Suomessa on vahva insinööriosaamisen traditio ja teollisuutta arvostetaan. Tämä näkyy elinkeinopolitiikassakin, jossa teollisuus ja erityisesti elektroniikan laitteiden valmistus ovat olleet arvostuksen ja tukien kohteena. Vastaavasti palvelutoimialat ovat olleet suomalaisessa elinkeinopolitiikassa vähemmän huomion kohteena.

Kun eduskunnan talousvaliokunta vieraili Pariisissa ja jututimme Ranskassa toimivien suomalaisyritysten edustajia, joukossa oli teollisuus- ja tietotekniikkayritysten mukana myös omaa tuotemerkkiä edistävä lahjakas muotisuunnittelija. Hän kertoi saavansa tarpeellista ja hyvää palvelua — Ruotsin Pariisin-kauppakamarilta. Ruotsissa onkin teollisuuden lisäksi sellaisia vahvoja yhtiöitä kuin H&M, Ikea, Tetrapak. Niiden on todennäköisesti ollut helpompi syntyä Ruotsiin kuin Suomeen.

Tämän pienen kirjoitukseni aiheena on kuitenkin teollisuuden ja hoiva- ja terveyspalvelujen vertailu.

Kokoomuslaisille irvitään jatkuvasti siitä, että jotkut sen poliitikoista ovat siirtyneet terveysyhtiöiden palvelukseen. Irvailu olisi varmasti pienempää jos kysymys olisi jostain muusta toimialasta.

Suomessa vallitsee suuri yksimielisyys siitä, että elektroniikkateollisuudelle on luotava hyvät olosuhteet Suomeen. Jos teollisuusyrityksille lobataan suotuisaa infrastruktuuria, koulutusinvestointeja ja järjestelmästandardeja, toimintaa pidetään tarpeellisena ja isänmaallisena.

Jos päättäjä sitävastoin yrittää luoda suomalaisille terveys- ja hoiva-alan yrityksille kehitysmahdollisuuksia, niskaan sataan syytöksiä kaverien suosimisesta tai muuta kamalaa.

Miksi Nokian liiketoiminnan mahdollistaminen on oikein ja Attendon liiketoiminnan mahdollistaminen on väärin? Kunnon markkinaliberaali haluaa tietysti pitää huolen siitä, että kaikilla toimialoilla vallitsee tuottavuutta jalostava kilpailu. Mutta jos ylipäänsä tuetaan innovaatiotoimintaa ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä, on vaikea nähdä syytä sille, ettei tämä koskisi myös hoiva- ja terveysyhtiöitä. Ne ovat nimittäin suurella todennäköisyydellä todellinen tulevaisuuden avaintoimiala. Koko Eurooppa vanhenee nopeasti, ja terveys- ja hoivapalvelut ovat vuorenvarma kasvutoimiala.

Minusta olisi tervetullutta, jos suomalaisyhtiöt kykenisivät tällä ja ensi vuosikymmenellä hoitamaan silmäleikkauksia tai vanhainkoteja Saksassa ja Ranskassa ja miksei Euroopan unionin ulkopuolellakin. Tästä syystä toivoin myös Sipilän hallituksen sote-uudistuksen onnistumista. Meidän olisi tavalla tai toisella luotava olosuhteet, joissa yksityinen ja julkinen palvelutuotanto kirittävät toisiaan. Tämä voi tapahtua joko asiakkaan valinnanvapauden kautta tai palvelujen järjestäjän tilaajatoiminnan kautta. Kilpailullisen markkinan luominen ei ole helppoa — sen opimme vuosien 2015-2019 sote-keskustelusta –, mutta sitä kannattaa ilman muuta yrittää. Jos onnistumme näin nostamaan julkisesti järjestettyjen palvelujen tuottavuuskasvua edes vähän, hyödyt ovat mittavat.

Voitot vai ei?

Yksi syy hoivayhtiöiden vastustamiselle voi olla julkisen alan ammattiliittojen edunvalvonta. Ne arvioivat mitä ilmeisimmin, että julkinen sektori, kunnat ja kuntayhtymät ja ehkä tulevaisuudessa maakunnat — ovat työnantajina pehmeämpiä ja edunvalvonta on niiden suuntaan helpompaa kuin yksityisten työnantajien kanssa toimiessa. En ole varma, että tämä arvio on oikea. Työntekijän näkökulmasta on myös hyvä, jos voi kilpailuttaa useita työnantajia.

Yksityisen palvelutoiminnan vastustuksen yksi ajatusjuonne on voittojen näkeminen ylimääräisenä kulueränä. Näin kulkee monen vasemmistolaisen ajatus: julkiset palvelut tulevat halvemmiksi, koska ei tarvitse maksaa ”välistä” omistajan voittoa. Tämä on naiiviudessaankin pettävän vakuuttava ajatus. Kannattaa kuitenkin pysähtyä miettimään, miksi taloudessa ylipäänsä on pääomaa, investointeja, innovaatioita ja voittoja. Taloudellisessa toiminnassa yhdistetään työpanosta pääomaan, joka edellyttää investointeja. Investoinnit voivat olla toimitiloja ja laitteistoa ja välinevarastoja ja toiminnan pyörittämisen edellyttämää rahoitusvarallisuutta ja muuta varallisuutta. Suurin osa pääomasta on sellaista, jota julkinen tuottaja tarvitsee samalla tavalla kuin yksityinen. Julkisen teveyskeskuksen on ylläpidettävä toimitiloja ja laitteistoja ja varastoja. Tätä varten tarvitaan toimintaylijäämää.

