Juhana Vartiainen

Elvytysvaihe ja kipuvaihe – talouspolitiikan asetelmat kesällä 2020

Vasemmiston ja keskustan hallitus on istunut vuoden ja koronaepidemia on runnellut taloutta. Tässä talouspolitiikan mietteitä ennen kesätaukoa. Kansanedustajalle ja valiokuntapuheenjohtajalle kevät on ollut työntäyteistä, kun sekä poikkeuslait sekä niiden purku on käsitelty valiokunnissa – talousvaliokunnassa, sosiaalivaliokunnassa, ja perustuslakivaliokunnassa, joiden kaikkien toimintaan minulla on ollut ilo ja velvollisuus osallistua. Siksi en ole tätäkään palstaa kyennyt päivittämään kovin säännöllisin väliajoin.

Talouden asetelma on monista aiemmista kriiseistäkin tuttu. Ekonomistit suosittelevat julkistalouden käyttämistä puskurina eli ”elvytystä” — rakenteellisen alijäämän kasvattamista — kun talous on    taantumassa. Suositukseen kuuluu myöhempi sopeuttamisvaihe, jonka aikana julkistalous saatetaan kestävälle uralle. Suositus on perusteltu esimerkiksi Vesa Vihriälän työryhmän ansiokkaassa raportissa. Raportti sisältää mallisimulointeja, jotka osoittavat, miten hyvä kehitysura voidaan saavuttaa jos nyt kriisin aikana todella ”elvytetään” mutta sitten siirrytään vahvistamaan julkistaloutta. Vihriälän raportin sivulta 80 kuvakaapattu taulukko valaisee asiaa.

Jos siis perusuralla sekä elvytetään että sopeutetaan, voidaan vuoden 2021 tuotannon tasoon vaikuttaa merkittävän elvyttävästi (3,3 prosentin kasvu 1,3 prosentin sijasta), mutta velka/bkt voidaan myös pysyttää alle 80 prosentissa. Taulukko osoittaa kuitenkin myös sen, miten lähellä olemme hyvinkin ikäviä kehitysuria, joissa velka/bkt nousee jo lähelle 100 prosenttia tai sen ylikin.

Tänä vuonna julkista alijäämää kasvatetaan roimasti, aina lähes 20 miljardiin euroon. ”Elvytys” siis todella toteutuu.

Julkistaloutta on puolestaan vahvistettava heti kun talouskasvu on taas päässyt käyntiin. Vahvistustarve on iso. Valtiovarainministeri Matti Vanhanen on puhunut 5 miljardin vahvistustarpeesta tällä vuosikymmenellä, jos mielimme pysäyttää velka/bkt-suhteen nousun. Tämä on kuitenkin vain minimitavoite, ja oma arvioni on, että olisi viisasta vahvistaa julkistaloutta enemmän. Julkisen talouden ennusteissahan oli vuodelle 2023 noin 5 miljardin alijäämä valtiolle ja kunnille jo ennen kuin koronakriisistä oli kuultukaan. Hoivatarpeet kasvavat rajusti tällä vuosikymmenellä samalla kun työikäisen väestön väheneminen jatkuu. Siksi sopeutustarve on vähintään 5 miljardia ja todennäköisesti enemmän — ellemme sitten halua ottaa riskejä ja antaa velkasuhteen nousta 100 prosenttiin. Pelkkä velkasuhteen stabiloiminen on sitäpaitsi hyvin kunnianhimoton tavoite, jos ei täsmennetä soveliasta velkasuhteen tasoa, jolle tähdätään. Velkasuhteen stabiloiminen muutaman vuoden päästä on jokseenkin helposti mahdollista, mutta uusien shokkien ilmaantuessa se velkasuhteen taso, johon tähdätään, nousee jatkuvasti.

Jokainen ymmärtää intuitiivisesti eron kahden erilaisen ruumiinpainotavoitteen välillä. Toinen sanoo: ”lopetan lihomisen”, ja toinen sanoo: ”lopetan lihomisen ja painan sen jälkeen aina 80 kiloa”. Edellinen on helppo saavuttaa mutta voi merkitä sitä, että ruumiinpaino konvergoi 100 kiloon tai 120 kiloon. Jälkimmäinen pakottaa laihtumaan kun paino ylittää 80 kg.

Miten uskottavaa on, että punamultahallitus kykenee vastuulliseen, julkistaloutta vahvistavaan politiikkaan? Vihriälän raportissa vaaditaan, että sopeutumistoimenpiteistä tulisi tehdä suunnitelma jo elvytyspolitikasta päätettäessä, ja sopeutuspäätöksiäkin olisi viisasta tehdä jo tämän vaalikauden aikana. Niiden ei tietenkään tarvitse astua voimaan vielä taantuman aikana, mutta uskottavuuden kannalta päätöksiä pitäisi tehdä jo vuonna 2021.

