Menneellä viikolla julkistettiin useita kiinnostavia raportteja ja kannanottoja. Valtiovarainministeriö julkaisi odotetun virkamiespuheenvuoronsa julkisen talouden näkymistä. Se raamittaa toivottavasti puolueiden vaaleissa esittämiä tulevaisuuden kaavailuja. Meillä on edelleen noin 10 miljardin kestävyysvaje eli tulevaisuuden kasvavista, ikääntymiseen liittyvistä menoista ja työvoiman pienenemisestä aiheutuva julkisen talouden heikkeneminen. Sitä ei tarvitse lääkitä hetkessä kuntoon, mutta jo ensi vaalikaudella on vahvistettava julkistaloutta nykyisestä. Ikäsidonnaiset menot alkavat näet 2020-luvun jälkipuoliskolla kasvaa nopeasti, ja emme halua joutua siinä tilanteessa paniikinomaisiin säästöihin.

Kirjoitin tässä blogissa samasta asiasta tammikuussa, ja esitin tuolloin, että ensi vaalikaudella vahvistettaisiin julkistaloutta esimerkiksi 4 miljardilla eurolla, sekä säästöin että työmarkkinareformein. Huomaan ilokseni, että virkamiehet ovat koko lailla samoilla linjoilla. Virkamiespuheenvuorossa esitetään julkistalouden vahvistamista ensi vaalikauden aikana 2 miljardin suorilla säästöillä tai veronkorotuksilla. Lisäksi suositetaan uudistuksia, jotka nostavat työllisyysasteen 75 prosenttiin vuoden 2025 mennessä. Nämä reformit tuovat työllisyysasteen nousun kautta noin toisen 2 miljardin vahvistuman julkistalouteen. Näillä 4 miljardilla olisi jo otettu aimo askel kohti 10 miljardin vajeen kattamista.

Sote-uudistus toivottavasti tuo säästöjä, mutta ne ovat todella epävarmoja. Sote-menot kasvavat joka tapauksessa, ja niiden pitääkin kasvaa, kun suuret vuosina 1947-52 syntyneet ikäluokat tulevat paljon hoitoa ja hoivaa edellyttävään ikään.

Viime kädessä työllisyyden lisääminen on ainoa kestävä ja tepsivä keino, jolla julkistaloutemme krooniset ongelmat saadaan hallintaan. Käsittelen tätä tematiikkaa lähemmin 27.2. ilmestyvässä uudessa kirjassani!

Äänestäjien on hyvä tiedostaa, että vastuullinen enemmistöhallitus tulee varmasti ottamaan valtiovarainministeriön raamin uuden ohjelmansa lähtökohdaksi. Ken tätä epäilee, voi palauttaa mieleen mitä tapahtui vuoden 2015 vaaleissa. Ennen vaaleja ärhenneltiin ankarasti Valtiovarainministeriön virkamiesten näkemykselle, mutta vaalien jälkeen se otettiin itsestään selvästi talouspolitiikan lähtökohdaksi — ja hyvä niin. Virkamiespuheenvuoro tuo äänestäjälle tervetullutta kuluttajansuojaa.

Uusia tuulia maatalouspolitiikkaan

Toinen tärkeä avaus oli selvitysmies, vuorineuvos Reijo Karhisen maa- ja metsätalousministeriölle laatima raportti. Se on kerrassaan tervetullut ja uutta luotaava avaus paikallaan seisoneeseen maatalouspolitiikkaamme. Olen kirjoittanut maatalouspolitiikan ongelmista aiemmin tällä blogisivulla.  Avokätinen ja edunvalvontaan perustuva tukipolitiikkamme on tehnyt Suomen maataloudesta Euroopan heikoimmin kannattavan. Kun kannattavuuden ongelmiin on aina tarjottu ratkaisuksi veronmaksajan tukea, ei ole yllättävää, että uudistumispaine on ollut vähäinen ja tuemme edelleenkin aivan turhaa ja kannattamatonta näennäisviljelyä.

Reijo Karhinen on vakavasti huolissaan Suomen elintarvikeketjusta. Niin tuleekin olla. Kun ilmasto muuttuu, luonnon monimuotoisuus vähenee ja maapallon väestö kasvaa, on selvää, että haluamme myös Suomessa ja Pohjolassa olevan elintarviketuotantoa. Se ei kuitenkaan onnistu, ellei tämäkin elinkeino ole mukana markkinakilpailussa. Yrittäjäriski ja kilpailu pusertavat esiin innovaatiot, korkeamman tuottavuuden ja kuluttajia miellyttävät tuotteet. Suomessa on uskomattoman kauan tyydytty hokemaan, että puhtaat elintarvikkeemme ovat maailman parhaita, kokonaan unohtaen että vapaassa yhteiskunnassa kuluttaja — niin suomalainen kuin ulkomainen — onneksi ratkaisee, mikä on maailman parasta laatua ja hintaa.

Reijo Karhinen sanoo selvästi sen, mitä maatalouspoliitikot ovat uskaltaneet sanoa vain kahden kesken: on korkea aika lopettaa tehottoman näennäisviljelyn tukeminen. Osa tiloista tulee lopettamaan, ja hyvä niin. Tukitoimet pitää suunnata sellaiseen toimintaan, joka tähtää oikeasti kannattavaan, kuluttajalähtöiseen ja innovatiiviseen tuotantoon.

Kehotan kaikkia tutustumaan Karhisen raporttiin ja toivon, että se on keskeinen lähtökohta niin Suomen EU-puheenjohtajuudelle kuin tulevan hallituksen maatalouspolitiikan linjanvedoille.

Sosiaaliturvan tulevaisuudenkuvat selkenevät — Tanskan suuntaan!

Viikon kolmas teema on ollut perustulo. Suomen Keskusta julkaisi näkemyksensä sosiaaliturvan uudistamisesta, Vihreät samoin. Lisäksi perustulokokeilun vuoden 2017 aineistosta julkaistiin alustavia tutkimustuloksia.

Keskustan “perustulo” on hyvin samantapainen rakennelma kuin oman puolueeni Kokoomuksen yleistuki. Se yhdistää nykyisiä tukimuotoja ja edellyttää, että saaja on työmarkkinoiden käytettävissä. Kuten Keskustan kannanotossa sanotaan:

“Tuen vastineeksi on oltava työelämän käytettävissä kunkin työ- ja toimintakykyisyytensä mukaisesti. Eräs perusteltu lähestymistapa olisi toimia samoin kuin ansiosidonnaisen työttömyysturvan osalta.”

Tässä ei todellakaan puhuta perustulosta vaan vastikkeellisesta sosiaaliturvasta, vaikka Keskusta “perustulo”-sanaa käyttääkin. Suomen Keskustan kannanotolle on irvailtu, koska se vääristää käsitteitä. Kritiikki on sinänsä totta, mutta toivon, että irvailu jää lyhyeksi. On kerrassaan tervetullutta, että Suomen kolme suurinta puoluetta ovat jokseenkin samoilla linjoilla sosiaaliturvan uudistamisesta (demaritkaan eivät kannata vastikkeetonta perustuloa). Kun sosiaaliturvaan liittyy velvoite hakea työtä ja sitä tukevat palvelut, sosiaaliturvan taso voi olla verrattomasti korkeampi kuin mikään vastikkeeton perustulo. Siksi mallia pitää hakea Tanskasta, jossa työttömällä on hyvä työttömyysturva, mutta työttömyydestä patistetaan nopeasti takaisin työhön. Tämä edellyttää Suomessa merkittäviä työmarkkinoita vapauttavia uudistuksia ja lisäresursseja työvoimahallintoon.

