Lämmin kiitos vielä kerran kaikille teille, joilta sain 14.4 vaaleissa luottamuksen. Vaalien jälkeisinä viikkoina on mukava kävellä Helsingissä, kun niin moni tulee puristamaan kättä ja kertomaan äänestäneensä minua!

Vaalien tulos yllätti monella tapaa, mutta oli samalla kansainvälisten trendien mukainen. Se toteutti omalla suomalaisella tavallaan Euroopan poliittista polarisaatiota.

Perussuomalaisten hyvä menestys osoittaa nationalismin elinvoimaa. Sitä siivittivät ilmeisesti Oulun seksuaalirikostapaukset ja niitä seurannut keskustelu. Vaalikeskusteluissa kaupungilla ja myös sähköpostissa kohtasin toistuvasti sellaisia väitteitä kuin “Orpo päästi maahan 35 000 ihmistä, kun olisi pitänyt sulkea raja” (Todettakoon nyt selvästi, että “rajan sulkeminen” on tässä mielessä mahdotonta, ja turvapaikkaa saisi Suomesta hakea, vaikka sisäministerin nimi olisi Jussi Halla-Aho). Minäkin sain sähköpostia äänestäjiltä, jotka miettivät äänestysvaihtoehtoinaan Halla-Ahoa ja minua. Perussuomalaisten uskomattoman vahvaa nousua kampanjan viime viikkojen aikana valaistaan varmaan vielä tutkimuksellisesti.

Mutta politiikan vasemmalla laidalla näkyy myös omanlaisensa polarisaatio. Vanha ja “tylsä” valtionhoitajapuolue SDP voitti, mutta niukasti ja nukkavierulla tuloksella, joka vaikutti kelvolliselta vain siksi, että vuoden 2015 tulos oli katastrofaalisen heikko. Oppositiossa juhlittiin vahvemmin Vihreissä ja Vasemmistoliitossa. Kummankin talousajattelussa on aimo annos utopismia – pyrkimystä talouden tosiasioista piittaamatta kohti yleistä kansalaistuloa, joka ei ole yhteensovitettavissa korkean työllisyyden ja laajan hyvinvointivaltion kestävän rahoituksen kanssa. Vasemmistoliiton puheenjohtaja on jopa suosittanut yleistä työajan lyhentämistä 6 tuntiin, ansiotasoa alentamatta. Karl Marx kirjoitti aikoinaan Euroopassa kummittelevasta kommunismin aaveesta. Ajatus elon huolet poistavasta perustulosta on kommunistisen utopian nykyaikainen muoto, joka on vasemmistoromanttisessa Suomessa vahvempi kuin muissa pohjoismaissa. Sosiaaliturvan uudistamisen tarve on meillä varmasti huutava, mutta muut pohjoismaat ovat viime vuosina ymmärrettävästi liikkuneet aivan toiseen suuntaan.

Vaikka minulla ei ole kovin valmista analyysiä aiheesta, koin, että perussuomalaiset yhtäällä ja punavihreä vasemmisto toisaalla jollain vaikeasti määriteltävällä tavalla tekivät toistensa puolesta vaalityötä, toisiaan kulttuurisina vihollisina vahvistaen. Kummassakin poliittisessa leirissä on aimo annos sosiaalipopulismia. Kummassakin muhii uskoa siihen, että yhteiskunnan ja talouden ongelmat olisivat “helposti” ratkaistavissa — kunhan vain paljastetaan EU:n ja internationalistien juonet ja etsitään maailmalta veroparatiiseihin piilotetut rahasäkit. Kun pohattojen ja kansainvälisen suurpääoman juonittelijat on saatu kuriin, tavalliselle ihmiselle koittaa parempi aika. Samankaltainen haave elähdytti maailmansotien välisenä aikana niin kommunisteja kuin radikaaleja nationalisteja, lopulta ikävin seurauksin.

Oikeasti kansakunnat vaurastuvat hitaasti, työtä tekemällä ja yritystoiminnalla, julkista palvelutoimintaa, sosiaaliturvaa ja oikeusvaltiota vahvistaen. Kulakkien kätkemiä viljasäkkejä esiin kaivamalla ei nykyistä julkistaloutta rahoiteta. Ja toisin kuin vasemmisto ajattelee, kansainvälistä yhteistyötä veronkannon tehostamiseksi tehdään intensiivisesti koko ajan, niin OECD:n ja EU:n puitteissa kuin meidänkin valtiovarainministeriössämme ja verohallinnossa. “Rosvot kiinni” -ohjelma ei paikkaa julkistaloutemme kestävyysvajetta.

Ja muistakaamme, että suomalaisten tulotaso on nyt parempi kuin koskaan. Talous on kasvanut viimeisten 4 vuoden aikana, ilman että tuloerot olisivat laajentuneet. Suomi kuuluu globalisaation voittajiin.

Hallitustunnustelut

Vaalitulos oli tietysti pienestä kiinni ja olen pettynyt siihen, että emme ole pääministeripuolue. Nyt käydään Antti Rinteen johdolla hallitusneuvotteluja. Kommentoin niiden lopputulosta lähemmin seuraavissa kirjoituksissa – sikäli kuin ne päätyvät lopputulokseen.

Mediassa on luotu kuvaa puheenjohtaja Orpon ja Kokoomuksen kuvitellun “oikeistosiiven” välisestä ristiriidasta tunnusteluvaiheessa. Tämä ei lainkaan vastaa sisältäpäin saamaani kuvaa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän toiminta oli tunnusteluvaiheessa yksimielistä ja kollegiaalista. Laadimme eduskuntaryhmän sisällä yhdessä vastauksia hallitustunnustelijan kysymyksiin, enkä havainnut erimielisyyksiä.

Meidän talouspoliittiset ennakkoehtomme eivät lopultakaan olleet kovin vaativia:

  • Halusimme, että julkista taloutta on oikeasti ja rakenteellisesti vahvistettava alkavalla hallituskaudella. Tuleva hallituskausi on valtiovarainministeriön ennusteen mukaan korkeasuhdannetta, eli julkistalous ei vahvistu enää itsestään. Meidän on varauduttava 2020-luvulla alkavaan nopeaan ikäsidonnaisten menojen kasvuun. Halusimme, että hallitus sitoutuu johonkn julkistalouden tällaiseen uraan ja vuoden 2023 alijäämätavoitteeseen.
  • Halusimme, että julkistaloutta vahvistetaan eritoten työllisyysastetta nostamalla. Tiedämme, että 75 prosentin työllisyysaste ei toteudu itsestään, ja halusimme että hallitus sitoutuu reformeihin, joilla se saavutetaan.
  • Emme halunneet kiristää työnteon verotusta, mutta emme sulkeneet pois muiden verojen korotuksia.

Jos tällaisia vaatimuksia pidetään kovana oikeistolaisuutena, minä taidan olla tosi kova oikeistolainen. Mutta niin pitäisi olla jokaisen järkevän kansalaisen.

