Suomessa on hyvä sosiaaliturva. Työssäkäyvien ja työttömien köyhyysaste on EU-maiden matalin (Eurostat 2016). Tästä huolimatta vuonna 2015 Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea moitti Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistasoa riittämättömäksi. Moitteisiin on laajasti vedottu poliittisessa keskustelussa, kun on haluttu vastustaa sosiaaliturvan uudistuksia ja työnteon kannustimien parantamista.

Jos huomautetaan maata, jossa on EU:n pienin köyhyysaste, herää kysymys, mihin huomautus perustuu. EU:n sosiaalinen peruskirja edellyttää, että sosiaaliturvaetuisuuksien vähimmäistason on oltava vähintään 50 % kansalaisten mediaanitulosta, eli huomautusvuonna 2013 niiden olisi pitänyt olla 970 €/kk. Komitea tarkasteli ratkaisussaan toimeentulon määrää ainoastaan työmarkkinatuen perusosan ja asumistuen laskennallisen keskiarvon perusteella. Se ei ottanut laskelmissaan huomioon toimeentulotukea ja sen muita osia. Sosiaalisten oikeuksien komitean arvio antaa tilanteestamme väärän kuvan.

Suomen järjestelmä antaa yksinasuvalle helsinkiläiselle toimeentulotukea jopa 1 188 €/kk. Toimeentulotuki on erittäin ongelmallinen tukimuoto. Vähimmäisturvan riittävyyttä arvioitaessa tulisi huomioida Suomen sosiaaliturvajärjestelmän kokonaisuus, joka muodostuu rahana maksettavien sosiaalietuuksien lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista ja erilaisista sosiaali- ja terveydenhuollon maksukatoista ja –helpotuksista. Suomessa pienituloiselle tarjottavat palvelut ovat lähes poikkeuksetta ilmaisia.

Vähimmäisetuuksia kannattaa vertailla maiden välillä. Toimeentulotuki on Suomessa erittäin käytetty tukimuoto verrattuna Ruotsiin. Molemmissa maissa tukea käyttää 400 000 henkilöä, vaikka Ruotsissa on kaksi kertaa enemmän asukkaita. Sekä asumistukien että toimeentulotuen taso on Suomessa Ruotsia korkeampi. Ruotsin yli vuoden työttömänä olleista vain vajaa 20 % sai enää työttömyysetuutta. Pitkäaikaistyöttömien työttömyysturvan kattavuus oli Suomessa EU:n parhain. Yli 90 % yli vuoden työttömänä olleista sai työttömyysetuutta Suomessa. Ruotsin tilanne johtuu siitä, että ansiosidonnaiselta pudonneet pitkäaikaistyöttömät saavat Aktivitedstöd ja utvecklingsersättning –tukia aktiivisuutta vastaan. Niitä ei pidetä varsinaisena työttömyysetuna EU:n tilastoissa vaan palkkana aktiivisuudesta tiukempien osallistumisehtojen vuoksi. Ruotsin edustama pohjoismainen malli on minimietuuksien osalta Suomea tiukempi ehdoiltaan ja pienempi tukitasoiltaan.

Vähimmäistyöttömyysetuuksien tason pitäminen korkealla on perusteltua köyhyyden vähentämisen näkökulmasta. Mutta se aiheuttaa pohjoismaisessa vertailussa heikot työnteon kannustimet erityisesti matalapalkkaiselle työlle. Tämä on yksi syy työvoimapulalle, kun matalapalkkaista työtä ei kannata ottaa vastaan. Työn rajaveroaste onkin Suomessa matalimmilla tulotasoilla selvästi muita pohjoismaita korkeampi. Työn rajaveroaste oli 67 % mediaanipalkasta ansaitsevalla vuonna 2014 Suomessa 54,3 %, Ruotsissa 45,5 % ja Tanskassa vain 39,5 %. Suomen muita Pohjoismaita korkeammat rajaveroasteet matalilla tulotasoilla johtuvat ennen muuta työtulovähennyksistä, jotka poistuvat nopeammin tulojen kasvaessa. Työnteon kannustimet ovat siis heikot.

Pitkällinen elämäinen pelkästään tuen varassa jättää saajansa väistämättä köyhyyteen jopa Suomessa. Siksi tukijärjestelmän tulisi olla työntekoon kannustava. Katseet tulisikin siirtää matalapalkkaisen työn kannustavuuden parantamiseen, työtulovähennyksiä kasvattamalla. Muuten työlle ei löydy tekijöitä, talouskasvumme hidastuu jo piankin työvoimapulan vuoksi ja julkistaloutemme ongelmat eivät ratkea.

Juhana Vartiainen, Kansanedustaja Kokoomus
Asmo Maanselkä, Puoluesihteeri Kristillisdemokraatit

Edellinen kirjoitusSeuraava kirjoitus

Kirjoitukseen on jätetty 32 kommenttia

32
  1. 1. Onko reilua, että jotkut joutuvat elääkseen tekemään matalapalkkatyötä ilman merkittävämpää tulontasausta, kun ongelma on kuitenkin yhteinen?
    2. Eikö tuloeroja vertailtaessa olisi todellisuutta kuvastavinta, että vertailtaisiin perusmenojen jälkeen käteen jääviä osia?

    1. 1. On reilua, että laadultaan ja määrältään erilaisista työpanoksista maksetaan eri määrä palkkaa. Ei tunnu alkuunkaan järkevältä, että kaikkien vuosiansiot tasoitettaisiin samaksi euromääräksi heidän tekemästään työstä riippumatta. Nykyiset tulontasaukset ovat jo enemmän kuin kohtuullisen rajuja.

      2. Silloin pitäisi määritellä oikea taso “perusmenoille” nykyisen asumiskulujen, ostettujen elintarvikkeiden, energiankäytön ynnä muiden menojen valinnanvapauden sijasta. Se tarkoittaisi käytännössä kaiken mahdollisen säännöstelemistä, kuten palkkojen, vuokrien sekä elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden hintojen. Tuskin kovin moni innostuisi siitä.

    2. 1. On erittäin epäreilua, että tuloja tasataan toisten palkoista, se on pöyristyttävää.
      2. Menot on mitoitettava tulojen mukaan ja sen lisäksi menot paikassa A ovat erilaiset kuin paikassa B, näin ollen nämä menot pitäisi saada samanarvoisiksi, joka taas tarkoittaa valtion interventiota vapaaseen markkinaan. Tämä vasta hullua olisikin.

  2. Järjestelmä voisi kieltämättä olla sellainen, että työnteko kannattaa. Ja lisäksti tietysti olisi syytä lopettaa matalapalkka-alojen halveksinta: me nyt joka tapauksessa tarvitsemme siistijämme, tarjoilijamme, ruoanlaittajamme yms. jotta tämä yhteiskunta toimisi. Itse asiassa tarvitsimme näitä tekijöitä enemmän, jotta jokaisen ei tarvitsisi yrittää olla monitaitaja. Minä ainakin mieluummin maksaisin palveluista kuin tyhjästä – siis mieluummin palkkaa kuin sosiaaliturvaa.

  3. Ei nykyään kannata ku ei palkalla saa edes perus elämistä maksettua.Mutta jos sais esim. suomen hintatason laskettua 30-40% niin palkka riittäisi just ja just elämiseen.

    1. Oletko huomannut että kotimaisessa hintatasossa, olipa se lähes mikä hyvänsä hyödyke tai palvelu, verotus on merkittävää luokkaa. Verotonta hintaa ei voi laskea loputtomiin mutta verot voi kyllä poistaa kokonaan mikäli vain näin halutaan. Sinä maksat verollisen hinnan, et verotonta.

  4. Älkää viitsikö valehdella Asmo ja Juhana! Yhtään pienituloisuuteni (alle kymppitonnin vuositulot) takia ilmaista sosiaali- tai terveyspalvelua en ole näiden vuosien aikana nähnyt saati käyttänyt. Ja käytän niitä kuitenkin kohtuullisesti sairauksien ja niiden aiheuttaman työkyvyttömyyden takia.

    Sitä vastoin olen kohdannut tilanteen, jossa sairaala perusteli osin pienituloisuuteni takia hoidon mahdottomuutta, se kun maksaisi minulle liikaa.

    Te ette tiedä kaltaiseni ihmisen asemasta yhtään mitään vaikka tilastotietoja osaatte oman näkökantanne perusteeksi sopivalla tavalla esille tuodakin.

