Juhana Vartiainen

THL, tasa-arvo ja kotihoidontuki

Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos julkaisi syyskuussa tutkimusraportin ”Perhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa-arvo”. Se perustuu pääosin laajaan kyselytutkimukseen, joka kartoittaa suomalaisten kotitalouksien asenteita perhevapaita kohtaan.

Raportissa on paljon hyödyllistä perustietoa ja esimerkiksi työllisyysasteen tilastoinnin yksityiskohtiin pureudutaan siinä ansiokkaasti. Osa Ruotsin ja Suomen erosta naisten työllisyysasteessa selittyy sillä, että Ruotsissa perhevapaalla oleva tilastoidaan työlliseksi, jos hänellä on voimassa oleva työsuhde, Suomessa vain isyys- tai äitiysvapaalla olevat. Tämä onkin tärkeä ero, joskaan se ei osoita (kuten raportin kirjoittajat ilmeisesti ajattelevat), ettei naisten työllisyysastetta olisi syytä nostaa.

Raportti ja erityisesti sen tiedotuskärjeksi valittu väite kotihoidon tuen ja naisten työllisyysasteen (olemattomasta) yhteydestä toimivat kuitenkin tasa-arvon edistämistä vastaan ja perustuvat kyseenalaiseen analyysiin. Raportin keskeinen väite on, että kotihoidon tuen lyhentäminen tai poistaminen ei nosta naisten työllisyysastetta. Tämä väite oli THL:n tiedotteessa ja tiedotuksessa valittu myös raportin ydinviestiksi. Väitettä ei kuitenkaan kyetä raportissa perustelemaan, ja raportin kirjoittajat sivuuttavat aihetta koskevan uskottavan tutkimuksen. Tämä on erittäin valitettavaa, varsinkin jos raportin tiedote vaikuttaa nyt vireillä olevan perhevapaauudistuksen sisältöön. Jos päättäjät todella uskovat, että kotihoidon tuen ja naisten työllisyyden välillä ei ole yhteyttä, on varsin todennäköistä, että ”uudistus” jää kosmeettiseksi näpertelyksi.

En aio tässä esitellä raporttia laajemmin, vaan suosittelen tutustumista siihen. Perustelen tässä näkemystäni, jonka mukaan raportti antaa kyseenalaisia politiikkasuosituksia, jotka eivät perustu hyvälle tutkimukselle. Tuomas Kosonen on Palkansaajien Tutkimuslaitoksen blogisivulla ansiokkaasti esittänyt samansuuntaista kritiikkiä.

Miksi asia on tärkeä

Taustaksi todettakoon, että Suomi on jäänyt sukupuolten tasa-arvossa jälkeen muista pohjoismaista. Naisten tulot jäävät reilusti jälkeen miesten tuloista. Tämä johtuu monista seikoista, mutta yksi keskeinen tekijä on sukupuolten yhteiskunnallisen työnjaon epäsymmetria. Naiset kantavat miehiä suuremman vastuun lasten ja kodin hoivatöistä, kun taas miehet erikoistuvat työuraansa. Kuten THL:n tutkimuksesta ilmenee, naisten pidemmät poissaolot työelämästä perheen lasten ollessa pieniä alentavat naisten työllisyysastetta. Ne näkyvät heikompana palkka- ja urakehityksenä myös töihin paluun jälkeen. Tiedämme muusta tutkimuksesta, että miehille vastaava ikävaihe on nimenomaan uran luomisen avainvaihe, jolloin tehdään urasiirtoja, valmiudet paranevat ja palkka nousee. Tämä vaihe jää monilla pitkään kotona lasten kanssa olevilta äideillä heiveröisemmäksi. Tämä näkyy myös naisten eläkeläisköyhyytenä.

Kotihoidontuki on keskeinen tätä epäsymmetriaa ylläpitävä sosiaaliturvan muoto. Kotihoidon tuen saajista on isien osuus vain 6,9 prosenttia (s. 122). Etuisuutta on perusteltu lasten edulla, mutta siitä on tullut myös eräänlainen vähän koulutettujen naisten kansalaispalkka tai perustulo. Lasten hoitamisesta kotona on tullut joillekin äideille jonkinlainen (huono) toimeentulon muoto, ja tämä näytään suomalaisessa yhteiskunnassa jopa hiljaisesti hyväksyttävän.

Tällainen lähtökohta on Pohjoismaissa surkean kunnianhimoton. Totta kai lapsiperheiden toimeentulosta on pidettävä mahdollisuuksien mukaan huolta, mutta hyvä pohjoismaisen feminismin lähtökohta on ilman muuta se, että naisilla ja miehillä on omat riittävät ansiotulot ja ura työntekijänä tai yrittäjänä. Parisuhteiden sisäisen tasa-arvon kannalta on elintärkeää, että kumpikaan osapuoli ei ole taloudellisesti liian riippuvainen toisesta.

