Hallitus julkisti eilen 17.12.2020 tuoreen päätöksensä ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivien eli ns. työttömyysputken poistamisesta. Putki on tarkoitus poistaa niin, että vuodesta 2023 alkaen ei putkeen enää pääse ja se on suljettu vuonna 1965 tai sen jälkeen syntyneiltä. “Putkella”  tarkoitetaan siis sitä, että eläkeikää lähellä olevien työttömien ansiosidonnaista työttömyyspäivärahan kestoa jatketaan, niin että ansiosidonnaisen päivärahan varasta voidaan siirtyä suoraan eläkkeelle.

Käytännössä lisäpäivät ovat olleet varhaiseläkejärjestelmä, jota on käytetty työpaikoilla henkilöstön vähentämistilanteissa. Monet lisäpäivillä olevat ovat ajatelleet olevansa eläkkeellä, vaikka heitä ovat periaatteessa koskeneet samat työnhakuvelvoitteet kuin muitakin työttömiä.

Putken poistaminen oli myös osa Kokoomuksen vaihtoehtobudjettia.

Tutkijat ovat olleet jokseenkin yksimielisiä siitä, että lisäpäivien poistaminen on hyvä keino yli 55-vuotiaiden työllisyysasteen nostamiseen. Se otettiin käyttöön jo 1970-luvulla työttömyyseläkkeen nimellä, ja sen alaikäraja oli pitkään niinkin alhainen kuin 55 vuotta. Putki eli työttömyyseläke perustui alun perinkin siihen tuiki virheelliseen ajatukseen, jonka mukaan työtilaisuuksien määrä on vakio. Niinpä monet kuvittelivat, että työkykyisten yli 55-vuotiaiden siirtyminen eläkkeelle “tekisi tilaa” nuorempien työllisyydelle. Nykyään onneksi harva enää ajattelee näin.

Putken alaikärajaa on toistuvasti nostettu. Työmarkkinajärjestöjen ja tutkijoiden analyysit ovat osoittaneet, että työllisyysaste on aina noussut reippaasti niissä ikäryhmissä, jotka ovat jääneet uuden alaikärajan väärälle puolelle. Kun putkimahdollisuutta ei ole ollut, ihmiset ovat tietysti paljon suuremmalla todennäköisyydellä jatkaneet työllisinä.

Vaikutusmekanismit

Moni kysyy, miten muka työllisten määrä kasvaa, jos lisäpäivät poistetaan. Taloustieteilijän on helppo nähdä monia vaikutuskanavia. Jos eläkeikää lähestyvä työtön ei pääse eläkeputkeen, hän hakee työtä intensiivisemmin ja ottaa vastaan työtarjouksia, joita ei muuten ottaisi. Samasta syystä senioriopalkansaajalla on tästedes vahvempi kannustin huolehtia työkyvystään ja siitä, että hän todella on työnantajalle houkutteleva. Totta kai ihmisen omat valinnat ja ahkerointi vaikuttavat siihen, millä todennäköisyydellä hän tulee irtisanotuksi silloin kun henkilöstöä vähennetään. Jos putkea ei ole, jo keski-ikäinenkin työntekijä suunnittelee työuraansa hieman eri tavalla ja työnantajat tietävät tämän.

Siksi putken olemassaolo ja sen poistaminen vaikuttavat välillisesti myös työnantajan käyttäytymiseen. Putken olemassaolo on lähettänyt kaikille signaalin siitä, että 60-vuotias työntekijä alkaa olla iltaruskon vaiheessa. Työntekijä on saattanut ajatella pääsyä putkeen, ja työnantaja on tietoinen tästä. Työntekijä puolestaan on tiennyt työnantajan olevan tästä tietoinen. Siksi kummankin on ollut ajatuksellisesti helppo toimia niin, että 60-vuotiaille ei enää anneta uusia ja vaativia tehtäviä ja vaadita heitä opettelemaan uusia taitoja. Putki on luonut molemminpuolisen vaisujen odotusten maiseman.

Putken poistaminen poistaa tämän huonon tasapainon ja tekee tilaa paremmalle. Työntekijä tietää tästedes, ettei putkeen pääse, ja että pitää ponnistella tuottavuuden ja ammattitaidon säilyttämiseksi entistä enemmän, työuran loppuun asti. Työnantaja tietää tämän, ja yrittää tietysti samasta syystä miettiä, miten voisi käyttää hyväkseen uusien, putkesta suljettujen kohorttien terävämpää kannustetta pysyä tuottavana.

Talousteorian valossa voi myös olettaa, että putken poistaminen vaikuttaa ammattiliittojen yleiskorotusvaateisiin. Putken poistuminen hillinnee palkkavaateita, koska työttömyyden uhka näyttäytyy ikävämpänä eläkeikää lähestyville. Tämä ei silti tarkoita pysyvästi alhaisempia palkkoja, koska palkkataso seuraa tuottavuutta. Mutta se voi merkitä hetkellistä palkkanousun vauhdin hidastumista, kun työllisyys sopeutuu uudelle tasolle.

Pohjimmiltaan putken poistaminen toimii siis samalla tavalla kuin eläkeiän nostaminen, koska putki on ollut käytännössä varhaiseläkejärjestelmä. Eläkeiän nostaminen lisää työllisyyttä, koska työmarkkinoilla on nostamisen jälkeen enemmän ihmisiä. Koska pääomaa on saatavissa globaalilta pääomamarkkinalta rajattomasti, työmarkkinat toimivat niin, että työvoiman efektiivinen lisäys näkyy muutaman vuoden päästä myös työllisyyden lisäyksenä.

Julkistalous vahvistuu

Koska lisäpäivien poistaminen vahvistaa julkistaloutta, se lääkitsee pahinta talousongelmaamme. Uudistuksen kärsijänä on henkilö, joka ei onnistu ponnistelemallakaan työllistymään enää 60-vuotiaana ja joka olisi muuten päässyt putkeen. Mutta aiemman tutkimuksen valossa tämä ongelma on rajallinen. Ja muistakaamme, että kaikki suomalaiset hyötyvät toisaalta putken poistumisesta vahvemman julkistalouden muodossa. Tämä unohtuu herkästi suomalaisessa poliittisessa keskustelussa, jossa sosiaaliturvan kiristämistä pidetään aina “heikennyksenä”. Yksittäisen ihmisen näkökulmasta tällainen uudistus on kuitenkin hyvä, koska se pakottaa kaikki muut suomalaiset tekemään pidemmän työuran. Tämä kompensoi sen vaikutuksen, että itse ei voi päästä putkeen.

Työkyvyttömät ja osatyökykyiset

Putkessa eli ansioturvan lisäpäivillä on ollut kuitenkin myös joukko huonosti voivia ihmisiä ja suorastaan työkyvyttömiä. Nämä ihmiset ovat väärällä etuudella, väärässä sosiaaliturvan lokerossa. Kuten aktiivimallikin paljasti, työttömyysturvajärjestelmää on tässä mielessä käytetty suorastaan väärin. Työkyvyttömät kuuluvat joko kuntoutukseen tai työkyvyttömyyseläkkeelle. Ansiosidonnainen työttömyysturva kuuluu pohjoismaissa vain sellaisille, jotka etsivät aktiivisesti työtä ja olisivat oikeasti valmiit ottamaan vastaan työpaikan vaikka seuraavana päivänä. On oikein hyvä, että Suomessa pitkään jatkunut laiska suhtautuminen työvoimapolitiikkaan nyt pikku hiljaa ryhdistyy.

Tutkimusasetelma

Koska putken poistuminen on sidottu syntymävuoteen, hallituksen päätös luo viisaalla tavalla myös arvioinnin mahdollistavan asetelman. Vuonna 1964 syntynyt pääsee vielä lisäpäiville, vuonna 1965 syntynyt ei. Näiden kahden ikäryhmän työmarkkinalopputulemien vertaaminen mahdollistaa myös uudistuksen — putken lopettamisen — vaikutuksen tieteellisen arvioinnin. Talousteorian valossa käyttäytymisen ero voisi näkyä jo ennen kuin nämä kohortit edes voivat ollakaan putken piirissä.

