Eduskunta äänesti perjantaina 21.9.2018 ulkoministeri Soinin luottamuksesta. Joukko opposition kansanedustajia halusi mittauttaa hänen luottamuksensa, koska hän oli osallistunut Kanadassa abortinvastaiseen mielenosoitukseen ja myös sosiaalisessa mediassa kehunut Argentiinan kansanäänestyksen lopputulosta, joka merkitsi aborttioikeuden torjumista.

Luottamusäänestys oli meille hallituspuolueiden kansanedustajille vaikea, koska tuli selväksi, että samalla äänestettiin hallituksen jatkamisesta. Minulla ja muilla eduskuntaryhmässä oli hyvä syy ajatella, että hallitusyhteistyö loppuu, jos Soini ei saa luottamusta. Ainakaan meidän ryhmässämme ei kukaan tietääkseni tukenut tai hyväksynyt Soinin toimintaa. Tämä ei ollut sukupuolikysymys enkä huomannut miesedustajien ja naisedustajien ajattelevan Soinin toiminnasta eri tavoin.

Siksi äänestin Soinin luottamuksen puolesta. En oikein ymmärrä sitä, että sanotaan, että näin tekemällä äänestin arvojani vastaan ja että vain Soinin (ja Soinin) epäluottamuksen puolesta äänestäneet olisivat äänestäneet arvojensa puolesta. Kaikki eduskuntatyö on arvojen punnintaa. Minäkin äänestin  arvojeni puolesta. Arvostamiini asioihin kuuluvat hallituksen tukeminen kun on hallitusyhteistyöhön lähtenyt, hallitusohjelman keskeneräisten reformien toteuttaminen ja ryhmäsolidaarisuus. Yhdessä hallitusta on tuettu. Ei se ole mitään ”kuriinpanemista” tai ”pakkoa” vaan kollektiivisesti rationaalista politiikkaa.

Näitä arvoja vastassa oli suhtautuminen ulkoministeri Soinin toimintaan. En olisi äänestänyt hänen luottamuksensa puolesta, jos hänen toimintaansa liittyisi Suomen linjan muuttaminen naisten oikeuksissa, enkä haluaisi olla tukemassa hallitusta, joka keskustelee naisten aborttioikeuksien heikentämisestä.

Asenteet ovat muuttuneet nopeasti. Vielä viime hallituskaudella nyt Soinille epäluottamusta esittäneet vihreät ja vasemmisto olivat valmiita olemaan mukana hallitusohjelmassa, jossa selvitettiin aborttioikeuden rajoittamista. Se oli siis aivan todellista hallituspolitiikkaa.

Soinin toiminta oli symbolista mielipide- ja identeettipolitiikkaa. Se ei vaikuta Suomen linjaan kehitysyhteistyössä, jossa naisten ja tyttöjen oikeudet ja seksuaaliterveys ovat olleet painopistealue. Se ei myöskään vaikuta naisten oikeuksiin Suomessa, eikä Soinin kumpikaan puolue ole tietääkseni pyrkinyt niitä hallitusyhteistyössä heikentämään.

Siksi minulla hallitusyhteistyön jatkamisen arvot painoivat vaakakupissa enemmän kuin Soinin mielipide- ja symbolitekojen tuomitseminen. Ei silti tulisi mieleenkään tuomita ketään, joka tuli punninnassaan toisenlaiseen lopputulokseen.

Äänestystä seurannut keskustelu oli mitä kiinnostavin ja osoitti, että äänestys kouraisi monia ihmisiä enemmän kuin olisin ajatellutkaan. Sen koettiin väheksyvän naisille tärkeää ihmisoikeutta, ja sen alistaminen hallituksen koossa pysymiselle koettiin naisten oikeuksien vähättelyksi.

Polittinen oppositio ja kriitikot osuivat tärkeään hermoon, ja kritiikkiä saneluvallan antamisesta Soinin puolueelle on vaikea väistää. Mutta oppositio syyllistyi myös hurskasteluun ja liioitteluun, varsinkin kun palauttaa mieleen sen toiminnan edellisessä hallituksessa. Minun on mahdotonta käsittää, miten tämän äänestyksen nojalla saatettiin sosiaalisessa mediassa väittää, että ”poliitikot ajaa naisten asemaa lähemmäs Turkin mallia”. Eivät taatusti aja. Oppositiolla on oikeus yrittää kaataa hallitus, mutta on rumaa koettaa maalata hallituspuolueen edustajat naisten oikeuksien vihollisiksi, jos he yrittävät pitää hallitusta pystyssä.

Silti minulle oli yllätys, miten voimakkaasti tämä äänestys monia kouraisi. Ajattelen erityisesti twitterissä käymääni keskustelua Maija Vilkkumaan kanssa (kiitos Maija siitä). Selvästikin monet naiset ja miehet ovat huolissaan naisten oikeuksien suunnasta maailmalla ja Euroopassa ja varsinkin Itä-Euroopassa. Perjantain äänestys saatettiin tulkita paljon isommaksi kannanotoksi kuin mitä se kahden suurimman hallituspuolueen sisältä katsottuna näytti.

Tämä sattui minuun ilkeästi, koska olen koko aikuisikäni koettanut edistää naisten taloudellista asemaa ja tasa-arvoa. Yritin sellaisia Smolnassakin saada hallitusohjelmaan, mutta kokemattomana epäonnistuin.

Tämä oppi pitää ottaa vakavasti. Tasa-arvokysymykset ja naisten oikeudet koetaan väkevänä periaatekysymyksenä, vaikkei naisten oikeuksien konkreettisesta oikeudellisesta sisällöstä edes olisi kysymys. Tämä on itselleni terveellinen muistutus, koska katselen entisenä virkamiehenä politiikkaa varmaan äärimmäisen rationaalisen realismin näkökulmasta: politiikka on lakien säätämistä ja julkisten menojen ja verojen kohdentamista.

Mutta politiikka on muutakin. Monet naiset selvästikin kokevat miesten olevan kykenemättömiä ymmärtämään naisten kokemusta. Sanat ja mielipiteet ovat nykymaailmassa isoja tekoja. Naisten kokemus miesten vähättelystä ja miesten kokemuksen hallitsevuudesta ja erilaisuudesta on iso poliittinen tosiasia. On alettu käyttää käsitettä mansplaining (man+explaining), jolla tarkoitetaan miesten ylimielistä ja epäsensitiivistä selittämistä. Nykyinen tasa-arvo- ja sukupuolipoliittinen kritiikki kyseenalaistaa myös tervetulleella tavalla nais- ja mieskategorioiden dikotomisen poissulkevuuden.

Kokoomuksessakin on ajateltava politiikaa enemmän tästä näkökulmasta. Voisimme myös käydä läpi sen, onko aborttioikeus Suomen naisille ja tytöille riittävä. Pitäisikö se viedä perustuslakiin? Pitäisikö siitä tehdä kokonaan subjektiivinen oikeus, joka ei edellytä keskustelua lääkärin kanssa?

Mutta toisaalta, kuten Saska Saarikoski huomautti, identiteettipolitiikalle ei pidä antaa liikaa ja kaikkea tilaa, koska se repii kansakuntaa ja ihmiskuntaa hajalle. Saskalla on ollut hyvä tilaisuus katsella mitä identiteettipolitiikka tekee Yhdysvalloissa. Ja siitähän tässäkin oli paljolti kysymys. Hallitus vavahteli asiasta, jolla ei ollut tekemistä hallituksen käytännön politiikan kanssa. Perjantain äänestys ei muuttanut mitään asia tasa-arvon tai naisten tappioksi. Sama lainsäädäntö meillä on kuin ennen, ja samalla tavalla tehdään kehityspolitiikkaa kuin ennenkin. Identiteettipolitiikka voi olla vaarallista, koska sosiaalisen median maailmassa näemme paljaasti toistemme erilaisuudet.