Siksi nykyisen kotihoidon tuen lyhentäminen tai poistaminen naapurimaamme Ruotsin tapaan ja näiden resurssien käyttäminen parempaan päivähoitoon ja pidempään vanhempainvapaaseen ensimmäisen ikävuoden-puolentoista aikana olisi tasa-arvon kannalta oikea uudistussuunta. Sitä puoltavat myös viimeaikaisen mikroekonometrisen tutkimuksen tulokset, joiden mukaan varhaiskasvatus on ihmisen myöhemmän työuran kannalta hyödyllisin investointi.

Kotihoidon tuki ja työllisyysaste

THL:n tutkimuksen julkistajat olivat valinneet tiedotteensa keskeiseksi viestiksi sen, ettei kotihoidon tuen lyhentäminen tai poistaminen nostaisi naisten työllisyysastetta. Tälle väitteelle ei löydy perusteluja, sen enempää mainitusta tutkimuksesta kuin muustakaan tutkimuksesta. Vähän koulutetut (vain peruskoulun varassa olevat)  naiset jäävät kyllä työttömiksi suuremmalla todennäköisyydellä kuin muut naiset, mutta tämä ei tietenkään tarkoita, että heidän työllistymistodennäköisyytensä olisi nolla. Ainoa perustelu, joka raportissa tälle uskomattomalle väitteelle esitetään, on että osalla kotihoidon tukea pitkään käyttävistä naisista ei ole työsuhdetta mihin palata. Raportin pääkirjoittaja Minna Salmi kävi eduskunnassa Tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa 7.11 toistamassa saman väitteen: ”nämä naiset jäisivät työttömiksi tai työvoiman ulkopuolelle” (esityskuvissa). Totta tosiaan, jos naisia pidetään työmarkkinakelvottomina, miksei heille maksettaisi koko elämän ajalta äidinpalkkaa? Työmarkkinoilla syntyy ja loppuu noin 700-800 tuhatta työsuhdetta joka vuosi. Kyllä siinä muutama kotiäiti mukaan mahtuu.

THL:n raportti kuitenkin itse osoittaa, miten tärkeä rajapyykki juuri lapsen 3 vuoden ikä (kotihoidontuen yläraja) on (ks. Kuvio 1, s. 13). Kun nuorin lapsi täyttää 3 vuotta, äitien työllisenä olemisen todennäköisyys hyppää rajusti ylöspäin. Raportin kyselytutkimus vahvistaa niin ikään käsityksen, jonka mukaan tauon pitäminen työelämästä on yksi merkittävä motiivi (äitien) kotihoidon tuen käyttämiselle (s. 81). Tämähän ei missään tapauksessa ole eikä ole ollut perhevapaiden säätämisen tarkoitus.

Kotihoidon tuen työntarjontavaikutuksia on analysoitu Tuomas Kososen tutkimuksessa, joka hyödyntää kotihoidon tuen kuntalisän vaihtelua voidakseen identifioida kotihoidon tuen kausaalisen vaikutuksen. Kosonen löysi varsin vahvan vaikutuksen kotihoidon tuen ja työn tarjonnan välillä. Kososen tutkimus kylläkin mainitaan THL:n raportissa, mutta tavalla, joka osoittaa, että sitä ei ilmeisesti ole ymmärretty. Minna Salmi sanoi Tasa-arvoasiain neuvottelukunnalle, ettei Kososen tutkimuksesta voi tehdä kotihoidon tuen poistamista tai lyhentämistä koskevia kausaalipäätelmiä, koska tutkimus koski ”eri asiaa” eli tuen kuntalisien muutoksia, ja hän toistaa saman käsityksen Tuomas Kososen blogikirjoituksen keskustelukentässä. THL:n kirjoittajaryhmä ja Salmi eivät ilmeisesti ymmärrä Kososen tutkimusmenetelmää. Kosonen hyödyntää nykyaikaisen ekonometrian tapaan sitä variaatiota, jota kuntalisissä on olemassa — jotta voitaisiin identifioida jotakin kotihoidon tuen muutosten kausaalivaikutuksista. Kausaalivaikutukset ovat tietysti epävarmoja, mutta Kososen tutkimus on tietääkseni ainoa, joka voi Suomen osalta niitä edes joten kuten valaista. Tämä keskustelu osoittaa, että VATT:n ekonomistien ja THL:n sosiologien pitäisi olla enemmän vuorovaikutuksessa keskenään, jotta metodiset lähestymistavat eivät tällaisella tavalla erkaantuisi.

Systeemiajattelu puuttuu

Raportti spekuloi siis sillä, mitä tapahtuu nykyisille kotihoidon tuen käyttäjille jos tukea lyhennetään tai se poistetaan. Siitä puuttuu tarpeellinen systeemiajattelu. Raportti vahvistaa käsityksen, jonka mukaan Suomeen on syntynyt pitkään kotihoidon tukea käyttävien, vähän koulutettujen ja heikon työmarkkina-aseman naisten ryhmä. Tämän pitäisi soittaa hälytyskelloja kaikissa tasa-arvon ystävissä. Perhevapaauudistuksen tavoitteena tulisi olla se, että naisilla olisi nykyistä pidemmät ja ehyemmät työurat ja enemmän tuloja. Toimeentulon ei tulisi perustua lasten tekemiseen, ainakaan nykyaikaisessa pohjoismaassa. YK:n naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimuskin velvoittaa (ks. sen artikla 5) toimimaan niin, että naisten ja miesten rooleihin liittyvät kaavamaiset käsitykset heikkenevät ja naiset ja miehet ottavat yhtäläisen vastuun perheestä ja lapsista. Jos uudistus onnistuu, naisten työmarkkina-asema paranee, myös vähemmän koulutettujen. Ja jos pitkää kotihoidon tukea ei olisi olemassa, työnantajat ottaisivat nuoret naiset vakavammin eikä Suomessa olisi yhtä paljon naisia, joilta puuttuu työsuhde.

