Juhana Vartiainen

Mietteitä politiikan syksystä

Valtiopäivät lähtee nyt joulutauolle budjettiäänestysten jälkeen. Tässä muutama mietelmä omasta politiikan syksystäni. Olen toiminut talousvaliokunnan puheenjohtajana, mutta Suomen EU-puheenjohtajuus on vienyt hallituksen aikaa ja valiokunnan läpi ei ole mennyt kovin paljon lakiesityksiä. Olemme keskustelleet kaivoslain uudistamisen aloitteesta, Sitrasta ja Finnveran valtuuksista, mutta mitään kovin korkeaprofiilista ei pöydällä ole ollut.

Valiokuntatyö on joka tapauksessa kiinnostavaa, hauskaa ja opettavaista. Valiokunnissa törmäävät asiantuntijanäkemykset sekä edustajien taustat ja ideologiat. Valiokunnissa keskustellaan kuin normaalien työkaverien kesken, terävästikin kuten pitääkin, mutta ilman ilkeilyä.  Täysistuntojen julkisista ja näennäisen kohteliaista teitittelykeskusteluista syntyy monelle kansalaiselle sitävastoin todennäköisesti aivan väärä kuva siitä, mitä eduskunta tekee. Täysistuntokeskustelut ovat teatraalisia ja usein tavattoman ilkeitä, matalamielisiä ja teeskenteleviä,vaikka näennäisesti ollaan muka kohteliaita ja ymmärtäviä.

Tietäisivätpä kansalaiset, miten asiallista ja järkevää valiokuntakeskustelu sitävastoin on! Tämä on valitettavasti mahdoton toive, koska valiokuntakeskustelujen parempi laatu johtuu nimenomaan siitä, että ne käydään suljettujen ovien takana. Toive on siis mahdoton toteuttaa, samalla tavalla kuin kvanttifysiikan tarkat mittaukset ovat mahdottomia sen(kin) vuoksi (jos olen oikein ymmärtänyt), että itse mittaustapahtuma vaikuttaa mitattavaan kohteeseen.

Madridin ilmastokokous ja järkevä ilmastopolitiikka

Osallistuin talousvaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa Madridin ilmastokokoukseen joulukuun toisella viikolla. Kuten mediassa on raportoitu, kokous ei päässyt eteenpäin neuvotteluratkaisuissa. Kokous oli itselleni mielenkiintoinen, koska saatoin suhtautua siihen opettavaisena tieteellisenä konferenssina. Minulla ei ollut neuvotteluvastuita, ja saatoin osallistua huippuyliopistojen ja eri ilmastotoimijoiden järjestämiin taustatilaisuuksiin.

Paradoksaalista kylläkin, kokous lisäsi kaikesta huolimatta optimismiani. Minulla oli tilaisuus tavata ja lyhyesti puhuakin monien ilmastopolitiikan huippuasiantuntijoiden ja tekijöiden kanssa. Näistä keskusteluista opin mielestäni ainakin sen, että ilmastopolitiikkaa tehdään EU:n toimielimissä ja monissa maissa järkevistä lähtökohdista. Kotimaan politiikassa pähkäillään ja tuskaillaan kaikenlaisten kieltäymysten ja uhrausten ja kummallisten sivupolkujen parissa, mutta EU:ssa ja tutkijoiden parissa ymmärretään hyvin, että ilmastonmuutos voidaan pysäyttää vain markkinasignaaleja järkevästi käyttämällä.