Minä en halua luopua valistuksen lähtökohdasta, joka ylittää sukupuolirajat. Mielipiteen oikeellisuus ei riipu siitä, kuka sen sanoo. Olemme kaikki samaa ihmisyyttä ja ihmiskuntaa ja meillä on ja on oltava mahdollisuus ymmärtää toisiaan yhteisen rationaalisen ja eettisen keskustelun keinoin.  Muuten ei jää muuta vaihtoehtoa kuin savupirttiin vetäytyminen tai kuulan ampuminen omaan kalloon. Viime kädessä allsplainingin on oltava samaa kenenkään ylivallasta vapaata kommunikaatiota.

 

 

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Edellinen kirjoitusSeuraava kirjoitus

Kirjoitukseen on jätetty 19 kommenttia

19
  1. Ymmärrän kantasi, mutta ei se hyvältä kuulosta.Siis kyseessä on Soinin toiminnasta Ulkoministerinä, ei hänen abortti kannastaan tai kommentteista Suomen ja Turkin samankaltaisuudesta. Soini on toistuvasti toiminut vahingollisesti Suomelle, joten ihmettelen suuresti Kokoomuksen ja keskustan hyväksyntää Soinin hillotorpalle. Ja kyllähän on ihmeellistä että hallituspaikka ostetaan näin – lehmänkauppoja ja alistumista Kepun ja promille puolueen Sinisten armoille. Häntä heiluttaa koiraa…
    Ulkomailla toimivana pääomasijoittajana, ulkomaiset kumppanit ovat useaan otteeseen ihmetelleet asiaa minulle: on todella harmillista, että Suomen maine rapautuu näinä aikoina kun radikaali oikeisto nostaa kannatustaan. Ei näin Kokoomus etenkin kun kannatus on myös katoavaista – eihän Kokoomuksen ajamaa linjaa voi luottaa. Just sayin’…

  2. jatkoa edelliseen: kun hallituskumppaninne Kepu (Sirkka-Liisa Anttila) julkaisee seuraavan:
    Kokoomus on saanut liian paljon ”melskata” kaksilla rattailla! Tekivät sitä eilenkin! Pystyykö petturiporukan kanssa eilisen jälkeen jatkamaan? Ryhmän pj vakuuttaa yhtä ja ryhmä tekee toista!

    Tätäko se teidän ja Kepun hallitusyhteistyö on, kun voitte unohtaa moraalinne re Soini

  3. Ei kai ollut hallitusta muodostettaessa epäselvää, mikä kanta Sounilla on aborttiin. Tämä on se arvopohja, minkä hallitus puolueineen valitsi.

    Juhana: minusta on, anteeksi vain, hurskastelua selittää omaa äänestyskäyttäytymistäsi. Sinä sormesi äänestysnapille laitoit. Se että oma tekosi sinua satuttaa on kyllä oma puutteesi. Ihan samalla tavalla kuin alkoholistiakin satuttaa suuresti kun on kaatanut itse viinat omaan kurkkuun.

    1. Totta kai se on minun vastuullani. Luitko tekstin? Selitän siinä juurta jaksain tuota arvoristiriitaa. Näitä tradeoffejahan politiikka on täynnä.

      1. Juhana, luin toki. Niin politiikassa, yritysmaailmassa, kuten myös yksityiselämässäkin joutuu tekemään valintoja. Ei niitä tarvitse selitellä jälkikäteen ja laittaa itseään uhrin asemaan. Tässä(kin) olisi riittänyt todeta, että Soini kommentoi Soinin sanomisiin ja minä äänestin hallituksen luottamuksesta.

    2. Porukka on käsittämättömän kapeakatseista tässä asiassa. Ajatellaan vain ja ainoastaan tunteella eikä pätkääkään järjellä. Onko oikeasti joku uusi juttu, että politiikassa täytyy välillä sietää myös sellaisia tyyppejä joilla on täysin eriävät tai jopa epämoraaliset mielipiteet?

      Olisi mielenkiintoista nähdä kaikki nämä moraalipoliisit ja öyhöttäjät itse tekemässä päätöstä, jossa vaihtoehtona on hyväksyä se, että joku epämielyttävä tyyppi jonka kanssa on eri mieltä istuu samassa hallituksessa mutta ei edes aja mitään ei toivottua muutosta, vai se, että kaadetaan koko hallitus.

      Kuten Juhana kirjoitti, politiikka on täynnä näitä tradeoffeja.

  4. En kommentoi omalla nimelläni, koska aihe on niin tulenarka.

    Soini on aborttiasiassa aivan oikeassa. Meillä on laillista että äiti saa tapattaa lapsensa. 21 viikkoinen sikiö on ihminen ja täysin elinkelpoinen nykyisen terveydenhuollon osaamisella.

    Nämä samat saarasofiasireenit vastustavat kuolemantuomiota Breivikile, mutta sallivat sen tavallisille naisille.

    Eräs tuttava tuli raiskatuksi humalassa bileissä. Raiskaaja kuului POC:iin. Nainen synnytti koska abortti oli hänen vakaumustaan vastaan (uskonnollinen nainen). Siinä on sinulle, Juhana, osoitus ihmisestä joka pitää arvoistaan kiinni.

    Puhe on halpaa. Teot ratkaisevat.

  5. Ymmärrän, että tilanne oli hallituspuolueille vaikea, ja varmasti oppositiossa syyllistyttiin myös ylilyönteihin. Mutta minusta pitäisi keskittyä asiassa oleelliseen.
    Suomen ulkoministeri saa hallituskumppaneiden puolesta toistuvasti levittää maan ihmisoikeuspolitiikan vastaisia käsityksiä ilman seuraamuksia. Tottahan se vaikuttaa käsitykseen siitä, miten tärkeänä Suomen hallitus pitää naisten oikeuksia. Soinilta ei edellytetty julkista katumista, anteeksipyyntöä eikä edes lupausta siitä, että ei jatka samalla linjalla.
    Ei missään vaiheessa tullut selväksi, että samalla olisi äänestetty hallituksen jatkamisesta, ja tuntuu yllättävältä, jos hallituskumppanit tosiaan uskoivat Terhon uhoamiseen. Muistetaan nyt sinisten syntyvaíheet: puolue syntyi juuri siksi, että istuvien ministerien postit haluttiin säilyttää. Ei puolueella olisi ollut nyt mitään kiirettä unohduksiin ennenaikaisesti.
    Ja jos olisikin: Kysymys on siitä, mikä asia painaa kuinkakin paljon, mitä arvoja saa loukata ilman että loukkaajalle osoitetaan ovea.

    1. Eero, monet kommentit kiertyvät tähän: kyseenalaistetaan Sinisten vaatimuksen uskottavuus. Voin vain sanoa, että minulla oli nähdäkseni hyviä perusteita ottaa se vakavasti. Voin olla väärässä mutta se selittää käyttäytymistäni.

      1. Kiitos vastauksesta. Arvioimme siis Terhon uhkailun ja sinisten tilanteen eri tavoin, ja se tosiaan selittää osan erilaisista näkemyksistä.
        Mutta jäljelle jää pohdinta siitä, mitä hallituskumppani saa tehdä ilman seuraamuksia, mitä periaatteita loukata.

        1. Saihan Soini selvät nuhteet oikeuskanslerilta vaikkei laittomuuden raja ylittynytkään.

  6. Kyllä yhteiskuntaan tarvitaan avoimempi keskustelu Abortista. Yleensä näissä keskusteluissa, joko tarkoituksellisesti tai tietämättömyydestä niputetaan yhteen, eikä perustella mitä sillä kokonaisuudessa tarkoitetaan.

    Hyväksyttävät ja moraalisesti oikein suoritetut abortit:
    Vain 10% kaikista Aborteista on, Naisen terveydelle vaaraksi, Raiskaus, Sikiövaurio jne.

