Alkuvuonna kärjistyy kysymys työllisyyden lisäämisestä. Jotta hallituksen sitoumus tasapainoisesta julkistaloudesta vuonna 2023 voisi toteutua, työllisten määrän olisi kasvettava vähintään 60 tuhannella ja todennäköisesti enemmän, jos lähtökohtana on vuosi 2019. Joitakin tepsiviä keinoja vaikutusarvioineen on esitetty Kokoomuksen vaihtoehtobudjetissa. Koska talous on nyt suunnilleen suhdannetasapainossa, mitään suhdanteiden vetoapua tuskin on tulossa. Lisäys on siis saatava aikaan reformein. Se on kova urakka. Kovana oikeistohallituksena (virheellisesti) pidetty Sipilän hallituskin sai päätösperäisesti aikaan ehkäpä noin 40 000 lisätyöllistä. Tätä varten siis lyhennettiin ansioturvan kestoa ja alennettin työvoimakustannuksia. 60 000 vaatii kovia päätöksiä.

Hallitus on tunnetusti ulkoistanut työllisyyden kasvattamisen työmarkkinajärjestöille, joiden seitsemän työryhmää “etsivät” keinoja työllisyyden lisäämiseksi. Työmarkkinajärjestöjen työryhmien pitäisi jo tammikuussa 2020 raportoida joitakin ajatuksia. Alkuvuonna tiedotusvälineissä on kerrottu, että työryhmät eivät ole edenneet. Hallitus ei selvästikään ole asettanut niille jämeriä tavoitteita.

Olen jokseenkin menettänyt toivoni suomalaisen korporatismin suhteen, mutta kokemus kertoo, että jos järjestöiltä ylipäänsä on lupa odottaa yhtään mitään, tuloksia syntyy vain jos hallitus luo niiden työlle kovan paineen. Tämä toimi vuoden 2015 eläkeuudistuksen yhteydessä, koska valtiovalta oli tehnyt selväksi, että elleivät järjestöt tee jotain, hallitus tekee itse. Eläkeuudistus onkin viime vuosilta se kolmikannan mahtava ja ainoa saavutus, jolla korporatistit nykyään mielellään rehentelevät, käyttäen usein sananpartta “esimerkiksi eläkeuudistus”. Muita esimerkkejä on kuitenkin vaikea löytää.

Työllisyysreformien tapauksessa hallituksen olisi vastaavasti pitänyt vaatia, että työryhmät tuottavat johonkin määrättyyn päivämäärään mennessä ehdotuksia, joiden voi riippumattoman vaikutusarvion nojalla odottaa lisäävän työllisyyttä esimerkiksi 30 tuhannella tai 60 tuhannella. Ainakin minulle ja julkisuuteen tihkuneiden tietojen nojalla mitään tällaista ohjeistusta ei ole tullut. Silloin ryhmissä ei myöskään ole painetta luoda ratkaisuja. Tepsivät työllisyysreformit ovat vaikeita ammattiliitoille, ja ne eivät suostu mihinkään, koska ne tietävät, ettei hallitus tällaista painetta niille ole luomassa.

Keinojen “etsiminen” onkin teatteria. Karu totuus on, että työllisyyden lisäämisen keinoista markkinataloudessa tiedetään jo suunnilleen se, mitä tarvitsee tietää. Hallituksen poliitikot toivovat hartaasti, että työllisyyttä voitaisiin lisätä sellaisilla kivoilla päätöksillä, joista ei kukaan olisi eri mieltä, joista ei tarvitsisi käydä ikäviä “riitoja”, jotka eivät mitenkään vaikuttaisi työttömänä olemisen taloudelliseen houkuttelevuuteen, jotka eivät leikkaa keneltäkään yhtään mitään ja jotka silti vahvistavat julkistaloutta.

Sellaisia päätöksiä ei ole olemassakaan.

Lähimmäksi näitä hurskaita haaveita päästään käyttämällä rahaa palkkatukiin. Mutta palkkatuki on julkistaloudelle kallis tapa työllistää. Jos työllisyyskasvu perustetaan palkkatukiin, julkistalouden tasapainottaminen vaatii vielä paljon suurempaa työllisyyskasvua kuin 60 tuhatta. Etlan analyysiä asiasta löytyy täältä. Kun palkkatuen ehtoja lievennetään, merkittävä osa siitä valuu työsuhteisiin, jotka olisivat syntyneet muutenkin. Palkansaajien tutkimuslaitos arvioi Talousvaliokunnalle syksyllä antamassaan lausunnossa: “Tutkimustulosten mukaan palkkatuki ei juuri lisää työllisyyttä tukijakson jälkeen, mikäli se kohdentuu julkiselle tai kolmannelle sektorille. Kotimaisten tutkimuksien löydökset ovat linjassa kansainvälisten tutkimustulosten kanssa. Havaitut palkkatuen työllisyysvaikutukset ovat myös kooltaan pieniä, mikä laskee palkkatuen käytön kustannustehokkuutta.”

Työllisyyden ankara mekaniikka

Työllisyyden kasvattamiseksi ei siis ole “kivoja” keinoja, vaikka Vasemmistoliiton, SDP;n, Vihreiden, RKP:n ja Keskustan poliitikot niin kovasti sitä toivoisivatkin.  Työllisyys ei kohene Nalle Puhin kahvikutsuilla. Minä en tiedä mistään maasta esimerkkejä tepsivistä työllisyysuudistuksista, joita ammattiyhdistysliike ei olisi vastustanut.

Miten työsuhteiden syntymistä pitää ymmärtää?

Työsuhteiden syntyminen voidaan ajatella pariutumistoimintana, ja sitä voikin joidenkin ominaisuuksiensa osalta verrata parisuhteiden “markkinoihin” tai taksijonoon. Työmarkkinoilla on työpanoksen myyjiä eli työntekijöitä ja työttömiä työnhakijoita, ja toisella puolella markkinaa ovat työpanoksen ostajat eli yritykset. Koska olemme osa kansainvälisiä rahoitusmarkkinoita ja globaalia taloutta, työtilaisuuksien määrä on periaatteessa ääretön. Jos Suomessa on osaavaa työvoimaa kunnollisen infrastruktuurin äärellä, jossain päin Suomea tai maailmaa on yrittäjä, joka näkee työvoiman työllistämisessä itselleen arvonluonnin ja kannattavan yritystoiminnan mahdollisuuksia.

Joskus kuulee väitettävän, että “työpaikkoja ei riitä kaikille”. Tämä on harhaanjohtavaa. Työmarkkinaa voi ajatuksellisesti verrata taksijonoon, johon saapuu koko ajan sekä asiakkaita että takseja. Jos ajatellaan asiakkaat työnhakijoiksi ja taksit työtilaisuuksiksi, olisi hassua sanoa että “takseja ei riitä kaikille”, jos jonossa on hetkellisesti enemmän asiakkaita kuin taksirivissä takseja. Olennaista on se, mihin tahtiin taksien ja asiakkaiden liittoja syntyy, miten pitkä jono keskimäärin on ja mihin tahtiin kumpaankin jonoon tulee täydennystä. Pelkästään julkiseen työnvälitykseenkin ilmoitetaan vuoden aikana noin 600 000 työtilaisuutta ja pelkästään yksityiselle sektorille syntyy vuosittain noin 200-300 tuhatta työsuhdetta. Läpi talouden raportoidaan nyt pulaa työvoimasta. Vasemmiston suosima “työtä ei yksinkertaisesti riitä kaikille” -viesti on äärimmäisen vahingollista disinformaatiota. Olen käsitellyt tätä tarkemmin aiemmassa blogikirjoituksessani.

Vasemmiston retoriikkaan kuuluu myös väite “vain äärimmäisen pieni vähemmistö on työn välttelijöitä”. Vasemmiston retoriikassa halutaankin tehdä ero oikeiston “ihmiskuvaan”. Vasemmisto on sitä mieltä, että se “uskoo ihmiseen” ja uskoo, että ihmiset “haluavat työllistyä”. Vasemmiston mielestä ihminen on “aktiivinen”, kun taas oikeiston mielestä, siis vasemmiston retoriikassa, ihminen kuulemma on passiivinen laiskottelija. Vasemmisto korostaa, että kukaan ei ole “vapaaehtoisesti työttömänä”.

Tällainen yksinkertaistus on harhaanjohtavaa. Olemme kaikki työn välttelijöitä, jos työ on epämiellyttävää eikä riittävän hyvin palkattua. Eikä siinä ole mitään paheksuttavaa. Ihminen on rationaalinen ja mukavuudenhaluinen ja tavoittelee autonomiaa. Totta kai työttömän vaatimukset palkasta ja työn sisällöstä riippuvat siitä, miten houkuttelevaa on olla pidempään työttömänä. Mitä parempi ja pitkäkestoisempi työttömyysturva, sitä pidempiä ovat yleensä työttömyysjaksot. Tämä yhteys on moneen kertaan tutkimuksessa vahvistettu.

Väite “kukaan ei ole vapaaehtoisesti työtön”  on tarkkaan ottaen yleensä virheellinen, jos työttömyys pitkittyy. Vähänkin pitkittyneen työttömyyden tapauksessa ihminen on valinnut pois joitakin työtilaisuuksia, joita olisi tarjolla. Hanttihommia nimittäin on aina tarjolla jossain päin Suomea ja jonkinlaisilla työehdoilla. Se, että työttömyys pitkittyy, tarkoittaa, että joillekin työtilaisuuksille on sanottu “ei”.  Tässä ei tietenkään ole mitään pahaa. Sosiaaliturva on olemassa juuri sitä varten, ettei kukaan joudu kohtuuttomiin tilanteisiin ja jottei tarvitse ottaa vastaan mitä  vaan töitä. Mutta totta kai työttömän oma toiminta vaikuttaa työllistymistodennäköisyyteen, ja totta kai työttömänä olemisen ja töissä olemisen taloudellinen ero vaikuttaa työttömän omaan toimintaan.

