Juhana Vartiainen

Työvoimavirrat ja rakenteellinen työttömyys

Helsingin Sanomissa ilmestyi 18.11.2017 Lauantaivieras-haastatteluni, jossa kommentoin talous- ja työllisyystilannetta. Totesin siinä mm. sen, että nykyinen poikkeuksellisen nopea talouskasvu on osittain suhdanne-elpymistä, joka ei voi nykyvauhdilla jatkua, kun voimavarojen käyttöaste saavuttaa normaalitasonsa. Tätä ongelmaa voi tarkastella sekä tuotantokuilun että työvoimareservin kautta. Lausuin käsitykseni, jonka mukaan todellinen työvoimareservimme eli työllisten määrän kasvutila on kenties noin 40 000 henkilöä.

Tämä arvio on herättänyt pahennusta ja keskustelua, mutta arvioni ei todellakaan ole kovin omaperäinen, vaan perustuu aika tavanomaisiin käsityksiin ja tilastotietoihin. Kausitasoitettu työttömyysaste oli haastatteluhetkellä käytettävissä olevan arvion mukaan 8,7 prosenttia ja OECD:n arvio Suomen rakenteellisesta työttömyysasteesta 7,4 %. Näiden erotus on 1,3 %-yksikköä. Yksi prosentti työvoimasta on noin 27 000 henkeä, jolloin 1,3 prosenttia on suunnilleen 35 000 henkeä. Lisäksi työvoima ja siksi työllisyyskin todennäköisesti kasvavat hieman enemmän kuin mitä työttömien määrä laskee, koska ihmisiä siirtyy työvoiman ulkopuolelta työtä etsimään nousukaudella. Niinpä tuo 40 000 on oikea suuruusluokka sille työllisyyskasvulle, jonka voimme talouden elpyessä nykyisillä talouden säännöillä ja instituutioilla saada aikaan.

Jotkut arvioivat rakenteellisen työttömyyden alhaisemmaksi kuin OECD, toiset (kuten Euroopan komissio) korkeammaksi. Halusin siis korostaa, että työvoimatasetta katsoen kasvun rajat eivät ole kovin kaukana. Tästähän on jo merkkejä, koska kaikkialta kantautuu tietoja rekrytointivaikeuksista, vaikka työttömyys on edelleen korkealla. Siksi tarvitaankin tarjontareformeja.

Mitä tapahtuu kun työttömyysaste alittaa rakenteellisen tasonsa? Silloin palkkavaateet yltyvät niin suuriksi — sekä tes-neuvotteluissa että markkinaehtoisissa yksilöllisissä sopimuksissa — että työvoimakustannusten nousu alkaa ylittää työn tuottavuuden noususta ja yritysten hintojen nostovarasta syntyvän nousuvaran (tätä voi mitata vertaamalla työvoimakustannusten nousuprosenttia työn tuottavuuden nousuprosentin ja yksityisen elinkeinotoiminnan hintaindeksin summan nousuprosenttiin). Itse asiassa tämä on NAIRU-periaatteella mitatun rakenteellisen työttömyysasteen määritelmä: NAIRU on alin työttömyysaste, joka on yhteensopiva sen kanssa, ettei kustannusten nousu kiihdy liian suureksi. Vaikka yhteys työttömyysasteen ja ansiotason nousun välillä on monissa maailman maissa heikompi ja erilainen kuin aiemmin, tällainen Phillips-käyrä on kuitenkin päättäjän kannalta järkevä lähtökohta. Jos finanssipolitiikalla koetettaisiin esimerkiksi jääräpäisesti työntää työttömyysaste 3 prosenttiin (ilman rakenneuudistuksia), tuloksena olisi varmasti aikamoinen kustannusten kilpajuoksu. Jokainen, joka pitää OECD:n 7,4 prosentin rakennetyöttömyysarviota liian korkeana, voi miettiä sitä, miten pontevia palkankorotusvaatimuksia jo nyt on esitetty, vaikka työttömyys on vielä niinkin korkealla kuin 8,5 prosenttia.

Osmo Soininvaara ja minä ehdotimme Lisää Matalapalkkatyötä -raportissamme, että pidättäydyttäisiin tes-korotuksista tai inflaation ylittävistä tes-korotuksista, kunnes työttömyys olisi esimerkiksi 5 prosenttia. Tällainen sitoumus ammattiliittojen taholta toisi uskottavuutta työttömyyden alentamispyrkimyksiin ja todennäköisesti toteuttaisi muutaman vuoden kuluessa noin 5 prosentin työttömyyden ja rakennetyöttömyyden. Työvoimakustannusten nousu jatkuisi sopeutumisen aikana tietysti markkinaehtoisesti (ennen vanhaan sitä kutsuttiin ”liukumaksi”), ja mojovampia korotuksia olisi luvassa sitten kun työttömyys olisi laskenut 5 prosentin tasolle.