    Tämä on ongelmallinen:
    90 % kaikista Aborteista on ehkäisyä.

    1. Tässä abortin ydin omasta näkökulmastani. Jos äidin henki vaarassa, raskaus raiskauksen tai insestin tulos tai lapsen elämä tulisi olemaan vain kärsimystä vakavan vammaisuuden seurauksena on mielestäni abortti ok. Sen sijaan ehkäisymenetelmä se ei ole. Omasta virheestä tai välinpitämättömyydestä tulee kantaa vastuu, eikä lakaista seurauksia maton alle riistämällä toiselta henki. Nykyisessä keskustelussa on liian ehdotonta mustavalkoisuutta. Osa aborteista moraalisesti perusteltavissa kun taas toiset (ja suurin osa) eivät. On myös tärkeä muistaa tässä ihmisoikeuskeskustelussa, että sikiökin on ihminen ja siten hänellä on myös se tärkein ihmisoikeus: Oikeus elää. Kyseessä ei ole puhtaasti vain naisten oikeuksista vain naisten ja lasten. Kumman oikeudet painavat vaaka-kupissa enemmän?

  7. Äänestys oli ulkoministerin luottamuksesta.
    Voiko Suomen ulkoministeri osallistua mielenosoitukseen jonka sanoma on Suomen linjan vastainen? Tulos: voi.
    Teot ratkaisevat.

  8. Kirjoituksesi on johdonmukainen ja ymmärrettävä, mutta siitä puuttuu kaksi tärkeää näkökulmaa.

    Ensinnäkin eduskunnassa politiikan tekeminen on aina viime kädessä esityksistä äänestämistä, niiden hyväksymistä tai hylkäämistä. Puheet ja ajatukset muuttuvat yhteiskuntamme konkreettiseksi ohjaukseksi vain äänestyksissä. Kansanedustajat käyttävät äänestämällä sitä valtaa, jonka kansa on heille vaaleissa antanut. Jos puheet ja äänestyskäyttäytyminen ovat ristiriidassa, jälkimmäinen ratkaisee aina.

    Toiseksi, ulkoministeri Soinin luottamusäänestyksellä saattaa olla tai olla olematta monenlaisia ulottuvuuksia, syitä ja seurauksia. Niitä voi kukin esittää ja niillä voidaan spekuloida. Varmoja äänestykseen liittyviä tosiasioita kuitenkin on vain muutama: Soinin toiminta nauttii Keskustan ja Kokoomuksen lähes yksimielistä luottamusta, puolueiden kansanedustajat kannattavat Soinin jatkamista tehtävässään ja Sininen tulevaisuus uhkasi hallituskumppaneitaan hallituksen kaatamisella, jos ne eivät näin tee.

    Sininen tulevaisuus. Puolue, jota ei ollut edes olemassa, kun kansanedustajien valtakirjoja viimeksi jaettiin. Puolue, jolla on viisi ministerinsalkkua. Puolue, jonka kannatus kyselystä toiseen on kyselytutkimuksen virhemarginaalin luokkaa.

    Tämä puolue ja sen huonosti käyttäytyvä ulkoministeri nauttivat nyt Kokoomuksen ja Keskustan varauksetonta luottamusta ja tukea.

    Oletteko Kokoomuksessa aivan varmoja, että ”tyhmät äänestäjät” ehtivät unohtaa kaiken tämän ennen seuraavia eduskuntavaaleja? Siitä kannattaisi olla todella varma ennen tällaisten korkean profiilin arvopohjaisten äänestyskannanottojen tekemistä, koska ilman äänestäjien tukea teillä ei ole mitään.

    Oma äänestyspäätökseni on se, että Timo Soinia ja hänen demokratiaa halveksuvaa ja sen perusteita nakertavaa Sininen tulevaisuus -puoluettaan en aio tukea, en suoraan enkä välillisesti. Tämä tarkoittaa, etten missään tapauksessa koskaan enää äänestä myöskään niitä puolueita, jotka käyttävät ääntäni tällaisen toiminnan käynnistämiseen ja pönkittämiseen, kuten Kokoomus on nyt tehnyt jo yli vuoden ajan.

    1. Me emme todellakaan pidä äänestäjiä tyhminä. Mutta sen voin vakuuttaa, että hallitusvastuun kantaminen tuo vakavuutta. Hallituksen kaatamisen kynnyksen pitää olla korkea. Ja kun tässä ei nyt kuitenkaan ollut kyse mistään todellisesta naisten oikeuksien heikentämisestä. Ei kai 2% kannatuksen puolue oikeasti voi olla uhka naisten oikeuksille? Ja meillähän on ihan tärkeitä uudistuksia kesken.

      1. Toivottavasti 2 prosentin puolue ei ole uhka kenellekään, mutta kyllä se suurta valtaa viidellä ministerinsalkullaan käyttää. Niin suurta, että se saa kaksi historiallisesti vastuunsa kantanutta ja tätä maatamme vuosisadan rakentanutta puoluetta lähes yksimielisesti tukemaan johtajansa näkemyksiä naisten oikeuksista, tasa-arvosta ja kestävästä kehityksestä.

        Ennen kuin sanot, että kyse ei ollut Soinin tukemisesta, mieti hetki. Ministereitä on vaihdettu ennenkin, myös ulkoministereitä, ja äänestyksessä kysyttiin nimenomaan luottamusta Soinin toimintaan ja näkemyksiin Suimen korkeana edustajana. Jos se ei ollut tukemista, mikä sitten on?

  9. On puhdasta valehtelua väittää että Soinin tapauksessa äänestettiin hallituksen jatkamisesta. Yksittäisen ministerin luottamus ja hallituksen luottamus ovat täysin eri asioita ja niiden yhdistäminen toisiinsa on virheellistä lain tulkintaa ja väärin perustein tehtävää äänestystä.

    Jos olen väärässä niin näyttämöltä joku sen lain jonka mukaan ministerin luottamus ja hallituksen luottamus ovat sama asia.

    1. De jure ovat eri asia. Mutta de facto sama kun tästä hallituskysymys tehtiin – näin minulla oli saamieni tietojen perusteella hyvä peruste ajatella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuulkaas ay-liike

Tulin juuri Tukholmasta, jossa olin 8.10.2018 mukana julkistamassa Teollisuusosapuolien Talousneuvoston (Industrins Ekonomiska Råd) uusinta raporttia. Ruotsin teollisuuden osapuolet, kaikki teollisuusammattiliitot ja kaikki työnantajaliitot, ylläpitävät teollisuusneuvostoa (Industrirådet), joka on puolestaan nimittänyt teollisuusosapuolten yhteisen asiantuntijaneuvoston, Industrin Ekonomiska Råd:in. Siinä on 4 yleisesti arvostettua ekonomistijäsentä, ja minulla on kunnia olla yksi heistä. Julkaisemme vuosittain raportin, jonka teollisuusneuvosto meiltä tilaa ja jonka kulloisestakin teemasisällöstä se esittää toiveita. Jos edessä on neuvottelukierros kirjoitamme yleensä kokonaistaloudellisesta tilanteesta ja työmarkkinoista, neuvottelujen tietopohjaa tukevalla tavalla. Jos neuvotteluja ei ole avautumassa, kirjoitamme muista ja pidemmälle tulevaisuuteen kurkottavista teemoista, kuten tällä kertaa.

Julkaisuseminaariin oli ilmoittautunut pitkälti toistasataa aktiivia, teollisuuden menestyksestä kiinnostuneita työnantajien ja työntekijöiden edustajia sekä alan tutkijoita ja virkamiehiä. Keskustelussa pohdittiin monipuolisesti Ruotsin teollisuuden menestymisen edellytyksiä.