Miksi tämän ymmärtäminen on niin vaikeaa? Oletetaan, että lähden ostamaan joulukuusta enkä löydä torilta sellaista, jonka olisin valmis ostamaan. Ilmeisesti vasemmisto sanoisi että Vartiainen ei ole omaa syytään ilman joulukuusta, ja (kuviteltu) oikeisto on sitä mieltä, että Vartiainen on itse valinnut joulukuusettomuuden. Kumpikin väite on omalla täysin puutteellisella tavallaan totta ja epätotta. Ei tällainen jankutus vie eteenpäin. Hyvä kuvaus olisi: “Vartiainen ei löytänyt kuusta jonka olisi ollut valmis kelpuuttamaan”. Ja se, miten vihaisia kotona ollaan, jos Vartiainen tulee kotiin ilman kuusta, vaikuttaa tietysti siihen, millaisen kuusen Vartiainen on valmis hyväksymään ja millaiseen hintaan.

Työttömyysturvan ehdot vaikuttavat työnhakijan käyttäytymiseen ja valintoihin

Työllistymisen todennäköisyyteen vaikuttaa siis sekä työttömän oma käyttäytyminen että työmarkkinoiden rakenteet ja kokonaistaloudellinen tilanne, mukaanlukien sattuma.

Ajatellaan työttömän valintatilannetta. Kuvitellaan, että kaikki työn hakijalle tarjolla olevat työtilaisuudet voidaan asettaa pitkään jonoon, sen mukaan, miten houkuttelevia ne hänestä ovat. Jos houkuttelevin tarjous on sellainen, joka työttömän kannattaa omasta mielestään ottaa vastaan, lopputulos on hyvä, henkilö työllistyy. Mutta jos jonon houkuttelevinkin työtilaisuus on vähemmän houkutteleva kuin jatkaminen työttömänä, työsuhdetta ei synny ja työtön jatkaa etsimistä. Jos riittävän houkuttelevia työtilaisuuksia ei ole tarjolla pitkään aikaan, työttömyys pitkittyy, ja jos tämä ilmiö on yleinen, työttömyysaste nousee.

Kysymys on siis lähes aina siitä, mitä ollaan valmiita ottamaan vastaan, ei siitä, ettei “työtä olisi”. Eikä tässä ole mitään pahaa. Työttömät ovat samanlaisia kuin muutkin ihmiset — he koettavat luoda itselleen hyvää elämää. Jos tarjolla on ikäviä töitä, jotka eivät vastaa omaa ammattitaitoa, on rationaalista olla tarttumatta niihin. Tämä ei ole sosiaaliturvan väärinkäyttöä, vaan sosiaaliturvan käyttöä. Mutta samasta syystä sellaiset sosiaaliturvan uudistukset, jotka tekevät työttömyydestä vähemmän houkuttelevaa, alentavat työttömyyttä. Tämäkään ei pitäisi olla kovin vaikeaa ymmärtää.

Vasemmiston talouskuvassa tämä kannustinten analyysi työnnetään sivuun. Tilalla on käsitys, jonka mukaan työllistymisen todennäköisyys riippuukin tarjolla olevista työvoimahallinnon palveluista. Vasemmisto siis näyttää ajattelevan, että työttömälle näyttäytyvä työtilaisuuksien jonoa ei ole olemassakaan ilman että työvoimahallinnon virkailija sen luo. Työllistyminen ei siis ole tehokasta ilman julkishallinnon toimintaa. Vasemmisto näyttää uskovan, että työtilaisuuksien ja työttömien “yhtymisten” prosessi on ratkaisevasti riippuvainen siitä, miten paljon resursseja työvoimahallinnossa on.

Tämä on epäuskottava ajattelutapa. Työsuhteita syntyy koko ajan vaikkei julkista työnvälitystä olisikaan. Julkinen työnvälitys voi jonkin verran parantaa työmarkkinoiden parinmuodostusta, mutta ei työsuhteiden syntyminen ole koskaan ollut eikä varsinkaan digitaalisessa maailmassa ole niin totaalisen riippuvaista julkisista työnvälityspalveluista kuin mitä vasemmisto ajattelee. Kyllä tieto työtilaisuuksista on olemassa. Hallinnon kasvattamisen perustelut ovat hatarat.

Vasemmisto näyttää nyt erityisesti uskovan, että työvoimapalvelujen vastuun siirtäminen kunnille olisi jonkinlainen parannus. Tätäkin on hyvin vaikea uskoa eikä siitä ole minkäänlaista näyttöä. Se, että 2 henkilöä yhden sijasta luettelee työttömälle tarjolla olevia työtilaisuuksia, ei muuta työttömän valintatilannetta. Ja kunnilla voi myös olla taipumus rajoittua kartoittamaan vain oman kunnan työtilaisuuksia, sen sijaan että työtöntä aktiivisesti patistettaisiin muuttamaan työn perässä muualle maahan.

Toinen tapa oikeuttaa julkista työvoimahallintoa on vedota osatyökykyisiin ja kuntoutusta tarvitseviin työttömiin. Siinä voi ollakin järkeä, ja uskon, että tältä osin työvoimapalvelumme saattavat olla aliresurssoituja. Mutta osatyökykyiset ovat vain pieni osa työttömyysongelmaamme.

Vasemmisto vetoaa kernaasti Tanskan työvoimahallinnon suurempaan henkilöstömäärään. Mutta Tanskan painavampi työvoimahallinnon miehitys on elimellisesti yhteydessä tanskalaisen lainsäädännön velvoittavuuteen ja joustaviin työmarkkinoihin. Tanskassa on velvoittavampi työttömyysturva, ja työtön voi menettää kaikki tukensa, jos hän ei ota vastaan tarjottua työtilaisuutta tahi harjoittelu- tai koulutuspaikkaa. Tämän ehdollisuuden läpikäynti voi oikeasti vaatiakin enemmän resursseja.

Lisäksi Tanskan joustavampi sopimusjärjestelmä mahdollistaa sen, että läpikäytäviä työtilaisuuksia todella on enemmän. Tähän suuntaan olisikin viisasta edetä — yleissitovuutta rajaamalla tai se purkamalla sekä helpottamalla irtisanomista. Vasemmistohallitus ei kuitenkaan tätä hyväksy.

Näistä syistä en usko, että työvoimahallinnon kasvattaminen kovin paljon muuttaa tilannetta.

On vaikutettava työn tekemisen, työn etsimisen ja työn vastaanottamisen kannustimiin

Jos halutaan, että työsuhteita syntyy enemmän kuin ennen ja työttömyysjaksot lyhenevät — jolloin työttömyysaste alenee –, täytyy siis tehdä oikeita rakenteellisia uudistuksia, jotka vaikuttavat työnhakijoiden ja yritysten käyttäytymiseen. Työttömien työnhakijoiden käyttäytyminen on tässä avainasemassa. Työsuhteita syntyy enemmän ja nopeammin, jos työttömät työnhakijat alkavat etsiä työtä intensiivisemmin ja jos heidän kynnysvaateensa työsuhteen laadusta laskee. Tähän suuntaan vaikuttaa se, että työttömyysturvan kestoa alennetaan tai sen tasoa lasketaan. Koska työttömänä oleminen on epämukavampaa kuin aiemmin, työtön hakee työtä hanakammin ja suostuu sellaisiin työtarjouksiin mihin ei olisi aiemmin suostunut.

Tähän perustui myös aktiivimallin työllisyysvaikutus. Arvelen sen vaikuttaneen erityisesti työttömyyseläkeputken suosioon. Vaikka putkessa eli ns. ansioturvan lisäpäivillä olevat olivat jo ennen aktiivimallia olleet periaatteessa samalla tavalla velvoitettuja etsimään työtä kuin muutkin työttömät, tästä velvoitteesta ei ole juuri piitattu.

Hurskaanmaireassa politiikassamme näitä kovia tosiasioita on vaikea sanoa ääneen.

Vasemmisto huomauttaa myös mielellään, että työttömyysturvan ehtojen kiristäminen ei voi auttaa työtöntä, vaikka se johtaisikin pontevampaan työn etsimiseen ja vastaanottamiseen. Työtönhän voisi toimia pontevammin jo ennen ehtojen kiristämistä, ja jos ehtoja kiristetään, hänen valintajoukkonsa ei määritelmällisesti voi muuttua edullisemmaksi.

Vastaväite olisi pätevä, jos kiristys kohdistuisi yhteen ainoaan työttömään. Se kohdistuu kuitenkin kaikkiin työttömiin, ja yksittäinen työtön hyötyy myös siitä, että kaikki muut palkansaajat ja työttömät hakevat hanakammin työtä. Silloin julkistalous voi olla vahvempi ja voimme ylläpitää parempaa sosiaaliturvaa.

Miten vasemmisto oikeasti ajattelee?

Minulle on jossain määrin arvoitus, miten vasemmisto oikeasti ajattelee. Osa uskoo ehkä oikeasti, että työllisyyttä voidaan nostaa ilman että työnteon taloudellisia kannustimia muutetaan. Toisilla voi olla realistisempi kuva talouden toiminnasta, kuva, joka on enemmän tässä esitellyn oman kuvaukseni (ja siis taloustieteen kuvauksen) mukainen. Mutta nämäkin vasemmistopoliitikot harvoin luonnehtivat julkisesti tilannetta näin, ja tyytyvät kauhistelemaan sitä, miten oikeisto “haluaa kyykyttää” työttömiä.

Meillä on kuitenkin mittava työnteon kannusteiden ongelma, ja se ei korjaudu, ellei sitä katsota rehellisesti silmiin.

Oliko työttömyyseläkeputken alarajan nosto sitten kyykyttämistä?

