Juhana Vartiainen

Haastaako Kiinan globalisaatiostrategia liberaalin elinkeinopolitiikan?

Kehittyvien talouksien terhakas nousu on perustunut siihen, että ne ovat lähteneet rohkeasti mukaan kansainväliseen vaihdantaan. Kiina, Intia ja muut valtavat siirtymätaloudet tulevat omalla painollaan ja voimallaan muokkaamaan kansainvälisen kaupan ja integraation pelisääntöjä.

Erityisesti Kiinan poliittinen globalisaatiostrategia haastaa ja tulee vastedeskin haastamaan länsimaiden piirtämiä globalisaation pelisääntöjä. Perinteisen ”Washington-konsensuksen” lähtökohtana on ollut vapaa markkinatalous: tavaroiden, palvelusten ja pääoman vapaa liikkuvuus, omistusoikeuksien kunnioitus ja toimeenpano sekä valtion tukiaisten paheksunta.

Vaikka Suomi on ollut muita pohjoismaita valtiokeskeisempi, kaikki pohjoismaat ovat sopeutuneet tähän globalisaatioon onnistuneesti. Pohjoismaiden nimenomainen nerokkuus on ollut sellaisen sosiaaliturvan luomisessa, joka tekee rakennemuutoksesta hyväksyttävää kansalaisten kannalta.

Sen sijaan elinkeinopolitiikassa pohjoismaat ovat olleet liberaaleja, ja hyvä niin. Yksityinen omistus takaa yleensä tehokkaimman vaurastumisen. Tutkimuskirjallisuus osoittaa, että valtiovalta on yksityisiä yrityksiä huonompi omistaja, jos onnistumista mitataan arvon luomisella. Valtiovallan  ei kannata omistaa muuta kuin sellaista yritysvarallisuutta, jonka omistamiseen liittyy ilmeinen strateginen intressi.

Toisaalta hyvin toimivassa markkinataloudessa omistuspohjalla ei myöskään ole kovin suurta väliä. Jos Suomessa on tilaa kannattavalle yritystoiminnalle, sen omistajaksi ilmaantuu joku — kotimaasta tai ulkomailta. Näin olen vanhastaan ajatellut — mutta globalisaation muuttuvat pelisäännöt saattavat haastaa nämä liberaalit lähtökohdat.

Kiina on iso ja kasvava osa maailmantaloutta. Kiina ei luonnollisestikaan yksin päätä globalisaation kansainvälisistä säännöistä, mutta se tulee vaikuttamaan niihin. Vaikutusta voi voimistaa se, että kansainvälisen talousoikeusjärjestyksen perinteinen arkkitehti, Yhdysvallat, voi sortua syvenevään eristäytymiseen ja protestihenkiseen politiikkaan. Samalla Euroopan Unionin vaikutusvalta todennäköisesti pienenee, sillä Euroopan väestö vähenee ja vanhenee ja vanha rikas mantereemme muodostaa vastedes yhä pienemmän osan maailmantaloudesta. 

Kiina pyrkii nopeasti kuromaan umpeen teknologisen jälkeenjääneisyytensä. Samalla se koettaa lisätä vaikutusvaltaansa ja läsnäoloaan kaikkialla maailmantaloudessa, suorin sijoituksin ja yrityksiä ostamalla. Kiina varmistaa raaka-aineiden saantiaan Afrikassa. Lisäksi sen talouspolitiikka on ulkopolitiikan palveluksessa, erityisesti siinä, että Kiina pyrkii syrjimään maita, jotka tekevät  taloudellista yhteistyötä Taiwanin kanssa.

Kiinan ponteva teknologiapolitiikka

”Vanhoille” rikkaille maille on erityisen olennaista se, miten Kiina pyrkii teknologian eturintamaan. Monien yritysten näkökulmasta Kiina pyrkii lähes kaappaamaan niiden teknologisen osaamisen. Itse pyrkimyksessä ei tietenkään ole mitään paheksuttavaa ja jokainen järkevä maa pyrkii samaan. Kiinan strategiaa on kuvattu ja analysoitu esimerkiksi tässä Branstetterin artikkelissa. Toimintatavat ovat varsin suoraviivaisia:

Jos länsimainen monikansallinen yritys haluaa päästä Kiinan markkinoille, maan viranomaiset edellyttävät lähes säännönmukaisesti, että muodostetaan yhteisyritys, jonka avulla teknologinen osaaminen ja tieto siirtyvät kiinalaiselle yhteistyökumppanille. Esimerkiksi moottoriajoneuvojen valtavilla Kiinan-markkinoilla on toimittu näin. Kiina on vaatinut, että Länsi-Euroopan ja Japanin autovalmistajat perustavat yhteisyrityksen, jos ne ylipäänsä haluavat myydä autoja Kiinassa. Toinen esimerkki löytyy televiestinnän ja tietotekniikan markkinoilta.  Länsimaiset yritykset eivät voi Kiinan internetsensuurin vuoksi toimia maassa vapaasti. Sen sijaan ne joutuvat etsimään yhteistyökumppanin, josta todennäköisesti tulee jossain vaiheessa kilpailija. 