Mieleeni jäivät erityisesti Mauro Petriccionen, EU:n Climate Action -direktoraatin pääjohtajan järkevät puheenvuorot. Samaten Obaman ilmastoneuvonantaja,  Nat Keohane, joka on myös Environmental Defence Fundin toiminnanjohtaja, teki vaikutuksen. Vaikutuksen teki myös se, miten laajasti liike-elämän edustajat kertoivat yritysten sitoutuvan ilmastotyöhön, jo ennen kuin poliitikot kykenevät päätöksiin. Ilmastokokoukseen valikoituvat tietysti ilmastotietoisimmat yritysmaailman edustajat, mutta eri maiden elinkeinoelämän ilmastorintamat tekivät vaikutuksen. Suomessa tällaista toimintaa edustaa Climate Leadership Coalition, jonka toimitusjohtaja Jouni Keronen oli myös paikalla Madridissa. Jouni Kerosen puhe Madridissa löytyy täältä. Nämä yritysmaailman neuvostot perustuvat vapaaehtoisuuteen, mutta niillä voi olla suurikin merkitys sitä kautta, että ne suuntaavat investoijien odotuksia.

Ilmastonmuutoksen torjunta ei lopultakaan ole mahdoton tehtävä, ja ekonomistin näkökulmasta siihen on mahdollista luoda tepsivät toimintatavat. Olennaista on fossiilisten polttoaineiden käytön lopettaminen. Se tapahtuu itsestään jo nykyisillä trendeillä, koska tuulivoiman ja aurinkovoiman tuotantokustannukset ovat laskeneet rajusti, kiitos tekniikan kehityksen. Se ei kuitenkaan selvästikään tapahdu riittävän nopeasti, ja myös fossiilisten polttoaineiden käyttöä tukevat investoinnit jatkuvat, erityisesti Kiinassa.

Siksi tarvittaisiin kipeästi kovia poliittisia päätöksiä, jotka luovat oikeanlaiset kannustimet uusille energiainvestoinneille. Kysymys ei ole vain siitä, että ihmiset reagoivat kannustimiin arkivalinnoissaan ja yritykset omissa päätöksissään. Kun kannustimet ovat kohdallaan, ne suuntaavat myös monet lahjakkaat ihmiset miettimään uusia teknisiä ratkaisuja. Poliittisilla päättäjillä on jatkuvasti valtava houkutus hyökätä suoraan mikrosäätelyyn ja ”lihaveron” ja ”biotalouden” kaltaisten lippujen alle. Paras, mitä poliitikko voi tehdä, on luoda kannustimet sille, että joku poliitikkoa fiksumpi alkaa rahan kiilto silmissään miettiä uusia teknisiä ratkaisuja. Juuri tätä on Obaman ilmastoneuvonantaja Nat Keohane korostanut.

Päästäisiinpä edes eteenpäin nykytilasta, jossa fossiilisia polttoaineita suorastaan suositaan. Suomen turpeen veroetu on tästä esimerkki.

En silti pidä tilannetta toivottomana. Teoreettisesti oikea ratkaisu on luoda aluksi EU:hun ja sitten mieluusti koko maailmaan hiilibudjetti, joka lähtee liikkeelle siitä, miten paljon hiilidioksidia ilmakehään vielä mahtuu. Tämän budjetin sallimissa rajoissa valtiovalta voi laskea liikkeelle (myydä) päästöoikeuksia, ja päästöoikeuksien hinta asettuu silloin oikealle tasolle, joka ohjaa investoinnit ja kulutustottumukset budjetin puitteisiin. Tämä edellyttää kaiketi, että kaikki toiminta tulee tavalla tai toisella päästökaupan piiriin. Ilmakehästä hiilidioksidia poistava toiminta tulisi samalla kannattavaksi, koska se tekisi mahdolliseksi myydä päästöoikeuksia. Tällainen markkinaehtoinen sopeutuminen on erillisiin ympäristöveroihin verrattuna ylivoimainen ratkaisu, koska poliitikot eivät joudu suoraan poliittiseen vastuuseen verojen aiheuttamista polttoaineiden tai muiden tavaroiden ja palvelusten hintamuutoksista. Markkinahinnan muutos on aina helpompi hyväksyä, koska se ei ole suoraan poliitikkojen vastuulla.