Ehdotuksemme on valitettavasti yleisesti tyrmätty, mitä pidän pahaenteisenä sen kannalta, millaiseen työttömyysasteeseen Suomessa voidaan ylipäänsä päästä. Itse en usko, että nykyisellä sosiaaliturvalla ja yleissitovuudella on mahdollista päästä alle 7 prosentin, mutta olen oikein mielelläni väärässä.

Helsingin Sanomien haastatteluni nettiversio oli valitettavasti otsikoitu tavalla, joka antoi ajatuksestani ja viestistäni väärän kuvan (tämä on muuten yleinen haaveri: otsikon tekee yleensä aivan eri tiimi kuin itse haastatteleva toimittaja, eikä otsikkoa koskaan tarkistuteta haastateltavalla).

Nettiversion otsikossa luki:

Juhana Vartiainen:Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään.”

Tämän otsikon perusteella moni taisi tulkita haastatteluani niin, että pitäisin työministeriön 275 000 työttömästä työmarkkinakelpoisina vain vaivaista 40:tä tuhatta, kun taas loput 235 000 olisivat hylkiöitä, jotka eivät koskaan työllisty. Tästä ei tietenkään ole kysymys. Se, että työttömien yhteismäärä ei voi laskea kuin 40 tuhannella, ei tietenkään tarkoita, että nyt työttöminä olevista 275 tuhannesta jäisi työttömiksi 235 tuhatta.

Päinvastoin, ylivoimainen valtaosa nyt tem-rekisterissä olevista 275 tuhannesta työttömästä työllistyy. Itse asiassa työttömien joukon ”läpivirtaus” on varsin suurta ja suurempaa kuin mitä yleisesti kuvitellaan. TEM:n työnvälitystilaston nojalla laadittu seuraava taulukko valaisee tilannetta (suurkiitos ministeriön Heikki Räisäselle, joka toimitti taulukon minulle):

Taulukko: virta ”sisään” ja ”ulos” TEM:in työttömien joukosta 

vuosi tulovirta poistumavirta avoimille työmarkkinoille työllistynyt avoimille työmarkkinoille työllistyneet, %
2006 905 894 937 205 530 729 56,6
2007 859 217 884 654 481 035 54,4
2008 846 516 827 613 435 378 52,6
2009 984 727 911 894 475 846 52,2
2010 904 343 928 247 467 550 50,4
2011 854 622 861 660 421 745 48,9
2012 793 616 767 397 365 399 47,6
2013 815 478 758 799 358 229 47,2
2014 763 274 715 327 337 885 47,2
2015 693 118 666 354 315 504 47,3
2016 642 540 647 412 293 578 45,3
1-6/2017 300 173 328 385 145 304 44,2

Taulukko kertoo siis sen, miten monta uutta työtöntä joka vuosi TEM:n työttömien joukkoon joka vuosi tulee ja miten monta sieltä poistuu. Kuten taulukosta ilmenee, Työ- ja elinkeinoministeriön työttömien ”varannon” läpivirtaus on nopeaa. Joka vuosi TEM-työttömien joukosta työllistyy näinä vuosina noin 300 000 henkeä avoimille työmarkkinoille, ja toisaalta joukko kasvaa noin 600 000 uudella työttömällä. Osa siirtyy kuntoutukseen, osa koulutukseen, jotkut työvoiman ulkopuolelle, ja jotkut vain poistuvat rekisteristä esimerkiksi kuoleman tai ulkomaille muuttamisen kautta.

Joka vuosi työllistyy siis satojatuhansia työttömiä, eikä työmarkkinakelvottomia ole kuin pieni osa työ- ja elinkeinoministeriön noin 275 000 työttömäksi rekisteröityneestä. Heikoin työllistymistodennäköisyys on yleensä pitkäaikaistyöttömillä, joita on noin 100 000.

Olen huomannut, että tästä työttömien joukon valtavasta läpivirtauksesta ei olla kansalaisten ja päättäjien parissa riittävän tietoisia. Monet näyttävät ajattelevan, että työttömien joukko pysyy lähes samana vuodesta toiseen, ja vain mitätön osa siitä pääsee kamppailemaan vähistä työtilaisuuksista. Oikeasti siis noin 300 000 työtöntä työllistyy tällä hetkellä vuoden kuluessa, ja vielä paljon suurempi on kaikkien vuosittain syntyvien uusien työ- ja palvelussuhteiden lukumäärä.