Ajattelin puheenvuoroja kuunnellessani ja pitäessäni että kontrasti Suomeen ei voisi olla suurempi. Ruotsin teollisuusosapuolet miettivät yhteisessä seminaarissa, yhdessä tilatun puolueettoman asiantuntijaraportin pohjalta Ruotsin teollisuuden toimintaedellytyksiä.

Suomessa haastetaan valtiovallan oikeutta säätää lakeja.

Tässä touhussa ei ole mitään järkeä ja kuulkaas ay-liike, te tiedätte sen itsekin. Sen huomaa jo järkevien ay- ja demaritoimijoiden pälyilevästä katseestakin.

Te olette kollektiviivisesti kiinni viime vuosisadassa ja kylmässä sodassa, oudossa ja surrealistisessa henkisessä maailmassa jossa joku on koko ajan orjuuttamassa ja riistämässä työntekijää. Te olette kahliutuneet kylmän sodan asetelmaan, jossa Neuvostoliiton uhka toi teille mahdollisuuden olla suomalaisen valtiovallan ytimessä. Te kutsutte, uskomatonta kylläkin, lainsäädäntöä “saneluksi”. Silloin ei sanelu ikinä lopu, koska lainsäädäntö on aina sanelua, normeja joita kaikkien on noudatettava. Niihin oikeusvaltio perustuu.

Mutta oikeasti te ette voi olla valtio valtiossa, ettekä edes halua olla. Te olette osa Suomea, suomalaisia, joilla on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa valtiosäännön puitteissa. Ja olla ylläpitämässä suomalaista sosiaaliturvaa, joka jo sellaisenaan suojaa työntekijää niin ettei tarvitse ottaa vastaan työtä sikamaisin ehdoin.

Kukaan ei halua teille tai suomalaiselle työläiselle pahaa. Mutta tällaiset älyttömät taistelut te tulette häviämään ja teidän on pakko ne hävitä. Kai teillä jokin logiikka on, ja Lasse Laatusen kaltaisiin kylmän sodan tupo-kasvatteihin se menee täydestä: kun uhmaatte lakoilla jokaista työmarkkinoiden uudistusta, te ajattelette ettei kukaan järkevästi laskeva niitä halua tehdä. Pieniä ei kannata tehdä koska lakkomenetykset ovat suurempia kuin uudistuksen hyödyt. Ja suuria uudistuksia ei uskalleta tehdä. Ja teidän hyvin kouluttamanne Etelärannan toimiston kumppaninnekin tottelee hyvin tätä logiikkaa ja tukee yleensä teitä, peitellysti tai avoimesti.

Eli koskaan ei tehdä mitään uudistuksia, joita ette “hyväksy”. Laatusen logiikalla se todella menee niin.

Lasse Laatunen on kuitenkin perin juurin väärässä. Laatusen logiikka johtaa siihen, ettei työmarkkinoita ikinä uudisteta ja Suomi jatkaa hidasta ja vakaata kulkuaan Euroopan korkeimman työttömyyden maaksi. Se on surkean huono kauppa Suomelle vaikka Lasse Laatusen logiikalla se kai koostuu monista pienistä järkevistä “kaupoista”.  Vielä on sentään 5 maata, kaikki Välimeren maita, joissa on Suomea korkeampi työttömyys, nousukauden huipulla.

Eikä Lasse Laatusen ja Lauri Ihalaisen maailmassa edes ole olemassa pieniä ja järjestäytymättömiä yrityksiä. Kun niistä puhutaan, he katsovat kaukaisuuteen. Heille on olemassa vain kylmän sodan järjestäytyneiden osapuolten työmarkkina. Vaikka suurin osa uusista työpaikoista syntyy ihan muualle.

Siksipä nyt ei enää olekaan kysymys vain tästä uudistuksesta. Sitä on sanottu “arvovaltakiistaksi”, mutta ei valtiovalta edes voi olla mukana arvovaltakiistassa. Valtiovallan arvovalta on kirjoitettu perustuslakiin eikä siitä tarvitse kiistellä. “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”.

Uudistus sinänsä on pikemminkin pieni kuin suuri, mutta se on hyvin perusteltu. Se ei ole kenenkään “lobbaama” eikä uudistaminen ole nollasummapeliä. Se kannattaisi tehdä vaikka Suomen Yrittäjät sitä vastustaisivatkin.

Tästä uudistuksesta taitaa nyt tulla uusi sisällissota. Ei tietenkään väkivaltainen. Ei kutsuta sitä  vapaussodaksi. Mutta henkinen vapautuminen kylmän sodan maailmasta. Tuodaan glasnost tännekin.

Kutsutaan sitä vaikkapa vapautumisen sodaksi. Henkisen vapautumisen sodaksi. Henkinen vapautuminen pitkästä viime vuosisadasta, jolloin ensin väkivaltaiset kollektivistiset liikkeet, ensin maailmansodassa ja sitten kylmässä sodassa, uhkasivat liberaalia demokratiaa.

Ja kun heräätte pienyritysten irtisanomislain säätämisen jälkeiseen maailmaan, huomaatte, että elämme ihan hyvässä maassa, teidänkin kannaltanne. Maassa, jossa te ette enää epätoivoisesti yritä olla valtio valtiossa, vaan voitte muiden Pohjolan ammattiyhdistysliikkeiden tapaan hyväksyä edustuksellisen demokratian. Ja kukoistaa kuten ay-liike kukoistaa arvostettuna Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, huolehtien jäsenten asioista sen sijaan että yritetään olla ulkoparlamentaarinen kabinettien ylähuone. Suomessa, jossa teillä on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa demokratian keinoin. Suomessa, jossa ei ole “tabuja” ja kaikki voivat olla mukana politiikassa. Suomessa, jonka työpaikoilla voidaan uudistetun työlainsäädännön turvin itse sopia asioista.

Ja maailmassa, jossa totta vie on suurempia ongelmia protestoitavana  kuin pieni työsopimuslain muutos. Euroopassa, jossa äärioikeisto haastaa oikeusvaltiota. Ja maailmassa, jonka ilmasto lämpenee katastrofia kohti.

Innostakaa jäsenenne uurnille, niin kuin SAK:n hengennostatustilaisuudessa ilahduttavasti lopussa tapahtuikin. Ties vaikka lempipuolueenne pääsisivät hallitukseenkin. Mutta ihan samat ikääntymisestä johtuvat budjettirajoitukset koskevat kaikkia hallituksia. Työllisyysastetta on pakko nostaa. Kun viimeksi SDP oli hallituksessa 2011-2015, ajattelitte, että ei tehdä mitään mistä ay-liike ei pidä. Eikä tehtykään. 4 menetettyä vuotta, surkea lopputulos taloudelle ja työllisyydelle. Häpeäksi vanhoille valtionkantajapuolueille SDP:lle ja Kokoomukselle. Ei sorruta enää sellaiseen, millään hallituskokoonpanolla.

Vapautumissodassa on pelkkiä voittajia.

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Aktiivimallin politiikasta ja ihmiskuvasta

Vuoden 2018 alusta tuli voimaan työttömyysturvan aktiiviporrastus, joka edellyttää täyden työttömyyspäivärahan edellytyksenä pientä työ- tai yrittäjäpanosta tai osallistumista työvoimahallinnon aktivointitoimiin 3 kuukauden tarkastelujakson aikana. Muussa tapauksessa työttömyysturva alenee 4,65 prosentilla eli ikään kuin yksi työttömyyspäivä muuttuisi omavastuupäiväksi. Sen voi taas palauttaa perustasolleen täyttämällä ehdot seuraavan 3 kuukauden aikana. Tämän vastapainoksi työttömyyden alussa olevien omavastuupäivien määrää vähennettiin 7:stä viiteen. Enemmistö työttömistä hyötyy uudistuksesta, jos hyötyä mitataan käteen tulevalla työttömyysturva-tulovirralla. Reformin suunnitellutta kolmikantatyöryhmää johtanut Martti Hetemäki on tuoreessa blogikirjoituksessaan ansiokkaasti käynyt läpi uudistuksen perusteluja. Helsingin Sanomien Paavo Teittinen on myös huolellisesti laaditussa artikkelissaan  erinomaisesti valottanut uudistusta ja vertaillut sitä kansainvälisiin esikuviin. Pohjosimaisessa vertailussa uusi suomalainen aktivointimalli on lempeäkätinen.