Jos EU pääsisi hiilimarkkinasta yksimielisyyteen, se olisi hyvä alku. EU on niin iso osa maailmantaloutta, että se voisi käyttää voimaansa myös kauppapolitiikan kautta ja saisi painostetuksi/houkutelluksi myös Kiinan mukaan. Kiinakin huomaa vauraustuessaan, että ilmastopolitiikka on sen omien etujen mukaista, ei vähiten siksi, että monet Aasian rannikkokaupungit ovat vaarassa meren pinnan noustessa. Eikä Trumpin valtakausi USA:ssakaan ole ikuinen, ja monet Yhdysvaltain osavaltiot tekevät jo kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa.

Suomen julkistalous ja budjetti

Kotimaassa on hyväksytty vuoden 2020 tulo- ja menoarvio. Kokonaiskuva taloudesta ei ole viimeisissä arvioissa muuttunut siitä, mitä tämän vuoden aikana on ounasteltu. Suomen hidastuva talouskasvu on pätevien ennuste- ja analyysilaitosten raporteissa koko ajan tulkittu kasvun normalisoitumiseksi, ei taantumaksi. Samaa analyysiä tukevat Suomen Pankin ja Valtiovarainministeriön tuoreet ennusteet ja katsaukset.

Hallituksen tavassa laittaa kaikki yhden kortin varaan työllisyysasioissa on jotain epätodellista. Hallitusohjelma, josta ei Marinin hallituksen astuessa valtaan kuulemma tarvinnut ”muuttaa tavuakaan”, satsaa talouspoliittisen onnistumisensa kokonaan sen varaan, että työmarkkinajärjestöjen työryhmät ”keksivät” sellaiset tepsivät uudistukset, joilla työllisyysaste nousisi niin korkealle, että julkistalous olisi tasapainossa vuonna 2023. Tähän mennessä tämä työllisyysaste on tulkittu 75 prosentiksi, mutta uusimpien ennusteiden valossa työllisyystavoitettakin pitäisi edelleen kiristää. Tuoreessa Valtiovarainministeriön taloudellisessa katsauksessa ennuste vuoden 2023 julkisen talouden alijäämästä on kuitenkin kasvanut 3,3 miljardiin euroon, kun se vielä kevään 2019 katsauksessa oli vain puolet siitä.

Suomen Pankin tuore ennuste menee sekin varsin pitkälle suosituksissaan reformeiksi — ollakseen virkamiesteksti. Se mainitsee ansioturvan porrastuksen sekä ansiosidonnaisen työttömyysturvan ns. lisäpäivien eli ”työttömyysputken” alarajan nostamisen, kuten myös perhevapaauudistuksen, kaikki tarpeellisina työllisyyttä lisäävinä uudistuksina. Asiantuntijaviranomaiset uskaltavat harvoin näin suoraan suositella poliittisesti kiistanalaisiakin uudistuksia. Nämä uudistukset löytyvät tietysti kaikki Kokoomuksen varjobudjetista.

Suomen Pankin kestävyysvajearviokin on kasvanut, 4,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Noin 11 miljardia euroa!

Samaan aikaan hallituksen perhevapaauudistuksesta tihkuu ennakkotietoja, joiden mukaan se ei tule lisäämään työllisyyttä vaan vähentämään sitä. Työmarkkinajärjestöjen työryhmistä tulee myös tietoa, jonka mukaan niissä ei ole edistytty lainkaan. Ilmeisesti hallitus ei ole pannut niitä minkäänlaisen paineen alle, niin että olisi vaadittu jotain vähimmäisvaatimusta työllisyyskasvussa.