    1. Valtion talousarvioesitys selittää minne verovarat menee, se on yksinkertainen esitys ja helppo ymmärtää.
      http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2018&lang=fi&maindoc=/2018/tae/hallituksenEsitys/hallituksenEsitys.xml&opennode=0:1:127:
      Se ettei verovaroin pystytä kustantamaan kaikkia palveluita on yksinkertaisesti seurausta siitä ettei näitä varoja kertakaikkiaan ole olemassa vaan ne menee jonnekkin muualle. Lue talousarvioesityksen kohta “määrärahat”. Sieltä selviää minne rahat menee. Ei ole olemassa yhtään ilmaista palvelua, kaikki on kustannettu veronmaksajien varoista (yhteisöt ja yksilöt).

  5. Opiskelijat on ajettu todella ahtaalle. Tämä on mielestäni yksi syy siihen, miksi moni ei halua edes yrittää. Itse suoritan sosionomitutkintoa työttömyystuella, ja yritän saada puserrettua tämän 3,5 vuoden tutkinnon kasaan sen kahden vuoden aikana, jolloin pystyn vielä jotenkin mieheni kanssa kustantamaan koko perheen elatuksen.

    Tietenkään kaikki eivät menisi yliopistoihin tai ammattikorkeakouluihin, vaikka tukiaikaa pidennettäisiin, mutta ne, jotka tällä tukiajalla yrittävät pusertaa opintoja kasaan, ovat todella stressaantuneita. Tämä lisää entisestään riskiä työttömyyteen ja syrjäytymiseen. Ratkaisuja kyllä löytyisi tähänkin tilanteeseen, jos niitä haluttaisiin löytää.

    Onko sekään oikein, että päättäjien palkkoja nostetaan entisestään samalla, kun valitellaan, ettei valtiolla rahat riitä mihinkään – edes niiden matalampien palkkojen nostamiseen, jolloin työntekomotivaatio nousisi?

    1. Mikäli verovaroista maksettavia palkkoja nostetaan ilman nostamatta veroja, joudutaan määrärahoja kutistamaan jossain muualla. Poliitikot on valittu eduskuntaan tekemään tämän päätöksen siitä kuinka määrärahoja käytetään ja minne painotukset laitetaan. Koska viittaat palkkojen nostamiseen, uskoisin että tarkoitat tällä julkisen sektorin palkkoja? Yksityisen sektorin palkkoja ei voi nostaa valtion toimesta.
      Mietitkö koskaan koulutustasi valitessa että olet opiskelemassa alalle, joka on tyypillisesti julkisen sektorin rahoittamaa eikä palkkauksen osalta voi kilpailla yksityisen sektorin kanssa? En tiedä mitä tarkoitat päättäjillä, mutta uskoisin että viittaat kansanedustajiin? Heidän palkkojen osuus määrärahoista on erittäin pieni. Vaikka ne poistettaisiin kokonaan, julkisen sektorin palkkoja ei voitaisi nostaa kuin muutama sentti /kk. Ei mitään merkitystä kokonaisuuteen taloudellisesti mutta moraalisesti ja eettisesti toki merkityksellistä. Kansanedustajien palkkiot on listattu valtion talousarvioon, vuodelle 2018 heidän osuus määrärahoista on 0,038%.

      1. Minulle ei merkitse niinkään palkan suuruus kuin se, että saan tehdä mielekästä työtä ja sillä itseni ja perheeni elätettyä.

        Tarkoitin nimenomaan kansanedustajien saamia palkankorotuksia. Olipa kyseessä miten pieni osuus tahansa, ei sillä voida perustella korotuksia.
        Päättäjätasolla saadaan jo ihan liikaakin rahaa, eikä voida ajatella niin, että se korotus on heille ihan pieni summa. Pitää ajatella niin, että se ei sitä kaikille ole. Se 300 euron korotus merkitsee joillekin ihmisille tulojen tuplaantumista!

        Tällä menolla mennään kohti luokkayhteiskuntaa, ja jo sata vuotta sitten saatiin tuta se, mitä se voi pahimmillaan saada aikaan.

  6. Mielestäni työttömillä ja muiden tukien saajilla kuin myös eläkeläisillä tulisi olla oikeus ja mahdollisuus työllistyä tarjolla oleviin työtehtäviin, mitä ovat kykeneviä suorittamaan, siten, että voivat tehdä niitä myös ilman työnantajan taholta maksettavaa korvausta, mutta kuitenkin siten, että tuki- ja/tai eläke-edut heillä säilyvät välttämättömän toimeentulon takaamiseksi.
    Ongelmana tässä lienee se, ettei näille tukia ja/tai eläkettä saaville haluta tarjota em. mukaista “palkatonta” työtä vaikka he sitä itse haluaisivat tehdä. Ongelma korostuu etenkin sellaisten työtehtävien kohdalla, missä vaaditaan korkeampaa koulutus- ja osaamistasoa.
    Itse olen korkeamman teknisen koulutuksen ja pitkän työkokemuksen saaneena, mistä tehtävistä olen eläköitynyt, useamman kerran kokenut em. mukaisen ongelman.

    1. Olen osittain kanssasi samaa mieltä. Mikäli tällainen “palkaton” työ sallittaisiin säilyttäen valtion maksamat tuet, silloin työ pitäisi tehdä mieluummin valtiolle kuin yksityiselle. Yksityisen sektorin osalta ongelmalliseksi, tosin tuskin merkittävästi tässä tapauksessa, muodostuisi juurikin tuo palkaton työvoima valtion tukemana. Tämä katsottaisiin luultavasti kilpailua vääristäväksi toimeksi.
      Olen kuitenkin kanssasi samaa mieltä että ihmiset jotka kykenee tekemään töitä vaikkapa eläkkeellä ollessaan tulisi sallia mukaan työyhteisöön.

  7. Työttömän saamat tuet takaavat perus toimeentulon, ei muuta. Jos ette usko niin kokeilkaapa joskus. Ei meinaan ole kovin kummoista elämää kun miettii jo ihan perus ruokaostoksiakin tehdessä mihin on varaa.
    Toimeentulotuki on harkinnan varaista eikä sitä saa automaattisesti.
    Itse elin noin vuoden työttömän noin 870€/kk tuloilla ja voin sanoa että lähes kukaan ei sitä halua jos on jokin vaihtoehto. Laskekaa itse minkälaista elämä on tuollaisilla tuloilla.

    Se että työttömän saamat tuet ja jotkin palkat ovat hyvin lähellä toisiaan kertoo vain kuinka huonosti palkattuja jotkin työt ovat. Palkka pitäisi olla korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Jos perus menojen (ruoka, vuokra yms) jälkeen palkasta ei jää juuri mitään käteen on tälläinen työ turhaa ns paskaduunia.

    Kaikille ei tarvitse taata samaa tulotasoa tilanteesta riippumatta, mutta kaikille palkkatyössä oleville pitää taata kohtuulliset tulot.
    Esimerkiksi palkkatuloja voitaisiin alkaa verottamaan vasta (esimerkiksi) 1500 ylöspäin portaittain. Silloin huonomminkin palkattu työ kannattaisi kun siitä jäisi myös jotain käteen verojen jälkeen.

    1. Olet täysin oikeassa verojen suhteen. Pienistä tuloista pitäisi verottaa pienesti. Pakolliset menot, oletko koskaan miettinyt niissä verojen osuutta? Ymmärrätkö että jokaisesta eurosta joka sinulla on käytettävissä ruokaostoksiin yksi neljäsosa (24% tarkasti) menee suoraan verottajalle, eli kassaan josta sinun toimeentulotuki maksettiin? Aivan samoin toimeentulotuen ja kaikkien muiden tukien verottaminen on nimeltään “tukileikkaus”. Tukien verottaminen palauttaa verojen osuuden samaan kassaan mistä tuki maksettiin. Nollasummapeli. Ei voi olla siten että valtio määrittää yksityisen sektorin palkkauksen joten viittaat varmaankin paskaduuneilla ja huonolla palkalla julkisen sektorin palkkausta?

      1. Viittaan nimenomaan yksityisen sektorin huonosti palkattuihin töihin. Miksi yksityinen sektori pitäisi jättää pois laskuista ? Toki julkinen sektori on osana tässä.