Miksi minun on vaikea uskoa, että hallitus kykenisi toimimaan tällä tavalla vastuullisesti? Eikö olisi kohtuullista antaa hallitukselle ”benefit of the doubt”, kuten anglosaksit sanovat — eli jos emme voi varmasti tietää, miten hallitus toimii, eikö kannattaisi uskoa sen viisauteen ja vastuullisuuteen? Eikö ole luontevaa odottaa, että hallitus kykenee julkistaloutta vahvistaviin päätöksiin, kun a) talous kasvaa, b) ennusteet eivät osoita taantumaa, ja c) julkistaloudessa on mittava rakenneongelma?

Ikäväksemme kuitenkin tiedämme, miten hallitus toimii tilanteessa, jossa talousennusteet osoittavat hyvää kasvua ja julkistaloudessa on rakennesopeutumisen tarve. Olemme jo saaneet siitä ensi käden havainnon — nimittäin vuodelta 2019 kun hallitus aloitti. Silloin vallitsi täsmälleen yllä kuvattu tilanne: a) talous kasvoi mukavasti, b) ennusteet eivät osoittaneet taantumaa, ja c) julkistaloudessa oli mittava rakenneongelma. Valtiovaranministeriön ennusteessa vallitsi nolla-suhdannekuilu koko hallituskauden ajan. Minkäänlaista taantumaa tai ”elvytystarvetta” ei siis vuoden 2019 tilanteessa ollut.

Näimme kuitenkin kevään 2019 hallitusohjelmaneuvotteluissa valitettavan selvästi miten vasemmiston dominoima hallitus toimi. Se lisäsi surutta menoja ja väitti rahoittavansa menolisäyksensä talouden suorituskykyä vahvistavilla rakenneuudistuksilla. Uudistusten suunnittelu dumpattiin työmarkkinajärjestöjen työryhmiin, joista ei sittemmin ole kuulunut yhtään mitään (viimeiset saamani tiedot viittaavat siihen, että työryhmät ovat kuolintilassa, ja perinteinen EK-SAK-STTK-Akava-kartelli on aloittanut omat rinnakkaisprosessinsa, joissa Suomen Yrittäjät tai virkamiehet eivät ole häiritsemässä sisäpiirin edunvalvontaa). Timo Harakan alun perin suurella metelillä perustamista työryhmistä ei minun saamieni tietojen nojalla ole tulossa ainuttakaan työllisyyttä pysyvästi vahvistavaa ehdotusta.

Osa pysyvistä juoksevien menojen lisäyksistä naamioitiin vasemmistohallituksen ohjelmassa ”tulevaisuusinvestoinneiksi” ja kerrottiin niiden rahoituksen tulevan omaisuuden myynnistä. Kaikki talouspolitiikan kepulikonstit käytössä.

Hallitus valitsi siis ensi töikseen ekspansiivisen, julkistalouden alijäämää lisäävän politiikan siinäkin vaiheessa, kun ennusteet povasivat pelkkää nousukautta. Siitä löytyy yllin kyllin kritiikkiä esimerkiksi Talouspolitiikan arviointineuvoston viimeisestä raportista. Kritiikkiä on kootu yhteen myös täällä.

Siksi minun on vaikea uskoa hallituksen talouspoliittiseen vastuuseen nytkään, niin paljon kuin valtiovarainministeri Vanhasta olenkin politiikkavuosieni aikana oppinut arvostamaan.

Myös politiikan megatrendit puhuvat fiskaalista kurinalaisuutta vastaan. Vaikka tulonjaolle ei Suomessa ole tapahtunut pariin vuosikymmeneen yhtään mitään, meilläkin näkyy jonkinlaisena tuontitavarana keskustelu kapitalismin eriarvoisuudesta ja usko kärjistyviin epäoikeudenmukaisuuksiin. Se tekee fiskaalisen vastuullisuuden vaikeaksi.

Jotkut houkat jopa ajattelevat, että julkisen talouden tasapainolla ei edes ole väliä koska ilmastovaje on niin paljon tärkeämpi ongelma.