Hämmentävää kylläkin, ne “kovat” taloustieteelliset perustelut, joita tässä blogikirjoituksessa on käyty läpi, kelpaavat myös vasemmistolle, silloin harvoin, kun vasemmistopuolueet toteuttavat todellisia työllisyysuudistuksia. Vasemmistohallitus on kuin onkin nimittäin jo vienyt läpi yhden työllisyyttä oikeasti lisäävän reformin; työttömyysturvan lisäpäivien eli ns. työttömyyseläkeputken alarajaa on nostettu yhdellä vuodella, 61 vuodesta 62 vuoteen, niillä jotka ovat syntyneet vuonna 1961 tai sen jälkeen. Tämä oli siis kiistaton keppitoimi, työttömyysturvan leikkaus. Sosiaali- ja terveuysvaliokunnan hallitusenemmistö hyväksyi hallituksen ehdotusta tukevan mietinnön, ja siinä lausutaan napakasti ja hyvin

[Ehdotuksen] “Työllisyysvaikutus perustuu siihen, että henkilöt, jotka eivät ole oikeutettuja lisäpäiviin, pysyvät pidempään työelämässä.

Vasemmistokin näyttää siis tiukan paikan tullen uskovan siihen, että sosiaaliturvan leikkaukset lisäävät työllisyyttä ja työtilaisuuksia riittää.

Miten hallitus toimii?

Miten hallituksen työllisyyspolitiikka mahtaa kehittyä? En usko, että järjestöjen työryhmät tuottavat yhtään todellista työllisyysreformia. Arvaukseni on, että työmarkkinajärjestöjen työryhmät kyllä tuottavat pitkät tekstit, jotta näyttäisi siltä, että jotain on tehty — mutta raportit eivät sisällä ainuttakaan työllisyyteen järeästi vaikuttavaa ehdotusta.

Sen jälkeen hallitus “päättää” pitkästä listasta näennäisreformeja ja alkaa sen jälkeen hitaasti mutta varmasti liudentaa työllisyyslupauksiaan.

Mutta olen oikein mielelläni väärässä. Pessimisti ei pety.

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Edellinen kirjoitusSeuraava kirjoitus

Kirjoitukseen on jätetty 19 kommenttia

19
  1. Hyvä kirjoitus. Näitä asioita ei vaan “voi” sanoa ääneen nykyisessä asenneilmastossa. Hyvä, että sinä kuitenkin sanoit. Jaksamista.

  2. Suomen väestökehitys on voimakkaasti laskeva. Työmarkkinoilta poistuu eläkkeelle enemmän ihmisiä kuin nuoria sinne tulee. Vauvapulasta vain kärjistää tilannetta tulevaisuudessa.

    Tämän vuoksi työllisyysaste nousee tavoitteeseen itsestään muutamassa vuodessa, vaikkei mitään muuta tehtäisi. Aika korjaa ongelman.

  3. Tähän pohdintaan pitää siteerata Touko Aallon ansiokasta vieraskolumnia Talouselämässä 30.11.2019.

    Suurimmassa osassa Suomea ja useimmilla aloilla meillä ei ole työmarkkinaa. Markkina olisi paikka, jossa työntekijät voisivat valita työnantajista ja työnantajat työntekijöistä ja hinta kohtaisi kysynnän ja tarjonnan lain mukaan. Näin ei kuitenkaan tapahdu, koska työmarkkinalla ei ole likviditeettiä: ei se mikään markkina ole, jos kunnassa avautuu kyseinen tehtävä kerran kymmenessä vuodessa. Ei ole markkinaa edes silloin, jos yksi työpaikka löytyy joka vuosi, mitä kilpailua siinä olisi?

    Jos on aito markkina, työnantaja voi harkita kuka työnhakijoista sopii parhaiten tehtävään, ja työntekijä voi harkita, kuka työnantajista on asiallisin ja tehtävä sekä sen korvaus kiinnostavin.

    Nyt jos jää työttömäksi pikkukaupungissa, ei välttämättä uutta työtä tule ennen eläkeikää tarjolle. Tähän vaikuttaa myös se, ettei työtön palomies kelpaa poliisiksi, ei työtön automekaanikko lääkäriksi, eikä työtön lähihoitaja opettajaksi.

    Kun ei ole työmarkkinaa, ei ole työlle myöskään markkinahintaa vaan jossain muualla sovittu.

    Koska valinnanvara olisi edullista niin työntekijän kuin työnantajankin kannalta, pitäisi miettiä miten työlle saataisiin aikaan markkina edes suurimpaan osaan Suomea.

    Tämä myös estää syrjäseutuja saamasta työntekijöitä avoinna oleviin lääkärin, opettajan, palomiehen, poliisin, insinöörin ja sairaanhoitajan tehtäviin. Ihmiset eivät uskalla muuttaa, koska samanaikaisesti (noin 2 kk aikaikkuna) ei saa työpaikkaa puolisolle.

    Minulla on tästä omakohtaistakin kokemusta akateemisena yksityisen sektorin erikoisammattilaisena, jonka viimevuotisen työnhaun aikana oli Itä-Suomessa auki noin 4 sopivaa työtehtävää, kolmessa eri maakunnassa. Niihin on toki muitakin hakijoita, joten ei ollut varmaa, että yksikään niistä olisi minulle päätynyt. Päädyin sitten Helsinkiin (jossa haastatteluvaiheeseen pääsi 8 työhaussa).

    Tämän yhteiskunnan pitäisi kuitenkin toimia kolmen suurimman yliopistokaupungin ulkopuolellakin jollakin tavalla.

  4. On minullakin varmaan harhoja kokoomuksesta, mutta en olisi uskonut, että Juhanalla on vielä näin paljon harhoja työttömien käyttäytymisestä. Itse tiedän, että ne ovat harhoja.

  5. KIITOS

    Toimin 35 vuotta työvoiman parissa. 30 v hr päällikkönä ja johtajana. 5 v työmarkkinahommissa ja alan virkamiehenä.

    JV on täysin oikeassa siitä miten pieni te-hallinnon markkinaosuus on. Työvoiman vuokrafirmat ovat vallanneet ison potin. Niistä ei puhuta mitään yleisessä keskustelussa.
    Minusta tuntuu että siiloutunut te-hallinto tekee yhtä paljon sosiaalipolitiikkaa kuin työvoimapolitiikkaa.
    Nämä syrjäytyneiden ja vajaakykyisten työllisyysjutut ovat kuin lumipeite jäävuoren huipulla.
    Muistutan että 500000 low entry duunia on hävinnyt v 1980 jälkeen.
    Jos Suomi rajoittuisi Hamina -Tampere- Turku kolmioon niin Tansakaan voitaisiin verrata helpommin. Nyt ei ja Kulmunin kepufantasiat ei asiaa helpota.
    Mutta jälkisuhdannetaloutena taantuma iskee Suomeen viivellä ja toipuminen samoin.
    En usko että hallitus ja asetetut työryhmät tätä korjaa. Päätökset työllistymisestä tehdään muualla. Muu on pitkälti veden kantoa kuivaan kaivoon
    Tmk , 64 v Espoo

  6. Hyvä että kansanedustajakin tunnustaa:”Olemme kaikki työn välttelijöitä, jos työ on epämiellyttävää eikä riittävän hyvin palkattua.” Työnhakijoita kuitenkin riittää, kun työehdot kunnossa. Autotehtaalle 1060 paikkaan 4378 hakijaa 2017. Metsä Group :n sataan oppisopimispaikkan 2100 hakijaa ja Koneen 20 koulutuspaikkaan vuosittain parisataa hakijaa. Tiedot Tekniikka ja Talous verkkosivustolta.
    Meneillään on jopa höyrykoneen keksimiseen verrattu rakennemuutos ja ainoa syyllinen työttömyyteen on sosiaaliturva ja laiskat työttömät. Olisi aika tunnustaa toimeentulon turvaavien työpaikkojen puute. Kaikissa korkean työllisyysasteen EU maissa työllisyys saavutettu matalapalkkatyöllä ja työssäkäyvillä köyhillä. Saksan matalapalkkaisia yli 20%. ja “Despite Germany’s low unemployment rate, a growing number of the working poor in the country are not earning a living wage and are therefore in need of supplemental welfare payments, according to a newspaper report on Wednesday.”
    http://www.spiegel.de/international/germany/report-cites-rise-in-low-wage-workers-dependent-on-welfare-benefits-a-898693.html

  7. Jos työtä on tarjolla niin ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastaminen voisi tepsiä. Ongelma voi kuitenkin olla siinä että, Suomessa pyritään luonnonvaroihin nähden liian korkeaan elintasoon, joka velkaannuttaa kansakuntaa.

  8. Hyvä blogi! Kulmuni sanoi vasta että jos tammikuussa työmarkkinajärjestöjen johtajat eivät saa mitään kunnon ehdotuksia aikaan,niin hallitus tekee ja etenee omilla toimillaan laittamaan työllisyysasteen paremmalle tasolle.Ay liikettähän ei kiinnosta työllisyyden parantaminen kovin rakenteita repivillä konsteilla,koska he arvuuttelevat että kyllä vasemmistomielinen hallitus on Ay liikkeen takana,mutta nyt asioiden eteneminen on Kepusta kiinni.Nyt Kulmuni vois näyttää onko hänesta vain suurien otsikoiden puhuja vai tarttuuko hän fakta-asioilla ,jotta työllisyysastetta voidaan saada ylös?!
    Nythän vasemmiston mielessä on paisuttaa julkista sektoria työllistämään yhä enemmä,se on loputon tie.
    Nythän strategisesti on tehokkuuteen satsattava eikä pyrokratiaan!
    Tämä ilmastoasia höpötys on yli muiden menee jo,miksi hallituksella ei kiinnosta yritysten viennin kilpailukyvyn kehitys näillä kustannuksilla millä toimitaan!Viennin kilpailukyvyn esteitä pitää purkaa!Nytkin yrityksille uusilla palkkasopimuksilla luodaan lisäkustannuksia vaikka toimiala on täysin retuperällä,viennin kilpailukyvyssä ollaan hännänhuippuna!
    Suomessa politiikka ajaa meidän pitkämatkalaiset aivan sumppuun,polttoaineen verotuksen korotus tuo vai lisää löylyä pitkämatkalaisille.Toisin on Ruotsissa,siellä ymmärretään logistiikkakustannukset jos teollisuuden sijainti on liian kaukana,valtiovalta tasaa kustannuksia erillisellä logistiikkatuella joka on itsenäisille yrityksille tarkoitettu yrityskoosta huolimatta.Nyt Suomessa tässäkin on yritysten kesken eriarvoisuus huippuluokkaa,piirun verran liian suuret yritykset jää tien ulkopuolelle ja kun ollaan samalla toimialalla.