Sosialidemokratian ajattelun murros?

Hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää väestön ikääntymisen vaiheessa juuri tämänkaltaisia uudistuksia, joilla ihmisiä kannustetaan ja patistetaan pysymään työmarkkinoilla pitkään. Muuten eivät laajat hyvinvointipalvelumme ja tulonsiirtomme ole mitenkään rahoitettavissa. Kuten olen monissa kirjoituksissa todennut, nämä “työlinjan” työntarjontauudistukset ovat työväenliikkeelle vaikeita. Ne haastavat sen logiikan ja toimintatavan, jolla ammatillinen ja poliittinen työväenliike on vanhastaan toiminut. Vasemmistopuolueille on erityisen vaikeaa kiristää sosiaali- ja työttömyysturvan ehtoja. Siksi sosialidemokratian “työllisyyspolitiikka” on paljolti koostunut pitkistä näennäistoimien listoista, tyyliin “tehostetaan nuorisotakuuta” tai “perustetaan ikääntyneiden työllisyyden työryhmä”.

Putken poistaminen on kuitenkin kirkas ja hyvin perusteltu, talousliberaalin työlinjan mukainen realistinen reformi, poikkeus sosialidemokratian yleisestä neuvottomuudesta. Se noudattaa hyvän taloustieteen ja talousteorian kannustinajattelua ja on tutkimuksen valossa tepsivä tapa lisätä työllisten määrää. Työmarkkinajärjestöt eivät neuvotelleet sitä hallitukselle valmiiksi.

Päätös oli varmasti vasemmistopuolueille ja Keskustallekin poliittisesti vaikea, mutta silti se tehtiin. Nostan hattua. Päätös vahvistaa ajoittain kovalla koetuksella olevaa uskoani Suomen kykyyn ratkaista valtavaa julkistalouden ongelmaansa. Jos Sanna Marinista sukeutuu tällaisiin reformeihin kykenevä realistinen oikeistodemari, hänellä on suuri poliittinen tulevaisuus edessään. Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajan on parempi pyrkiä Blairin, Schröderin, Lipposen, Tannerin ja Perssonin kunniakkaaseen joukkoon kuin turhautuneeksi Oskar Lafontaineksi.

Katson Suomen hallitusta 17.12.2020 jälkeen myönteisemmin silmin.

Kunpa hallituksen päätös edustaisi pysyvämpää ajattelun muutosta. Paljon on nimittäin vielä tehtävää.

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Edellinen kirjoitusSeuraava kirjoitus

Kirjoitukseen on jätetty 16 kommenttia

16
  1. Merkittävä tekijä siihen miksi putkeen on päätynyt niinkin paljon työntekijöitä, johtuu työyhteisön painostuksesta. AY-liike luottamusmiehineen painostaa sekä työnantajaa että ikääntyneitä työtovereita siihen, että yt-neuvotteluissa sovitaan työntekijöiden vähentämisen kohdistuvan pääsääntöisesti näihin eläkeputkeen pääsevistä, usein erittäin ammattitaitoisista henkilöistä. Hienoa että tämä epäkohta saadaan siirtymäajan jälkeen poistettua.

  2. Miten tähän vaikuttaa kuntien palkkatuki ja / tai kurssit? Nämä voivat mahdollistaa ansiosidonnaisen kertymisen ilman työllistymistä yksityiselle sektorille?

    Vai luotatko siihen että kunnat eivät näitä järjestä?

    1. Niitä järjestetään ja kunnat ovat tietyin edellytyksin velvoitettuja niitä järjestämään. Mutta silti putken poistaminen johtaa siihen, että paljon suurempi joukko ihmisiä jää oikeisiin töihin. Kunnan järjestämät kurssit ja velvoitetyöt ovat nimittäim taatusti paljon vähemmän houkuttelevia kuin lisäpäivät (putki), jotka ovat käytännössä merkinneet varhaiseläkettä.

      1. Vartiaisen kirjoitus on tämän kommentin lisäksi hyvin epämääräistä ja ympäripyöreää selittelyä. “Suurempi joukko”, “työvoiman lisäsy, “paljon suuremmalla todennäköisyydellä” jne …

        Kirjoitus on “klassinen” esimerkki sellaisesta tekstistä johon on poimittu kaikki omaa kantaa tukevat asiat ja jätetty kaikki kyseenalaistavat asiat pois.

        Todellisuudessa ei ole mitään tietoa miten merkittävästi putken poistaminen vaikuttaa. Suuremmalla todennäköisyydellä on oikeassa kun väittää jotain eikä tietenkään arvioi suuruusluokkia.

        Pitäisi puuttua juurisyihin eikä näperrellä oireiden kanssa. Kokoomuksessa näperrellään oireiden kanssa ja siitä syystä puolueen tilanne poliittisessa kentässä on nyt aika heikko.

        Juurisyitä ovat esimerkiksi korkea työkyvyttömyyskustannusriski ikääntyneiden osalta työnantajilla, mikä kannustaa palkkaamaan nuorempia. Toinen juurisyy maan kilpailukyvyn osalta liittyen työvoimakustannuksiin ovat esimerkiksi korkeat asumiskustannukset, jotka ovat luoneet paineet nostaa palkkoja. Tietenkään näihin ei puututa vaan ensimmäisenä keppiä työssäkävyille ja muille mikä tietenkin takaa, ettei Kokoomus tule jatkossakaan menestymään. Muitakin keinoja on maan tilanteen parantamiseksi kuin kepittäminen vaikka kuinka väittäisi, että heinäsirkkaparvet tulevat niin ei sellaista kukaan usko. Poliitikkojen tapa on liioitella asioita saadakseen huomiota.

        1. Jorma, tutustu alan tutkimuskirjallisuuteen. Se on putken vaikutuksista yksimielinen.

  3. Sanot, että “monet kuvittelivat, että työkykyisten yli 55-vuotiaiden siirtyminen eläkkeelle “tekisi tilaa” nuorempien työllisyydelle. Nykyään onneksi harva enää ajattelee näin”.

    Putken poisto varmastikin nostaa nimenomaan ikääntyvien työllisyyttä verrattuna tilanteeseen, jossa putki on käytettävissä. Heitä ei kuitenkaan irtisanota eläkeputken olemassaolon takia, vaan pääasiassa prosessien tehostumisen takia. Putken poiston jälkeen tehostuminen koskettaa laajempia ikäryhmiä.

    Ja se ei tuo lisää työllisiä. Dynamiikka toimii laajemmin. Ilman taloudellista kasvua, joka ylittää tuotantotehon tuotos/työ nousun, ei työllistetyn työvoiman määrä kasva kuin tuki- ja muilla keinotekoisilla järjestelyillä.

    Nuoret eivät saa töitä sillä, että ikääntyviä poistuu työvoimasta. Se auttaa, mutta todella työllisyys paranee vasta sillä. että uusia tehtäviä syntyy kun vanhoja tehtäviä katoaa kehityksen (ja ikääntyvien) mukana. Kunhan nuorten osaaminen niihin riittää.

    Olisi hyvä, jos hallitus paneutuisi huolellisesti myös tähän puoleen kolikkoa.

    1. Putken olemassaolo vaikuttaa ex ante kummankin osapuolen valintoihin. Ja kyllä, työllisyys kasvaa kun ei putkea ole. Tämän lisäksi vaikuttaa luova tuho jota luonnehdit. Mutta työvoiman kasvu skaalaa taloutta ylöspäin – ja päinvastoin.