Keskustan sosiaaliturva-kannanotto ilahdutti siksi minua suuresti muttei kuitenkaan täysin yllättänyt. Olen nimittäin voinut Kokoomuksen edustajana noin puolentoista vuoden ajan osallistua valtiosihteeri Paula Lehtomäen johtamaan Toimi-hankkeeseen. Se on ollut yhteisparlamentaarinen ponnistus, jossa on kaikkien puolueiden ja työmarkkinajärjestöjen edustajien kesken ja tutkijoiden myötävaikutuksella kartoitettu sosiaaliturvan uudistuksen vaihtoehtoisia etenemissuuntia. Suhtauduin tällaiseen konsensus-idealismiin alun perin skeptisesti, mutta Lehtomäki ja hankkeen pääsihteeri Liisa Heinämäki ovat johtaneet sitä mallikkaasti, ja Toimi-hankkeen työ on todella piirtänyt seuraavalle hallitukselle uudistuksen vaihtoehtojoukkoa. Olemme yhdessä oppineet paljon. Kaltaiselleni kovapintaiselle ekonomistillekin on tullut kerrassaan selväksi, että työnteon kannustinten kannalta raha ratkaisee vain osittain ja työttömän ja varsinkin vajaakuntoisen työttömän kannalta hyvät palvelut ovat keskeinen taloudellisen kannustimen täydentäjä. “Velvoittavuutta” ei ole ilman että työtön myös saa apua ja tukea.

Toimi-hankkeessa on jopa pikku hiljaa syntynyt jonkinlaista konsensusta sen näkemyksen taakse, että hyvä sosiaalipolitiikka perustuu työmarkkinakelpoisuuden edistämiseen ja sitä tukeviin palveluihin, eikä puhdas perustulo ole järkevä uudistuksen suunta. Siksi Keskustan kannanottokaan ei täysin yllättänyt, vaikka puolueella on selvästi tunteellista halua pitää kiinni “perustulo”-sanasta, ehkä siksikin, että puolue on vanhastaan edustanut universalistista, työmarkkinajärjestöistä riippumatonta sosiaaliturvan kehityslinjaa. Muista puolueista kiitän erityisesti Toimi-hankkeessa aktiivisesti mukana olleita Katri Kulmunia (Keskusta), Anna Kontulaa (Vasemmistoliitto) ja Asmo Maanselkää (KD) rakentavista ja kriittisistä keskusteluista. Jotenkin outoa on, etteivät perustuloa kovasti esillä pitäneet Vihreät ole edes käytännössä osallistuneet Toimi-hankkeen työhön, ensimmäistä ja viimeistä kokousta lukuunottamatta. Eikö oppositiopuolueella tulisi nimenomaan olla tällaiseen aikaa?

Perustulokokeilun alustavia tuloksia

Viime viikolla julkaistiin myös alustavia tuloksia perustulokokeilusta. Ne koskivat vain vuotta 2017. Keskeinen tulos oli, että perustuloa saaneiden pitkäaikaistyöttömien ja muiden pitkäaikaistyöttömien välillä ei ollut mitään eroa työllistymisen todennäköisyydessä tai ansaituissa palkkatuloissa. Perustulokokeilussa olevien tilannehan erosi kahdella tavalla muiden, “tavallisten” pitkäaikaistyöttömien tilanteesta. Heidät ensinnäkin vapautettiin työvoimahallinnon aktiivisuusvelvoitteista eli jätettiin rauhaan. Tämä heikentää koejoukon työllistymisen todennäköisyyttä. Toisaalta he saivat pitää perustulonsa, vaikka hankkisivatkin ansiotuloja. Tämä lisää työllistymisen kannustimia. Koska lopputuloksissa ei havaittu eroa, nämä vastakkaiset voimat kumoavat toisensa. Miten vahvoja nämä voimat ovat, tähänastinen analyysi ei kerro. Kun myös vuoden 2018 aineistoa tutkitaan, kokeilun tuloksista saadaan varmasti enemmän tietoa. Vuosi 2018 on sikälikin mielenkiintoinen, että sen aikana oli jo voimassa aktiivimalli, joka patisti vertailujoukon työttömiä töihin, kun taas perustulokokeilu-työttömät oli luonnollisesti vapautettu myös aktiivisuusvelvoitteesta. Siksi vuoden 2018 tuloksia on syytä odottaa mielenkiinnolla. Olen kirjoittanut tästä juonikkaasta tutkimusasetelmasta aiemmin blogissani täällä.

On aika uudistaa, ei ikuisesti kokeilla

Vasemmistoliitto ja vihreät ovat toivoneet, että perustulokokeilua jatkettaisiin ja laajennettaisiin. Kaikki eivät selvästikään ole ymmärtäneet, että kokeilu oli tiedonhankkimista varten eikä mikään perustuloliikkeen sillanpääasema. Jahka vuoden 2018 aineistokin on analysoitu, tiedämme toivottavasti hieman enemmän pitkäaikaistyöttömien käyttäytymisestä.

Suomen sosiaaliturva on Pohjoismaiden passivoivin ja erityisesti toimeentulotuen laaja käyttö on katastrofaalinen epäonnistuminen. Siksi on aika tarttua toimeen ja uudistaa. Toimi-hanke antaa sille hyvät suuntaviivat. Aivan ensimmäiseksi on tuotava toimeentulotuen yhteyteenkin työmarkkinoille puskeva palvelu- ja velvoitepaketti. Samalla on alettava miettiä, miten tukia todella yhdistellään.

Jos jotain kokeillaan, kokeillaan perustiliä!

On kuitenkin yksi uudistussuunta, jota todella kannattaa kokeilla, samalla kun sosiaaliturvaa lähdetään uudistamaan. Se on Elina Lepomäen ansiokkaasti esillä pitämä perustili. Perustili tarkoittaa jokaisen kansalaisen omaa sosiaaliturvan pottia, josta tämä voi rahoittaa opintojensa ja työttömyytensä aikaisen toimeentulon ja jota voi puolestaan omalla työllään kartuttaa. Kun jäädään eläkkeelle, tili muuttuu omaksi varallisuudeksi. Perustili on teoreettisesti nerokkain ratkaisu sosiaaliturvan kroonisiin kannustinongelmiin.

Perustiliä olisi ehkä mahdollista kokeilla niin, että arvottaisiin osalle 18-vuotiaiden kohortista Kansaneläkelaitokseen laskennallinen, esimerkiksi 10 000 tai 20 000 euron “potti”. Koehenkilöt voisivat käyttää sitä opintojensa ja työttömyysturvansa rahoittamiseen ja kartuttaa sitä omilla ansiotuloillaan. Potista voisi nostaa esimerkiksi enintään 1000 euroa kuukaudessa. Jos tili olisi kulutettu nollaan, koehenkilö muuttuisi tavalliseksi sosiaaliturvan asiakkaaksi, jota koskevat tavanomaiset velvoitteet. Olisin itse aika utelias sen suhteen, miten nämä henkilöt toimisivat.