  9. Työttömät eivät siis työllisty koska he eivät ota työpaikkaa vastaan. Mitäs jos työnantaja ei noin vain anna sitä työtä kenelle tahansa hakijalle – siis päon vastoin kuin Vartiainen antaa ymmärtää, mitä ilmeisemmin vastoin parempaa ymmärrystään. Eihän työllistyminen ole kiinni yksin työnhakijasta. Eihän tarjottua työpaikkaa saa ellei työnantaja sitä anna. Vartiainen antaa ymmärtää täysin reaalimaailman tosiasioiden vastaisesti että työtön työnhakija noin vain voisi ottaa työtä vastaan, mutta ei vain ota kun sosiaaliturva on liian hyvä. Vartiainen ihan tahallaan unohtaa, että työnantaja valitsee työntekijänsä eikä tietenkään voi ottaa työhön kuin sellaisen hakijan, jolla on jotain annettavaa työnantajalle. Työnantajakin haluaa ihan oikeanlaisen joulukuusen, käyttääkseni Vartiaisen vertausta. Tällä hetkellä ongelma näyttäisikin olevan siinä että markkinoilla on, Vartiaista edelleen siteeraten, liikaa jo neulasensa pudottaneita joulukuusia, jotka eivät oikein kelpaa kenellekkään joulukuusen ostajalle. Pitäisikö kuusien ostajien hieman muuttaa tai lieventää kriteereitään? Pitäisikö työttömyysasteesta vastuuttaa myös työnantajia, ei vain työttömiä työnhakijoita.

  10. Ansiokas kirjoitus Juhanalta, mutta tässäkin keinovalikoima jää kyllä ohueksi ja tehottomaksi. Ei näin työllisyysaste nouse. Suomessa pitäisi tehdä seuraavat todelliset muutokset, joilla on aitoa vaikutusta työllisyyteen ja julkisen talouden parantumiseen
    1. Eläkeiän alaikärajan nosto per heti 68 vuoteen
    2. Ansiosidonnainen työttömyysturva max 100 päivää, jonka jälkeen alhaisempaa markkinatukea max 100 päivää
    3. Ns työttömysputken välitön poistaminen kaikilta ikäluokilta, jolloin alin eläkeikäraja (68 v) toimisi halutulla tavalla
    4. Velvoite hakea työtä muualta ja muuttaa työn perässä myös muualle, jolloin työn kohtaanto-ongelma ratkaistaan näppärästi
    5. Työttömyysturvan ammattisuojaehto vain max 3 kk, jonka jälkeen mikä tahansa tarjolla oleva työtilaisuus olisi hyväksyttävä. Muuten menettäisi työttömyysturvan kokonaan.

    Näillä konkreettisilla toimilla Suomen työllisyysaste nousisi helposti verrokkimaidemme (Ruotsi, Norja ja Tanska) työllisyysasteiden tasolle eli noin 78 %’iin.

    Tämä edellyttäisi vain sitä, että politiikot tekisivät työnsä, josta heille maksetaan muhkea korvaus.

    1. 4. Muuttovelvollisuus: mitenkäs kahden uran perheissä? Perhe hajalle vaan? Vai pitääkö esimerkiksi syrjäkunnan terveyskeskuslääkärin erota työstään, kun hänen insinööripuolisonsa menettää työpaikan tehtaan lopettaessa, ja muuttaa yhdessä suurempaan kaupunkiin? Uuden lääkärin löytäminen voi olla vaikeaa.

      5. Toimihenkilöammateissa 3-4 kk on ihan normaali aika työpaikkailmoituksen julkaisusta työsopimuksen tekoon. Ensin odotetaan kuukausi ilmoituksen viimeiseen päivään ja siitä parin-kolmen viikon kuluttua aletaan soitella työnhakijoille ja kysellä viikon-kolmen päähän 1. haastattelukierrokselle. Minulla on tästä viime vuonna kokemusta useammankin työnantajan kohdalla. Loma-ajat venyttävät tätä prosessia entisestään. Yli puolen vuoden prosessejakin olen kokenut.

    2. Hyviä ehdotuksia, pari tarkennusta vaan. Eläkeikä voisi nostaa 100 vuoteen, näin tapetaan kaksi kärpästä samalla iskulla: saadaan karja… anteeksi, ihminen tuottamaan koko elinkaaren pituudelta eikä valtion/kassojen tarvitse maksaa eläkkeitä koskaan (profit!). Toinen: työttömyysturvaa ei itse asiassa tarvitse maksaa lainkaan, päinvastoin, karja… anteeksi, ihmiset pitää pakottaa töihin säätämällä takaisin rangaistus joutilaisuudesta. Tämä olisi muutenkin tarpeen koska eläkeiän nosto todennäköisesti huonontaisi nuorkarj…. anteeksi, opiskelijoiden työllistymismahdollisuuksia. Kolmas keino parantaa työllisyys olisi asumistukiaisten ja kuntien asuntotuotannon lopettaminen – mitä kalliimpi asuminen, sitä parempi, koska kykenemättömät kustantaa asuntonsa ja asunnottomat helpommin suostuvat vaihtamaan asuinkuntansa ja muuttamaan työn perässä. Neljäs – ja kaikkein makein – keino olisi palkkojen reilu leikkaaminen (paitsi, tietty, päättäjät, ylempi johtoporras ym. heihin verrattava ylimystö), mikä saisi yrittäjät palkkaamaan lisää halpatyövoimaa ja ehkä jopa palauttaa ulkoistetut t-paitojen ja farkkujen ompelupajat takaisin kehitysmaista. Näin Suomen työllisyys nousisi ei pelkästään verokkimaihin (Tanska ja Norja) nähden vaan myös ylittäisi niiden tason lähentyen kunniahimoisesti mallimaiden (Bangladesh, Vietnam ja Kiina) työllisyystasoa. Sitähän tässä tavoitellaan, eikö…

  11. Suomessa työmarkkinat eivät toimi. Tiedän tämän, koska koulutettuna vasta valmistuneena laitoin 500 hakemusta, 1,5 vuoden sisään, enkä päässyt yhteenkään työhaastatteluun. Joukossa oli myös hanttihommia. En päässyt niihinkään. Työpaikkoja ei vain ole, tai niihin ei päästetä. Opiskelen nyt uutta tutkintoa.
    Mitä tulee eläkeikään, niin se pitäisi sitoa työvuosiin, eikä biologiseen ikään. 15-vuotiaana fyysisen työn aloittava ei kestä 60-vuotiaaksi asti työssään. Sen sijaan 35-vuotiaana toimihenkilöuran aloittava voisi työskennellä vaikka 85-vuotiaaksi. Eläkkeelle, kun 40 vuotta töissä tulee täyteen?

  12. Kari Hämäläisen listaan lisäys: varainsiirtoveron poisto asuinkiinteistö- ja asuinosakekaupoista. Muuttaminen usein työn perässä omistusasunnosta toiseen syö säästöt.

  13. Taksijonovertaus ontuu. Kun jonottajia on enemmän, kuin takseja, niin jonottajien ”kannustaminen” ottamaan taksin kuin taksin ei lisää taksien määrää, eikä lyhennä jonoa.

    1. Se nimenomaan lisää taksien määrää. Kun taksit oppivat ja huomaavat, että takseille on kysyntää, jonoon ajelee lisää takseja. Taksikuski ajaa pitkän jonon ohi, mutta jää odottelemaan lyhyeen.

  14. 1. Tukien määrä kilpailee palkkojen kanssa
    – Tuotos/panos -laskelma antaa liian usein tulokseksi kotona pysymisen. Ei siitä voi työtöntä syyttää.
    – Palkkaa tulee nostaa tai tukea laskea
    –> Yksikään pääkaupunkiseudun yritys ei jätä tilojaan siivoamatta, vaikka siivooja pyytäisi sen markkinoiden oikeuttaman palkan (sen, jolla pärjää myös ilman asumistukea).

    2. Ns. viimeisen työnantajan riski estää yli 56-vuotiaiden palkkaamisen
    – Jos viimeiselle työnantajalle lankeaa noin 70 tuhannen euron lisälasku, niin silloin paikan saa se nuorempi.
    –> Kyse ei ole ikärasismista, vaan oikeasta nettorahasta.

    3. Muuttaminen paikkakunnalta toiselle on liian suuri kustannus
    – Mikäli muutto tapahtuu yli tunnin ajomatkan päähän tulisi seuraavat kulut saada 100 % verovähennyskelpoisiksi:
    – Varainsiirtovero, isännöitsijäntodistus, asunnon valokuvaus ja asuntoilmoituksen julkaisu, välityspalkkio, luovutus- eli myyntivoittovero, lahjavero (tapauksessa, jossa kiinteistön myyntihinta on alle 75 % käyvästä hinnasta), kaupanvahvistajan kulut, kuntotarkastus, lainhuudatus ja lohkomismaksu.