      1. Lisäksi putken poisto poistaa myös työttömyyseläkkeen käytön perusteluna irtisanomisjärjestykselle.
        Poiston jälkeen osaaminen ja työtulokset nousevat ensisijaisiksi parametreiksi.
        Mikä on tosi hyvä asia.

  4. Uutisoinnin perusteella ihmisiä selvästi houkuttaa eläkeputken tarjoama varhaiseläke. Putken vaihtoehdoksi nouseva kuntien velvoitetyöllistäminen on ehkä taloudellisesti heikompi vaihtoehto, ja sisältää tuon 6kk puuhastelujakson. Velvoitetyöllistäminen on kuitenkin riittävän hyvin eläkeputkeen vertautuva vaihtoehto, että pidän laskelmia putken poiston työllisyysvaikuksista aivan epärealistisina. Laskelmissa tuskin on arvioitu putken poistoa suhteessa velvoitetyöllistämiseen.

    1. Minusta olisi yllättävää, jos velvoitetyöllistäminen olisi unohdettu vm:n arvioissa. Ja joka tapauksessa se on niin paljon vähemmän houkuttelevaa kuin vapaa-aika ansioturvan lisäpäivillä, että ihmiset jäävät mieluummin oikeisiin töihin, joista ansaitsee paremmin.

      1. Sulla on Juhana noita kummia ajatuksia ihmisistä ja heidän käytöksestään, vaikka et ole mikään käytöstutkija, etkä psykologian maisteri, vaan ekonomisti. Tiedoksi, että itse en ainakaan pidä houkuttelevana jäädä putkessä miettimään, että nythän “olen eläkkeellä”, ihan tuulesta temmattu ajatus, niinkuin sekin, että työllisisä tulisi lisää, kun suurin osa irtisanotaan jo 50 plussina, ei enää päälle kuuskymppisinä, nyt vietiin parin viimeisen vuoden turva suurella hälyllä, kyse oli enää 62-65 vuotiaista, joihin itsekin luullakseni kuulut. Mutta et olekaan työtön, etkä pienellä ansioturvalla alta köyhyysrajan määritelmän. Ainoa, missä olet oikeassa, on se, että ihmiset tosiaankin ovat mieluummin töissä! Tällä yhteiskunnalla ei vain ole tarpeeksi meille kaikille työpaikkoja, ja niihin tilanteisiin, on nämä turvat aikoinaan luotu, ei kuvittelemaasi lorvikatarriin. Monilla ansiosidonnainen on olemattoman pieni, lukuunottamatta jotain paperimiehiä, ja sitäkin turvaa te jo leikkasitte 100 päivällä. Ainoa tarkoituksenne tuntuukin olevan näännyttää kansaa nälkään sillä varjolla, että väitätte meidän olevan laiskoja ja ettei meitä houkuttelisi työnteko, ei edes vuosikymmenien työnteon jälkeen? En tiedä, missä kuplassa elät näiden asioiden suhteen, kun marginaalinen ryhmä työttömistä on vain sohvalla viihtyviä ja kuitenkin syyllistätte sinä ja puolueesi kaikki meidät lähes 500 000 suomen kansalaista tähän pateettiseen käsitykseenne meistä työttömistä. Meneppä kysymään Suskilta, miltä tuntui pudota eduskunnasta työttömyyteen, vaikka teillehän on varmistettu paremmat turvat kuin tavalliselle kansalaiselle. Ei ole Suskista juurikaan kuulunut sen jälkeen, kun työttömän kanssa julkisesti keskusteli. Hänkin eli uskossa, että metsässä meille riittää töitä. Olette te uskomattomia. Saan onneksi mielenrauhani siitä, että tiedän, etten kuulu mihinkään kuvailemaasi ryhmään työttömänä. Meidät 60 plussat on sentään vielä kasvatettu työntekoon, siksi se onkin varsin ahdistavaa, kun yhteiskunta ei pysty meille sitä tarjoamaan, ja yksityiset pitävät kehäraakkeina. Sinänsä outuo, kun eduskunnassakin teitä kuuskyt plussia on aika paljon ja siellä ei kyseenalaisteta teidän ikäänne tai jaksamistanne, pitäiskö?

  5. “Moni kysyy, miten muka työllisten määrä kasvaa, jos lisäpäivät poistetaan. Taloustieteilijän on helppo nähdä monia vaikutuskanavia. Jos eläkeikää lähestyvä työtön ei pääse eläkeputkeen, hän hakee työtä intensiivisemmin ja ottaa vastaan työtarjouksia, joita ei muuten ottaisi. ”

    Aika rankasti oiotaan tässä mutkia suoriksi. Ei riitä se, että tarjonnan lisääntyminen lisäisi kysyntää, vaan kyse on siitä kuinka paljon. Eli pelkkä lisääntyminen on aika huono peruste. Tähän kun vielä lisää sen ettei tiedetä kuinka paljon tulee haittoja niiden osalta joissa ryhmissä kysyntä ei lisäännykkään.

    Aika heikosti Vartiainen pystyy näitä perustelemaan. Ilmeisesti hänen taktiikkanaan poliitikassa on sotkea taloustieteilijän ja poliitikon roolit niin, että alkaa jo uskottavuus heikkenemään.

    Vaikka minkä tahansa tuoteen tarjontaa lisätään niin pitää katsoa lisääntyneen kysynnän todellista määrää, pelkkä kysynnän lisääntyminen ei riitä. Mikään automaatio ei ole lisääntyvän tarjonnan kysyntään lisäävä vaikutus. Se riippuu tuotteesta.

  6. Näitä täysin virheellisiä väitteitä on pakko oikoa: “Koska pääomaa on saatavissa globaalilta pääomamarkkinalta rajattomasti…”

    Täysin paikkansa pitämätön väite. Pääomien saannilla on aina ehdot ja siis rajat. Niin tämä ei todellakaan toimi, että kun esimerkiksi perustan yrityksen jonkin idean ympärille ja samalla työllistäisin niin olisin sitten rajattomien pääomalähteiden ääressä. Täysin käsittämätön väite Vartiaisella ja oikoo rankasti mutkia näissä.

    Jo riskienhallinta ja tuotto-odotukset sinänsä asettavat rajat. Eikös jo hinnan muodostuminen sinänsä kerro rajallisuudesta?

    1. Olemme osa globaalia pääomamarkkinaa. Vallitsevalla tuottovaateella on siellä pienelle avotaloudelle pääomaa tarjolla kaikkiin kannattaviin hankkeisiin. Ei tietenkään millä hinnalla tahansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuulkaas ay-liike

Tulin juuri Tukholmasta, jossa olin 8.10.2018 mukana julkistamassa Teollisuusosapuolien Talousneuvoston (Industrins Ekonomiska Råd) uusinta raporttia. Ruotsin teollisuuden osapuolet, kaikki teollisuusammattiliitot ja kaikki työnantajaliitot, ylläpitävät teollisuusneuvostoa (Industrirådet), joka on puolestaan nimittänyt teollisuusosapuolten yhteisen asiantuntijaneuvoston, Industrin Ekonomiska Råd:in. Siinä on 4 yleisesti arvostettua ekonomistijäsentä, ja minulla on kunnia olla yksi heistä. Julkaisemme vuosittain raportin, jonka teollisuusneuvosto meiltä tilaa ja jonka kulloisestakin teemasisällöstä se esittää toiveita. Jos edessä on neuvottelukierros kirjoitamme yleensä kokonaistaloudellisesta tilanteesta ja työmarkkinoista, neuvottelujen tietopohjaa tukevalla tavalla. Jos neuvotteluja ei ole avautumassa, kirjoitamme muista ja pidemmälle tulevaisuuteen kurkottavista teemoista, kuten tällä kertaa.

Julkaisuseminaariin oli ilmoittautunut pitkälti toistasataa aktiivia, teollisuuden menestyksestä kiinnostuneita työnantajien ja työntekijöiden edustajia sekä alan tutkijoita ja virkamiehiä. Keskustelussa pohdittiin monipuolisesti Ruotsin teollisuuden menestymisen edellytyksiä.