Tiedän, että jotkut Vihreät ja vasemmistolaiset suhtautuvat perustiliin epäilevästi, ehkä siksi, että sitä ovat lanseeranneet Libera-ajatuspaja ja uusklassiset taloustieteilijät. Jos perustiliä ajattelee tarkemmin, sen pitäisi miellyttää jokaista vastikkeettoman perustulon ystävää. Perustilihän ei nimittäin ole mitään muuta kuin polkuriippuvainen perustulo — eli perustulo, jolla on yhteenlaskettu käyttöyläraja. Jos perustulon kannattaja oikeasti uskoo, että perustulo aktivoi ihmisen tekemään paljon työtä ja ansaitsemaan, hänellä ei ole mitään syytä vastustaa perustiliä, joka mahdollistaa juuri tällaisen yksilöllisen kukoistuksen ja byrokratiasta vapautumisen. Ja siinä tapauksessa perustilit karttuvat, eivätkä hupene nollaan. Perustilikokeilu olisi siksi täsmälleen se jatko perustulokokeilulle, jota perustulon ystävät ovat toivoneet.

 

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Edellinen kirjoitusSeuraava kirjoitus

Kirjoitukseen on jätetty 7 kommenttia

7
  1. Voisiko Suomessa ottaa käyttöön Saksan mallin vapaasta verottomasta ansainnasta n. 450e/kk. Sen voisi jokainen, tuloista riippumatta ansaita. Minijob, Nebenjob.

  2. “Tuottavuuden ja tehokkuuden tavoittelun näkökulmasta tuotantopanosten paaluttaminen on huono lähtökohta. Se tuo mieleen sen, miten Neuvostoliiton alkuvaiheissa mitattiin tuotannon onnistumista käytetyn raaka-aineen määrällä. Kun onnistumisen mittari oli käytetty rauta tonneissa, rautasängyistä tuli painavia, kuten voi arvata”, Vartiainen kirjoittaa blogissaan.

    -Ei tullut sitten mitään muuta mieleen?

  3. Kiitos kirjoituksesta, oli mukava lukea aamukahvin lomassa. Nostaisin kestävyysvajeeseen ja työllisyysasteeseen liittyen yhden asian esiin, jota ei ole viime aikojen keskustelussa nähdäkseni juurikaan huomioitu: eläkeuudistuksen.

    Huoltosuhteen heikkeneminen hidastuu seuraavana kahtena vuosikymmenenä. Nyt 15-64 -vuotiaiden osuus väestöstä on 62 %, Tilastokeskuksen marraskuisen väestöennusteen mukaan osuus tulee vuonna 2030 olemaan 60 % ja vielä 2040 sama n. 60 %. Jotta työllisten osuus väestöstä pysyisi samana, työllisyysasteen pitäisi siis nousta nykyisestä 72,5 prosentista 75 prosenttiin. Eläkeuudistus tulee nostamaan 55-64 -vuotiaiden työllisyyttä huomattavasti ja vaadittava työllisyysasteen nousu tapahtuu osittain jo tätä kautta.

    Vuoden 2045 jälkeen huoltosuhde alkaa heiketä uudelleen ja vuonna 2070 15-64 -vuotiaiden osuus väestöstä tulee ennusteen mukaan olemaan n. 55 %, mikä edellyttäisi jo n. 82 prosentin työllisyysastetta. Tässä vaiheessa eläkeikä on noussut niin paljon, että 65-74 -vuotiaistakin huomattava osa on töissä. Tämä tarkoittaa sitä, että 15-64 -vuotiaiden työllisyyden ei tarvitse yltää tuonne 82 prosentin tasolle, koska 65-74 -vuotiaat kantavat osan taakasta. Pitäisikin pikkuhiljaa alkaa seurata tarkemmin myös 15-74 -vuotiaiden työllisyysastetta.

    Huoltosuhteen heikkenemistä ei siis kannata tuijottaa suoraan, vaan pitäisi huomioida se, että jatkossa 55-64 -vuotiaista (ja 65-74 -vuotiaista yhä suurempi osa tulee olemaan aktiivisesti työelämässä mukana.

    Varmasti muitakin uudistuksia tarvitaan, mutta on hyvä huomioida että osa ongelmasta hoituu eläkeuudistuksen kautta.

  4. Perustulo ja Perustili ovat utopiaa, eivätkä tule toimimaan. Perustilissä luvataan jopa 10 000 – 20 000e ilmaista rahaa kansalaisille. Kuka tämän hullutuksen maksaa? Tuohan mahdollistaa elämisen Thaimaassa parin vuoden ajan. Myös suomenkansalaisuuden saaneet maahanmuuttajat lähtisivät alkuperäisiin kotimaihinsa lomailemaan pariksi vuodeksi ja tulisivat sitten takaisin “tavallisen sosialiturvan piiriin”.
    Haluatte myös vapauttaa työmarkkinat halpatyövoimalle, sekä helpottaa kansalaisuuden saamista. Tämä tarkoittaa että ilmaisen jättipotin saajia on tulossa ympärimaailmaa. Kutsut itseäsi tiukaksi ekonomistiksi, mutta tälläiseen hullutukseen olisivat valmis lähtemään koska ehdotus tulee oikeasta järjestöstä/puolue-edustajalta.

  5. Perustulokokeilua käsittelevässä osiossasi on käsittääkseni osittainen asiavirhe. Kokeeseen valikoituneet pystyivät hakemaan tavanomaista työttömyysetuutta siltä osin kuin he olivat oikeutettuja perustuloa korkeampaan työttömyysetuuteen (esim. lapsikorotukset), ja ilmeisesti 3/4 kokeeseen valikoituneista on näin tehnyt. Joku korjatkoon jos olen ymmärtänyt väärin, mutta minulle jäi raportista ja sen julkistamistilaisuuden perusteella käsitys, että tällöin hakijat ovat jälleen olleet työttömyysturvan velvoitteiden ja rajoitteiden piirissä perustulon ylimenevältä osalta, jolloin täysi vastikkeettomuus ei ole kokeessa toteutunut.

  6. Luin jälleen milenkiinnolla blogiasi, kuten aikaisemminkin ja Leponiemen perustilihän kuulostaa varsin hyvin perustellulta – jos tähän suuntaan mennään. Sekin voi olla liian vaikea.

    Mutta asian sivusta: jäin ihmettelmään sivustosi värimaailmaa ja ilmettä.
    Tuli elävsti mieleen hautajiset ja kuolinilmoitus. Tämä siis ihan ilman ironiaa. Oletko harkinnut ilmaisuasi tältä osin loppuun saakka?

  7. Elinan ja Juhanan perustili ajatus on mielenkiintoinen, kopion Wikipediasta Singaporen käyttämän mallin, jossa sen kaltaista käytetään ja siellä voidaan hyvin. “Terveydenhuolto:
    Singaporen terveydenhoito ja sosiaaliturva perustuvat sosiaaliturvatileihin. Kansalaiset rahoittavat muun muassa terveydenhoitonsa, työttömyytensä ja eläkkeensä itse pakollisilla vähennyksiltä palkasta, eikä esimerkiksi työttömyyskorvausta ole ollenkaan[82] ja valtio auttaa vain hätätapauksissa.
    Singaporen terveydenhuollon kustannus on maailman alhaisimpia ja laatu ja tuloksellisuus parhaita.[83] Singaporen terveydenhuoltomenot ovat henkeä kohden pienemmät kuin esimerkiksi Suomessa tai Yhdysvalloissa, mutta elinajanodote on kuitenkin pidempi.[84] Singaporelaiset maksavat terveydenhuollostaan viidenneksen siitä, mitä yhdysvaltalaiset, mutta heidän terveytensä on parempi. Tämä johtuu pitkälti kannustimista: ihmiset maksavat terveydenhoitomenoistaan ison omavastuun itse. Terveystilit (Medisave), vakuutukset ja hätätapauksessa valtion apu varmistavat, että kaikki saavat kuitenkin riittävän hoidon.[85] WHO:n mukaan vuonna 2010 Singaporen valtio käytti terveydenhuoltoon 2 273 Yhdysvaltain dollaria henkeä kohti eli neljä prosenttia bruttokansantuotteesta, kun esimerkiksi Suomi käytti samana vuonna 3 281 dollaria eli yhdeksän prosenttia BKT:stä.[86] Imeväiskuolleisuus on Singaporessa maailman pienin, 2,31 lasta tuhatta syntymää koden (Suomessa 3,47)”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kuulkaas ay-liike