Aktiivimalli on pieni uudistus, joka kuitenkin suurella todennäköisyydellä hieman alentaa työttömyysastetta pysyvällä tavalla. Vaihtoehtona olisi ollut työttömyysturvan porrastus ajassa ilman ehtoja. Kolmikantakeskusteluissa päädyttiin kuitenkin nyt toteutettuun malliin, jossa siis alenemisen voi välttää osoittamalla aktiivisuutta työnteon tai yrittämisen piirissä.

Ajassa laskeva työttömyysturva – esimerkiksi puolen vuoden tai 12 kuukauden jälkeen alennettu korvaus — on monien taloustieteilijöiden suosittelema vaihtoehto, koska sen ajatellaan voimistavan työttömien työnhakuponnisteluja. Tällaisia tuloksia on johdettu talousteorian malleista ja ne ovat myös saaneet empiiristä vahvistusta. On aika vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että työttömyysturvan tason ja keston alentaminen lyhentää työttömyysjaksojen pituutta ja näin myös keskimääräistä työttömyysastetta. Kun työttömyysturvaa heikennetään ja lyhennetään, työttömät etsivät intensiivisemmin uutta työpaikkaa ja ottavat vastaan myös sellaisia töitä, joille olisi paremman ja pitkäkestoisemman turvan tapauksessa sanottu ei.

Kysymys työttömyysturvan soveliaasta aikaprofiilista on kuitenkin monimutkainen. Jotkin talousteorian tarkastelut puoltavat tosin myös toisenlaista lähestymistapaa. Jos pitkäaikaistyöttömät ovat täysin luopuneet työnhausta ja heidän työllistymistodennäköisyytensä on lähellä nollaa, voitaisiin hyvinvoinnin näkökulmasta perustella myös ajassa nousevaa tukitasoa. Tällöinhän ei työnteon kannustin enää toimi eikä päättäjällä ole syytä “kurnuttaa” pitkäaikaistyötöntä heikolla elintasolla. Tietääkseni kuitenkin kaikkialla on päädytty jollain tavalla alenevaan työttömyysturvaan.

Vakuutus ja moral hazard

Työttömyysturvan suunnittelussa onkin aina kysymys tarpeellisen vakuutuksen ja moral hazardin tasapainotuksesta järkevällä tavalla. Työttömyysturva on tarpeellinen vakuutus, koska jokainen kohtaa markkinataloudessa tuloepävarmuutta työttömyyden muodossa. Mutta työttömyysturva ja sosiaaliturva vääristävät myös valintaa työn ja vapaa-ajan välillä ja työn etsinnän ja vapaa-ajan välillä. Sosiaaliturva  matalapalkkatyöstä saatavien ansiotulojen sijasta voi johtaa siihen, että työttömyysjaksot pitkittyvät tai jopa siihen, että työttömyystuesta ja toimeentulotuesta tulee pitkäaikainen tai pysyvä elämäntapa. Näistä syistä työttömyysturvalle asetetaan ehtoja ja määräaikoja. Työttömyysturvan taso ja korvausaste voivat olla sitä parempia, mitä nopeammin työtön saadaan takaisin töihin. Tähän perustuu nyt Suomessakin usein kehuttu “tanskalainen” ajattelutapa. Työttömyysturvan taso on Tanskassa hyvä, mutta työtöntä tuetaan ja työnnetäänkin harjoittelu- ja työpaikkoihin.

Martti Hetemäen kirjoituksessa on käyty läpi uudistuksen yksityiskohtia. Koetan tässä blogauksessani käsitellä uudistuksen poliittista puolta ja siitä syntynyttä kansalaiskeskustelua. Voin samalla koettaa reagoida siihen monipuoliseen palautteeseen, jota olen päättäjänä saanut.

Aktiivimallin ihmiskuva – hallitus ei syytä tai syyllistä

Aktiivimallin kriitikot väittävät, että hallitus ”syyllistää” työttömiä ja pitää heitä ”laiskoina”. Näitä väitteitä ei yleensä dokumentoida, ja vaikeaa se olisikin. Eihän tietenkään kukaan päättäjä koskaan oikeasti ole syyttänyt ketään tai luonnehtinut ketään laiskaksi. Samansukuinen yleinen vastaväite aktiivimallille on että vain pieni osa, muutama prosentti työvoimasta on “työn vieroksujia” ja muita on ihan turha kannustaa, koska ovat ahkeria muutenkin. Tämän kriitiikin on esittänyt Helsingin Sanomien kolumnisti Yrjö Rautio ja moni muukin, ja sen mukaan hallitus pitäisi työttömiä “laiskoina” ja erilaisina kuin muita ihmisiä.

Työntarjonta- ja aktivointipolitiikka ei lainkaan perustu sellaiselle ajattelulle, että olisi jokin erityinen “työn vieroksujien” ryhmä tai että työttömät olisivat jotenkin erityisen laiska ihmisryhmä. Työttömien joukon vaihtuvuus on suurta, ja suuri osa väestöstä käy läpi työttömyysjakson.

Aktivointipolitiikka perustuu siihen, että lähes kaikkien ihmisten taloudelliset valinnat riippuvat taloudellisista kannustimista. Ihminen on älykäs ja mukavuudenhaluinen olento, ja kaikki arvostavat omaa vapaa-aikaa. Työttömät ovat “laiskoja” ihan samassa mielessä kuin me kaikki olemme “laiskoja”: meillä on oma elämä, arvostamme vapauttamme, olemme järkeviä ihmisiä.

Jokainen voi tehdä itselleen ”laiskuustestin” joka testaa oman vapaa-ajan arvoa. Testikysymys menee näin:

Tulisitko Vartiaisen kotiin kerran viikossa vuoden ajan siivoamaan ja viemään roskat, ilman palkkaa?

Tietenkään et tule, koska aika on arvokkaampaa omassa vapaassa hallinnassa kuin Vartiaiselle annetussa työnjohtovallassa. Olet siis “laiska”. Mutta, jos jatkokysymys olisi:

Tulisitko Vartiaisen kotiin kerran viikossa vuoden ajan siivoamaan ja viemään roskat, jos saat siitä vuoden lopussa 10 miljoonaa euroa?,

saisin oletettavasti enemmän tarjokkaita, totta kai, ja jopa kolumnisti Yrjö Rautio saattaisi tarttua tilaisuuteen. Ja jossain 10 miljoonan euron palkan ja nollapalkan välillä on sellainen palkkataso, että sinäkin joka tätä luet, saattaisit tarttua tilaisuuteen.

Aktiivimallin avulla yritetään nyt pikkuisen vaikuttaa tähän kynnyspalkkaan, siihen, millaisia työtarjouksia otetaan vastaan, millaisin ehdoin ja millaisen välimatkan päästä – ilman että ketään haukutaan laiskaksi. Lisäksi keikkatyöalustat kehittyvät koko ajan, ja keikkatyökin voi olla tie pysyvämpään työllisyyteen.

Suomalaisten omakuvan kulttuurinen murros?

