Helsingin asukasmäärä kasvaa, ja saimme vuonna 2023 lähes 11 000 uutta helsinkiläistä. Edellinen vuosi oli poikkeuksellinen myös historiallisesti: helsinkiläisten määrä kasvoi yli 10 000 uudella asukkaalla edellisen kerran 1960-luvulla, jolloin valmistuivat Helsingin suuret lähiöt.
Päättäjänä kuulen usein väitteen, että Helsinkiin ei tarvita uusia asuinalueita, uusia asuntoja tai täydennysrakentamista. Tänne muuttaneiden ihmisten määrä kertoo kuitenkin ilahduttavasti kotikaupunkimme vetovoimasta – ja samalla se tarkoittaa tarvetta uusille asunnoille. Kiitos nykyteknologian ja tutkimuksen, rakentamisen ja sen elinkaaren aikaisten päästöjen vähentäminen on mahdollista, mikä on vahvasti Helsingin kaupungin päämäärä.
Helsingin tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2030[1]. Tämä tarkoittaa sitä, ettei Helsingin toiminta aiheuta ilmaston lämpenemistä. Lisäksi Helsinki on asettanut tavoitteekseen nollata päästönsä vuoteen 2040 mennessä, ja pyrkii tämän jälkeen hiilinegatiivisuuteen.
Helsingissä merkittävimmät suorat päästölähteet ovat lämmitys, liikenne ja sähkö. Etenkin rakennuksissa tehtävät energiatehokkuustoimenpiteet, vähäpäästöiset liikenneratkaisut sekä uusiutuvan energian osuuden lisääminen lämmön- ja sähköntuotannossa vievät kohti hiilineutraaliutta.
Helsinki tekee vaikuttavia toimia ja päätöksiä sen puolesta, että saavutamme ilmastotavoitteemme. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen on erityisen tärkeää rakennetussa ympäristössä sekä jo olemassa olevassa rakennuskannassa että uudisrakennuksissa. Helsinki onkin kehittänyt rakentamisen päästövähennyspolitiikkaa sekä kokonaisvaltaisempaan että tavoitelähtöisempään suuntaan.
Puhuttaessa rakennetun ympäristön päästöistä, tulee huomioida päästöt koko elinkaaren ajalta. Eritoten runkomateriaali- ja päälämmitysjärjestelmävalinta sekä energiatehokkuus vaikuttavat rakennusten päästöihin. Helsingin kaupunki onkin ottanut käyttöön rakennuksen elinkaaren hiilijalanjäljen raja-arvon asemakaavoituksessa. Tämä tarkoittaa maksimitason asettamista elinkaarisille hiilipäästöille, mitä ei saa ylittää. Määräys huomioi päästöt laajasti, mikä jättää markkinoille valittaviin materiaali- ja toteutustapoihin valinnanvaraa, kannustaen samalla rakennusalaa kehittämään vähähiilisyyttä.
Talonrakentamisen lisäksi myös infra- ja esirakentamisesta syntyy merkittävästi hiilidioksidipäästöjä. Esirakentamisessa materiaalit, erityisesti betoni ja teräs, ovat perinteisesti muun muassa energiaintensiivisten tuotantoketjujen seurauksena merkittäviä päästölähteitä. Helsingin kaupunki on tehnyt päätöksen vähäpäästöisen betonin käyttämisestä infrahankkeissa sekä kalkkibetonin käytön kiellosta pohjastabiloinnissa. Esimerkiksi Malminkentällä on päätetty, että esirakentamisen päästöjä tulee vähentää 50 prosenttia tavanomaiseen rakennustapaan verrattuna.
Uudisrakentamisen vähähiilisyyden rinnalla myös olemassa olevan rakennuskannan energiankulutuksen vähentäminen ja energiatehokkuuden parantaminen on tärkeää. Helsingin kaupunki on perustanut vuonna 2021 energianeuvontatiimin, joka auttaa helsinkiläisiä taloyhtiöitä energiaremonttien läpiviennissä. Tämän palvelun tarkoituksena on kannustaa taloyhtiöitä ryhtymään toimiin oman taloyhtiönsä energiatehokkuuden parantamiseksi, mikä on myös usein taloudellisesti kannattavaa.
Kaupunki panostaa myös omassa hallinnassaan olevan rakennuskannan energiatehokkuuteen. Esimerkiksi uudisrakentamisessa kaupungin toimitilat ja palvelurakennukset suunnitellaan ja toteutetaan niin, että niiden E-luku[2] on vähintään 30 prosenttia kansallista raja-arvoa matalampi. Perusparannuksissa E-luvun on puolestaan pienennyttävä noin kolmanneksen.
Kaupungin kasvava asukasluku tarkoittaa tarvetta uusille asunnoille sekä vanhan korjaamiselle ja parantamiselle. Päättäjänä pidän tärkeänä niin Helsingin päästövähennystavoitteiden saavuttamista, kuin kasvavan Helsingin tarpeisiin vastaamista muun muassa asuntorakentamisessa. Kiitos tutkimuksen, kehityksen ja innovoinnin, voimme hyödyntää vähäpäästöisen rakentamisen potentiaalia osana ilmastonmuutokseen sopeutumista.
[1] Hiilineutraalius tarkoittaa sitä, että vertailuvuoden 1990 suorista päästöistä vähennetään vuoteen 2030 mennessä vähintään 80 prosenttia ja loput (enintään 20 %) voidaan kompensoida. Myöhemmässä nollahiilitavoitteessa tätä ulkopuolisen kompensoinnin mahdollisuutta ei enää ole, vaan päästöt tulee vähentää tasolle, jossa kaupungin omat hiilinielut pystyvät kompensoimaan jäljelle jääneet päästöt.
[2] E-luku eli energialuku kertoo rakennusten kokonaisenergian käytön. Mitä pienempi E-luku on, sitä energiatehokkaampi rakennus on kyseessä.