        Valtio ei voi määrittää yksityissektorin palkkausta ?
        Toki voi…. minimipalkka.
        Se että työttömät “pakotetaan” vastaanottamaan huonosti palkattuja töitä pitävät yllä huonosti palkattuja töitä. Osana tässä on myös se että jotkin tahot tavoittelevat suomeen suurta määrää “turvapaikanhakijoita” joka mahdollistaa palkkausmenojen pienentämisen tarjonnan kasvaessa.
        Elämme kapitalistisessa yhteiskunnassa joten pelataan niillä pelisäännöillä. Jos jollakin alalla on työvoimapulaa pitää tarkastella mistä se johtuu. Palkkaus, työolosuhteet, koulutus.
        Jos jokin työ ei houkuttele työntekijöitä eikä siitä ole varaa maksaa palkkaa ei se ole säilyttämisen arvoista. Hyvät työpaikat menestyvät ja tuottavat, huonot kuolevat.

  8. Siivoojan/kiinteistöhuoltajan, tarjoilijan ja ruoanlaittajan töihin yleensä käydään parivuotisen opiskelun ja tutkinnon kautta. Tuskin näillä aloilla on pulaa niin paljon, että se ratkaisisi massatyöttömyyden ongelman. Matalan osaamisen tehdasmaiset vaihetyöt, joilla työttömyys ratkaistaisiin, on viety maihin, joiden kanssa emme kykene kilpailemaan työn hinnalla. Ilman työterveydenhuoltoa, työsuojelusta puhumattakaan, päiväpalkka 2-3 euroa 14 tunnin työstä, on todella erinomaisen hyvin kilpailtu työn hinta. Esimerkkinä käy vaatetusala, joka työllisti aikoinaan Suomessa erittäin hyvin. Vaatetuotanto lähes täysin on siirtynyt meiltä näihin kahden euron päiväpalkan maihin. Kuinka pieneksi sosiaaliturvan tulisi mennä, että ihminen Suomessa voitaisiin velvoittaa tekemään työ 2 eurolla päivässä? Käytännössä sellainen onnistuisi vain sosiaaliturvan täydellisellä lakkautuksella. Olisimme silloin “Intia” tai muu vastaava valtio. Olisimme globaalin markkinatalouden sydänytimessä, sen johon kuuluu kilpailu “hinnalla millä hyvänsä” keinoja kaihtamatta.

    1. Maat joissa on pienet palkat on myös pienet menot. Paremminkin sinun tulisi pohtia miksi tästä valtiosta on tullut näin kallis? Tähän(kin) löytyy selitys, eikä se ole monimutkainen. Suostuuko intialaiset tai afrikkalaiset ostamaan tuotteita, jotka on suomalaisen hintatason mukaan hinnoiteltu? Vastaan kysymykseen: eivät suostu.

  9. “Suomessa pienituloiselle tarjottavat palvelut ovat lähes poikkeuksetta ilmaisia.”

    Minkä takia minä sitten joudun maksamaan lähes kahden kk takuueläkkeeni verran terveydenhuolto -ja lääkemaksuja vuodessa? Lisänä päälle vielä 2-300 euroa taksien omavastuuosuuksia, kun en pysty vammani takia menemään julkisilla. Ja ei, en saa toimeentulotukea, joka korvaisi noista senttiäkään.

    1. Siksi koska valtiolla (ja kunnilla) ei ole enää varaa korvata näitä menoja. Valtion talousarvioesitys kertoo minne verovarat on jyvitetty.
      http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2018&lang=fi&maindoc=/2018/tae/hallituksenEsitys/hallituksenEsitys.xml&opennode=0:1:127:
      Sinua on huijattu jossain vaiheessa mikäli olet saanut käsityksen palvelujen ilmaisuudesta. On toki palveluita joista niiden käyttäjät ei maksa suorituksen hetkellä mitään mutta sellaista kuin ilmaista palvelua ei ole missään, kyllä kaikki palvelut on maksettu, veroilla ja valtion velalla.

      1. Eiväthän ne ilmaisia olekaan. Minä noudatan tätä kehotustanne hoidattaa hampaani kuntoon, mutta lähinnä siksi, ettei sitten tule jatkossa ongelmia ;) Maksoin vieläpä sen hampaan paikkaamisen vaaditun 45 euroa mukisematta, koska ainakin yksityiseen lääkäriin verrattuna hinta oli vielä melko kohtuullinen.

  10. Mielenkiintoisesti kierrät tuon Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitean lausunnon, vaikka se on ihan faktaa. Helsingissä on koko maan korkeimmat elinkustannukset, joten ei liene ihme, että myös toimeentulotuki on suuri. Joskus rejhellisesti ihmetyttää se, kuinka tyhminä poliitikot ihmisiä pitävät.

  11. Voi voi, hyvät miehet.

    Ei toimeentulotuki ole mikään ylimääräinen tukimuoto, jota maksettaisiin muiden tukien päälle. Se määräytyy ns. toimeentulonormin mukaisesti: jos henkilöllä tai ruokakunnalla ei kerry minimiksi katsottua toimeentuloa muista tulonsiirroista (työttömyyspäiväraha, eläke, kansanedustajan palkkio), erotus maksetaan toimeentulotukena.

    Ei se ole kaikille toimeentulotuen saajille samansuuruinen. Sillä varmistetaan, että Suomessa jokaisella olisi edes jonkinlainen säällinen minimitoimeentulo.

    1. Minä uskon, että yleinen elintasovaatimus vaikkapa vain 9 luokkaa peruskoulua käyneillä on yksinkertaisesti vaan liian korkea. Liian kova taso.

      Siksi verotus on ihan tapissa.

      Mitähän Juhana sinä väitteestäni ajattelet? :)

  12. Eniten pulaa on näistä tekijöistä, suurimmassa osassa tienaisi hyvin:

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/245379-tyovoimapula-laajentunut-suomessa-naiden-48-ammatin-tekijoista-paakaupunkiseudulla

    Päällisin puolin vain tarjoilijat, siivoojat ja keittiöapulaiset ovat näitä pienipalkkaisia. Suurin osa työvoimapulasta koskee hyväpalkkaisia rakennusalan töitä sekä hoitoalaa, missä palkat ovat kohtuulliset. Jos talouskasvu rykii siitä, ettei ravintolassa saada lautasia ruualle ja ruokaa pöytään saati tähteitä siivottua, niin haluan sen päivän nähdä.

    Ammutte ohi. Pulaa on hyväpalkkaisista tekijöistä. Hoitajatkin usein tienaavat kaikkine lisineen kohtuullisesti.

    Unohditte myös pienituloisen yrittäjyyden kannusteet, vaikka varmasti yrittäjyyttä tuette. Eikö sekin kannattaisi huomioida tässä?

  13. Olisi suotavaa että näistä asioista lait säätävät poliitikot tietäisivät mistä puhuvat, ja myös käyttäisivät oikeita termejä. Suomessa kukaan ei todellakaan saa “toimeentulotukea” vajaa 1200 € / kk.

    Toimeentulotuki on viimesijainen tukimuoto, ja sen maksimimäärä on runsaat 491,21 € / kk. Kaikki tulonsiirrot yhteen laskien voidaan joissain harvoissa tapauksissa päästä tuohon vajaaseen 1200 € summaan – mikäli esim. tuensaaja on akuutin asunnottomuuden uhan alla, ja hänen vuokransa on n. 800 € / kk.

  14. Juhana:

    “Suomessa on hyvä sosiaaliturva. ”

    ja “Jos huomautetaan maata, jossa on EU:n pienin köyhyysaste”

    Arvaan, ettei ole kauaa? Juhanalla selvästi suunnitteilla uusia jekkuja, joilla tuokin rommautettaan ja kansaa ajetaan ahtaammalle.

  15. Ainakin pääkaupunkiseudun asuntojen hintataso on aivan järkyttävä, ja on oltava muitakin ratkaisuja kuin se, että muutetaan lapsinemme pienempään asuntoon kuin 76,5 neliön rähjäiseen kolmioon. Vuokria ei todellakaan pitäisi nostaa vuosittain vain siksi, että vuokranantaja voi lain mukaan tehdä niin. Ne palkat kun ei nouse samaa tahtia!

    Teillä kokoomuslaisilla on lisäksi harvinaisen vääristynyt kuva siitä, millaiset mahdollisuudet yksilöllä on edetä. Peruskoulutuksen tarjoaminen ei takaa sitä, että jokaisella on mahdollisuus on menestyä, jos vain haluaa. Se kun on kiinni vallan muistakin tekijöistä, kuten esimerkiksi perhetaustasta. Yhteiskunta ei ehkä enää julkisesti tuomitse sitä, jos sukunimi on tietynlainen, mutta kun menneisyys vaikuttaa aika moneen asiaan yksilön elämässä.