Kotihoidon tuki on naisansa

Ironista kylläkin, THL:n raportti ei sisälläkään oikeastaan mitään sellaista dataa, joka sotisi omia käsityksiäni vastaan. Se vahvistaa ennakkokäsityksen kotihoidon tuesta sukupuolittuneen yhteiskunnallisen työnjaon pönkittäjänä. Raportin kirjoittajat (tai oikeastaan Minna Salmi) lähtevät heikoille jäille oikeastaan vasta spekuloidessaan siitä, mitkä olisivat kotihoidon tuen lyhentämisen työllisyysvaikutukset. Salmi on sittemmin puolustautunut kritiikiltä sanomalla, ettei kirjoittajilla ole kantaa kotihoidon tukeen ja hänen puolestaan sitä voisi lyhentää. Raportin varsinainen politiikkasuositus on, että isille korvamerkittyä vanhempainvapaata pidennettäisiin. Näin voidaan toki tehdä, ja saada aikaan todennäköisesti mitätön yhteiskunnallinen muutos. Isäthän eivät tällä hetkellä edes käytä kaikkia tarjolla olevia vapaita.

Suomen julkistalous on valmiiksi rakenteellisesti alijäämäinen ja julkistaloutta merkittävästi heikentäviin uudistuksiin ei ole nyt eikä ensi vuosikymmeninä varaa. Perhevapaiden uudistaminen tasa-arvoa edistävällä tavalla on mahdollista, jos kotihoitoon uhrattuja resursseja käytetään lapsen ensimmäisen vuoden vanhempainvapaiden parantamiseen sekä päivähoidon resurssien lisäämiseen. Tasa-arvo ei etene jos kotihoidontuki jää ennalleen, ja siksi THL:n politiikkasuositus on ongelman sivuuttamista. On helppo hokea, että tasa-arvon pitää saada maksaa, mutta jos asioita halutaan oikeasti edistää, on turhaa rakennella julkistaloutta merkittävästi heikentäviä uudistuksia. Naisten työllisyysasteen nostaminen (miesten ohella) kotihoidontukea lyhentämällä on kuitenkin se lisäresurssi, joka luo perhevapaauudistukselle talouspoliittisia vapausasteita.

Sekä miesten että naisten työllisyysastetta on nostettava

Ehkä hieman hupaisallakin tavalla raportti ja Minna Salmi vertailevat naisten ja miesten työllisyysasteita eri koulutustasoilla ja toteavat, että pitäisi ”pikemminkin” olla huolissaan lapsettomien miesten työllisyysasteesta (s. 14; sama tuli esiin Salmen esiintymisessä eduskunnassa). Salmi käy siis keskustelua siitä, kumman sukupuolen työllisyysastetta olisi nostettava ja kumpi sukupuoli tekee tarpeeksi tai liian vähän työtä – aivan kuin riideltäisiin siitä, kummalle kuuluvat kodin tiskivuorot. Karu totuus on tietysti se, että Suomessa on nostettava sekä naisten että miesten työllisyysastetta, jos mielitään rahoittaa hyvinvointilupauksemme. Ja entä jos toimittaisiin THL:n näkemyksiä mukaillen ja keskityttäisiin miesten työllisyysasteen nostamiseen? Silloinhan tuloilla mitattu sukupuolten eriarvoisuus kärjistyisi entisestään. Jos tasa-arvoa halutaan edistää, on syytä edistää naisten tulonmuodostusta enemmän kuin miesten, ja siihen ei ole oikoteitä, vaan se edellyttää, että naiset tekevät suhteessa miehiin tähänastista enemmän työtä, niin palkansaajina kuin yrittäjinä.

Ruotsin esimerkki

Ruotsi poisti kotihoidon tuen kokonaan vuoden 2016 alusta. Perusteluna oli, että vuoden 2008 alusta voimaan tulleesta tuesta oli tullut naisille ”ansa”, joka heikensi heidän työmarkkina-asemaansa ja siksi myös sukupuolten tasa-arvoa (lakiehdotuksen perusteluja voi lukea esimerkiksi täältä). Minna Salmi lausui eduskunnassa käydessään, ettei Ruotsin kotihoidon tukea voi lainkaan verrata Suomen kotihoidon tukeen, mm. siksi, että Ruotsin tukea käyttävät vain maahanmuuttajanaiset. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta vaikka pitäisikin, se olisi ollut entistä vahvempi perustelu tuen lopettamiseen. Ruotsin kotihoidontukijärjestelmä oli hyvin lähellä Suomen vastaavaa. Se salli kunnille maksaa 3000 kruunun kotihoidon tuen, ja pääasiallinen ero Suomen järjestelmään oli, että tämän yli menevien kuntalisien maksaminen oli kielletty. Totta kai yksi lisäperustelu tuen lopettamiselle oli se, että se näytti tutkimuksen nojalla olevan erityisen suosittua maahanmuuttajavaltaisissa kunnissa. Mutta kaikki ne perustelut, joita ”naisansan” purkamiselle Ruotsissa esitettiin, pätevät vähintään yhtä väkevästi Suomessa.