Olen innostanut tällä blogisivustolla ihmisiä miettimään Suomen menestystarinan kirjoittamista uudelleen. Aion jatkaa näitä kirjoituksia, miettien Suomelle ratkaisuja ja seuraten kansainvälisen talouden ja politiikan tapahtumia ja keskusteluja sekä uusia kirjoja.

Julkaisen joka toinen lauantai punnitumman ja pidemmän blogikirjoituksen jostain talouden ja yhteiskunnan aiheesta. Laadin lisäksi satunnaisesti lyhyempiä kirjoituksia. Pysy sivustolla mukana ja keskustele kernaasti! Blogin tilaajana saat myös uutiskirjeen, jossa kommentoin ajankohtaisia asioita.

PS. Eduskunnassa äänestettiin ensi töiksi istumajärjestyksestä. Kiistaa on pidetty lapsellisena, mutta istumajärjestykseen sisältyy ehkäpä tiedostamattomiakin poliittisia merkityksiä. Kuten tässäkin kirjoituksessa olen esittänyt, minun on vaikea nähdä, että perussuomalaiset edustaisivat mitään sellaista “oikeistolaisuutta”, jota itse allekirjoitan. Talousliberalismi on heistä kaukana, ja heidän sosiaalipopulistinen ajattelunsa yhdistää heitä pikemminkin vasemmistoon. Siksi olisin pitänyt mieluummin aiemman istumajärjestyksen. Mutta tuskinpa tämä maailman merkityksellisin asia on. Minut löytää tästedes istuntosalista hienojen edustajiemme Elina Lepomäen ja Kai Mykkäsen välistä.

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Edellinen kirjoitusSeuraava kirjoitus

Kirjoitukseen on jätetty 17 kommenttia

17
  1. Äänestin Vartiaista jo toisen kerran, joka on osoitus siitä, että olen hänen toimintaansa tyytyväinen.
    Pidän hänen liberaalikokoomuslaisesta asenteestaan ja talouspolitiikastaan. Liekö perua naapurimaasta ja ehkä siinä on sopiva hitunen sosialidemokratiaakin.

  2. Hyvä kirjoitus sinänsä. Ihmettelen kuitenkin suuresti, että jos sinuun Juhana Vartiaisen mielestä eduskunnan istumajärjestystä ei olisi tarvinnut muuttaa, niin miksi äänestit sen muutoksen puolesta? Yritätkö nyt tekopyhästi ja järkevän logiikan vastaisesti, pestä kätesi asiasta sillä, että kyllä minä olisin halunnut sen säilyttää, mutta silti minä äänestin toisin? Miksi äänesti toisin jos halusit muuta? Uskoakseni kukaan ei ole sinua äänestänyt eduskuntaan sen takia, että sinulla on hyviä ja kannatettavia mielipiteitä, mutta silti äänestät niitä omia mielipiteitäsi vastaan. Sinut on valittu eduskuntaa tekemään sinun ajatuksen mukaisia ja mielestäsi oikeita päätöksiä. Sinä edustat siellä kansaa ja sinun työsi on kertoa sinun näkemyksesi asioista ja äänestää sen mukaan. Mikäli siellä joku käskee äänestämään tai jopa pakottaa äänestämään vastoin omaa halua, niin sen tahon tai henkilön esiin tuominen ja nimen julkaisu, on läpinäkyvyyden kannalta erittäin suotavaa.
    Eihän asia voi mitenkään olla niin, että kansalaisia jotka äänestävät kansanedustajat eduskuntaan, kunnioitetaan ja tarvitaan vain äänestyspäivänä. Samoin kansalaisten äänestyksen ohjaaminen käskyllä tai pakottamalla on erittäin jyrkästi kielletty, sillä se ei ole vastoin demokratiaa. Nyt kysynkin onko demokratia kansalaisille ja kansanedustajalle erilaista?

    1. Totta puhuen olin Ruotsissa teollisuusosapuolten luottoekonomistien (Industrins Ekonomiska Råd) kokouksessa. Se oli sovittu kauan sitten. Joten vältyin nyt kokonaan miettimästä äänestyspäätöstä tässä asiassa.

      1. Minusta on varsin ihmeellistä että mikään suomalainen puolue ei ilmottaudu oikeistolaiseksi. Ymmärrän että tähän sisältyy lyhytaikainen riski, mutta meillä olisi tarvetta myös julkisesti uskaltaa olla oikeistolaisia. Oikeistolaisuudella tarkoitan ensisijaisesti suhdetta talouteen. Toki oikeistolaisuuteen voidaan liittää muitakin arvoja. Vasemmistoliitolla ei ole ongelmaa olla vasemmassa reunassa samaa toivoisin myös oikeistolaisilta voimilta.

        1. Konservatiiviset ja vahvasti kansallismieliset puolueet on aina luettu äärimmäiseen oikeistoon. Eri asia, mitä ne itse itsestään sanovat.

          Minusta talous ei ole politiikkaa, vaan resurssien hankkimista kaikelle sille, mitä politiikassa halutaan saada aikaan.

          Arvojakin vierastan, kun politiikka on minulle enemmän sitä, että asetetaan yhteisiä tavoitteita ja suunnitellaan, miten ne saavutettaisi ja pystyttäisi myös rahoittamaan.

          Ihmisarvot, toisten kunnioittaminen ja vastuu kanssaihmisistä ovat minulle itsestäänselvyyksia

  3. Punnittuja mielipiteitä mahdollisesti oppositiosta on erinomaisen miellyttävä kuulla, viimeisten 4 vuoden aikana on totuttu liikaa turhaan räksyttämiseen. Peukku ylös!

  4. Asiallinen ja analyyttinen kirjoitus ja näin tavallisellekin tallaajalle ymmärrettävä. Melkein kaikessa olen samaa mieltä. Pitäisköhän palata kokoomuksen äänestäjäksi? Alla olevaa kohtaa en kuitenkaan ymmärtänyt. Tarkoitatko että kun korkeasuhdanne on tasaantumassa vai mikä logiikka lausessa on?

    “Tuleva hallituskausi on valtiovarainministeriön ennusteen mukaan korkeasuhdannetta, eli julkistalous ei vahvistu enää itsestään.”

    1. Ennusteen (VM) mukaan koko vaalikausi on korkeasuhdannetta eli BKT:n ennustetaan olevan potentiaalisen BKT:n yläpuolella. Tällainen aika pitää käyttää julkistalouden vahvistamiseen, varsinkin kun meillä on merkittävä kestävyysvaje. Julkistalouden ei siis enää voi odottaa vahvistuvan itsestään resurssien käyttöasteen nousun kautta.

  5. Iso ongelma on kansan tyhmistyminen keskimäärin. Ennen vanhaan sanomalehdet olivat tiedotusvälineitä. Niiden merkitys on romahtamassa. Hömppä se on mikä kannattaa ja täyttää mielet. Silloin on vaikea ylläpitää yleissivistystä, johon muun muassa tällaisen blogin lukeminen kuuluu. Tyhmät äänestävät mieluusti omiaan eli toisia tyhmiä. Mistä kertyy enää riittävästi poliitikkoja, jotka eivät ole tyhmiä??