Väärinkäsitystä vahvistaa valitettavasti se monien ekonomistienkin omaksuma puhetapa, jossa työllisten määrän kasvua kutsutaan ”työpaikkojen määrän kasvuksi” tai ”uusiksi työpaikoiksi”. Tämä on valitettavan epätarkkaa puhetta. Uusia työpaikkoja ja palvelussuhteita syntyy ja vanhoja loppuu joka vuosi useita satoja tuhansia, mutta se, mistä olemme kiinnostuneita, on tietenkin työllisten määrän kasvu. Siinä, että työttömyysjaksoja alkaa ja loppuu paljon, ei ole mitään pahaa, vaan se on dynaamisen ja kehittyvän talouden merkki — luovan tuhon merkki. Työllisten määrän kannalta on nettovaikutus oleellinen.

Samasta syystä on täysin harhaanjohtavaa vertailla työvoimahallinnon työnvälityksen avointen työpaikkojen määrää työttömien määrään ja päätellä siitä, että ”työpaikkoja ei riitä kaikille työttömille”. Suurin osa avoimille työmarkkinoille työllistyvistä työttömistä työllistyy aivan muita reittejä kuin työvoimahallinnon kautta. Kyllä näihin satojentuhansien vuosivirtoihin mukaan mahtuu — niin työttömiä kuin kotiäitejäkin. Mutta jos emme uudista rakenteitamme, en usko, että työttömyysasteemme ikinä laskee alle 6-7 prosentin.

Tilaa Juhanan uutiskirje

Liity Juhanan sähköpostilistalle! Saat ilmoituksen uusista kirjoituksista suoraan sähköpostiisi.

Mitä mieltä sinä olet?

6 kommenttia artikkeliin Työvoimavirrat ja rakenteellinen työttömyys

  1. Katja sanoo:

    Ovatko TEM:n tilastojen työttömät kokonaan vailla työtä olevia työnhakijoita, vai ”vain” työnhakijoita?

    1. Harri Heinilä sanoo:

      Vartiaisen artikkeli on puhdasta haihattelua. Oman yksillöllisen kokemukseni mukaan töitä ei yksinkertaisesti ole kaikille halukkaille. Olen itse hakenut lähes 1100 työpaikkaa viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana. Pystyisin tekemään noista 95 % varsin lyhyellä perehdyksellä. Ongelma vain on siinä, että hakijoita per työpaikka on aivan liikaa. Kokemukseni mukaan vaihteluväli on 20 – 500 hakijaa per työpaikka. Tuohon voi laskea mukaan työvoimatoimiston työvoimakoulutuspaikat, joihin on satojen hakijoiden jonot. Noitakin olen hakenut yli 30:tä ilman tulosta.

      Ehkä Vartiaisella on jokin ”taikakeino”, jolla tuo hakijamäärä vähenee. Muilla ei tuota ”taikakeinoa” ole tiedossa. Tämänhetkisellä työpaikkatarjonnalla mainittu 275000 työttömän joukko ei vähene täystyöllisyysasteeseen vuosikymmeniiin. Tosiasia on, että taistelu työttömyyttä vastaan on jo hävitty Suomessa. Siten olisi aika tunnustaa tosiasia, että töitä ei tule koskaan olemaan kaikille työtä haluaville. Ei vaikka työttömät polvillaan töitä pyytäisivät.

      On myös turha puhua, että koulutus kannattaa. Yliopisto kouluttaa tuhansia suoraan työttömyyskortistoon itseni mukaanlukien. Valmistuin 2016 valtiotieteiden tohtoriksi. Taustalla on yo-merkonomi -tutkinto. Työkokemusta IT-alalta lähes 14 vuotta. Eikä töitä tai työvoimakoulutuspaikkaa saa, vaikka kuinka hakee töitä niin säännöllisesti ja hyvin kuin mahdollista. Uusia kilpailijoita työnhakuun tulee jatkuvasti, joten toivoton tilannehan tuo tulee olemaan jatkossakin. En pysty edes tekemään tutkimusta, kun apurahojen hakijoitakin on tuhansia yhtä apurahahakua kohden. Todennäköisyys saada apuraha on äärimmäisen pieni.

      Siten valtiovallan on aika tunnustaa se tosiasia, että jos ns. hyvinvointivaltio aiotaan säilyttää jatkossakin jonkinlainen perustoimeentulotukijärjestelmä olisi vihdoinkin saatava aikaan. Nyt todella töitä hakevat työttömät yrittävät selvitä minimaalisilla työmarkkinatuella, asumistuella ja toimeentulotuella. Jatkuvasti kohoavien vuokrien myötä kaduilla alkaa pian olemaan tungosta, kun ei ole enää varaa maksaa vuokria, kun ei ole töitä. Pelkästään Helsingissä Kela maksaan 13000:n asukaskunnan vuokran (itseni mukaanlukien).