    On toisaalta totta, että koulutusta on syytä arvostaa. Kuitenkaan ei voida ajatella niin, että vain harvoilla ja valituilla on tilaisuus kouluttautua. Sitten mennään taas sinne 1800-luvulle, jolloin vain rikkaimmat pääsivät kouluun. Ongelmiin pitää puuttua jo varhain, ja se ei onnistu, jos koko ajan säästetään menoissa esimerkiksi julkisessa terveydenhuollossa ja varsinkin mielenterveyspalveluissa.

  16. Kannattaisikokohan matalapalkka-alojen työnantajien nostaa palkan tasoa saadakseen houkuteltua työntekijöitä? Ei kait ole tarkoituksenmukaista pudottaa sosiaalitukia niin alas että kannattamattomat alat saavat puoli-ilmaista työvoimaa, joka on valmis tekemään töitä köyhyysrajan alle jäävällä palkalla. Toiminnan tuottavuutta voinee tehostaa jollakin muulla tavalla niin, että vähempi määrä työntekijöitä riittää ja niille pystyy maksamaan kelvollista palkkaa.

    1. Tätä neuvoa eivät yrittäjät meiltä tarvitse, totta kai he laittavat tarjolle ne työtilaisuudet jotka ovat yritykselle kannattavia. Ne nostavat palkkaa siihen pisteeseen asti, jossa henkilön työllistäminen ei enää lisää yrityksen voittoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuulkaas ay-liike

Tulin juuri Tukholmasta, jossa olin 8.10.2018 mukana julkistamassa Teollisuusosapuolien Talousneuvoston (Industrins Ekonomiska Råd) uusinta raporttia. Ruotsin teollisuuden osapuolet, kaikki teollisuusammattiliitot ja kaikki työnantajaliitot, ylläpitävät teollisuusneuvostoa (Industrirådet), joka on puolestaan nimittänyt teollisuusosapuolten yhteisen asiantuntijaneuvoston, Industrin Ekonomiska Råd:in. Siinä on 4 yleisesti arvostettua ekonomistijäsentä, ja minulla on kunnia olla yksi heistä. Julkaisemme vuosittain raportin, jonka teollisuusneuvosto meiltä tilaa ja jonka kulloisestakin teemasisällöstä se esittää toiveita. Jos edessä on neuvottelukierros kirjoitamme yleensä kokonaistaloudellisesta tilanteesta ja työmarkkinoista, neuvottelujen tietopohjaa tukevalla tavalla. Jos neuvotteluja ei ole avautumassa, kirjoitamme muista ja pidemmälle tulevaisuuteen kurkottavista teemoista, kuten tällä kertaa.

Julkaisuseminaariin oli ilmoittautunut pitkälti toistasataa aktiivia, teollisuuden menestyksestä kiinnostuneita työnantajien ja työntekijöiden edustajia sekä alan tutkijoita ja virkamiehiä. Keskustelussa pohdittiin monipuolisesti Ruotsin teollisuuden menestymisen edellytyksiä.

Ajattelin puheenvuoroja kuunnellessani ja pitäessäni että kontrasti Suomeen ei voisi olla suurempi. Ruotsin teollisuusosapuolet miettivät yhteisessä seminaarissa, yhdessä tilatun puolueettoman asiantuntijaraportin pohjalta Ruotsin teollisuuden toimintaedellytyksiä.

Suomessa haastetaan valtiovallan oikeutta säätää lakeja.

Tässä touhussa ei ole mitään järkeä ja kuulkaas ay-liike, te tiedätte sen itsekin. Sen huomaa jo järkevien ay- ja demaritoimijoiden pälyilevästä katseestakin.

Te olette kollektiviivisesti kiinni viime vuosisadassa ja kylmässä sodassa, oudossa ja surrealistisessa henkisessä maailmassa jossa joku on koko ajan orjuuttamassa ja riistämässä työntekijää. Te olette kahliutuneet kylmän sodan asetelmaan, jossa Neuvostoliiton uhka toi teille mahdollisuuden olla suomalaisen valtiovallan ytimessä. Te kutsutte, uskomatonta kylläkin, lainsäädäntöä “saneluksi”. Silloin ei sanelu ikinä lopu, koska lainsäädäntö on aina sanelua, normeja joita kaikkien on noudatettava. Niihin oikeusvaltio perustuu.

Mutta oikeasti te ette voi olla valtio valtiossa, ettekä edes halua olla. Te olette osa Suomea, suomalaisia, joilla on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa valtiosäännön puitteissa. Ja olla ylläpitämässä suomalaista sosiaaliturvaa, joka jo sellaisenaan suojaa työntekijää niin ettei tarvitse ottaa vastaan työtä sikamaisin ehdoin.

Kukaan ei halua teille tai suomalaiselle työläiselle pahaa. Mutta tällaiset älyttömät taistelut te tulette häviämään ja teidän on pakko ne hävitä. Kai teillä jokin logiikka on, ja Lasse Laatusen kaltaisiin kylmän sodan tupo-kasvatteihin se menee täydestä: kun uhmaatte lakoilla jokaista työmarkkinoiden uudistusta, te ajattelette ettei kukaan järkevästi laskeva niitä halua tehdä. Pieniä ei kannata tehdä koska lakkomenetykset ovat suurempia kuin uudistuksen hyödyt. Ja suuria uudistuksia ei uskalleta tehdä. Ja teidän hyvin kouluttamanne Etelärannan toimiston kumppaninnekin tottelee hyvin tätä logiikkaa ja tukee yleensä teitä, peitellysti tai avoimesti.

Eli koskaan ei tehdä mitään uudistuksia, joita ette “hyväksy”. Laatusen logiikalla se todella menee niin.

Lasse Laatunen on kuitenkin perin juurin väärässä. Laatusen logiikka johtaa siihen, ettei työmarkkinoita ikinä uudisteta ja Suomi jatkaa hidasta ja vakaata kulkuaan Euroopan korkeimman työttömyyden maaksi. Se on surkean huono kauppa Suomelle vaikka Lasse Laatusen logiikalla se kai koostuu monista pienistä järkevistä “kaupoista”.  Vielä on sentään 5 maata, kaikki Välimeren maita, joissa on Suomea korkeampi työttömyys, nousukauden huipulla.

Eikä Lasse Laatusen ja Lauri Ihalaisen maailmassa edes ole olemassa pieniä ja järjestäytymättömiä yrityksiä. Kun niistä puhutaan, he katsovat kaukaisuuteen. Heille on olemassa vain kylmän sodan järjestäytyneiden osapuolten työmarkkina. Vaikka suurin osa uusista työpaikoista syntyy ihan muualle.

Siksipä nyt ei enää olekaan kysymys vain tästä uudistuksesta. Sitä on sanottu “arvovaltakiistaksi”, mutta ei valtiovalta edes voi olla mukana arvovaltakiistassa. Valtiovallan arvovalta on kirjoitettu perustuslakiin eikä siitä tarvitse kiistellä. “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”.

Uudistus sinänsä on pikemminkin pieni kuin suuri, mutta se on hyvin perusteltu. Se ei ole kenenkään “lobbaama” eikä uudistaminen ole nollasummapeliä. Se kannattaisi tehdä vaikka Suomen Yrittäjät sitä vastustaisivatkin.

Tästä uudistuksesta taitaa nyt tulla uusi sisällissota. Ei tietenkään väkivaltainen. Ei kutsuta sitä  vapaussodaksi. Mutta henkinen vapautuminen kylmän sodan maailmasta. Tuodaan glasnost tännekin.

Kutsutaan sitä vaikkapa vapautumisen sodaksi. Henkisen vapautumisen sodaksi. Henkinen vapautuminen pitkästä viime vuosisadasta, jolloin ensin väkivaltaiset kollektivistiset liikkeet, ensin maailmansodassa ja sitten kylmässä sodassa, uhkasivat liberaalia demokratiaa.