Tulin juuri Tukholmasta, jossa olin 8.10.2018 mukana julkistamassa Teollisuusosapuolien Talousneuvoston (Industrins Ekonomiska Råd) uusinta raporttia. Ruotsin teollisuuden osapuolet, kaikki teollisuusammattiliitot ja kaikki työnantajaliitot, ylläpitävät teollisuusneuvostoa (Industrirådet), joka on puolestaan nimittänyt teollisuusosapuolten yhteisen asiantuntijaneuvoston, Industrin Ekonomiska Råd:in. Siinä on 4 yleisesti arvostettua ekonomistijäsentä, ja minulla on kunnia olla yksi heistä. Julkaisemme vuosittain raportin, jonka teollisuusneuvosto meiltä tilaa ja jonka kulloisestakin teemasisällöstä se esittää toiveita. Jos edessä on neuvottelukierros kirjoitamme yleensä kokonaistaloudellisesta tilanteesta ja työmarkkinoista, neuvottelujen tietopohjaa tukevalla tavalla. Jos neuvotteluja ei ole avautumassa, kirjoitamme muista ja pidemmälle tulevaisuuteen kurkottavista teemoista, kuten tällä kertaa.

Julkaisuseminaariin oli ilmoittautunut pitkälti toistasataa aktiivia, teollisuuden menestyksestä kiinnostuneita työnantajien ja työntekijöiden edustajia sekä alan tutkijoita ja virkamiehiä. Keskustelussa pohdittiin monipuolisesti Ruotsin teollisuuden menestymisen edellytyksiä.

Ajattelin puheenvuoroja kuunnellessani ja pitäessäni että kontrasti Suomeen ei voisi olla suurempi. Ruotsin teollisuusosapuolet miettivät yhteisessä seminaarissa, yhdessä tilatun puolueettoman asiantuntijaraportin pohjalta Ruotsin teollisuuden toimintaedellytyksiä.

Suomessa haastetaan valtiovallan oikeutta säätää lakeja.

Tässä touhussa ei ole mitään järkeä ja kuulkaas ay-liike, te tiedätte sen itsekin. Sen huomaa jo järkevien ay- ja demaritoimijoiden pälyilevästä katseestakin.

Te olette kollektiviivisesti kiinni viime vuosisadassa ja kylmässä sodassa, oudossa ja surrealistisessa henkisessä maailmassa jossa joku on koko ajan orjuuttamassa ja riistämässä työntekijää. Te olette kahliutuneet kylmän sodan asetelmaan, jossa Neuvostoliiton uhka toi teille mahdollisuuden olla suomalaisen valtiovallan ytimessä. Te kutsutte, uskomatonta kylläkin, lainsäädäntöä “saneluksi”. Silloin ei sanelu ikinä lopu, koska lainsäädäntö on aina sanelua, normeja joita kaikkien on noudatettava. Niihin oikeusvaltio perustuu.

Mutta oikeasti te ette voi olla valtio valtiossa, ettekä edes halua olla. Te olette osa Suomea, suomalaisia, joilla on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa valtiosäännön puitteissa. Ja olla ylläpitämässä suomalaista sosiaaliturvaa, joka jo sellaisenaan suojaa työntekijää niin ettei tarvitse ottaa vastaan työtä sikamaisin ehdoin.

Kukaan ei halua teille tai suomalaiselle työläiselle pahaa. Mutta tällaiset älyttömät taistelut te tulette häviämään ja teidän on pakko ne hävitä. Kai teillä jokin logiikka on, ja Lasse Laatusen kaltaisiin kylmän sodan tupo-kasvatteihin se menee täydestä: kun uhmaatte lakoilla jokaista työmarkkinoiden uudistusta, te ajattelette ettei kukaan järkevästi laskeva niitä halua tehdä. Pieniä ei kannata tehdä koska lakkomenetykset ovat suurempia kuin uudistuksen hyödyt. Ja suuria uudistuksia ei uskalleta tehdä. Ja teidän hyvin kouluttamanne Etelärannan toimiston kumppaninnekin tottelee hyvin tätä logiikkaa ja tukee yleensä teitä, peitellysti tai avoimesti.

Eli koskaan ei tehdä mitään uudistuksia, joita ette “hyväksy”. Laatusen logiikalla se todella menee niin.

Lasse Laatunen on kuitenkin perin juurin väärässä. Laatusen logiikka johtaa siihen, ettei työmarkkinoita ikinä uudisteta ja Suomi jatkaa hidasta ja vakaata kulkuaan Euroopan korkeimman työttömyyden maaksi. Se on surkean huono kauppa Suomelle vaikka Lasse Laatusen logiikalla se kai koostuu monista pienistä järkevistä “kaupoista”.  Vielä on sentään 5 maata, kaikki Välimeren maita, joissa on Suomea korkeampi työttömyys, nousukauden huipulla.

Eikä Lasse Laatusen ja Lauri Ihalaisen maailmassa edes ole olemassa pieniä ja järjestäytymättömiä yrityksiä. Kun niistä puhutaan, he katsovat kaukaisuuteen. Heille on olemassa vain kylmän sodan järjestäytyneiden osapuolten työmarkkina. Vaikka suurin osa uusista työpaikoista syntyy ihan muualle.

Siksipä nyt ei enää olekaan kysymys vain tästä uudistuksesta. Sitä on sanottu “arvovaltakiistaksi”, mutta ei valtiovalta edes voi olla mukana arvovaltakiistassa. Valtiovallan arvovalta on kirjoitettu perustuslakiin eikä siitä tarvitse kiistellä. “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”.

Uudistus sinänsä on pikemminkin pieni kuin suuri, mutta se on hyvin perusteltu. Se ei ole kenenkään “lobbaama” eikä uudistaminen ole nollasummapeliä. Se kannattaisi tehdä vaikka Suomen Yrittäjät sitä vastustaisivatkin.

Tästä uudistuksesta taitaa nyt tulla uusi sisällissota. Ei tietenkään väkivaltainen. Ei kutsuta sitä  vapaussodaksi. Mutta henkinen vapautuminen kylmän sodan maailmasta. Tuodaan glasnost tännekin.

Kutsutaan sitä vaikkapa vapautumisen sodaksi. Henkisen vapautumisen sodaksi. Henkinen vapautuminen pitkästä viime vuosisadasta, jolloin ensin väkivaltaiset kollektivistiset liikkeet, ensin maailmansodassa ja sitten kylmässä sodassa, uhkasivat liberaalia demokratiaa.

Ja kun heräätte pienyritysten irtisanomislain säätämisen jälkeiseen maailmaan, huomaatte, että elämme ihan hyvässä maassa, teidänkin kannaltanne. Maassa, jossa te ette enää epätoivoisesti yritä olla valtio valtiossa, vaan voitte muiden Pohjolan ammattiyhdistysliikkeiden tapaan hyväksyä edustuksellisen demokratian. Ja kukoistaa kuten ay-liike kukoistaa arvostettuna Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, huolehtien jäsenten asioista sen sijaan että yritetään olla ulkoparlamentaarinen kabinettien ylähuone. Suomessa, jossa teillä on kaikki mahdollisuudet vaikuttaa demokratian keinoin. Suomessa, jossa ei ole “tabuja” ja kaikki voivat olla mukana politiikassa. Suomessa, jonka työpaikoilla voidaan uudistetun työlainsäädännön turvin itse sopia asioista.