  6. Hieno kirjoitus. Entisenä hr/työmarkkinajohtajana en pitänyt kaikista Sipilän hallituksen työelämätempuista. Myönnän nyt että vaikka ongelmiakin tuli niin oli hyvä teko.
    Työllisyysasteen noston hedelmiin uskotaan kuin Aatu V1 ja V2 raketteihinsa. Sori vaan vertaus. Nykytasokin oli kovan takana. Nyt se on ekspotenttiin vaikeampaa kymmennys kymmenykseltä.
    Olin yhtenä puuhamiehenä niissä 90-l työaikakokeiluissa. Nuo Li Andersonin aivoitukset ovat surrealistisia. 666 mallin isä sanoi minulle v 2012 että se sitten loppui , innostus hiipui. Oli aikansa lapsi. Tässä läy niin että sanonta: Pakko on paras konsultti, aukenee punavihreillekin. Hyvää jatkoa. Olen kokoomuslaisena elänyt 70-l yliopistot ja eihän tämä ole vielä mitään!

  7. Norja sulki rajansa tulijoilta muuttamalla lakiaan marraskuussa 2015 niin että rajavartijat eivät enää ottaneet turvapaikkahakemuksia vastaan jos norjaan pyrittiin turvallisen maan kautta joissa norjaan pyrkivät olisivat voineet jättää turvapaikkahakemuksen, kuten ruotsi ja venäjä.

  8. Tuntuu oleva suosittu, mutta väärä oletus että Persujen kannattajat ovat rasisteja, ilmastonmuutoksen kieltäjiä, kreationisteja ym. Mutta kyse onkin siitä, mihin punnuksia nähdään kipeimmin tarvittavan, jotta vaaka kallistuu tasapainoon.
    Kuitenkin, mitä kiivaammin kieltäydytään dialogista Persujen kanssa, sitä enemmän vahvistetaan juuri edellämainittuja asioita. Tällä hetkellä tietä viitoitetaan uhkaavasti UK:n (Brexit) ja USA:n (2016 presidentinvaalit) malliin.
    Kun viesti siitä, että “myös Halla-Aho olisi toiminut samoin 2015” ei mene läpi, on mietittävä mikä viestinnässä menee pieleen. Ehkä ylimielinen sävy (en tässä viittaa rationaaliseen Vartiaiseen, vaan käytävään keskusteluun yleisesti)? Ehkä se, että äänenpainot (tai vaikeneminen) ajankohtaisissa asioissa (seksuaalirikollisuus, kunniaväkivalta) eivät vakuuta?
    Kun maahanmuuttajavaltaisilla alueilla Persujen kannatus on suuri, asian kuittaminen sillä, että suhtaudutaan äänestystulokseen raukkojen tyhmyytenä, on sitä todellista tyhmyyttä (demokratiassa).

  9. Hallitustunnustelijan katseen pitäisi nähdä rahaverhon läpi. Ilman uutta työtä ja investointeja tuotanto ei kasva eikä uutta hyvää voi jakaa muuten kuin toisilta ottamalla. Investointejakin on kahdenlaisia: 1) korvaus- ja ylläpitoinvestointeja, tai 2) uutta tuotantoa ja kasvua luovia investointeja. Vain jälkimmäiset tuovat uutta jaettavaa, ylläpito vain yrittää säilyttää entisen (hyvässä lykyssä).

    Epäilen muuten kovasti Rinteen uskoa siihen, että koulutusinvestoinnit tuovat uutta jaettavaa; sitä ne tuskin tekevät, hyvä jos ne riittävät ylläpitämään suomalaisen työvoiman kyvyt ja taidot kilpailijamaiden tasolla ja pelastavat maan jälkeen jäämiseltä. Välttämättömiä ne ovat silti jo senkin takia.

    Opettaminen on raskasta työtä, ja oppiminen voi olla vielä vaativampaa, etenkin nuorille, joiden on ensin opittava perusteet ja sen jälkeen vuorollaan otettava vastuu edelliseltä sukupolvelta ja omaksuttava lisaksi kaikki sen keräämä kokemus ja hiljainen tieto. Kaikki virtaa, “panta rhei” tiesi jo Herakleitos.

    Pelkän sosiaaliturvan tai eläkerahastojen tuottojen varaan ei voi kukaan tukeutua.

  10. Aikanaan työaikoja on lyhennetty kahdeksaan tuntiin ja työpäivien määrää viikossa vähennetty myös viiteen, eikä palkkataso silti laskenut niin miksi lyhentäminen kuuteen tuntiin on sitten muka mahdottomuus? Ja tälläistähän on jo kokeiltu mm. Ruotsissa Volvon tehtaillakin.

    Nykyisinkin ihmisillä on luppoaikaa töissä, joten 8 h tuntuu olevan liikaa. 8 h työpäivä sitoo muutenkin ihmisiä liikaa työhön.

    1. Mikään ei tällä hetkellä estä sitä, että yrityksissä sovittaisiin työajan lyhentämisestä. Lin ehdotus toteutuu siis niissä yrityksissä ja niille henkilöille, joissa sen avulla saadaan molemminpuolista hyötyä – eli juuri siellä missä pitääkin. Lin kokeilu on käynnissä. Sen nimi on vapaa markkinatalous.

  11. Median esiin nostama dramatiikka siitä, että kokoomuksen jyrkempi markkinaliberaali siipi olisi tiukalla talouslinjallaan sotkenut Petteri Orpon pääsyn Antti Rinteen hallitukseen ja että Orpo olisi siitä ollut yllättynyt ja pettynyt, kertoo minulle kaksi asiaa:

    1) medialle on helppo syöttää dramaattinen huhu poliitikkojen tekemisistä: se menee aina läpi
    2) media ei halua oikaista näin julkaisemiaan uutisankkoja: se olisi noloa heille.

    Olen kuullut, en muista mistä, että tuo huhu olisi ollut Eero Heinäluoman tokaisu jossain lehdistötilaisuudessa ja siksi se olisi otettu totena, ikään kuin sisäpiirin paljastuksena.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuulkaas ay-liike

Tulin juuri Tukholmasta, jossa olin 8.10.2018 mukana julkistamassa Teollisuusosapuolien Talousneuvoston (Industrins Ekonomiska Råd) uusinta raporttia. Ruotsin teollisuuden osapuolet, kaikki teollisuusammattiliitot ja kaikki työnantajaliitot, ylläpitävät teollisuusneuvostoa (Industrirådet), joka on puolestaan nimittänyt teollisuusosapuolten yhteisen asiantuntijaneuvoston, Industrin Ekonomiska Råd:in. Siinä on 4 yleisesti arvostettua ekonomistijäsentä, ja minulla on kunnia olla yksi heistä. Julkaisemme vuosittain raportin, jonka teollisuusneuvosto meiltä tilaa ja jonka kulloisestakin teemasisällöstä se esittää toiveita. Jos edessä on neuvottelukierros kirjoitamme yleensä kokonaistaloudellisesta tilanteesta ja työmarkkinoista, neuvottelujen tietopohjaa tukevalla tavalla. Jos neuvotteluja ei ole avautumassa, kirjoitamme muista ja pidemmälle tulevaisuuteen kurkottavista teemoista, kuten tällä kertaa.

