Menneellä viikolla julkistettiin useita kiinnostavia raportteja ja kannanottoja. Valtiovarainministeriö julkaisi odotetun virkamiespuheenvuoronsa julkisen talouden näkymistä. Se raamittaa toivottavasti puolueiden vaaleissa esittämiä tulevaisuuden kaavailuja. Meillä on edelleen noin 10 miljardin kestävyysvaje eli tulevaisuuden kasvavista, ikääntymiseen liittyvistä menoista ja työvoiman pienenemisestä aiheutuva julkisen talouden heikkeneminen. Sitä ei tarvitse lääkitä hetkessä kuntoon, mutta jo ensi vaalikaudella on vahvistettava julkistaloutta nykyisestä. Ikäsidonnaiset menot alkavat näet 2020-luvun jälkipuoliskolla kasvaa nopeasti, ja emme halua joutua siinä tilanteessa paniikinomaisiin säästöihin.

Kirjoitin tässä blogissa samasta asiasta tammikuussa, ja esitin tuolloin, että ensi vaalikaudella vahvistettaisiin julkistaloutta esimerkiksi 4 miljardilla eurolla, sekä säästöin että työmarkkinareformein. Huomaan ilokseni, että virkamiehet ovat koko lailla samoilla linjoilla. Virkamiespuheenvuorossa esitetään julkistalouden vahvistamista ensi vaalikauden aikana 2 miljardin suorilla säästöillä tai veronkorotuksilla. Lisäksi suositetaan uudistuksia, jotka nostavat työllisyysasteen 75 prosenttiin vuoden 2025 mennessä. Nämä reformit tuovat työllisyysasteen nousun kautta noin toisen 2 miljardin vahvistuman julkistalouteen. Näillä 4 miljardilla olisi jo otettu aimo askel kohti 10 miljardin vajeen kattamista.

Sote-uudistus toivottavasti tuo säästöjä, mutta ne ovat todella epävarmoja. Sote-menot kasvavat joka tapauksessa, ja niiden pitääkin kasvaa, kun suuret vuosina 1947-52 syntyneet ikäluokat tulevat paljon hoitoa ja hoivaa edellyttävään ikään.

Viime kädessä työllisyyden lisääminen on ainoa kestävä ja tepsivä keino, jolla julkistaloutemme krooniset ongelmat saadaan hallintaan. Käsittelen tätä tematiikkaa lähemmin 27.2. ilmestyvässä uudessa kirjassani!

Äänestäjien on hyvä tiedostaa, että vastuullinen enemmistöhallitus tulee varmasti ottamaan valtiovarainministeriön raamin uuden ohjelmansa lähtökohdaksi. Ken tätä epäilee, voi palauttaa mieleen mitä tapahtui vuoden 2015 vaaleissa. Ennen vaaleja ärhenneltiin ankarasti Valtiovarainministeriön virkamiesten näkemykselle, mutta vaalien jälkeen se otettiin itsestään selvästi talouspolitiikan lähtökohdaksi — ja hyvä niin. Virkamiespuheenvuoro tuo äänestäjälle tervetullutta kuluttajansuojaa.

Uusia tuulia maatalouspolitiikkaan

Toinen tärkeä avaus oli selvitysmies, vuorineuvos Reijo Karhisen maa- ja metsätalousministeriölle laatima raportti. Se on kerrassaan tervetullut ja uutta luotaava avaus paikallaan seisoneeseen maatalouspolitiikkaamme. Olen kirjoittanut maatalouspolitiikan ongelmista aiemmin tällä blogisivulla.  Avokätinen ja edunvalvontaan perustuva tukipolitiikkamme on tehnyt Suomen maataloudesta Euroopan heikoimmin kannattavan. Kun kannattavuuden ongelmiin on aina tarjottu ratkaisuksi veronmaksajan tukea, ei ole yllättävää, että uudistumispaine on ollut vähäinen ja tuemme edelleenkin aivan turhaa ja kannattamatonta näennäisviljelyä.