Ajattelin puheenvuoroja kuunnellessani ja pitäessäni että kontrasti Suomeen ei voisi olla suurempi. Ruotsin teollisuusosapuolet miettivät yhteisessä seminaarissa, yhdessä tilatun puolueettoman asiantuntijaraportin pohjalta Ruotsin teollisuuden toimintaedellytyksiä.

Suomessa haastetaan valtiovallan oikeutta säätää lakeja.

Tässä touhussa ei ole mitään järkeä ja kuulkaas ay-liike, te tiedätte sen itsekin. Sen huomaa jo järkevien ay- ja demaritoimijoiden pälyilevästä katseestakin.

Te olette kollektiviivisesti kiinni viime vuosisadassa ja kylmässä sodassa, oudossa ja surrealistisessa henkisessä maailmassa jossa joku on koko ajan orjuuttamassa ja riistämässä työntekijää. Te olette kahliutuneet kylmän sodan asetelmaan, jossa Neuvostoliiton uhka toi teille mahdollisuuden olla suomalaisen valtiovallan ytimessä. Te kutsutte, uskomatonta kylläkin, lainsäädäntöä “saneluksi”. Silloin ei sanelu ikinä lopu, koska lainsäädäntö on aina sanelua, normeja joita kaikkien on noudatettava. Niihin oikeusvaltio perustuu.

Mutta oikeasti te ette voi olla valtio valtiossa, ettekä edes halua olla. Te olette osa Suomea, suomalaisia, joilla on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa valtiosäännön puitteissa. Ja olla ylläpitämässä suomalaista sosiaaliturvaa, joka jo sellaisenaan suojaa työntekijää niin ettei tarvitse ottaa vastaan työtä sikamaisin ehdoin.

Kukaan ei halua teille tai suomalaiselle työläiselle pahaa. Mutta tällaiset älyttömät taistelut te tulette häviämään ja teidän on pakko ne hävitä. Kai teillä jokin logiikka on, ja Lasse Laatusen kaltaisiin kylmän sodan tupo-kasvatteihin se menee täydestä: kun uhmaatte lakoilla jokaista työmarkkinoiden uudistusta, te ajattelette ettei kukaan järkevästi laskeva niitä halua tehdä. Pieniä ei kannata tehdä koska lakkomenetykset ovat suurempia kuin uudistuksen hyödyt. Ja suuria uudistuksia ei uskalleta tehdä. Ja teidän hyvin kouluttamanne Etelärannan toimiston kumppaninnekin tottelee hyvin tätä logiikkaa ja tukee yleensä teitä, peitellysti tai avoimesti.

Eli koskaan ei tehdä mitään uudistuksia, joita ette “hyväksy”. Laatusen logiikalla se todella menee niin.

Lasse Laatunen on kuitenkin perin juurin väärässä. Laatusen logiikka johtaa siihen, ettei työmarkkinoita ikinä uudisteta ja Suomi jatkaa hidasta ja vakaata kulkuaan Euroopan korkeimman työttömyyden maaksi. Se on surkean huono kauppa Suomelle vaikka Lasse Laatusen logiikalla se kai koostuu monista pienistä järkevistä “kaupoista”.  Vielä on sentään 5 maata, kaikki Välimeren maita, joissa on Suomea korkeampi työttömyys, nousukauden huipulla.

Eikä Lasse Laatusen ja Lauri Ihalaisen maailmassa edes ole olemassa pieniä ja järjestäytymättömiä yrityksiä. Kun niistä puhutaan, he katsovat kaukaisuuteen. Heille on olemassa vain kylmän sodan järjestäytyneiden osapuolten työmarkkina. Vaikka suurin osa uusista työpaikoista syntyy ihan muualle.

Siksipä nyt ei enää olekaan kysymys vain tästä uudistuksesta. Sitä on sanottu “arvovaltakiistaksi”, mutta ei valtiovalta edes voi olla mukana arvovaltakiistassa. Valtiovallan arvovalta on kirjoitettu perustuslakiin eikä siitä tarvitse kiistellä. “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”.

Uudistus sinänsä on pikemminkin pieni kuin suuri, mutta se on hyvin perusteltu. Se ei ole kenenkään “lobbaama” eikä uudistaminen ole nollasummapeliä. Se kannattaisi tehdä vaikka Suomen Yrittäjät sitä vastustaisivatkin.

Tästä uudistuksesta taitaa nyt tulla uusi sisällissota. Ei tietenkään väkivaltainen. Ei kutsuta sitä  vapaussodaksi. Mutta henkinen vapautuminen kylmän sodan maailmasta. Tuodaan glasnost tännekin.

Kutsutaan sitä vaikkapa vapautumisen sodaksi. Henkisen vapautumisen sodaksi. Henkinen vapautuminen pitkästä viime vuosisadasta, jolloin ensin väkivaltaiset kollektivistiset liikkeet, ensin maailmansodassa ja sitten kylmässä sodassa, uhkasivat liberaalia demokratiaa.

Ja kun heräätte pienyritysten irtisanomislain säätämisen jälkeiseen maailmaan, huomaatte, että elämme ihan hyvässä maassa, teidänkin kannaltanne. Maassa, jossa te ette enää epätoivoisesti yritä olla valtio valtiossa, vaan voitte muiden Pohjolan ammattiyhdistysliikkeiden tapaan hyväksyä edustuksellisen demokratian. Ja kukoistaa kuten ay-liike kukoistaa arvostettuna Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, huolehtien jäsenten asioista sen sijaan että yritetään olla ulkoparlamentaarinen kabinettien ylähuone. Suomessa, jossa teillä on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa demokratian keinoin. Suomessa, jossa ei ole “tabuja” ja kaikki voivat olla mukana politiikassa. Suomessa, jonka työpaikoilla voidaan uudistetun työlainsäädännön turvin itse sopia asioista.

Ja maailmassa, jossa totta vie on suurempia ongelmia protestoitavana  kuin pieni työsopimuslain muutos. Euroopassa, jossa äärioikeisto haastaa oikeusvaltiota. Ja maailmassa, jonka ilmasto lämpenee katastrofia kohti.

Innostakaa jäsenenne uurnille, niin kuin SAK:n hengennostatustilaisuudessa ilahduttavasti lopussa tapahtuikin. Ties vaikka lempipuolueenne pääsisivät hallitukseenkin. Mutta ihan samat ikääntymisestä johtuvat budjettirajoitukset koskevat kaikkia hallituksia. Työllisyysastetta on pakko nostaa. Kun viimeksi SDP oli hallituksessa 2011-2015, ajattelitte, että ei tehdä mitään mistä ay-liike ei pidä. Eikä tehtykään. 4 menetettyä vuotta, surkea lopputulos taloudelle ja työllisyydelle. Häpeäksi vanhoille valtionkantajapuolueille SDP:lle ja Kokoomukselle. Ei sorruta enää sellaiseen, millään hallituskokoonpanolla.

Vapautumissodassa on pelkkiä voittajia.

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Aktiivimallin politiikasta ja ihmiskuvasta

Vuoden 2018 alusta tuli voimaan työttömyysturvan aktiiviporrastus, joka edellyttää täyden työttömyyspäivärahan edellytyksenä pientä työ- tai yrittäjäpanosta tai osallistumista työvoimahallinnon aktivointitoimiin 3 kuukauden tarkastelujakson aikana. Muussa tapauksessa työttömyysturva alenee 4,65 prosentilla eli ikään kuin yksi työttömyyspäivä muuttuisi omavastuupäiväksi. Sen voi taas palauttaa perustasolleen täyttämällä ehdot seuraavan 3 kuukauden aikana. Tämän vastapainoksi työttömyyden alussa olevien omavastuupäivien määrää vähennettiin 7:stä viiteen. Enemmistö työttömistä hyötyy uudistuksesta, jos hyötyä mitataan käteen tulevalla työttömyysturva-tulovirralla. Reformin suunnitellutta kolmikantatyöryhmää johtanut Martti Hetemäki on tuoreessa blogikirjoituksessaan ansiokkaasti käynyt läpi uudistuksen perusteluja. Helsingin Sanomien Paavo Teittinen on myös huolellisesti laaditussa artikkelissaan  erinomaisesti valottanut uudistusta ja vertaillut sitä kansainvälisiin esikuviin. Pohjosimaisessa vertailussa uusi suomalainen aktivointimalli on lempeäkätinen.