      Siten Vartiaisen olisi aika herätä todellisuuteen tai ryhtyä työttömäksi työnhakijaksi. Siinähän se todellisuus selviää.

      Harri Heinilä,

      Valtiotieteiden tohtori

    2. S Johanna sanoo:

      Asia kerrotaan TEM:n tilastoissa työllisyyskatsauksessa, joka löytyy netistä hakemalla.

      Katsauksessa on erikseen lueteltu tällä hetkellä työssä olevat työnhakijat, varsinaiset työttömät työnhakijat ja vieläpä työttömät työnhakijat, jotka ovat joissain palveluissa (eli koulutuksessa, harjoittelussa, kuntouttavassa työtoiminnassa tms.) Työnhakijaksi te-toimistoon saa ilmoittautua työssäkäyvä ”huvikseen” työtä hakeakseen tai vaihtaakseen työpaikkaa, mutta työttömyysetuuksia ei tietenkään makseta, koska henkilö ei ole työtön.

      Esim. uusimmissa katsauksessa kerrotaan, että lokakuun lopussa (2017) työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kaikkiaan 583 500 työnhakijaa, mutta työnhakijoista oli työssä olevia 171 900, joista 148 100 oli yleisillä työmarkkinoilla ja 23 800 työ- ja elinkeinohallinnon palveluilla työllistettynä.

      Työnhakijoista oli työttömiä työnhakijoita 272 500.
      Palveluissa olevia oli lokakuussa 125 700 työtöntä työnhakijaa.

      Joten kun lasketaan yhteen varsinaiset työttömät työnhakijat ja palveluissa olevat työttömät työnhakijat, niin saadaan tulokseksi todellinen työttömien työnhakijoiden määrä. Tätä TEM kutsuu laajaksi työttömyydeksi ja laaja työttömyys oli lokakuussa 398 200 henkilöä.

      Eli paria tuhatta vaille 400 000, joka on aika iso ero Tilastokeskuksen lukuihin, joiden mukaan Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen työttömiä oli vuoden 2017 lokakuussa 197 000 ja työttömyysprosentti 7,3 %.

      398 200 – 197 000 = 201200 eli jopa parisataatuhatta todellista työtöntä jää Tilastokeskuksen 7,3 % työttömyysluvussa huomioimatta.

      Mikä on sitten todellinen työttömyysprosentti? Noin 13-14 %? Nämä 398 200 työtöntä työnhakijaa palveluissa tai ilman palveluja ovat oikeasti olemassa olevia henkilöitä ja vailla työtä, joko hetkellisesti tai pidemmän aikaa. Näiden lähes 400 000 työttömän työttömyys myös aiheuttaa Suomen huikeat kustannukset työttömyydestä., koska näin suurelle joukolle maksetaan erilaisia työttömyyskorvauksia. Viime vuosina työttömyysmenojen suhteen ollaan esitetty 5 miljardin lukua.

      Suomessa matka siihen, että olisi 5 % ja 3 % työttömyys Tilastokeskuksen arvioimana ja TEM:stä nyt puhumattakaan saattaa siis olla todella pitkä.

  2. Mikkis sanoo:

    Olemme itse antaneet vallan AY liikeelle joka ylläpitää työttömyyttä viimeiseen asti. Emme tarvitse näitä menneisyyden aateista kiihotuneitta valehtelevia oman valtansa etusijalle asetavia mafiosoja. Suomi tarvitsee työtä eikä kitinä pesäkeitä.

  3. Anneli sanoo:

    Ilmoitetun työttömyyden laskentatapa muutettiin vuosia sitten. Johannan kertoma todellinen (laajempi) työttömyyden määrä antaa realistisemman kuvan yhteiskuntamme tilasta ja siitä miksi huoltosuhde on huono.
    Tämä olisi mielestäni parempi perustelu yhteiskunnallisille muutoksille kuin ”kaunisteltu” pienempi luku.

  4. Topi sanoo:

    Erinomainen kirjoitus rakennetyöttömyydestä. Minun mielestä kirjoitus edustaa valistuneempaa ja rakentavampaa ajattelua kuin mitä Rinne puhuu mielipiteissään.

    Virtaus viranomaisten tilastojen sisällä on suurempaa kuin olisin luullutkaan ja kirjoitus toi uutta tietoa kokonaisuudesta. Luulisin, että suuri osa rakenteiden muuttumisen edessä työttömäksi joutuneista työllistyy nykytilanteessa helpommin itse kuin tilastoihin ilmoittautumalla tai ay-liikkeeseen luottamalla.

    Soininvaara, joka mainittiin kirjoituksessa perustelee myös ajatuksensa hyvin ja onkin monesti ”oikeammassa” kuin puolueensa muilta osin.