    4. Ammatillinen jatkokoulutus tulee saada 100% verovähennyskelpoiseksi kuluksi
    – Jatkuvaan osaamisen ylläpitämiseen tulee kannustaa myös niitä, joilla työpaikka jo on.
    – Urallaan ylenevä aiheuttaa samalla jättämälleen paikalle tyhjiön, joka aiheuttaa imua sinne palkkahaitarin alapäähän.

    5. Oppisopimuskoulutuksesta on saatava houkutteleva vaihtoehto yrityksille
    – “Varsinaisen työnteon oppii käytännössä”
    –> Suomen tulee kopioida saksankielisissä maissa toimiva oppikoulutusjärjestelmä. Alasta riippuen 2-3 päivää viikossa koulua ja 2-3 päivää töitä.
    –> Oppisopimuskoulutus on hyväksi nuoren itsetunnolle juuri siinä kipeimmässä kasvun vaiheessa

    6. Perheverotuksen mahdollisuus
    – Kun kyseessä on työperäinen Suomen sisäinen muutto paikkakunnalle, jossa vain toiselle puolisolle on heti töitä.
    Esim. kun insinöörimies saisi asiantuntijapaikan kaivospaikkakunnalta, jolla sairaanhoitajavaimolle ei paikkaa löydy.
    – Lopputulema on, että toisen työttömyys kaataa koko muuttohankkeen ja kaivos jää kokonaan ilman asiantuntijaa.

    7. Muutto sosiaalijärjestelmiin on estettävä ja jaettava sosiaalituet kahteen ryhmään:
    – työllä ansaittaviin etuuksiin, kuten eläke- ja työttömyysvakuutukseen
    – yhteisin verovaroin rahoitettaviin, kuten esim. asumis-, toimeentulotukeen ja lapsilisiin
    –> Tämä jako estäisi kehittyneempien maiden sosiaalijärjestelmien väärinkäytön, joka on tällä hetkellä arkipäivää EU:ssa.
    –> Esim. suomalainen rakennustyöntekijä ei kerta kaikkiaan voi kilpailla työmarkkinoilla muualta tulleen työntekijän kanssa jos jo pelkät Suomesta maksetut lapsilisät elättävät koko vierastyöläisen kotimaassaan asuvan perheen.
    –> Reilu peli vähentää epäluuloja ja auttaa ulkomaalaisen integroitumisessa yhteiskuntaamme

    8. Itsensä ja perheensä elättävälle ulkomaalaiselle on annettava pysyvä oleskelu- ja työlupa automaattisesti
    –> Luottamus auttaa integroitumisessa
    –> Työtätekevä luo kysynnällään uusia työmahdollisuuksia kaikille

    9. Kysyntä luo tarjontaa
    –> Kysyntä on nettorahaa, joten kulutettavaa pitää jäädä työntekijällekin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuulkaas ay-liike

Tulin juuri Tukholmasta, jossa olin 8.10.2018 mukana julkistamassa Teollisuusosapuolien Talousneuvoston (Industrins Ekonomiska Råd) uusinta raporttia. Ruotsin teollisuuden osapuolet, kaikki teollisuusammattiliitot ja kaikki työnantajaliitot, ylläpitävät teollisuusneuvostoa (Industrirådet), joka on puolestaan nimittänyt teollisuusosapuolten yhteisen asiantuntijaneuvoston, Industrin Ekonomiska Råd:in. Siinä on 4 yleisesti arvostettua ekonomistijäsentä, ja minulla on kunnia olla yksi heistä. Julkaisemme vuosittain raportin, jonka teollisuusneuvosto meiltä tilaa ja jonka kulloisestakin teemasisällöstä se esittää toiveita. Jos edessä on neuvottelukierros kirjoitamme yleensä kokonaistaloudellisesta tilanteesta ja työmarkkinoista, neuvottelujen tietopohjaa tukevalla tavalla. Jos neuvotteluja ei ole avautumassa, kirjoitamme muista ja pidemmälle tulevaisuuteen kurkottavista teemoista, kuten tällä kertaa.

Julkaisuseminaariin oli ilmoittautunut pitkälti toistasataa aktiivia, teollisuuden menestyksestä kiinnostuneita työnantajien ja työntekijöiden edustajia sekä alan tutkijoita ja virkamiehiä. Keskustelussa pohdittiin monipuolisesti Ruotsin teollisuuden menestymisen edellytyksiä.

Ajattelin puheenvuoroja kuunnellessani ja pitäessäni että kontrasti Suomeen ei voisi olla suurempi. Ruotsin teollisuusosapuolet miettivät yhteisessä seminaarissa, yhdessä tilatun puolueettoman asiantuntijaraportin pohjalta Ruotsin teollisuuden toimintaedellytyksiä.

Suomessa haastetaan valtiovallan oikeutta säätää lakeja.

Tässä touhussa ei ole mitään järkeä ja kuulkaas ay-liike, te tiedätte sen itsekin. Sen huomaa jo järkevien ay- ja demaritoimijoiden pälyilevästä katseestakin.

Te olette kollektiviivisesti kiinni viime vuosisadassa ja kylmässä sodassa, oudossa ja surrealistisessa henkisessä maailmassa jossa joku on koko ajan orjuuttamassa ja riistämässä työntekijää. Te olette kahliutuneet kylmän sodan asetelmaan, jossa Neuvostoliiton uhka toi teille mahdollisuuden olla suomalaisen valtiovallan ytimessä. Te kutsutte, uskomatonta kylläkin, lainsäädäntöä “saneluksi”. Silloin ei sanelu ikinä lopu, koska lainsäädäntö on aina sanelua, normeja joita kaikkien on noudatettava. Niihin oikeusvaltio perustuu.

Mutta oikeasti te ette voi olla valtio valtiossa, ettekä edes halua olla. Te olette osa Suomea, suomalaisia, joilla on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa valtiosäännön puitteissa. Ja olla ylläpitämässä suomalaista sosiaaliturvaa, joka jo sellaisenaan suojaa työntekijää niin ettei tarvitse ottaa vastaan työtä sikamaisin ehdoin.

Kukaan ei halua teille tai suomalaiselle työläiselle pahaa. Mutta tällaiset älyttömät taistelut te tulette häviämään ja teidän on pakko ne hävitä. Kai teillä jokin logiikka on, ja Lasse Laatusen kaltaisiin kylmän sodan tupo-kasvatteihin se menee täydestä: kun uhmaatte lakoilla jokaista työmarkkinoiden uudistusta, te ajattelette ettei kukaan järkevästi laskeva niitä halua tehdä. Pieniä ei kannata tehdä koska lakkomenetykset ovat suurempia kuin uudistuksen hyödyt. Ja suuria uudistuksia ei uskalleta tehdä. Ja teidän hyvin kouluttamanne Etelärannan toimiston kumppaninnekin tottelee hyvin tätä logiikkaa ja tukee yleensä teitä, peitellysti tai avoimesti.

Eli koskaan ei tehdä mitään uudistuksia, joita ette “hyväksy”. Laatusen logiikalla se todella menee niin.

Lasse Laatunen on kuitenkin perin juurin väärässä. Laatusen logiikka johtaa siihen, ettei työmarkkinoita ikinä uudisteta ja Suomi jatkaa hidasta ja vakaata kulkuaan Euroopan korkeimman työttömyyden maaksi. Se on surkean huono kauppa Suomelle vaikka Lasse Laatusen logiikalla se kai koostuu monista pienistä järkevistä “kaupoista”.  Vielä on sentään 5 maata, kaikki Välimeren maita, joissa on Suomea korkeampi työttömyys, nousukauden huipulla.

Eikä Lasse Laatusen ja Lauri Ihalaisen maailmassa edes ole olemassa pieniä ja järjestäytymättömiä yrityksiä. Kun niistä puhutaan, he katsovat kaukaisuuteen. Heille on olemassa vain kylmän sodan järjestäytyneiden osapuolten työmarkkina. Vaikka suurin osa uusista työpaikoista syntyy ihan muualle.

Siksipä nyt ei enää olekaan kysymys vain tästä uudistuksesta. Sitä on sanottu “arvovaltakiistaksi”, mutta ei valtiovalta edes voi olla mukana arvovaltakiistassa. Valtiovallan arvovalta on kirjoitettu perustuslakiin eikä siitä tarvitse kiistellä. “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”.

Uudistus sinänsä on pikemminkin pieni kuin suuri, mutta se on hyvin perusteltu. Se ei ole kenenkään “lobbaama” eikä uudistaminen ole nollasummapeliä. Se kannattaisi tehdä vaikka Suomen Yrittäjät sitä vastustaisivatkin.

Tästä uudistuksesta taitaa nyt tulla uusi sisällissota. Ei tietenkään väkivaltainen. Ei kutsuta sitä  vapaussodaksi. Mutta henkinen vapautuminen kylmän sodan maailmasta. Tuodaan glasnost tännekin.

Kutsutaan sitä vaikkapa vapautumisen sodaksi. Henkisen vapautumisen sodaksi. Henkinen vapautuminen pitkästä viime vuosisadasta, jolloin ensin väkivaltaiset kollektivistiset liikkeet, ensin maailmansodassa ja sitten kylmässä sodassa, uhkasivat liberaalia demokratiaa.

Ja kun heräätte pienyritysten irtisanomislain säätämisen jälkeiseen maailmaan, huomaatte, että elämme ihan hyvässä maassa, teidänkin kannaltanne. Maassa, jossa te ette enää epätoivoisesti yritä olla valtio valtiossa, vaan voitte muiden Pohjolan ammattiyhdistysliikkeiden tapaan hyväksyä edustuksellisen demokratian. Ja kukoistaa kuten ay-liike kukoistaa arvostettuna Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, huolehtien jäsenten asioista sen sijaan että yritetään olla ulkoparlamentaarinen kabinettien ylähuone. Suomessa, jossa teillä on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa demokratian keinoin. Suomessa, jossa ei ole “tabuja” ja kaikki voivat olla mukana politiikassa. Suomessa, jonka työpaikoilla voidaan uudistetun työlainsäädännön turvin itse sopia asioista.