Aktiivimalli on pieni uudistus, joka kuitenkin suurella todennäköisyydellä hieman alentaa työttömyysastetta pysyvällä tavalla. Vaihtoehtona olisi ollut työttömyysturvan porrastus ajassa ilman ehtoja. Kolmikantakeskusteluissa päädyttiin kuitenkin nyt toteutettuun malliin, jossa siis alenemisen voi välttää osoittamalla aktiivisuutta työnteon tai yrittämisen piirissä.

Ajassa laskeva työttömyysturva – esimerkiksi puolen vuoden tai 12 kuukauden jälkeen alennettu korvaus — on monien taloustieteilijöiden suosittelema vaihtoehto, koska sen ajatellaan voimistavan työttömien työnhakuponnisteluja. Tällaisia tuloksia on johdettu talousteorian malleista ja ne ovat myös saaneet empiiristä vahvistusta. On aika vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että työttömyysturvan tason ja keston alentaminen lyhentää työttömyysjaksojen pituutta ja näin myös keskimääräistä työttömyysastetta. Kun työttömyysturvaa heikennetään ja lyhennetään, työttömät etsivät intensiivisemmin uutta työpaikkaa ja ottavat vastaan myös sellaisia töitä, joille olisi paremman ja pitkäkestoisemman turvan tapauksessa sanottu ei.

Kysymys työttömyysturvan soveliaasta aikaprofiilista on kuitenkin monimutkainen. Jotkin talousteorian tarkastelut puoltavat tosin myös toisenlaista lähestymistapaa. Jos pitkäaikaistyöttömät ovat täysin luopuneet työnhausta ja heidän työllistymistodennäköisyytensä on lähellä nollaa, voitaisiin hyvinvoinnin näkökulmasta perustella myös ajassa nousevaa tukitasoa. Tällöinhän ei työnteon kannustin enää toimi eikä päättäjällä ole syytä “kurnuttaa” pitkäaikaistyötöntä heikolla elintasolla. Tietääkseni kuitenkin kaikkialla on päädytty jollain tavalla alenevaan työttömyysturvaan.

Vakuutus ja moral hazard

Työttömyysturvan suunnittelussa onkin aina kysymys tarpeellisen vakuutuksen ja moral hazardin tasapainotuksesta järkevällä tavalla. Työttömyysturva on tarpeellinen vakuutus, koska jokainen kohtaa markkinataloudessa tuloepävarmuutta työttömyyden muodossa. Mutta työttömyysturva ja sosiaaliturva vääristävät myös valintaa työn ja vapaa-ajan välillä ja työn etsinnän ja vapaa-ajan välillä. Sosiaaliturva  matalapalkkatyöstä saatavien ansiotulojen sijasta voi johtaa siihen, että työttömyysjaksot pitkittyvät tai jopa siihen, että työttömyystuesta ja toimeentulotuesta tulee pitkäaikainen tai pysyvä elämäntapa. Näistä syistä työttömyysturvalle asetetaan ehtoja ja määräaikoja. Työttömyysturvan taso ja korvausaste voivat olla sitä parempia, mitä nopeammin työtön saadaan takaisin töihin. Tähän perustuu nyt Suomessakin usein kehuttu “tanskalainen” ajattelutapa. Työttömyysturvan taso on Tanskassa hyvä, mutta työtöntä tuetaan ja työnnetäänkin harjoittelu- ja työpaikkoihin.

Martti Hetemäen kirjoituksessa on käyty läpi uudistuksen yksityiskohtia. Koetan tässä blogauksessani käsitellä uudistuksen poliittista puolta ja siitä syntynyttä kansalaiskeskustelua. Voin samalla koettaa reagoida siihen monipuoliseen palautteeseen, jota olen päättäjänä saanut.

Aktiivimallin ihmiskuva – hallitus ei syytä tai syyllistä

Aktiivimallin kriitikot väittävät, että hallitus ”syyllistää” työttömiä ja pitää heitä ”laiskoina”. Näitä väitteitä ei yleensä dokumentoida, ja vaikeaa se olisikin. Eihän tietenkään kukaan päättäjä koskaan oikeasti ole syyttänyt ketään tai luonnehtinut ketään laiskaksi. Samansukuinen yleinen vastaväite aktiivimallille on että vain pieni osa, muutama prosentti työvoimasta on “työn vieroksujia” ja muita on ihan turha kannustaa, koska ovat ahkeria muutenkin. Tämän kriitiikin on esittänyt Helsingin Sanomien kolumnisti Yrjö Rautio ja moni muukin, ja sen mukaan hallitus pitäisi työttömiä “laiskoina” ja erilaisina kuin muita ihmisiä.

Työntarjonta- ja aktivointipolitiikka ei lainkaan perustu sellaiselle ajattelulle, että olisi jokin erityinen “työn vieroksujien” ryhmä tai että työttömät olisivat jotenkin erityisen laiska ihmisryhmä. Työttömien joukon vaihtuvuus on suurta, ja suuri osa väestöstä käy läpi työttömyysjakson.

Aktivointipolitiikka perustuu siihen, että lähes kaikkien ihmisten taloudelliset valinnat riippuvat taloudellisista kannustimista. Ihminen on älykäs ja mukavuudenhaluinen olento, ja kaikki arvostavat omaa vapaa-aikaa. Työttömät ovat “laiskoja” ihan samassa mielessä kuin me kaikki olemme “laiskoja”: meillä on oma elämä, arvostamme vapauttamme, olemme järkeviä ihmisiä.

Jokainen voi tehdä itselleen ”laiskuustestin” joka testaa oman vapaa-ajan arvoa. Testikysymys menee näin:

Tulisitko Vartiaisen kotiin kerran viikossa vuoden ajan siivoamaan ja viemään roskat, ilman palkkaa?

Tietenkään et tule, koska aika on arvokkaampaa omassa vapaassa hallinnassa kuin Vartiaiselle annetussa työnjohtovallassa. Olet siis “laiska”. Mutta, jos jatkokysymys olisi:

Tulisitko Vartiaisen kotiin kerran viikossa vuoden ajan siivoamaan ja viemään roskat, jos saat siitä vuoden lopussa 10 miljoonaa euroa?,

saisin oletettavasti enemmän tarjokkaita, totta kai, ja jopa kolumnisti Yrjö Rautio saattaisi tarttua tilaisuuteen. Ja jossain 10 miljoonan euron palkan ja nollapalkan välillä on sellainen palkkataso, että sinäkin joka tätä luet, saattaisit tarttua tilaisuuteen.

Aktiivimallin avulla yritetään nyt pikkuisen vaikuttaa tähän kynnyspalkkaan, siihen, millaisia työtarjouksia otetaan vastaan, millaisin ehdoin ja millaisen välimatkan päästä – ilman että ketään haukutaan laiskaksi. Lisäksi keikkatyöalustat kehittyvät koko ajan, ja keikkatyökin voi olla tie pysyvämpään työllisyyteen.

Suomalaisten omakuvan kulttuurinen murros?