Lisäksi Euroopan Keskuspankin rooliin julkistalouden kestävyysongelmien rahoittajana aletaan liittää täysin katteettomia odotuksia läpi Euroopan, eikä Suomi ole immuuni tälle kehitykselle. Se näkyy jo meidänkin eduskuntamme valiokuntakeskusteluissa — uskomuksena siihen, että setelipaino voi kattaa julkistalouden rakenteellisia alijäämiä. Kun kelpo talousvaliokuntamme huhtikuussa käsitteli Julkisen talouden suunnitelmaa (hieman ennen kuin Vihriälän ryhmä julkaisi oman raporttinsa), halusin lausuntoomme mukaan 2 virkkeen kappaleen, joka kertoisi tulevaisuudessa edessä olevasta julkisen talouden sopeuttamisurakasta. Virke-ehdotukseni oli seuraava (tämä ilmenee siis Kokoomuksen vastalauseesta):

”Suomen julkistaloudessa on akuutin kriisin jälkeen kuitenkin mittava alijäämä- ja kestävyysongelma. Sen ratkaisemiseksi ovat avainasemassa talouden potentiaalisen työllisyyden ja tuottavuuden kasvattaminen rakenteellisin tarjontauudistuksin sekä julkisin investoinnein mutta todennäköisesti myös menosäästöt ja verotulojen lisäys sekä veronkorotuksin että harmaan talouden karsimisen ja veropohjan vahvistamisen kautta.”

Valiokunnan vasemmisto-keskustan hallitusenemmistö torjui kuitenkin tällaisen kappaleen (kuten lausunnosta ilmenee), ja halusi sen tilalla sanoa:

”Julkisen talouden suunnitelman yhteydessä on lähtökohtaisesti huomioitava koronakriisin aiheuttamat muutokset myös kansainvälisissä ja eurooppalaisissa talous- ja rahapolitiikkaa määrittävissä instituutioissa. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota keskuspankkien entisestään kasvavaan rooliin taloudessa, julkisen velanhoidon uusiin mekanismeihin ja euroalueen kasvu- ja vakaussopimuksessa mahdollisesti tapahtuviin merkittäviinkin muutoksiin.”  

Toisin sanoen, talousvaliokunnan vasemmisto-keskusta-hallitusenemmistö todella uskoo, että EKP rahoittaa Suomen julkistalouden alijäämät. Itselläni nousi tukka pystyyn tästä valiokuntamme alennustilasta. Onneksi Vesa Vihriälän arvovaltainen ryhmä pian tuon keskustelun jälkeen vakiinnutti käsityksen, jonka mukaan sopeutumisvaihekin tarvitaan.

Joka tapauksessa nyt näyttää vasemmiston parissa vahvistuvan käsitys siitä, että velkaongelmat kasvavat niin mittaviksi, ettei niitä edes kannata yrittää ratkaista normaalilla hyvällä taloudenpidolla ja että Euroopan Keskuspankki alkaa rahoittaa Suomenkin julkistaloutta. Tämä on kuitenkin perustavanlaatuinen väärinkäsitys. Keskuspankki voi tunnetusti rahoittaa valtiontaloutta, jos se on suhdannepoliittisesti perusteltua, eikä tässä ikivanhassa ajatuksessa ole mitään uutta, vaikka sitä joskus kutsutaankin ”moderniksi rahateoriaksi” (Modern Monetary Theory). Setelirahoitus voi olla perusteltua, jos taloudessa on taantuma eli voimavarojen käyttöaste on alhainen ja valtiovallan on vaikeaa rahoittaa itseään vapailta markkinoilta. Tämä on ymmärretty jo noin 80 vuoden ajan.

Setelipaino ei kuitenkaan ratkaise julkistalouden rakenteellista eli reaalitaloudellista ongelmaa, eli sitä, että emme suoriudu hyvinvointilupauksistamme vaikka meillä vallitsisi täystyöllisyys. Setelipainossa ei paineta hoitajia eikä opettajia, ja jos keskuspankkirahoitusta jatketaan riittävän kauan siinäkin vaiheessa kun työttömyysaste on jo laskenut rakenteelliselle tasolleen, tulemme näkemään uudelleen inflaation kiihtymisen ja Phillipsin käyrän nousevan haudastaan.

Onneksi meillä kuitenkin on itsenäinen keskuspankki EKP.

Oikeasti tarvitsisimme roimia työllisyyttä lisääviä uudistuksia ja paljon lisää maahanmuuttoa. Pelkään että Suomi ei tähän kykene. Vasemmisto estää edelliset ja persut jälkimmäisen. Poliittista keskustelua seurattuani en siksi ole toiveikas hallituksemme vastuullisuuden suhteen. Mutta jälleen kerran — olen oikein mielelläni väärässä.

Hyvää kesää kaikille.

 

 

 

 

 

 

Tilaa Juhanan uutiskirje

Liity Juhanan sähköpostilistalle! Saat ilmoituksen uusista kirjoituksista suoraan sähköpostiisi.

Mitä mieltä sinä olet?