Ja kun heräätte pienyritysten irtisanomislain säätämisen jälkeiseen maailmaan, huomaatte, että elämme ihan hyvässä maassa, teidänkin kannaltanne. Maassa, jossa te ette enää epätoivoisesti yritä olla valtio valtiossa, vaan voitte muiden Pohjolan ammattiyhdistysliikkeiden tapaan hyväksyä edustuksellisen demokratian. Ja kukoistaa kuten ay-liike kukoistaa arvostettuna Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, huolehtien jäsenten asioista sen sijaan että yritetään olla ulkoparlamentaarinen kabinettien ylähuone. Suomessa, jossa teillä on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa demokratian keinoin. Suomessa, jossa ei ole “tabuja” ja kaikki voivat olla mukana politiikassa. Suomessa, jonka työpaikoilla voidaan uudistetun työlainsäädännön turvin itse sopia asioista.

Ja maailmassa, jossa totta vie on suurempia ongelmia protestoitavana  kuin pieni työsopimuslain muutos. Euroopassa, jossa äärioikeisto haastaa oikeusvaltiota. Ja maailmassa, jonka ilmasto lämpenee katastrofia kohti.

Innostakaa jäsenenne uurnille, niin kuin SAK:n hengennostatustilaisuudessa ilahduttavasti lopussa tapahtuikin. Ties vaikka lempipuolueenne pääsisivät hallitukseenkin. Mutta ihan samat ikääntymisestä johtuvat budjettirajoitukset koskevat kaikkia hallituksia. Työllisyysastetta on pakko nostaa. Kun viimeksi SDP oli hallituksessa 2011-2015, ajattelitte, että ei tehdä mitään mistä ay-liike ei pidä. Eikä tehtykään. 4 menetettyä vuotta, surkea lopputulos taloudelle ja työllisyydelle. Häpeäksi vanhoille valtionkantajapuolueille SDP:lle ja Kokoomukselle. Ei sorruta enää sellaiseen, millään hallituskokoonpanolla.

Vapautumissodassa on pelkkiä voittajia.

Aktiivimallin politiikasta ja ihmiskuvasta

Vuoden 2018 alusta tuli voimaan työttömyysturvan aktiiviporrastus, joka edellyttää täyden työttömyyspäivärahan edellytyksenä pientä työ- tai yrittäjäpanosta tai osallistumista työvoimahallinnon aktivointitoimiin 3 kuukauden tarkastelujakson aikana. Muussa tapauksessa työttömyysturva alenee 4,65 prosentilla eli ikään kuin yksi työttömyyspäivä muuttuisi omavastuupäiväksi. Sen voi taas palauttaa perustasolleen täyttämällä ehdot seuraavan 3 kuukauden aikana. Tämän vastapainoksi työttömyyden alussa olevien omavastuupäivien määrää vähennettiin 7:stä viiteen. Enemmistö työttömistä hyötyy uudistuksesta, jos hyötyä mitataan käteen tulevalla työttömyysturva-tulovirralla. Reformin suunnitellutta kolmikantatyöryhmää johtanut Martti Hetemäki on tuoreessa blogikirjoituksessaan ansiokkaasti käynyt läpi uudistuksen perusteluja. Helsingin Sanomien Paavo Teittinen on myös huolellisesti laaditussa artikkelissaan  erinomaisesti valottanut uudistusta ja vertaillut sitä kansainvälisiin esikuviin. Pohjosimaisessa vertailussa uusi suomalainen aktivointimalli on lempeäkätinen.

Aktiivimalli on pieni uudistus, joka kuitenkin suurella todennäköisyydellä hieman alentaa työttömyysastetta pysyvällä tavalla. Vaihtoehtona olisi ollut työttömyysturvan porrastus ajassa ilman ehtoja. Kolmikantakeskusteluissa päädyttiin kuitenkin nyt toteutettuun malliin, jossa siis alenemisen voi välttää osoittamalla aktiivisuutta työnteon tai yrittämisen piirissä.

Ajassa laskeva työttömyysturva – esimerkiksi puolen vuoden tai 12 kuukauden jälkeen alennettu korvaus — on monien taloustieteilijöiden suosittelema vaihtoehto, koska sen ajatellaan voimistavan työttömien työnhakuponnisteluja. Tällaisia tuloksia on johdettu talousteorian malleista ja ne ovat myös saaneet empiiristä vahvistusta. On aika vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että työttömyysturvan tason ja keston alentaminen lyhentää työttömyysjaksojen pituutta ja näin myös keskimääräistä työttömyysastetta. Kun työttömyysturvaa heikennetään ja lyhennetään, työttömät etsivät intensiivisemmin uutta työpaikkaa ja ottavat vastaan myös sellaisia töitä, joille olisi paremman ja pitkäkestoisemman turvan tapauksessa sanottu ei.

Kysymys työttömyysturvan soveliaasta aikaprofiilista on kuitenkin monimutkainen. Jotkin talousteorian tarkastelut puoltavat tosin myös toisenlaista lähestymistapaa. Jos pitkäaikaistyöttömät ovat täysin luopuneet työnhausta ja heidän työllistymistodennäköisyytensä on lähellä nollaa, voitaisiin hyvinvoinnin näkökulmasta perustella myös ajassa nousevaa tukitasoa. Tällöinhän ei työnteon kannustin enää toimi eikä päättäjällä ole syytä “kurnuttaa” pitkäaikaistyötöntä heikolla elintasolla. Tietääkseni kuitenkin kaikkialla on päädytty jollain tavalla alenevaan työttömyysturvaan.

Vakuutus ja moral hazard

Työttömyysturvan suunnittelussa onkin aina kysymys tarpeellisen vakuutuksen ja moral hazardin tasapainotuksesta järkevällä tavalla. Työttömyysturva on tarpeellinen vakuutus, koska jokainen kohtaa markkinataloudessa tuloepävarmuutta työttömyyden muodossa. Mutta työttömyysturva ja sosiaaliturva vääristävät myös valintaa työn ja vapaa-ajan välillä ja työn etsinnän ja vapaa-ajan välillä. Sosiaaliturva  matalapalkkatyöstä saatavien ansiotulojen sijasta voi johtaa siihen, että työttömyysjaksot pitkittyvät tai jopa siihen, että työttömyystuesta ja toimeentulotuesta tulee pitkäaikainen tai pysyvä elämäntapa. Näistä syistä työttömyysturvalle asetetaan ehtoja ja määräaikoja. Työttömyysturvan taso ja korvausaste voivat olla sitä parempia, mitä nopeammin työtön saadaan takaisin töihin. Tähän perustuu nyt Suomessakin usein kehuttu “tanskalainen” ajattelutapa. Työttömyysturvan taso on Tanskassa hyvä, mutta työtöntä tuetaan ja työnnetäänkin harjoittelu- ja työpaikkoihin.

Martti Hetemäen kirjoituksessa on käyty läpi uudistuksen yksityiskohtia. Koetan tässä blogauksessani käsitellä uudistuksen poliittista puolta ja siitä syntynyttä kansalaiskeskustelua. Voin samalla koettaa reagoida siihen monipuoliseen palautteeseen, jota olen päättäjänä saanut.

Aktiivimallin ihmiskuva – hallitus ei syytä tai syyllistä

Aktiivimallin kriitikot väittävät, että hallitus ”syyllistää” työttömiä ja pitää heitä ”laiskoina”. Näitä väitteitä ei yleensä dokumentoida, ja vaikeaa se olisikin. Eihän tietenkään kukaan päättäjä koskaan oikeasti ole syyttänyt ketään tai luonnehtinut ketään laiskaksi. Samansukuinen yleinen vastaväite aktiivimallille on että vain pieni osa, muutama prosentti työvoimasta on “työn vieroksujia” ja muita on ihan turha kannustaa, koska ovat ahkeria muutenkin. Tämän kriitiikin on esittänyt Helsingin Sanomien kolumnisti Yrjö Rautio ja moni muukin, ja sen mukaan hallitus pitäisi työttömiä “laiskoina” ja erilaisina kuin muita ihmisiä.

Työntarjonta- ja aktivointipolitiikka ei lainkaan perustu sellaiselle ajattelulle, että olisi jokin erityinen “työn vieroksujien” ryhmä tai että työttömät olisivat jotenkin erityisen laiska ihmisryhmä. Työttömien joukon vaihtuvuus on suurta, ja suuri osa väestöstä käy läpi työttömyysjakson.

Aktivointipolitiikka perustuu siihen, että lähes kaikkien ihmisten taloudelliset valinnat riippuvat taloudellisista kannustimista. Ihminen on älykäs ja mukavuudenhaluinen olento, ja kaikki arvostavat omaa vapaa-aikaa. Työttömät ovat “laiskoja” ihan samassa mielessä kuin me kaikki olemme “laiskoja”: meillä on oma elämä, arvostamme vapauttamme, olemme järkeviä ihmisiä.