Julkaisuseminaariin oli ilmoittautunut pitkälti toistasataa aktiivia, teollisuuden menestyksestä kiinnostuneita työnantajien ja työntekijöiden edustajia sekä alan tutkijoita ja virkamiehiä. Keskustelussa pohdittiin monipuolisesti Ruotsin teollisuuden menestymisen edellytyksiä.

Ajattelin puheenvuoroja kuunnellessani ja pitäessäni että kontrasti Suomeen ei voisi olla suurempi. Ruotsin teollisuusosapuolet miettivät yhteisessä seminaarissa, yhdessä tilatun puolueettoman asiantuntijaraportin pohjalta Ruotsin teollisuuden toimintaedellytyksiä.

Suomessa haastetaan valtiovallan oikeutta säätää lakeja.

Tässä touhussa ei ole mitään järkeä ja kuulkaas ay-liike, te tiedätte sen itsekin. Sen huomaa jo järkevien ay- ja demaritoimijoiden pälyilevästä katseestakin.

Te olette kollektiviivisesti kiinni viime vuosisadassa ja kylmässä sodassa, oudossa ja surrealistisessa henkisessä maailmassa jossa joku on koko ajan orjuuttamassa ja riistämässä työntekijää. Te olette kahliutuneet kylmän sodan asetelmaan, jossa Neuvostoliiton uhka toi teille mahdollisuuden olla suomalaisen valtiovallan ytimessä. Te kutsutte, uskomatonta kylläkin, lainsäädäntöä “saneluksi”. Silloin ei sanelu ikinä lopu, koska lainsäädäntö on aina sanelua, normeja joita kaikkien on noudatettava. Niihin oikeusvaltio perustuu.

Mutta oikeasti te ette voi olla valtio valtiossa, ettekä edes halua olla. Te olette osa Suomea, suomalaisia, joilla on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa valtiosäännön puitteissa. Ja olla ylläpitämässä suomalaista sosiaaliturvaa, joka jo sellaisenaan suojaa työntekijää niin ettei tarvitse ottaa vastaan työtä sikamaisin ehdoin.

Kukaan ei halua teille tai suomalaiselle työläiselle pahaa. Mutta tällaiset älyttömät taistelut te tulette häviämään ja teidän on pakko ne hävitä. Kai teillä jokin logiikka on, ja Lasse Laatusen kaltaisiin kylmän sodan tupo-kasvatteihin se menee täydestä: kun uhmaatte lakoilla jokaista työmarkkinoiden uudistusta, te ajattelette ettei kukaan järkevästi laskeva niitä halua tehdä. Pieniä ei kannata tehdä koska lakkomenetykset ovat suurempia kuin uudistuksen hyödyt. Ja suuria uudistuksia ei uskalleta tehdä. Ja teidän hyvin kouluttamanne Etelärannan toimiston kumppaninnekin tottelee hyvin tätä logiikkaa ja tukee yleensä teitä, peitellysti tai avoimesti.

Eli koskaan ei tehdä mitään uudistuksia, joita ette “hyväksy”. Laatusen logiikalla se todella menee niin.

Lasse Laatunen on kuitenkin perin juurin väärässä. Laatusen logiikka johtaa siihen, ettei työmarkkinoita ikinä uudisteta ja Suomi jatkaa hidasta ja vakaata kulkuaan Euroopan korkeimman työttömyyden maaksi. Se on surkean huono kauppa Suomelle vaikka Lasse Laatusen logiikalla se kai koostuu monista pienistä järkevistä “kaupoista”.  Vielä on sentään 5 maata, kaikki Välimeren maita, joissa on Suomea korkeampi työttömyys, nousukauden huipulla.

Eikä Lasse Laatusen ja Lauri Ihalaisen maailmassa edes ole olemassa pieniä ja järjestäytymättömiä yrityksiä. Kun niistä puhutaan, he katsovat kaukaisuuteen. Heille on olemassa vain kylmän sodan järjestäytyneiden osapuolten työmarkkina. Vaikka suurin osa uusista työpaikoista syntyy ihan muualle.

Siksipä nyt ei enää olekaan kysymys vain tästä uudistuksesta. Sitä on sanottu “arvovaltakiistaksi”, mutta ei valtiovalta edes voi olla mukana arvovaltakiistassa. Valtiovallan arvovalta on kirjoitettu perustuslakiin eikä siitä tarvitse kiistellä. “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”.

Uudistus sinänsä on pikemminkin pieni kuin suuri, mutta se on hyvin perusteltu. Se ei ole kenenkään “lobbaama” eikä uudistaminen ole nollasummapeliä. Se kannattaisi tehdä vaikka Suomen Yrittäjät sitä vastustaisivatkin.

Tästä uudistuksesta taitaa nyt tulla uusi sisällissota. Ei tietenkään väkivaltainen. Ei kutsuta sitä  vapaussodaksi. Mutta henkinen vapautuminen kylmän sodan maailmasta. Tuodaan glasnost tännekin.

Kutsutaan sitä vaikkapa vapautumisen sodaksi. Henkisen vapautumisen sodaksi. Henkinen vapautuminen pitkästä viime vuosisadasta, jolloin ensin väkivaltaiset kollektivistiset liikkeet, ensin maailmansodassa ja sitten kylmässä sodassa, uhkasivat liberaalia demokratiaa.

Ja kun heräätte pienyritysten irtisanomislain säätämisen jälkeiseen maailmaan, huomaatte, että elämme ihan hyvässä maassa, teidänkin kannaltanne. Maassa, jossa te ette enää epätoivoisesti yritä olla valtio valtiossa, vaan voitte muiden Pohjolan ammattiyhdistysliikkeiden tapaan hyväksyä edustuksellisen demokratian. Ja kukoistaa kuten ay-liike kukoistaa arvostettuna Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, huolehtien jäsenten asioista sen sijaan että yritetään olla ulkoparlamentaarinen kabinettien ylähuone. Suomessa, jossa teillä on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa demokratian keinoin. Suomessa, jossa ei ole “tabuja” ja kaikki voivat olla mukana politiikassa. Suomessa, jonka työpaikoilla voidaan uudistetun työlainsäädännön turvin itse sopia asioista.

Ja maailmassa, jossa totta vie on suurempia ongelmia protestoitavana  kuin pieni työsopimuslain muutos. Euroopassa, jossa äärioikeisto haastaa oikeusvaltiota. Ja maailmassa, jonka ilmasto lämpenee katastrofia kohti.

Innostakaa jäsenenne uurnille, niin kuin SAK:n hengennostatustilaisuudessa ilahduttavasti lopussa tapahtuikin. Ties vaikka lempipuolueenne pääsisivät hallitukseenkin. Mutta ihan samat ikääntymisestä johtuvat budjettirajoitukset koskevat kaikkia hallituksia. Työllisyysastetta on pakko nostaa. Kun viimeksi SDP oli hallituksessa 2011-2015, ajattelitte, että ei tehdä mitään mistä ay-liike ei pidä. Eikä tehtykään. 4 menetettyä vuotta, surkea lopputulos taloudelle ja työllisyydelle. Häpeäksi vanhoille valtionkantajapuolueille SDP:lle ja Kokoomukselle. Ei sorruta enää sellaiseen, millään hallituskokoonpanolla.