Ja maailmassa, jossa totta vie on suurempia ongelmia protestoitavana  kuin pieni työsopimuslain muutos. Euroopassa, jossa äärioikeisto haastaa oikeusvaltiota. Ja maailmassa, jonka ilmasto lämpenee katastrofia kohti.

Innostakaa jäsenenne uurnille, niin kuin SAK:n hengennostatustilaisuudessa ilahduttavasti lopussa tapahtuikin. Ties vaikka lempipuolueenne pääsisivät hallitukseenkin. Mutta ihan samat ikääntymisestä johtuvat budjettirajoitukset koskevat kaikkia hallituksia. Työllisyysastetta on pakko nostaa. Kun viimeksi SDP oli hallituksessa 2011-2015, ajattelitte, että ei tehdä mitään mistä ay-liike ei pidä. Eikä tehtykään. 4 menetettyä vuotta, surkea lopputulos taloudelle ja työllisyydelle. Häpeäksi vanhoille valtionkantajapuolueille SDP:lle ja Kokoomukselle. Ei sorruta enää sellaiseen, millään hallituskokoonpanolla.

Vapautumissodassa on pelkkiä voittajia.

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Aktiivimallin politiikasta ja ihmiskuvasta

Vuoden 2018 alusta tuli voimaan työttömyysturvan aktiiviporrastus, joka edellyttää täyden työttömyyspäivärahan edellytyksenä pientä työ- tai yrittäjäpanosta tai osallistumista työvoimahallinnon aktivointitoimiin 3 kuukauden tarkastelujakson aikana. Muussa tapauksessa työttömyysturva alenee 4,65 prosentilla eli ikään kuin yksi työttömyyspäivä muuttuisi omavastuupäiväksi. Sen voi taas palauttaa perustasolleen täyttämällä ehdot seuraavan 3 kuukauden aikana. Tämän vastapainoksi työttömyyden alussa olevien omavastuupäivien määrää vähennettiin 7:stä viiteen. Enemmistö työttömistä hyötyy uudistuksesta, jos hyötyä mitataan käteen tulevalla työttömyysturva-tulovirralla. Reformin suunnitellutta kolmikantatyöryhmää johtanut Martti Hetemäki on tuoreessa blogikirjoituksessaan ansiokkaasti käynyt läpi uudistuksen perusteluja. Helsingin Sanomien Paavo Teittinen on myös huolellisesti laaditussa artikkelissaan  erinomaisesti valottanut uudistusta ja vertaillut sitä kansainvälisiin esikuviin. Pohjosimaisessa vertailussa uusi suomalainen aktivointimalli on lempeäkätinen.

Aktiivimalli on pieni uudistus, joka kuitenkin suurella todennäköisyydellä hieman alentaa työttömyysastetta pysyvällä tavalla. Vaihtoehtona olisi ollut työttömyysturvan porrastus ajassa ilman ehtoja. Kolmikantakeskusteluissa päädyttiin kuitenkin nyt toteutettuun malliin, jossa siis alenemisen voi välttää osoittamalla aktiivisuutta työnteon tai yrittämisen piirissä.

Ajassa laskeva työttömyysturva – esimerkiksi puolen vuoden tai 12 kuukauden jälkeen alennettu korvaus — on monien taloustieteilijöiden suosittelema vaihtoehto, koska sen ajatellaan voimistavan työttömien työnhakuponnisteluja. Tällaisia tuloksia on johdettu talousteorian malleista ja ne ovat myös saaneet empiiristä vahvistusta. On aika vahvaa tutkimusnäyttöä siitä, että työttömyysturvan tason ja keston alentaminen lyhentää työttömyysjaksojen pituutta ja näin myös keskimääräistä työttömyysastetta. Kun työttömyysturvaa heikennetään ja lyhennetään, työttömät etsivät intensiivisemmin uutta työpaikkaa ja ottavat vastaan myös sellaisia töitä, joille olisi paremman ja pitkäkestoisemman turvan tapauksessa sanottu ei.

Kysymys työttömyysturvan soveliaasta aikaprofiilista on kuitenkin monimutkainen. Jotkin talousteorian tarkastelut puoltavat tosin myös toisenlaista lähestymistapaa. Jos pitkäaikaistyöttömät ovat täysin luopuneet työnhausta ja heidän työllistymistodennäköisyytensä on lähellä nollaa, voitaisiin hyvinvoinnin näkökulmasta perustella myös ajassa nousevaa tukitasoa. Tällöinhän ei työnteon kannustin enää toimi eikä päättäjällä ole syytä “kurnuttaa” pitkäaikaistyötöntä heikolla elintasolla. Tietääkseni kuitenkin kaikkialla on päädytty jollain tavalla alenevaan työttömyysturvaan.

Vakuutus ja moral hazard

Työttömyysturvan suunnittelussa onkin aina kysymys tarpeellisen vakuutuksen ja moral hazardin tasapainotuksesta järkevällä tavalla. Työttömyysturva on tarpeellinen vakuutus, koska jokainen kohtaa markkinataloudessa tuloepävarmuutta työttömyyden muodossa. Mutta työttömyysturva ja sosiaaliturva vääristävät myös valintaa työn ja vapaa-ajan välillä ja työn etsinnän ja vapaa-ajan välillä. Sosiaaliturva  matalapalkkatyöstä saatavien ansiotulojen sijasta voi johtaa siihen, että työttömyysjaksot pitkittyvät tai jopa siihen, että työttömyystuesta ja toimeentulotuesta tulee pitkäaikainen tai pysyvä elämäntapa. Näistä syistä työttömyysturvalle asetetaan ehtoja ja määräaikoja. Työttömyysturvan taso ja korvausaste voivat olla sitä parempia, mitä nopeammin työtön saadaan takaisin töihin. Tähän perustuu nyt Suomessakin usein kehuttu “tanskalainen” ajattelutapa. Työttömyysturvan taso on Tanskassa hyvä, mutta työtöntä tuetaan ja työnnetäänkin harjoittelu- ja työpaikkoihin.

Martti Hetemäen kirjoituksessa on käyty läpi uudistuksen yksityiskohtia. Koetan tässä blogauksessani käsitellä uudistuksen poliittista puolta ja siitä syntynyttä kansalaiskeskustelua. Voin samalla koettaa reagoida siihen monipuoliseen palautteeseen, jota olen päättäjänä saanut.

Aktiivimallin ihmiskuva – hallitus ei syytä tai syyllistä

Aktiivimallin kriitikot väittävät, että hallitus ”syyllistää” työttömiä ja pitää heitä ”laiskoina”. Näitä väitteitä ei yleensä dokumentoida, ja vaikeaa se olisikin. Eihän tietenkään kukaan päättäjä koskaan oikeasti ole syyttänyt ketään tai luonnehtinut ketään laiskaksi. Samansukuinen yleinen vastaväite aktiivimallille on että vain pieni osa, muutama prosentti työvoimasta on “työn vieroksujia” ja muita on ihan turha kannustaa, koska ovat ahkeria muutenkin. Tämän kriitiikin on esittänyt Helsingin Sanomien kolumnisti Yrjö Rautio ja moni muukin, ja sen mukaan hallitus pitäisi työttömiä “laiskoina” ja erilaisina kuin muita ihmisiä.

