Juhana Vartiainen

Lauantaiblogi: kaksi pikku mietettä viikon varrelta – media ja asiantuntijuus sekä työllisyysreformit ja suhdannepolitiikka

Lainvalmistelu, oikeuskanslerin asema, ja moderni mediayhteiskunta

Julkisuuteen on tullut sähköpostikirjeenvaihtoa, joka osoittaa oikeuskanslerin Tuomas Pöystin neuvoneen hallitusta liikkumisrajoituslainsäädännön valmistelussa ja peräti ohjanneen sitä, miten pääministerin ja muiden ministerien olisi viisasta perustella lakia julkisuudessa. Tämän on nähty tehneen oikeuskanslerista ”kruununjuristin” ja hallitustiimin jäsenen. Hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää katsoo oikeuskanslerin toimineen epäsopivalla tavalla.

Oikeuskanslerin tehtävä on valvoa hallituksen toimien laillisuutta, puolueettomana asiantuntijana. Pöystin saama kritiikki lienee siksi perusteltua. Jupakka nostaa mieleen kuitenkin jo kauan hautomani pohdinnat siitä, miten vaikeaa nykymaailmassa on erottaa puolueettoman asiantuntijan roolia ja päätöksiä yleisölle perustelevan päättäjän roolia. Kaikki päätökset tehdään nykyään mediajulkisuudessa ja niiden perustelujen on kestettävä raivokas kritiikki. Siksi kuka tahansa asiantuntija, joka valmistelee päättäjälle päätöksiä, joutuu myös miettimään niitä perusteluja ja sitä retoriikkaa, jolla päättäjä pärjäisi julkisuudessa. Siksi asiantuntijatoiminnassakin ja asiantuntijan ajatusketjuissa on luontevasti mukana se, millaisella retoriikalla päätöksiä on perusteltava. Jos asiantuntija jättää päättäjälle pelkän muistion siitä, mikä on päätöksen sisältö, päättäjäparka ei ole vielä kovin hyvin varustettu nykyaikaisen mediayhteiskunnan raivokkaan retoriseen riepotteluun. Kaukana ovat ajat, jolloin asiantuntijavirkamiehelle riitti kertoa päättäjälle, mitä pitää tehdä, ja kumpikin saattoi luottaa siihen, että hallituksen ja viranomaisen auktoriteetti riittää päätöksen motivoimiseksi julkisuudessa.

Siksi ei minusta ole yllättävää, että huippulahjakas ja osaava Pöysti on tullut ottaneeksi tällaistakin roolia. Mielessäni ovat aiemmat kokemukseni Ruotsista, jossa johdin yhteiskunnallisesti kiistanalaista ja korkeaprofiilista Palkkaraporttia (Lönebildningsrapporten), joka ohjasi tiedollisesti palkkaneuvottelujen kulkua. Sen sisältöä suunnitellessa oivalsi pian, että raportin analyysiosista lähtien oli mietittävä myös sitä, millaisilla argumenteilla raporttia perustellaan kolmen kuukauden kuluttua siintäneessa tiedotustilaisuudessa. Opin omaksi työskentelytavakseni sen, että ajattelin prosessissa jo varhain tiedotustilaisuuden esityskalvoista taaksepäin: mitä haluamme esityskalvoissa sanoa, millaisella raportilla sen perustelemme, millainen kvantitatiivinen analyysi juuri sellaisen raportin luo – ja miten työt jaetaan tiimin kesken kun tästä alkoi olla käsitys.

Siksi minusta ei ole yllättävää, että valtiosäännössä tarkoitettu puhdas lainvalvonnan asiantuntijuus joutuu Suomessa nyt koetukselle.

Hystereesi, SDP ja hallituksen työllisyyspolitiikka

Toinen mietelmäni koskee hallituksen työllisyysreformeja – tai oikeastaan niiden puutetta. Hallitus on periaatteessa, käsittääkseni Keskustapuolueen vaatimuksesta, sitoutunut siihen, että tehdyt roimat menolisäykset (siis jo ennen koronaa) rahoitetaan uudistuksilla, jotka lisäävät työllisyyttä pysyvästi. Tämä on periaatteessa aivan järkevä logiikka, jota toivon tulevienkin hallitusten noudattavan. Meillä on valtava kestävyysvaje, jonka voi nitistää vain systemaattisesti työssäkäyntiä lisäämällä.

Hallitus on käsittääkseni periaatteessa sitoutunut siihen, että ensi viikolla alkavassa ”puoliväliriihessä” tehtäisiin uusia päätöksiä, jotka lisäisivät työllisyyttä 20-30 tuhannella, siis pysyvästi. Tätä on ainakin Keskusta vaatinut, ja hyvä niin. 20 tuhattakin olisi hieno saavutus. Suomessa on työllisiä noin 2,5 miljoonaa ja 20 000:n pysyvä lisäys olisi siis 0,8 prosenttia siitä. Yhden puoliväliriihen saavutuksena se olisi hyvä, hallitukselta, joka on jo tehnyt periaatepäätöksen työttömyyseläkeputken poistamisesta.