Raportin vastaanotto

Raportin ydinviesti, jonka mukaan kotihoidon tuki ei vaikuta naisten työllisyysasteeseen, meni valitettavan hyvin tiedotusvälineissä läpi. Kommentoin itsekin tutkimusta ja sen tiedotetta tuoreeltaan, ja varmasti liian aggressiivisesti ja epäkohteliaasti, mikä on harmittanut ja kaduttanut minua jälkikäteen. Pyydän tätä anteeksi THL:n tutkijoilta ja kaikilta.

Myönnän olleeni äärimmäisen pettynyt THL:n tutkijoiden valitsemaan ydinviestiin, koska pelkään pahoin sen jälleen kerran estävän olennaiset tasa-arvoa edistävät uudistukset – varsinkin kun kovan väännön jälkeen sentään oli saatu nykyhallitus liikkeelle tässä asiassa. Kommentoimme Tuomas Kososen kanssa THL:n raporttia myös radion Ykkösaamussa.

Monet tasa-arvon puolestapuhujat halusivat puolustaa raporttia ja sen johtopäätöksiä Tuomas Kososen ja itseni esittämältä ekonomistikritiikiltä. Tasa-arvovajehankkeen yksi alullepanija Anu Koivunen näki jopa Hbl:n kolumnissaan suoranaisena tappiona sen, että raporttia vastaan hyökättiin tällä ekonomistisella tavalla. Minun huonoihin käytöstapoihini on syytäkin puuttua, mutta minun on vaikeaa nähdä, miksi tasa-arvon ystävä puolustaisi THL:n viestiä perhevapaakeskusteluun. Tässähän on asiallisesti kysymys kotihoidon tuen muutosten sukupuolivaikutusten arvioinnista. Miksi pitäisi tasa-arvon nimissä puolustaa THL:n interventiota, joka a) sivuuttaa asiaa koskevan parhaan tutkimustiedon, b) pitää osaa naisista täysin työmarkkinakelvottomina ja c) lisää todennäköisyyttä sille, että meneillään oleva perhevapaauudistus jää voimattomaksi näpertelyksi?

 

 

Tilaa Juhanan uutiskirje

Liity Juhanan sähköpostilistalle! Saat ilmoituksen uusista kirjoituksista suoraan sähköpostiisi.

Mitä mieltä sinä olet?

3 kommenttia artikkeliin THL, tasa-arvo ja kotihoidontuki

  1. Karoliina Koskenvuo sanoo:

    Hei, kirjoituksessasi viitataan viimeaikaisen mikroekonometrisen tutkimuksen tuloksiin, joiden mukaan varhaiskasvatus on ihmisen myöhemmän työuran kannalta hyödyllisin investointi.

    Mistä tutkimuksesta/tutkimuksista on kyse?

    Karoliina Koskenvuo

  2. Minna Salmi sanoo:

    Hei Juhana!

    Keskustelimme tosiaan tiistaina 7.11. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan Sukupuoli, talous ja valta -jaoston tilaisuudessa näistä asioista. Koska tässä blogissasi toistuvat samat väitteet, joita esitit siellä ja olet esittänyt muuallakin, ja koska blogitekstissäsi lisäksi on useita väärintulkintoja tutkimuksestamme tai muualla esittämästämme, toivomme saavamme tilaa kommenteille.

    Blogin lukijoille tiedoksi, että tuo tilaisuus, johon Juhana useampaan kertaan viittaa, oli siis TANEn jaoston keskustelu, ei eduskunnan tilaisuus tai jonkin sen valiokunnan kokous, jossa jompikumpi meistä olisi ollut esittämässä henkilökohtaista tai organisaatiomme lausuntoa, kuten Juhanan muotoiluista paikoin voisi tulkita. Oli aikatauluista johtunut sattuma, että kyseinen keskustelutilaisuus pidettiin eduskunnan tiloissa.

    Viittaat myös useampaan kertaan Minna Salmeen tutkimusraporttimme ”pääkirjoittajana”. Tutkimuksemme päätutkija on kuitenkin Johanna Närvi, joka myös on kirjoittanut blogissasi huomiota saavan luvun Äitien perhevapaat ja osallistuminen työelämään. Seniorimpana tutkijana ja kotihoidon tuesta käytyä poliittista keskustelua käsittelevien lukujen pääkirjoittajana, ja myös em. tilaisuudessa esitetystä vastuullisena, Minna ottaa kuitenkin mielellään kantaakseen poliittisen kuohun tutkimuksemme ympärillä.