Ja maailmassa, jossa totta vie on suurempia ongelmia protestoitavana  kuin pieni työsopimuslain muutos. Euroopassa, jossa äärioikeisto haastaa oikeusvaltiota. Ja maailmassa, jonka ilmasto lämpenee katastrofia kohti.

Innostakaa jäsenenne uurnille, niin kuin SAK:n hengennostatustilaisuudessa ilahduttavasti lopussa tapahtuikin. Ties vaikka lempipuolueenne pääsisivät hallitukseenkin. Mutta ihan samat ikääntymisestä johtuvat budjettirajoitukset koskevat kaikkia hallituksia. Työllisyysastetta on pakko nostaa. Kun viimeksi SDP oli hallituksessa 2011-2015, ajattelitte, että ei tehdä mitään mistä ay-liike ei pidä. Eikä tehtykään. 4 menetettyä vuotta, surkea lopputulos taloudelle ja työllisyydelle. Häpeäksi vanhoille valtionkantajapuolueille SDP:lle ja Kokoomukselle. Ei sorruta enää sellaiseen, millään hallituskokoonpanolla.

Vapautumissodassa on pelkkiä voittajia.

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Aktiivimallin politiikasta ja ihmiskuvasta

Vuoden 2018 alusta tuli voimaan työttömyysturvan aktiiviporrastus, joka edellyttää täyden työttömyyspäivärahan edellytyksenä pientä työ- tai yrittäjäpanosta tai osallistumista työvoimahallinnon aktivointitoimiin 3 kuukauden tarkastelujakson aikana. Muussa tapauksessa työttömyysturva alenee 4,65 prosentilla eli ikään kuin yksi työttömyyspäivä muuttuisi omavastuupäiväksi. Sen voi taas palauttaa perustasolleen täyttämällä ehdot seuraavan 3 kuukauden aikana. Tämän vastapainoksi työttömyyden alussa olevien omavastuupäivien määrää vähennettiin 7:stä viiteen. Enemmistö työttömistä hyötyy uudistuksesta, jos hyötyä mitataan käteen tulevalla työttömyysturva-tulovirralla. Reformin suunnitellutta kolmikantatyöryhmää johtanut Martti Hetemäki on tuoreessa blogikirjoituksessaan ansiokkaasti käynyt läpi uudistuksen perusteluja. Helsingin Sanomien Paavo Teittinen on myös huolellisesti laaditussa artikkelissaan  erinomaisesti valottanut uudistusta ja vertaillut sitä kansainvälisiin esikuviin. Pohjosimaisessa vertailussa uusi suomalainen aktivointimalli on lempeäkätinen.

Aktiivimalli on pieni uudistus, joka kuitenkin suurella todennäköisyydellä hieman alentaa työttömyysastetta pysyvällä tavalla. Vaihtoehtona olisi ollut työttömyysturvan porrastus ajassa ilman ehtoja. Kolmikantakeskusteluissa päädyttiin kuitenkin nyt toteutettuun malliin, jossa siis alenemisen voi välttää osoittamalla aktiivisuutta työnteon tai yrittämisen piirissä.

Ajassa laskeva työttömyysturva – esimerkiksi puolen vuoden tai 12 kuukauden jälkeen alennettu korvaus — on monien taloustieteilijöiden suosittelema vaihtoehto, koska sen ajatellaan voimistavan työttömien työnhakuponnisteluja. Tällaisia tuloksia on johdettu talousteorian malleista ja ne ovat myös saaneet empiiristä vahvistusta. On aika vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että työttömyysturvan tason ja keston alentaminen lyhentää työttömyysjaksojen pituutta ja näin myös keskimääräistä työttömyysastetta. Kun työttömyysturvaa heikennetään ja lyhennetään, työttömät etsivät intensiivisemmin uutta työpaikkaa ja ottavat vastaan myös sellaisia töitä, joille olisi paremman ja pitkäkestoisemman turvan tapauksessa sanottu ei.

Kysymys työttömyysturvan soveliaasta aikaprofiilista on kuitenkin monimutkainen. Jotkin talousteorian tarkastelut puoltavat tosin myös toisenlaista lähestymistapaa. Jos pitkäaikaistyöttömät ovat täysin luopuneet työnhausta ja heidän työllistymistodennäköisyytensä on lähellä nollaa, voitaisiin hyvinvoinnin näkökulmasta perustella myös ajassa nousevaa tukitasoa. Tällöinhän ei työnteon kannustin enää toimi eikä päättäjällä ole syytä “kurnuttaa” pitkäaikaistyötöntä heikolla elintasolla. Tietääkseni kuitenkin kaikkialla on päädytty jollain tavalla alenevaan työttömyysturvaan.

Vakuutus ja moral hazard

Työttömyysturvan suunnittelussa onkin aina kysymys tarpeellisen vakuutuksen ja moral hazardin tasapainotuksesta järkevällä tavalla. Työttömyysturva on tarpeellinen vakuutus, koska jokainen kohtaa markkinataloudessa tuloepävarmuutta työttömyyden muodossa. Mutta työttömyysturva ja sosiaaliturva vääristävät myös valintaa työn ja vapaa-ajan välillä ja työn etsinnän ja vapaa-ajan välillä. Sosiaaliturva  matalapalkkatyöstä saatavien ansiotulojen sijasta voi johtaa siihen, että työttömyysjaksot pitkittyvät tai jopa siihen, että työttömyystuesta ja toimeentulotuesta tulee pitkäaikainen tai pysyvä elämäntapa. Näistä syistä työttömyysturvalle asetetaan ehtoja ja määräaikoja. Työttömyysturvan taso ja korvausaste voivat olla sitä parempia, mitä nopeammin työtön saadaan takaisin töihin. Tähän perustuu nyt Suomessakin usein kehuttu “tanskalainen” ajattelutapa. Työttömyysturvan taso on Tanskassa hyvä, mutta työtöntä tuetaan ja työnnetäänkin harjoittelu- ja työpaikkoihin.

Martti Hetemäen kirjoituksessa on käyty läpi uudistuksen yksityiskohtia. Koetan tässä blogauksessani käsitellä uudistuksen poliittista puolta ja siitä syntynyttä kansalaiskeskustelua. Voin samalla koettaa reagoida siihen monipuoliseen palautteeseen, jota olen päättäjänä saanut.

Aktiivimallin ihmiskuva – hallitus ei syytä tai syyllistä

Aktiivimallin kriitikot väittävät, että hallitus ”syyllistää” työttömiä ja pitää heitä ”laiskoina”. Näitä väitteitä ei yleensä dokumentoida, ja vaikeaa se olisikin. Eihän tietenkään kukaan päättäjä koskaan oikeasti ole syyttänyt ketään tai luonnehtinut ketään laiskaksi. Samansukuinen yleinen vastaväite aktiivimallille on että vain pieni osa, muutama prosentti työvoimasta on “työn vieroksujia” ja muita on ihan turha kannustaa, koska ovat ahkeria muutenkin. Tämän kriitiikin on esittänyt Helsingin Sanomien kolumnisti Yrjö Rautio ja moni muukin, ja sen mukaan hallitus pitäisi työttömiä “laiskoina” ja erilaisina kuin muita ihmisiä.

Työntarjonta- ja aktivointipolitiikka ei lainkaan perustu sellaiselle ajattelulle, että olisi jokin erityinen “työn vieroksujien” ryhmä tai että työttömät olisivat jotenkin erityisen laiska ihmisryhmä. Työttömien joukon vaihtuvuus on suurta, ja suuri osa väestöstä käy läpi työttömyysjakson.

Aktivointipolitiikka perustuu siihen, että lähes kaikkien ihmisten taloudelliset valinnat riippuvat taloudellisista kannustimista. Ihminen on älykäs ja mukavuudenhaluinen olento, ja kaikki arvostavat omaa vapaa-aikaa. Työttömät ovat “laiskoja” ihan samassa mielessä kuin me kaikki olemme “laiskoja”: meillä on oma elämä, arvostamme vapauttamme, olemme järkeviä ihmisiä.

Jokainen voi tehdä itselleen ”laiskuustestin” joka testaa oman vapaa-ajan arvoa. Testikysymys menee näin:

Tulisitko Vartiaisen kotiin kerran viikossa vuoden ajan siivoamaan ja viemään roskat, ilman palkkaa?

Tietenkään et tule, koska aika on arvokkaampaa omassa vapaassa hallinnassa kuin Vartiaiselle annetussa työnjohtovallassa. Olet siis “laiska”. Mutta, jos jatkokysymys olisi:

Tulisitko Vartiaisen kotiin kerran viikossa vuoden ajan siivoamaan ja viemään roskat, jos saat siitä vuoden lopussa 10 miljoonaa euroa?,

saisin oletettavasti enemmän tarjokkaita, totta kai, ja jopa kolumnisti Yrjö Rautio saattaisi tarttua tilaisuuteen. Ja jossain 10 miljoonan euron palkan ja nollapalkan välillä on sellainen palkkataso, että sinäkin joka tätä luet, saattaisit tarttua tilaisuuteen.

Aktiivimallin avulla yritetään nyt pikkuisen vaikuttaa tähän kynnyspalkkaan, siihen, millaisia työtarjouksia otetaan vastaan, millaisin ehdoin ja millaisen välimatkan päästä – ilman että ketään haukutaan laiskaksi. Lisäksi keikkatyöalustat kehittyvät koko ajan, ja keikkatyökin voi olla tie pysyvämpään työllisyyteen.

Suomalaisten omakuvan kulttuurinen murros?