Kiina ei kunnioita tekijänoikeuksia tai immateriaalioikeuksia kovinkaan mallikelpoisesti.  Immateriaalioikeudet eli aineettomaan pääomaan liittyvät oikeudet ovat viime vuosikymmeninä tulleet osaksi Maailman Kauppajärjestön WTO:n sopimusrakennetta ja niitä valvoo myös erillinen organisaatio WIPO (World Intellectual Property Organization). Kiina toimeenpanee näitä oikeuksia laiskanlaisesti eikä maan oikeuslaitos näytä tarjoavan niiden haltijoille kovin vahvaa oikeussuojaa. Tämä koskee niin patentteja, tekijänoikeuksia kuin tavaramerkkejä.

Kiinan valtionyritykset saavat piilotettuja valtiontukia, jotka vääristävät kilpailua. Niillä on muita yrityksiä paremmat mahdollisuudet toimia Kiinan sisällä. Niiden ei tarvitse pyrkiä voittojen maksimointiin, mikä näkyy niiden tuloksissa. Ne toimivat edellä kuvatulla tavalla länsimaisen teknologian ostajina, vaikka olisivat tappiollisiakin. Valtionyhtiöt nähdään usein Kiinan hallitsevan puolueen suorana instrumenttina, jonka avulla se voi kontrolloida maan ulkomaisia sijoituksia.

Nämä toimintatavat kumpuavat Kiinan poliittisesta ja oikeudellisesta kulttuurista. Kiina on lakiin perustuva yhteiskunta, mutta Kiinan kommunistinen puolue ei ole koskaan hyväksynyt länsimaiden perusajatusta siitä, että laki on myös maan hallituksen yläpuolella. Konfutselainen poliittinen kulttuuri ei painota länsimaiden tapaan yksilön oikeuksia. 

Kaikki nämä toimintatavat eivät välttämättä hyödytä edes Kiinaa. Tutkijat ovat esittäneet, että teknologian siirtyminen voisi olla vieläkin nopeampaa, jos ulkomaisten yhtiöiden aineettomia oikeuksia suojeltaisiin tiukemmin. Puutteellinen aineellisten oikeuksien suoja voi johtaa siihen, että myös kiinalaiset yhtiöt jättävät tutkimus- ja tuotekehittelyinvestoinnit tekemättä.

Monet pohjoismaiset ja länsimaalaiset yritykset koettavat samoista syistä myydä tuotteitaan osana suurempaa palvelukonseptia, jossa myös henkilöstön osaaminen on avainasemassa. Sen sijaan, että myydään vain hissi, myydään siihen liittyvä pitkäaikainen palvelu- ja huoltosopimus. Toisaalta kiinalaiset yhtiöt koettavat luonnollisesti värvätä henkilöstöä, jolla on kokemusta länsimaisista teknologiayhtiöistä.

Strategiset yritysostot

Tällaisten ”epäreilujen” toimintatapojen ohella Kiina koettaa yritysostoilla päästä käsiksi avainteknologioihin. Se on laillista ja perinteisten pelisääntöjen mukaista, mutta johtanee jonkinlaisen omistuspolitiikan strategiseen terävöitymiseen Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Saksassa herätti paljon huomiota, kun kiinalainen yhtiö koetti saada hallintaansa robotiikan huippukehittäjän, Kuka-yhtiön. Minusta ei ole mahdoton ajatus, että Ericssonin ja Nokian kaltaiset yritykset koetetaan jossain vaiheessa vallata Kiinaan.

Näistä pyrkimyksistä kannattaa olla tietoinen, vaikken haluaisikaan niiden vuoksi soittaa hälytyskelloja. Ei ole yllättävää, että globaalin vaihdannan säännöt muuttuvat kun vanhan rikkaan maailman suhteellinen merkitys pienenee. Eri mailla on täysi oikeus koettaa luoda omia kasvustrategioitaan. Maailmantalous ei ole nollasummapeli. Jos Kiina vaurastuu ja sen teknologioiden taso nousee, länsimainen kuluttaja hyötyy edullisten teknologisesti edistyneiden tuotteiden muodossa. Kiinalaisten yhtiöiden kilpailu johtaa talousteorian mukaan kiivaampaan luovaan tuhoon ja innovaatioihin, joista kaikki hyötyvät. Olen itse asiassa enemmän huolissani Kiinan vaikutusvallan poliittisesta puolesta, yksilön teknologisen valvonnan yhdistymisestä totalitaariseen ja autoritaariseen ajatteluun.