    Oikaisuina väärintulkintoihin: Ensinnä, raporttimme ja sen aineistoina olevat kyselytutkimus ja työpaikoilla tehdyt haastattelut eivät kartoita ”suomalaisten kotitalouksien asenteita perhevapaita kohtaan” vaan äitien ja isien perhevapaiden käyttöä, käytön edellytyksiä ja esteitä; tämän lisäksi kyselyssä kysyttiin myös äitien ja isien mielipiteitä perhevapaiden kehittämisestä.

    Toiseksi, oletat raportin kirjoittajien ”ilmeisesti ajattelevan, ettei naisten työllisyysastetta olisi syytä nostaa”. Emme ole raportissa tai muuallakaan esittäneet, että naisten työllisyysastetta ei olisi syytä nostaa. Olemme esittäneet varauksia niihin optimistisiin odotuksiin, joita on kohdistettu kotihoidon tukikauden lyhentämisen työllisyysvaikutuksiin. Edelleen kirjoitat, että raportti ja erityisesti ”tiedotuskärjeksi valittu väite kotihoidon tuen ja naisten työllisyysasteen (olemattomasta) yhteydestä toimivat kuitenkin tasa-arvon edistämistä vastaan ja perustuvat kyseenalaiseen analyysiin”. Raportissa, tiedotteessa tai niiden ilmestymisen jälkeen julkaistuissa teksteissä tai käytetyissä puheenvuoroissa emme ole sanoneet, että kotihoidon tuella ei olisi yhteyttä naisten työllisyysasteeseen. Jatkat: ”Raportin keskeinen väite on, että kotihoidon tuen lyhentäminen tai poistaminen ei nosta naisten työllisyysastetta. Tämä väite oli THL:n tiedotteessa ja tiedotuksessa valittu myös raportin ydinviestiksi.” Emme ole esittäneet tällaista väitettä, vaan todenneet, että kun otetaan huomioon kotihoidon tuen lyhentämisen kohderyhmän pieni koko ja koulutustaso, tukikauden lyhentäminen ei nostaisi naisten työllisyysastetta merkittävästi.

    Tutkimuksemme osoitti, että kotihoidon tukikauden lyhentämisen kohderyhmä, eli kaksi vuotta täyttänyttä kuopusta kotihoidon tuella hoitavat äidit, muodostivat vuoden 2013 luvuin väestötasolla laskettuna noin 6 % alle 3-vuotiaiden lasten äideistä. Jos kaikki nämä äidit olisivat vuonna 2013 olleet töissä, naisten työllisyysaste olisi ollut 0,6 prosenttiyksikköä korkeampi kuin se oli; kokonaistyöllisyysasteen nousu jäisi noin 0,2 prosenttiyksikköön. Koska kohderyhmän äitien koulutustaso kuitenkin on alhaisempi kuin työvoimalla keskimäärin, työllisyysasteen nousu jäisi tätäkin vähäisemmäksi. Kotihoidon tuen lyhentämisen työllisyysvaikutuksiin julkisessa keskustelussa kohdistuneet odotukset viittaavat siihen, että moni olettaa kaikkien alle 3-vuotiaiden lasten äitien olevan kotihoidon tuella lapsen 3-vuotispäivään asti. Raportistamme selviää että näin ei tosiaankaan ole.

    Kolmanneksi, kirjoitat useampaan kertaan, että olisimme raportissa tai muualla antaneet politiikkasuosituksia kotihoidon tuesta. Raportissa ei ole annettu politiikkasuosituksia kotihoidon tuesta, ei myöskään raportin julkistamiseen liittyneessä tiedotteessa tai sen jälkeisissä keskusteluissa. Tutkimustulokset, kuten tieto kotihoidon tukea pitkään käyttävien äitien sosio-ekonomisista piirteistä tai siitä, miten muutkin tekijät kuin taloudelliset kannustimet ovat yhteydessä äitien työmarkkina- ja hoivaratkaisuihin, eivät ole politiikkasuosituksia. Sitä ei ole edes tilastollinen laskelma siitä, kuinka paljon tai vähän kaikkien parivuotiasta kuopusta kotihoidon tuella hoitavien äitien työllistyminen nostaisi työllisyysastetta, jonka Minna esitti THL-blogissaan 25.10. Ne ovat asioita, joita poliittisella päätöksentekijällä on mielestämme hyvä olla tiedossaan päätöksiä tehdessään, ja tehtävämme THL:n tutkijoina on tarjota päätöksentekijöille tutkimukseen perustuvaa tietoa.

    Raportin julkistamisesta tehdyssä tiedotteessa ja myös sen jälkeen esittämissämme puheenvuoroissa olemme esittäneet ainoastaan yhden politiikkasuosituksen eli sen, että isyysvapaata tulisi pidentää merkittävästi (vähintään neljään kuukauteen), jos perhevapaiden tasaisempaa jakautumista halutaan edistää – tämä oli myös tiedotteen otsikkona, eli tiedotuskärkenä. Tämä suositus on esitetty askelena kohti THL:n perhevapaisiin jo vuosia suosittelemaa 6+6+6 -mallia.