Työntarjonta- ja aktivointipolitiikka ei lainkaan perustu sellaiselle ajattelulle, että olisi jokin erityinen “työn vieroksujien” ryhmä tai että työttömät olisivat jotenkin erityisen laiska ihmisryhmä. Työttömien joukon vaihtuvuus on suurta, ja suuri osa väestöstä käy läpi työttömyysjakson.

Aktivointipolitiikka perustuu siihen, että lähes kaikkien ihmisten taloudelliset valinnat riippuvat taloudellisista kannustimista. Ihminen on älykäs ja mukavuudenhaluinen olento, ja kaikki arvostavat omaa vapaa-aikaa. Työttömät ovat “laiskoja” ihan samassa mielessä kuin me kaikki olemme “laiskoja”: meillä on oma elämä, arvostamme vapauttamme, olemme järkeviä ihmisiä.

Jokainen voi tehdä itselleen ”laiskuustestin” joka testaa oman vapaa-ajan arvoa. Testikysymys menee näin:

Tulisitko Vartiaisen kotiin kerran viikossa vuoden ajan siivoamaan ja viemään roskat, ilman palkkaa?

Tietenkään et tule, koska aika on arvokkaampaa omassa vapaassa hallinnassa kuin Vartiaiselle annetussa työnjohtovallassa. Olet siis “laiska”. Mutta, jos jatkokysymys olisi:

Tulisitko Vartiaisen kotiin kerran viikossa vuoden ajan siivoamaan ja viemään roskat, jos saat siitä vuoden lopussa 10 miljoonaa euroa?,

saisin oletettavasti enemmän tarjokkaita, totta kai, ja jopa kolumnisti Yrjö Rautio saattaisi tarttua tilaisuuteen. Ja jossain 10 miljoonan euron palkan ja nollapalkan välillä on sellainen palkkataso, että sinäkin joka tätä luet, saattaisit tarttua tilaisuuteen.

Aktiivimallin avulla yritetään nyt pikkuisen vaikuttaa tähän kynnyspalkkaan, siihen, millaisia työtarjouksia otetaan vastaan, millaisin ehdoin ja millaisen välimatkan päästä – ilman että ketään haukutaan laiskaksi. Lisäksi keikkatyöalustat kehittyvät koko ajan, ja keikkatyökin voi olla tie pysyvämpään työllisyyteen.

Suomalaisten omakuvan kulttuurinen murros?

Aktiivimallin kiivas vastustus kertoo kuitenkin pikku hiljaa tapahtuvasta kulttuurisesta murroksesta. Olemme eläneet jonkinlaisessa yhtenäisessä talkoohenkikulttuurissa, jossa poliittisen keskustelun yhteiseen itsepetokseen on kuulunut ajatus siitä, että me suomalaiset olemme jotenkin erityisen “kovia tekemään työtä” ja taloudellinen kannustekeskustelu ei koske meitä ollenkaan. Nyt kun työvoimapolitiikkaa aletaan enemmän perustaa taloustieteelliseen ihmiskuvaan, se koetaan uudeksi ja loukkaavaksi. Erityisesti vasemmiston parissa elää jonkinlainen myyttinen käsitys “jalosta köyhästä”, työttömästä uhrina, joka ei voi lainkaan vaikuttaa omaan kohtaloonsa. Toisin kuin jopa vasemmistolaiset tutkijat kuvittelevat, kukaan täysjärkinen ei tietenkään väitä, että työttömyys tai työllisyys riippuisi vain yksilön omista valinnoista. Totta kai se riippuu myös sekä markkinatilanteesta että onnesta. Mutta totta kai se riippuu myös yksilön omista valinnoista – siitä, miten aktiivisesti hakee työtä ja mitä on valmis ottamaan vastaan. Eikö tämän pitäisi olla itsestään selvää?

Vasemmiston ristiriitainen suhtautuminen taloudellisiin kannustimiin

Toisaalta lähes jokainen suomalainen, vasemmistopoliitikkoja myöten, osaa kahden kesken kertoa lähipiiristään tapauksia, joissa työtilaisuuksista on kieltäydytty. Samaan aikaan silmiemme edessä näemme, miten maahanmuuttajat valtaavat matalapalkka-alojen tehtäviä niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Tämä ei johdu siitä, tietenkään, että työnantajat syrjisivät kantasuomalaisia, vaan siitä, että suomalaisia on enää vaikeaa saada joihinkin matalapalkkatöihin.

Asenteidemme kaksinaamaisuus tulee esille myös siinä, että epäilemme maahanmuuttajia paljon herkemmin työn ja vapaa-ajan suhdetta sosiaaliturvan avulla optimoiviksi systeemin hyväksikäyttäjäksi. Monet vasemmistopoliitikotkin ovat ainakin kahden kesken valmiita sanomaan, ettei pidä olla maahanmuuton suhteen niin naiivi, että päästää Suomeen maahanmuuttajia käyttämään hyväkseen sosiaaliturvaa. Mutta jos sellainen hyväksikäyttö on mahdollista, voisi ehkä olettaa että joku kantasuomalainenkin sellaiseen turvautuu – eivät kai suomalaiset mitään ahkeruuden herrakansaa ole.

Poliittisella vasemmistolla on kertakaikkisen ristiriitainen suhtautuminen taloudellisiin kannustimiin. Aktiivimallin tapauksessa vasemmisto ajattelee, että on jotenkin eettisesti väärin perustaa politiikkaa työnteon taloudellisiin kannustimiin – että on jotenkin työttömien “syyllistämistä” sanoa, että kannustimia tarvitaan, kun kerran työttömät jo nyt hakevat henki kurkussa työtä. Toisaalta jokainen vasemmistopoliitikko jonka kanssa olen asiasta jutellut, on kannattanut työttömyysturvan 300 euron suojaosaa, joka säädettiin vuonna 2015. Se siis mahdollistaa 300 euron ansaitsemisen kuukauden aikana ilman että työttömyysetuus pienenee. Järjestelyyn on vasemmiston piirissä oltu laajasti tyytyväisiä, sen uskotaan lisäävän työllisyyttä ja monet vasemmiston kansanedustajat ovat sitä mieltä, että suojaosuutta pitää kasvattaa. Mutta suojaosuus perustuu täsmälleen samaan ajattelutapaan kuin aktiivimalli – siihen, että taloudellinen kannustin auttaa työllistymään. Jos aktiivimalli “syyllistää” kuten vasemmisto ajattelee, suojaosa “syyllistää” täsmälleen samalla tavalla: työllisyyden uskotaan lisääntyvän kun se tulee taloudellisesti kannattavammaksi.