Reijo Karhinen on vakavasti huolissaan Suomen elintarvikeketjusta. Niin tuleekin olla. Kun ilmasto muuttuu, luonnon monimuotoisuus vähenee ja maapallon väestö kasvaa, on selvää, että haluamme myös Suomessa ja Pohjolassa olevan elintarviketuotantoa. Se ei kuitenkaan onnistu, ellei tämäkin elinkeino ole mukana markkinakilpailussa. Yrittäjäriski ja kilpailu pusertavat esiin innovaatiot, korkeamman tuottavuuden ja kuluttajia miellyttävät tuotteet. Suomessa on uskomattoman kauan tyydytty hokemaan, että puhtaat elintarvikkeemme ovat maailman parhaita, kokonaan unohtaen että vapaassa yhteiskunnassa kuluttaja — niin suomalainen kuin ulkomainen — onneksi ratkaisee, mikä on maailman parasta laatua ja hintaa.

Reijo Karhinen sanoo selvästi sen, mitä maatalouspoliitikot ovat uskaltaneet sanoa vain kahden kesken: on korkea aika lopettaa tehottoman näennäisviljelyn tukeminen. Osa tiloista tulee lopettamaan, ja hyvä niin. Tukitoimet pitää suunnata sellaiseen toimintaan, joka tähtää oikeasti kannattavaan, kuluttajalähtöiseen ja innovatiiviseen tuotantoon.

Kehotan kaikkia tutustumaan Karhisen raporttiin ja toivon, että se on keskeinen lähtökohta niin Suomen EU-puheenjohtajuudelle kuin tulevan hallituksen maatalouspolitiikan linjanvedoille.

Sosiaaliturvan tulevaisuudenkuvat selkenevät — Tanskan suuntaan!

Viikon kolmas teema on ollut perustulo. Suomen Keskusta julkaisi näkemyksensä sosiaaliturvan uudistamisesta, Vihreät samoin. Lisäksi perustulokokeilun vuoden 2017 aineistosta julkaistiin alustavia tutkimustuloksia.

Keskustan ”perustulo” on hyvin samantapainen rakennelma kuin oman puolueeni Kokoomuksen yleistuki. Se yhdistää nykyisiä tukimuotoja ja edellyttää, että saaja on työmarkkinoiden käytettävissä. Kuten Keskustan kannanotossa sanotaan:

”Tuen vastineeksi on oltava työelämän käytettävissä kunkin työ- ja toimintakykyisyytensä mukaisesti. Eräs perusteltu lähestymistapa olisi toimia samoin kuin ansiosidonnaisen työttömyysturvan osalta.”

Tässä ei todellakaan puhuta perustulosta vaan vastikkeellisesta sosiaaliturvasta, vaikka Keskusta ”perustulo”-sanaa käyttääkin. Suomen Keskustan kannanotolle on irvailtu, koska se vääristää käsitteitä. Kritiikki on sinänsä totta, mutta toivon, että irvailu jää lyhyeksi. On kerrassaan tervetullutta, että Suomen kolme suurinta puoluetta ovat jokseenkin samoilla linjoilla sosiaaliturvan uudistamisesta (demaritkaan eivät kannata vastikkeetonta perustuloa). Kun sosiaaliturvaan liittyy velvoite hakea työtä ja sitä tukevat palvelut, sosiaaliturvan taso voi olla verrattomasti korkeampi kuin mikään vastikkeeton perustulo. Siksi mallia pitää hakea Tanskasta, jossa työttömällä on hyvä työttömyysturva, mutta työttömyydestä patistetaan nopeasti takaisin työhön. Tämä edellyttää Suomessa merkittäviä työmarkkinoita vapauttavia uudistuksia ja lisäresursseja työvoimahallintoon.