Aktiivimallin kiivas vastustus kertoo kuitenkin pikku hiljaa tapahtuvasta kulttuurisesta murroksesta. Olemme eläneet jonkinlaisessa yhtenäisessä talkoohenkikulttuurissa, jossa poliittisen keskustelun yhteiseen itsepetokseen on kuulunut ajatus siitä, että me suomalaiset olemme jotenkin erityisen “kovia tekemään työtä” ja taloudellinen kannustekeskustelu ei koske meitä ollenkaan. Nyt kun työvoimapolitiikkaa aletaan enemmän perustaa taloustieteelliseen ihmiskuvaan, se koetaan uudeksi ja loukkaavaksi. Erityisesti vasemmiston parissa elää jonkinlainen myyttinen käsitys “jalosta köyhästä”, työttömästä uhrina, joka ei voi lainkaan vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Toisin kuin jopa vasemmistolaiset tutkijat kuvittelevat, kukaan täysjärkinen ei tietenkään väitä, että työttömyys tai työllisyys riippuisi vain yksilön omista valinnoista. Totta kai se riippuu myös sekä markkinatilanteesta että onnesta. Mutta totta kai se riippuu myös yksilön omista valinnoista – siitä, miten aktiivisesti hakee työtä ja mitä on valmis ottamaan vastaan. Eikö tämän pitäisi olla itsestään selvää?

Vasemmiston ristiriitainen suhtautuminen taloudellisiin kannustimiin

Toisaalta lähes jokainen suomalainen, vasemmistopoliitikkoja myöten, osaa kahden kesken kertoa lähipiiristään tapauksia, joissa työtilaisuuksista on kieltäydytty. Samaan aikaan silmiemme edessä näemme, miten maahanmuuttajat valtaavat matalapalkka-alojen tehtäviä niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Tämä ei johdu siitä, tietenkään, että työnantajat syrjisivät kantasuomalaisia, vaan siitä, että suomalaisia on enää vaikeaa saada joihinkin matalapalkkatöihin.

Asenteidemme kaksinaamaisuus tulee esille myös siinä, että epäilemme maahanmuuttajia paljon herkemmin työn ja vapaa-ajan suhdetta sosiaaliturvan avulla optimoiviksi systeemin hyväksikäyttäjäksi. Monet vasemmistopoliitikotkin ovat ainakin kahden kesken valmiita sanomaan, ettei pidä olla maahanmuuton suhteen niin naiivi, että päästää Suomeen maahanmuuttajia käyttämään hyväkseen sosiaaliturvaa. Mutta jos sellainen hyväksikäyttö on mahdollista, voisi ehkä olettaa että joku kantasuomalainenkin sellaiseen turvautuu – eivät kai suomalaiset mitään ahkeruuden herrakansaa ole.

Poliittisella vasemmistolla on kertakaikkisen ristiriitainen suhtautuminen taloudellisiin kannustimiin. Aktiivimallin tapauksessa vasemmisto ajattelee, että on jotenkin eettisesti väärin perustaa politiikkaa työnteon taloudellisiin kannustimiin – että on jotenkin työttömien “syyllistämistä” sanoa, että kannustimia tarvitaan, kun kerran työttömät jo nyt hakevat henki kurkussa työtä. Toisaalta jokainen vasemmistopoliitikko jonka kanssa olen asiasta jutellut, on kannattanut työttömyysturvan 300 euron suojaosaa, joka säädettiin vuonna 2015. Se siis mahdollistaa 300 euron ansaitsemisen kuukauden aikana ilman että työttömyysetuus pienenee. Järjestelyyn on vasemmiston piirissä oltu laajasti tyytyväisiä, sen uskotaan lisäävän työllisyyttä ja monet vasemmiston kansanedustajat ovat sitä mieltä, että suojaosuutta pitää kasvattaa. Mutta suojaosuus perustuu täsmälleen samaan ajattelutapaan kuin aktiivimalli – siihen, että taloudellinen kannustin auttaa työllistymään. Jos aktiivimalli “syyllistää” kuten vasemmisto ajattelee, suojaosa “syyllistää” täsmälleen samalla tavalla: työllisyyden uskotaan lisääntyvän kun se tulee taloudellisesti kannattavammaksi.

Kannustinongelma ei poistu keskuudestamme niin kauan kuin sosiaaliturvaa on olemassa

Kannustinajattelu törmää siis suomalaiseen talkooromantiikkaan. Tällaisten romanttis-nationalististen asenteiden vuoksi hallituksenkin on selvästi ollut vaikeaa puolustaa aktiivimallia. Sitä täytyy kuitenkin uskaltaa puolustaa, koska kysymys työn kannustimista ja hyvinvointivaltion rahoituksesta ei ole millään muotoa häviämässä poliittiselta agendaltamme. Päin vastoin, ikääntyvässä Suomessa se tulee olemaan vuosi vuodelta entistäkin ajankohtaisempi. Eikä pidä yhtään hävetä sellaista viestiä, että koetamme vaikuttaa kaikkien käyttäytymiseen, työllisyyttä ja ahkerointia lisäävästi. Juha Sipilän hallituksen ohjelma alkaa upealla lauseella, joka luonnehtii sitä, minne haluamme olla matkalla:

Suomessa on eettisesti kestävä tasapaino yksilön velvoitteiden ja yhteiskunnan vastuiden välillä

Hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää sitä, että yksilön ja julkistalouden velvoitteet ovat tasapainossa. Työnteko ei silloin voi olla vapaaehtoista eikä työttömyys voi tarkoittaa oikeutta elää ikuisesti tulonsiirroilla. Työtä on haettava ja tehtävä, vaikka se epämukavaa olisikin. Aktiivimallipolitiikan viesti työttömälle ei ole “sinä olet laiska”. Aktiivimallipolitiikan viesti työttömälle on:

Sinä olet tärkeä ja sinunkin panostasi tarvitaan“.

Laadukkaampaan työvoimapolitiikkaan

Toinen ja perustellumpi kritiikin kohde on siinä, että työvoimahallinnon voimavarat ovat riittämättömiä huolehtimaan työtilaisuuksien tarjonnasta ja tukialeneman peruuttavista aktivointitoimista. Tähän työvoimapolitiikan resurssipuutteeseen näyttää nyt koko kansakunta liikuttavan yksimielisesti yhtäkkiä havahtuneen, ja hyvä niin. Työvoimapolitiikan voimavarat ovatkin muihin Pohjoismaihin verrattuna niukat. Työvoimahallinnon on vaikea suoriutua tehtävistään ja siihen kohdistuu ylimitoitettuja odotuksia. Valiokuntakäsittelyissä olen oppinut, että monet työvoimahallinnon virkamiehet ovat niukkojen resurssien ahdongossa väsyneitä ja turhautuneita. Työvoimahallinnon toimiin ollaan sen “asiakkaiden” eli työttömien parissa laajalti tyytymättömiä, ja niistä on tehty valituksia.

Työttömien määräaikaishaastattelut ovat kuitenkin ajantasaistaneet työttömien rekisteriä, josta on poistunut sinne oikeasti kuulumattomia ihmisiä – työllisiä, ulkomailla asuvia, ilmeisesti jopa kuolleita. Lisäksi kansalaispalautteesta ja valiokuntakuulemisesta voi päätellä, että työttömyysturvan varassa elää joukko ihmisiä, joiden työkyky on kehno ja jotka kuuluisivat kuntouttavaan toimintaan. On kerrassaan hyödyllistä, jos aktiivimalli vielä kirittää työvoimahallinnon järkeistämään toimintojaan ja saattamaan kuntoutuksen piiriin tai välityömarkkinoille sellaiset työttömät, joiden työllistymistodennäköisyys on lähellä nollaa.