Vapautumissodassa on pelkkiä voittajia.

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Aktiivimallin politiikasta ja ihmiskuvasta

Vuoden 2018 alusta tuli voimaan työttömyysturvan aktiiviporrastus, joka edellyttää täyden työttömyyspäivärahan edellytyksenä pientä työ- tai yrittäjäpanosta tai osallistumista työvoimahallinnon aktivointitoimiin 3 kuukauden tarkastelujakson aikana. Muussa tapauksessa työttömyysturva alenee 4,65 prosentilla eli ikään kuin yksi työttömyyspäivä muuttuisi omavastuupäiväksi. Sen voi taas palauttaa perustasolleen täyttämällä ehdot seuraavan 3 kuukauden aikana. Tämän vastapainoksi työttömyyden alussa olevien omavastuupäivien määrää vähennettiin 7:stä viiteen. Enemmistö työttömistä hyötyy uudistuksesta, jos hyötyä mitataan käteen tulevalla työttömyysturva-tulovirralla. Reformin suunnitellutta kolmikantatyöryhmää johtanut Martti Hetemäki on tuoreessa blogikirjoituksessaan ansiokkaasti käynyt läpi uudistuksen perusteluja. Helsingin Sanomien Paavo Teittinen on myös huolellisesti laaditussa artikkelissaan  erinomaisesti valottanut uudistusta ja vertaillut sitä kansainvälisiin esikuviin. Pohjosimaisessa vertailussa uusi suomalainen aktivointimalli on lempeäkätinen.

Aktiivimalli on pieni uudistus, joka kuitenkin suurella todennäköisyydellä hieman alentaa työttömyysastetta pysyvällä tavalla. Vaihtoehtona olisi ollut työttömyysturvan porrastus ajassa ilman ehtoja. Kolmikantakeskusteluissa päädyttiin kuitenkin nyt toteutettuun malliin, jossa siis alenemisen voi välttää osoittamalla aktiivisuutta työnteon tai yrittämisen piirissä.

Ajassa laskeva työttömyysturva – esimerkiksi puolen vuoden tai 12 kuukauden jälkeen alennettu korvaus — on monien taloustieteilijöiden suosittelema vaihtoehto, koska sen ajatellaan voimistavan työttömien työnhakuponnisteluja. Tällaisia tuloksia on johdettu talousteorian malleista ja ne ovat myös saaneet empiiristä vahvistusta. On aika vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että työttömyysturvan tason ja keston alentaminen lyhentää työttömyysjaksojen pituutta ja näin myös keskimääräistä työttömyysastetta. Kun työttömyysturvaa heikennetään ja lyhennetään, työttömät etsivät intensiivisemmin uutta työpaikkaa ja ottavat vastaan myös sellaisia töitä, joille olisi paremman ja pitkäkestoisemman turvan tapauksessa sanottu ei.

Kysymys työttömyysturvan soveliaasta aikaprofiilista on kuitenkin monimutkainen. Jotkin talousteorian tarkastelut puoltavat tosin myös toisenlaista lähestymistapaa. Jos pitkäaikaistyöttömät ovat täysin luopuneet työnhausta ja heidän työllistymistodennäköisyytensä on lähellä nollaa, voitaisiin hyvinvoinnin näkökulmasta perustella myös ajassa nousevaa tukitasoa. Tällöinhän ei työnteon kannustin enää toimi eikä päättäjällä ole syytä “kurnuttaa” pitkäaikaistyötöntä heikolla elintasolla. Tietääkseni kuitenkin kaikkialla on päädytty jollain tavalla alenevaan työttömyysturvaan.

Vakuutus ja moral hazard

Työttömyysturvan suunnittelussa onkin aina kysymys tarpeellisen vakuutuksen ja moral hazardin tasapainotuksesta järkevällä tavalla. Työttömyysturva on tarpeellinen vakuutus, koska jokainen kohtaa markkinataloudessa tuloepävarmuutta työttömyyden muodossa. Mutta työttömyysturva ja sosiaaliturva vääristävät myös valintaa työn ja vapaa-ajan välillä ja työn etsinnän ja vapaa-ajan välillä. Sosiaaliturva  matalapalkkatyöstä saatavien ansiotulojen sijasta voi johtaa siihen, että työttömyysjaksot pitkittyvät tai jopa siihen, että työttömyystuesta ja toimeentulotuesta tulee pitkäaikainen tai pysyvä elämäntapa. Näistä syistä työttömyysturvalle asetetaan ehtoja ja määräaikoja. Työttömyysturvan taso ja korvausaste voivat olla sitä parempia, mitä nopeammin työtön saadaan takaisin töihin. Tähän perustuu nyt Suomessakin usein kehuttu “tanskalainen” ajattelutapa. Työttömyysturvan taso on Tanskassa hyvä, mutta työtöntä tuetaan ja työnnetäänkin harjoittelu- ja työpaikkoihin.

Martti Hetemäen kirjoituksessa on käyty läpi uudistuksen yksityiskohtia. Koetan tässä blogauksessani käsitellä uudistuksen poliittista puolta ja siitä syntynyttä kansalaiskeskustelua. Voin samalla koettaa reagoida siihen monipuoliseen palautteeseen, jota olen päättäjänä saanut.

Aktiivimallin ihmiskuva – hallitus ei syytä tai syyllistä

Aktiivimallin kriitikot väittävät, että hallitus ”syyllistää” työttömiä ja pitää heitä ”laiskoina”. Näitä väitteitä ei yleensä dokumentoida, ja vaikeaa se olisikin. Eihän tietenkään kukaan päättäjä koskaan oikeasti ole syyttänyt ketään tai luonnehtinut ketään laiskaksi. Samansukuinen yleinen vastaväite aktiivimallille on että vain pieni osa, muutama prosentti työvoimasta on “työn vieroksujia” ja muita on ihan turha kannustaa, koska ovat ahkeria muutenkin. Tämän kriitiikin on esittänyt Helsingin Sanomien kolumnisti Yrjö Rautio ja moni muukin, ja sen mukaan hallitus pitäisi työttömiä “laiskoina” ja erilaisina kuin muita ihmisiä.

Työntarjonta- ja aktivointipolitiikka ei lainkaan perustu sellaiselle ajattelulle, että olisi jokin erityinen “työn vieroksujien” ryhmä tai että työttömät olisivat jotenkin erityisen laiska ihmisryhmä. Työttömien joukon vaihtuvuus on suurta, ja suuri osa väestöstä käy läpi työttömyysjakson.

Aktivointipolitiikka perustuu siihen, että lähes kaikkien ihmisten taloudelliset valinnat riippuvat taloudellisista kannustimista. Ihminen on älykäs ja mukavuudenhaluinen olento, ja kaikki arvostavat omaa vapaa-aikaa. Työttömät ovat “laiskoja” ihan samassa mielessä kuin me kaikki olemme “laiskoja”: meillä on oma elämä, arvostamme vapauttamme, olemme järkeviä ihmisiä.