Aktiivimallin kiivas vastustus kertoo kuitenkin pikku hiljaa tapahtuvasta kulttuurisesta murroksesta. Olemme eläneet jonkinlaisessa yhtenäisessä talkoohenkikulttuurissa, jossa poliittisen keskustelun yhteiseen itsepetokseen on kuulunut ajatus siitä, että me suomalaiset olemme jotenkin erityisen “kovia tekemään työtä” ja taloudellinen kannustekeskustelu ei koske meitä ollenkaan. Nyt kun työvoimapolitiikkaa aletaan enemmän perustaa taloustieteelliseen ihmiskuvaan, se koetaan uudeksi ja loukkaavaksi. Erityisesti vasemmiston parissa elää jonkinlainen myyttinen käsitys “jalosta köyhästä”, työttömästä uhrina, joka ei voi lainkaan vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Toisin kuin jopa vasemmistolaiset tutkijat kuvittelevat, kukaan täysjärkinen ei tietenkään väitä, että työttömyys tai työllisyys riippuisi vain yksilön omista valinnoista. Totta kai se riippuu myös sekä markkinatilanteesta että onnesta. Mutta totta kai se riippuu myös yksilön omista valinnoista – siitä, miten aktiivisesti hakee työtä ja mitä on valmis ottamaan vastaan. Eikö tämän pitäisi olla itsestään selvää?

Vasemmiston ristiriitainen suhtautuminen taloudellisiin kannustimiin

Toisaalta lähes jokainen suomalainen, vasemmistopoliitikkoja myöten, osaa kahden kesken kertoa lähipiiristään tapauksia, joissa työtilaisuuksista on kieltäydytty. Samaan aikaan silmiemme edessä näemme, miten maahanmuuttajat valtaavat matalapalkka-alojen tehtäviä niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Tämä ei johdu siitä, tietenkään, että työnantajat syrjisivät kantasuomalaisia, vaan siitä, että suomalaisia on enää vaikeaa saada joihinkin matalapalkkatöihin.

Asenteidemme kaksinaamaisuus tulee esille myös siinä, että epäilemme maahanmuuttajia paljon herkemmin työn ja vapaa-ajan suhdetta sosiaaliturvan avulla optimoiviksi systeemin hyväksikäyttäjäksi. Monet vasemmistopoliitikotkin ovat ainakin kahden kesken valmiita sanomaan, ettei pidä olla maahanmuuton suhteen niin naiivi, että päästää Suomeen maahanmuuttajia käyttämään hyväkseen sosiaaliturvaa. Mutta jos sellainen hyväksikäyttö on mahdollista, voisi ehkä olettaa että joku kantasuomalainenkin sellaiseen turvautuu – eivät kai suomalaiset mitään ahkeruuden herrakansaa ole.

Poliittisella vasemmistolla on kertakaikkisen ristiriitainen suhtautuminen taloudellisiin kannustimiin. Aktiivimallin tapauksessa vasemmisto ajattelee, että on jotenkin eettisesti väärin perustaa politiikkaa työnteon taloudellisiin kannustimiin – että on jotenkin työttömien “syyllistämistä” sanoa, että kannustimia tarvitaan, kun kerran työttömät jo nyt hakevat henki kurkussa työtä. Toisaalta jokainen vasemmistopoliitikko jonka kanssa olen asiasta jutellut, on kannattanut työttömyysturvan 300 euron suojaosaa, joka säädettiin vuonna 2015. Se siis mahdollistaa 300 euron ansaitsemisen kuukauden aikana ilman että työttömyysetuus pienenee. Järjestelyyn on vasemmiston piirissä oltu laajasti tyytyväisiä, sen uskotaan lisäävän työllisyyttä ja monet vasemmiston kansanedustajat ovat sitä mieltä, että suojaosuutta pitää kasvattaa. Mutta suojaosuus perustuu täsmälleen samaan ajattelutapaan kuin aktiivimalli – siihen, että taloudellinen kannustin auttaa työllistymään. Jos aktiivimalli “syyllistää” kuten vasemmisto ajattelee, suojaosa “syyllistää” täsmälleen samalla tavalla: työllisyyden uskotaan lisääntyvän kun se tulee taloudellisesti kannattavammaksi.

Kannustinongelma ei poistu keskuudestamme niin kauan kuin sosiaaliturvaa on olemassa

Kannustinajattelu törmää siis suomalaiseen talkooromantiikkaan. Tällaisten romanttis-nationalististen asenteiden vuoksi hallituksenkin on selvästi ollut vaikeaa puolustaa aktiivimallia. Sitä täytyy kuitenkin uskaltaa puolustaa, koska kysymys työn kannustimista ja hyvinvointivaltion rahoituksesta ei ole millään muotoa häviämässä poliittiselta agendaltamme. Päin vastoin, ikääntyvässä Suomessa se tulee olemaan vuosi vuodelta entistäkin ajankohtaisempi. Eikä pidä yhtään hävetä sellaista viestiä, että koetamme vaikuttaa kaikkien käyttäytymiseen, työllisyyttä ja ahkerointia lisäävästi. Juha Sipilän hallituksen ohjelma alkaa upealla lauseella, joka luonnehtii sitä, minne haluamme olla matkalla:

Suomessa on eettisesti kestävä tasapaino yksilön velvoitteiden ja yhteiskunnan vastuiden välillä

Hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää sitä, että yksilön ja julkistalouden velvoitteet ovat tasapainossa. Työnteko ei silloin voi olla vapaaehtoista eikä työttömyys voi tarkoittaa oikeutta elää ikuisesti tulonsiirroilla. Työtä on haettava ja tehtävä, vaikka se epämukavaa olisikin. Aktiivimallipolitiikan viesti työttömälle ei ole “sinä olet laiska”. Aktiivimallipolitiikan viesti työttömälle on:

Sinä olet tärkeä ja sinunkin panostasi tarvitaan“.

Laadukkaampaan työvoimapolitiikkaan

Toinen ja perustellumpi kritiikin kohde on siinä, että työvoimahallinnon voimavarat ovat riittämättömiä huolehtimaan työtilaisuuksien tarjonnasta ja tukialeneman peruuttavista aktivointitoimista. Tähän työvoimapolitiikan resurssipuutteeseen näyttää nyt koko kansakunta liikuttavan yksimielisesti yhtäkkiä havahtuneen, ja hyvä niin. Työvoimapolitiikan voimavarat ovatkin muihin Pohjoismaihin verrattuna niukat. Työvoimahallinnon on vaikea suoriutua tehtävistään ja siihen kohdistuu ylimitoitettuja odotuksia. Valiokuntakäsittelyissä olen oppinut, että monet työvoimahallinnon virkamiehet ovat niukkojen resurssien ahdongossa väsyneitä ja turhautuneita. Työvoimahallinnon toimiin ollaan sen “asiakkaiden” eli työttömien parissa laajalti tyytymättömiä, ja niistä on tehty valituksia.

Työttömien määräaikaishaastattelut ovat kuitenkin ajantasaistaneet työttömien rekisteriä, josta on poistunut sinne oikeasti kuulumattomia ihmisiä – työllisiä, ulkomailla asuvia, ilmeisesti jopa kuolleita. Lisäksi kansalaispalautteesta ja valiokuntakuulemisesta voi päätellä, että työttömyysturvan varassa elää joukko ihmisiä, joiden työkyky on kehno ja jotka kuuluisivat kuntouttavaan toimintaan. On kerrassaan hyödyllistä, jos aktiivimalli vielä kirittää työvoimahallinnon järkeistämään toimintojaan ja saattamaan kuntoutuksen piiriin tai välityömarkkinoille sellaiset työttömät, joiden työllistymistodennäköisyys on lähellä nollaa.