Työllisyyden pysyvä lisääminen julkistaloutta vahvistavalla tavalla edellyttää kuitenkin päätöksiä, joista vasemmisto ei pidä, kuten tämän palstan lukijoille lienee käynyt selväksi. Viime päivinä mediassa olleiden tietojen mukaan hallituksen vasemmisto tekee ilmeisesti taas kaikkensa kiertääkseen tämän 20-30 tuhannen työllisyyslupauksen. Jos iltapäivälehtien tiedot pitävät paikkansa, hallituksen vasemmistopuolueet haluaisivat laskea ”työllisyystoimiksi” myös sen elvytyspolitiikan, jolla pandemian aikana on pidetty yllä kokonaiskysyntää. STTK:n heterodoksiekonomistiin nojaten ilmeisesti väitetään, että koska elvytyspolitiikalla saattaa olla pysyviä työllisyysvaikutuksia — työttömyyden pitkittymiseltä vältyttäessä — hallituksen ultrakeveä finanssipolitiikka olisi jo sellaisenaan laskettava ”työllisyystoimeksi” eikä uusia päätöksiä tarvittaisi. Ilmeisesti on vedottu ns. hystereesiargumenttiin.

Tällaiset väitteet ovat suorastaan filunkipolitiikan jatkokurssin sisältöä. Hystereesi-hypoteesi on toki uskottava ja se on saanut jonkin verran empiiristäkin tukea. Hystereesillä (kreikasta: hysteros= kohtu, historia) tarkoitetaan sitä, että suhdannevaihteluista saattaa jäädä pysyvää jälkeä talouden rakenteelliseen suorituskykyyn, yleensä kielteiseen suuntaan. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa sitä, että syvän taantuman aikana noussut työttömyys syrjäytttää osan työttömistä pysyväksi eikä työllisyys enää nouse taantumaa edeltävälle tasolle. Siksi neuvokas elvytyspolitiikka todella voi vähentää taantuman aiheuttamaa vahinkoa talouden suorituskyvylle.

Mutta – tämän käyttäminen perusteluna sille, ettei tarvitsisi tehdä työllisyysreformeja, on niin epärehellistä, että pahaa tekee. Koko työllisyystavoite on alun perin johdettu siitä, että emme saa julkistalouttamme kuntoon ellei työssäkäynti lisäänny. Siksi on arvioitu, että työllisyysasteen on noustava ainakin 78 prosenttiin. Se, että koronan aikaisella elvytyksellä vältetään ylimääräinen rakenteellisen työllisyyden pysyvä heikkeneminen, ei tietenkään ole perustelu sille, että alkuperäisessä työllisyyden lisäämisen tavoitteesta tingittäisiin.

Vertauksena voi esittää: jos henkilääkärini vaatii minua parantamaan peruskuntoani, ja sairastun seuraavalla viikolla flunssaan ja paranen siitä, voinko kuitata hänen vaatimuksensa sanomalla: ”kuntoni parani kuin kuumeeni laski 39 asteesta 37 asteeseen”.

Ainakin Iltalehden mukaan hallitus aikoo kuitenkin toimia juuri näin:

”ltalehden tietojen mukaan hallitus aikoo käyttää juuri Lainàn blogissa mainittuja laskelmia puoliväliriihessä mitatessaan omaa onnistumistaan työllisyystoimissa.”

Toistan varmaan itseäni, mutta minusta on murheellista, että vasemmisto on vajonnut tällaiseen  älylliseen ja eettiseen alennustilaan. Kaikki mahdolliset kepulikonstit käytetään, jotta tarpeellisten päätösten tekeminen voitaisiin välttää. Eikö olisi paljon rehellisempää myöntää, että hyvinvointivaltion rahoittaminen edellyttää koviakin rakennepäätöksiä – ja tehdä ne päätökset, ilman että kierrellään ja keplotellaan iankaikkisesta iankaikkiseen?

Voisin sen jälkeen katsoa aiempaa puoluettani paljon kunnioittavammin silmiin.

Tilaa Juhanan uutiskirje

Liity Juhanan sähköpostilistalle! Saat ilmoituksen uusista kirjoituksista suoraan sähköpostiisi.

Mitä mieltä sinä olet?

2 kommenttia artikkeliin Lauantaiblogi: kaksi pikku mietettä viikon varrelta – media ja asiantuntijuus sekä työllisyysreformit ja suhdannepolitiikka

  1. Tuomo Pentikäinen sanoo:

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Mitä Pöystin mielestäsi olisi pitänyt tehdä? Helpoin vastaus tietenkin on, että olisi vain pitäytynyt laillisuusvalvojan roolissa ja ollut antamatta neuvoja.

    Mutta eihän se optimaalista olisi, koska onhan tietenkin järkevää, jos lainvalmistelijat saavat relevanttia huippukonsultaatiota. Mutta näetkö mitään mallia, jossa tämä voisi toteutua ilman, että oikeuskanslerin riippumattomuus vaarantuu?

  2. M sanoo:

    Marin puhuu jatkuvasti jostain ”päätösperäisistä” työllistyneistä 2030 mennessä esim. ”nostimme tavoitteen 80 000:een 2030 mennessä” tms medioissa. Siis noin 10 vuoden päähän.

    Muut hallitukset aina puhuivat työllisyystavoitteensa % hallituskauden 4v loppuun mennessä.
    Iso sumutus jos nyt olen oikein Marin/Rinne puheita oikein ymmärtänyt?