Aktiivimallin kiivas vastustus kertoo kuitenkin pikku hiljaa tapahtuvasta kulttuurisesta murroksesta. Olemme eläneet jonkinlaisessa yhtenäisessä talkoohenkikulttuurissa, jossa poliittisen keskustelun yhteiseen itsepetokseen on kuulunut ajatus siitä, että me suomalaiset olemme jotenkin erityisen “kovia tekemään työtä” ja taloudellinen kannustekeskustelu ei koske meitä ollenkaan. Nyt kun työvoimapolitiikkaa aletaan enemmän perustaa taloustieteelliseen ihmiskuvaan, se koetaan uudeksi ja loukkaavaksi. Erityisesti vasemmiston parissa elää jonkinlainen myyttinen käsitys “jalosta köyhästä”, työttömästä uhrina, joka ei voi lainkaan vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Toisin kuin jopa vasemmistolaiset tutkijat kuvittelevat, kukaan täysjärkinen ei tietenkään väitä, että työttömyys tai työllisyys riippuisi vain yksilön omista valinnoista. Totta kai se riippuu myös sekä markkinatilanteesta että onnesta. Mutta totta kai se riippuu myös yksilön omista valinnoista – siitä, miten aktiivisesti hakee työtä ja mitä on valmis ottamaan vastaan. Eikö tämän pitäisi olla itsestään selvää?

Vasemmiston ristiriitainen suhtautuminen taloudellisiin kannustimiin

Toisaalta lähes jokainen suomalainen, vasemmistopoliitikkoja myöten, osaa kahden kesken kertoa lähipiiristään tapauksia, joissa työtilaisuuksista on kieltäydytty. Samaan aikaan silmiemme edessä näemme, miten maahanmuuttajat valtaavat matalapalkka-alojen tehtäviä niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Tämä ei johdu siitä, tietenkään, että työnantajat syrjisivät kantasuomalaisia, vaan siitä, että suomalaisia on enää vaikeaa saada joihinkin matalapalkkatöihin.

Asenteidemme kaksinaamaisuus tulee esille myös siinä, että epäilemme maahanmuuttajia paljon herkemmin työn ja vapaa-ajan suhdetta sosiaaliturvan avulla optimoiviksi systeemin hyväksikäyttäjäksi. Monet vasemmistopoliitikotkin ovat ainakin kahden kesken valmiita sanomaan, ettei pidä olla maahanmuuton suhteen niin naiivi, että päästää Suomeen maahanmuuttajia käyttämään hyväkseen sosiaaliturvaa. Mutta jos sellainen hyväksikäyttö on mahdollista, voisi ehkä olettaa että joku kantasuomalainenkin sellaiseen turvautuu – eivät kai suomalaiset mitään ahkeruuden herrakansaa ole.

Poliittisella vasemmistolla on kertakaikkisen ristiriitainen suhtautuminen taloudellisiin kannustimiin. Aktiivimallin tapauksessa vasemmisto ajattelee, että on jotenkin eettisesti väärin perustaa politiikkaa työnteon taloudellisiin kannustimiin – että on jotenkin työttömien “syyllistämistä” sanoa, että kannustimia tarvitaan, kun kerran työttömät jo nyt hakevat henki kurkussa työtä. Toisaalta jokainen vasemmistopoliitikko jonka kanssa olen asiasta jutellut, on kannattanut työttömyysturvan 300 euron suojaosaa, joka säädettiin vuonna 2015. Se siis mahdollistaa 300 euron ansaitsemisen kuukauden aikana ilman että työttömyysetuus pienenee. Järjestelyyn on vasemmiston piirissä oltu laajasti tyytyväisiä, sen uskotaan lisäävän työllisyyttä ja monet vasemmiston kansanedustajat ovat sitä mieltä, että suojaosuutta pitää kasvattaa. Mutta suojaosuus perustuu täsmälleen samaan ajattelutapaan kuin aktiivimalli – siihen, että taloudellinen kannustin auttaa työllistymään. Jos aktiivimalli “syyllistää” kuten vasemmisto ajattelee, suojaosa “syyllistää” täsmälleen samalla tavalla: työllisyyden uskotaan lisääntyvän kun se tulee taloudellisesti kannattavammaksi.

Kannustinongelma ei poistu keskuudestamme niin kauan kuin sosiaaliturvaa on olemassa

Kannustinajattelu törmää siis suomalaiseen talkooromantiikkaan. Tällaisten romanttis-nationalististen asenteiden vuoksi hallituksenkin on selvästi ollut vaikeaa puolustaa aktiivimallia. Sitä täytyy kuitenkin uskaltaa puolustaa, koska kysymys työn kannustimista ja hyvinvointivaltion rahoituksesta ei ole millään muotoa häviämässä poliittiselta agendaltamme. Päin vastoin, ikääntyvässä Suomessa se tulee olemaan vuosi vuodelta entistäkin ajankohtaisempi. Eikä pidä yhtään hävetä sellaista viestiä, että koetamme vaikuttaa kaikkien käyttäytymiseen, työllisyyttä ja ahkerointia lisäävästi. Juha Sipilän hallituksen ohjelma alkaa upealla lauseella, joka luonnehtii sitä, minne haluamme olla matkalla:

Suomessa on eettisesti kestävä tasapaino yksilön velvoitteiden ja yhteiskunnan vastuiden välillä

Hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää sitä, että yksilön ja julkistalouden velvoitteet ovat tasapainossa. Työnteko ei silloin voi olla vapaaehtoista eikä työttömyys voi tarkoittaa oikeutta elää ikuisesti tulonsiirroilla. Työtä on haettava ja tehtävä, vaikka se epämukavaa olisikin. Aktiivimallipolitiikan viesti työttömälle ei ole “sinä olet laiska”. Aktiivimallipolitiikan viesti työttömälle on:

Sinä olet tärkeä ja sinunkin panostasi tarvitaan“.

Laadukkaampaan työvoimapolitiikkaan

Toinen ja perustellumpi kritiikin kohde on siinä, että työvoimahallinnon voimavarat ovat riittämättömiä huolehtimaan työtilaisuuksien tarjonnasta ja tukialeneman peruuttavista aktivointitoimista. Tähän työvoimapolitiikan resurssipuutteeseen näyttää nyt koko kansakunta liikuttavan yksimielisesti yhtäkkiä havahtuneen, ja hyvä niin. Työvoimapolitiikan voimavarat ovatkin muihin Pohjoismaihin verrattuna niukat. Työvoimahallinnon on vaikea suoriutua tehtävistään ja siihen kohdistuu ylimitoitettuja odotuksia. Valiokuntakäsittelyissä olen oppinut, että monet työvoimahallinnon virkamiehet ovat niukkojen resurssien ahdongossa väsyneitä ja turhautuneita. Työvoimahallinnon toimiin ollaan sen “asiakkaiden” eli työttömien parissa laajalti tyytymättömiä, ja niistä on tehty valituksia.

Työttömien määräaikaishaastattelut ovat kuitenkin ajantasaistaneet työttömien rekisteriä, josta on poistunut sinne oikeasti kuulumattomia ihmisiä – työllisiä, ulkomailla asuvia, ilmeisesti jopa kuolleita. Lisäksi kansalaispalautteesta ja valiokuntakuulemisesta voi päätellä, että työttömyysturvan varassa elää joukko ihmisiä, joiden työkyky on kehno ja jotka kuuluisivat kuntouttavaan toimintaan. On kerrassaan hyödyllistä, jos aktiivimalli vielä kirittää työvoimahallinnon järkeistämään toimintojaan ja saattamaan kuntoutuksen piiriin tai välityömarkkinoille sellaiset työttömät, joiden työllistymistodennäköisyys on lähellä nollaa.

Työvoimahallinnon kehittäminen on pitkäaikainen ponnistus, ja se voi vaatia lisää budjettivoimavaroja. Harva voimavarojen lisäämisestä innostunut poliitikko on kuitenkaan viitsinyt kertoa mistä julkisista menoista hän olisi valmis tinkimään (minä osaisin kyllä kertoa!). Eikä kenenkään pidä kuvitella, että virkailijoiden lisääminen on automaattisesti toimiva työllisyyttä lisäävä lääke. Työvoimapolitiikka on siirtymässä maakuntien vastuulle, eikä kukaan oikein tässä vaiheessa tiedä, miten hyvin se tulee toimimaan. Maakunnilla ei valitettavasti ilmeisesti ole kunnon kannusteita työttömyyden alentamiseen, koska ne saavat valtiovallalta sitä enemmän varoja, mitä korkeampi maakunnan työttömyys on.

Kansalaispalautteesta

Aktiivimalli on poikinut meille kansanedustajille suuren määrän kansalaispalautetta. Itselleni on tullut sekä kehuja että haukkuja. Osa kielteisestä palautteesta on koordinoitua ja kampanjanomaista ja luonteeltaan sellaista, ettei lainkaan ihmetytä, ettei sen lähettäjä ole onnistunut työllistymään. Mutta murheellista on lukea sellaisten ihmisten kirjeitä, joilla on monenlaisia työntekoa vaikeuttavia terveysongelmia ja joiden voi olla vaikeaa löytää edes keikkatyötä.

Toinen murheellinen piirre on siinä, miten moni syrjäseutujen työtön kertoo että voisi jopa muuttaa kasvukeskukseen töihin, mutta oman omakotitalon arvo on laskenut niin alas, ettei ole varaa vaihtaa asuntoa. Kasvukeskuksissa on kallista asua, ja syrjäseudun arvottomaksi muuttuva omakotitalo tarjoaa sentään asunnon käyttöarvon vaikkei vaihtoarvoa juuri ole. Tällaisia murheellisia kohtaloita on selvästikin paljon ja olen niitä apein mielin lukenut. Tällaiset kotitaloudet maksavat hintaa menneistä politiikkavirheistä — siitä, että on haluttu kynsin hampain pitää “koko maa asuttuna” ja että verolait ovat kannustaneet sijoittamaan koko elinkaaren varallisuus nimenomaan omaan taloon tai asuntoon.