Työvoimahallinnon kehittäminen on pitkäaikainen ponnistus, ja se voi vaatia lisää budjettivoimavaroja. Harva voimavarojen lisäämisestä innostunut poliitikko on kuitenkaan viitsinyt kertoa mistä julkisista menoista hän olisi valmis tinkimään (minä osaisin kyllä kertoa!). Eikä kenenkään pidä kuvitella, että virkailijoiden lisääminen on automaattisesti toimiva työllisyyttä lisäävä lääke. Työvoimapolitiikka on siirtymässä maakuntien vastuulle, eikä kukaan oikein tässä vaiheessa tiedä, miten hyvin se tulee toimimaan. Maakunnilla ei valitettavasti ilmeisesti ole kunnon kannusteita työttömyyden alentamiseen, koska ne saavat valtiovallalta sitä enemmän varoja, mitä korkeampi maakunnan työttömyys on.

Kansalaispalautteesta

Aktiivimalli on poikinut meille kansanedustajille suuren määrän kansalaispalautetta. Itselleni on tullut sekä kehuja että haukkuja. Osa kielteisestä palautteesta on koordinoitua ja kampanjanomaista ja luonteeltaan sellaista, ettei lainkaan ihmetytä, ettei sen lähettäjä ole onnistunut työllistymään. Mutta murheellista on lukea sellaisten ihmisten kirjeitä, joilla on monenlaisia työntekoa vaikeuttavia terveysongelmia ja joiden voi olla vaikeaa löytää edes keikkatyötä.

Toinen murheellinen piirre on siinä, miten moni syrjäseutujen työtön kertoo että voisi jopa muuttaa kasvukeskukseen töihin, mutta oman omakotitalon arvo on laskenut niin alas, ettei ole varaa vaihtaa asuntoa. Kasvukeskuksissa on kallista asua, ja syrjäseudun arvottomaksi muuttuva omakotitalo tarjoaa sentään asunnon käyttöarvon vaikkei vaihtoarvoa juuri ole. Tällaisia murheellisia kohtaloita on selvästikin paljon ja olen niitä apein mielin lukenut. Tällaiset kotitaloudet maksavat hintaa menneistä politiikkavirheistä — siitä, että on haluttu kynsin hampain pitää “koko maa asuttuna” ja että verolait ovat kannustaneet sijoittamaan koko elinkaaren varallisuus nimenomaan omaan taloon tai asuntoon.

Työttömyysturvan lisäpäivät eli “työttömyyseläkeputki” 

Oma tyytymätön ryhmänsä ovat ns. “työttömyyseläkeputkessa” eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivillä olevat. Heitä on Kelan tilastojen mukaan noin 13 000. Järjestely tarkoittaa sitä, että 59-61 vuotta täyttänyt työtön, jolla on jo takanaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan 500 päivää, saa ansiosidonnaiselle turvalleen jatkoa aina vanhuuseläkkeen alkamiseen asti. Se on käytännössä merkinnyt 57-60 vuoden eläkeikää. Työttömyyseläkeputki on ollut suomalaisen työvoimapolitiikan epäonnistuneimpia ja surkeimpia järjestelyjä. Se on luonut käytännössä varhaisen eläköitymisen kanavan, jota on hiljaisessa yhteisymmärryksessä käytetty työpaikoilla. Se on ollut työnantajalle kätevä veruke ikääntyneen työntekijään irtisanomiseen, jota irtisanomisen kohteella ei välttämättä ole edes ollut syytä vastustaa. Työttömyyseläkeputkessa olevat ovat periaatteessa hekin olleet samalla tavalla velvoitettuja ottamaan uutta työtä vastaan kuin kaikki muutkin työttömät, mutta käytännössä heitä on ilmeisesti pidetty varhaiseläkeläisinä, joiden on etupäässä annettu olla rauhassa. Ainakin tähän viittaavat keskusteluni työvoimahallinnon kanssa sekä niiden tutkijoiden kanssa, jotka ovat asiaan jossain määrin perehtyneet. Aktiivimalli koskee myös tällaisia seniorityöttömiä, joista monet kokevat nyt itsensä petetyiksi. On tuiki tarpeellista, että “putken” houkuttelevuutta vähennetään, mutta nyt putkessa olevat ovat kiistämättä väliinputoajia.

Kansanedustajien sopeutumiseläke ja sopeutumisraha

Kansalaispalautteessa ilmenee myös katkeruutta kansanedustajien eläke-etuja, sopeutumiseläkettä ja sen vuonna 2011 korvannutta selvästi niukempaa sopeutumisrahaa kohtaan. Tässä olen samaa mieltä monien kansalaisten kanssa: jos päättäjinä olemme sitä mieltä, että kansalaisten on aktiivisesti oltava työmarkkinoiden käytettävissä kun työ menee alta, ei kansanedustajan työ voi olla poikkeus. Minusta sopeutumisrahat pitäisi poistaa. Katkeruutta näyttää kohdistuvan myös aiemman lainsäädännön aikana myönnettyihin, edullisempiin sopeutumiseläkkeisiin. Kerran jo myönettyjen etuuksien poistamisella on Suomessa vanhastaan ollut korkeampi kynnys.

Kausityöläiset

Oma työttömien kategoria, joka antaa kuulua itsestään, ovat kausityöntekijät ja epäsäännöllisesti työtä tekevät – esimerkiksi teatteritaiteilijat tai urheiluvalmentajat -, jotka ovat “tottuneet” paikkaamaan tulokuoppiaan työttömyysturvalla ja suunnittelevat yhdessä työnantajan kanssa elämäänsä sen varaan. Tiukkaan ottaen tällainen työttömyysturvan suunnitelmallinen käyttö on väärinkäyttöä. Työttömyysturvan tarkoitus ei ole toimia pysyvänä ja toistuvana tulojen lähteenä. Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen pitäisi miettiä uudelta pohjalta tällaistenkin elinkeinojen asemaa.

Miten tästä eteenpäin?

Moni työtön selvästikin kokee, että on vaikeaa saada työtä tai edes keikkatyötä. Siksi lähivuosien uudistustyössä tulee edelleen pyrkiä yritysten työllistämiskynnyksen alentamiseen. Työehtosopimusten tiukasta yleissitovuudesta on syytä luopua, ja huolehtia palkansaajien vähimmäiseduista muilla tavoin. Lisäksi yksilöperusteista irtisanomiskynnystä voisi olla viisasta alentaa ja täydentää heikentynyttä irtisanomissuojaa jonkinlaisella irtisanomissakolla, kuten Nobel-palkittu ekonomisti Jean Tirole tuoreessa kirjassaan esittää. Työvoimapalvelujen resursseja on lisättävä, ja olisi sallittava harjoittelu- ja oppisopimuspaikkoja nykyistä joustavammin työehdoin. Kaikki tällaiset reformit helpottaisivat työttömien mahdollisuutta työllistyä pysyvästi tai keikkatyöhön. Lisäksi vireillä oleva tulorekisteri toivottavasti helpottaa tiedon saamista siitä, miten työkeikan vastaanottaminen vaikuttaa omaan tulotasoon. Kaiken tämän on oltava hallituksen ja seuraavien hallitusten reformiagendalla.

 

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Karl Marx, Suomi, sisällissota ja epäluottamus

Hallitus suunnittelee työsopimuslain muutosta, joka hieman muuttaa henkilöperusteisen irtisanomisen edellytyksiä alle 10 hengen yrityksissä. Virherekrytointi tai muuttuneen tilanteen vuoksi toimimattomaksi ajautunut työsuhde on pienyrityksissä suurempi riski ja vaiva kuin suurissa. Siksi tällainen uudistus on perusteltu. Kansainvälisessä vertailussa uudistus on pieni. Saksassa ei alle 10 hengen yrityksissä ole irtisanomissuojaa lainkaan. Toisin sanoen, työnantaja voi lopettaa työsuhteen yksipuolisella tahdonilmauksella, kunhan se ei ole syrjivä. Tanskan henkilöperusteisen irtisanomisen oikeuskäytäntö on meitä sallivampi.