Kannustinongelma ei poistu keskuudestamme niin kauan kuin sosiaaliturvaa on olemassa

Kannustinajattelu törmää siis suomalaiseen talkooromantiikkaan. Tällaisten romanttis-nationalististen asenteiden vuoksi hallituksenkin on selvästi ollut vaikeaa puolustaa aktiivimallia. Sitä täytyy kuitenkin uskaltaa puolustaa, koska kysymys työn kannustimista ja hyvinvointivaltion rahoituksesta ei ole millään muotoa häviämässä poliittiselta agendaltamme. Päin vastoin, ikääntyvässä Suomessa se tulee olemaan vuosi vuodelta entistäkin ajankohtaisempi. Eikä pidä yhtään hävetä sellaista viestiä, että koetamme vaikuttaa kaikkien käyttäytymiseen, työllisyyttä ja ahkerointia lisäävästi. Juha Sipilän hallituksen ohjelma alkaa upealla lauseella, joka luonnehtii sitä, minne haluamme olla matkalla:

Suomessa on eettisesti kestävä tasapaino yksilön velvoitteiden ja yhteiskunnan vastuiden välillä

Hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää sitä, että yksilön ja julkistalouden velvoitteet ovat tasapainossa. Työnteko ei silloin voi olla vapaaehtoista eikä työttömyys voi tarkoittaa oikeutta elää ikuisesti tulonsiirroilla. Työtä on haettava ja tehtävä, vaikka se epämukavaa olisikin. Aktiivimallipolitiikan viesti työttömälle ei ole “sinä olet laiska”. Aktiivimallipolitiikan viesti työttömälle on:

Sinä olet tärkeä ja sinunkin panostasi tarvitaan“.

Laadukkaampaan työvoimapolitiikkaan

Toinen ja perustellumpi kritiikin kohde on siinä, että työvoimahallinnon voimavarat ovat riittämättömiä huolehtimaan työtilaisuuksien tarjonnasta ja tukialeneman peruuttavista aktivointitoimista. Tähän työvoimapolitiikan resurssipuutteeseen näyttää nyt koko kansakunta liikuttavan yksimielisesti yhtäkkiä havahtuneen, ja hyvä niin. Työvoimapolitiikan voimavarat ovatkin muihin Pohjoismaihin verrattuna niukat. Työvoimahallinnon on vaikea suoriutua tehtävistään ja siihen kohdistuu ylimitoitettuja odotuksia. Valiokuntakäsittelyissä olen oppinut, että monet työvoimahallinnon virkamiehet ovat niukkojen resurssien ahdongossa väsyneitä ja turhautuneita. Työvoimahallinnon toimiin ollaan sen “asiakkaiden” eli työttömien parissa laajalti tyytymättömiä, ja niistä on tehty valituksia.

Työttömien määräaikaishaastattelut ovat kuitenkin ajantasaistaneet työttömien rekisteriä, josta on poistunut sinne oikeasti kuulumattomia ihmisiä – työllisiä, ulkomailla asuvia, ilmeisesti jopa kuolleita. Lisäksi kansalaispalautteesta ja valiokuntakuulemisesta voi päätellä, että työttömyysturvan varassa elää joukko ihmisiä, joiden työkyky on kehno ja jotka kuuluisivat kuntouttavaan toimintaan. On kerrassaan hyödyllistä, jos aktiivimalli vielä kirittää työvoimahallinnon järkeistämään toimintojaan ja saattamaan kuntoutuksen piiriin tai välityömarkkinoille sellaiset työttömät, joiden työllistymistodennäköisyys on lähellä nollaa.

Työvoimahallinnon kehittäminen on pitkäaikainen ponnistus, ja se voi vaatia lisää budjettivoimavaroja. Harva voimavarojen lisäämisestä innostunut poliitikko on kuitenkaan viitsinyt kertoa mistä julkisista menoista hän olisi valmis tinkimään (minä osaisin kyllä kertoa!). Eikä kenenkään pidä kuvitella, että virkailijoiden lisääminen on automaattisesti toimiva työllisyyttä lisäävä lääke. Työvoimapolitiikka on siirtymässä maakuntien vastuulle, eikä kukaan oikein tässä vaiheessa tiedä, miten hyvin se tulee toimimaan. Maakunnilla ei valitettavasti ilmeisesti ole kunnon kannusteita työttömyyden alentamiseen, koska ne saavat valtiovallalta sitä enemmän varoja, mitä korkeampi maakunnan työttömyys on.

Kansalaispalautteesta

Aktiivimalli on poikinut meille kansanedustajille suuren määrän kansalaispalautetta. Itselleni on tullut sekä kehuja että haukkuja. Osa kielteisestä palautteesta on koordinoitua ja kampanjanomaista ja luonteeltaan sellaista, ettei lainkaan ihmetytä, ettei sen lähettäjä ole onnistunut työllistymään. Mutta murheellista on lukea sellaisten ihmisten kirjeitä, joilla on monenlaisia työntekoa vaikeuttavia terveysongelmia ja joiden voi olla vaikeaa löytää edes keikkatyötä.

Toinen murheellinen piirre on siinä, miten moni syrjäseutujen työtön kertoo että voisi jopa muuttaa kasvukeskukseen töihin, mutta oman omakotitalon arvo on laskenut niin alas, ettei ole varaa vaihtaa asuntoa. Kasvukeskuksissa on kallista asua, ja syrjäseudun arvottomaksi muuttuva omakotitalo tarjoaa sentään asunnon käyttöarvon vaikkei vaihtoarvoa juuri ole. Tällaisia murheellisia kohtaloita on selvästikin paljon ja olen niitä apein mielin lukenut. Tällaiset kotitaloudet maksavat hintaa menneistä politiikkavirheistä — siitä, että on haluttu kynsin hampain pitää “koko maa asuttuna” ja että verolait ovat kannustaneet sijoittamaan koko elinkaaren varallisuus nimenomaan omaan taloon tai asuntoon.

Työttömyysturvan lisäpäivät eli “työttömyyseläkeputki” 

Oma tyytymätön ryhmänsä ovat ns. “työttömyyseläkeputkessa” eli ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivillä olevat. Heitä on Kelan tilastojen mukaan noin 13 000. Järjestely tarkoittaa sitä, että 59-61 vuotta täyttänyt työtön, jolla on jo takanaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan 500 päivää, saa ansiosidonnaiselle turvalleen jatkoa aina vanhuuseläkkeen alkamiseen asti. Se on käytännössä merkinnyt 57-60 vuoden eläkeikää. Työttömyyseläkeputki on ollut suomalaisen työvoimapolitiikan epäonnistuneimpia ja surkeimpia järjestelyjä. Se on luonut käytännössä varhaisen eläköitymisen kanavan, jota on hiljaisessa yhteisymmärryksessä käytetty työpaikoilla. Se on ollut työnantajalle kätevä veruke ikääntyneen työntekijään irtisanomiseen, jota irtisanomisen kohteella ei välttämättä ole edes ollut syytä vastustaa. Työttömyyseläkeputkessa olevat ovat periaatteessa hekin olleet samalla tavalla velvoitettuja ottamaan uutta työtä vastaan kuin kaikki muutkin työttömät, mutta käytännössä heitä on ilmeisesti pidetty varhaiseläkeläisinä, joiden on etupäässä annettu olla rauhassa. Ainakin tähän viittaavat keskusteluni työvoimahallinnon kanssa sekä niiden tutkijoiden kanssa, jotka ovat asiaan jossain määrin perehtyneet. Aktiivimalli koskee myös tällaisia seniorityöttömiä, joista monet kokevat nyt itsensä petetyiksi. On tuiki tarpeellista, että “putken” houkuttelevuutta vähennetään, mutta nyt putkessa olevat ovat kiistämättä väliinputoajia.

Kansanedustajien sopeutumiseläke ja sopeutumisraha

Kansalaispalautteessa ilmenee myös katkeruutta kansanedustajien eläke-etuja, sopeutumiseläkettä ja sen vuonna 2011 korvannutta selvästi niukempaa sopeutumisrahaa kohtaan. Tässä olen samaa mieltä monien kansalaisten kanssa: jos päättäjinä olemme sitä mieltä, että kansalaisten on aktiivisesti oltava työmarkkinoiden käytettävissä kun työ menee alta, ei kansanedustajan työ voi olla poikkeus. Minusta sopeutumisrahat pitäisi poistaa. Katkeruutta näyttää kohdistuvan myös aiemman lainsäädännön aikana myönnettyihin, edullisempiin sopeutumiseläkkeisiin. Kerran jo myönettyjen etuuksien poistamisella on Suomessa vanhastaan ollut korkeampi kynnys.