3 kommenttia artikkeliin Elvytysvaihe ja kipuvaihe – talouspolitiikan asetelmat kesällä 2020

  1. Pekka T sanoo:

    Elvytyksenä voidaan pitää toimenpiteitä, jotka (lähes) välittömästi aktivoivat muuten käyttämättömiä resursseja. Olen ymmärtänyt, että hallituksen menolisäyksistä varsinaista elvytystä on varsin vähän, koska toimenpiteet käynnistyvät hitaasti ja mahdollisesti kohdistuvat täsmälleen väärin seuraavaan (toivottavasti tulevaan) nousuun.

  2. Kari Hämäläinen sanoo:

    Hyvä kirjoitus taas Juhanalta muistaa talouden kurinalaisuuden tärkeys kaikissa olosuhteissa: elvytyksenkin aikana on oltava roadmap laittaa tulot ja menot tasapainoon. Tämä vastuullisuus on parasta hyvinvointipolitiikkaa ja velvollisuutemme kantaa huolta lastemme paremmasta huomisesta.

    Velkarahalla on mukavaa jakaa hyvää sinne ja tänne, mutta vastuullinen taloudenpito edellyttää myös sitoutumista tasapainottaa reaalitaloutemme ja huolehtia velkasuhteen korjaamisesta.
    Menopäätökset pitäisi aina pystyä perustelemaan uskottavilla reaalitalouden rahoituspäätöksillä. Ilman jälkimmäisiä ei saisi toteuttaa edellisiäkään. Tämä tuo vastuullisuutta päätöksentekoon ja harkintaa uusien menokohteiden valintaan ja mitoitukseen.

    Aikaisemmin ymmärrettiin, että löysä rahapolitiikka voi aiheuttaa vakavan inflaatiokierteen, mutta vaikka EKP pumppaa rahaa edelleen satoja miljardeja euroja markkinoille, on korkokanta negatiivinen ja inflaatio matala. Näin on jatkunut kohta kokonaisen vuosikymmenen. Setelirahoitus pyörii laakerit punaisena , mutta suurin pelko on deflaatio. Elämme erikoisia aikoja ja toivottavasti tämä kupla ei räjähdä käsiimme hallitsemattomana tapahtumaketjuna.

    Myös siksi reaalitalouden hoitaminen myös pitkällä aikajänteellä kuuluisi näkyä jokaisen suomalaisen ja vastuullisesti toimivan hallituksen ohjelmassa ja keskiössä omalla vahtivuorollaan.

  3. Mikko sanoo:

    Koen että on naurettavaa, kun Kokoomuksen edusta paasaa täällä velkaantumisesta ja vastuullisuudesta vaikka on ollut hallituksessa vuodesta 2007 – 2019. Yhteensä 12 vuotta! (Sitä ennen 1987-2003.) Ja mitään parannusta ette ole saaneet aikaiseksi tuona aikana. Te itse tuplasitte valtion velan tuona aikana. Siinä toki oli finakriisi päällä, mutta ette myöskään tehneet mitään rakenneuudistusten eteen. Suunnittelitte, mutta ette tehneet.

    Kokoomus on täysin suurpääoman ja pankkien puolue. Ei teitä pienyrittäjät kiinnosta. Kokoomuksen tavoite on vain tuottaa lainsäädäntö, jossa yrittäjillä on mahdollisimman tukalat oltavat, jotta ne saadaan suuryritysten liekanaruun. Tämä on perintöä torppari ajoilta ja joka jatkui kun Nokian piti saada alihankkijat ruotuun.

    Kokoomus ei myöskään aja veronmaksajan asiaa. Te olette jatkuvasti nostaneet veroja, sen sijaan että olisitte laskeneet niitä.
    Politiikkanne on lähes yhtä vasemmistolaista kuin Demareilla. Teidän politiikkanne on ihmisen onnellisuuden kannalta oikeastaan kaikista vahingollisinta, koska te vaaditte pitkää työpäivää, mutta ei siitä jäisi kuitenkaan sen enempää käteen.
    Miksi luulette ettei suomalaista työteko huvita? Katsokaa kuinka paljon veroprosentti nousee, kun tuloja tulee lisää. Ei paljoa kannata tehdä!

    Sen sijaan, että Kokoomus oikeasti ajaisi uudistuksia se pyrkii luomaan kateutta ympärilleen. Tästä esimerkkinä apteekkiuudistus, jossa Kokoomus leimaa apteekkarit roistoiksi.

    Suomeen tarvitaan yrittäjien puolue, joka aidosti ajaa yrittäjien ja palkansaajan etuja. Sen aika on nyt.

    Lähteet:
    Kokoomus hallituksessa: https://valtioneuvosto.fi/tietoa/historiaa/hallitukset-ja-ministerit/raportti/-/r/v4/8
    Julkinen velka: https://findikaattori.fi/fi/44

    Terveisin entinen äänestäjä. Enää en Kokoomusta äänestä ennen kuin olette luoneet puolueohjelman joka oikeasti on työtä tekevän puolella (= veron alennukset).