Me kokoomuslaiset olemme saaneet täysistuntosalissa kuulla olevamme yhteistyökyvyttömiä pessimistejä, kun emme ole julistaneet uskoamme näihin tavoitteisiin. Mutta Suomesta on hyvin vaikea löytää ketään, joka niihin oikeasti uskoisi. Miten työmarkkinajärjestöt nyt muka pääsisivät yksimielisyyteen ”kovista” työmarkkinareformeista, kun ne eivät ole sellaiseen kyenneet koskaan aiemminkaan? Työryhmiin uskotaan kuitenkin hallituksen piirissä hieman samalla tavalla kuin jo päästään sekava Adolf Hitler uskoi ”Steinerin hyökkäykseen”, jonka piti kuulemma kääntää sodan kulku vielä siinä vaiheessa kun liittoutuneet olivat Berliinin esikaupungeissa ja Wehrmacht romahtamassa.  Der Untergang -elokuvan kuuluisa raivon parodiameemi syntyy siitä, että Hitlerille kerrotaan, että mitään Steinerin hyökkäystä ei ole odotettavissa.

Minulle on täysi arvoitus, miten hallituspuolueet aikovat ratkaista sen kriisin, joka keväällä syntyy, kun käy ilmi, että työmarkkinatyöryhmiltä ei tule pelastavia uudistuksia.

Lisäksi luvassa voi olla kova lakkokevät, kun hallituksen rohkaisemat julkisen alan ammattiliitot alkavat vaatia muita korkeampi palkankorotuksia. Olettaen, että vientiteollisuuden järjestöt ovat kevääseen mennessä päässeet jonkinlaiseen sopimukseen, jonka sairaanhoitajat voisivat ajatella ylittävänsä …

Minä en selvästikään oikein ymmärrä mitä Suomessa tapahtuu. Ehkä on hyvä lähteä joulutauolle.

Toivotan tämän palstan lukijoille rauhallista ja onnellista pyhien lepoaikaa.

Tilaa Juhanan uutiskirje

Liity Juhanan sähköpostilistalle! Saat ilmoituksen uusista kirjoituksista suoraan sähköpostiisi.

Mitä mieltä sinä olet?

3 kommenttia artikkeliin Mietteitä politiikan syksystä

  1. Pekka Hietala sanoo:

    Sähkön tuottaminen tuulimyllyillä tai aurinkopaneeleilla ei ole edelleenkään liiketaloudellisesti kannattavaa ilman poliittisilla päätöksillä annettua tukea. Tuki on eri maissa erilaista, kuten voimalan omistajille suoraan lahjoitettua rahaa tai suosituimmuusaseman tarjoamista sähkön syöttämisessä verkkoon. Tuuli- ja aurinkosähkön kannattavuus on parantunut lähinnä suhteessa muihin tuotantotapoihin, koska muille tavoille on asetettu yhä suurempia rangaistusmaksuja. Suomessa on kaiken lisäksi rajoitettu poliittisilla päätöksillä puhtaan vesivoiman rakentamista, jonka seurauksena ostamme Venäjältä fossiilisella öljyllä ja kaasulla tuotettua sähköä.

  2. Petri Pitkänen sanoo:

    Takuuhinta on aivanpöljä tapa tukea. En ymmärrä miksi ei menty ilmeiseen eli hiiliveroon. Silloin teolliset toimijat löytäisvät parhaan tavan vähetää hiilen käyttöä. Nyt se sen sijaan etsivät parasta tapaa lypsää takuuhinta tukiasta.

  3. Arvo Kukko sanoo:

    Tuo vertaus ”Steinerin hyökkäykseen” oli mielenkiintoinen. Sen todellisuustausta Suomen tämänhetkisessä taloudessa ja hallituksen toimissa on tietysti totta – valitettavasti. Mutta siitä sain mielleyhtymän blogin ensimmäiseen aiheeseen.

    Näyttää nimittäin siltä Juhana, että olet hieman häikäistynyt Pariisin ilmastokokouksen kulisseista kuin suomalaiset korkeakulttuurin edustajat aikoinaan Göbbelsin rakentamista kulisseista Kolmannen valtakunnan vieraina.