Jokainen voi tehdä itselleen ”laiskuustestin” joka testaa oman vapaa-ajan arvoa. Testikysymys menee näin:

Tulisitko Vartiaisen kotiin kerran viikossa vuoden ajan siivoamaan ja viemään roskat, ilman palkkaa?

Tietenkään et tule, koska aika on arvokkaampaa omassa vapaassa hallinnassa kuin Vartiaiselle annetussa työnjohtovallassa. Olet siis “laiska”. Mutta, jos jatkokysymys olisi:

Tulisitko Vartiaisen kotiin kerran viikossa vuoden ajan siivoamaan ja viemään roskat, jos saat siitä vuoden lopussa 10 miljoonaa euroa?,

saisin oletettavasti enemmän tarjokkaita, totta kai, ja jopa kolumnisti Yrjö Rautio saattaisi tarttua tilaisuuteen. Ja jossain 10 miljoonan euron palkan ja nollapalkan välillä on sellainen palkkataso, että sinäkin joka tätä luet, saattaisit tarttua tilaisuuteen.

Aktiivimallin avulla yritetään nyt pikkuisen vaikuttaa tähän kynnyspalkkaan, siihen, millaisia työtarjouksia otetaan vastaan, millaisin ehdoin ja millaisen välimatkan päästä – ilman että ketään haukutaan laiskaksi. Lisäksi keikkatyöalustat kehittyvät koko ajan, ja keikkatyökin voi olla tie pysyvämpään työllisyyteen.

Suomalaisten omakuvan kulttuurinen murros?

Aktiivimallin kiivas vastustus kertoo kuitenkin pikku hiljaa tapahtuvasta kulttuurisesta murroksesta. Olemme eläneet jonkinlaisessa yhtenäisessä talkoohenkikulttuurissa, jossa poliittisen keskustelun yhteiseen itsepetokseen on kuulunut ajatus siitä, että me suomalaiset olemme jotenkin erityisen “kovia tekemään työtä” ja taloudellinen kannustekeskustelu ei koske meitä ollenkaan. Nyt kun työvoimapolitiikkaa aletaan enemmän perustaa taloustieteelliseen ihmiskuvaan, se koetaan uudeksi ja loukkaavaksi. Erityisesti vasemmiston parissa elää jonkinlainen myyttinen käsitys “jalosta köyhästä”, työttömästä uhrina, joka ei voi lainkaan vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Toisin kuin jopa vasemmistolaiset tutkijat kuvittelevat, kukaan täysjärkinen ei tietenkään väitä, että työttömyys tai työllisyys riippuisi vain yksilön omista valinnoista. Totta kai se riippuu myös sekä markkinatilanteesta että onnesta. Mutta totta kai se riippuu myös yksilön omista valinnoista – siitä, miten aktiivisesti hakee työtä ja mitä on valmis ottamaan vastaan. Eikö tämän pitäisi olla itsestään selvää?

Vasemmiston ristiriitainen suhtautuminen taloudellisiin kannustimiin

Toisaalta lähes jokainen suomalainen, vasemmistopoliitikkoja myöten, osaa kahden kesken kertoa lähipiiristään tapauksia, joissa työtilaisuuksista on kieltäydytty. Samaan aikaan silmiemme edessä näemme, miten maahanmuuttajat valtaavat matalapalkka-alojen tehtäviä niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Tämä ei johdu siitä, tietenkään, että työnantajat syrjisivät kantasuomalaisia, vaan siitä, että suomalaisia on enää vaikeaa saada joihinkin matalapalkkatöihin.

Asenteidemme kaksinaamaisuus tulee esille myös siinä, että epäilemme maahanmuuttajia paljon herkemmin työn ja vapaa-ajan suhdetta sosiaaliturvan avulla optimoiviksi systeemin hyväksikäyttäjäksi. Monet vasemmistopoliitikotkin ovat ainakin kahden kesken valmiita sanomaan, ettei pidä olla maahanmuuton suhteen niin naiivi, että päästää Suomeen maahanmuuttajia käyttämään hyväkseen sosiaaliturvaa. Mutta jos sellainen hyväksikäyttö on mahdollista, voisi ehkä olettaa että joku kantasuomalainenkin sellaiseen turvautuu – eivät kai suomalaiset mitään ahkeruuden herrakansaa ole.

Poliittisella vasemmistolla on kertakaikkisen ristiriitainen suhtautuminen taloudellisiin kannustimiin. Aktiivimallin tapauksessa vasemmisto ajattelee, että on jotenkin eettisesti väärin perustaa politiikkaa työnteon taloudellisiin kannustimiin – että on jotenkin työttömien “syyllistämistä” sanoa, että kannustimia tarvitaan, kun kerran työttömät jo nyt hakevat henki kurkussa työtä. Toisaalta jokainen vasemmistopoliitikko jonka kanssa olen asiasta jutellut, on kannattanut työttömyysturvan 300 euron suojaosaa, joka säädettiin vuonna 2015. Se siis mahdollistaa 300 euron ansaitsemisen kuukauden aikana ilman että työttömyysetuus pienenee. Järjestelyyn on vasemmiston piirissä oltu laajasti tyytyväisiä, sen uskotaan lisäävän työllisyyttä ja monet vasemmiston kansanedustajat ovat sitä mieltä, että suojaosuutta pitää kasvattaa. Mutta suojaosuus perustuu täsmälleen samaan ajattelutapaan kuin aktiivimalli – siihen, että taloudellinen kannustin auttaa työllistymään. Jos aktiivimalli “syyllistää” kuten vasemmisto ajattelee, suojaosa “syyllistää” täsmälleen samalla tavalla: työllisyyden uskotaan lisääntyvän kun se tulee taloudellisesti kannattavammaksi.

Kannustinongelma ei poistu keskuudestamme niin kauan kuin sosiaaliturvaa on olemassa

Kannustinajattelu törmää siis suomalaiseen talkooromantiikkaan. Tällaisten romanttis-nationalististen asenteiden vuoksi hallituksenkin on selvästi ollut vaikeaa puolustaa aktiivimallia. Sitä täytyy kuitenkin uskaltaa puolustaa, koska kysymys työn kannustimista ja hyvinvointivaltion rahoituksesta ei ole millään muotoa häviämässä poliittiselta agendaltamme. Päin vastoin, ikääntyvässä Suomessa se tulee olemaan vuosi vuodelta entistäkin ajankohtaisempi. Eikä pidä yhtään hävetä sellaista viestiä, että koetamme vaikuttaa kaikkien käyttäytymiseen, työllisyyttä ja ahkerointia lisäävästi. Juha Sipilän hallituksen ohjelma alkaa upealla lauseella, joka luonnehtii sitä, minne haluamme olla matkalla:

Suomessa on eettisesti kestävä tasapaino yksilön velvoitteiden ja yhteiskunnan vastuiden välillä

Hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää sitä, että yksilön ja julkistalouden velvoitteet ovat tasapainossa. Työnteko ei silloin voi olla vapaaehtoista eikä työttömyys voi tarkoittaa oikeutta elää ikuisesti tulonsiirroilla. Työtä on haettava ja tehtävä, vaikka se epämukavaa olisikin. Aktiivimallipolitiikan viesti työttömälle ei ole “sinä olet laiska”. Aktiivimallipolitiikan viesti työttömälle on:

Sinä olet tärkeä ja sinunkin panostasi tarvitaan“.