    Sitten kommentteihin. Kirjoitat, että ”Raportin pääkirjoittaja Minna Salmi kävi eduskunnassa Tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa 7.11 toistamassa väitteen (että koska osalla kotihoidon tukea pitkään käyttävistä naisista ei ole työsuhdetta mihin palata): ”nämä naiset jäisivät työttömiksi tai työvoiman ulkopuolelle” (esityskuvissa).” Minna ei ole sanonut, että kaikki vailla työsuhdetta olevat kotihoidon tukea vielä parivuotiaan kuopuksen kanssa käyttävät äidit jäisivät työttömiksi tai työvoiman ulkopuolelle. Näin hän on sanonut siitä ryhmästä näitä äitejä, jolla ei ole peruskoulun jälkeistä koulutusta (heitä oli 28 % ko. äideistä, ks. tarkemmin esityskuvassa oleva jako kolmeen koulutukseltaan eritasoiseen ryhmään! Sama kuva löytyy myös raporttimme julkistamistilaisuuden Slideshare-esityksestä). Tilastokeskuksen tuore Perheet ja työ 2016 -tilasto kertoo, että äidin koulutustaso on oleellinen tekijä pienten lasten äitien työllistymisessä: kun nuorin lapsi on täyttänyt 3 vuotta, pelkän peruskoulun varassa olevista äideistä reilu kolmannes on töissä, kun taas keskiasteen koulutuksen saaneista töissä on kolme neljästä ja korkeakoulutetuista lähes 90 prosenttia. Merkittävä osa vailla koulutusta olevista äideistä ei siis työllistyisi heti kotihoidon tukikauden päätyttyä riippumatta siitä, päättyykö kausi lapsen ollessa 2- vai 3-vuotias. Työllistymiseen myös pidemmällä aikavälillä saatetaan tarvita erityisiä työllistämistoimia. Pointtimme olikin, että pelkkä kotihoidon tuen poistaminen ei riitä kaikkien näiden äitien työllistämiseksi.

    Edelleen kirjoitat, että ”Raportin kyselytutkimus vahvistaa niin ikään käsityksen, jonka mukaan tauon pitäminen työelämästä on yksi merkittävä motiivi (äitien) kotihoidon tuen käyttämiselle (s. 81). Tämähän ei missään tapauksessa ole eikä ole ollut perhevapaiden säätämisen tarkoitus.” Kuten kuviosta s. 81 käy ilmi, äidit ovat maininneet kotihoidon tuen käytölle useita syitä, jotka eivät ole toisensa poissulkevia. Samasta kuviosta nähdään, että 96 % äideistä oli käyttänyt tai käytti vielä vastaushetkellä kotihoidon tukea, koska halusi viettää enemmän aikaa lapsen kanssa; tämä riippumatta siitä oliko äiti jo palannut töihin vai vielä kotona parivuotiaan kuopuksen kanssa. Lisäksi halun pitää taukoa ansiotyöstä mainitsevat syyksi lapsen hoitoon kotihoidon tuella useammin ne äidit (37 %), jotka ovat jo töissä kuopuksen ollessa parivuotias kuin ne äidit (26 %), jotka ovat vielä kotihoidon tuella. Tauko kiireisestä työelämästä onkin erityisesti korkeasti koulutettujen ja hyvätuloisten äitien yksi syy muutaman kuukauden kestävälle kotihoidon tuen käytölle, jonka jälkeen heillä on muita äitejä useammin mahdollisuus palata voimassa olevaan työsuhteeseen. Heillekin yleisimpiä syitä olivat silti halu olla lapsen kanssa ja kotihoidon pitäminen tärkeänä. Ja itse asiassa perhevapaiden säätämisen tarkoitus nimenomaan on mahdollistaa tauko työelämästä, jotta äiti tai isä voi hoitaa lastaan ilman pelkoa työsuhteen menettämisestä ja ansioiden romahtamisesta. Samaa mieltä olemme siitä, että kotihoidon tuki on kuitenkin huono toimeentulon muoto, ja että sukupuolten tasa-arvon kannalta on olennaista, ettei kumpikaan puoliso ole täysin riippuvainen puolisonsa tuloista.

    Vetoat myös jälleen Tuomas Kososen tutkimukseen, jossa hän osoitti yhteyden kotihoidon tuen kuntalisän korottamisen ja äitien työllisyysasteen alenemisen välillä. Toteat, että Kososen tutkimusta ”ei ilmeisesti ole ymmärretty” ja kerrot Minnan sanoneen TANEn jaoston keskustelussa, ”ettei Kososen tutkimuksesta voi tehdä kotihoidon tuen poistamista tai lyhentämistä koskevia kausaalipäätelmiä, koska tutkimus koski ”eri asiaa” eli tuen kuntalisien muutoksia”. Minna sanoi tilaisuudessa asiasta vielä muutakin, mutta tässä törmäämme siihen, että taloustieteilijä ei ilmeisesti ole sosiologin puhetta ymmärtänyt.