    Se että Pariisissa sumeilemattaa vyörytettiin IPCC:n agandaa, eikä mainita varmastikaan mitää mittausdatan väärentämisestä eli ”adjustoinnista” joilla Mooren, sittemmin oikeudessa huijauksestaan tuomijtun IPCC-johtajan, johdolla synnytettiin hälyttävät ”lätkämaila” kuvaajat. Myös hartaudella unohdettiin, että suurimmat fossiilien polttajat eivät aio tehdä mitään vähentääkseen polttoaan ja että fossiileille ei oikeasti ole selkeää vaihtoehtoa. Ainakaan aurinkopanelit ja tuulivoima eivät sitä käytännön tasolla ole. Itsehan olet käytännön poliitikko ja taloustieteilijä. Käytännön miehenä sinun tulisi tai tulee tietää se, että näin on. Ydinvoimakaan ei ole yksin ratkaisu, vaikka sen kehityspanokset heti kymmenkertaistettaisiin.

    IPCC:n teorian kannattajista monet kyllä näkevät kestävän luonnontieteen isänmurhan, jonka IPCC- tutkijat ovat joytuneet tekemään suojellakseen hieman epämääräista ja sinne tänne arvailua ilmakehän hiilidioksidin vaikuttavuudsta ilmaston lämpötiölaan, mutta dementoivat sen. Kuuluisan kognitiivinen dissonanssin haamu leijuu sen tiedemiesjoukon yllä. Liekö syy että se tarjoaa pääsylipun veronmaksajien varoilla parhaisiin bileisiin.

    He ovat nimittäin joutuneet uhraamaan tieteen keskeisen tekijän, kriittisyyden ja asioiden perinphjaiden selvittämisen, vakuuttaakseen kaikki siitä että huomattava joukko tutkijoita on puhtaasta fysiikasta ja termodynamiikan laeista lähtemällä päätynyt sen suuntaisiin tuloksiin, että ihmisen ilmakehään lisäämällä hiilidioksidilla ei juurikaan ole vaikutusta ilmaston lämpenemiseen. Konsensukseen ei todistelussa ole vielä päästy, mutta sen tieteellinen lähestymistapa poikkeaan IPCC:n lähestymistavasta joka olettaa tämän vaikutuksen ja antaa sille ällistyttävän leveän skaalan suuruusluokkaa 0,5 ….4. Näitä lukuarvoja voi löytääjulkaisuista riippuen erilaisia ja tuo esittämäni kuvaa lähinnä reuna-arvoja. Tuo lukuhan kertoo kuinka monta astetta ilmakehä lämpenee kun hiilidiokksidin määrä kaksinkertaistetaan ja annetaan aikaan ilmaston asettua tasapainotilaan. Nykytilasta käytännössä co2 tasoksi nousisi 400 ppm –> 800ppm ja sitten odoteltaisiin vaikutuksia suuruusluokkaa 100 vuotta. Pääosinhan juttujen pelotusvaikutus liittyy juuri tasapainotilan odottelun aikajänteeseen. Joka tapauksessa konsensus on siitä että co2:n vaikutus on logaritminen. Toisten mukaan jo käytännössä saturoitunut.

    Asiassa voi tietysti käydä toisinkin, kun merien oskillaatiooiden syklit kääntyvät (esim atlanttinen AMO 60 vuotta), ja auringon syklit ja monet mahdollisesti vielä tuntemattomat tekijät. Vähintäänkin ne antavat aikaa vuosisadan loppupuolelle asti kehittää uusia parempia energiaratkaisuja. Mahdollisesti myös kesyttää fuusiovoima rauhanomaiseen käyttöön.

    Vaikka co2 ei lopulta osoittaudu ilmaston kannalta niin tuhoisaksi kun nyt uskotellaa, on monia muita syitä fossiilien pollton vähentämiseen ja säästämiseen koko sivilisaation elinkaaren ajaksi, mikä se sitten onkin. Lisäksi se että kansakuntien vauraus ei perustu yksinomaan tai pääosin maasta löytyviin ansaitsemattomiin rikkauksiin on mielestäni arvo sinänsä.