Työttömyysturvan lisäpäivät eli “työttömyyseläkeputki” 

Oma tyytymätön ryhmänsä ovat ns. “työttömyyseläkeputkessa” eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivillä olevat. Heitä on Kelan tilastojen mukaan noin 13 000. Järjestely tarkoittaa sitä, että 59-61 vuotta täyttänyt työtön, jolla on jo takanaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan 500 päivää, saa ansiosidonnaiselle turvalleen jatkoa aina vanhuuseläkkeen alkamiseen asti. Se on käytännössä merkinnyt 57-60 vuoden eläkeikää. Työttömyyseläkeputki on ollut suomalaisen työvoimapolitiikan epäonnistuneimpia ja surkeimpia järjestelyjä. Se on luonut käytännössä varhaisen eläköitymisen kanavan, jota on hiljaisessa yhteisymmärryksessä käytetty työpaikoilla. Se on ollut työnantajalle kätevä veruke ikääntyneen työntekijään irtisanomiseen, jota irtisanomisen kohteella ei välttämättä ole edes ollut syytä vastustaa. Työttömyyseläkeputkessa olevat ovat periaatteessa hekin olleet samalla tavalla velvoitettuja ottamaan uutta työtä vastaan kuin kaikki muutkin työttömät, mutta käytännössä heitä on ilmeisesti pidetty varhaiseläkeläisinä, joiden on etupäässä annettu olla rauhassa. Ainakin tähän viittaavat keskusteluni työvoimahallinnon kanssa sekä niiden tutkijoiden kanssa, jotka ovat asiaan jossain määrin perehtyneet. Aktiivimalli koskee myös tällaisia seniorityöttömiä, joista monet kokevat nyt itsensä petetyiksi. On tuiki tarpeellista, että “putken” houkuttelevuutta vähennetään, mutta nyt putkessa olevat ovat kiistämättä väliinputoajia.

Kansanedustajien sopeutumiseläke ja sopeutumisraha

Kansalaispalautteessa ilmenee myös katkeruutta kansanedustajien eläke-etuja, sopeutumiseläkettä ja sen vuonna 2011 korvannutta selvästi niukempaa sopeutumisrahaa kohtaan. Tässä olen samaa mieltä monien kansalaisten kanssa: jos päättäjinä olemme sitä mieltä, että kansalaisten on aktiivisesti oltava työmarkkinoiden käytettävissä kun työ menee alta, ei kansanedustajan työ voi olla poikkeus. Minusta sopeutumisrahat pitäisi poistaa. Katkeruutta näyttää kohdistuvan myös aiemman lainsäädännön aikana myönnettyihin, edullisempiin sopeutumiseläkkeisiin. Kerran jo myönettyjen etuuksien poistamisella on Suomessa vanhastaan ollut korkeampi kynnys.

Kausityöläiset

Oma työttömien kategoria, joka antaa kuulua itsestään, ovat kausityöntekijät ja epäsäännöllisesti työtä tekevät – esimerkiksi teatteritaiteilijat tai urheiluvalmentajat -, jotka ovat “tottuneet” paikkaamaan tulokuoppiaan työttömyysturvalla ja suunnittelevat yhdessä työnantajan kanssa elämäänsä sen varaan. Tiukkaan ottaen tällainen työttömyysturvan suunnitelmallinen käyttö on väärinkäyttöä. Työttömyysturvan tarkoitus ei ole toimia pysyvänä ja toistuvana tulojen lähteenä. Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen pitäisi miettiä uudelta pohjalta tällaistenkin elinkeinojen asemaa.

Miten tästä eteenpäin?

Moni työtön selvästikin kokee, että on vaikeaa saada työtä tai edes keikkatyötä. Siksi lähivuosien uudistustyössä tulee edelleen pyrkiä yritysten työllistämiskynnyksen alentamiseen. Työehtosopimusten tiukasta yleissitovuudesta on syytä luopua, ja huolehtia palkansaajien vähimmäiseduista muilla tavoin. Lisäksi yksilöperusteista irtisanomiskynnystä voisi olla viisasta alentaa ja täydentää heikentynyttä irtisanomissuojaa jonkinlaisella irtisanomissakolla, kuten Nobel-palkittu ekonomisti Jean Tirole tuoreessa kirjassaan esittää. Työvoimapalvelujen resursseja on lisättävä, ja olisi sallittava harjoittelu- ja oppisopimuspaikkoja nykyistä joustavammin työehdoin. Kaikki tällaiset reformit helpottaisivat työttömien mahdollisuutta työllistyä pysyvästi tai keikkatyöhön. Lisäksi vireillä oleva tulorekisteri toivottavasti helpottaa tiedon saamista siitä, miten työkeikan vastaanottaminen vaikuttaa omaan tulotasoon. Kaiken tämän on oltava hallituksen ja seuraavien hallitusten reformiagendalla.

 

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Yhteisblogi Asmo Maanselän kanssa: Työnteko kannattaa Suomessa poikkeuksellisen heikosti.

Suomessa on hyvä sosiaaliturva. Työssäkäyvien ja työttömien köyhyysaste on EU-maiden matalin (Eurostat 2016). Tästä huolimatta vuonna 2015 Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea moitti Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistasoa riittämättömäksi. Moitteisiin on laajasti vedottu poliittisessa keskustelussa, kun on haluttu vastustaa sosiaaliturvan uudistuksia ja työnteon kannustimien parantamista.

Jos huomautetaan maata, jossa on EU:n pienin köyhyysaste, herää kysymys, mihin huomautus perustuu. EU:n sosiaalinen peruskirja edellyttää, että sosiaaliturvaetuisuuksien vähimmäistason on oltava vähintään 50 % kansalaisten mediaanitulosta, eli huomautusvuonna 2013 niiden olisi pitänyt olla 970 €/kk. Komitea tarkasteli ratkaisussaan toimeentulon määrää ainoastaan työmarkkinatuen perusosan ja asumistuen laskennallisen keskiarvon perusteella. Se ei ottanut laskelmissaan huomioon toimeentulotukea ja sen muita osia. Sosiaalisten oikeuksien komitean arvio antaa tilanteestamme väärän kuvan.

Suomen järjestelmä antaa yksinasuvalle helsinkiläiselle toimeentulotukea jopa 1 188 €/kk. Toimeentulotuki on erittäin ongelmallinen tukimuoto. Vähimmäisturvan riittävyyttä arvioitaessa tulisi huomioida Suomen sosiaaliturvajärjestelmän kokonaisuus, joka muodostuu rahana maksettavien sosiaalietuuksien lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista ja erilaisista sosiaali- ja terveydenhuollon maksukatoista ja –helpotuksista. Suomessa pienituloiselle tarjottavat palvelut ovat lähes poikkeuksetta ilmaisia.

Vähimmäisetuuksia kannattaa vertailla maiden välillä. Toimeentulotuki on Suomessa erittäin käytetty tukimuoto verrattuna Ruotsiin. Molemmissa maissa tukea käyttää 400 000 henkilöä, vaikka Ruotsissa on kaksi kertaa enemmän asukkaita. Sekä asumistukien että toimeentulotuen taso on Suomessa Ruotsia korkeampi. Ruotsin yli vuoden työttömänä olleista vain vajaa 20 % sai enää työttömyysetuutta. Pitkäaikaistyöttömien työttömyysturvan kattavuus oli Suomessa EU:n parhain. Yli 90 % yli vuoden työttömänä olleista sai työttömyysetuutta Suomessa. Ruotsin tilanne johtuu siitä, että ansiosidonnaiselta pudonneet pitkäaikaistyöttömät saavat Aktivitedstöd ja utvecklingsersättning –tukia aktiivisuutta vastaan. Niitä ei pidetä varsinaisena työttömyysetuna EU:n tilastoissa vaan palkkana aktiivisuudesta tiukempien osallistumisehtojen vuoksi. Ruotsin edustama pohjoismainen malli on minimietuuksien osalta Suomea tiukempi ehdoiltaan ja pienempi tukitasoiltaan.

Vähimmäistyöttömyysetuuksien tason pitäminen korkealla on perusteltua köyhyyden vähentämisen näkökulmasta. Mutta se aiheuttaa pohjoismaisessa vertailussa heikot työnteon kannustimet erityisesti matalapalkkaiselle työlle. Tämä on yksi syy työvoimapulalle, kun matalapalkkaista työtä ei kannata ottaa vastaan. Työn rajaveroaste onkin Suomessa matalimmilla tulotasoilla selvästi muita pohjoismaita korkeampi. Työn rajaveroaste oli 67 % mediaanipalkasta ansaitsevalla vuonna 2014 Suomessa 54,3 %, Ruotsissa 45,5 % ja Tanskassa vain 39,5 %. Suomen muita Pohjoismaita korkeammat rajaveroasteet matalilla tulotasoilla johtuvat ennen muuta työtulovähennyksistä, jotka poistuvat nopeammin tulojen kasvaessa. Työnteon kannustimet ovat siis heikot.

Pitkällinen elämäinen pelkästään tuen varassa jättää saajansa väistämättä köyhyyteen jopa Suomessa. Siksi tukijärjestelmän tulisi olla työntekoon kannustava. Katseet tulisikin siirtää matalapalkkaisen työn kannustavuuden parantamiseen, työtulovähennyksiä kasvattamalla. Muuten työlle ei löydy tekijöitä, talouskasvumme hidastuu jo piankin työvoimapulan vuoksi ja julkistaloutemme ongelmat eivät ratkea.

Juhana Vartiainen, Kansanedustaja Kokoomus
Asmo Maanselkä, Puoluesihteeri Kristillisdemokraatit

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!