Keskustan sosiaaliturva-kannanotto ilahdutti siksi minua suuresti muttei kuitenkaan täysin yllättänyt. Olen nimittäin voinut Kokoomuksen edustajana noin puolentoista vuoden ajan osallistua valtiosihteeri Paula Lehtomäen johtamaan Toimi-hankkeeseen. Se on ollut yhteisparlamentaarinen ponnistus, jossa on kaikkien puolueiden ja työmarkkinajärjestöjen edustajien kesken ja tutkijoiden myötävaikutuksella kartoitettu sosiaaliturvan uudistuksen vaihtoehtoisia etenemissuuntia. Suhtauduin tällaiseen konsensus-idealismiin alun perin skeptisesti, mutta Lehtomäki ja hankkeen pääsihteeri Liisa Heinämäki ovat johtaneet sitä mallikkaasti, ja Toimi-hankkeen työ on todella piirtänyt seuraavalle hallitukselle uudistuksen vaihtoehtojoukkoa. Olemme yhdessä oppineet paljon. Kaltaiselleni kovapintaiselle ekonomistillekin on tullut kerrassaan selväksi, että työnteon kannustinten kannalta raha ratkaisee vain osittain ja työttömän ja varsinkin vajaakuntoisen työttömän kannalta hyvät palvelut ovat keskeinen taloudellisen kannustimen täydentäjä. ”Velvoittavuutta” ei ole ilman että työtön myös saa apua ja tukea.

Toimi-hankkeessa on jopa pikku hiljaa syntynyt jonkinlaista konsensusta sen näkemyksen taakse, että hyvä sosiaalipolitiikka perustuu työmarkkinakelpoisuuden edistämiseen ja sitä tukeviin palveluihin, eikä puhdas perustulo ole järkevä uudistuksen suunta. Siksi Keskustan kannanottokaan ei täysin yllättänyt, vaikka puolueella on selvästi tunteellista halua pitää kiinni ”perustulo”-sanasta, ehkä siksikin, että puolue on vanhastaan edustanut universalistista, työmarkkinajärjestöistä riippumatonta sosiaaliturvan kehityslinjaa. Muista puolueista kiitän erityisesti Toimi-hankkeessa aktiivisesti mukana olleita Katri Kulmunia (Keskusta), Anna Kontulaa (Vasemmistoliitto) ja Asmo Maanselkää (KD) rakentavista ja kriittisistä keskusteluista. Jotenkin outoa on, etteivät perustuloa kovasti esillä pitäneet Vihreät ole edes käytännössä osallistuneet Toimi-hankkeen työhön, ensimmäistä ja viimeistä kokousta lukuunottamatta. Eikö oppositiopuolueella tulisi nimenomaan olla tällaiseen aikaa?

Perustulokokeilun alustavia tuloksia

Viime viikolla julkaistiin myös alustavia tuloksia perustulokokeilusta. Ne koskivat vain vuotta 2017. Keskeinen tulos oli, että perustuloa saaneiden pitkäaikaistyöttömien ja muiden pitkäaikaistyöttömien välillä ei ollut mitään eroa työllistymisen todennäköisyydessä tai ansaituissa palkkatuloissa. Perustulokokeilussa olevien tilannehan erosi kahdella tavalla muiden, ”tavallisten” pitkäaikaistyöttömien tilanteesta. Heidät ensinnäkin vapautettiin työvoimahallinnon aktiivisuusvelvoitteista eli jätettiin rauhaan. Tämä heikentää koejoukon työllistymisen todennäköisyyttä. Toisaalta he saivat pitää perustulonsa, vaikka hankkisivatkin ansiotuloja. Tämä lisää työllistymisen kannustimia. Koska lopputuloksissa ei havaittu eroa, nämä vastakkaiset voimat kumoavat toisensa. Miten vahvoja nämä voimat ovat, tähänastinen analyysi ei kerro. Kun myös vuoden 2018 aineistoa tutkitaan, kokeilun tuloksista saadaan varmasti enemmän tietoa. Vuosi 2018 on sikälikin mielenkiintoinen, että sen aikana oli jo voimassa aktiivimalli, joka patisti vertailujoukon työttömiä töihin, kun taas perustulokokeilu-työttömät oli luonnollisesti vapautettu myös aktiivisuusvelvoitteesta. Siksi vuoden 2018 tuloksia on syytä odottaa mielenkiinnolla. Olen kirjoittanut tästä juonikkaasta tutkimusasetelmasta aiemmin blogissani täällä.