Irtisanomissuojan tason vaikutuksia työmarkkinoiden toimintaan on tutkittu laajasti. Heikompi irtisanomissuoja lisää sekä työsuhteiden päättymistä että alkamista eikä tutkimus yleensä ole löytänyt yhteyttä irtisanomissuojan tason ja kokonaistyöllisyyden välillä. Sen sijaan sillä voi olla myönteinen vaikutus heikon työmarkkina-aseman ihmisten työllisyyteen, koska he pääsevät suuremmalla todennäköisyydellä jossain vaiheessa näyttämään taitojaan. On myös uskottavaa näyttöä siitä, että irtisanomissuojan heikennys lisää tuottavuutta, ja tätä ilmiötä ymmärretään teoreettisesti kohtuullisen hyvin. Tuottavuus kohenee kun liikkuvuus voimistuu ja ihmiset hakeutuvat itselleen paremmin sopiviin tehtäviin. Heikompi irtisanomissuoja voi myös lisätä työntekijän ponnistelua. Näistä löytyy tutkimusta esimerkiksi täältä ja täältä.

Ammattiliittojen kova vastustus hallituksen esitystä kohtaan on nostanut pintaan ällistyttävän keskustelun hallituksen ja työmarkkinaosapuolten suhteesta. On sinänsä hämmästyttävää, että näin pienen lakimuutoksen takia ylipäänsä aletaan puuhata laajoja työtaisteluita. Niissä kunnostautuvat erityisesti ammattiliitot, joiden jäseniä uudistus ei koske lainkaan tai koskee vain minimaalisen vähän. Siksi tässä on selvästi kysymys jostain muusta:  hegemoniataistelusta, eli siitä, “saako” Suomessa enemmistöhallitus ylipäänsä viedä läpi työmarkkinauudistuksia, joita perinteiset keskusjärjestöosapuolet eivät ole siunanneet.

Vielä edellisen hallituksen työministeri Lauri Ihalainen lähti siitä, ettei tehdä mitään työmarkkinauudistuksia, joita työmarkkinoiden keskusjärjestöt eivät ole hyväksyneet. Tulos oli, ettei vuosien 2011-2015 aikana tehty oikeastaan mitään tepsiviä työmarkkinauudistuksia — vaikka työttömyys oli ennätyskorkealla ja työllisyys polki paikallaan.

Minusta hallituksen ja eduskunnan on korkea aika ottaa perustuslain ja parlamentarismin mukaisesti vastuu koko taloudesta ja myös työmarkkinoista. Etujärjestöt eivät “omista” työmarkkinoita ja varsinkaan ne eivät edusta muita kuin työllisiä eli “sisäpiiriläisiä” jäseniään. Rakenteellisen työttömyyden ongelmat eivät näytä niitä kiinnostavan.

Hallitus ja eduskunta ovat sitävastoin vastuussa koko kansantaloudesta, kaikkien työllisyydestä ja julkisen talouden rahoituksesta.

Pidän etujärjestöille annettua käsittämättömän suurta valtaa yhtenä korkean työttömyytemme ja alhaisen työllisysasteemme syynä. Kuten Osmo Soininvaara on kirjassaan Satakomitea kuvannut, etujärjestöt sabotoivat 10 vuotta sitten sosiaaliturvan uudistuksen. Sitten ne osana vuoden 2016 kilpailukykysopimusta estivät Suomen sopimusjärjestelmän kehittämisen. Meillä on olennaisilta osiltaan sama palkkasopimusjärjestelmä kuin viimeisten vajaan 50 vuoden aikana. Kuvaan täällä sen poikkeuksellista luonnetta ja esitän että siirtyisimme joustavampaan, Norjan malliseen yleissitovuuteen.

Minusta on ällistyttävää, miten laajasti Suomessa kyseenalaistetaan hallituksen ja valtiovallan oikeus toimia työmarkkinoiden lainsäätäjänä. Lainsäätövalta on ilmaistu suoraan perustuslaissa, jonka toisen pykälän 1. virke kuuluu: “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”.

Monilla suomalaisilla näyttää kuitenkin olevan se käsitys, että valtiosääntö ei koske työmarkkinoita. Sen sijaan näyttävät monet ajattelevan, että työmarkkinoiden normit ovat jonkinlainen neuvottelukysymys valtiovallan ja järjestöjen välillä. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne jopa kutsuu valtion lainsäädäntötyötä “saneluksi”.

Ruotsissa työtä tehneen virkamiehen ja demokratian kannattajan näkökulmasta tämä on ällistyttävä ja käsittämätön ajattelutapa. Ei valtiovalta ole eikä sen tule olla lainsäädännössä “neuvotteluosapuoli”, ei työmarkkinoilla eikä pääsääntöisesti missään muuallakaan. Valtion tulee olla ylin vallankäyttäjä, joka säätää viisaat lait, jotka edistävät yleistä etua. Sitä varten pitää tietenkin kuulla kaikkia osapuolia, mutta hyvä lainsäädäntö on kuulemista ja optimointia — eikä neuvottelua. Emme esimerkiksi tietenkään “neuvottele” yritysverotusta yritysten kanssa vaan säädämme sen. Emmekä varsinkaan “neuvottele” rikoslakia rikollisten kanssa. Lainsäädäntö on aina “sanelua” siinä mielessä, että Eduskunnan säätämiä lakeja on kaikkien noudatettava. Eivät lait ole neuvottelukysymys eivätkä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen erilaiset kannat ole “riita”. Ei valtiovallan tule riidellä vaan säätää lakeja, eikä valtiovallan tule antautua ulkoparlamentaarisen painostuksen edessä.

Minulle on ollut veret seisauttavaa havaita, että todella monet suomalaiset ajattelevat toisin.

Jos työlainsäädäntöä ei uudisteta tukemaan korkeampaa työllisyyttä, meillä ei ole mitään mahdollisuuksia rahoittaa hyvinvointilupauksiamme. Siksi hallituksen on otettava vastuu ja muistutettava kohteliaasti järjestöjä siitä, kenelle valta ja vastuu valtiosäännön mukaan myös työmarkkina-asioissa kuuluvat.

Laaja lakkoliike mitättömän pienestä uudistuksesta vuonna 2018 tuo mieleen 100 vuoden historiallisen kaaren ja Karl Marxin profeetallisen lauseen: “Historia toistaa itseään — ensin tragediana ja sitten farssina”. Tämä taitaa kuvata Suomen satavuotista historiaa sattuvasti. Sata vuotta sitten itsenäisyytemme alkoi sisällissodalla. Työväenliike nousi kiihotettuna laillista hallitusvaltaa vastaan, osin ehkä syystäkin tai ainakin senaikuisessa historiassa ymmärrettävin motiivein. Tuloksena oli hirvittävä tragedia. Ensin verinen sota, ja sitten voittajien terrori hävinneitä kohtaan — terrori, josta ketään ei myöhemmin syytetty.

Suomen sisällissota oli tavattoman raaka, eikä sitä mielestäni ole käsitelty riittävästi. Ja ei ehkä ole aivan kaukaa haettu ajatus, että se valtiovallan riittämätön legitiimisyys ammattiliittojen silmissä josta tässä kirjoitan, itse asiassa jossain määrin juontaa juurensa 100 vuoden takaisista käsittelemättömistä traumoista. Minä pidän tätä uskottavana selityksenä suomalaisten oudolle pelolle käsitellä yhteiskunnallisia “tabuja” kuten työehtosopimusten yleissitovuutta. Sisällissodan kokenut kansakunta ei uskalla päästää valloilleen erimielisyyden demoneja.

Ja siksi, historian kierolla tavalla, pikkureformin vuoksi absurdin uhmakkaana nouseva lakkoliike sopii aika hyvin Marxin virkkeeseen. Nytkään osa työväenliikkeestä ei hyväksy laillisen hallituksen valtaa ja nousee sitä vastaan — vaikka itse asia on liikuttavan pieni. Silloin tragedia, nyt farssi.

 

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!