    Selvennämme: Riippumatta siitä kuinka pitkään äidit käyttävät kotihoidon tukea, he tekevät niin siksi, että he haluavat viettää aikaa lapsen kanssa ja pitävät kotihoitoa tärkeänä lapsen kannalta. Tästä lähtökohdasta on selvää, että jos tuki on suurempi, se voi kannustaa äitejä jäämään kotiin. Mutta pitkään, eli vielä parivuotiaan kuopuksen kanssa, kotihoidon tukea käyttävien äitien valintaa ei kuitenkaan ennusta saatu yhteiskunnan tuki, vaan muut tekijät: epäilys päivähoidon laadusta, työpaikan puuttuminen, äidinhoivan arvostaminen ja monilapsisuus. Jos äiti perustelee kotihoidon tuen käyttöä sillä, että yhteiskunnan tuki tekee lapsen kotihoidon mahdolliseksi, tämä vähentää todennäköisyyttä, että hän hoitaa kuopusta kotona vielä tämän ollessa parivuotias. Kun siis hoivaihanteet ovat äitien ratkaisuissa tärkeämpiä kuin taloudellinen tuki, ei ole todennäköistä, että kotihoidon tuen alentaminen tai tukikauden lyhentäminen ratkaisisi näiden äitien valintoja.

    Emme ole sivuuttaneet jälkimmäistä tilannetta koskevaa ”uskottavaa tutkimusta” – tiedossamme ei ole, että sellaista olisi tehty. Kososen tutkimus, johon uskottavuudella ilmeisesti viittaat, koski tuen korottamisen vaikutuksia. Valitettavasti ekonomistien tutkimusmenetelmillä ei pystytä ottamaan huomioon toimijoiden, kuten äitien, arvoja ja ihanteita, vaan toimijoiden keskeisimmäksi motiiviksi oletetaan taloudellisen hyödyn maksimointi. Juuri siksi päätöksenteon tueksi tarvitaan myös muiden tieteenalojen kuin taloustieteen tutkimusta.

    Olet sitä mieltä, että ”Ruotsin kotihoidontukijärjestelmä oli hyvin lähellä Suomen vastaavaa”. Tästä olemme eri mieltä. Suomessa kotihoidon tuki on universaali eli kaikkien käytettävissä oleva etuus, ja sitä myös käyttävät lähes kaikki pikkulapsiperheet ainakin joitakin kuukausia, koska lapsi on ansiosidonnaisen vanhempainvapaan päättyessä pieni (9–11 kk). Ruotsissa kukin kunta sai itse päättää, maksoiko kotihoidon tukea. Noin kolmasosa kunnista maksoi sitä, ja tuen turvin hoidettiin vain 2–3 prosenttia ko. kuntien 1–3-vuotiaista lapsista (ks. Ruotsin maaraportit http://www.leavenetwork.org).

    Kirjoitat, että ”Raportin varsinainen politiikkasuositus on, että isille korvamerkittyä vanhempainvapaata pidennettäisiin. Näin voidaan toki tehdä, ja saada aikaan todennäköisesti mitätön yhteiskunnallinen muutos. Isäthän eivät tällä hetkellä edes käytä kaikkia tarjolla olevia vapaita.” Oletko todella sitä mieltä, että isien perhevapaiden käytön lisääntyminen esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa on ollut ”mitätön yhteiskunnallinen muutos”? Harva pohjoismaisen tasa-arvon kannattaja, feminististä puhumattakaan, taitaa olla kanssasi samaa mieltä. Syitä siihen, miksi isät eivät tällä hetkellä käytä kaikkia tarjolla olevia vapaita, löytyy raportistamme. Ne viittaavat siihen, että juuri isyysvapaata pidentämällä voidaan isien vapaiden käyttöä lisätä. Pidemmän isyysvapaan käyttö on jo lisääntynyt kolmanneksesta puoleen isistä vuonna 2013 tulleen uuden isyysvapaan ja sen joustavamman käyttömahdollisuuden myötä (ks. raporttimme kuvio 4, s. 23).

    Ilahtuneina voimme todeta, että olemme samaa mieltä siitä, että ansiosidonnaista vanhempainvapaata on pidennettävä. Kokoomuksen perhevapaamallissa sitä kuitenkin ehdotetaan pidennettäväksi vain muutamalla viikolla. Kirjoitat, että ”julkistaloutta merkittävästi heikentäviin uudistuksiin ei ole nyt eikä ensi vuosikymmeninä varaa”. Minnan THL-blogissaan ehdottamasta ansiosidonnaisen vanhempainvapaan pidennyksestä pidentämällä isyysvapaata neljään kuukauteen syntyisi lisäkuluja noin 67 miljoonaa euroa. Tämä ei liene merkittävä heikennys julkistaloudelle. Samaa mieltä olemme myös siitä, että varhaiskasvatukseen osallistumisen lisäämiseen ja laadun parantamiseen tulee käyttää resursseja – se, mihin resursseja julkistaloudessa sijoitetaan, on aina arvo- ja valintakysymys.

    Minna Salmi, tutkimuspäällikkö, valtiot.tri (sosiologia)

    Johanna Närvi, erikoistutkija, yht.tri (sukupuolen tutkimus)

  3. Juhana Vartiainen sanoo:

    Hei
    Kommentoin vielä paria näkökohtaa kirjoituksestanne.