Jokainen voi tehdä itselleen ”laiskuustestin” joka testaa oman vapaa-ajan arvoa. Testikysymys menee näin:

Tulisitko Vartiaisen kotiin kerran viikossa vuoden ajan siivoamaan ja viemään roskat, ilman palkkaa?

Tietenkään et tule, koska aika on arvokkaampaa omassa vapaassa hallinnassa kuin Vartiaiselle annetussa työnjohtovallassa. Olet siis “laiska”. Mutta, jos jatkokysymys olisi:

Tulisitko Vartiaisen kotiin kerran viikossa vuoden ajan siivoamaan ja viemään roskat, jos saat siitä vuoden lopussa 10 miljoonaa euroa?,

saisin oletettavasti enemmän tarjokkaita, totta kai, ja jopa kolumnisti Yrjö Rautio saattaisi tarttua tilaisuuteen. Ja jossain 10 miljoonan euron palkan ja nollapalkan välillä on sellainen palkkataso, että sinäkin joka tätä luet, saattaisit tarttua tilaisuuteen.

Aktiivimallin avulla yritetään nyt pikkuisen vaikuttaa tähän kynnyspalkkaan, siihen, millaisia työtarjouksia otetaan vastaan, millaisin ehdoin ja millaisen välimatkan päästä – ilman että ketään haukutaan laiskaksi. Lisäksi keikkatyöalustat kehittyvät koko ajan, ja keikkatyökin voi olla tie pysyvämpään työllisyyteen.

Suomalaisten omakuvan kulttuurinen murros?

Aktiivimallin kiivas vastustus kertoo kuitenkin pikku hiljaa tapahtuvasta kulttuurisesta murroksesta. Olemme eläneet jonkinlaisessa yhtenäisessä talkoohenkikulttuurissa, jossa poliittisen keskustelun yhteiseen itsepetokseen on kuulunut ajatus siitä, että me suomalaiset olemme jotenkin erityisen “kovia tekemään työtä” ja taloudellinen kannustekeskustelu ei koske meitä ollenkaan. Nyt kun työvoimapolitiikkaa aletaan enemmän perustaa taloustieteelliseen ihmiskuvaan, se koetaan uudeksi ja loukkaavaksi. Erityisesti vasemmiston parissa elää jonkinlainen myyttinen käsitys “jalosta köyhästä”, työttömästä uhrina, joka ei voi lainkaan vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Toisin kuin jopa vasemmistolaiset tutkijat kuvittelevat, kukaan täysjärkinen ei tietenkään väitä, että työttömyys tai työllisyys riippuisi vain yksilön omista valinnoista. Totta kai se riippuu myös sekä markkinatilanteesta että onnesta. Mutta totta kai se riippuu myös yksilön omista valinnoista – siitä, miten aktiivisesti hakee työtä ja mitä on valmis ottamaan vastaan. Eikö tämän pitäisi olla itsestään selvää?

Vasemmiston ristiriitainen suhtautuminen taloudellisiin kannustimiin

Toisaalta lähes jokainen suomalainen, vasemmistopoliitikkoja myöten, osaa kahden kesken kertoa lähipiiristään tapauksia, joissa työtilaisuuksista on kieltäydytty. Samaan aikaan silmiemme edessä näemme, miten maahanmuuttajat valtaavat matalapalkka-alojen tehtäviä niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Tämä ei johdu siitä, tietenkään, että työnantajat syrjisivät kantasuomalaisia, vaan siitä, että suomalaisia on enää vaikeaa saada joihinkin matalapalkkatöihin.

Asenteidemme kaksinaamaisuus tulee esille myös siinä, että epäilemme maahanmuuttajia paljon herkemmin työn ja vapaa-ajan suhdetta sosiaaliturvan avulla optimoiviksi systeemin hyväksikäyttäjäksi. Monet vasemmistopoliitikotkin ovat ainakin kahden kesken valmiita sanomaan, ettei pidä olla maahanmuuton suhteen niin naiivi, että päästää Suomeen maahanmuuttajia käyttämään hyväkseen sosiaaliturvaa. Mutta jos sellainen hyväksikäyttö on mahdollista, voisi ehkä olettaa että joku kantasuomalainenkin sellaiseen turvautuu – eivät kai suomalaiset mitään ahkeruuden herrakansaa ole.

Poliittisella vasemmistolla on kertakaikkisen ristiriitainen suhtautuminen taloudellisiin kannustimiin. Aktiivimallin tapauksessa vasemmisto ajattelee, että on jotenkin eettisesti väärin perustaa politiikkaa työnteon taloudellisiin kannustimiin – että on jotenkin työttömien “syyllistämistä” sanoa, että kannustimia tarvitaan, kun kerran työttömät jo nyt hakevat henki kurkussa työtä. Toisaalta jokainen vasemmistopoliitikko jonka kanssa olen asiasta jutellut, on kannattanut työttömyysturvan 300 euron suojaosaa, joka säädettiin vuonna 2015. Se siis mahdollistaa 300 euron ansaitsemisen kuukauden aikana ilman että työttömyysetuus pienenee. Järjestelyyn on vasemmiston piirissä oltu laajasti tyytyväisiä, sen uskotaan lisäävän työllisyyttä ja monet vasemmiston kansanedustajat ovat sitä mieltä, että suojaosuutta pitää kasvattaa. Mutta suojaosuus perustuu täsmälleen samaan ajattelutapaan kuin aktiivimalli – siihen, että taloudellinen kannustin auttaa työllistymään. Jos aktiivimalli “syyllistää” kuten vasemmisto ajattelee, suojaosa “syyllistää” täsmälleen samalla tavalla: työllisyyden uskotaan lisääntyvän kun se tulee taloudellisesti kannattavammaksi.

Kannustinongelma ei poistu keskuudestamme niin kauan kuin sosiaaliturvaa on olemassa

Kannustinajattelu törmää siis suomalaiseen talkooromantiikkaan. Tällaisten romanttis-nationalististen asenteiden vuoksi hallituksenkin on selvästi ollut vaikeaa puolustaa aktiivimallia. Sitä täytyy kuitenkin uskaltaa puolustaa, koska kysymys työn kannustimista ja hyvinvointivaltion rahoituksesta ei ole millään muotoa häviämässä poliittiselta agendaltamme. Päin vastoin, ikääntyvässä Suomessa se tulee olemaan vuosi vuodelta entistäkin ajankohtaisempi. Eikä pidä yhtään hävetä sellaista viestiä, että koetamme vaikuttaa kaikkien käyttäytymiseen, työllisyyttä ja ahkerointia lisäävästi. Juha Sipilän hallituksen ohjelma alkaa upealla lauseella, joka luonnehtii sitä, minne haluamme olla matkalla:

Suomessa on eettisesti kestävä tasapaino yksilön velvoitteiden ja yhteiskunnan vastuiden välillä

Hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää sitä, että yksilön ja julkistalouden velvoitteet ovat tasapainossa. Työnteko ei silloin voi olla vapaaehtoista eikä työttömyys voi tarkoittaa oikeutta elää ikuisesti tulonsiirroilla. Työtä on haettava ja tehtävä, vaikka se epämukavaa olisikin. Aktiivimallipolitiikan viesti työttömälle ei ole “sinä olet laiska”. Aktiivimallipolitiikan viesti työttömälle on:

Sinä olet tärkeä ja sinunkin panostasi tarvitaan“.

Laadukkaampaan työvoimapolitiikkaan

Toinen ja perustellumpi kritiikin kohde on siinä, että työvoimahallinnon voimavarat ovat riittämättömiä huolehtimaan työtilaisuuksien tarjonnasta ja tukialeneman peruuttavista aktivointitoimista. Tähän työvoimapolitiikan resurssipuutteeseen näyttää nyt koko kansakunta liikuttavan yksimielisesti yhtäkkiä havahtuneen, ja hyvä niin. Työvoimapolitiikan voimavarat ovatkin muihin Pohjoismaihin verrattuna niukat. Työvoimahallinnon on vaikea suoriutua tehtävistään ja siihen kohdistuu ylimitoitettuja odotuksia. Valiokuntakäsittelyissä olen oppinut, että monet työvoimahallinnon virkamiehet ovat niukkojen resurssien ahdongossa väsyneitä ja turhautuneita. Työvoimahallinnon toimiin ollaan sen “asiakkaiden” eli työttömien parissa laajalti tyytymättömiä, ja niistä on tehty valituksia.