Pienen maan omistajuuspolitiikka?

Kiinan nousu pakottaa kuitenkin Suomen ja Ruotsin kaltaiset suhteellisen liberaalitkin maat ainakin miettimään strategista omistajapolitiikkaansa. Omistuspohjalla saattaa tulevaisuudessa olla enemmänkin väliä kuin mitä me liberaalit taloustieteilijät olemme oppineet ajattelemaan. Tulevat elinkeinoministerit joutuvat miettimään ainakin seuraavanlaisia kysymyksiä:

 Pienten maiden kannattaa toimia yhteistyössä. Vahvat Wallenbergin suvun kaltaiset omistajaryhmät voivat olla hyödyksi. On koetettava pitää huoli siitä, että pääkonttoreita ja tutkimustoimintaa säilyisi myös Pohjolassa, vaikka yritysvarallisuuden omistus muuten hajautuisikin.

 Suomi on pieni toimija mutta Euroopan Unioni on iso. EU: n poliittisia lihaksia pitäisi käyttää niin, että neuvotellaan tasapainoisempia ulkomaisia investointeja koskevia sopimuksia EU:n ja Kiinan kesken.

  Valtion suora omistus tai valtionyhtiöt tuskin ovat edelleenkään kovin hyvä ratkaisu. Valtiovallan ja elinkeinoelämän yhteistä omistajuuspolitiikkaa voi silti olla hyödyllistä miettiä. Pro-market-asenne on parempi kuin pro-business-asenne, mutta jos Kiinan strateginen politiikka on hyvin pro-Kiina-business-henkistä, pelkkä pro-market-puhdasoppisuus ei ehkä ole aina neuvokasta.

 Vaikkemme voisikaan kovin tiukasti vaikuttaa yritysten omistuspohjaan tai pääkonttorien sijaintiin, Suomesta kannattaa tehdä hyvä maa tutkimuksen ja tuotekehityksen ammattilaisille. Sijaitsivat pääkonttorit missä vaan, laadukkaat tutkimusinfrastruktuurit ja tutkimusekosysteemit tulevat olemaan kysyttyjä eikä niitä sivuuteta. Siksi, niin luulen, tulevaisuuden parasta elinkeinopolitiikkaa on sellaisten vahvojen yliopistokaupunkien luominen, joissa tutkijat haluavat asua ja tehdä työtään, oli heidän kansallisuutensa mikä tahansa.

 

Tilaa Juhanan uutiskirje

Liity Juhanan sähköpostilistalle! Saat ilmoituksen uusista kirjoituksista suoraan sähköpostiisi.

Mitä mieltä sinä olet?

3 kommenttia artikkeliin Haastaako Kiinan globalisaatiostrategia liberaalin elinkeinopolitiikan?