Työvoimahallinnon kehittäminen on pitkäaikainen ponnistus, ja se voi vaatia lisää budjettivoimavaroja. Harva voimavarojen lisäämisestä innostunut poliitikko on kuitenkaan viitsinyt kertoa mistä julkisista menoista hän olisi valmis tinkimään (minä osaisin kyllä kertoa!). Eikä kenenkään pidä kuvitella, että virkailijoiden lisääminen on automaattisesti toimiva työllisyyttä lisäävä lääke. Työvoimapolitiikka on siirtymässä maakuntien vastuulle, eikä kukaan oikein tässä vaiheessa tiedä, miten hyvin se tulee toimimaan. Maakunnilla ei valitettavasti ilmeisesti ole kunnon kannusteita työttömyyden alentamiseen, koska ne saavat valtiovallalta sitä enemmän varoja, mitä korkeampi maakunnan työttömyys on.

Kansalaispalautteesta

Aktiivimalli on poikinut meille kansanedustajille suuren määrän kansalaispalautetta. Itselleni on tullut sekä kehuja että haukkuja. Osa kielteisestä palautteesta on koordinoitua ja kampanjanomaista ja luonteeltaan sellaista, ettei lainkaan ihmetytä, ettei sen lähettäjä ole onnistunut työllistymään. Mutta murheellista on lukea sellaisten ihmisten kirjeitä, joilla on monenlaisia työntekoa vaikeuttavia terveysongelmia ja joiden voi olla vaikeaa löytää edes keikkatyötä.

Toinen murheellinen piirre on siinä, miten moni syrjäseutujen työtön kertoo että voisi jopa muuttaa kasvukeskukseen töihin, mutta oman omakotitalon arvo on laskenut niin alas, ettei ole varaa vaihtaa asuntoa. Kasvukeskuksissa on kallista asua, ja syrjäseudun arvottomaksi muuttuva omakotitalo tarjoaa sentään asunnon käyttöarvon vaikkei vaihtoarvoa juuri ole. Tällaisia murheellisia kohtaloita on selvästikin paljon ja olen niitä apein mielin lukenut. Tällaiset kotitaloudet maksavat hintaa menneistä politiikkavirheistä — siitä, että on haluttu kynsin hampain pitää “koko maa asuttuna” ja että verolait ovat kannustaneet sijoittamaan koko elinkaaren varallisuus nimenomaan omaan taloon tai asuntoon.

Työttömyysturvan lisäpäivät eli “työttömyyseläkeputki” 

Oma tyytymätön ryhmänsä ovat ns. “työttömyyseläkeputkessa” eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivillä olevat. Heitä on Kelan tilastojen mukaan noin 13 000. Järjestely tarkoittaa sitä, että 59-61 vuotta täyttänyt työtön, jolla on jo takanaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan 500 päivää, saa ansiosidonnaiselle turvalleen jatkoa aina vanhuuseläkkeen alkamiseen asti. Se on käytännössä merkinnyt 57-60 vuoden eläkeikää. Työttömyyseläkeputki on ollut suomalaisen työvoimapolitiikan epäonnistuneimpia ja surkeimpia järjestelyjä. Se on luonut käytännössä varhaisen eläköitymisen kanavan, jota on hiljaisessa yhteisymmärryksessä käytetty työpaikoilla. Se on ollut työnantajalle kätevä veruke ikääntyneen työntekijään irtisanomiseen, jota irtisanomisen kohteella ei välttämättä ole edes ollut syytä vastustaa. Työttömyyseläkeputkessa olevat ovat periaatteessa hekin olleet samalla tavalla velvoitettuja ottamaan uutta työtä vastaan kuin kaikki muutkin työttömät, mutta käytännössä heitä on ilmeisesti pidetty varhaiseläkeläisinä, joiden on etupäässä annettu olla rauhassa. Ainakin tähän viittaavat keskusteluni työvoimahallinnon kanssa sekä niiden tutkijoiden kanssa, jotka ovat asiaan jossain määrin perehtyneet. Aktiivimalli koskee myös tällaisia seniorityöttömiä, joista monet kokevat nyt itsensä petetyiksi. On tuiki tarpeellista, että “putken” houkuttelevuutta vähennetään, mutta nyt putkessa olevat ovat kiistämättä väliinputoajia.

Kansanedustajien sopeutumiseläke ja sopeutumisraha

Kansalaispalautteessa ilmenee myös katkeruutta kansanedustajien eläke-etuja, sopeutumiseläkettä ja sen vuonna 2011 korvannutta selvästi niukempaa sopeutumisrahaa kohtaan. Tässä olen samaa mieltä monien kansalaisten kanssa: jos päättäjinä olemme sitä mieltä, että kansalaisten on aktiivisesti oltava työmarkkinoiden käytettävissä kun työ menee alta, ei kansanedustajan työ voi olla poikkeus. Minusta sopeutumisrahat pitäisi poistaa. Katkeruutta näyttää kohdistuvan myös aiemman lainsäädännön aikana myönnettyihin, edullisempiin sopeutumiseläkkeisiin. Kerran jo myönettyjen etuuksien poistamisella on Suomessa vanhastaan ollut korkeampi kynnys.

Kausityöläiset

Oma työttömien kategoria, joka antaa kuulua itsestään, ovat kausityöntekijät ja epäsäännöllisesti työtä tekevät – esimerkiksi teatteritaiteilijat tai urheiluvalmentajat -, jotka ovat “tottuneet” paikkaamaan tulokuoppiaan työttömyysturvalla ja suunnittelevat yhdessä työnantajan kanssa elämäänsä sen varaan. Tiukkaan ottaen tällainen työttömyysturvan suunnitelmallinen käyttö on väärinkäyttöä. Työttömyysturvan tarkoitus ei ole toimia pysyvänä ja toistuvana tulojen lähteenä. Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen pitäisi miettiä uudelta pohjalta tällaistenkin elinkeinojen asemaa.

Miten tästä eteenpäin?

Moni työtön selvästikin kokee, että on vaikeaa saada työtä tai edes keikkatyötä. Siksi lähivuosien uudistustyössä tulee edelleen pyrkiä yritysten työllistämiskynnyksen alentamiseen. Työehtosopimusten tiukasta yleissitovuudesta on syytä luopua, ja huolehtia palkansaajien vähimmäiseduista muilla tavoin. Lisäksi yksilöperusteista irtisanomiskynnystä voisi olla viisasta alentaa ja täydentää heikentynyttä irtisanomissuojaa jonkinlaisella irtisanomissakolla, kuten Nobel-palkittu ekonomisti Jean Tirole tuoreessa kirjassaan esittää. Työvoimapalvelujen resursseja on lisättävä, ja olisi sallittava harjoittelu- ja oppisopimuspaikkoja nykyistä joustavammin työehdoin. Kaikki tällaiset reformit helpottaisivat työttömien mahdollisuutta työllistyä pysyvästi tai keikkatyöhön. Lisäksi vireillä oleva tulorekisteri toivottavasti helpottaa tiedon saamista siitä, miten työkeikan vastaanottaminen vaikuttaa omaan tulotasoon. Kaiken tämän on oltava hallituksen ja seuraavien hallitusten reformiagendalla.

 

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Karl Marx, Suomi, sisällissota ja epäluottamus

Hallitus suunnittelee työsopimuslain muutosta, joka hieman muuttaa henkilöperusteisen irtisanomisen edellytyksiä alle 10 hengen yrityksissä. Virherekrytointi tai muuttuneen tilanteen vuoksi toimimattomaksi ajautunut työsuhde on pienyrityksissä suurempi riski ja vaiva kuin suurissa. Siksi tällainen uudistus on perusteltu. Kansainvälisessä vertailussa uudistus on pieni. Saksassa ei alle 10 hengen yrityksissä ole irtisanomissuojaa lainkaan. Toisin sanoen, työnantaja voi lopettaa työsuhteen yksipuolisella tahdonilmauksella, kunhan se ei ole syrjivä. Tanskan henkilöperusteisen irtisanomisen oikeuskäytäntö on meitä sallivampi.