Työttömien määräaikaishaastattelut ovat kuitenkin ajantasaistaneet työttömien rekisteriä, josta on poistunut sinne oikeasti kuulumattomia ihmisiä – työllisiä, ulkomailla asuvia, ilmeisesti jopa kuolleita. Lisäksi kansalaispalautteesta ja valiokuntakuulemisesta voi päätellä, että työttömyysturvan varassa elää joukko ihmisiä, joiden työkyky on kehno ja jotka kuuluisivat kuntouttavaan toimintaan. On kerrassaan hyödyllistä, jos aktiivimalli vielä kirittää työvoimahallinnon järkeistämään toimintojaan ja saattamaan kuntoutuksen piiriin tai välityömarkkinoille sellaiset työttömät, joiden työllistymistodennäköisyys on lähellä nollaa.

Työvoimahallinnon kehittäminen on pitkäaikainen ponnistus, ja se voi vaatia lisää budjettivoimavaroja. Harva voimavarojen lisäämisestä innostunut poliitikko on kuitenkaan viitsinyt kertoa mistä julkisista menoista hän olisi valmis tinkimään (minä osaisin kyllä kertoa!). Eikä kenenkään pidä kuvitella, että virkailijoiden lisääminen on automaattisesti toimiva työllisyyttä lisäävä lääke. Työvoimapolitiikka on siirtymässä maakuntien vastuulle, eikä kukaan oikein tässä vaiheessa tiedä, miten hyvin se tulee toimimaan. Maakunnilla ei valitettavasti ilmeisesti ole kunnon kannusteita työttömyyden alentamiseen, koska ne saavat valtiovallalta sitä enemmän varoja, mitä korkeampi maakunnan työttömyys on.

Kansalaispalautteesta

Aktiivimalli on poikinut meille kansanedustajille suuren määrän kansalaispalautetta. Itselleni on tullut sekä kehuja että haukkuja. Osa kielteisestä palautteesta on koordinoitua ja kampanjanomaista ja luonteeltaan sellaista, ettei lainkaan ihmetytä, ettei sen lähettäjä ole onnistunut työllistymään. Mutta murheellista on lukea sellaisten ihmisten kirjeitä, joilla on monenlaisia työntekoa vaikeuttavia terveysongelmia ja joiden voi olla vaikeaa löytää edes keikkatyötä.

Toinen murheellinen piirre on siinä, miten moni syrjäseutujen työtön kertoo että voisi jopa muuttaa kasvukeskukseen töihin, mutta oman omakotitalon arvo on laskenut niin alas, ettei ole varaa vaihtaa asuntoa. Kasvukeskuksissa on kallista asua, ja syrjäseudun arvottomaksi muuttuva omakotitalo tarjoaa sentään asunnon käyttöarvon vaikkei vaihtoarvoa juuri ole. Tällaisia murheellisia kohtaloita on selvästikin paljon ja olen niitä apein mielin lukenut. Tällaiset kotitaloudet maksavat hintaa menneistä politiikkavirheistä — siitä, että on haluttu kynsin hampain pitää “koko maa asuttuna” ja että verolait ovat kannustaneet sijoittamaan koko elinkaaren varallisuus nimenomaan omaan taloon tai asuntoon.

Työttömyysturvan lisäpäivät eli “työttömyyseläkeputki” 

Oma tyytymätön ryhmänsä ovat ns. “työttömyyseläkeputkessa” eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivillä olevat. Heitä on Kelan tilastojen mukaan noin 13 000. Järjestely tarkoittaa sitä, että 59-61 vuotta täyttänyt työtön, jolla on jo takanaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan 500 päivää, saa ansiosidonnaiselle turvalleen jatkoa aina vanhuuseläkkeen alkamiseen asti. Se on käytännössä merkinnyt 57-60 vuoden eläkeikää. Työttömyyseläkeputki on ollut suomalaisen työvoimapolitiikan epäonnistuneimpia ja surkeimpia järjestelyjä. Se on luonut käytännössä varhaisen eläköitymisen kanavan, jota on hiljaisessa yhteisymmärryksessä käytetty työpaikoilla. Se on ollut työnantajalle kätevä veruke ikääntyneen työntekijään irtisanomiseen, jota irtisanomisen kohteella ei välttämättä ole edes ollut syytä vastustaa. Työttömyyseläkeputkessa olevat ovat periaatteessa hekin olleet samalla tavalla velvoitettuja ottamaan uutta työtä vastaan kuin kaikki muutkin työttömät, mutta käytännössä heitä on ilmeisesti pidetty varhaiseläkeläisinä, joiden on etupäässä annettu olla rauhassa. Ainakin tähän viittaavat keskusteluni työvoimahallinnon kanssa sekä niiden tutkijoiden kanssa, jotka ovat asiaan jossain määrin perehtyneet. Aktiivimalli koskee myös tällaisia seniorityöttömiä, joista monet kokevat nyt itsensä petetyiksi. On tuiki tarpeellista, että “putken” houkuttelevuutta vähennetään, mutta nyt putkessa olevat ovat kiistämättä väliinputoajia.

Kansanedustajien sopeutumiseläke ja sopeutumisraha

Kansalaispalautteessa ilmenee myös katkeruutta kansanedustajien eläke-etuja, sopeutumiseläkettä ja sen vuonna 2011 korvannutta selvästi niukempaa sopeutumisrahaa kohtaan. Tässä olen samaa mieltä monien kansalaisten kanssa: jos päättäjinä olemme sitä mieltä, että kansalaisten on aktiivisesti oltava työmarkkinoiden käytettävissä kun työ menee alta, ei kansanedustajan työ voi olla poikkeus. Minusta sopeutumisrahat pitäisi poistaa. Katkeruutta näyttää kohdistuvan myös aiemman lainsäädännön aikana myönnettyihin, edullisempiin sopeutumiseläkkeisiin. Kerran jo myönettyjen etuuksien poistamisella on Suomessa vanhastaan ollut korkeampi kynnys.

Kausityöläiset

Oma työttömien kategoria, joka antaa kuulua itsestään, ovat kausityöntekijät ja epäsäännöllisesti työtä tekevät – esimerkiksi teatteritaiteilijat tai urheiluvalmentajat -, jotka ovat “tottuneet” paikkaamaan tulokuoppiaan työttömyysturvalla ja suunnittelevat yhdessä työnantajan kanssa elämäänsä sen varaan. Tiukkaan ottaen tällainen työttömyysturvan suunnitelmallinen käyttö on väärinkäyttöä. Työttömyysturvan tarkoitus ei ole toimia pysyvänä ja toistuvana tulojen lähteenä. Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen pitäisi miettiä uudelta pohjalta tällaistenkin elinkeinojen asemaa.

Miten tästä eteenpäin?

Moni työtön selvästikin kokee, että on vaikeaa saada työtä tai edes keikkatyötä. Siksi lähivuosien uudistustyössä tulee edelleen pyrkiä yritysten työllistämiskynnyksen alentamiseen. Työehtosopimusten tiukasta yleissitovuudesta on syytä luopua, ja huolehtia palkansaajien vähimmäiseduista muilla tavoin. Lisäksi yksilöperusteista irtisanomiskynnystä voisi olla viisasta alentaa ja täydentää heikentynyttä irtisanomissuojaa jonkinlaisella irtisanomissakolla, kuten Nobel-palkittu ekonomisti Jean Tirole tuoreessa kirjassaan esittää. Työvoimapalvelujen resursseja on lisättävä, ja olisi sallittava harjoittelu- ja oppisopimuspaikkoja nykyistä joustavammin työehdoin. Kaikki tällaiset reformit helpottaisivat työttömien mahdollisuutta työllistyä pysyvästi tai keikkatyöhön. Lisäksi vireillä oleva tulorekisteri toivottavasti helpottaa tiedon saamista siitä, miten työkeikan vastaanottaminen vaikuttaa omaan tulotasoon. Kaiken tämän on oltava hallituksen ja seuraavien hallitusten reformiagendalla.

