Juhana Vartiainen

Urbaania elämää

Helsingissä saat elää urbaania eloasi stadilaisesti, maalaismaisesti, kansainvälisesti. Miten vain. Helsinki muuttuu ja kasvaa kestävästi, ja se on harvinaisen turvallinen ja puhdas pääkaupunki. Kaupungistuminen on meille yhä vaurauden lähde ja hyvän elämän perusta.

Voimme urbaanilla, energiatehokkaalla elämällämme toimia luontoa arvostavasti. Suunnittelemme uudet kaupunkiratkaisut ilmasto- ja ympäristöystävällisesti. Ja luomme ketterää ja älykästä kaupunkia, jossa on vaivatonta mutta kiinnostavaa elää ja kehittää viihtyisiä asuinympäristöjä.

Helsinki on aina vetänyt puoleensa ihmisiä tekemään työtä ja keksimään yhdessä uusia juttuja. Helsingin vetovoima on kasvanut, mutta kilpailemme nyt monien eurooppalaisten ja kotimaisten kaupunkien kanssa etenkin nuorista osaajista, kansainvälisistä huippuosaajista ja yrityksistä.

Tässä kilpailussa yliopistoilla, ammattikorkeakouluillamme, kouluillamme ja varhaiskasvatuksemme laadulla sekä toimintamalleilla on iso merkitys.

Kehittäkäämme Helsinkiä yhä korkeatasoisemmaksi kaupungiksi niin kulttuurissa kuin urheilussakin. Merellisen Helsingin kulttuuri- ja tapahtuma-alueet Suvilahdessa ja Eteläsatamassa tulee kehittää kansainvälisestikin merkittäviksi ja kiinnostaviksi, mutta samalla myös helsinkiläisten olohuoneina toimiviksi.

Nautitaan kahviloista ja ravintoloista. Viipyillään kirjastoissa, kävellään kortteleissa ja pyöräillään baanoilla. Istutaan rantakallioilla tai kattopuutarhoissa. Ja järjestetään tapahtumia! Itse nautin urbaanista elämästä niin kauniissa Helsingin keskustassa kuin vehreässä Keskuspuistossakin sekä tietysti ostoskierroksellani Hakaniemen kauppahallissa.

Urbaani elämä Helsingissä on minulle tuttua turvallisuutta ja ainaisia uusia, ihania yllätyksiä. Sen kivijalkoja ja leijuvia hetkiä kuvaa koukuttavasti suosittu draamasarja Aikuiset. Nyt meidän on yhdessä vaalittava urbaanin elämämme kauneutta ja kestävyyttä.