Irtisanomissuojan tason vaikutuksia työmarkkinoiden toimintaan on tutkittu laajasti. Heikompi irtisanomissuoja lisää sekä työsuhteiden päättymistä että alkamista eikä tutkimus yleensä ole löytänyt yhteyttä irtisanomissuojan tason ja kokonaistyöllisyyden välillä. Sen sijaan sillä voi olla myönteinen vaikutus heikon työmarkkina-aseman ihmisten työllisyyteen, koska he pääsevät suuremmalla todennäköisyydellä jossain vaiheessa näyttämään taitojaan. On myös uskottavaa näyttöä siitä, että irtisanomissuojan heikennys lisää tuottavuutta, ja tätä ilmiötä ymmärretään teoreettisesti kohtuullisen hyvin. Tuottavuus kohenee kun liikkuvuus voimistuu ja ihmiset hakeutuvat itselleen paremmin sopiviin tehtäviin. Heikompi irtisanomissuoja voi myös lisätä työntekijän ponnistelua. Näistä löytyy tutkimusta esimerkiksi täältä ja täältä.

Ammattiliittojen kova vastustus hallituksen esitystä kohtaan on nostanut pintaan ällistyttävän keskustelun hallituksen ja työmarkkinaosapuolten suhteesta. On sinänsä hämmästyttävää, että näin pienen lakimuutoksen takia ylipäänsä aletaan puuhata laajoja työtaisteluita. Niissä kunnostautuvat erityisesti ammattiliitot, joiden jäseniä uudistus ei koske lainkaan tai koskee vain minimaalisen vähän. Siksi tässä on selvästi kysymys jostain muusta:  hegemoniataistelusta, eli siitä, “saako” Suomessa enemmistöhallitus ylipäänsä viedä läpi työmarkkinauudistuksia, joita perinteiset keskusjärjestöosapuolet eivät ole siunanneet.

Vielä edellisen hallituksen työministeri Lauri Ihalainen lähti siitä, ettei tehdä mitään työmarkkinauudistuksia, joita työmarkkinoiden keskusjärjestöt eivät ole hyväksyneet. Tulos oli, ettei vuosien 2011-2015 aikana tehty oikeastaan mitään tepsiviä työmarkkinauudistuksia — vaikka työttömyys oli ennätyskorkealla ja työllisyys polki paikallaan.

Minusta hallituksen ja eduskunnan on korkea aika ottaa perustuslain ja parlamentarismin mukaisesti vastuu koko taloudesta ja myös työmarkkinoista. Etujärjestöt eivät “omista” työmarkkinoita ja varsinkaan ne eivät edusta muita kuin työllisiä eli “sisäpiiriläisiä” jäseniään. Rakenteellisen työttömyyden ongelmat eivät näytä niitä kiinnostavan.

Hallitus ja eduskunta ovat sitävastoin vastuussa koko kansantaloudesta, kaikkien työllisyydestä ja julkisen talouden rahoituksesta.

Pidän etujärjestöille annettua käsittämättömän suurta valtaa yhtenä korkean työttömyytemme ja alhaisen työllisysasteemme syynä. Kuten Osmo Soininvaara on kirjassaan Satakomitea kuvannut, etujärjestöt sabotoivat 10 vuotta sitten sosiaaliturvan uudistuksen. Sitten ne osana vuoden 2016 kilpailukykysopimusta estivät Suomen sopimusjärjestelmän kehittämisen. Meillä on olennaisilta osiltaan sama palkkasopimusjärjestelmä kuin viimeisten vajaan 50 vuoden aikana. Kuvaan täällä sen poikkeuksellista luonnetta ja esitän että siirtyisimme joustavampaan, Norjan malliseen yleissitovuuteen.

Minusta on ällistyttävää, miten laajasti Suomessa kyseenalaistetaan hallituksen ja valtiovallan oikeus toimia työmarkkinoiden lainsäätäjänä. Lainsäätövalta on ilmaistu suoraan perustuslaissa, jonka toisen pykälän 1. virke kuuluu: “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”.

Monilla suomalaisilla näyttää kuitenkin olevan se käsitys, että valtiosääntö ei koske työmarkkinoita. Sen sijaan näyttävät monet ajattelevan, että työmarkkinoiden normit ovat jonkinlainen neuvottelukysymys valtiovallan ja järjestöjen välillä. SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne jopa kutsuu valtion lainsäädäntötyötä “saneluksi”.

Ruotsissa työtä tehneen virkamiehen ja demokratian kannattajan näkökulmasta tämä on ällistyttävä ja käsittämätön ajattelutapa. Ei valtiovalta ole eikä sen tule olla lainsäädännössä “neuvotteluosapuoli”, ei työmarkkinoilla eikä pääsääntöisesti missään muuallakaan. Valtion tulee olla ylin vallankäyttäjä, joka säätää viisaat lait, jotka edistävät yleistä etua. Sitä varten pitää tietenkin kuulla kaikkia osapuolia, mutta hyvä lainsäädäntö on kuulemista ja optimointia — eikä neuvottelua. Emme esimerkiksi tietenkään “neuvottele” yritysverotusta yritysten kanssa vaan säädämme sen. Emmekä varsinkaan “neuvottele” rikoslakia rikollisten kanssa. Lainsäädäntö on aina “sanelua” siinä mielessä, että Eduskunnan säätämiä lakeja on kaikkien noudatettava. Eivät lait ole neuvottelukysymys eivätkä hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen erilaiset kannat ole “riita”. Ei valtiovallan tule riidellä vaan säätää lakeja, eikä valtiovallan tule antautua ulkoparlamentaarisen painostuksen edessä.

Minulle on ollut veret seisauttavaa havaita, että todella monet suomalaiset ajattelevat toisin.

Jos työlainsäädäntöä ei uudisteta tukemaan korkeampaa työllisyyttä, meillä ei ole mitään mahdollisuuksia rahoittaa hyvinvointilupauksiamme. Siksi hallituksen on otettava vastuu ja muistutettava kohteliaasti järjestöjä siitä, kenelle valta ja vastuu valtiosäännön mukaan myös työmarkkina-asioissa kuuluvat.

Laaja lakkoliike mitättömän pienestä uudistuksesta vuonna 2018 tuo mieleen 100 vuoden historiallisen kaaren ja Karl Marxin profeetallisen lauseen: “Historia toistaa itseään — ensin tragediana ja sitten farssina”. Tämä taitaa kuvata Suomen satavuotista historiaa sattuvasti. Sata vuotta sitten itsenäisyytemme alkoi sisällissodalla. Työväenliike nousi kiihotettuna laillista hallitusvaltaa vastaan, osin ehkä syystäkin tai ainakin senaikuisessa historiassa ymmärrettävin motiivein. Tuloksena oli hirvittävä tragedia. Ensin verinen sota, ja sitten voittajien terrori hävinneitä kohtaan — terrori, josta ketään ei myöhemmin syytetty.

Suomen sisällissota oli tavattoman raaka, eikä sitä mielestäni ole käsitelty riittävästi. Ja ei ehkä ole aivan kaukaa haettu ajatus, että se valtiovallan riittämätön legitiimisyys ammattiliittojen silmissä josta tässä kirjoitan, itse asiassa jossain määrin juontaa juurensa 100 vuoden takaisista käsittelemättömistä traumoista. Minä pidän tätä uskottavana selityksenä suomalaisten oudolle pelolle käsitellä yhteiskunnallisia “tabuja” kuten työehtosopimusten yleissitovuutta. Sisällissodan kokenut kansakunta ei uskalla päästää valloilleen erimielisyyden demoneja.

Ja siksi, historian kierolla tavalla, pikkureformin vuoksi absurdin uhmakkaana nouseva lakkoliike sopii aika hyvin Marxin virkkeeseen. Nytkään osa työväenliikkeestä ei hyväksy laillisen hallituksen valtaa ja nousee sitä vastaan — vaikka itse asia on liikuttavan pieni. Silloin tragedia, nyt farssi.

 

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!