 

Karl Marx, Suomi, sisällissota ja epäluottamus

Hallitus suunnittelee työsopimuslain muutosta, joka hieman muuttaa henkilöperusteisen irtisanomisen edellytyksiä alle 10 hengen yrityksissä. Virherekrytointi tai muuttuneen tilanteen vuoksi toimimattomaksi ajautunut työsuhde on pienyrityksissä suurempi riski ja vaiva kuin suurissa. Siksi tällainen uudistus on perusteltu. Kansainvälisessä vertailussa uudistus on pieni. Saksassa ei alle 10 hengen yrityksissä ole irtisanomissuojaa lainkaan. Toisin sanoen, työnantaja voi lopettaa työsuhteen yksipuolisella tahdonilmauksella, kunhan se ei ole syrjivä. Tanskan henkilöperusteisen irtisanomisen oikeuskäytäntö on meitä sallivampi.

Irtisanomissuojan tason vaikutuksia työmarkkinoiden toimintaan on tutkittu laajasti. Heikompi irtisanomissuoja lisää sekä työsuhteiden päättymistä että alkamista eikä tutkimus yleensä ole löytänyt yhteyttä irtisanomissuojan tason ja kokonaistyöllisyyden välillä. Sen sijaan sillä voi olla myönteinen vaikutus heikon työmarkkina-aseman ihmisten työllisyyteen, koska he pääsevät suuremmalla todennäköisyydellä jossain vaiheessa näyttämään taitojaan. On myös uskottavaa näyttöä siitä, että irtisanomissuojan heikennys lisää tuottavuutta, ja tätä ilmiötä ymmärretään teoreettisesti kohtuullisen hyvin. Tuottavuus kohenee kun liikkuvuus voimistuu ja ihmiset hakeutuvat itselleen paremmin sopiviin tehtäviin. Heikompi irtisanomissuoja voi myös lisätä työntekijän ponnistelua. Näistä löytyy tutkimusta esimerkiksi täältä ja täältä.

Ammattiliittojen kova vastustus hallituksen esitystä kohtaan on nostanut pintaan ällistyttävän keskustelun hallituksen ja työmarkkinaosapuolten suhteesta. On sinänsä hämmästyttävää, että näin pienen lakimuutoksen takia ylipäänsä aletaan puuhata laajoja työtaisteluita. Niissä kunnostautuvat erityisesti ammattiliitot, joiden jäseniä uudistus ei koske lainkaan tai koskee vain minimaalisen vähän. Siksi tässä on selvästi kysymys jostain muusta:  hegemoniataistelusta, eli siitä, “saako” Suomessa enemmistöhallitus ylipäänsä viedä läpi työmarkkinauudistuksia, joita perinteiset keskusjärjestöosapuolet eivät ole siunanneet.

Vielä edellisen hallituksen työministeri Lauri Ihalainen lähti siitä, ettei tehdä mitään työmarkkinauudistuksia, joita työmarkkinoiden keskusjärjestöt eivät ole hyväksyneet. Tulos oli, ettei vuosien 2011-2015 aikana tehty oikeastaan mitään tepsiviä työmarkkinauudistuksia — vaikka työttömyys oli ennätyskorkealla ja työllisyys polki paikallaan.

Minusta hallituksen ja eduskunnan on korkea aika ottaa perustuslain ja parlamentarismin mukaisesti vastuu koko taloudesta ja myös työmarkkinoista. Etujärjestöt eivät “omista” työmarkkinoita ja varsinkaan ne eivät edusta muita kuin työllisiä eli “sisäpiiriläisiä” jäseniään. Rakenteellisen työttömyyden ongelmat eivät näytä niitä kiinnostavan.

Hallitus ja eduskunta ovat sitävastoin vastuussa koko kansantaloudesta, kaikkien työllisyydestä ja julkisen talouden rahoituksesta.

Pidän etujärjestöille annettua käsittämättömän suurta valtaa yhtenä korkean työttömyytemme ja alhaisen työllisysasteemme syynä. Kuten Osmo Soininvaara on kirjassaan Satakomitea kuvannut, etujärjestöt sabotoivat 10 vuotta sitten sosiaaliturvan uudistuksen. Sitten ne osana vuoden 2016 kilpailukykysopimusta estivät Suomen sopimusjärjestelmän kehittämisen. Meillä on olennaisilta osiltaan sama palkkasopimusjärjestelmä kuin viimeisten vajaan 50 vuoden aikana. Kuvaan täällä sen poikkeuksellista luonnetta ja esitän että siirtyisimme joustavampaan, Norjan malliseen yleissitovuuteen.

Minusta on ällistyttävää, miten laajasti Suomessa kyseenalaistetaan hallituksen ja valtiovallan oikeus toimia työmarkkinoiden lainsäätäjänä. Lainsäätövalta on ilmaistu suoraan perustuslaissa, jonka toisen pykälän 1. virke kuuluu: “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”.

Monilla suomalaisilla näyttää kuitenkin olevan se käsitys, että valtiosääntö ei koske työmarkkinoita. Sen sijaan näyttävät monet ajattelevan, että työmarkkinoiden normit ovat jonkinlainen neuvottelukysymys valtiovallan ja järjestöjen välillä. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne jopa kutsuu valtion lainsäädäntötyötä “saneluksi”.

Ruotsissa työtä tehneen virkamiehen ja demokratian kannattajan näkökulmasta tämä on ällistyttävä ja käsittämätön ajattelutapa. Ei valtiovalta ole eikä sen tule olla lainsäädännössä “neuvotteluosapuoli”, ei työmarkkinoilla eikä pääsääntöisesti missään muuallakaan. Valtion tulee olla ylin vallankäyttäjä, joka säätää viisaat lait, jotka edistävät yleistä etua. Sitä varten pitää tietenkin kuulla kaikkia osapuolia, mutta hyvä lainsäädäntö on kuulemista ja optimointia — eikä neuvottelua. Emme esimerkiksi tietenkään “neuvottele” yritysverotusta yritysten kanssa vaan säädämme sen. Emmekä varsinkaan “neuvottele” rikoslakia rikollisten kanssa. Lainsäädäntö on aina “sanelua” siinä mielessä, että Eduskunnan säätämiä lakeja on kaikkien noudatettava. Eivät lait ole neuvottelukysymys eivätkä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen erilaiset kannat ole “riita”. Ei valtiovallan tule riidellä vaan säätää lakeja, eikä valtiovallan tule antautua ulkoparlamentaarisen painostuksen edessä.

Minulle on ollut veret seisauttavaa havaita, että todella monet suomalaiset ajattelevat toisin.

Jos työlainsäädäntöä ei uudisteta tukemaan korkeampaa työllisyyttä, meillä ei ole mitään mahdollisuuksia rahoittaa hyvinvointilupauksiamme. Siksi hallituksen on otettava vastuu ja muistutettava kohteliaasti järjestöjä siitä, kenelle valta ja vastuu valtiosäännön mukaan myös työmarkkina-asioissa kuuluvat.

Laaja lakkoliike mitättömän pienestä uudistuksesta vuonna 2018 tuo mieleen 100 vuoden historiallisen kaaren ja Karl Marxin profeetallisen lauseen: “Historia toistaa itseään — ensin tragediana ja sitten farssina”. Tämä taitaa kuvata Suomen satavuotista historiaa sattuvasti. Sata vuotta sitten itsenäisyytemme alkoi sisällissodalla. Työväenliike nousi kiihotettuna laillista hallitusvaltaa vastaan, osin ehkä syystäkin tai ainakin senaikuisessa historiassa ymmärrettävin motiivein. Tuloksena oli hirvittävä tragedia. Ensin verinen sota, ja sitten voittajien terrori hävinneitä kohtaan — terrori, josta ketään ei myöhemmin syytetty.

Suomen sisällissota oli tavattoman raaka, eikä sitä mielestäni ole käsitelty riittävästi. Ja ei ehkä ole aivan kaukaa haettu ajatus, että se valtiovallan riittämätön legitiimisyys ammattiliittojen silmissä josta tässä kirjoitan, itse asiassa jossain määrin juontaa juurensa 100 vuoden takaisista käsittelemättömistä traumoista. Minä pidän tätä uskottavana selityksenä suomalaisten oudolle pelolle käsitellä yhteiskunnallisia “tabuja” kuten työehtosopimusten yleissitovuutta. Sisällissodan kokenut kansakunta ei uskalla päästää valloilleen erimielisyyden demoneja.

Ja siksi, historian kierolla tavalla, pikkureformin vuoksi absurdin uhmakkaana nouseva lakkoliike sopii aika hyvin Marxin virkkeeseen. Nytkään osa työväenliikkeestä ei hyväksy laillisen hallituksen valtaa ja nousee sitä vastaan — vaikka itse asia on liikuttavan pieni. Silloin tragedia, nyt farssi.