    Teidän tulisi olla tietoisia siitä, miten asiantuntijatietoa käytetään ja olette vastuussa siitä, millainen viesti julkisuudessa valikoituu raportin ydinviestiksi. Ylläolevassa kirjoituksessa lievennätte väitteitänne vähän koulutettujen naisten työllisyyden ja kotihoidon tuen välisestä yhteydestä, ja hyvä niin. Merkittävä osa vähän koulutetuista naisista ei varmaankaan työllistyisi heti, siitä voimme varmaan olla yhtä mieltä. TANE:n tilaisuuden esityskuvassanne sitävastoin kerrottiin, että vähiten koulutetut naiset jäävät työttömiksi tai joutuvat työvoiman ulkopuolelle — eli ovat kelvottomia työmarkkinoille, voisin lisätä.

    Teidän tulisi myös olla tietoisia julkisen talouden budjettirajoituksesta. Käytännössä asetutte puolustamaan kotihoidon tukea, ja raportin viimeinen luku on eräänlainen poliittinen pamfletti sen puolesta. Tosiasia on, että jos halutaan tehdä tepsiviä uudistuksia, niiden on oltava budjettineutraaleja tai lähellä sitä. Perhevapaiden uudistamisen taloudellinen win-win-potentiaali on siinä, että kotihoidon tuen lyhentämisellä rahoitetaan päivähoidon laajentamista, niin että työllisyys ja tasa-arvo kohenevat. Totta kai voitte toivoa, että isäkuukausia lisätään, päivähoitopalveluja parannetaan, kotihoidon tuki on ennallaan ja mitään julkisia menoja ei vähennetä. Politiikan vaikeat valinnat häipyvät, kun ajatellaan että kaikkeen on varaa eikä viitsitä miettiä sitä, miten uudistukset rahoitetaan annetulla budjettikehyksellä.

    En ole huomannut julkisessa keskustelussa sellaista käsitystä, että kaikki äidit olisivat kotihoidon tuella kunnes lapsi täyttää 3 vuotta.

    Ellen väärin muista, ette raportissa lainkaan tiedosta yleisen työllisyysasteen nostamisen tarvetta.

    Ruotsin kotihoidon tuen järjestelmä oli lähes identtinen Suomen nykyisen kanssa, ainoa ero oli todellakin siinä, että se ei ollut Ruotsissa yhtä kattava järjestelmä eli sitä käytettiin vain osassa kuntia. Tämä ei tietenkään vaikuta järjestelmän hyötyjen ja haittojen vertailuun. Sitä suuremmalla syyllä tämä tukimuoto olisi Suomessa syytä poistaa, koska sen — ruotsalaisessa keskustelussa hyvin tiedostetut ongelmat — ovat tästä syystä tietysti vielä vakavammat Suomessa. Ruotsin naisjärjestöt ja niiden kattojärjestöt olivat musertavan ylivoimaisesti kotihoidon tuen poistamisen kannalla. Kirjoitatte yllä: ”Samaa mieltä olemme siitä, että kotihoidon tuki on kuitenkin huono toimeentulon muoto ja sukupuolten tasa-arvon kannalta on olennaista, ettei kumpikaan puoliso ole täysin riippuvaine puolison tuloista”. Hyvä näin. Tällainen ajattelu ei säteillyt raporttinne tiedotuksesta eikä sitä oikein löydy raportistakaan.

    Totta kai isäkuukausien kiintiöiminen parantaa tasa-arvotilannetta. Niin se on tehnyt kaikissa pohjoismaissa ja toivon että tähän suuntaan edetään myös nyt vireillä olevassa uudistuksessa. Ruotsin kaltaisessa maassa tämä reformisuunta onkin avainasemassa. Se todella vaikuttaa tehokkaasti perhevapaiden tasa-arvoiseen käyttöön, koska maassa ei ole kotihoidon tukea. Suomessa on sitävastoin olennaista samaan aikaan puuttua suurimpaan epäsymmetrian aiheuttajaan, kotihoidon tukeen.

    Taloustieteellinen ja ekonometrinen tutkimus ei tietenkään oleta tai edellytä, että toimijoiden keskeinen motiivi on taloudellisen hyödyn maksimointi tai että äideillä ei olisi arvoja ja ihanteita tai että taloudelliset kannustimet olisivat jollain tavalla ”tärkeämpiä”. Arvot ja ihanteet voivat olla ihmisille ylivertaisen tärkeitä. Silti havaitsemme sellaisia käyttäytymisvasteita, joita Kososen tutkimus kuvaa. Kososen tutkimus ei, niin kuin tällainen ekonometria yleensäkään, edellytä sitoutumista johonkin yksipuoliseen kuviteltuun homo economicus -ihmiskuvaan. Tällainen tutkimus kuitenkin kertoo edes jotain kausaaliyhteyksistä..

    Hyvin suunniteltu reformi olisi sellainen, jossa isäkuukausia lisätään, kotihoidontuki poistetaan ja päivähoitopalveluja parannetaan. Tämä olisi hyvin toteutettuna todennäköisesti mahdollista tehdä suunnilleen budjettineutraalisti.