On aika uudistaa, ei ikuisesti kokeilla

Vasemmistoliitto ja vihreät ovat toivoneet, että perustulokokeilua jatkettaisiin ja laajennettaisiin. Kaikki eivät selvästikään ole ymmärtäneet, että kokeilu oli tiedonhankkimista varten eikä mikään perustuloliikkeen sillanpääasema. Jahka vuoden 2018 aineistokin on analysoitu, tiedämme toivottavasti hieman enemmän pitkäaikaistyöttömien käyttäytymisestä.

Suomen sosiaaliturva on Pohjoismaiden passivoivin ja erityisesti toimeentulotuen laaja käyttö on katastrofaalinen epäonnistuminen. Siksi on aika tarttua toimeen ja uudistaa. Toimi-hanke antaa sille hyvät suuntaviivat. Aivan ensimmäiseksi on tuotava toimeentulotuen yhteyteenkin työmarkkinoille puskeva palvelu- ja velvoitepaketti. Samalla on alettava miettiä, miten tukia todella yhdistellään.

Jos jotain kokeillaan, kokeillaan perustiliä!

On kuitenkin yksi uudistussuunta, jota todella kannattaa kokeilla, samalla kun sosiaaliturvaa lähdetään uudistamaan. Se on Elina Lepomäen ansiokkaasti esillä pitämä perustili. Perustili tarkoittaa jokaisen kansalaisen omaa sosiaaliturvan pottia, josta tämä voi rahoittaa opintojensa ja työttömyytensä aikaisen toimeentulon ja jota voi puolestaan omalla työllään kartuttaa. Kun jäädään eläkkeelle, tili muuttuu omaksi varallisuudeksi. Perustili on teoreettisesti nerokkain ratkaisu sosiaaliturvan kroonisiin kannustinongelmiin.

Perustiliä olisi ehkä mahdollista kokeilla niin, että arvottaisiin osalle 18-vuotiaiden kohortista Kansaneläkelaitokseen laskennallinen, esimerkiksi 10 000 tai 20 000 euron ”potti”. Koehenkilöt voisivat käyttää sitä opintojensa ja työttömyysturvansa rahoittamiseen ja kartuttaa sitä omilla ansiotuloillaan. Potista voisi nostaa esimerkiksi enintään 1000 euroa kuukaudessa. Jos tili olisi kulutettu nollaan, koehenkilö muuttuisi tavalliseksi sosiaaliturvan asiakkaaksi, jota koskevat tavanomaiset velvoitteet. Olisin itse aika utelias sen suhteen, miten nämä henkilöt toimisivat.

Tiedän, että jotkut Vihreät ja vasemmistolaiset suhtautuvat perustiliin epäilevästi, ehkä siksi, että sitä ovat lanseeranneet Libera-ajatuspaja ja uusklassiset taloustieteilijät. Jos perustiliä ajattelee tarkemmin, sen pitäisi miellyttää jokaista vastikkeettoman perustulon ystävää. Perustilihän ei nimittäin ole mitään muuta kuin polkuriippuvainen perustulo — eli perustulo, jolla on yhteenlaskettu käyttöyläraja. Jos perustulon kannattaja oikeasti uskoo, että perustulo aktivoi ihmisen tekemään paljon työtä ja ansaitsemaan, hänellä ei ole mitään syytä vastustaa perustiliä, joka mahdollistaa juuri tällaisen yksilöllisen kukoistuksen ja byrokratiasta vapautumisen. Ja siinä tapauksessa perustilit karttuvat, eivätkä hupene nollaan. Perustilikokeilu olisi siksi täsmälleen se jatko perustulokokeilulle, jota perustulon ystävät ovat toivoneet.