaan hienoisesti toteutuvaa alijäämää suuremmaksi, koska olemme valtiovarainministeriön mukaan jo hienoisesti potentiaalisen tuotantomme yläpuolella. Rakenteellinen alijäämä ei merkittävästi muutu lähivuosina.

Tämä kuulostaa hyvältä ja on olennaisesti parempi lähtökohta kuin missä olimme vajaat 4 vuotta sitten tämän hallituksen aloittaessa.

Julkistalouden tilanne heikkenee ensi vuosikymmenellä kuitenkin todennäköisesti merkittävästi, väestön ikääntymisen vuoksi. Aktiivisessa työiässä olevien määrä ei kasva, ja suuret ikäluokat tulevat paljon hoiva- ja terveydenhoitomenoja edellyttävään ikään. Julkistalouden pitkän aikavälin näkymä valottuu taloudellisen katsauksen seuraavassa kuviossa:

Kuviosta käy ilmi, että julkistalous alkaa ensi vuosikymmenen lopulla kiihtyvästi velkaantua, jos korjausliikkeitä ei tehdä. Kolmanneksi viimeinen rivi osoittaa julkisyhteisöjen velan (suhteessa bruttokansantuotteeseen) kasvavan kiihtyvästi nykyisin tulo- ja menoperustein. Taustalla on eritoten terveydenhoito- ja pitkäaikaishoitomenojen kasvu (n. 4,5% /bkt 2017-2070) ja sitten myös korkomenojen kasvu, jos korjausliikkeitä ei tehdä. Tulevaisuudessa uhkaavan kiihtyvän velkaantumisen toinen ilmiasu on kestävyysvaje, jonka valtiovarainministeriö arvioi vajaaksi 4 prosentiksi bruttokansantuotteesta eli noin 8-9 miljardiksi. Sen verran nykyistä vahvempi pitäisi siis julkistaloutemme olla nyt, jotta olisimme jo etukäteen varautuneet ikääntymisestä aiheutuvaan julkistalouden heikkenemiseen. Meidän ei tarvitsekaan varautua etukäteen heti, mutta vastuullinen talouspolitiikka on nyt sellaista, että joka vuosi koetetaan hieman parantaa julkistalouden rakenteellista tilaa.

Ylläolevan taulukon laskelma ulottuu vuoteen 2070, joka tuntuu kaukaiselta. Sitä se onkin, mutta kuten seuraavasta katsauksen kuviosta ilmenee, ikäsidonnaiset menot kasvavat jo 2-3 prosenttiyksikköä vuoteen 2035 mennessä

Ennen vuotta 2023 ikäsidonnainen julkistaloutta heikentävä muutos on kuitenkin vähäinen ja sitä se vuositasolla on koko ajan. Olen huolissani siitä, että politiikassa ei ensi vaalikaudella tiedosteta pitkäaikaista julkistalouden vahvistamisen tarvetta. Jos vuosina 2019-23 ei tehdä mitään julkistaloutta vahvistavia päätöksiä, niitä joudutaan tekemään pakon edessä ja tukalammin ehdoin 2020-luvun loppupuolelta alkaen. Kun pakon edessä säästetään, saavutettua etua kumartava poliittinen järjestelmämme ei ole kovin hyvä priorisoimaan vaan säästetään sellaisestakin, mikä olisi tarpeellista tulevaisuuden hyvinvoinnin kannalta.

Niinpä seuraava hallituskausi on poliittisesti haastava. Eduskunnassa ja politiikassa on laajasti sellaista tunnetta, että on aika vihdoin taas päästä politiikan ”normaalitilaan” uusia etuuksia jakamaan, kun talouden tila on normalisoitunut. Uusi normaali tarkoittaa kuitenkin ikääntyvässä kansantaloudessa jatkuvaa pientä kiristämisen tarvetta. Pelkään, että kaikki poliittiset puolueet eivät oikein tiedosta tätä. Puolueiden puheissa vilisee jo valtavia uusia menosatsauksia, ja jonkinlaista yksimielisyyttä vallitsee kalliista hävittäjähankinnoista. Sitäpaitsi ylläoleva laskelma lähtee kokonaan siitä, että talous pysyttelee suhdannetasapainossa eli trendikasvullaan. Suhdannevaihtelut ovat kuitenkin yleensä epäsymmetrisiä ja taantumat runtelevat enemmän kuin mitä nousukaudet kompensoivat.

Seuraavissa hallitusneuvotteluissa tulee siksi mielestäni asettaa tavoitteeksi, että julkistaloutta vahvistetaan rakenteellisesti hallituskauden 2019-23 aikana esimerkiksi 2 prosentilla bkt:sta eli noin 4,5 miljardilla eurolla. Siksi kaikkien kannattaa miettiä jo nyt ”säästölistoja”, vaikka kuinka eläisimme korkeasuhdannetta.

Ja juuri siksi työllisyysasteen nostaminen on edelleen asetettava talouspolitiikan päätavoitteeksi. Mitä enemmän onnistumme nostamaan työllisyysastetta työmarkkinoita ja sosiaaliturvaa uudistamalla, sitä pienemmin menoleikkauksin pärjäämme. Jos onnistumme lisäämään työllisyyttä (työtunteja) 2 prosentilla, se kuittaisi jo liki puolet yllä luonnehditusta 2 bkt-prosentin julkistaloudellisesta urakasta. Siksi työmarkkinauudistusten ja työllisyyttä nostavien sosiaaliturvauudistusten on oltava seuraavankin hallituksen silmäterä.

 

 

 

 

 

 

Mitä mieltä sinä olet?