Laadukkaampaan työvoimapolitiikkaan

Toinen ja perustellumpi kritiikin kohde on siinä, että työvoimahallinnon voimavarat ovat riittämättömiä huolehtimaan työtilaisuuksien tarjonnasta ja tukialeneman peruuttavista aktivointitoimista. Tähän työvoimapolitiikan resurssipuutteeseen näyttää nyt koko kansakunta liikuttavan yksimielisesti yhtäkkiä havahtuneen, ja hyvä niin. Työvoimapolitiikan voimavarat ovatkin muihin Pohjoismaihin verrattuna niukat. Työvoimahallinnon on vaikea suoriutua tehtävistään ja siihen kohdistuu ylimitoitettuja odotuksia. Valiokuntakäsittelyissä olen oppinut, että monet työvoimahallinnon virkamiehet ovat niukkojen resurssien ahdongossa väsyneitä ja turhautuneita. Työvoimahallinnon toimiin ollaan sen “asiakkaiden” eli työttömien parissa laajalti tyytymättömiä, ja niistä on tehty valituksia.

Työttömien määräaikaishaastattelut ovat kuitenkin ajantasaistaneet työttömien rekisteriä, josta on poistunut sinne oikeasti kuulumattomia ihmisiä – työllisiä, ulkomailla asuvia, ilmeisesti jopa kuolleita. Lisäksi kansalaispalautteesta ja valiokuntakuulemisesta voi päätellä, että työttömyysturvan varassa elää joukko ihmisiä, joiden työkyky on kehno ja jotka kuuluisivat kuntouttavaan toimintaan. On kerrassaan hyödyllistä, jos aktiivimalli vielä kirittää työvoimahallinnon järkeistämään toimintojaan ja saattamaan kuntoutuksen piiriin tai välityömarkkinoille sellaiset työttömät, joiden työllistymistodennäköisyys on lähellä nollaa.

Työvoimahallinnon kehittäminen on pitkäaikainen ponnistus, ja se voi vaatia lisää budjettivoimavaroja. Harva voimavarojen lisäämisestä innostunut poliitikko on kuitenkaan viitsinyt kertoa mistä julkisista menoista hän olisi valmis tinkimään (minä osaisin kyllä kertoa!). Eikä kenenkään pidä kuvitella, että virkailijoiden lisääminen on automaattisesti toimiva työllisyyttä lisäävä lääke. Työvoimapolitiikka on siirtymässä maakuntien vastuulle, eikä kukaan oikein tässä vaiheessa tiedä, miten hyvin se tulee toimimaan. Maakunnilla ei valitettavasti ilmeisesti ole kunnon kannusteita työttömyyden alentamiseen, koska ne saavat valtiovallalta sitä enemmän varoja, mitä korkeampi maakunnan työttömyys on.

Kansalaispalautteesta

Aktiivimalli on poikinut meille kansanedustajille suuren määrän kansalaispalautetta. Itselleni on tullut sekä kehuja että haukkuja. Osa kielteisestä palautteesta on koordinoitua ja kampanjanomaista ja luonteeltaan sellaista, ettei lainkaan ihmetytä, ettei sen lähettäjä ole onnistunut työllistymään. Mutta murheellista on lukea sellaisten ihmisten kirjeitä, joilla on monenlaisia työntekoa vaikeuttavia terveysongelmia ja joiden voi olla vaikeaa löytää edes keikkatyötä.

Toinen murheellinen piirre on siinä, miten moni syrjäseutujen työtön kertoo että voisi jopa muuttaa kasvukeskukseen töihin, mutta oman omakotitalon arvo on laskenut niin alas, ettei ole varaa vaihtaa asuntoa. Kasvukeskuksissa on kallista asua, ja syrjäseudun arvottomaksi muuttuva omakotitalo tarjoaa sentään asunnon käyttöarvon vaikkei vaihtoarvoa juuri ole. Tällaisia murheellisia kohtaloita on selvästikin paljon ja olen niitä apein mielin lukenut. Tällaiset kotitaloudet maksavat hintaa menneistä politiikkavirheistä — siitä, että on haluttu kynsin hampain pitää “koko maa asuttuna” ja että verolait ovat kannustaneet sijoittamaan koko elinkaaren varallisuus nimenomaan omaan taloon tai asuntoon.

Työttömyysturvan lisäpäivät eli “työttömyyseläkeputki” 

Oma tyytymätön ryhmänsä ovat ns. “työttömyyseläkeputkessa” eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivillä olevat. Heitä on Kelan tilastojen mukaan noin 13 000. Järjestely tarkoittaa sitä, että 59-61 vuotta täyttänyt työtön, jolla on jo takanaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan 500 päivää, saa ansiosidonnaiselle turvalleen jatkoa aina vanhuuseläkkeen alkamiseen asti. Se on käytännössä merkinnyt 57-60 vuoden eläkeikää. Työttömyyseläkeputki on ollut suomalaisen työvoimapolitiikan epäonnistuneimpia ja surkeimpia järjestelyjä. Se on luonut käytännössä varhaisen eläköitymisen kanavan, jota on hiljaisessa yhteisymmärryksessä käytetty työpaikoilla. Se on ollut työnantajalle kätevä veruke ikääntyneen työntekijään irtisanomiseen, jota irtisanomisen kohteella ei välttämättä ole edes ollut syytä vastustaa. Työttömyyseläkeputkessa olevat ovat periaatteessa hekin olleet samalla tavalla velvoitettuja ottamaan uutta työtä vastaan kuin kaikki muutkin työttömät, mutta käytännössä heitä on ilmeisesti pidetty varhaiseläkeläisinä, joiden on etupäässä annettu olla rauhassa. Ainakin tähän viittaavat keskusteluni työvoimahallinnon kanssa sekä niiden tutkijoiden kanssa, jotka ovat asiaan jossain määrin perehtyneet. Aktiivimalli koskee myös tällaisia seniorityöttömiä, joista monet kokevat nyt itsensä petetyiksi. On tuiki tarpeellista, että “putken” houkuttelevuutta vähennetään, mutta nyt putkessa olevat ovat kiistämättä väliinputoajia.

Kansanedustajien sopeutumiseläke ja sopeutumisraha

Kansalaispalautteessa ilmenee myös katkeruutta kansanedustajien eläke-etuja, sopeutumiseläkettä ja sen vuonna 2011 korvannutta selvästi niukempaa sopeutumisrahaa kohtaan. Tässä olen samaa mieltä monien kansalaisten kanssa: jos päättäjinä olemme sitä mieltä, että kansalaisten on aktiivisesti oltava työmarkkinoiden käytettävissä kun työ menee alta, ei kansanedustajan työ voi olla poikkeus. Minusta sopeutumisrahat pitäisi poistaa. Katkeruutta näyttää kohdistuvan myös aiemman lainsäädännön aikana myönnettyihin, edullisempiin sopeutumiseläkkeisiin. Kerran jo myönettyjen etuuksien poistamisella on Suomessa vanhastaan ollut korkeampi kynnys.