  1. Kyynärä sanoo:

    Mielenkiintoisia linjauksia Juhannalta, että valtion omistajuus olisi huonompi kuin yksityisen tai ”yksityinen omistajuus takaa yleensä tehokkaimman vaurastumisen”. Suomi sotien jälkeen rakensi maatamme varsin menestyksekkäästi ja pääosin valtion mahdollistamin resurssein, koskapa yksityisillä oli silloin vallan vähän rahaa, noin koko Suomea ajatellen. Tultaessa 70- ja 80- lukuihin, oli Suomi jo varsin hyvällä tolalla, terveyden hoito oli täysin ilmaista maksujen suhteen (kansakunnan rikkautta), koulutus oli laajan kouluverkon ansiosta erittäikin hyvää, tasokasta, tasapuolista ja tehokasta (kansakunnan rikkautta), tieverkko oli suhteellisesti ottaen paremmassa kunnossa kuin nyt ja monta asiaa oli sen aikaisessa perspektiivissä tasapuolisempaa ja vauraanpaa kuin nyt, Juhannakin varmaan muistaa!
    Omistajuus oli pitkälle myös valtiollisilla yrityksillä, jolloin vaikkei ns. voittoa paljoa tehtykään, jakaantui hyvinvointi ja vauraus palkkojen myötä laajemmalle kuin nyt!
    Nykyinen näennäinen hyvinvointi ollaan saavutettu pitkälti lainanoton seurauksena ja maksun aika tulee varmasti. Miten on ylipäätään mahdollista, että ”Iso Omena maa” saa määritellä nyisten valtionlainojen korot, maa jolla on 6 000 000 000 000 000 …taalaa velkaa, voi muka omistaa joidenkin muiden maiden kaivoksia ja tuotantolaitoksia, eikö Omenan tulisi myydä omistuksensa ja maksaa lainat pois?
    Suomessakin tapahtui tuon 80- luvun jälkeen seuraava omaisuuden uusjako, valtion omistamaa omaisuutta, joka oli tuonut hyvinvointia koko Suomelle, muutettiin yrityksiksi, joita voitiin myydä yksityiseen omistukseen, ns. omistajuus siirtyi lainarahan turvin yksityisten käsiin. Osa ”isänmaallisiksikin” mainittuja tahoja, möivät kotimaista ”infraa” ulkomaiseen omistukseen (tapaus Karu Caruna), vain ja pelkästään oman edun saamiseksi. Vähitellen Suomen koko valtiollinen omistajuus on siirtynyt yksityiseen omistukseen ja Suomalaiset omistajat ovat myymällä oman omistajuutensa tehneet pikavoitot itsellensä, mutta nämä voitot eivät hyödytä riittävän laajaa porukkaa, kuin aiemmin 80-luvulla esimerkiksi. Näistä myymisistä on varoittanut myös valtakuntamme pressa myös. Isossa omenassa oli valtionlaina Bill Clintonin aikana 0 dollaria, senhän jälkeen lainaa on otettu tasaseen tahtiin ja aivan hirveästi! Kun Juhanna hyvä, puhut tehokkuudesta, taloudesta, yksityisestä- ja valtiollisesta omistuksesta, kerro mille ja keille se on hyvä. Nykyinen maailmantalous on tai nojaa ns. Amerikkalaiseen unelmaan, tällöin myös aina palkitaan myös Nobelisti, joka on tämän puhtaan kapitalismin äänenkannattaja (myös Holmström), miksei ikään kuunella Kiinan talousoppeja? ja miksei Kiinalainen taloustieteilijä saa Nobel-palkintoa? (omistaahan Kiina Usaa aika isolla prosentilla)! Kun sanot, että ”yksityinen omistajuus tuottaa tehokkaamman vaurastumisen” on se osin totta, velkarahalla toteutettu Suomen yksityistäminen on vaurastuttanut monia ulkolaisia sijoittajia ja jopa muutamaa Suomalaistakin, muttei koko Suomen kansaa! No miten nykyinen ulkolainen omistajuus kohtelee entisiä Suomalaisia yrityksiä. Nykyinen Freeport MacMoran, entinen OMG, sitä ennen Outokumpu, tuottaa vaurautta lainoittamalla esimerkiksi Kokkolan tehdasta vuositasolla, juuri niin suurella summalla, että lainan korot (siis itsellensä ulkomaille) peittävät mahdolliset voitot, jolloin verot valtiolle ovat käytännössä nolla euroa. Ennen joskus 80-luvulla Outokumpu oli Suomen valtio omistuksessa ja kas kumma voitot olivat myös lähellä nollaa, mutta ero oli siinä, että verot jäivät Suomeen. Se mikä nykyisessä menossa onkin huolestuttavinta on ettei verokertymää tule enää edellisten vuosien tahtiin, ainakkaan yrityksiltä, tällöin hyvinvointivaltion ylläpitäminen käy mahdottomaksi.
    Siis Juhanna entinen puolueesi saattoi tuottaa enemmän hyvinvointia Kepun kanssa, kuin nykyinen! , mutta se riippu ihan kohderyhmästä!

  2. Sotaa odotellessa sanoo:

    Koko kapitalistinen järjestelmä on tulossa tiensä päähän. Ensin tulee jatkuvan kasvun nimessä aiheutettu ympäristökatastrofi. Siitä seuraa nälkäkatastrofi, josta seuraa kansainvaellus Afrikasta pohjoiseen. Miten talousiberalistit sen ajattelivat hoitaa. Hukutetaanko kaikki tulijat Välimereen?
    Suomi taas kaipaa orjia, koska palkkaa ei ole varaa maksaa. Koska omista ei löydy halukkaita orjia, eikä sosiaaliturvaa voi kokonaan leikata, pitää maahan tuoda porukkaa, jolle jokapäiväinen ruoka on iloinen yllätys. Tällä tavallahan kokomuus on ajatellut yrittää ratkaista työmarkkinoiden jäykkyyden, jota toisella nimellä kutsutaan palkkavaatimukseksi, jolla tulee jotenkuten toimeen.

  3. Käpylän nörtti sanoo:

    Erinomaista argumentointia. Valtiokeskeisyys tulee vastaan monella tapaa, vähän niin kuin maan tapa. Jos seuraava hallitus on vasemmistovetoinen; ei muutosta ole luvassa. Päinvastoin. Kaltaisiasi on päättäjien keskuudessa aivan liian vähän.
    Yksi kasvava trendi on muuten valtion ja kuntien in-house-toiminnot, erityisesti ict-palveluiden osalta. Hankintalaki koetaan niin jähmeäksi.