8 kommenttia artikkeliin Seuraava hallituskausi ja pettävä julkistalous

  1. Sepex sanoo:

    Ekonomistit ovat siinä mielessä arvioissaan ristiriitaisia että he eivät osaa asettaa automatisaation ja robotisaation tuottamaa tehokkuuden kasvua omiin skenaarioihisa.

    Esimerkiksi meuhkataan lapsia syntyvän liian vähän ja samalla pelotellaan robottien vievän suurelta osalta työt. Jos robottien tuotos kyetään verottamaan yhteiskuntaa hyödyttävästi, tullaan nykyisellä lapsimäärällä enemmän kuin hyvin toimeen.

    Toinen harha liittyy taloushistoriaan. Toisen maailmansodan jälkeinen talousasvu on ollut maailmanhistoriallisesti tarkasteltuna poikeuksellisen suurta ja kestänyt pitkään. Nyt se vetelee monen ekonomistin mielestä viimeisiään. Eli kuvitelma että talous voisi aina kasvaa 3 prosenttia ollakseen terveellä pohjalla, on sekin illuusiota. Entropian lain mukaan rajatussa tilassa ei voi tapahtua rajatonta kasvua.

    1. Ahti Nuottimäki sanoo:

      Ottaisin kantaa tuohon robottiosaan:

      Jos Suomessa aletaan verottaa robottien käytöstä enemmän kuin kilpailijamaissamme, saame sanoa hyvästit hyvinvoinnille, koska kilpailukykymme luhistuu.

      Muistuu mieleeni viime vuosisadan työttömyysajat, jolloin soita kuivattiin ojittamalla. Sitä varten kehitettiin iso aura, jolla ojaa syntyi tehokkaasti ja nopeasti. Sen käyttö kuitenkin kiellettiin, koska se vähensi miestyötarvetta. Käyköhän robottien kanssa samoin?

  2. Tage Johansson sanoo:

    Edelleen: Kun tulot ja menot eivät ole tasapainossa (menot suuremmat), on seurauksena luonnollisesti säästöt eli menojen leikkaukset.
    Toinen vaihtoehto olisi tietenkin kansantalouden tulojen kasvattaminen. Eli yritykset tienaavat enemmän tekemällä kipeästi maailmalla haluttuja korkeamman yksikköhinnan ja katteen tuotteita. Myydään myös yhä enemmän korkean arvonlisän tuovia palveluita. Yhtiöt tekevät enemmän voittoa ja maksavat enemmän veroja, ostavat enemmän alihankintapalveluja maassamme myös.
    Näin tekevissä yhtiöissä ihmiset tienaavat myös korkeampia palkkoja ja maksavat enemmän tuloveroja. Ihmiset myös kuluttavat enemmän ja maksavat enemmän arvonlisäveroa. Korkeammista palkoista maksetaan enemmän eläkemaksuja.

    Tämä olisi mahdollista, jos suomalaiset yritykset tekisivät korkeamman yksikköhinnan ja katteen ja jalostusarvon tuotteita. Ja jos meillä olisi enemmän korkean tason palveluja vieviä palveluyhtiöitä.
    Tämä vaatisi selkeää lisäpanostusta T&K:hon ja koulutukseen. Koulutetummat ihmiset innovoisivat juuri näitä tarvittavia tuotteita ja palveluita.

    Miksi ei tämä voisi olla kokeilemisen arvoinen tie?

    Tekemällä samanlaisia tuotteita ja palveluita kuin mitä Puolassa ja Romaniassa sekä Taiwanissa tehdään, jos edes sitä, emme voi pärjätä. Meidän kustannustasolla noiden tuotteiden ja palveluiden myynti on mahdotonta.

    1. Ahti Nuottimäki sanoo:

      Konepajoissamme, joissa tehdään korkealaatuista työtä, on tällä hetkellä huutava tarve osaavasta työvoimasta; tilauksia olisi tulossa kuin, mitä voidaan toimittaa. Toisaalla elämäntapavetelehtijät nauttivat sosiaaliturvasta ja puuhailevat mitä sattuu. Mutta eivät mitään sellaista, mistä olisi jotakin hyötyä yhteiskunnalle.

  3. Imehtelijä sanoo:

    Laskelmassa ei ole huomioitu vuonna 2023 yhteisvastuulliseksi muuttuvaa EU pankkiunionin single resolution fundista aiheutuvia menoja. Pankkien pitäisi menot kattaa, mutta pohjoisen euroalueen veronmaksajilta taitavat viime kädessä mennä nämä etelän pankkien resoluutioihin ja back-stoppeihin tarvittavat pääomat (tai ainakin merkittävästi kasvavat velkavastuut). Joten julkisen talouden ennusteissa pitäisi käsittääkseni huomioida nämäkin rasitteet.

  4. Markus Sadeniemi sanoo:

    Jäin ihmettelemään kuviota ikäsidonnaisista menoista. Miksi menot kasvavat vuodesta 2045 lähtien, vaikka suuret ikäluokat ovat silloin mullan alla?

    1. tkterot sanoo:

      Ihmettelin aluksi ihan samaa. Mutta jos kaaviota katsoo tarkasti, niin kyllä pitkäaikaishoidon tarve kasvaa 2020-2040 rajusti. Eli loogisesti juuri tuon ajan kun suuret ikäluokat menevät huonompaan ja huonompaan kuntoon.

      Kokonaismenoja tuolla aikavälillä sitten kompensoi eläkkeiden ikäsidonnaisten maksujen suhteellinen pieneneminen varsinkin 2035-2045 ja opetusmenojen pieneneminen.

      2055 eteenpäin kokonaismenojen kasvuun vaikuttaa kaavion mukaan terveydenhuolto ja eläkemenot eniten.

  5. StephenSek sanoo:

    Hi a virtuousoffers
    Right-minded click on the component underneath to ready
    http://bit.ly/2SQKIOg