Jos yritystoiminta tuottaa tätä suurempia voittoja, kysymyksessä pitäisi olla innovaatioon ja tuottavuuteen perustuva etulyöntiasema. Hyvin toimivassa markkinataloudessa kilpailu painaa koko ajan voittoja kohti sellaista tasoa, joka pitää yritystoiminnassa kiinni olevan pääoman tuoton juuri ja juuri samana kuin mitä pääomasijoitukset ylipäänsä ja keskimäärin maailmantaloudessa tuottavat. Yritys voi jonkin aikaa olla erityisen kannattava kun se on päässyt edelle muita, mutta markkinakilpailun tulisi tasoittaa tällaiset ylivoitot. Jos yksityinen voittomotiivi lainkaan kykenee kirittämään terveyspavelutoiminnan tuottavuuskasvua, hyödyt ovat mittavat.

Jos yleisesti olisi totta, että voitot olisivat pelkkä ylimääräinen kuluerä, reaalisosialismi olisi ilman muuta voittanut yhteiskuntajärjestelmien välisen kilpailun. Voittomotiivi osoittautui kuitenkin ylivoimaiseksi tuottavuuden eli elintason nostajaksi.

Kansallismielinen sosialismimme?

Voittoja vierastetaan poliittisessa keskustelussa erityisen paljon, jos ne ihmisten mielestä ”valuvat” ulkomaisille omistajille. Arvokkaampana pidetään sitä, että toiminnasta kertyvä ylijäämä jäisi kiertämään omaan ja kansalliseen talous-organismiimme. Tämäkin on naiivi ja sitä paitsi tympeän nationalistinen ajattelutapa. Koko vaurautemme perustuu kansainväliseen työnjakoon. Toisaalta kotimainenkin ”kapitalisti” eli yrityksen omistaja sijoittaa voittonsa todennäköisesti kansainvälisille pääomamarkkinoille.

Olennaista on joka tapauksessa se, mikä tuotantotapa on julkisissa terveyspalveluissa veronmaksajille ja palvelujen käyttäjille edullisin. Jos suuri kansainvälinen konserni tuottaa samat palvelut halvemmalla kuin kunnan oma terveyskeskus, on yhteinen etumme valita edellinen.

Naisten väheksyntä sydämissämme?

Voitot hyväksytään herkemmin, kun ne perustuvat teollisuustuotteisiin. Ipad tai vastaava kapistus löytyy monen kapitalismikriitikonkin kädestä, ja hän saattaa hyväksyä sen, että Apple on kannattava yritys. Terveys- ja hoivapalvelut eivät sen sijaan saisi tehdä voittoa.

Pelkään pahoin, että taustalla on vielä yksi, ehkä tiedostamaton, mutta sitäkin ikävämpi suomalaisen talousajattelun piirre. Hoiva- ja hoitopalvelut ovat naisvaltaisia aloja, ja naisten töistä ajatellaan, että niitä on kenen tahansa vaan helpompi hoitaa. Sairaaloiden naiset siivoavat, laittavat ruokaa, vaihtavat lakanoita ja pesevät potilaita. Samoja hommia kuin kotona, ja kaikkihan niitä hommia osaavat, vai mitä? Ja koska kuka tahansa niitä osaa, ei niissä tarvita pääomapanosta, joka edellyttäisi yrityksen toimintaylijäämää. Ja koska naisten töissä ei ole innovaatioita, kuka tarvitsisi voittomotiiviakaan?

Samaa ajattelutapaa ilmentävät entisen pääministerin Rinteen ehdotukset, joiden mukaan työttömiä voitaisiin komentaa hoivatöihin ja posteljooni voisi kurkata on vanhuksilla kaikki hyvin. Rinne tuskin ehdottaisi, että tehtaan terveydenhoitaja kävisi välillä kurkistamassa, ovatko paperikoneen säädöt kohdallaan.

Tällainen ajattelu väheksyy naisvaltaisten alojen työtä. Useimmat hoiva- ja terveyspalvelut edellyttävät sekä ammattitaitoa että pääomapanosta. Ja, kuten sanottu, ne ovat tulevaisuuden avaintoimialoja, joissa innovaatiot nousevat keskeiseen asemaan. Kun hoidettavia ihmisiä on paljon, on ratkaisevaa, miten tuottavasti palvelut järjestetään. Miten käytetään logistisesti järkevällä tavalla alati niukkaa työvoimaa? Mitkä osat palveluista voidaan korvata roboteilla? Mitä leikkauksia ja mitä potilaan ryhmäkonsultointia on tehtävä lähityönä ja mitä voidaan tehdä verkon kautta? Eikä ehkä ole sattuma, että alalla toimii monia suuria yrityksiä. Suuret ovat suuria usein siksi, että ne ovat tehneet jotain oikein.

Samasta syystä aion anteeksi pyytelemättä toimia sen puolesta, että terveys- ja hoivatoimialallakin syntyisi tilaa innovoiville suomalaisyrityksille, niin suurille kuin pienille. Ongelmana eivät ole Mehiläinen ja Pihlajalinna vaan se, ettei meille ole niitä enempää — myymässä palveluja Saksassa, Virossa, Ranskassa ja Italiassa.