Kausityöläiset

Oma työttömien kategoria, joka antaa kuulua itsestään, ovat kausityöntekijät ja epäsäännöllisesti työtä tekevät – esimerkiksi teatteritaiteilijat tai urheiluvalmentajat -, jotka ovat “tottuneet” paikkaamaan tulokuoppiaan työttömyysturvalla ja suunnittelevat yhdessä työnantajan kanssa elämäänsä sen varaan. Tiukkaan ottaen tällainen työttömyysturvan suunnitelmallinen käyttö on väärinkäyttöä. Työttömyysturvan tarkoitus ei ole toimia pysyvänä ja toistuvana tulojen lähteenä. Sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen pitäisi miettiä uudelta pohjalta tällaistenkin elinkeinojen asemaa.

Miten tästä eteenpäin?

Moni työtön selvästikin kokee, että on vaikeaa saada työtä tai edes keikkatyötä. Siksi lähivuosien uudistustyössä tulee edelleen pyrkiä yritysten työllistämiskynnyksen alentamiseen. Työehtosopimusten tiukasta yleissitovuudesta on syytä luopua, ja huolehtia palkansaajien vähimmäiseduista muilla tavoin. Lisäksi yksilöperusteista irtisanomiskynnystä voisi olla viisasta alentaa ja täydentää heikentynyttä irtisanomissuojaa jonkinlaisella irtisanomissakolla, kuten Nobel-palkittu ekonomisti Jean Tirole tuoreessa kirjassaan esittää. Työvoimapalvelujen resursseja on lisättävä, ja olisi sallittava harjoittelu- ja oppisopimuspaikkoja nykyistä joustavammin työehdoin. Kaikki tällaiset reformit helpottaisivat työttömien mahdollisuutta työllistyä pysyvästi tai keikkatyöhön. Lisäksi vireillä oleva tulorekisteri toivottavasti helpottaa tiedon saamista siitä, miten työkeikan vastaanottaminen vaikuttaa omaan tulotasoon. Kaiken tämän on oltava hallituksen ja seuraavien hallitusten reformiagendalla.

 

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!






Yhteisblogi Asmo Maanselän kanssa: Työnteko kannattaa Suomessa poikkeuksellisen heikosti.

Suomessa on hyvä sosiaaliturva. Työssäkäyvien ja työttömien köyhyysaste on EU-maiden matalin (Eurostat 2016). Tästä huolimatta vuonna 2015 Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea moitti Suomen sosiaaliturvaetuuksien vähimmäistasoa riittämättömäksi. Moitteisiin on laajasti vedottu poliittisessa keskustelussa, kun on haluttu vastustaa sosiaaliturvan uudistuksia ja työnteon kannustimien parantamista.

Jos huomautetaan maata, jossa on EU:n pienin köyhyysaste, herää kysymys, mihin huomautus perustuu. EU:n sosiaalinen peruskirja edellyttää, että sosiaaliturvaetuisuuksien vähimmäistason on oltava vähintään 50 % kansalaisten mediaanitulosta, eli huomautusvuonna 2013 niiden olisi pitänyt olla 970 €/kk. Komitea tarkasteli ratkaisussaan toimeentulon määrää ainoastaan työmarkkinatuen perusosan ja asumistuen laskennallisen keskiarvon perusteella. Se ei ottanut laskelmissaan huomioon toimeentulotukea ja sen muita osia. Sosiaalisten oikeuksien komitean arvio antaa tilanteestamme väärän kuvan.

Suomen järjestelmä antaa yksinasuvalle helsinkiläiselle toimeentulotukea jopa 1 188 €/kk. Toimeentulotuki on erittäin ongelmallinen tukimuoto. Vähimmäisturvan riittävyyttä arvioitaessa tulisi huomioida Suomen sosiaaliturvajärjestelmän kokonaisuus, joka muodostuu rahana maksettavien sosiaalietuuksien lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista ja erilaisista sosiaali- ja terveydenhuollon maksukatoista ja –helpotuksista. Suomessa pienituloiselle tarjottavat palvelut ovat lähes poikkeuksetta ilmaisia.

Vähimmäisetuuksia kannattaa vertailla maiden välillä. Toimeentulotuki on Suomessa erittäin käytetty tukimuoto verrattuna Ruotsiin. Molemmissa maissa tukea käyttää 400 000 henkilöä, vaikka Ruotsissa on kaksi kertaa enemmän asukkaita. Sekä asumistukien että toimeentulotuen taso on Suomessa Ruotsia korkeampi. Ruotsin yli vuoden työttömänä olleista vain vajaa 20 % sai enää työttömyysetuutta. Pitkäaikaistyöttömien työttömyysturvan kattavuus oli Suomessa EU:n parhain. Yli 90 % yli vuoden työttömänä olleista sai työttömyysetuutta Suomessa. Ruotsin tilanne johtuu siitä, että ansiosidonnaiselta pudonneet pitkäaikaistyöttömät saavat Aktivitedstöd ja utvecklingsersättning –tukia aktiivisuutta vastaan. Niitä ei pidetä varsinaisena työttömyysetuna EU:n tilastoissa vaan palkkana aktiivisuudesta tiukempien osallistumisehtojen vuoksi. Ruotsin edustama pohjoismainen malli on minimietuuksien osalta Suomea tiukempi ehdoiltaan ja pienempi tukitasoiltaan.

Vähimmäistyöttömyysetuuksien tason pitäminen korkealla on perusteltua köyhyyden vähentämisen näkökulmasta. Mutta se aiheuttaa pohjoismaisessa vertailussa heikot työnteon kannustimet erityisesti matalapalkkaiselle työlle. Tämä on yksi syy työvoimapulalle, kun matalapalkkaista työtä ei kannata ottaa vastaan. Työn rajaveroaste onkin Suomessa matalimmilla tulotasoilla selvästi muita pohjoismaita korkeampi. Työn rajaveroaste oli 67 % mediaanipalkasta ansaitsevalla vuonna 2014 Suomessa 54,3 %, Ruotsissa 45,5 % ja Tanskassa vain 39,5 %. Suomen muita Pohjoismaita korkeammat rajaveroasteet matalilla tulotasoilla johtuvat ennen muuta työtulovähennyksistä, jotka poistuvat nopeammin tulojen kasvaessa. Työnteon kannustimet ovat siis heikot.

Pitkällinen elämäinen pelkästään tuen varassa jättää saajansa väistämättä köyhyyteen jopa Suomessa. Siksi tukijärjestelmän tulisi olla työntekoon kannustava. Katseet tulisikin siirtää matalapalkkaisen työn kannustavuuden parantamiseen, työtulovähennyksiä kasvattamalla. Muuten työlle ei löydy tekijöitä, talouskasvumme hidastuu jo piankin työvoimapulan vuoksi ja julkistaloutemme ongelmat eivät ratkea.

Juhana Vartiainen, Kansanedustaja Kokoomus
Asmo Maanselkä, Puoluesihteeri Kristillisdemokraatit

Tilaa Juhanan uudet kirjoitukset sähköpostilla

Liity Juhanan jo lähes 50 000 säännöllisen lukijan joukkoon. Tilaa uudet blogit sähköpostilla!