Kausityöläiset

Oma työttömien kategoria, joka antaa kuulua itsestään, ovat kausityöntekijät ja epäsäännöllisesti työtä tekevät – esimerkiksi teatteritaiteilijat tai urheiluvalmentajat -, jotka ovat “tottuneet” paikkaamaan tulokuoppiaan työttömyysturvalla ja suunnittelevat yhdessä työnantajan kanssa elämäänsä sen varaan. Tiukkaan ottaen tällainen työttömyysturvan suunnitelmallinen käyttö on väärinkäyttöä. Työttömyysturvan tarkoitus ei ole toimia pysyvänä ja toistuvana tulojen lähteenä. Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen pitäisi miettiä uudelta pohjalta tällaistenkin elinkeinojen asemaa.

Miten tästä eteenpäin?

Moni työtön selvästikin kokee, että on vaikeaa saada työtä tai edes keikkatyötä. Siksi lähivuosien uudistustyössä tulee edelleen pyrkiä yritysten työllistämiskynnyksen alentamiseen. Työehtosopimusten tiukasta yleissitovuudesta on syytä luopua, ja huolehtia palkansaajien vähimmäiseduista muilla tavoin. Lisäksi yksilöperusteista irtisanomiskynnystä voisi olla viisasta alentaa ja täydentää heikentynyttä irtisanomissuojaa jonkinlaisella irtisanomissakolla, kuten Nobel-palkittu ekonomisti Jean Tirole tuoreessa kirjassaan esittää. Työvoimapalvelujen resursseja on lisättävä, ja olisi sallittava harjoittelu- ja oppisopimuspaikkoja nykyistä joustavammin työehdoin. Kaikki tällaiset reformit helpottaisivat työttömien mahdollisuutta työllistyä pysyvästi tai keikkatyöhön. Lisäksi vireillä oleva tulorekisteri toivottavasti helpottaa tiedon saamista siitä, miten työkeikan vastaanottaminen vaikuttaa omaan tulotasoon. Kaiken tämän on oltava hallituksen ja seuraavien hallitusten reformiagendalla.

 

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Yhteisblogi Asmo Maanselän kanssa: Työnteko kannattaa Suomessa poikkeuksellisen heikosti.

Suomessa on hyvä sosiaaliturva. Työssäkäyvien ja työttömien köyhyysaste on EU-maiden matalin (Eurostat 2016). Tästä huolimatta vuonna 2015 Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea moitti Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistasoa riittämättömäksi. Moitteisiin on laajasti vedottu poliittisessa keskustelussa, kun on haluttu vastustaa sosiaaliturvan uudistuksia ja työnteon kannustimien parantamista.

Jos huomautetaan maata, jossa on EU:n pienin köyhyysaste, herää kysymys, mihin huomautus perustuu. EU:n sosiaalinen peruskirja edellyttää, että sosiaaliturvaetuisuuksien vähimmäistason on oltava vähintään 50 % kansalaisten mediaanitulosta, eli huomautusvuonna 2013 niiden olisi pitänyt olla 970 €/kk. Komitea tarkasteli ratkaisussaan toimeentulon määrää ainoastaan työmarkkinatuen perusosan ja asumistuen laskennallisen keskiarvon perusteella. Se ei ottanut laskelmissaan huomioon toimeentulotukea ja sen muita osia. Sosiaalisten oikeuksien komitean arvio antaa tilanteestamme väärän kuvan.

Suomen järjestelmä antaa yksinasuvalle helsinkiläiselle toimeentulotukea jopa 1 188 €/kk. Toimeentulotuki on erittäin ongelmallinen tukimuoto. Vähimmäisturvan riittävyyttä arvioitaessa tulisi huomioida Suomen sosiaaliturvajärjestelmän kokonaisuus, joka muodostuu rahana maksettavien sosiaalietuuksien lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista ja erilaisista sosiaali- ja terveydenhuollon maksukatoista ja –helpotuksista. Suomessa pienituloiselle tarjottavat palvelut ovat lähes poikkeuksetta ilmaisia.

Vähimmäisetuuksia kannattaa vertailla maiden välillä. Toimeentulotuki on Suomessa erittäin käytetty tukimuoto verrattuna Ruotsiin. Molemmissa maissa tukea käyttää 400 000 henkilöä, vaikka Ruotsissa on kaksi kertaa enemmän asukkaita. Sekä asumistukien että toimeentulotuen taso on Suomessa Ruotsia korkeampi. Ruotsin yli vuoden työttömänä olleista vain vajaa 20 % sai enää työttömyysetuutta. Pitkäaikaistyöttömien työttömyysturvan kattavuus oli Suomessa EU:n parhain. Yli 90 % yli vuoden työttömänä olleista sai työttömyysetuutta Suomessa. Ruotsin tilanne johtuu siitä, että ansiosidonnaiselta pudonneet pitkäaikaistyöttömät saavat Aktivitedstöd ja utvecklingsersättning –tukia aktiivisuutta vastaan. Niitä ei pidetä varsinaisena työttömyysetuna EU:n tilastoissa vaan palkkana aktiivisuudesta tiukempien osallistumisehtojen vuoksi. Ruotsin edustama pohjoismainen malli on minimietuuksien osalta Suomea tiukempi ehdoiltaan ja pienempi tukitasoiltaan.

Vähimmäistyöttömyysetuuksien tason pitäminen korkealla on perusteltua köyhyyden vähentämisen näkökulmasta. Mutta se aiheuttaa pohjoismaisessa vertailussa heikot työnteon kannustimet erityisesti matalapalkkaiselle työlle. Tämä on yksi syy työvoimapulalle, kun matalapalkkaista työtä ei kannata ottaa vastaan. Työn rajaveroaste onkin Suomessa matalimmilla tulotasoilla selvästi muita pohjoismaita korkeampi. Työn rajaveroaste oli 67 % mediaanipalkasta ansaitsevalla vuonna 2014 Suomessa 54,3 %, Ruotsissa 45,5 % ja Tanskassa vain 39,5 %. Suomen muita Pohjoismaita korkeammat rajaveroasteet matalilla tulotasoilla johtuvat ennen muuta työtulovähennyksistä, jotka poistuvat nopeammin tulojen kasvaessa. Työnteon kannustimet ovat siis heikot.

Pitkällinen elämäinen pelkästään tuen varassa jättää saajansa väistämättä köyhyyteen jopa Suomessa. Siksi tukijärjestelmän tulisi olla työntekoon kannustava. Katseet tulisikin siirtää matalapalkkaisen työn kannustavuuden parantamiseen, työtulovähennyksiä kasvattamalla. Muuten työlle ei löydy tekijöitä, talouskasvumme hidastuu jo piankin työvoimapulan vuoksi ja julkistaloutemme ongelmat eivät ratkea.

Juhana Vartiainen, Kansanedustaja Kokoomus
Asmo Maanselkä, Puoluesihteeri Kristillisdemokraatit

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!